Kuva 10. Ote Nummen läntisen alueen osayleiskaavasta vuodelta 2006.
|
|
- Ida Väänänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 30 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Kuva 10. Ote Nummen läntisen alueen osayleiskaavasta vuodelta 2006.
2 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 31 Kuva 11. Ote Mynämäen keskusta-asemanseutu yleiskaavasta vuodelta 1996 (vahv.2001).
3 32 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Kuva 12. Ote Varsinais-Suomen seutukaavayhdistelmästä (1999).
4 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 33 Kuva 13. Maankäyttö ja julkiset palvelut.
5 34 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 3.4 Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä terveyteen Nousiainen ja Mynämäki ovat maaseutumaisia paikkoja, joissa maanviljelys on tärkeä elinkeino. Maatilat laajoine peltoineen näkyvät valtatien alueen maisemassa. Leimallisesti vanha asutus seurailee kyläteitä. Suunnittelualueen kyliä ovat Nummi, Kaitarainen, Kurjenmäki, Lankkinen ja Vihtamäki. Uudempaa pientaloasutusta on keskittynyt Kivistön asuinalueelle. Mynämäessä taajama-asutus ulottuu valtatien lähialueelle. Valtatien välittömässä läheisyydessä on taloryhmiä meluvyöhykkeellä useassa kohdassa. Ongelmallisimpia kohteita on mm. Kaitaraisissa, Hietasissa, Hämölässä ja Moisiossa (ks. meluntorjunta). Mynämäessä kunnan julkiset ja kaupalliset palvelut ovat keskittyneet Keskuskadun ympäristöön kirkon lähistölle. Alueella on myös kaksi koulua. Valtatien ja Kirkkokadun liittymässä on S-market. Liikuntapalvelut urheilukenttineen ja sisäliikuntatiloineen ovat Kirkonkylällä sekä Tursunperän urheilukeskuksessa. Tursunperän metsiä valtatien ympärillä käytetään ulkoilualueina. Nousiaisten palvelut sijoittuvat pääosin keskustaan. Nummen ala-aste sijaitsee muutaman sadan metrin etäisyydellä valtatiestä. Keskustan palveluja ovat mm. koulukeskus (lukio ja ylä-aste), päivähoidon palvelut, vanhusten huollon palvelukeskus ja palvelutalo, kunnanvirasto, poliisilaitoksen palvelutoimisto, palloilukentät, kaupat ja pankki. Työssä arvioidaan hankkeen vaikutuksia ihmisten päivittäisiin elinoloihin ja viihtyvyyteen. Tällaisia vaikutuksia ovat: nykyiset ja uudet estevaikutukset asumisviihtyvyys ja elinympäristön viihtyisyys sekä vapaa-ajan viettomahdollisuudet, virkistysreittien muuttuminen työmatka- ja asiointiliikenteen toimivuus, kulkumuodon valintamahdollisuus, kävely- ja pyöräily, liikenneturvallisuus (jota käsitellään pääasiassa muissa yhteyksissä) ja koettu turvallisuus, eri väestöryhmien liikkumismahdollisuudet palvelujen saatavuus, kiinteistöjen ja metsämaan arvo, metsätalous ja maanviljely sekä niiden vaikeutuminen, työllisyys, olemassa olevat palvelut ja uudet palvelukeskittymät hankkeen aiheuttamat ristiriidat ja niiden ratkaiseminen häiriintyvät kohteet ja erityiskohteet, kuten koulut, päiväkodit, sairaalat ja vanhainkodit yhteisöt ja niiden identiteetti, kokemuksellisesti merkittävät kohteet maiseman muutosten vaikutukset. Terveysvaikutukset ovat terveyteen vaikuttavia asioita ja kysymykseen voivat tulla myös terveyden ylläpitämisen edellytyksissä tapahtuvat muutokset sekä vaikkapa stressin aiheutuminen esimerkiksi tilanteessa, jossa pakkolunastusuhka kohdistuu omaan kotiin. Suorat terveyteen kohdistuvat vaikutukset syntyvät pääasiassa melun, päästöjen, tärinän ja liikenneturvallisuuden kautta. Terveyteen kohdistuvia vaikutuksia arvioidaan asiantuntijaarviona yleispiirteisesti, painottaen melu- ja päästökysymyksiä.
6 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 35 Menetelmät Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tavoitteena on tunnistaa hankkeen keskeiset vaikutukset. Arvioinnissa kuvataan vaikutusten luonne sekä millaisia ihmisryhmiä vaikutukset koskettavat. Vaikutusten tunnistamisessa hyödynnetään jo olemassa olevaa materiaalia ja kerätään uutta tietoa paikallistasolta mm. yleisötilaisuuksien yhteydessä. Hyödynnettäviä materiaaleja ovat muun muassa jo tehdyt selvitykset, kartat ja asiaa koskevat lausunnot sekä mahdolliset lehtikirjoitukset. Kriittisten kohteiden ja vaikutusalueella asuvien alustava selvittäminen tapahtuu kirjallisten lähteiden, karttojen ja paikkatietoaineistojen sekä maastokäyntien pohjalta. Vaikutusten alustavaa kartoitusta käytetään vuorovaikutteisen tiedonkeruun taustamateriaalina, johon paikalliset tahot voivat ottaa kantaa ja esittää täydennyksiä. Tässä hankkeessa jo tunnistettuja ongelmakohtia ovat mm. tien aikaansaama estevaikutus kevyelle ja maatalouteen liittyvälle liikenteelle. Hankkeessa kerätään vuorovaikutteisesti tietoja koko suunnitteluprosessin ajan. Mielipiteitä kartoitetaan yleisötilaisuuksien keskustelujen ja niissä jaettavien kyselylomakkeiden avulla sekä yksityisille muistutuksen antajille järjestettävässä palautetilaisuudessa. Lisäksi järjestetään asiantuntija- ja virkamiestapaamisia tarpeen mukaan. Asiasta tiedotetaan myös Internetin kautta, jolloin palautetta voi antaa myös suoraan projektin vastuuhenkilöille esimerkiksi sähköpostitse. Vaikutusten arviointityössä selvitetään vaihtoehtojen vaikutuksia sekä asiantuntija-arvioina että ihmisten kokemana. Arvioinnin tulokset raportoidaan arviointiselostuksessa. Kuva 14. Valtatien lähialueella on meluhäiriöiden piirissä useita asuintaloja.
7 36 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 3.5 Melu, tärinä ja päästöt Melu Nykyinen asutus on osittain melko lähellä valtatietä ja näin ollen jo nykytilanteessa asutukselle kohdistuu meluhaittoja. Liikenteen lisääntyessä meluhaitatkin lisääntyvät. Melulaskennat tehdään SoundPlan 6.3 -ohjelmalla, joka laskee melutasot pohjoismaisen melunlaskentamallin mukaisesti. Laskelmat tehdään tietokoneella ja ohjelma huomioi syntyvän melun lisäksi myös maaston muodot sekä katujen, teiden ja rakennusten sijainnin sekä korkeusaseman ja vaikutukset maastossa. Laskennat laaditaan nykytilanteesta (vuosi 2006) nykyisillä liikennejärjestelyillä sekä ennustetilanteesta vuonna 2030 arvioitavilla vaihtoehdoilla. Melulähteenä huomioidaan suunnittelualueen päätieverkon synnyttämät melutasot ja melulaskennat laaditaan päiväaikaisista (klo 7 22) melutilanteista. Melutasot esitetään karttapohjalla 5 desibelin välein. Liikenteen meluvaikutuksia ja vaihtoehtojen vertailua tarkastellaan melualueille sijoittuvien asukasmäärälaskentojen perusteella. Asukasmäärät melualueilla jaotellaan db, db ja yli 65 db vyöhykkeisiin. Vaihtoehtojen välisten vaikutusten vertailemiseksi tarkastellaan myös muita melulle altistuvia herkkiä kohteita, kuten mm. kouluja, hoitolaitoksia, luonnonsuojelualueita jne. Laskentojen perusteella vaihtoehdoille määritellään alustavat meluntorjunnan tarpeet (kohteet ja alustava mitoitus). Esitetyn meluntorjunnan vaikutusta arvioidaan laskentojen avulla. Meluntorjuntaa tarkennetaan yleissuunnitelmassa. Tärinä Tärinä aistitaan rakennusten lattian värinänä, ikkunoiden helinänä, esineiden tärinänä, taulujen siirtymisenä sekä ääninä, jotka muodostuvat pintojen tärinän aiheuttamista pienistä muutoksista ilmanpaineeseen. Äärimmäisissä tapauksissa tärinä voi vahingoittaa rakennuksia. Tärinän aiheuttamia oireita voivat olla stressi ja subjektiiviset häiriöt. Pelko omaisuuden vahingoittumisesta voi lisätä tärinän häiritsevyyttä. Tyypillisesti liikenteen aiheuttamat tärinähaitat kohdistuvat korkeintaan muutaman kymmenen metrin päähän tielinjasta. Tielinjan lähirakennusten tärinäherkkyyttä arvioidaan asiantuntija-arviona maaperätietojen avulla. Päästöt Päästömäärät lasketaan liikenne-ennusteesta laskettujen suoritteiden perusteella ajoneuvolajikohtaisesti. Päästölaskennassa käytetään IVAR-laskentamallin mukaisia ajoneuvojen ominaispäästökertoimia. Hankkeen lähivaikutusalueella laskettuja päästömääriä verrataan nollavaihtoehtoon ja arvioidaan vaihtoehtojen vaikutusta päästömääriin. Hankkeen ja vaihtoehtojen vaikutus ilmastonmuutokseen arvioidaan laskettujen kasvihuonekaasupäästöjen perusteella.
8 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 37 Pienilmastossa paikalliset tuuliolosuhteet voivat muuttua ja tien reunavyöhykkeen kasvillisuus kärsiä kuivumisesta. Näitä asioita selvitetään kasvillisuuteen ja eläimistöön kohdistuvien vaikutusten tarkastelun yhteydessä. 3.6 Vaikutukset luonnonoloihin Suunnittelualueella on vähän tiedossa olevia luonnonolojen kannalta merkittäviä kohteita. Alueella on kaksi luonnonsuojelualuetta, Kaitaraisen Linnanmäki sekä Tursunperän Muinaisranta Kivistössä. Suunnittelualueella on tehty ympäristökeskuksen mukaan luvulla liito-oravahavaintoja kolmella eri alueella. Muita merkittäviä luontokohteita ei ole tiedossa. Nousiaisissa on julkaistu vuonna 2003 selvitys kunnan arvokkaista luontokohteista. Mynämäessä on tehty luontoselvitys vuonna Muita alueelta tehtyjä luontoselvityksiä ei ole tiedossa. Luonnonoloihin kohdistuvien vaikutusten arvioimiseksi varmistetaan, että lähtötiedot täyttävät tämän hetkisten EU:n direktiivien sekä Suomen lainsäädännön vaatimukset (mm. metsälaki, vesilaki ja luonnonsuojelulaki). Menetelmät Luontoon kohdistuvia vaikutuksia arvioidaan olemassa olevan aineiston ja tehtyjen luontoselvitysten pohjalta asiantuntijatyönä. Arvioinnin menetelmänä käytetään maastoinventointia, joka kattaa koko suunniteltavan tiejakson. Alueella tehdään liito-oravaselvitys huhti toukokuussa Selvityksessä tarkistetaan tiedossa olevien liito-oravaesiintymien nykytila sekä muut tiealueen lähellä sijaitsevat, liito-oravalle sopivat metsäkuviot. Selvityksessä etsitään liito-oravien jätöksiä sopivista metsistä ja puuryhmien alta tiealueelta ja sen läheisyydestä. Mahdolliset papanahavainnot esitetään kartalla. Papanapuiden ja ympäristön metsän rakennepiirteiden perusteella rajataan kartalle liito-oravalle sopivat elinympäristöt ja soveliaat kulkuyhteydet. Maastokäynnillä havainnoidaan alueen linnustoa, mutta tarkempaa lintuinventointia ei tehdä, koska suunnittelualueella ei ole tiedossa merkittäviä lintukohteita. Keväällä tehtävässä selvityksessä kirjataan myös ylös tiedot alueen kevätkasvillisuudesta ja arvokkailta vaikuttavista kasvillisuuskohteista. Tiejakso käydään läpi uudelleen heinäkuussa 2007, jolloin inventoidaan pääasiassa kasvillisuutta ja luontotyyppejä. Mahdolliset arvokkaat kasvillisuusesiintymät ja merkittävät luontotyyppikohteet rajataan kartoille. Kesän inventoinnin yhteydessä saadaan täydentävää tietoa myös linnustosta. YVA-selostukseen laaditaan yhteenveto luontoselvityksissä ilmenneistä keskeisimmistä asioista. Selostuksessa keskitytään luonnon arvokohteisiin luonnonsuojelualueet, luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit, liito-oravan elinalueet, vesilain luontotyypit ja metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt sekä muut maakunnalliset ja paikalliset arvokohteet) ja merkittäviin lajeihin (uhanalaiset ja muut huomionarvoiset eläin- ja kasvilajit). Lisäksi annetaan suositukset luonnoltaan arvokkaisiin kohteisiin ja suojeltaviin lajeihin kohdistuvien mahdollisten haitallisten vaikutusten lieventämisestä.
9 38 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Eläinten kulkureitit ja -yhteydet Maskun Mynämäen alueella on runsas hirvieläinkanta (noin 300 hirveä, noin 700 valkohäntäkaurista sekä noin 270 metsäkaurista). Tieyhteys halkaisee koillis-luode suuntaisen metsäselänteen, jota pitkin eläimet liikkuvat luontaisesti sisämaan talvilaidunalueilta rannikon kesäalueille. Hirvieläinten kulkureitit selvitetään paikallisten metsästysseurojen, luonnonsuojelujärjestöjen ja lajiharrastajien avulla ekologisen verkoston kartoituksen yhteydessä. Maasto ja luontotietojen avulla arvioidaan tien aiheuttaman estevaikutuksen ali- tai ylikulkurakenteiden toteuttamismahdollisuuksia hirvieläinten osalta sekä myös muiden erityisryhmien osalta. 3.7 Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin Suunnittelualueella on yksi I-luokan pohjavesialue. Hiivaniityn pohjavesialue sijoittuu Mynämäen taajaman molemmin puolin etelä-pohjoissuuntaisesti. Suunniteltava valtatie sijoittuu pohjavesialueelle 250 metrin matkalla ja jatkuu suunnittelualueen ulkopuolella maanteiden ja risteyksistä pohjoiseen. Pintavesiä suunnittelualueella on hyvin vähän ja ne ovat pienialaisia. Näistä merkittävimmät ovat valtatien kanssa risteävät Mynämäen Mynäjoki ja Nousiaisissa Fatijoki. Pinta- ja pohjavesiin kohdistuvia vaikutuksia arvioidaan olemassa olevan aineiston pohjalta. Työssä selvitetään tien nelikaistaistamisen mukanaan tuomat vaikutukset näihin pohjavesialueelle ja jokiin. Arviointi tehdään asiantuntijatyönä keskittyen virtauksiin, vedenlaatuun, vesiluontoon ja pohjien tilaan sekä kalastoon ja kalastukseen. Lisäksi selvitetään mahdollisten lähteiden, purojen ja pienten suoalueiden olemassaolo sekä tila. Arviointityössä arvioidaan sekä rakentamisen että käytön aikaisia vaikutuksia. Osana arviointityötä ehdotetaan mahdollisten haitallisten vaikutusten lieventämistoimenpiteitä. Kuva 15. Mynäjoki alittaa valtatien Mynämäen kirkonkylällä.
10 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Vaikutukset luonnonvarojen hyödyntämiseen Luonnonvarojen hyödyntämisellä tarkoitetaan esimerkiksi kallio- ja soranottoalueiden hyödyntämistä, pohjavesivarojen käyttöä, marjastusta, sienestystä, metsästystä ja kalastusta. Tarkasteltavilla uusilla tiejärjestelyillä on paikallisesti merkittäviä maa- ja kallioperää muuttavia vaikutuksia. Koko hankkeen elinkaaren suunnittelun, rakentamisen ja käytön aikaiset vaikutukset arvioidaan yleispiirteisesti. Vaikutusten arviointi ja merkitys esitetään arviointiselostuksessa. 3.9 Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön Suunnittelualue sijoittuu lounaisen viljelyseudun maisemamaakuntaan ja vanhaan kulttuurimaisemaan. Lounainen viljelyseutu on vaurainta Varsinais- Suomea, jolle on tyypillistä polveilevien jokilaaksojen viljavat ja laajat savikot. Peltojen osuus maa-alasta on maamme suurimpia. Kasvillisuus on rehevää ja monipuolista. Maiseman ja kulttuuriympäristön osalta vaikutusten painopistealueina ovat alavat viljelymaisemat Nousiaisten sekä Mynämäen taajamien ympärillä. Näillä alueilla tutkitaan erityisesti eritasoliittymäjärjestelyjen vaikutukset, siltojen ja siltapenkereiden vaikutukset sekä topografian muutoksista aiheutuvat ympäristövaikutukset, sekä riista-aitojen vaikutus viljelymaisemaan. Suunnittelualueella ei ole valtakunnallisesti arvokkaita maisemakokonaisuuksia. Nummen peltoalueet on suojeltu Nummen läntisten alueiden osayleiskaavassa. Suuri Postitie on mahdollisesti jo varhaiskeskiajalta lähtien ollut tunnettu kulkuväylä. Sen reitti kulkee Turusta Mynämäen kautta Ruotsiin. Suunnittelualueella reitti risteää valtatien 8 Nummen ja Kaitaraisten kylässä. Tiealueelle näkyvä Mynämäen kirkko ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä. Kivikirkko on rakennettu 1300-luvun alussa ja se on maamme keskiaikaisista kirkoista toiseksi suurin. Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa ja Mynäjoen niemekkeessä on historiallinen pappilanpaikka. Suunnittelualueelle on keskittynyt poikkeuksellisen runsaasti muinaisjäännöksiä, joista muutamat ovat tien välittömässä läheisyydessä. Yhteistyössä museoviranomaisten kanssa tarkistetaan ja arvioidaan, missä laajuudessa mahdolliset lisätutkimukset ja inventoinnit ovat tarpeen.
11 40 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Kuva 16. Tienäkymiä Mynämäessä. Arvioinnin menetelmät ja laajuus Lähtötietoina käytetään museoviranomaisten tietoja, kaavoja ja kaavaselostuksia sekä yleistä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Museoviraston ja Turun maakuntamuseon tutkijoilta pyydetään tarkennettuja kohdekuvauksia valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaista kohteista sekä muinaisjäännöksistä. Nousiaisten keskustan alueen vanha rakennuskanta on inventoitu vuosina Myös maisemavaikutusten arvioinnissa otetaan huomioon paikallinen tieto ja paikalliset arvot, joita saadaan asukkaiden palautteista. Keskeisenä menetelmänä maisemavaikutusten arvioinnissa on maastokäynnit yhdessä kartta- ja ilmakuvatyöskentelyn kanssa.
12 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 41 Kuva 17. Keskeiset ympäristökohteet.
13 42 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 3.10 Vaikutukset liikenteeseen, liikkumiseen ja kuljetuksiin Liikenne ja liikkuminen Liikenne nykyisin Valtatie 8 toimii Lounais-Suomen tieverkon runkona yhdistäen Turun, Rauman ja Porin seutukunnat sekä Pohjanmaan. Valtatien 8 vaikutuspiirissä sijaitsee useita valtakunnallisesti merkittäviä satamia ja tavaraliikenteen terminaaleja. Valtatien 8 nykyinen liikennemäärä on välillä Nousiainen Mynämäki ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskasta liikennettä on 10,1 % (keskivuorokausiliikenne 2005). Mynämäen taajaman pohjoispuolella liikennemäärä on noin 6200 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 12,7 %. Valtatien 8 autoliikenteestä voidaan eritellä kolme merkittävää liikennevirtaa, joita tarkastellaan vaikutusarvioinnissa erikseen: Pitkämatkainen henkilö- ja pakettiautoliikenne, joka kulkee koko suunnitteluosuuden läpi (noin 40 % liikenteestä). Pitkämatkainen kuorma-autoliikenne ja muu raskas liikenne, josta valtaosa kulkee koko suunnitteluosuuden läpi (noin 10 % liikenteestä). Mynämäen ja lähikuntien alueelta syntyvä paikallinen liikenne, joka suuntautuu pääosin etelään Turun suunnalle (noin 50 % liikenteestä). Merkittävä osuus huipputuntien liikenteestä syntyy työssäkäynnistä Turun seudulla. Valtatien 8 merkitystä tarkasteltaessa käytetään lähtötietoina Varsinais-Suomen liikennejärjestelmätyössä saatuja tietoja ihmisten työmatkoista ja muusta liikkumisesta sekä matkojen suuntautumisesta ja tarkoituksesta valtatiellä 8.
14 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 43 Pohjakartta: Maanmittauslaitos, Lupanro 20/MYY/06 Kuva 18. Valtatien 8 liikennemäärät välillä Nousiainen Mynämäki (keskimääräinen vuorokausiliikenne, ajoneuvoa vuorokaudessa).
15 44 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Liikennemäärän kehitys sekä kausi- ja päivävaihtelut Pitkäaikaisista liikennelaskennoista saadaan liikennemäärän kehityksen ohella tietoja liikennemäärien kausi- ja päivävaihtelusta, joiden perusteella voidaan arvioida myös autoliikenteen koostumusta ja liikenteen luonnetta. Tarkasteluosuudella ei sijaitse liikenteen automaattisia mittauspisteitä (ns. LAM-pisteitä), mutta valtatien 8 liikenteen pitkäaikaista kehitystä voidaan arvioida suunnitteluosuuden pohjoispuolella sijaitsevan Pyhärannan mittauspisteen tuloksista. Pyhärannan mittauspisteessä liikennemäärä on kasvanut kymmenen vuoden aikana vuosina %. Viimeisen viiden vuoden aikana vuosina kasvua on ollut 11 %. Suunnitteluosuuden eteläpuolella on lähin mittauspiste Maskussa, mutta piste on niin uusi, että siitä ei saada vielä tietoja liikenteen pitkäaikaisesta kehityksestä. Liikenteen vaihtelutiedoista voidaan päätellä, että tällä osuudella valtatien 8 liikenteestä valtaosa on päivittäistä työ- ja asiointimatkoihin liittyvää liikennettä ja tavarakuljetuksia. Liikenne vilkastuu jonkin verran kesällä lomakauden aikana sekä perjantaisin. Heinäkuussa 2005 laskettiin perjantain liikennemääräksi Nousiaisten pohjoispuolella ajoneuvoa vuorokaudessa, kun arkipäivinä liikennettä oli keskimäärin ajoneuvoa vuorokaudessa. Syyskuussa perjantain liikennemäärä oli ajoneuvoa vuorokaudessa, kun arkipäivinä liikennettä oli keskimäärin ajoneuvoa vuorokaudessa. Vapaa-ajanliikenteeseen liittyvät ruuhkahuiput eivät siis ole Nousiainen Mynämäki suunnitteluosuudella niin voimakkaita, kuin esimerkiksi valtatiellä 8 lähempänä Turkua, missä korostuvat muun muassa saaristoon ja Kustavin suuntaan kulkevan viikonloppuliikenteen virrat. Liikenne-ennusteet Hankkeen liikenteellisten ja taloudellisten vaikutusten sekä ympäristövaikutusten arviointia varten laaditaan ennusteet liikenteen kehityksestä seuraavalla menettelyllä. Liikenne-ennusteita varten on määritelty päätien ja sen liittymien liikennemäärät sekä liikenteen koostumus tarkasteltavilla teillä. YVA:n ohjelmointivaiheessa on käytetty lähtökohtana vuoden 2005 liikennetietoja, mutta ympäristövaikutusten arviointiselostukseen saadaan mukaan myös tiedot vuodelta Lähtötietoina ovat tierekisteritietojen lisäksi tieosuudella vuosina 2005 ja 2006 tehdyt liikennelaskennat sekä em. liikenteen automaattisten mittauspisteiden seurantatiedot. Valtatien 8 pitkämatkaisen liikenteen kehitystä voidaan arvioida Tiehallinnon valtakunnallisen liikenne-ennusteen Tieliikenne-ennuste perusteella. Valtakunnallisen ennusteen mukaan valtateiden liikennemäärät kasvavat Turun tiepiirin alueella vuoteen 2030 mennessä noin 35 %. Tämä vastaa tasoltaan myös Raisio Nousiainen tieosuudelle keväällä 2006 valmistuneessa yleissuunnitelmassa käytettyä liikenteen kasvu-ennustetta. Verrattuna viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen liikenteen kasvuun (20 %), voidaan valtakunnallista kasvuennustetta pitää melko varovaisena ja suunnittelussa on syytä varautua mahdollisesti suurempaankin liikenteen kasvuun.
16 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 45 Vaikutusarvioinnissa muodostetaan valtatien liikenteen kehityksestä kolme vuoteen 2030 asti ulottuvaa skenaariota: 1) Minimiennuste liikenteen todennäköisestä kehityksestä em. valtakunnallisen ennusteen mukaisesti olettaen, että myös paikallinen liikenne kasvaa korkeintaan valtakunnallisen ennusteen mukaan. 2) Arvio liikenteen todennäköisestä kehityksestä em. valtakunnallisen ennusteen mukaisesti ja ottaen huomioon ennusteet Mynämäen ja lähikuntien asukasmäärän kehityksestä ja sen vaikutuksesta paikalliseen työmatka- ja muuhun liikenteeseen Turun seudulle. 3) Maksimiennuste, jossa oletetaan liikenteen kasvun jatkuvan viime vuosien kasvuvauhdilla, joka on ollut nopeampi kuin valtakunnallisesti ennustettu tuleva kasvu. Tässä ennusteessa otetaan huomion myös mahdollinen ennakoitua voimakkaampi asukasmäärän kasvu Mynämäessä ja lähikunnissa. Liikenne-ennuste määritellään nykyverkolle, 0+ verkolle sekä vaihtoehdon 1 tieverkolle. Vaihtoehdon 1 tieverkon ennusteessa tehdään tarpeen mukaan herkkyystarkasteluja sen suhteen, kuinka nykyisen valtatien 8 liikenne jakautuisi uusien liittymäjärjestelyjen seurauksena parannettavalle päätielle ja rinnakkaistieverkolle. Ajoneuvoliikenteen palvelutaso Valtatien 8 nykyistä palvelutasoa tarkastellaan Tiehallinnon käyttämällä IVAR-ohjelmistolla. Nykyisestä liikennesuoritteesta 89,5 prosenttia kulkee vähintään tyydyttävällä palvelutasolla (HCM-palvelutasoluokat A C), noin 10 prosenttia huonolla palvelutasolla (HCM-luokka D) ja 0,7 prosenttia erittäin huonolla palvelutasolla (HCM-luokka E). Noin 70 prosentilla tarkasteluvälin tiepituudesta esiintyy toimivuusongelmia päivittäin (300. tunnin HCM-luokka D). Ilman tien parannustoimenpiteitä ennustetuilla liikennemäärillä vuonna 2030 noin 75 prosenttia liikennesuoritteesta ajetaan vähintään tyydyttävissä, 18,1 % huonoissa ja 6,7 % alle palvelutasotavoitteiden jäävissä ruuhkautuvissa olosuhteissa (HCM-palvelutasoluokat E F).
17 46 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Kuva 19. Ajoneuvoliikenteen palvelutasoluokat. Kevyt liikenne ja joukkoliikenne Kevyt liikenne kulkee nykyään joko valtatien 8 varressa tien piennarta pitkin tai käyttää rinnakkaisverkkoa. Mynämäen taajama-alueella valtatien 8 länsipuolella kevyen liikenteen väylätilanne on hyvä. Myös Nousiaisissa valtatien 8 itäpuolella kevyellä liikenteellä on osittain omat väylät. Mynämäelle saakka ajetaan Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiön paikallisliikenteen linjaa 119 noin 10 vuoroa suuntaansa. Lisäksi linjaa 118 jatketaan muutaman kerran vuorokaudesta Nousiaisista Mynämäelle. Paikallislinjojen lisäksi Nousiaisia ja Mynämäkeä palvelee arkipäivisin suuntaansa noin 25 vakiovuoroa, joiden reitit kulkevat Nousiaisten ja Mynämäen paikallisteitä pitkin, noin 10 vakiovuoroa Nousiaisista osittain valtatietä 8 ja osittain paikallisteitä pitkin Mynämäen linja-autoaseman kautta sekä noin 10 pikavuoroa. Joukkoliikenteen vakiovuorojen reitit ajetaan pääosin paikallisteitä pitkin joko reittiä Nousiaisten tienhaara Repolan tienhaara Kärrysten tienhaara Mynämäen linja-autoasema Mynämäen tienhaara/yläneentien risteys tai Nousiainen Laihoinen Kärrynen Antola Mynämäen linja-autoasema. Paikallislinjan 118 pysäkit sijaitsevat Nousiaisissa, Rästäsmäen Kaitaraistentiellä, Kärrysissä sekä Mynämäen linja-autoasemalla ja osalla linjoilla tarvittaessa Lounais-Suomen Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Pikavuorojen pysäkit sijaitsevat valtatiellä 8 Nousiaisten tienhaarassa ja Mynämäen tienhaarassa/yläneentien.
18 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 47 Kuva 20. Joukkoliikenteen reitti kääntyy Nummen liittymästä itään. Vaikutukset liikenteeseen ja liikkumiseen Vaihtoehtojen vaikutuksia liikenteeseen ja liikkumiseen kuvataan asiantuntijoiden arvioina sekä soveltaen Tiehallinnon käyttämiä arviointimenetelmiä. Liikenteellisiä vaikutuksia arvioidaan vertaamalla vaihtoehtoja 0- vaihtoehtoon nykyisellä liikennemäärällä sekä vuoden 2030 liikenneennusteen mukaisella liikennemäärällä. Arvioinnissa kuvataan seuraavia vaikutuksia: a) Vaikutukset päätien autoliikenteen liikenteelliseen palvelutasoon määritellään Tiehallinnon IVAR-ohjelmistolla erikseen henkilö- ja tavaraliikenteen osalta. Liikenteellistä palvelutasoa kuvataan ns. HCM-asteikon luokituksella A F. b) Vaikutuksia tien varren asukkaiden liikkumiseen ja liikenneyhteyksiin kuvataan alueittain arvioimalla mm. nelikaistaiseksi parannettavan päätien estevaikutuksia sekä liittymä- ja rinnakkaistiejärjestelyjen vaikutuksia eri tienkäyttäjäryhmille. c) Asiantuntija-arvioina kuvataan vaikutuksia kevyen liikenteen olosuhteisiin (erityisesti kevyen liikenteen yhteydet päätien varrella ja risteämiset valtatien 8 poikki). d) Vaikutuksia joukkoliikenteen olosuhteisiin, bussireitteihin sekä pysäkkeihin ja niiden yhteyksiin kuvataan asiantuntija-arvioina. Suunnittelun aikana kuullaan kuntien sekä alueen linja-autoliikennöitsijöiden mielipiteitä joukkoliikennejärjestelyistä Liikenneturvallisuus Onnettomuushistoria Tarkasteluosuudella valtatiellä 8 tapahtui vuosien aikana yhteensä 18 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joista neljä oli kuolemaan johtanutta. Onnettomuustyypeistä yleisin tyyppi oli risteämisonnettomuus, joita valtatiellä tapahtui kuusi. Liittymäonnettomuuksia oli yhteensä seitsemän eli lähes 40 % kaikista henkilövahinko-onnettomuuksista. Tarkasteluvälillä onkin useita yksityisteiden ja alemman tieverkon tasoliittymiä. Näistä turvattomin on ollut Mynämäen pääliittymä. Liikennekuolemia on ta-
19 48 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki pahtunut vuosittain keskimäärin 1,0 ja henkilövahinko-onnettomuuksia 4,8. Poliisin tietoon tulleet henkilövahinko-onnettomuudet vuosilta on esitetty tarkemmin kuvassa 21 ja taulukossa 2. Pohjakartta: Maanmittauslaitos, Lupanro 20/MYY/06 Kuva 21. Henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet onnettomuusluokittain vuosina
20 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 49 Taulukko 2. Valtatien 8 Nousiainen Mynämäki välin onnettomuudet onnettomuusluokittain vuosina Vt 8 Nousiainen Mynämäki Loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet Kuolemaan johtaneet onnettomuudet Yhteensä Yksittäisonnettomuus 3 3 Kääntymisonnettomuus 1 1 Risteämisonnettomuus Ohitusonnettomuus Kohtaamisonnettomuus 1 1 Peräänajo-onnettomuus 0 Mopedionnettomuus 0 Kevyen liikenteen onnettomuus 1 1 Hirvionnettomuus 1 1 Peuraonnettomuus 2 2 Muu eläinonnettomuus 0 Muu onnettomuus 0 Yhteensä Tarkasteluvälillä on tapahtunut runsaasti eläinonnettomuuksista. Vuosina eläinonnettomuuksia tapahtui yhteensä 57 kappaletta. Onnettomuuksista kolme johti henkilövahinkoon. Eläinonnettomuuksista peuraonnettomuuksia oli 42, hirvionnettomuuksia 15. Osuudella ei ole tällä hetkellä riista-aitaa. Eniten hirvieläinonnettomuuksia on tapahtunut Nousiaisten puolella Kaitaraisten ja Hietalan välillä metsäisellä osuudella. Alueella on hirvivaroitusmerkki. Tarkasteluvälin eläinonnettomuudet on esitetty kuvassa 22.
21 50 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki Pohjakartta: Maanmittauslaitos, Lupanro 20/MYY/06 Kuva 22. Poliisin tietoon tulleet eläinonnettomuudet vuosina Tiedot perustuvat Tiehallinnon tierekisteritietoihin.
22 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki 51 Nousiaisten ja Mynämäen välillä henkilövahinko-onnettomuustiheys on 38,7 onn./100 tiekm. Koko Suomen valtateiden henkilövahinkoonnettomuustiheys oli vuonna 2004 keskimäärin 15,0 onn./100 tiekm. Turun tiepiirissä valtateiden onnettomuustiheys vuonna 2004 oli keskimäärin 21,7 onn/100 tiekm. Kuolemaan johtavien onnettomuuksien tiheys on puolestaan tarkasteluosuudella 8,1 onn./100 tiekm, kun se koko maassa on valtateiden osalta keskimäärin 1,5 onn./100 tiekm. Tarkasteluvälillä Nousiainen Mynämäki tapahtuu näin ollen enemmän henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksia kuin Suomen ja Turun tiepiirin valtateillä keskimäärin. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tiheys on yli viisinkertainen verrattuna valtateihin keskimäärin. Henkilövahinko-onnettomuudet ovat hieman painottuneet Mynämäen puolelle ja erityisesti sen kirkonkylän tuntumaan. Nousiaisten ja Mynämäen välisen valtatieosuuden henkilövahinkoonnettomuusaste on 4,7 onn./100 milj.autokm, kun se kaikilla Suomen valtateillä oli vuonna 2004 keskimäärin 7,7 ja Turun tiepiirin valtateillä keskimäärin 9,0. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien aste oli vuosien onnettomuuksien perusteella 1,0 onn./100 milj.autokm., mikä on hieman korkeampi kuin kaikilla Suomen valtateillä keskimäärin vuonna 2004 (0,7 onn./100 milj.autokm.). Henkilövahinko-onnettomuuksien osalta onnettomuusriski on keskimääräistä vastaavan tieluokan onnettomuusriskiä pienempi ja kuolemien osalta samaa luokkaa kuin vastaavilla teillä keskimäärin. Taulukko 3. Onnettomuustiheydet ja -riskit valtatien 8 suunnitteluosuudella sekä Suomen valtateillä keskimäärin. Tiheydet (onn./100 km) Henkilövahinko Kuolema Riskit (onn./100 milj.autokm) Henkilövahinko Kuolema Valtatie 8 Nousiainen Mynämäki 38,7 8,1 4,7 1,0 Valtatiet keskimäärin 15,0 1,5 7,7 0,7 Vaikutukset liikenneturvallisuuteen Vaikutuksia liikenneturvallisuuteen kuvataan arvioimalla tien parantamisen vaikutusta vuosittaisten henkilövahinko-onnettomuuksien määrään sekä liikennekuolemien määrään. Arvio tehdään eri tietyyppien keskimääräisen onnettomuusriskin perusteella. Yksittäisten liikennejärjestelyjen turvallisuusvaikutuksia arvioidaan lisäksi Tiehallinnon Tarva-ohjelmistolla Taloudelliset vaikutukset Hankkeessa tarkasteltavien vaihtoehtojen yhteiskuntataloudelliset laskelmat laaditaan liikenne- ja viestintäministeriön ja Tiehallinnon hankearviointeja koskevia ohjeita noudattaen (YHTALI). Vaihtoehdoille tehdään alustavat kannattavuuslaskelmat ja muut arvioinnit, joita vertailuun tarvitaan. Kannattavuusarviot tehdään yhdistämällä vaikutusselvitysten yhteydessä arvioidut rahassa mitattavat tai rahamääräisiksi muutettavat vaikutukset koko tarkastelujaksolta. Eri vuosina syntyvät hyöty- ja kustannuserät diskontataan ver-
23 52 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki tailukelpoisiksi hankkeen avaamisvuoteen. Kannattavuuslaskelmassa huomioidaan seuraavat tekijät: hankkeen investointikustannukset ja niiden korot investoinnin jäännösarvo väylän pitäjän muuttuneet kustannukset (pääasiassa kunnossapitokustannusten muutos) väylän käyttäjien kustannusten muutokset (ajoneuvo-, aika- ja onnettomuuskustannukset) muun yhteiskunnan kustannusten muutokset (päästö- ja melukustannukset). Hankkeen investointikustannukset muodostuvat rakentamiskustannuksista, jotka arvioidaan käyttäen yleisiä pääteillä toteutuneita yksikkökustannuksia. Investointikustannukset sisältävät myös rakentamisajalta kertynyt korko. Korkokantana käytetään laskentakorkokantaa. Myös jäännösarvolle lasketaan korko. Väylän pitäjän, väylän käyttäjien sekä muulle yhteiskunnalle aiheutuvia kustannusten muutoksia arvioidaan Tiehallinnon IVAR-ohjelmistolla määrittelemällä tien parantamisen vaikutukset ajoneuvokustannuksiin, onnettomuuskustannuksiin, kunnossapitokustannuksiin sekä päästöihin. Onnettomuuskustannuksia tarkennetaan lisäksi Tarva-ohjelmiston avulla. Rakentamiskustannukset Rakentamiskustannukset arvioidaan käyttäen yleisiä pääteillä toteutuneita yksikkökustannuksia. Liikennetalous Liikennetaloudelliset vaikutukset arvioidaan Tiehallinnon IVAR-ohjelmistolla määrittelemällä tien parantamisen vaikutukset ajoneuvokustannuksiin, aikakustannuksiin, onnettomuuskustannuksiin sekä kunnossapitokustannuksiin. Lisäksi määritellään muun muassa vaikutukset liikenteen päästökustannuksiin Rakentamisen aikaiset vaikutukset Rakentamisen aikaiset vaikutukset ovat pääosin palautuvia, mutta rakentamisen aikana yleensä merkittäviä. Haitat kohdistuvat lähialueen asukkaisiin, tiellä kulkijoihin ja ympäristöön. YVA- ja yleissuunnitteluvaiheessa rakentamisen aikaisia vaikutuksia voidaan arvioida melko yleisellä tasolla. Häiriöiden laajuus sekä kohdentuminen selviävät ja tarkentuvat suunnittelun edetessä. Lopullisista työmenetelmistä päätetään vasta rakennussuunnittelussa. YVA-vaiheen arvioinnissa pyritään tunnistamaan kaikkein riskialtteimmat alueet ja kohteet. Rakentamisen aikaisiin vaikutuksiin liittyviä arvioitavia asioita ovat muun muassa: työnaikaiset liikennejärjestelyt ja niiden vaikutukset matka-aikoihin sekä estevaikutukset
24 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki HANKKEEN TOTEUTTAMISEN SUUNNITELMAT, LUVAT JA PÄÄTÖKSET 53 mahdolliset liikenneturvallisuusriskit räjäytys-, louhinta- ja maansiirtotöiden aiheuttamat melu, tärinä sekä pölyämis- ja viihtyvyyshaitat rakentamisen aikaiset vaikutukset vesistöihin (mm. samentuminen) Haittojen ehkäisy ja lieventäminen Haittojen arviointi, ehkäisy- ja lieventämistoimenpiteiden suunnittelu on tärkeä osa vaikutusten arviointia ja suunnitteluprosessia. Tämä sisältyy kaikkiin vaikutusosioihin (mm. maisemanhoito, meluntorjunta, riista-aidat, risteämiset ja liikenneturvallisuustoimenpiteet). Ympäristövaikutusten arvioinnin aikana tunnistetaan ja arvioidaan alustavat lieventämistoimenpiteet. Haittojen ehkäisyä suunnitellaan tarkemmin valtatien yleissuunnitelmassa Seurantaohjelman laatiminen Esitetään arviointityön lopuksi, mikäli alueella on kohteita joihin kohdistuu merkittäviä vaikutuksia. 4 HANKKEEN TOTEUTTAMISEN EDELLYTTÄMÄT SUUNNITELMAT, LUVAT JA PÄÄTÖKSET YVA-selostuksessa esitetään, mitä suunnitelmia, lupia ja päätöksiä hankkeen yhteydessä tulee tehdä ennen lakisääteisen yleissuunnitelman laatimista tai ennen rakentamisen aloittamista. Hankkeen toteuttamiseen tarvittavia lupia ja päätöksiä ovat ainakin: mahdolliset kaavamuutokset maa-aineslain mukaiset ottamisluvat ympäristölupaviraston myöntämät luvat murskaustoimintaan tarvittavat ympäristöluvat maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset luvat meluntorjunnassa rakentamisen aikaiset luvat. 5 HANKKEEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSAIKA- TAULU Työ on aloitettu syksyllä 2006 YVA-ohjelmavaiheella. YVA-ohjelma on asetettu nähtäville kuntiin helmikuussa 2007 ja siitä on kuulutettu paikallisissa lehdissä. Huomautusten ja lausuntojen antamisaika päättyy viimeistään 60 päivän kuluttua, kun arviointiohjelma on asetettu nähtäville. Yhteysviranomainen antaa lausuntonsa viimeistään kuukauden kuluessa nähtävillä olon päättymisestä. Arviointityö aloitetaan jo ennen yhteysviranomaisen lausuntoa. Ympäristövaikutusten arviointiselostus tehdään YVA-ohjelman ja siitä saatujen lausuntojen ja muun palautteen pohjalta. Lausuntoja punnitaan hankeryhmässä ja määritellään mahdolliset lisäselvitystarpeet ja tarkennukset.
25 54 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki HANKKEEN SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSAIKATAULU Alustavaa ympäristövaikutusten arviointia täsmennetään ja syvennetään, jonka jälkeen osa-alueiden vaikutuskuvaukset esitetään sekä rakentamisen että käytön ajalta. Arvioinneissa hyödynnetään jo tehtyjen suunnitelmien yhteydessä tehtyjä osin tarkkojakin arvioita. Arviointiselostuksen on määrä valmistua joulukuun 2007 lopulla. Samanaikaisesti arviointityön kanssa aloitetaan yleissuunnitelman laadinta. Sen pääsuunnitteluvaiheet ajoittuvat siten, että YVA-prosessissa kerättyä tietoa voidaan käyttää hyväksi. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2008 loppuun mennessä. Valtatien 8 parantaminen välillä Nousiainen Mynämäki ei ole tällä hetkellä missään valtakunnallisissa investointiohjelmissa. Tiehallinto laatii suunnitelmia koko yhteysvälin Turku Pori kehittämisestä. Yhteysvälin kehittäminen on vaiheistettu useaan vaiheeseen ja tavoitteena on, että seuraavaan valtakunnalliseen investointiohjelmaan sisältyisi noin 120 miljoonan euron hanke valtatieltä 8. Tämä hanke sisältäisi välin Raisio Nousiainen nelikaistaistuksen ja noin 50 miljoonan euron verran muita turvallisuus- ja sujuvuustoimenpiteitä välillä Turku Pori. Nousiainen Mynämäki-väliltä hankkeeseen sisältyisivät ainakin Nousiaisten ja Kurjenmäen ohituskaistat liittymä- ja rinnakkaistiejärjestelyineen. Välin Nousiainen Mynämäki järeä parantaminen tapahtunee edellä mainitun ison hankkeen jälkeen aikaisintaan vuonna YVA-menettelyn aikataulu Arviointiohjelma Kuulutus Nähtävilläolo Yhteysviranomaisen lausunto Arviointiselostustyö Arviointiselostus ja tiivistelmä Kuulutus Nähtävilläolo Yhteysviranomaisen lausunto Yleisötilaisuudet (2 kpl) Yleisuunnitelman laadinta Yleisuunnitelma valmis
26 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki LÄHTÖTIEDOT 55 6 LÄHTÖTIEDOT Genimap. Gt-kartta. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Länsivyöhykkeen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Osaraportti III; Mynämäki. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Tietoja liito-oravahavainnoista Maanmittauslaitos. Peruskartat 1: Maaperäaineisto. Museovirasto ja maakuntamuseo. Tietoja kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista ja muinaisjäännöksistä. Paikkatietokanta Museovirasto, ympäristöministeriö Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Mynämäen kunta Keskusta-Asemanseutu osayleiskaava. KV Mynämäen kunta. Ajantasa-asemakaava. Mynämäen kunta Mynämäen arvokkaat luontokohteet. Nousiaisten kunta, Suomen luontotieto Nousiaisten arvokkaat luontokohteet. Nousiaisten kunta. Nummen läntisen alueen osayleiskaava. KV Nousiaisten kunta. Nousiaisten keskustan osayleiskaava. KV Onnettomuusrekisteri Pohjavesialuekortti, Hiivaniitty , Siltarekisteri. SYKE:n valtakunnalliset aineistot: Luonnonsuojelualueet, suojeluohjelmat, maisema-alueet, pohjavesialueet. Teppo-Pärna, Viri Postitien viestit kulttuuriympäristö kertoo. Tiehallinto Valtatie 8 välillä Raisio-Nousiainen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely.. Tiehallinto, Turun tiepiiri Valtatie 8 välillä Raisio Nousiainen. Ympäristövaikutusten arviointi ja alustava yleissuunnitelma. Ympäristövaikutusten arviointiselostus. Tierekisteri. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Valtatie 8:n Turku Pori yhteysvälin kehittämisen yhteiskunnalliset ja alueelliset vaikutukset. Turun tiepiiri Valtatie 8 Turku-Pori. Yhteysvälin kehittämisselvitys. Turun tiepiiri Valtatien 8 parantaminen rakentamalla Nousiaisten ja Kurjenmäen ohituskaistat. Tie- ja rakennussuunnitelman yleiskartta.
27 56 Valtatien 8 nelikaistaistaminen välillä Nousiainen Mynämäki LÄHTÖTIEDOT Turun tiepiiri Valtatien 8 parantaminen rakentamalla Nousiaisten ja Kurjenmäen ohituskaistat. Tie- ja rakennussuunnitelma. Turun tiepiiri Valtatie 8 Raisio Nousiainen. Yleissuunnitelma. Turun tiepiiri, Viatek Oy Turun Porin moottoriväylä välillä Raisio- Mynämäki. Pääsuuntaselvitys. Turun tiepiiri, Viatek Oy Turun Porin moottoriväylä välillä Raisio- Mynämäki. Nykyisen valtatien 8 maastokäytävä. Alustava yleissuunnitelma. Turun tiepiiri Varsinais-Suomen tieluonnon inventointi- ja hoitopilotti. Varsinais-Suomen maakuntaliitto. Varsinais-Suomen seutukaava, yhdistelmä Varsinais-Suomen liitto Turun seudun kehyskuntien liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennestrategia Varsinais-Suomen liitto Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennestrategia Väestörekisterikeskus. Rakennus- ja huoneistorekisteri Ympäristöministeriö Arvokkaat maisema-alueet. Maisemaaluetyöryhmän mietintö II. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö Maisemanhoito. Maisemaaluetyöryhmänmietintö I. Mietintö 66/1992.
28
29
YVA-menettely hankkeissa
YVA-menettely hankkeissa E 18 Turun kehätie välillä Naantali - Raisio Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Vesa Virtanen
16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc
16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste
LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma
50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:
Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä
Hyödynnettävät tietolähteet
Ympäristövaikutusten arviointimenettely 37 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset voivat olla luonteeltaan myönteisiä, kielteisiä tai neutraaleja. Lisäksi eri toimijoilla voi olla erilainen käsitys vaikutusten
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA TAVOITETYÖPAJA 1.12.2015 TYÖPAJAN OHJELMA 16.30 Kahvi 17.00 E18 kehittämistarpeet, Vesa Virtanen Käyttäjätarpeiden tunnistaminen kehittämispolun
Ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA
VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA 5.4.2016 KANGASALA TYÖPAJAN OHJELMA 17.15 Kahvi 17.30 Tervetuloa; Tero Haarajärvi Suunnittelutilanne; Arto Viitanen Alustavat vaikutusarvioinnit; Jari Mannila
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista
SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS
SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat
IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.
1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,
Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta
13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä
VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI
VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja
LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011
LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa
YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)
YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys
16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien
Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus,
64 Valtatie 8 välillä Raisio-Nousiainen LÄHTEET LÄHTEET Biota BD Oy 2003: Raision liito-oravaselvitys Brusila Heljä. Vt 8 Raisio-Nousiainen. Muinaisjäännösinventointi 2004. Turun maakuntamuseo. Matinkainen
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014
NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5
KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013
KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät
Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä
Kunkun parkki, Tampere
Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS 15.12.2016 YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Tervetulosanat, YVA-menettelyn esittely / Petri Hiltunen (10 min) Hankkeen esittely
0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin
Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi
TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue
TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE
Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena
VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.3.2009
FCG Planeko Oy Virolahden kunta VIROJOKI-VAALIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Suunnittelun tarve ja kaavallinen tilanne Luonnos 23.03.2009 FCG Planeko Virojoki-Vaalimaan osayleiskaavan muutos ja
Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysi Muistio 12.8.2011
Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Onnettomuusanalyysi Muistio 12.8.2011 Sisällys 1.... Taustaa... 3 2.... Tilastokeskuksen onnettomuusaineisto vuosilta 2001-2010... 4 2.1. Kuntien tilastot 4
VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS
Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Syyskuu 2014 VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Liikenneselvitys 1 SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 2 1.1 Liikennöintiselvityksen
KIRKONVARKAUDEN ASEMAKAAVA LIITE 9
KIRKONVARKAUDEN ASEMAKAAVA LIITE 9 TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Mikkelin kaupunki Kirkonvarkauden asemakaavan liikenneselvitys 2(25) LIIKENNESELVITYS Kirkonvarkauden AK 1. JOHDANTO 1.1 SELVITYSALUE
Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta
1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI
44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset
44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 6.2.8 Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset Selvittämällä suunnittelualuetta dynaamisena, toiminnallisena kokonaisuutena, saadaan
Yleisötilaisuuden ohjelma
Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen
Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa
LIITE 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa VIRANOMAISEN LAUSUNTO Hankekuvaus Hankekuvausta on hyvä päivittää suunnitelmien tarkentuessa. Esimerkiksi
Kuvassa 1 on esitetty hankealueen rajaukset vaihtoehdoissa VE1, VE2 ja VE3.
MRa/JHu 10413 25.11.2010 VOIMAVAPRIIKKI OY FORSSAN KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO LISÄYS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAAN JOHDANTO Voimavapriikki Oy:n Forssan ja Tammelan kuntien alueelle suunniteltua
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA Tiituspohja Ympäristöselvitykset KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu, 000 Jyväskylä www.keskisuomi.fi Liikennevarausten ympäristöselvitykset..006 TIITUSPOHJA Sisältö PERUSTEET Selvitystyön
Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys. Oulu
Haukiputaan Keiskan alueen alustava liikenneselvitys Oulu LUONNOS 15.12.2016 2 Selvitys on valmistunut XXXXkuussa 2016. Selvityksen ovat tehneet Plaana Oy:ssä Juha Raappana, Jorma Hämäläinen ja Riina Isola.
LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla
VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE
VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue
Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo
Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Maantieselvitys 16.8.2010
Maantieselvitys 16.8.2010 Työn keskeinen sisältö 1. Saada kokonaiskuva seudun liikenneyhteyksien kehittämiseksi ympäristönäkökohdat huomioiden. 2. Saada uusia ideoita siitä, kuinka Forssan seutu voisi
VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU
VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien
KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS. Tiehallinnon selvityksiä 30/2004
KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS Tiehallinnon selvityksiä 30/2004 Kansikuva: SCC Viatek Oy 2003 ISSN 1457-9871 ISBN 951-803-287-4 TIEH 3200880 Julkaisua saatavana pdf-muodossa:
5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT
Ympäristövaikutusten arviointimenettely 31 5 Toimenpiteiden suunnittelulla tähdätään kohdassa 1.1 selostettujen liikenteellisten ja ympäristöllisten ongelmien poistamiseen. Suunnittelun ja vaikutusten
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO
Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016
LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS
FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...
ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12
651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen
NAANTALIN KAUPUNKI 1
NAANTALIN KAUPUNKI 1 ILMANLAATURAPORTIT Finnfeeds Finland Oy, Hajupäästöjen leviämisselvitys, Ilmatieteen laitos Ilman laadun tutkimus 3.9.2002 Turun seudun päästöjen leviämismalliselvitys (Energiantuotannon,
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14
Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)
Oulun seutu kasvaa, liikenne kasvaa
Liikenteen kasvu ja liikenneturvallisuus Kasvun hillinnän mahdollisuudet Oulun seudulla (OULULIIKA) Kati Kiiskilä Tiehallinto kati.kiiskila@tiehallinto.fi Tuomo Vesajoki Insinööritoimisto Liidea Oy tuomo.vesajoki@liidea.fi
16T-2 Meluselvitys
16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.
Naantalin kaupunki. Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten vaikutusten tarkastelu 141-C6961
Luolalan teollisuusalueen kaavoitukseen liittyvä liikenteellisten 141-C6961 10.1.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LASKENTOJEN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 TULOKSET... 3 2.1 Matkatuotokset...
Vt 6 Kouvolan kohdalla YS. Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1,
Vt 6 Kouvolan kohdalla YS Vt 6 YS, vt 15 aluevaraussuunnitelma Esittelytilaisuus 1, 12.3.2013 3 VT 6 KOUVOLAN KOHDALLA - ESITTELYTILAISUUS 12.3.2013 Suunnittelualue 4 Työn aikataulu ja päävaiheet Kerätty
Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto
Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017
Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 Hämeenkosken kunta Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012986 7.11.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä
Liikenneväylähankkeet
Liikenneväylähankkeet Nykyinen ohjeistus Käytäntö tiehankkeissa Yksikköarvoihin liittyviä ongelmia Kannattavuuslaskelma Vaikutusten analyysi Toteutettavuuden arviointi 1 Nykyinen ohjeistus ja käytäntö
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011
KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset
Mäskälän alueen kaavarunko
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012
Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia
16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin
SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS
Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän
Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys
16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.
Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto
Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto
Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015
Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA
Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA Oulun tiepiiri teettää työn, joka sisältää : vaihtoehtoisten liikenneyhteyksien määrittelyn ja ratkaisujen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA), parhaan
Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.
Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä
Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys
Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ
E18 TURUN KEHÄTIE NAANTALIN JA RAISION VÄLILLÄ YVA JA YLEISSUUNNITELMA TYÖPAJA 19.10.2016 TYÖPAJAN OHJELMA 17.00 Kahvi 17.30 Tervetuloa, Vesa Virtanen Arvioitavat vaihtoehdot, Sari Kirvesniemi Alustavat
VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA
VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015
1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa
Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen
LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012
LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687
MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi
LÄHTÖKOHDAT. Tehtävä. Taustaa. Kohteen tiedot
Valtatien 4 ja Sorosentien (pt 18756) liittymän toimivuustarkastelu Valo-ohjauksen tarveselvitys VALTATIEN 4 JA SOROSENTIEN (PT 18756) TARKASTELU 2 Tehtävä Tämän selvityksen tavoitteena on tarkastella
Melumallinnus Pellonreuna
Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun
Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017
2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen
1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon