Muistisairauksien uusia tuulia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistisairauksien uusia tuulia"

Transkriptio

1 Muistisairauksien uusia tuulia Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET keskus ja neurotoimialue Turun yliopisto ja TYKS PL Turku Puh:

2 Muistisairauksien uusia tuulia - Varhaisdiagnostiikka - Hoito - Ennaltaehkäisy

3 Muistivaikeuksien esiintyminen Iäkkäistä henkilöistä 20-55% kokee kärsivänsä eriasteisista muistivaikeuksista Suomessa arviolta yli 65-vuotiasta kärsii ainakin ajoittain muistivaikeuksista Työikäisiä etenevää muistisairautta sairastavia on Suomessa noin 7 000

4 Ikääntyminen ja muisti Ikääntymiseen liittyvät muistin muutokset ovat yksilöllisiä Muistin osavaiheissa esiintyy erilaisia muutoksia Mieleen painamisen tehokkuus heikkenee Oppimiskyky säilyy, oppiminen työläämpää Muistissa säilyttämisen kyky ei heikkene Mieleen palautus käy työläämmäksi ja hitaammaksi Lisäksi: Tilannetekijöiden - esimerkiksi väsymys, kiire, häirintä - vaikutus korostuu Keskittyminen kahteen tai useampaan asiaan käy vaikeammaksi

5 Tiedonkäsittelyn kehitys Tiedot, taidot Koulutus, kokemus Tiedonkäsittelyn nopeus Nuoruus Keski-ikä Seniori-ikä

6 MUISTI VOI HEIKENTYÄ MONISTA SYISTÄ! väsymys kiputilat masennus uupumus stressi TYÖMUISTI, TARKKAAVUUS TOIMINNANOHJAUS lääkitys, nautintoaineet aistipuutokse t jännitys

7 MUISTIN HEIKENTYMISEN TAKANA EI AINA OLE ETENEVÄÄ MUISTISAIRAUTTA!

8 ETENEVIÄ MUISTISAIRAUKSIA Alzheimerin tauti (AT) n. 70 % Aivoverenkiertosairaudet (AVH), n % verenkiertoperäinen eli vaskulaarinen muistisairaus (ikäihmisillä usein Alzheimerin tauti + verenkiertomuutokset) Lewyn-kappale sairaudet n. 10 % Otsa-ohimolohkolohkorappeutumat alle 10%

9 Alzheimerin tauti - tyyppipiirteitä Uusien asioiden oppiminen ja mielessä säilyttäminen heikentyneet (tapahtumamuistin heikentyminen) eli viimeaikaiset asiat unohtuvat helposti vanhat asiat muistaa paremmin Alkaa vähitellen ja etenee melko tasaisesti tietyin vaihein Lisääntyvät muutokset muissakin tiedonkäsittelytoiminnoissa - kielelliset toiminnot (puheen tuotto ja ymmärtäminen) - hahmotuskyky (ympäristö, oma keho) - kätevyys Haasteellista käyttäytymistä (masentuneisuus, aloitekyvyn heikentyminen, levottomuus, ahdistuneisuus, harhat, aggressiivisuus) Toimintakyvyn heikentymistä Keskeiset aivomuutokset ovat hermosolujen välisten yhteyksien (synapsien) ja hermosolujen väheneminen sekä amyloidi ja tau-valkuaisaineiden kertymät

10 Alzheimerin tauti aivomuutokset Amyloidikertymät (plakit) Tau-valkuaisaineen kertymät

11 Alzheimerin taudin vaiheet MMSE MCI=LIEVÄ KOGNITIIVINEN HEIKENTYMINEN VARHAINEN AD MMSE LIEVÄ ALZHEIMER-DEMENTIA: MMSE KESKIVAIKEA ALZHEIMER- DEMENTIA: MMSE VAIKEA ALZHEIMER- DEMENTIA: MMSE 12-0 VUOSIA Mukailtu: Reisberg et al Alzh Dis Assoc Disord, 1994, 8

12 Alzheimerin tauti varhainen diagnoosi Tyypillinen, etenevä tapahtumamuistin heikentyminen Hermosolujen väheneminen muistin kannalta tärkeällä hippokampusaivoalueella ja sen lähirakenteissa, mikä voidaan nähdä aivojen magneettikuvauksessa (MRI) Muutokset aivoselkäydinnesteessä - alentunut amyloidi-valkuaisaineen pitoisuus - lisääntynyt tau- ja / tai fosfotau-valkuaisaineen pitoisuus Aivojen amyloidikertymien havaitseminen positroniemissiotomografia (PET) tutkimuksessa

13 Alzheimerin tauti Hippocampus Lievä solukato Keskivaikea solukato Vaikea solukato

14 PET PET= Positroni Emissio Tomografia Kuvantamismenetelmä, joka käyttää hyväksi lyhytikäisiä (2 min - 2 h) radioaktiivisia isotooppeja Elimistön toiminnan tutkimista Voidaan tutkia verenvirtausta, aineenvaihduntaa, välittäjäaineiden toimintaa, amyloidi-kertymiä (tyypillistä Alzheimerin taudissa)

15 Amyloidikuvantaminen: [ 11 C] PIB Alzheimer Verrokki

16 Aivoselkäydinneste Beta-amyloidi- ja tau-valkuaisaineiden mittaaminen selkäydinnestenäytteestä - matala beta-amyloidi ja korkea tau / fosfo-tau tukevat Alzheimerin taudin diagnoosia - normaali tulos ei varmuudella poissulje Alzheimerin tautia - poikkeava tulos lievää muistitoimintojen heikentymistä sairastavalla ennustaa voimakkaasti Alzheimerin taudin kehittymistä myöhemmin

17 Muistisairauksien lääkehoito Ei ole olemassa yleistä muistilääkettä Nykyiset lääkkeet on tarkoitettu tiettyihin muistisairauksiin liittyvien muisti- ja muiden tiedonkäsittelyongelmien ja muiden oireiden hoitoon Tämänkin vuoksi muistisairauden oikea ja varhainen diagnoosi on tärkeää Myös muiden sairauksien hyvä hoito on tärkeää Muistin toimintaan voidaan vaikuttaa ja muistihäiriösairauksia ennaltaehkäistä monilla elämäntapoihin liittyvillä valinnoilla 17

18 Alzheimerin tauti Muistisairauslääkkeet - viralliset käyttöaiheet Parkinsonin taudin muistisairaus Alzheimerin taudin ja aivoverenkiertohäiriöiden yhdistelmä Lääkkeistä on havaittu olevan apua myös - Lewyn kappale taudissa (ei virallinen käyttöaihe) - Verenkiertoperäisessä muistisairaudessa erityisesti sen tietyssä alatyypissä ( pienten suonten tauti ) (ei virallinen käyttöaihe) 18

19 Asetyylikoliinilääkkeet Vaikuttava aine Annostus Aterian kera Donepetsiili 5 tai 10 mg x1 Ei Rivastigmiini 3-6 mg x 2 Kyllä 4,6 mg, 9,5 mg tai 13,3 x1 (laastari) Galantamiini mg x 1 Kyllä Pyritään suurimpaan siedettyyn vahvuuteen! 19

20 Asetyylikoliinilääkkeistä Pahoinvointi, oksentelu tai muut mahasuolikanavan oireet tavallisimpia haittavaikutuksia Päänsärkyä, huimausta, lihaskramppeja voi myös esiintyä Jos yksi lääke ei sovi, niin toinen voi sopia! Jos lääkkeen teho alkaa heiketä voi miettiä vaihtoa toiseen asetyylikoliinilääkkeeseen tai memantiinin lisäämistä 20

21 Asetyylikoliinilääkkeiden vaikutuksia Oireiden lievittyminen keskimäärin n. 1 vuoden ajaksi, monella huomattavasti pidempään - koheneva orientaatio - parempi vireystaso ja aloitekyvyn heikentymisen (apatia) lievittyminen - kohenevat päivittäistoiminnot - yhteistyökyvyn paraneminen - haasteellisen käyttäytymisen (käytösoireiden) lievitys - kielellisten kykyjen kohentuminen Oireiden eteneminen hidastuu Potilas selviytyy pidempään kotona Laitoshoidon tarve lykkääntyy 21

22 Muistisairauksien lääkehoidossa muistettava Muistin kannalta tärkeiden aivoalueiden ja varhainen ja voimakas vaurio vaikutukset muistiin voivat olla vähäisiä Positiivisen vaikutuksen merkkinä voi olla myös se, ettei tila heikkene kuten ilman lääkehoitoa tai heikentyy hitaammin 22

23 Liiallisen glutamaattivaikutuksen esto Suomessa markkinoilla memantiini Tehoaa Alzheimerin taudin kaikissa vaiheissa Kohenemista tiedonkäsittelytoiminnoissa, päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä, omaisen jaksamisessa Annosta nostetaan vähitellen, tavoitetaso 20 mg tabletti kerran vuorokaudessa Huimaus / tasapainoepävarmuus tavallisin haittavaikutus Voidaan käyttää yhdessä asetyylikoliinilääkkeiden kanssa (eri vaikutusmekanismi) 23

24 Uutta muistisairauksien lääkehoidossa Yhdistelmähoito (asetyylikoliinilääke + memantiini) Eri välittäjäainejärjestelmiin vaikuttavat lääkkeet Riskitekijöihin vaikuttaminen - alustavat tulokset viittaavat siihen, että vaikuttamalla riskitekijöihin voidaan muistia ja toimintakykyä parantaa Beta-amyloidi valkuaisen kertymiseen vaikuttavat hoidot - immunologiset hoidot (vasta-aineet ja rokotteet) - muut amyloidin kertymiseen vaikuttavat hoidot Tau-valkuaisaineeseen vaikuttavat hoidot - taun kasautumista estävä hoito (mm. metyyleenisinen johdos) - immunologiset hoidot (vasta-aineet ja rokotteet) Tulehduskipulääkkeistä, estrogeeneistä, kolesterolilääkkeistä, diabeteslääkkeistä, kasvutekijöistä menossa tutkimuksia

25 Yhdistelmähoito (asetyylikoliinilääke + memantiini) Mikä tahansa kolmesta asetyylikoliinilääkkestä (donepetsiili, galantamiini, rivastigmiini) voidaan yhdistää memantiiniin Yhdistelmän teho osoitettu vaikeassa Alzheimerin taudin vaiheessa Olisiko yhdistelmästä apua jo lievemmässä tilanteessa? Mikä olisi oikea hetki yhdistelmähoidolle? 25

26 IMMUNOLOGINEN HOITO Käyttää hyväksi elimistön puolustusjärjestelmää Aktiivinen immunisaatio - rokote Passiivinen immunisaatio - vasta aineet Alzheimerin taudin immunologisen hoidon kehittely on keskittynyt amyloidi- tai tau-valkuaisaineen kertymisen estämiseen / vähentämiseen

27 IMMUNOLOGINEN HOITO Nykyvaihe Alustavia positiivisia tuloksia vasta-ainehoidosta (bapineuzumab) ei voitu vahvistaa laajemmissa tutkimuksissa (hoidon aloitus liian myöhään?) Rokote-tutkimuksia alkanut parannetuilla rokotteella (myös Suomessa) Myös tau-valkuaisainetta vastaan kehitetty rokotteita Useita erilaisia vasta-aineita ja rokotteita kliinisissä tutkimuksissa ja kehitteillä

28 Metyleenisini Liukoisen metyleenisinin tabletti-muotoinen johdannainen Soluviljelmissä estää tau-valkuaisainetta muodostamasta hermosoluja tuhoavia kaksoiskierteisiä säkeitä (kasautumia) Alustavissa tutkimuksissa (321 potilasta, 6 kk hoito) metyleenisinen johdannaisen hoidossa olleilla tiedonkäsittelytoiminnot paranivat ja oireiden eteneminen hidastui 81% lumelääkkeeseen verrattuna Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla Lisätutkimuksia käynnissä

29 Alzheimerin taudin kulkuun vaikuttava lääkehoito Useimmat valmistuneet / valmistumassa olevat tutkimukset on suoritettu (lievässä) - keskivaikeassa Alzheimerin taudin vaiheessa Kuinka paljon on hyötyä jo syntyneiden aivomuutosten poistamisesta? Todennäköisimmin taudin kulkuun vaikuttavat hoidot tulisi aloittaa mahdollisimman varhaisessa (jopa oireettomassa) vaiheessa, jotta ne olisivat tehokkaita Em. seikka korostaa Alzheimerin taudin varhaisen tunnistamisen ja diagnosoinnin menetelmien kehittämisen merkitystä

30 Souvenaid ravintovalmiste Kliininen ravintovalmiste, joka tarkoitettu Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Ainutlaatuinen ravintoaineyhdistelmä: - uridiini - DHA- ja EPA-kalaöljy - koliini - fosfolipidejä - B-, C- ja E-vitamiinia - seleeni Annostus yksi pullo päivittäin Erittäin hyvin siedetty

31 Muistipulmien ennaltaehkäisyn mahdollisuudet Aivojen käyttäminen: kouluttautuminen ja henkisesti virkistävät harrastukset Toimiva sosiaalinen verkosto Monipuolinen terveellinen ravinto (kalorirajoitus, kasvipainotus, kalarasvat) Hyötyliikunta: esim. kahdesti viikossa tunnin sauväkävely tai päivittäinen aamujumppa Laadukas ja riittävä yöuni Liiallisen alkoholinkäytön välttäminen Suojaavia tekijöitä tutkitaan, näitä saattavat olla koleserolilääkkeet, estrogeeni, antioksidantit (E ja C- vitamiini), eräät tulehduskipulääkkeet

32 Muistipulmien ennaltaehkäisyn mahdollisuudet Aivojen käyttäminen: kouluttautuminen ja henkisesti virkistävät harrastukset Toimiva sosiaalinen verkosto Laadukas ja riittävä yöuni Liiallisen alkoholinkäytön välttäminen Monipuolinen terveellinen ravinto (kalorirajoitus, kasvipainotus, kalarasvat) Hyötyliikunta: esim. kahdesti viikossa tunnin sauväkävely tai päivittäinen aamujumppa Suojaavia tekijöitä tutkitaan, näitä saattavat olla koleserolilääkkeet, estrogeeni, antioksidantit (E ja C- vitamiini), eräät tulehduskipulääkkeet Ensimmäisiä positiivisia vaikutuksia interventioiden vaikutuksesta saatu

33 - suomalainen FINGER-tutkimus: -- kahden vuoden seurannassa ruokavalioon, liikuntaan, verenpaineen ja muiden sairauksien hallintaan ja virikkeeliseen toimintaan vaikuttaminen ylläpiti muistisairauden riskissä olevien henkilöiden muistia ja tiedonkäsittelytoimintoja parempana kuin niillä, joilla näihin tekijöihin ei vaikutettu

34 Vältä riskitekijöitä Mitä voin itse tehdä? Hoida sairaudet varhain ja mahdollisimman hyvin Ole aktiivinen, kiinnitä huomiota ravintoosi ja liiku, mutta muista myös riittävän levon merkitys Jos havaitset lisääntyviä muutoksia muistissa tai muissa tiedonkäsittelytoiminnoissa (sanojen löytäminen, hahmottamiskyky, puheen ymmärtäminen) hakeudu tutkimuksiin ajoissa 34

35 Yhteenveto Normaaliin ikääntymiseen kuuluu nimimuistin heikentyminen ja muistikoneiston tehokkuuden väheneminen Yleistä muistilääkettä ei ole nykyiset lääkkeet on tarkoitettu tiettyjen muistisairauksien hoitoon Tämän vuoksi oikea ja varhainen diagnoosi ovat tärkeitä Nykyiset lääkkeet lievittävät oireita, hidastavat niiden etenemistä ja vaikuttavat sitä paremmin, mitä aikaisemmin ne aloitetaan Uusia, paremmin taudin kulkua muokkaavia lääkkeitä on tutkimuksissa ja kehitteillä Voimme vaikuttaa muistisairauden kehittymisen riskiin hoitamalla muut mahdolliset sairaudet hyvin ja tekemällä elämäntapaamme vaikuttavia hyviä valintoja

36 Kiitos!

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Alzheimerin tauti ja sen hoito

Alzheimerin tauti ja sen hoito Alzheimerin tauti ja sen hoito Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Menestyksellinen ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvät muistimuutokset

Lisätiedot

UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA

UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Viime aikoina paljon lisätietoa Eri muistisairauksien

Lisätiedot

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Varhainen muistisairaus Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Muistisairauksien yleisyys Joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65- vuotias ilmoittaa muistioireita Etenevien muistisairauksien

Lisätiedot

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa?

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Valtakunnallinen PET keskus ja neurologian klinikka Turun yliopisto ja TYKS PL 52 20521 Turku Puh: 02 313 1866

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014 Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muisti voi heikentyä monista syistä väsymys kiputilat masennus uupumus stressi MUISTI, KESKITTYMINEN

Lisätiedot

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia.

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 3.osa Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. Muisti on monimutkainen älyllinen toiminto, joka perustuu aivojen hermoverkkojen laajaalaiseen yhteistoimintaan.

Lisätiedot

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet Muistisairaudet 1 Perustieto Termejä Yleisimpien muistisairauksien oireet Muistisairauksien hoito Käytösoireet Muistisairauden ennuste Syventävä tieto Riskitekijät CPS vs. MMSE Lääkehoito 2 Muistisairaus:

Lisätiedot

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas Neurologisen kuntoutuksen apulaisprofessori, neurologian osastonylilääkäri Helsingin yliopisto ja HYKS neurologian klinikka

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti on ihmeellinen asia, mutta sääli sitä joka ei osaa unohtaa. Olli

Lisätiedot

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys 23.11.2018 Muistisairauksien lääkkeetön hoito Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti syntyy, kun... Hermosolut ovat kasvattaneet ulokkeita ja rakentaneet

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Sidonnaisuudet LT, dosen6i, neurologian erikoislääkäri, lääkärikoulu6ajan

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Dementian varhainen tunnistaminen

Dementian varhainen tunnistaminen Tiedosta hyvinvointia RAI-seminaari 13.3. 2008 Hoitotyön päivä 1 Dementian varhainen tunnistaminen Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015

JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015 JOKO MUISTI ALKAA PETTÄÄ? Timo Honkanen Sisätautien erikoislääkäri 3.11.2015 MUISTIN OSA-ALUEET TAPAHTUMAMUISTI: ELÄMÄNKERRALLISET ASIAT TIETOMUISTI: OPITUT ASIAT, KUTEN SANOJEN MERKITYS, MATEMATIIKAN

Lisätiedot

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien tunnistaminen, lääkehoito, hoidon seuranta Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti

Lisätiedot

Muistisairauksien käytösoireista. Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013

Muistisairauksien käytösoireista. Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013 Muistisairauksien käytösoireista Pia Nurminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Seminaariesitys 12.12.2013 Mitä ovat käytösoireet? Kun muistisairaus etenee, edellytykset hallita ja työstää omia tunteita heikkenevät,

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 21.2.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Muisti ei ole yksi kokonaisuus, se koostuu osista Aistimuisti Työmuisti i Säilömuisti Taitomuisti

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 ALZHEIMERIN TAUTI Yksittäinen, yleisin, muistisairauteen johtava ja etenevä muistisairaus Osuus kaikista keskivaikeista ja vaikeista muistisairauksista

Lisätiedot

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri.

Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri. Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri. Etenevät muistisairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste. Lähes neljännesmiljoonalla suomalaisella

Lisätiedot

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Muistisairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen Geriatri Pirkko Jäntti 20.4.2015 1 Muistisairaudet käypä hoito-suositus 13.8.2010 Suosituksen tavoitteena on edistää yleisimpien muistisairauksien

Lisätiedot

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Muistin osa-alueet Episodinen eli tapahtumamuisti Tapahtuneet asiat, elämänkertatieto Semanttinen eli tietomuisti Faktat, yleissivistys,

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 18.10.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Luennon sisältö Mitä on muisti ja tiedonkäsittely Mikä muu voi heikentää muistia kuin muistisairaus

Lisätiedot

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri KAMPPI 14 03 2016 MUISTITOIMINNOT TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen säilömuistiin

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

1. TOM-PERUSVALMENNUS

1. TOM-PERUSVALMENNUS 1. TOM-PERUSVALMENNUS Muisti ja muistisairaudet Aivot jakautuvat oikeaan ja vasempaan puoliskoon, jotka ovat aivokurkiaisen välityksellä yhteydessä toisiinsa. 2 1 3 1. Isoilla aivoilla on tärkeä rooli

Lisätiedot

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA . MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA ERITYISRYHMIEN MUISTIONGELMAT Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä. Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia

Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä. Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia Sidonnaisuudet Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikön Biomarkkerilaboratorion

Lisätiedot

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Mitä tämä voisi olla? Perusselvitykset. 17.5.2016 Ari Rosenvall, yleislääket. el. Perusselvitykset Varhaisen diagnostiikan peruskivi on varhainen havaitseminen.

Lisätiedot

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Ikääntyvän muisti ja aivoterveys 13.4.2016 Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki) www.muistiturku.fi Elina Rannikko fysioterapeutti, sosionomi amk Liiku ja Muista-projekti (2015-2017) Ikääntyminen

Lisätiedot

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Suomessa joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita

Lisätiedot

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Ulla Vuori Terveydenhoitaja, muistikoordinaattori 04.03.2014 - MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Muisti on ihmiselle välttämätön: Identiteetti ja kokemus omasta

Lisätiedot

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Kalliit dementialääkkeet kotija laitoshoidossa Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Alzheimerin

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN Alzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Otsa-ohimolohkorappeuma Verisuoniperäinen muistisairaus Hitaasti etenevä aivosairaus, perimmäistä syytä ei tunneta. Varhainen

Lisätiedot

1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY

1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY 1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY Muistin ja tiedonkäsittelyn kannalta keskeisiä ovat verenkierron ja hermoston

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS MUISTISAIRAUDET Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri 10 2017 LUETTAVAA TAUSTA-AINEISTOJA 2010 UUSIN 01. 2017 KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 2010 MUISTISAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKKA

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Lukijalle 3. Alzheimerin tauti 4. Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6. Lewyn kappale -tauti 7

SISÄLLYSLUETTELO. Lukijalle 3. Alzheimerin tauti 4. Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6. Lewyn kappale -tauti 7 SISÄLLYSLUETTELO Lukijalle 3 Alzheimerin tauti 4 Vaskulaarinen dementia eli verenkiertoperäinen muistisairaus 6 Lewyn kappale -tauti 7 Muut etenevät muistisairaudet 8 Käyttäytymisen muuttuminen 9 Eteenpäin

Lisätiedot

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli)

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Esite potilaille/heistä huolehtiville henkilöille Tämä esite sisältää tärkeitä turvallisuustietoja, joihin sinun on tutustuttava ennen aripipratsolihoidon aloittamista

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Vanhusneuvosto 26.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 24 Muistikoordinaattori Helena Hurme-Marttisen puheenvuoro 4 25 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 6 26

Lisätiedot

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri KAMPPI 16 03 2015 MUISTITOIMINNOT TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen säilömuistiin

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön. Tampere Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri

Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön. Tampere Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön Tampere 7.9.2017 Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri Sidonnaisuudet kahden viimeisen LT, geriatrian erikoislääkäri Päätoimi vuoden ajalta

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Ikääntyminen ja muistisairaudet: ennaltaehkäisyn ja hoidon mahdollisuudet

Ikääntyminen ja muistisairaudet: ennaltaehkäisyn ja hoidon mahdollisuudet Ikääntyminen ja muistisairaudet: ennaltaehkäisyn ja hoidon mahdollisuudet Jyväskylä 2.10.2010 Ikääntyvien yliopisto Ulla Eloniemi-Sulkava, gerontologian dosentti, esh Amia Akatemia, Amia Oy Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus

Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus 18.4.2012 DEMENTIA TILA, JOSSA USEAT ÄLYLLISET TOIMINNAT OVAT HEIKENTYNEET RAJOITTAEN SOSIAALISTA JA AMMATILLISTA SELVIYTYMISTÄ

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Lewyn kappale -tauti on 50 80 vuoden iässä alkava etenevä muistisairaus. Nimensä se on saanut Lewyn kappaleista, jotka ovat hermosolun

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

Muistisairauden eteneminen ja sen edellyttämät muutokset

Muistisairauden eteneminen ja sen edellyttämät muutokset Muistisairauden eteneminen ja sen edellyttämät muutokset Geriatri Pirkko Jäntti 10.11.2015 Alzheimerin taudin eteneminen 2 Toimintakyky (MMSE) 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 ITSENÄISYYS TARVE

Lisätiedot

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja MUISTISAIRAUS, mitä se on? sairaus, joka heikentää sekä muistia että muita tiedonkäsittelyn alueita Kielelliset toiminnot Näönvarainen hahmottaminen Toiminnanohjaus Muistisairaudet johtavat useimmiten

Lisätiedot

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Ayl Ulla-Marja Louhija Psykiatrian, geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri HYKS Vanhuspsykiatria Kehitys 2033 2 Yli 65-vuotiaiden osuus koko

Lisätiedot

Muistisairaudet työiässä

Muistisairaudet työiässä Muistisairaudet työiässä JOHANNA KRÜGER LT, NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI OYS, NEUROLOGIAN KLINIKKA OULUN YLIOPISTO 26.11.2018 Koetut muistivaikeudet Kaikista työikäisistä 17% Yli 55 vuotiaista joka 25% Työ

Lisätiedot

Muistisairauden tuomat haasteet kodin turvallisuuteen

Muistisairauden tuomat haasteet kodin turvallisuuteen Muistisairauden tuomat haasteet kodin turvallisuuteen Hanne-Maarit Mansala Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry Turvallisesti kotona projekti (2016 2018) ETENEVÄT MUISTISAIRAUDET SUOMESSA: ARVIOLTA 193 000

Lisätiedot

Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis. Lataa

Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis. Lataa Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis Lataa Kirjailija: Ulf Schenkmanis ISBN: 9789510311165 Sivumäärä: 84 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.99 Mb Parkinsonin tautiin voi sairastua kuka tahansa. Vaikka

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa muistisairautta

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä MUISTISAIRAUDET Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä dementiaoireesta kärsivää 95 000 vähintään keskivaikeasta

Lisätiedot

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan?

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? AJATTELE AIVOJASI AIVOT Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? USKOMUKSIA ELI TARUA VAI TOTTA MITÄ MUISTI ON? tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmat kokemukset ja opitut asiat

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka

Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Anne Koivisto, Dosen'i, lääkärikoulu'aja, Erikoislääkäri Kliininen ope'aja Itä-Suomen yliopisto, KYS Neurologia www.uef.fi/neuro Uudistuva muistisairauksien

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Prometax 4,5 mg kovat kapselit Prometax 6,0 mg kovat kapselit. Rivastigmiini

PAKKAUSSELOSTE. Prometax 4,5 mg kovat kapselit Prometax 6,0 mg kovat kapselit. Rivastigmiini PAKKAUSSELOSTE Prometax 1,5 mg kovat kapselit Prometax 3,0 mg kovat kapselit Prometax 4,5 mg kovat kapselit Prometax 6,0 mg kovat kapselit Rivastigmiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin

Lisätiedot

MUISTISAIRAUKSIEN HOIDON AJANKOHTAISIA ASIOITA

MUISTISAIRAUKSIEN HOIDON AJANKOHTAISIA ASIOITA MUISTISAIRAUKSIEN HOIDON AJANKOHTAISIA ASIOITA Mirja Koivunen ylilääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri Kuntoutuskoti DiaVire Länsi Suomen Diakonialaitos VANHOJA TOTUUKSIA Muistisairauden oireiden tunnistaminen

Lisätiedot

Muistisairauksien diagnosointi

Muistisairauksien diagnosointi Muistisairauksien diagnosointi Geriatri Pirkko Jäntti Lääkärimeeting 2.2.2016 Muistisairaudet käypä hoito-suositus 13.8.2010 Käsittelee muistisairauksien ennaltaehkäisyä, diagnostiikkaa ja lääkehoitoa

Lisätiedot

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti on hitaasti ja tasaisesti etenevä aivosairaus, jonka oireet aiheutuvat tiettyjen aivoalueiden vaurioista. Sairauden

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY

AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY AIVOT JA INFORMAATIOÄHKY Juhani Juntunen Professori, vakuutuslääketieteen ja neurotoksikologian dosentti Neurologian erikoislääkäri Share of GDP Three phases of development of economic structures each

Lisätiedot

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät 2.11.2017 Hilkka Soininen Fokuksessa muistisairaudet Suomessa vuosikymmenien tutkimusperinne Muistisairauksien diagnostiikan

Lisätiedot

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775515/2014 Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Cosentyx-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla varmistetaan,

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

Haasteellinen. opastan läheisiä?

Haasteellinen. opastan läheisiä? Haasteellinen käyttäytyminen yttäytyminen ytyminen miten opastan läheisiä? Lääkintöneuvos neuvos Pirkko JänttiJ 25.5.2016 Muistisairaudet ovat erilaisia lzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Vaskulaarinen

Lisätiedot

MERJA HALLIKAINEN LT, neurologian erikoislääkäri Kliininen tutkimusjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, neurologia

MERJA HALLIKAINEN LT, neurologian erikoislääkäri Kliininen tutkimusjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, neurologia MERJA HALLIKAINEN LT, neurologian erikoislääkäri Kliininen tutkimusjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, neurologia Alzheimerin taudin NYKYLÄÄKEHOITO JA LÄÄKEKEHITYKSEN HAASTEET

Lisätiedot

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta.

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. TerveysInfo MS tauti Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. 1996 5, A5 : 46 s. : piirr. : 2 väri Hakusanat:

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti. HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti. HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri MUISTISAIRAUDET KÄYPÄ TUTKIMUS JA HOITO Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri VII Kansanterveyspäivät, Ikääntyvän väestön terveyshaasteet Marina Congress Center,

Lisätiedot

Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo

Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste Selitys A B C D Vahva

Lisätiedot

Alkoholin aiheuttamat terveysriskit

Alkoholin aiheuttamat terveysriskit Kati Juva Alkoholin aiheuttamat terveysriskit Onnettomuudet/vammat Erityisesti aivovammat Väkivalta - voi myös johtaa aivovammaan Somaattiset sairaudet Maksakirroosi Haimatulehdus -> diabetes Mielenterveysongelmat

Lisätiedot

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Johdattelua Palvelutarveluokitus (MAPLe) vs. asiakasrakenneluokitus ( RUG-III/23) kotihoidon

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory)

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Käytösoireet muistisairauksissa seminaari, 18.5.2017, Helsinki Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Ilona Hallikainen, PsT, psykologi, tutkija Itä-Suomen Yliopisto, Aivotutkimusyksikkö

Lisätiedot