Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja.
|
|
- Tarja Kirsti Oksanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja. Tapiolan Lämpö -konserniin kuuluvat Tapiolan Lämpö, Olarin Huolto, Karakallion Huolto sekä JS-Audit
2 Kerava Vantaa Pitkät asiakassuhteet kertovat laadusta Kauniainen Espoo Helsinki Tapiolan Lämpö on toiminut isännöintialalla jo yli 60 vuotta. Yhtiö on asunto-osakeyhtiöiden omistama. Meillä on yli 500 asiakaskohdetta eri puolilla pääkaupunkiseutua. Perinteisenä toimijana meillä on hyvä paikallistuntemus ja tieto eri aikakausina rakennettujen talojen erityispiirteistä. Valitsemalla meidät saat käyttöösi alan johtavan konsernin osaamisen ja paikallisen palvelun, jolla on kasvot. Tapiolan Lämpö -konserni
3 Isännöinti on tiimityötä! Tapiolan Lämmön asiakkaina olevia taloyhtiöitä hoitaa usean ammattilaisen tiimi. Kuhunkin tiivistä yhteistyötä tekevään tiimiin kuuluu isännöitsijä, kiinteistösihteeri ja kirjanpitäjä. Sujuva tiimityöskentely varmistaa palvelun laadun ja parhaan asiakaskokemuksen. Oma tärkeä roolinsa taloyhtiöiden asioiden hoidossa on myös asiakaspalvelulla ja talohuollolla. Teemme päivittäin työtä sen eteen, että isännöimissämme kiinteistöissä on hyvä asua ja toimia. Onnistumistamme mittaamme säännöllisesti asukastyytyväisyyskyselyillä.
4 Kaikki palvelut saman katon alta
5 Kartoitukset & tutkimukset Tekninen isännöinti Projektinjohto Isännöintitiimi Oma avainhallinta Oma taloushallinto Oma kiinteistöja pihahuolto Tavattavissa olevat asiakaspalvelijat
6 Asiakkaat kertovat Asunto oy Kehä-Mäki on vantaalainen rivitaloyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtaja Ulla Honkanen tekee tiivistä yhteistyötä isännöintitiimin kanssa. Rakennusvuosi: 1978 Huoneistoluku: 36 Talotyyppi: Rivitalo Isännöinti: JS-Audit Aiemmin meillä oli asukasisännöinti, mutta kun taloissa alkoi olla paljon korjaustarpeita, ulkoistimme isännöinnin. Isännöitsijän ammattimainen apu on ollut korvaamatonta välillä haastavissakin kunnossapitotilanteissa. Hyvä isännöitsijä on tuonut oman kokemuksensa taloyhtiön hoitoon. Isännöitsijä on tuonut myös perspektiiviä siihen, mitkä asiat taloyhtiössä ovat isoja ja mitkä pieniä. Olemme osanneet siten suunnata enemmän voimavaroja niihin asioihin, jotka ovat tärkeitä. Asunto Oy Tornihaukantie 6:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Sjöblom pitää tärkeänä, että isännöitsijällä on paikallistuntemusta. Rakennusvuosi: 1968 Huoneistoluku: 160 Talotyyppi: Kerrostalo Isännöinti: Karakallion Huolto Taloyhtiössämme on ollut alusta asti, jo 60-luvun loppupuolelta sama isännöitsijätoimisto. Olen ollut taloyhtiömme hallituksessa lähes 20 vuotta. Isännöitsijä on taloyhtiön edunvalvoja, joka pitää taloyhtiön puolta. Tuntuu, ettei taloyhtiöissä aina ymmärretä hyvän isännöinnin merkitystä. Itse en valitsisi isännöitsijätoimistoa, jolla ei ole ISA-auktorisointia. Se kertoo jotain isännöinnin laadusta. En myöskään valitsisi ihan yhden miehen toimistoa.
7 Espoon kaupungin omistaman KOy Opinmäen Kampuksen huoltoyhtiö ja isännöintitoimisto on valittu kilpailuttamalla, kertoo projektijohtaja Pekka Vikkula. Rakennusvuosi: 2011 Talotyyppi: Iso koulutusrakennuskokonaisuus Isännöinti: Olarin Huolto Kun valitaan yhteistyökumppania, kannattaa aina tuijottaa myös laatua, ei vain hintaa. Huoltoyhtiötä ja isännöintitoimistoa valittaessa tulee ensin miettiä, mitä palveluja kaipaamme. Sen jälkeen palveluntarjoajien vertailu on helpompaa. Olemme pystyneet koko asiakassuhteemme ajan puhumaan auki niin hyvät kuin huonot asiat. Olarin Huollon ote on ollut ammattimainen ja aktiivinen. Kaupungin omistama yhtiömme on saanut isännöinniltä myös juuri sitä hallinnollista tukea, jota me olemme tarvinneet. Suurpellossa sijaitsevan Asunto oy Espoon Archimedeksen hallituksen puheenjohtaja Mervi Lemberg uskoo avoimuuteen. Rakennusvuosi: 2008 Huoneistoluku: 65 Talotyyppi: Kerrostalo Isännöinti: Tapiolan Lämpö Olen aina ollut innokas selvittämään asioita. Se on yksi niistä syistä, joiden vuoksi päädyin hallituksen puheenjohtajaksi. Taloyhtiömme hallinnoi uudiskohdetta, joten meillä on paljon selvitettäviä ja järjesteltäviä asioita. Isännöitsijän arvo on siksikin suuri. Minulle on tärkeää, että voin luottaa isännöitsijään ja siihen, että saan tarvittaessa häneltä apua ja tukea. Vaikka itse olen monissa asioissa ummikko, niin isännöitsijällä on pitkä kokemus ja paljon kontakteja. Isännöitsijä on ollut kanssani samaa mieltä myös siitä, että asioista tulee tiedottaa avoimesti.
8 Laadukkaan isännöinnin vuosi Joulutiedote asukkaille Maksuvalmiuden varmistus Alkuvuoden tiedote osakkaille ja asukkaille Palautteen kerääminen asukkailta Toimintakertomuksen ja kunnossapitotarveselvityksen vahvistaminen Kunnossapitotarveselvityksen päivittäminen Syystalkoot Toteutettujen sisäkorjaushankkeiden laadun varmistus Tulevien hankkeiden valmistelu Syksy Talvi Tapiolan Lämpö -konserni Kesä Kevät Tilinpäätöksen ja talousarvion laadinta ja hallituksen kokous Yhtiökokouksen valmistelu ja yhtiökokous Hallituksen kevättiedote Kevättalkoot Hallituksen syystiedote Kumppanisopimusten Talouden lukujen päivitys läpikäynti ja Huollon laadun vertailu talousarvioon seurantakierros Korjaushankkeiden seuranta
9 Palvelumme kattavat taloyhtiön koko elinkaaren Vuodet -1-0 Kiinteistön vastaanotosta huolehtiminen jo rakennusaikana Ylläpitosopimusten solmiminen Vuodet 0-1 Vuosivastuut Uusien asukkaiden opastus Takuukorjausten koordinointi Vuodet 1-3 Takuutarkastuksista huolehtiminen Kiinteistön teknisten säätöjen tarkistus Energiatalouden seuranta Vuodet 3-10 Pienkorjaukset Vastuuasioiden havainnointi Ensimmäiset kuntoarviot Vuodet Ensimmäiset korjaushankkeet Vuosikorjaukset ja ylläpito Vuodet Peruskorjaushankkeet Täydennysrakentaminen Purkava uusrakentaminen
10 Asiakkaaksi tulo on vaivatonta 1 Kun taloyhtiö on tehnyt päätöksen tulla asiakkaaksemme, huolehdimme asiakkuuden siirron hallituksen puolesta kokonaisvaltaisesti. Yhteistyön alkaessa isännöintitiimi ja hallituksen jäsenet sopivat tarkat keskinäiset pelisäännöt ja työnjaon. 2 3 Huolehdimme säännöllisestä tiedottamisesta hallituksen jäsenille, osakkaille ja asukkaille. 4 Puolen vuoden kuluttua yhteistyön alkamisesta pidämme isännöintitiimin ja hallituksen seurantapalaverin. Sähköinen järjestelmämme on suunniteltu taloyhtiön asioiden hoidon helpottamiseksi. 5
11 Pidämme kiinni sovitusta ja varmistamme, että palvelemme asiakasta alan parhaiden käytänteiden mukaisesti Neuvomme myös muiden kumppanuussopimusten teossa. Pidämme yllä hyvää yhteistyötä kommunikoimalla ja kuuntelemalla asiakkaan toiveita. Isännöintitiimi kerää palautetta myös asukkailta yhteistyön eri vaiheissa. 6 7 Meiltä asiakas saa saman katon alta halutessaan niin taloushallintoon kuin suurten korjaushankkeiden läpiviemiseen liittyvät lisäpalvelut.
12 Tapiolan Lämpö -konserni Pyydä tarjous Puh
Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja.
Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja. Tapiolan Lämpö -konserniin kuuluvat Tapiolan Lämpö, Olarin Huolto, Karakallion Huolto sekä JS-Audit
Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä
Kiinteistöpalvelu TaloVarmA Oy Asukasläheistä isännöintiä Saako taloyhtiönne ansaitsemaansa, laadukasta isännöintipalvelua? Isännöintipalvelun tehtävä on huolehtia kiinteistönne hoidosta ja sen arvon säilyttämisestä
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset
Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi.
Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. www.kiinko.fi Isännöinnin järjestäminen Hallituksen yksi tärkeä tehtävä on isännöinnin järjestäminen. Taloyhtiöiden hallitukset koostuvat yleensä
Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy
Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen
Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, Espoo, Oraclen talo
1 (5) AS OY JUHANNUSRINNE HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 11.2.2015 kello 17:00 19.04 Paikka: Matinkylän Huolto, Gräsantörmä 2, 02200 Espoo, Oraclen talo Paikalla: Jukka Tana puheenjohtaja Heikki Haavisto Henri
TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA
Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Tänään: Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Hyvä viestintä on tärkeä osa taloyhtiön viihtyisyyttä ja
Uuden ajan isännöintiyhtiö. Business plan
Uuden ajan isännöintiyhtiö Business plan Lähtötilanne Tutkimukset kertovat Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ja osakkaat laajentaisivat isännöintiä taloyhtiön johtamisesta monipuoliseksi asumispalveluiden
Tekniset asiantuntijapalvelut Hyvin hoidetussa taloyhtiössä on turvallista ja edullista asua
Tekniset asiantuntijapalvelut Hyvin hoidetussa taloyhtiössä on turvallista ja edullista asua Tapiolan Lämpö -konserniin kuuluvat Tapiolan Lämpö, Olarin Huolto, Karakallion Huolto sekä JS-Audit. Pidämme
HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA.
Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria
ISÄNNÖITSIJÄN ASEMA, VALINTA JA ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN ELINKAARI JURIDINEN NÄKÖKULMA
Laadukkaan isännöinnin ostaminen ISÄNNÖITSIJÄN ASEMA, VALINTA JA ISÄNNÖINTISOPIMUKSEN ELINKAARI JURIDINEN NÄKÖKULMA ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä? Yhtiöjärjestys määrää
Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet. Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014
Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014 Isännöintiala on osa kiinteistö- ja rakentamisalaa Koko kiinteistö- ja rakentamisklusteri: - Työllistää
Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys
Isännöinti ja omistaminen
Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen
kunnonhallintatyökaluista
kunnonhallintatyökaluista 18.6.-15.7.2010 Vastaajia yhteensä 194 Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Vastaajat Kokemus isännöinnistä Isännöintiyrityksen koko Alle 3 vuotta (N13) 7 % 1-2 isännöitsijää
BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio
BAFF -SEMINAARI Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy, toimitusjohtaja Suomen Isännöintiliitto, puheenjohtaja www.matinkylanhuolto.fi Asiakkaiden
Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma
Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.
Pankki-, posti- ja viranomaismaksut peritään toteutuneiden kustannusten mukaan.
ISÄNNÖINNIN THTÄVÄT Isännöinti etterän palvelujen avulla taloyhtiön arki sujuu joustavasti, sillä kiinteään kuukausipalkkioon sisältyvät kaikki yleisimmät ja alla luetellut taloudelliset, tekniset ja hallinnolliset
Parasta palvelua taloyhtiöllesi. Harri Järvinen. p
Parasta palvelua taloyhtiöllesi Harri Järvinen p. 045 213 8044 harri.jarvinen@taloasema.fi www.taloasema.fi/espookauniainen Taloasema isännöinnin tulevaisuus Taloasema on vuonna 2009 perustettu kiinteistöalan
Suomen Kiinteistöliitto Isännöintipalkkiot 2010 kyselytutkimus Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat
Isännöintipalkkiot 2010 Suomen Kiinteistöliitto Isännöintipalkkiot 2010 kyselytutkimus 17.1.2011 LUOTTAMUKSELLINEN Isännöintipalkkiot 2010 -kyselytutkimus, (n=1303) SISÄLLYSLUETTELO TAUSTATIEDOT Kuinka
Taloyhtiöiden hallituskysely Hallitusten valinta ja kokoukset Embargo klo 9
Taloyhtiöiden hallituskysely 2018 Hallitusten valinta ja kokoukset Embargo 3.5.2018 klo 9 Selvityksen taustat ja rakenne Kiinteistöliiton jäsenkysely Vastaajien määrä 4023, sähköpostikutsuna ja nettilomakkeella
As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys
As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike
Varsinainen yhtiökokous
Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikki Kokouskutsu c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh. 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikin
Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla
Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia
Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien
Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke
Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi
Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla
Isännöintisopimus kuinka sopia ja pitää sopimus ajan tasalla Hallitusseminaari 2011 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN VALINTA Milloin taloyhtiössä on oltava isännöitsijä?
Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA
Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut
Taloyhtiöpäivän Ohjelma seminaarit
Taloyhtiöpäivän Ohjelma seminaarit 11.30 Omataloyhtiö.fi -Ratkaisut taloyhtiön hankkeisiin - Kehityspäällikkö Topi Aaltonen, Sanoma Digital / Rakentaja.fi 12.00 Tiivistyslistat oviin ja ikkunoihin -Markkinointi-ja
Kun taloyhtiölle ollaan ostamassa isännöintipalvelua, on järkevää seurata seuraavaa kymmenen askeleen polkua:
2 Isännöitsijän valinta Kun taloyhtiölle ollaan ostamassa isännöintipalvelua, on järkevää seurata seuraavaa kymmenen askeleen polkua: 1) Selvitä, miksi taloyhtiö on vaihtamassa isännöintiyritystä. 2) Määrittele
Assemblin Linjasaneeraus Putkiremonttien kirkkainta kärkeä
Assemblin Linjasaneeraus Putkiremonttien kirkkainta kärkeä Me olemme Assemblin! Olemme osa Pohjoismaista Assemblin-konsernia Omistaja Triton sijoitusyhtiö Täyden palvelun asennus- ja huoltokumppani, jolla
LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson
LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN 24.1.2018 Tuomas Johansson ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Taloudellisen kauhun tasapaino 2. Lisärakentamisen yhteistyömalli 63 1. Taloudellisen kauhun tasapaino MIKÄ VAIKUTTAA KANNATTAVUUTEEN?
ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE
ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE TALOYHTIÖ 2015 15.4.2015 TOIMITUSJOHTAJA IIRO MÄHÖNEN (AIT FMA) ISÄNNÖINTIVERKKO OY ISA ISÄNNÖINTIVERKKO OY LIIKEVAIHTO N. 5,5 MILJ EUROA TARJOAA TYÖPAIKAN
Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus
Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus Tiedotustilaisuus 13.2.2014 Juha Lemmetyinen Taloustutkimus Oy Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 20-70-vuotiaat suomalaiset Vastaajat asuvat isännöidyissä asunto-osakeyhtiöissä
Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus 16.2.2012
Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus 16..01 Juha Lemmetyinen Leena Euranto Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa mielipiteitä isännöintitoimialasta sekä isännöinnistä
Isännöintipalkkiot 2017
Isännöintipalkkiot 2017 Keskeiset tulokset Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Kyselytutkimuksen tavoitteena on koota ajantasaista tietoa isännöintipalkkioista
Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten. Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto
Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto Kuinka hyvin hallituksissa tiedetään, mitä asukkaat odottavat ja tarvitsevat? Tehdäänkö päätöksiä tämän tiedon
Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M
Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5
Kuinka taklaat taloyhtiön viestintähaasteet? Taloyhtiö Annakaisa Mänttäri
Kuinka taklaat taloyhtiön viestintähaasteet? Taloyhtiö 2019 10.4.2019 Annakaisa Mänttäri Annakaisa Mänttäri Kiinteistöliiton viestintäpäällikkö 2017 Työskennellyt aiemmin journalistina, mm. Helsingin Sanomien
ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ
Hei, Kiitos mielenkiinnosta :n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne liitteeksi,
Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille.
Monitori vinkit isännöitsijälle ja taloyhtiöille www.jyvaskylanenergia.fi Yleistä Isännöitsijät: Seuraa sähkön ja lämmön tuntitasoista sekä vedessä vuositasoista kulutusta (veden etäluentakohteissa myös
As Oy Taavinmaja. Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen
As Oy Taavinmaja Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 213 214 Hoitovastike /os/kk.42.42.46.55.58.58.58.58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1.84 1.84 1.977
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Taloyhtiöstrategia taloyhtiön johtamisen keskiössä. Pekka Harjunkoski Kehityspäällikkö Isännöintiliitto
Taloyhtiöstrategia taloyhtiön johtamisen keskiössä Pekka Harjunkoski Kehityspäällikkö Isännöintiliitto Kuinka hyvin hallituksissa tiedetään, mitä asukkaat odottavat ja tarvitsevat? Tehdäänkö päätöksiä
SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT
SKH-ISÄNNÖINTI OY SOPIMUSEHDOT SKH-Isännöinti Oy SKH-Isännöinti Oy, y-tunnus 0494478-9 Beckerintie 8, 00410 Helsinki Puh. 09 530 8860, www.skh.fi Sisältö 1 SKH-ISÄNNÖINTI OY:SSÄ SOVITAAN ISÄNNÖINTITEHTÄVIEN
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello 15.00, Original
Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014
Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Jaakko Vihola Tampereen teknillinen yliopisto Esityksen sisältö 1. Kiinteistön elinkaari 2. Suunnitelmallinen
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ.
ASUKASKUUNTELU -TUTKIMUS ASUKASKOKEMUS RATKAISEE. YMMÄRRÄ SITÄ. Uusi palvelu taloyhtiön asukaslähtöiseen johtamiseen. TERVETULOA TALOYHTIÖIDEN JOHTAMISEN UUTEEN AIKAAN! Taloyhtiön johtaminen vaatii osaamista
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Tunturitähti 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
Hallituksen rooli ja onnistunut korjaushanke - valmistelusta vastaanottoon
Hallituksen rooli ja onnistunut korjaushanke - valmistelusta vastaanottoon Hallitusforum 24.9.2011 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö
Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö toimitusjohtaja Mikko Peltokorpi, Matinkylän Huolto Oy hallituksen puheenjohtaja, Suomen Isännöintiliitto ry Taloyhtiön toimielinten roolijako
As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1
As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1 Ohjelma 19.00-19.10 Avaus 19.10-19.25 Hallituksen visio taloyhtiön kehittämiseksi 19.30-19.45 Viestintä ja tiedottaminen 19.50-20.10 Pitkäntähtäimen korjaus- ja budjettisuunnitelma
Opas. Taloyhtiön talous
Opas Taloyhtiön talous Sisältö 2 1. Taloyhtiön taloudelliset vastuut 3 2. Taloussuunnittelu 4 3. Maksujen kerääminen osakkailta 5 Tässä oppaassa kerromme taloyhtiön talouden suunnittelusta sekä taloudenhoitamisen
Vuores Palvelu Oy. Jouni Honkanen 3.2.2015. Vuores-talo Rautiolanrinne 2
Vuores Palvelu Oy Jouni Honkanen 3.2.2015 Vuores-talo Rautiolanrinne 2 Vuores Palvelu Oy Perustaja ja pääomistaja Tampereen kaupunki Kaupungin omistusosuus tällä hetkellä noin 60 % Omistus siirtyy vähitellen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen
Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut
Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Korjausrakentamisbarometri / Kevät Julkaistavissa klo 9
Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2018 Julkaistavissa 8.5.2018 klo 9 Taustat ja vastaajat / Kevät 2018 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu Vastaajina
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Pyhänhovi c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 03068 70200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous
POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY
KUNTOARVIO JA KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Tero Pyykkönen Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK Molemmilla energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Kuka
Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen
ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015
ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa
Taloyhtiön strategia Katse pidemmälle tulevaisuuteen. Ilari Rautanen
Taloyhtiön strategia Katse pidemmälle tulevaisuuteen Ilari Rautanen 24.11.2016 Strategia = Pidemmän ajan tavoitteet ja niiden toteutussuunnitelma Taloyhtiöt suurten haasteiden edessä Rakennuskanta ikääntyy,
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen
KOKEMUKSIA RYHMÄKORJAUKSISTA TILASTOTIETOA ESPOON RAKENNUSKANNASTA TALOYHTIÖIDEN NÄKEMYKSIÄ PALVELUNTUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ
KOKEMUKSIA RYHMÄKORJAUKSISTA TILASTOTIETOA ESPOON RAKENNUSKANNASTA TALOYHTIÖIDEN NÄKEMYKSIÄ PALVELUNTUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ TkT Jari Virta, Suomen Kiinteistöliitto jari.virta@kiinteistoliitto.fi Lähde: Tilastokeskus
Näytesivut. Marraskuu
Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään
Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma
Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan
Taloyhtiötapahtuma Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari
Taloyhtiötapahtuma 26.4.2017 Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Minäkin haluan hoitaa taloyhtiömme yhteisiä asioita Kuinka pääsen mukaan hallitukseen? Voinko ehdottaa itseäni? Pääsenkö hallituksen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lampitropiikki Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lampitropiikki osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 Kokouskutsu Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh: 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 osakkeenomistajat
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello
Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio
Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio Riihimäki 28.2.2017 Asianajaja, varatuomari Erkki Pusa Asianajotoimisto Erkki Pusa Ky Taloyhtiön taloudenpito kokonaisuus, jonka tarkoituksena on huolehtia taloyhtiön
Näytesivut II TEHTÄVÄLUETTELO. Tehtäväluettelon tarkoitus. Poikkeaminen mallista ja lisätiedot. Tehtäväluettelon rakenne. Erilliskorvausten suuruus
II TEHTÄVÄLUETTELO Tehtäväluettelon tarkoitus Tässä tehtäväluettelossa on listattu tavanomaiset tehtävät, joita vuokrataloyhtiön isännöinnissä voi tulla eteen. Osan tehtävistä hoitaa isännöinti itse ja
Taloyhtiön toimintastrategia Oulu 27.helmikuuta 2017
Taloyhtiön toimintastrategia Oulu 27.helmikuuta 217 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Mitä on strategia? Mistä strategiassa on kysymys? Alun perin sotilastermi Miten armeijaa johdetaan, jotta sota voitetaan?
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Ylläs Saaga c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi puh. 0300 870 902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Ylläs Saagan osakkeenomistajat
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
Peter Ström Asiakkuusjohtaja
Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
Sisältö Taloyhtiön elinkaari Elinkaaressa elämistä PTS Hallituksen vuosikello Taloyhtiön tietojen ylläpito Taloyhtiön strategia Asumisen hinta Taloyhtiön arvo 3D piirustukset Valmistautuminen hankkeeseen
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 03068 70200 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö
POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN
VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen
Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI)
Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) TkT Jari Virta Kiinteistöliitto Kiinteistönpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä vastaaminen Rakentaminen Kiinteistön ylläpito toiminta,
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö
Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi
Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal Palvelut Oy Timbal palvelu rakennusten
53,5 m², 2h,kt,s,p,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Jorma Kamaja Puh: 0400 812 831 OP Koti Uusimaa Oy LKV Järvenpää Sibeliuksenkatu 17 04400 Järvenpää Puh: 010 254 2700 Nätti hyväkuntoinen saunallinen kaksio huippupaikalla Järvenpään
Lappeenranta, Leiri Kohdenumero h+k, 26,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,87 Vh ,00
Kerrostalo Lappeenranta, Leiri Kohdenumero 648924 1h+k, 26,0 m² Kov. 1950 Energialuokka F 2013 Mh. 66 850,87 Vh. 76 500,00 Suonionkatu 23. Persoonallinen keskustayksiö, joka remontoitu kauttaaltaan n.
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen
Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.