Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen"

Transkriptio

1 Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

2 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä opiston toimintaan. Lisäksi selvitettiin opiskelijoiden näkemyksiä Pirkan opiston imagosta, tiedonsaannista ja kurssitarjonnasta. Tutkimus toteutettiin internetkyselynä marraskuussa Pirkan opisto lähetti Hellewi-järjestelmän kautta tutkimuksen linkin yhteensä 2156 opiskelijalle. Tutkimus perustuu 851 vastaukseen, joten tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 39 % Tässä raportissa esitetään tutkimuksen päätulokset. Kaikki tutkimuksen tulokset esitetään yksityiskohtaisesti InnolinkWeb -järjestelmässä. Asiakastyytyväisyyskysely 2014/ Pirkan opisto

3 TUTKIMUKSEN KESKEISIÄ TULOKSIA 1/2 Pirkan opiston tarjonnasta vastaajat kokevat kaikkein kiinnostavimmiksi aihepiireiksi tanssin ja liikunnan (66 %), käsityöt (39 % ), kielet (39 %) sekä ihmisen ja hyvinvoinnin (37 %). Yli puolet vastaajista (55 %) on osallistunut tanssi ja liikunta-aiheisille kursseille viimeisen 12 kk aikana. Seuraavaksi suosituimpia ovat kielet (21 %), käsityöt (13 %) ja musiikki (12 %). Tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta etsitään ja saadaan enimmäkseen esitteistä ja opinto-oppaasta (82 %) sekä internet-sivuilta (55 %). Lähes viidennes (18 %) saa tietoa ystäviltä, tuttavilta tai opiston henkilökunnalta. Sosiaalisen median osuus tiedonlähteistä on hyvin pieni (2 %). Kysyttäessä toiveita tiedottamisesta esitteiden ja opinto-oppaan osuus on lähes sama kuin mitä niitä nytkin käytetään (80 %) ja internet-sivujen jonkin verran suurempi (64 %). Sanomalehtimainontaa toivoo vain runsas kymmenesosa (11 %) ja sosiaalisen median käytölle tiedotuskanavana ei myöskään näyttäisi olevan paljoakaan kysyntää, sillä sen valitsi toivotuksi tiedotuskanavakseen vain 8 % vastaajista. Asiakastyytyväisyyskysely 2014/ Pirkan opisto

4 TUTKIMUKSEN KESKEISIÄ TULOKSIA 2/2 56 % vastaajista on suositellut omien kokemustensa perusteella Pirkan opiston kursseja ystävilleen ja tuttavilleen, minkä lisäksi 28 % olisi valmis suosittelemaan lämpimästi sitä kysyttäessä. 15 % olisi valmis suosittelemaan, mutta varauksin. Opiskelijat pitävät tärkeimpänä toiminnan osatekijänä opetuksen laatua. Laatuodotukset ovat niin korkealla, että vaikka Pirkan opiston koetaan onnistuneen siinä osa-alueista parhaiten, se nousee kuiluanalyysissä esiin kolmanneksi tärkeimpänä kehittämiskohteena. Eniten kehittämistarpeita koetaan olevan opetustilojen toimivuudessa ja viihtyisyydessä. Asiakastyytyväisyyskysely 2014/ Pirkan opisto

5 PIRKAN OPISTON IMAGO / POSITIIVISIA MIELEEN TULEVIA ASIOITA Asiakastyytyväisyyskysely 2014/ Pirkan opisto

6 PIRKAN OPISTON IMAGO / NEGAT. MIELEEN TULEVIA ASIOITA Asiakastyytyväisyyskysely 2014/ Pirkan opisto

7 Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Vesilahden tulokset

8 Vastaajan sukupuoli nainen 77,4% (41) mies 20,8% (11) Ei vastattu 1,9% (1) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Vastaajia yhteensä 53

9 Vastaajan ikä vuotta 5,7% (3) vuotta 20,8% (11) vuotta 24,5% (13) vuotta 34,0% (18) yli 60 vuotta 15,1% (8) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

10 Vastaajan ammattiryhmä johto tai ylempi toimihenkilö 13,2% (7) alempi toimihenkilö 18,9% (10) työntekijä 28,3% (15) yksityisyrittäjä 9,4% (5) opiskelija 3,8% (2) kotiäiti/-isä 3,8% (2) työtön 9,4% (5) eläkeläinen 11,3% (6) muu 1,9% (1) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

11 Mistä olet etsinyt/saanut tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta viimeisen 12 kk aikana? esitteet / opinto-opas 67,9% (36) lehdet 7,5% (4) internet -sivut 64,2% (34) sosiaalinen media 5,7% (3) sanomalehtimainonta 5,7% (3) ystäviltä / tuttavilta / opiston henkilökunnalta 13,2% (7) muu 1,9% (1) Ei vastattu 17,0% (9) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

12 Minkä aihealueen kurssille / kursseille osallistunut viimeisen 12 kk aikana? kielet 13,2% (7) tieto- ja viestintätekniikka 3,8% (2) kuvataiteet 1,9% (1) valokuvaus ja videokuvaus 3,8% (2) ihminen ja hyvinvointi 17,0% (9) ruoanlaitto ja leipominen 3,8% (2) tanssi ja liikunta 49,1% (26) musiikki 7,5% (4) käsityöt 15,1% (8) korut, metalli- ja lasityöt 3,8% (2) Ei vastattu 5,7% (3) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

13 Mitkä asiat ovat tärkeitä opiston toiminnassa? O petuksen laatu, 41 kpl O pinto-ohjelman ajanmukaisuus, 41 kpl Henkilöstön antama opastus, 39 kpl Ilmoittautumisen sujuvuus, 41 kpl O pinto-oppaan selkeys ja luettavuus, 39 kpl Kurssitarjonnan monipuolisuus, 40 kpl Opetustilojen toimivuus, 40 kpl Opetustilojen viihtyisyys, 39 kpl Nettisivuston selkeys, 40 kpl Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen, 40 kpl O piskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen, 40 kpl Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin, 41 kpl Maksukäytännöt, 40 kpl 6,6 6,1 6,2 6,4 6,5 6,4 6,4 5,9 6,4 5,9 5,9 6,5 6,3 Asteikkojen keskiarvot max 7

14 Missä asioissa opisto on onnistunut? O petuksen laatu, 41 kpl O pinto-ohjelman ajanmukaisuus, 41 kpl Henkilöstön antama opastus, 39 kpl Ilmoittautumisen sujuvuus, 40 kpl O pinto-oppaan selkeys ja luettavuus, 39 kpl Kurssitarjonnan monipuolisuus, 39 kpl O petustilojen toimivuus, 40 kpl Opetustilojen viihtyisyys, 38 kpl Nettisivuston selkeys, 40 kpl Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen, 39 kpl O piskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen, 39 kpl Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin, 40 kpl Maksukäytännöt, 40 kpl 5,5 5,2 5,3 5,7 5,7 5,3 5,2 5,0 5,3 4,8 4,8 5,3 5,1 Asteikkojen keskiarvot max 7

15 Missä asioissa opiston tulisi kehittää toimintaansa? / sukupuolen mukaan toiminnan tekijät KESKIAR VO N=53 nainen N=41 mies N=11 Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt -0,6 Kaikkien kriteerien keskiarvo 3 3 1

16 Missä asioissa opiston tulisi kehittää toimintaansa? / iän mukaan toiminnan tekijät KESKIARVO N= vuotta N= vuotta N= vuotta N= vuotta N=18 yli 60 vuotta N=8 Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus -1,7-0,1 Ilmoittautumisen sujuvuus -0,1-0,4-1,6 Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus -0,4-0,6 Kurssitarjonnan monipuolisuus -0,1 Opetustilojen toimivuus -1,7 Opetustilojen viihtyisyys -0,4 Nettisivuston selkeys -0,4 Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen -0,3-1,6 Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin -1,8 Maksukäytännöt -3,0 0,1-1,6 Kaikkien kriteerien keskiarvo

17 Missä asioissa opiston tulisi kehittää toimintaansa? / ammattiryhmän mukaan toiminnan tekijät Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo KESKIARVO N=53 3 johto tai ylempi toimihenkilö N=7-0,2-0,2-0,1-0,3-0,2-0,3-0,3-0,38 alempi työntekijä toimihenkilö N=15 N=10-0,3-0,6-1,7-1,6 5-1,6-1,7-1,8-2,2 3 yksityisyrittäjä N=5 0,5-0,3-0,62 opiskelija N=2 0,5 0,5 0,5 0,5-0,27 kotiäiti/ -isä N=2-3,0-3,0-3,0-4,0-3,0-4,0-4,0-2,15 työtön N=5-2,3-2,5-2,5 7 eläkeläinen N=6-0,6-0,1-2,2-0,3-1,8-0,3 9 muu N=1 1,0-4,0 5

18 Missä asioissa opiston tulisi kehittää toimintaansa? / kursseille osallistumisen mukaan toiminnan tekijät Opetuksen laatu Opinto-ohjelman ajanmukaisuus Henkilöstön antama opastus Ilmoittautumisen sujuvuus Opinto-oppaan selkeys ja luettavuus Kurssitarjonnan monipuolisuus Opetustilojen toimivuus Opetustilojen viihtyisyys Nettisivuston selkeys Paikkakunnan kulttuurin kehittäminen Opiskelijoiden omaehtoisen kehityksen tukeminen Kurssimaksu suhteessa kurssien antiin Maksukäytännöt Kaikkien kriteerien keskiarvo KESKIARVO N=53 3 kielet N=7 1,0-0,68 tieto- ja viestintätekniikka N=2 0,5 0,5-0,23 kuvataiteet N=1-0,27 valokuvaus ja videokuvaus N=2-3,0-3,0-5,0-4,0-2,54 ihminen ja ruoanlaitto ja hyvinvointi leipominen N=9 N=2-1,6-0,6-0,3-1,6-1,6 7 1,0 1,0 2,0 1,0-3,0 1,0-8 tanssi ja liikunta N=26-0,6 2 musiikki N=4-2,3-1,7-0,3-1,7-3,3-1,7-0,3-3,3-3,3-1,95 käsityöt N=8-0,4-0,4-0,6-1,8-0,2 0,5-0,4-2,4-2,2 1 korut, metallija lasityöt N=2-4,0-5,0-5,77

19 Mistä haluaisit saada tietoa Pirkan opiston kurssitarjonnasta? esitteet / opinto-opas 64,2% (34) lehdet 9,4% (5) internet -sivut 66,0% (35) sosiaalinen media 11,3% (6) sanomalehtimainonta 9,4% (5) ystäviltä / tuttavilta / opiston henkilökunnalta 7,5% (4) muu 5,7% (3) en mistään 3,8% (2) Ei vastattu 17,0% (9) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

20 Minkä aihealueen kursseja toivoisit Pirkan opistossa järjestettävän? kirjallisuus, sanataide ja viestintä 13,2% (7) historia ja yhteiskunta 17,0% (9) kielet 30,2% (16) tieto- ja viestintätekniikka 13,2% (7) kuvataiteet 13,2% (7) valokuvaus ja videokuvaus 13,2% (7) ihminen ja hyvinvointi 26,4% (14) ruoanlaitto ja leipominen 11,3% (6) tanssi ja liikunta 52,8% (28) musiikki 20,8% (11) käsityöt 18,9% (10) korut, metalli- ja lasityöt 9,4% (5) muu 11,3% (6) Ei vastattu 22,6% (12) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

21 Oletko Pirkan opiston opiskelija jatkossakin? aion olla ja aion opiskella entistä enemmän 3,8% (2) aion olla ja aion opiskella kun tähänkin asti 54,7% (29) aion olla, mutta opiskeluni todennäköisesti vähenee 11,3% (6) ehkä, mutta se on epätodennäköistä 5,7% (3) Ei vastattu 24,5% (13) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

22 Suosittelisitko omien kokemustesi perusteella Pirkan opiston kursseja ystävillesi ja tuttavillesi? kyllä, olen jo suositellut 39,6% (21) kyllä, suosittelisin lämpimästi 11,3% (6) kyllä, suosittelisin tietyin ehdoin/varauksin 20,8% (11) en todennäköisesti suosittelisi 1,9% (1) Ei vastattu 26,4% (14) 0% 20% 40% 60% 80% 100%

23 TIEDOSTA MENESTYS

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2,

Lisätiedot

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N

Lisätiedot

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT/ ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2009 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...3 2. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...4 3. OPISKELU...6 3.1. Kolme tärkeintä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan lasten ja nuorten opetuspalveluiden asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus. Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus. Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan lasten ja nuorten palveluiden perusopetuksen

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta. Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta. Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen Asukastutkimus 2015 Pirkkalan kunta Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Omaishoitajakysely 2014 20.5.2014

Jyväskylän kaupunki Omaishoitajakysely 2014 20.5.2014 Jyväskylän kaupunki 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys- kysely

Asiakastyytyväisyys- kysely Asiakastyytyväisyys- kysely Keski-Karjalan kansalaisopisto 5/2012 Kyselyn toteuttaminen Keski-Karjalan kansalaisopistossa toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely 1.-13.4.2012. Kyselyn saajat otettiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Taloyhtiön hallitustyö N 3563 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Vastaajat Sukupuoli Asema Rooli Asema Muu 4 % Nainen Puheenjoht 35 % aja 31 % Mies Hallituksen 65 % jäsen 65

Lisätiedot

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen asiakastyytyväisyyttä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina elokuussa 2015. Vastaajille tarjottiin mahdollisuutta vastata kyselyyn

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2016. Yhteenveto huhtikuussa 2016 tehdyn kyselyn tuloksista

Asiakastyytyväisyys 2016. Yhteenveto huhtikuussa 2016 tehdyn kyselyn tuloksista Asiakastyytyväisyys 2016 Yhteenveto huhtikuussa 2016 tehdyn kyselyn tuloksista Kyselyn suorittaminen Kyselyn kohdejoukko saatiin ottamalla 20 % satunnaisotanta Pirkan opiston lukuvuoden 2015 2016 opiskelijoista

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012 Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Joulukuu 2012 Tutkimuksen toteutus Tohtori.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Tohtori.fi-sivuston 21. marraskuuta - 4. joulukuuta 2012

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tutkimusraportti 23.11.2011 KAISA MÄKI-KIHNIÄ Tutkimuskonsultti JUUSO HEINISUO Tutkimuspäällikkö, raportointi T U T K I M U K

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 267 23% mies 13% 19% 77% nainen 87% 81% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinkään pääkirjasto

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta Etta Partanen

Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta Etta Partanen Asukastutkimus 2017 Pirkkalan kunta 2.6.2017 Etta Partanen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä tutkimuksesta 1.

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

Lukion laatukysely 2014

Lukion laatukysely 2014 Lukion laatukysely 2014 Kyselyyn vastanneita oli 176, joista 123 teki kyselyn loppuun asti. (vuonna 2011: 160 ja 105) Vuositasoittain kyselyn teki loppuun asti: 1. vuositaso 46 (45) 2. vuositaso 58 (38)

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely

Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely Jyväskylän kaupunki Kotihoidon asiakaskysely 2014 20.5.2014 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Etusivu

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Etusivu Kävijäprofiili 20 Plaza.fi/Etusivu Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Plaza.fi/Etusivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 2011. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 1

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista Yritysyhteistyötutkimus 2014 Julkinen yhteenveto tutkimusraportista 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten tarjoamista

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL

Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL YLEISESTÄ TAUSTATILANTEESTA Meneillään suomalaisen talouden ja yhteiskunnan murros

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET Yhteenveto Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET Yhteenveto Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKAS- JA ASIAKASTUTKIMUKSET 2011-2012 Yhteenveto 21.12.2011 Mikko Kesä Tutkimusjohtaja, Innolink Research Oy TUTKIMUSKOKONAISUUS Tavoitteet: Mitattavat asiat: Hämeenlinnan löytää

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen

Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS Vammais-, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut ja kotiin annettavat palvelut Hämeenlinnan kaupunki 14.1.2016 Arja Liimatainen Jan-Erik Müller Jari Holttinen 1.

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

VERKON. Taloustutkimus Oy

VERKON. Taloustutkimus Oy VERKON SISÄLLÖT 2011 Taloustutkimus Oy TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Taloustutkimus Oy on tehnyt Verkon sisällöt -tutkimuksen yhteistyössä Vapa Median kanssa. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen

VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO. Jari Paajanen VUODEN 2017 KURSSIARVIOINTI YHTEENVETO Jari Paajanen Auralan kansalaisopisto Kurssiarviointi 2017 1 (7) Kyselyn vastausprosentti oli 41,1 %, joka oli ihan hyvä ja viimevuotisen kyselyn perusteella olikin

Lisätiedot

PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus 2011

PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus 2011 Raportti 15.5. PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus Kaisa Mäki-Kihniä tutkimuskonsultti kaisamk @innolink.fi 0505 744 755 Tutkimuskoordinaattori Anssi Mäkelä Innolink

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO /.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....

Lisätiedot

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO Pääkaupunkiseutu Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 20.12.2017 Taustaa ja menetelmiä AJANKOHTA Loka-Marraskuu 2017 - kysely oli avoinna 20.10.-12.11.2017 - kyselykielet: suomi, ruotsi,

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot

EHaavisto 1

EHaavisto 1 30.8.2018 EHaavisto 1 Kunnallisjohtajien kokous 30.8.2018 Ermo Haavisto sairaanhoitopiirin johtaja 30.8.2018 EHaavisto 2 SISÄLTÖ 1.LÄHETTEET 2.PÄIVYSTYSKÄYNNIT 3.ASIAKASTUTKIMUS 30.8.2018 EHaavisto 3 1.

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot