Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki"

Transkriptio

1 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

2 Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsee uudistumista. Esitetyssä uudistuksessa ei nähdä selvää logiikkaa suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistamiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö olisi toivonut uudistuksen käynnistystä palvelutoiminnasta ei hallinnosta. Nyt esitetty uudistus koetaan vain palkanmaksajan muuttumisena ei onnistuneena uudistuksena. Perustehtävän kehittämiselementti puuttuu. Kuntaroolin katoamista ihmetellään henkilöstö kokee tehneensä hyvää työtä. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 2

3 Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /2 Laskelmat rahoituksesta huolestuttavat. Kunnan resurssien siirtäminen muille kunnille huolestuttaa, koska henkilöstö tekee parhaansa nykyisessä organisaatiossa tuottavuuden nostamiseksi ja kunnan talouden parantamiseksi. Miksi hyviä käytäntöjä asiakastyöstä, taloudesta ja laadusta ei oteta uudistuksen lähtökohdaksi. Asiakkaat/potilaat unohdettu uudistuksen keskiössä. Tullut viestejä, ettei keskustelu yksityisistä palveluista ole oleellista, vaan palvelu ja sen kehittyminen. Hallinnon lisääntyminen huolestuttaa. Perussoten ja erikoissairaanhoidon integrointi kestää pitkään toisistaan poikkeavan kulttuurin vuoksi. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 3

4 Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /3 Kuntien prosessien yhteensovittaminen keskenään ja erikoissairaanhoidon kanssa pitkä ja haasteellinen tehtävä. Eteläinen Suomi poikkeaa muusta Suomesta, miksi sovelletaan samaa kaavaa. Järjestäjä - tuottaja -roolit epäselvät, kumpi oikeasti alkaa johtamaan. Vuosien aikana hukattu runsaasti resursseja valmisteluun, joista olisi ollut hyötyä perustehtävän hoidossa. Isot sote- ja tuottaja-alueet saattavat johtaa myös isojen yksityisten tuottajien suosimiseen erityisesti vanhustenhuollossa. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 4

5 Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /4 Asiakkaiden/potilaiden näkökulmasta sotehallinnon ja palvelujen integrointi suurelta osin jo toteutunut, palvelut jo nyt yli kuntarajojen. Soteuudistuksen ei ole vahvistettu pelastavan julkista taloutta huoli tulevaisuuden hyvinvointivaltiosta. Kansalaisten kannalta tärkeintä esim. Vantaalla olisi luoda tulevaisuuden palveluja eikä hallintohimmeleitä. Eläkemaksuproblematiikka hämmentää. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 5

6 Rahoitus Kuntien väliset rahoitussiirrot ennakkotietojen mukaan kohtuuttomat eivätkä tue tuottavuudeltaan tehokkaita ja samalla laatuun panostavia kuntia. Soteuudistusesitys ei tue kestävyysvajeen hoitoa ja on rahoituslaskelmien osalta kesken. Sotejärjestämislain rahoitusvaihtoehdot tulisi punnita päätöksenteon yhteydessä. Kuntien talous joutunee sopeuttamaan kuntayhtymien kustannukset muista toiminnoistaan. Kun kuntalainen maksaa kuntaverossaan 1 euron palveluihin, siitä menee kuntahallintoon 5 senttiä, sotealueen ky:n hallintoon 5 senttiä, tuotanto-ky:n hallintoon 5 senttiä ja muiden tuottajien hallintoon 5 senttiä jää 80 senttiä palvelujen järjestämiseen. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 6

7 Demokratiakysymys Lähidemokratian poistuminen soten osalta esitetty korvattavaksi asukasvaikuttavuudella osallistumisen kautta onko tämä riittävää toimeenpanovalmistelussa ei ole vielä valmista mallia. Paikallistuntemus sotepäätöksenteossa ohenee. Miten käy nuorisovaltuustojen roolin soten kehittämisessä. Kuntasektoreiden päätöksenteon eriytyminen terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisessä mahdollista. Miten kunnan asukas voi suunnitella eri elämän tilanteissa elämäänsä hyvinvoinnin ja asumisen näkökulmasta, jos palvelujen suunnittelu ei ole asukaslähtöistä yli 2 miljoonan asukkaan sotealueella. Miten lain käsittelyssä aidosti otetaan huomioon asiakasnäkökulma. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 7

8 Järjestämispäätös Lakiesityksessä on järjestämispäätöksen rakenne Järjestämispäätöksen sisältö on STM:ssä vasta valmisteilla Järjestämispäätöksen STM:n valmistelema sisältö tulisi olla eduskunnan tiedossa, kun järjestämislakia hyväksytään. Kun Eduskunta ei liene tunne järjestämispäätöstä kuin otsaketasolla, se ei tiedä, onko asiakirja tuotantoa rajoittava vai joustavasti kannustava. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 8

9 Omaisuusjärjestelyt Soteen liittyvät kiinteistöt ja kiinteä omaisuus jäämässä pääosin kuntien omaisuudeksi. Pitkällä aikavälillä mietittävä omaisuuden siirto kuntayhtymille: - miten hoidetaan investointien velkaosuus - miten hinnoitellaan korjausvelka - miten siirretään leasingsopimukset - miten siirretään tietohallintoon liittyvät omistukset - jne. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 9

10 Henkilöstösiirrot Miten varmistetaan työntekijöiden yhdenvertaisuus sotesiirroissa, jos samaan aikaan tapahtuu kuntien yhdistymisiä, joissa taataan 5 vuoden irtisanomissuoja Isoissa ja keskisuurissa kunnissa sotehallintohenkilöstöä siirretty sotetoimialoilta keskitettyihin tukipalvelukeskuksiin. Mikäli tätä henkilöstöä ei siirretä kuntien keskushallinnosta sotehenkilöstön mukana, syntyy tarve laajoihin ytmenettelyihin. Myös osa siirrettävästä sotehenkilöstöstä saattaa joutua ytmenettelyyn. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 10

11 Tietohallinto- kysymykset Kuntaliiton, STM:n ja kuntien yhteistyöhanke Akusti pystyisi koordinoimaan sotetietohallinto arkkitehtuurin maanlaajuisesti yhteensopivaksi ja varmistamaan tulevaisuuden tiedon kulun ja tiedolla johtamisen. Meneillään olevat suuret kuntien ja alueiden tietohallinnon hankkeiden tulevaisuus tulisi varmistaa. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 11

12 Terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuu jäämässä kuntien vastuulle. Miten kuntasektoreiden välinen suunnitelmallinen ja hyviä tuloksia saavuttanut yhteistyö jatkuu esim. Vantaalla? Terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen tulisi ilmaista selvästi myös tuotannon tehtäväksi, koska osa osaamisesta on siirtymässä tuotantokuntayhtymiin. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 12

13 Soten ohjaus ja valvonta Mikä taho ohjaa sotea tulevaisuudessa? Nyt vastuussa on kunnan asukkaiden valitsema kuntademokratia kunnan asukkaille Eduskunnan vahvistamien säädösten mukaisesti. Tulevaisuudessa Eduskunta, STM, VM, sotealue, Valvira, Avi, THL jne. kunnan ohjausvalta rahoitukseen katoaa kunnan ohjausvalta sotetoimintaan ohenee merkittävästi. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen 13

14 Kiitos ajastanne! Päätöksenne jälkeen Vantaa ryhtyy innokkaasti rakentamaan yhdessä kumppaneiden kanssa linjaamaanne sotejärjestelmää!

15 Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu. 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö ICT-muutosten suunnittelu 8.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sote-uudistus, IT-jaos Puheenjohtaja Maritta Korhonen, kehittämispäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Sote-uudistus Sote uudistus ja sen toimeenpano Oulu Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Tässä puheenvuorossa Uudistuksen tavoitteet ja keinot Uusi palvelurakenne Uudistuksen toimeenpano Asukkaat ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015

Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Hallitusohjelman tavoitteet uudistukselle Hallitus on asettanut uudistukselle tavoitteeksi kustannusten hallinnan ja hyvinvointi-

Lisätiedot

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote uudistus ja sen toimeenpano Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote-uudistuksen toimeenpanon organisaatio 1.10.2014 1.3.2017 Lakijaos Talous &omaisuusjaos

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Maakuntien sote- ohjaus

Maakuntien sote- ohjaus Maakuntien sote ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Hallitusneuvos RiittaMaija Jouttimäki STM 1 28.3.2017 Sotepalvelujen ohjaus Tavoitteena varmistaa Perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen

Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote rahoituksen periaatteista: kansallisesti ei lisää tehtäviä kuntien rahoitus sote-alueelle painotetulla

Lisätiedot

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Esimerkkejä eroista: Erikoissairaanhoito Pohjoismaissa Tanska Norja Suomi Ruotsi Alueet Alueet (valtio) Lkm

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015 SOTE-valmistelu Keski-Suomi Silja Ässämäki 23.01.2015 Sosiaali ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne 2017 Sosiaali ja terveysalueet 2017 Uudet tuotanto-organisaatiot aloittavat tuottamisen 1.1.2017 >

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sote-järjestämislain tilanne 3.2.2015 Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

SOTE uudistuksesta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

SOTE uudistuksesta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori SOTE uudistuksesta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF 15.11.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sisältö Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? Järjestämis- ja tuottamisvastuu Rahoitus

Lisätiedot

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle?

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Finlandia-talo 16.9.2015 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Hallitusohjelma ja sote-selvityshenkilöhanke merkitsevät hallintohistoriassa ainutlaajuisen

Lisätiedot

THL:n sote-arviointi

THL:n sote-arviointi THL:n sote-arviointi Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset tehostuminen (STM) Yksikanavainen rahoitus (?), valtion rahoitus Myös kuntaperusteista sote-järjestämistä

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Pekka Rissanen, THL Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset

Lisätiedot

Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista

Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista Risto Miettunen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Tekesin Sote & Huippuostajat Lappeenranta 6.5.2014

Lisätiedot

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen Esityksen rakenne Sote-uudistuksen tavoitteet Sote-ICTn tilanne Kansallisen ja alueellisen tietohallinnon ohjaus ja järjestäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta

Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta Länsi-Suomen liittojen yhteistyöfoorumi Kauhava, PowerPark 22.10.2015 Tero Tyni, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveydenhuollon talousasiat Hallitusohjelman

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014 Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue Pekka Kuosmanen 1.9.2014 MIKSI SOTE RAKENNEUUDISTUS? Talouden kestävyysvaje Peruspalvelut rapautuneet ESH/PTH/SOS rajapinnat ongelmana Tietotekniikan ongelmat 23.3.2014

Lisätiedot

Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus Maritta Korhonen

Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus Maritta Korhonen Sote-uudistus ja ICT Sote-uudistuksen vaikutus IT-palveluihin ja tietohallinnon järjestämiseen IT-jaoksen tilannekatsaus 10.12.2014 Maritta Korhonen Keinot uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi Mahdollisimman

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta. Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta. Marjo Riitta Tervonen, SOSTE Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta Marjo Riitta Tervonen, SOSTE SOSTE on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan toimija ja hyvinvoinnin edistäjä Yhdistää liki 200 sosiaali- ja terveysjärjestöä Yhteistyöjäseninä

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015 SOTE-valmistelu Keski-Suomi Silja Ässämäki 23.01.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne 2017- Sosiaali- ja terveysalueet 2017- Uudet tuotanto-organisaatiot aloittavat tuottamisen 1.1.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI

Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö. Hallituksen esitysten mukaisesti Mikko Huovila / STM OHO DITI Toivo-ohjelmaan liittyvä keskeinen lainsäädäntö Hallituksen esitysten mukaisesti / STM OHO DITI Keskeisimmät tiedolla johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet hallitusten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Lausuntokierros http://www.stm.fi/vireilla/lausuntopyynnot Lausuntoaika

Lisätiedot

Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö. Maakuntien Sote ICT muutos isokuva. Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5.

Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö. Maakuntien Sote ICT muutos isokuva. Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5. Maakuntien ja kuntien kansallinen ja alueellinen yhteistyö Maakuntien Sote ICT muutos isokuva Selvityshenkilö Pekka Kantola 24.5.2016 Kansallinen AKUSTI -foorumi STM THL VM KELA www.kunnat.net/akusti Pohjois-Suomi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö Oulu 23.9.2014 Kari Haavisto, STM Puheenvuoroni Tavoitteet ja keinot Uudistuksen keskeinen sisältö Uusi palvelurakenne Järjestämispäätös Ohjaus, suunnittelu ja kehittäminen

Lisätiedot

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti 26.4.2016 28.4.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA Margit Päätalo Johtaja 7.2.2014 1 ESITYKSEN RUNKO PALVELUT JA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUS SOTEALUEET TILANNE JA TARPEET OSAAVAT SOSIAALI-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus uudistuu

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus uudistuu Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus uudistuu Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Ilari Soosalu, Tero Tyni, Sanna Lehtonen 2 Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Sisältö Tarve kuntien ja alueiden väliseen yhteistoimintaan tiedonhallinnan kehittämisessä

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Opetus- ja kulttuuriministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Väisänen Matti 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Esimerkkejä terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuurityöstä Valtio Expo 2014

Esimerkkejä terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuurityöstä Valtio Expo 2014 Esimerkkejä terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuurityöstä Valtio Expo 2014 Erityisasiantuntija Jukka Lähesmaa, STM Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Terveys

Lisätiedot

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon

Lisätiedot

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä Miten valtio tukee sotekehittämistä nyt ja tulevaisuudessa Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä 29.4.2015 Kehittämisen tukea Kaste-ohjelman jatko? Sote-kehittämisrakenne? Kansallinen asiantuntijatuki?

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus JUHTA:n kokous 14.10.2015 Sote- ja aluehallintouudistus Sirpa Mäntynen Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto/digitalisaatio - yksikkö 2 Itsehallintoalueiden perustamisen ja soteuudistuksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- TUOTANTOMALLI LUONNOS v. 1

KESKI-SUOMEN SOTE- TUOTANTOMALLI LUONNOS v. 1 KESKI-SUOMEN SOTE- TUOTANTOMALLI LUONNOS v. 1 TAUSTAA Hankkeelle asetettiin sen ensimmäisessä ohjausryhmässä 26.3.2014 tuotantomallityöryhmä pohtimaan tulevan järjestämislain oloihin sopivaa Keski-Suomen

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Sote-uudistuksen tilanne Uusia linjauksia, kysymyksiä ja vastauksia

Sote-uudistuksen tilanne Uusia linjauksia, kysymyksiä ja vastauksia Sote-uudistuksen tilanne Uusia linjauksia, kysymyksiä ja vastauksia SuPer Jussi Salo 10.4.2016 HUOM! Kaikki kursiivilla kirjoitetut kommentit tässä esityksessä ovat esityksen tekijän kommentteja eivätkä

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Yleislääkäripäivät 23.11. 2017 LT Päivi Hämäläinen, hankejohtaja STM Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri 1 23.11.2017 Päivi Hämäläinen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa

Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa Paikallinen ulottuvuus aluehallinto- ja soteuudistuksessa Länsi-Suomen liittojen yhteistyöfoorumi Silja Ässämäki 22.10.2015 silja.assamaki@jkl.fi p. 050 5685831 Keski-Suomen kunnat ja SOTE-rakenteet 2015

Lisätiedot

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 31.3.2016 31.3.2016 1 Uudistuksessa valmisteltava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta. Pentti Itkonen

Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta. Pentti Itkonen Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta Pentti Itkonen Yleiskuva - Laskevat megatrendit Poliittishallinnollinen ohjausjärjestelmä Tähän asti hallitseva megatrendi Ei

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot