Liikenneopettajakoulutus 90-vuotta. Tulevaisuus uhka vai mahdollisuus
|
|
- Urho Aho
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Liikenneopettajakoulutus 90-vuotta Tulevaisuus uhka vai mahdollisuus
3 Kalle Lahervo 1982, Mynämäki Liikenneopettajana vuodesta 2006 Kuljettajakoulutusalan yrittäjänä vuodesta 2013 Linja-autonkuljettajan AT, Merkonomi, HHJ PJ, LEAT Epic Group Oy Perustettu 2013 Turussa 70 paikkakuntaa Perniöstä Posiolle Työllistää yli 120 liikenneopetusalan ammattilaista Brändit: Epic Autokoulu, Driving Team, Dream Driver, Kuopion Ajoopisto, Salon Autokoulu, Liikennekoulu Tornberg, jne.
4 Autokoululuvat vapautettu ja valtakunnallisia Toiminta on täysin markkinaehtoista Kuljettajakoulutuksessa siirrytty tutkintopainotteiseen malliin Huolimatta määrämuotoisesta opetusvelvoitteesta Opetusmuodot ovat vapautuneet Totuus Rata, simulaattori, verkko-opetus, virtuaaliopetus Asiakas tekee päätöksen, mitä palveluita ja tuotteita ostaa. Asiakas ei tee väärää päätöstä.
5 Toteutus Asiakaslähtöisyys Ensisijaisesti alan pitää lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kuunnellaanko asiakasta? Tiedämmekö oikeasti, mitä asiakas haluaa, vai oletammeko, mitä asiakas haluaa? Tarjotaanko asiakkaalle sitä, mitä hän tarvitsee vai sitä mitä hän haluaa? Kehtaammeko sanoa asiakkaalle, että hän on väärässä?
6 Toteutus Digitalisaatio Digitalisaatio on poistanut aikaan, tilaan, tietoon ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia Liiketoimintamallit ovat muuttuneet usealla alalla, mutta muutos ei saa olla itseisarvo. Toiminnan muuttumisen pitää perustua asiakaskeskeiseen ajatteluun. Digitalisaatio on muuttanut yritysten ja asiakkaiden välisiä valtasuhteita. Digitalisaatio on keino uudistaa liiketoimintaa, esimerkiksi: Arvoketjun virtaviivaistaminen Verkkokauppa Joukkoistaminen Big data, IOT, pilvet Simulaatiot Virtuaalitodellisuus
7 Toteutus Konsolidaatio Alalla tapahtuva murros on tuonut nopean konsolidaation alalle. Tämä tapahtuu yritysten yhdistymisenä tai orgaanisena kasvuna. Kasvu ja koko tuovat kilpailuetua alalle, jossa yritysrakenne ja sijoittuminen on perustunut autokoululupien tarveharkintaan. Kasvava koko mahdollistaa liiketoiminnan tehostumisen ja antaa esimerkiksi hinnoitteluvoimaa Lähtökohtana on ollut osittain lainsäädännön muutos. Myös pelkkä tahtotila on riittänyt.
8 Toteutus Simulaatio Puolet ajo-opetuksesta voidaan antaa simulaattorilla. Oppimistuloksissa ei tutkimusten mukaan ole eroja verrattuna normaaliin opetukseen. Simulaattori tuo kustannussäästöjä verrattuna normaaliin opetukseen Kyse on suhtautumisesta, asiakkaan ja ennen kaikkea liikenneopettajan. Simulaattori ei ole oikea auto, eikä sen kuulukaan sitä olla.
9 Toteutus Palvelumuotoilu Nykyinen tilanne mahdollistaa erilaisten palvelukokonaisuuksien luomisen. Voidaan luoda erilaisia tuotteita, joissa on yhdistetty erilaisia palveluita, kuten perinteistä opetusta, simulaattori-opetusta tai tutkintoon valmentamista. Menestyvä toimija on se, jolla on parhaiten muotoiltu palvelukokonaisuus, jota myydään oikeaan hintaan.
10 Menestys perustuu asenteeseen....mutta myös järkeen Mukautuva Teknologia Itsenäinen ajattelu Sosiaalinen media Kyky nähdä kokonaisuus Digitalisaatio Alustariippumattomuus Vastavirta Vallankumous Kyseenalaistaminen Virtuaalitodellisuus Huumori Asiakaslähtöisyys Pedagogiset kokeilut Selkeys Ketjuohjaus Epäonnistumisen pelko Paperit Itsekkyys Muutosvastarinta Perinteet Mukavuusalue Vakiintunut käytäntö Konservatiivisuus Kaaviot Muuttumattomuus
11 Kiitos
Kokeilu Riski Kehitys Kilpailuetu. Liikenneopetus HAMK/HAMI Sampsa Lindberg
Kokeilu Riski Kehitys Kilpailuetu Liikenneopetus 2017 23.11.2016 HAMK/HAMI Sampsa Lindberg LIITU ON AVOIN VAIKUTTAJA JA TOIMIJA KULJETTAJAKOULUTUSALALLA Aiheita Hiukan historiaa Kokeilun tarkoitus Kokeiluja
Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)
Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä
Kaleva Median digipolku ja -opit
Kaleva Median digipolku ja -opit - Paikallisuuden puolesta vuodesta 1899 1.11.2018 / Tommi Silfverhuth Taustaa 2 3 Koodaamisesta myyntiin ja konseptoinnista johtamiseen Kokemusta eri toimialoilta Innoissaan
SUUNNITTELUN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ. Markku Moilanen, hallituksen puheenjohtaja, SKOL SKOL konsulttipäivä,
SUUNNITTELUN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ Markku Moilanen, hallituksen puheenjohtaja, SKOL SKOL konsulttipäivä, 18.4.2016 MEGATRENDIT MUOKKAAVAT MAAILMAA ARVOT JA ARVOKETJUT MUUTTUVAT MINKÄ PITÄÄ MUUTTUA
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
Osaamista, työtä ja yrittäjyyttä
Osaamista, työtä ja yrittäjyyttä Aikuiskoulutus uudistuu Veli-Matti Lamppu 1 Työn eetos muuttuu 2 Ihan mikä tahansa on mahdollista 3 L. Gratton: Shift merkittävät globaalit muutosaallot Teknologiakehitys
Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes
Pk-yrittäjien tunnelmia 16.5.016 Nurmes Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 001 01 56000 46000 36000 43698 Lisäys yhteensä 108 886 - suuryritykset 7 164 - pk-yritykset 100 7 6000
DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA
DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA 12.05.2017 EIRA VATANEN KTM, HHJ, CERTIFIED BUSINESS COACH DIGIKYVYKKYYSKYSELYN JA POP-UP PROJEKTIN OMISTAJA DIGIKYVYKKYYSKYSELY PK, EIRA VATANEN, #DIGIKYVYKKYYS
Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 2018 Ajokorttiuudistus - liikenneturvallisuus Rovaniemi
Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 2018 Ajokorttiuudistus - liikenneturvallisuus 15.11.2018 Rovaniemi Sampsa Lindberg 050 342 7018 sampsa.lindberg@liitu.fi Sampsa Lindberg tavoitteeni työelämässä on auttaa
Digitalisaatio tehostaa opetusta! RIVERIA.FI
Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio mahdollistaa opetuksen ei tehosta sitä? Jokainen tekninen kehitysaskel on ollut voitto ihmiskunnan oppimiselle Luolamaalaukset Ihmisen muisti
Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille. Juho Seppälä Digia Oyj
Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille Juho Seppälä Digia Oyj 19.5.2017 AGENDA Digitalisaation vaikutukset ja mahdollisuudet energia-alan palveluille 1. Digia pähkinänkuoressa
Miten raportista tehdään kilpailumenestyjä? Ruotsalaisten vuosikertomusopit
Miten raportista tehdään kilpailumenestyjä? Ruotsalaisten vuosikertomusopit Miten ruotsalaiset ovat vieneet oppejaan käytäntöön? 2 Ruotsalaisten vuosikertomustärpit Pedagoginen ote raportointiin: selkeys,
METSÄALAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ 2020-LUVULLA
METSÄALAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ 2020-LUVULLA 19.4.2017 Lasse Lahtinen, MTK Hankkeen osapuolet HAMK koordinaattori Turun yliopisto/tse partneri Meto Metsäalan yrittäjät ry Koneyrittäjien Liitto Rahoitus -
VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke
VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
Kaupan digimurros SKO-koulutuspäivät
Kaupan digimurros SKO-koulutuspäivät 15.4.2016 15.4.2016 / Karlos Kotkas, SOK Kaupanalan keskeisiä muutosvoimia tällä hetkellä Hidas talouskasvu Kilpailun lisääntyminen Sääntelyn purku Digitalisaatio Heikko
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös
digitalisaation mahdollisuudet
Metsäkonetiedon ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio ja automaatio Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio
Katse asiakaskokemuksen tulevaisuuteen. Demos Helsinki Satu Korhonen
Katse asiakaskokemuksen tulevaisuuteen Demos Helsinki Satu Korhonen satu.korhonen@demoshelsinki.fi Twitter @satu_koo Demos Helsinki on riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo. Tavoitteenamme on kestävämpi
Kaupan digimurros. Juha Ilvonen HOK-Elanto
Kaupan digimurros Juha Ilvonen HOK-Elanto Kaupanalan keskeisiä muutosvoimia tällä hetkellä Hidas talouskasvu Kilpailun lisääntyminen Sääntelyn purku Digitalisaatio Heikko ostovoimakehitys Kuluttajien
Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa
Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia
Digitalouden haasteet. KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh
Digitalouden haasteet KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh. 0295055916 kari.penttinen@tekes.fi Mikä on muuttunut? Älypuhelimessa laskentatehoa ja muistia kuin ison firman
Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila
Digitalisaatio / Digiloikka Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila 12.9.2016 Asiakas prosessissa Kirjaudu Kahoot.it Game PIN: 458597 Luo nimimerkki esim. KariN Miksi olemme täällä? Digitalisaatio on uusi ja
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät
Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa
Mediamaailman haasteet Viestintä edunvalvonnassa A G R O S E N I O R I T 1. 1 2. 2 0 1 5 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N
Mediamaailman haasteet Viestintä edunvalvonnassa A G R O S E N I O R I T 1. 1 2. 2 0 1 5 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Murros muuttaa maailman Murros on teknologialähtöinen. Sen ilmentymä on internet
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin. Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy @PalvelumPalo palvelumuotoilupalo Palvelumuotoilu Palo Oy Luo sytyttäviä palvelukokemuksia! Autamme palveluntuottajaa
Kuljettajakoulutuksen uudistaminen /LVM/Maunu
Kuljettajakoulutuksen uudistaminen 23.11.2016/LVM/Maunu 1 Liikenne- ja viestintäministeriössä vireillä olevia tieliikenteen hankkeita Mm. Liikennekaari I-vaihe Liikennekaari II-vaihe Tieliikennelain kokonaisuudistus
Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki
Sote-valmistelu Kari Nuuttila 12.5.2016 Kauhajoki Joitakin poimintoja 18 maakuntaa, joilla sote-järjestämisoikeus Laajan päivystyksen sairaalat Ensihoito Terveyskeskukset, joissa klo 8-16 jälkeen ajanvarauksellinen
Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy
Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy
Jarmo Suomisto / Helsinki Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.2.2014
3D kaupunkimallinnuksen kehitys Ennen vuotta 2000 Mallinnus manuaalisesti Tietojen käsittely ja siirto monimutkaista Mallien käsittely edellytti tehotyöasemia Aikavievää, kallista ja tehotonta Vain innokkaille
HE 146/2017 vp laiksi ajokorttilain muuttamisesta. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta
HE 146/2017 vp laiksi ajokorttilain muuttamisesta Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 14.11.2017 1 HE ajokorttilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan Ajokorttimenettelyjä kehitettäväksi Muutoksia
Pk-yritysbarometri, kevät 2016. Alueraportti, Pirkanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 016 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 9 Rakentaminen Kauppa 1 1 1 16 Palvelut 60 61 Muut 1 1 0 0 30 40 0 60 70 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset
Ohjelma, perjantai klo
Ohjelma, perjantai 9.12. klo 8.30-15.00 Valmentajat: Marikka Heikkilä ja Hilkka Halla, Turun kauppakorkeakoulu, Timo Makkonen, Koneyrittäjien liitto. 8.30 Mikä on tärkeää metsäalan liiketoiminnassa? Osallistujien
Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina Alihankintamessut
Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina 26.9.2017 Alihankintamessut Ohjelma 14.00 Avaus Toimitusjohtaja Markku Uitto, Teknisen Kaupan Liitto ry 14.10 Verkostojohtaminen toimintakonsepteista konkreettiseen
Mikä Apotti- ekosysteemi on miten se luo yhteistyötä eri toimijoiden kanssa
Mikä Apotti- ekosysteemi on miten se luo yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Jari Renko Teknologiajohtaja, Oy APOTTI Ab Oy Apotti Ab Ekosysteemi on VAKUUTUS hankkeelle, jotta.. Hankekokonaisuus Ekosysteemi
Koulutusohjelmien kansainvälistyminen
Pertti Koistinen Koulutusohjelmien kansainvälistyminen Kokemuksia LabourNet tohtorikoulutusohjelmasta Unelma? Päivän noste: suomalaiset yritykset kiinnostavat kansainvälisiä sijoittajia sillä ne ovat alusta
Mikä mättää mobiilipalveluissa?
Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin
YellowTab on uudenlainen, asiakkaan ehdoilla tuotettu yritysten oma media.
YellowTab yrityksesi oma media YellowTab on uudenlainen, asiakkaan ehdoilla tuotettu yritysten oma media. YellowTab parantaa asiakasviihtyvyyttä ja asiakaskokemusta mielenkiintoisen, räätälöidyn, sisällön
Kyberturvallisuudessa on kyse luottamuksesta digitalisaation hyötyihin
Kyberturvallisuudessa on kyse luottamuksesta digitalisaation hyötyihin 28.2.2017 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen Mittari 1: Oppijat voivat vaikuttaa opetuksen suunnitteluun Kuvaus: Oppijoita kuunnellaan säännöllisesti opetuksen
ACUMEN O2: Verkostot
ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,
Tekoäly ja alustatalous. Miten voit hyödyntää niitä omassa liiketoiminnassasi
Tekoäly ja alustatalous Miten voit hyödyntää niitä omassa liiketoiminnassasi AI & Alustatalous AI Digitaalisuudessa on 1 ja 0, kumpia haluamme olla? Alustatalouden kasvuloikka Digitaalisen alustatalouden
Vesa Ilmarinen. Digitalisaation katalysti ARA Yhdyskuntien uudistaminen
www.katalysti.fi 2015 1 Vesa Ilmarinen Digitalisaation katalysti vesa.ilmarinen@katalysti.fi + 358 40 5086447 www.katalysti.fi ARA Yhdyskuntien uudistaminen 4.11.2015 www.katalysti.fi 2015 2 Digitalisaation
Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta.
Seuratoiminnan Tulevaisuus Miten meidän urheiluseuramme menestyy muuttuvassa maailmassa? 1 Kokoa tiimi omasta seurasta. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. 2
voimaan tulleet muutokset ajokortin hankkimiseen. Marjo Immonen
1.7.2018 voimaan tulleet muutokset ajokortin hankkimiseen Marjo Immonen Traficom @Immonmar Mikä on Traficom? Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on palveleva liikenteen ja viestinnän lupa-, rekisteri-
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
Ammattikoulutus Koulutuksen järjestäjien kokoontumisajot Koulutuksen järjestäjien toiveita ja pelkoja
Ammattikoulutus 2025 - Koulutuksen järjestäjien kokoontumisajot 15.9.2015 Koulutuksen järjestäjien toiveita ja pelkoja Reija Lepola, kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu Suomen
Suomen digitaalinen tilannekuva. 1.6.2015 Jukka Viitasaari
Suomen digitaalinen tilannekuva 1.6.2015 Jukka Viitasaari Suomella ei mene hyvin Suomen talouskasvu on pysähtynyt, koska työn tuottavuus ei kasva 3 Tuottavuuden kasvu ei ole koskaan ennen pysähtynyt rauhan
PGP: 0809 2085 308E 0DF1 4173 EADD 8231 7135 9F31 FC66
Digitalisaatio matkalla tulevaisuuteen @petterij pjarvinen.blogspot.com bittimittari.blogspot.com @petterij www.facebook.com/petterijj profiles.google.com/petterij pinterest.com/petterij instagram.com/petterijj
Ajokorttilainsäädännön uudistaminen. HE 146/2017 vp. ajokorttilain muuttamisesta/ Eija Maunu Tieliikenteen säädösinfo/trafi/
Ajokorttilainsäädännön uudistaminen HE 146/2017 vp. ajokorttilain muuttamisesta/ Eija Maunu Tieliikenteen säädösinfo/trafi/ 31.10.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Ajokorttijärjestelmää selkeytetään ja joustavoitetaan
Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mitä teollinen internet on? Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon
Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet. 12.5.2016/Matti Mannonen
Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet 12.5.2016/Matti Mannonen M Suunnittelu- ja konsultointiyritykset kasvavat ja työllistävät Suomessa erittäin haastavassa toimintaympäristössä 250 225 200
SUOMEN AUTOKOULULIITTO RY
SUOMEN AUTOKOULULIITTO RY Opetussuunnitelma kokeilu 23.11.2016 Jarmo Jokilampi puheenjohtaja TAUSTAA KOKEILULLE Ajokorttilain 51a Kokeilulupa Autokoululiiton evp koulutuspäällikkö Tapani Rintee Simulaattorikokeilu
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa
Pk-yritysbarometri, kevät 2 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 7 Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 2 4 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana,
Palvelumuotoilun perusteet ja palvelupolku. luontokeskus
Palvelumuotoilun perusteet ja palvelupolku 4.10.2016 @Limingan luontokeskus GOFORE Muotoilemme kokemuksia ja palveluita, joista ihmiset saavat merkittävää lisäarvoa. Muutamme maailmaa digitalisaation keinoin
Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla
Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö
DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat
DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen
Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo
Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Digitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services
Digitalisaatio oppimisen maailmassa Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Oppimisen trendit ja ajurit Teknologia on muuttamassa oppimista 50Mrd Arvioitu lukumäärä verkkoon yhdistetyistä laitteista
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset
Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,
Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Matkailuliiketoiminnan kokonaiskuva haltuun seitsemällä kysymyksellä
Matkailuliiketoiminnan kokonaiskuva haltuun seitsemällä kysymyksellä Suosittelumarkkinoinnin ja jakamistalouden mahdollisuudet matkailuyrityksille 9.10. Hintsan Vintti, Raisio Juho Pesonen, tutkimuspäällikkö,
Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi
Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi 19.5.2015 Neuvottelujohtaja Seija Petrow, Valtion työmarkkinalaitos Apulaisjohtaja Mari Näätsaari, Valtiokonttori Julkishallinnon kovat
Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016
Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016 Mikael Forss, VTT Johtaja Kela Kela Kela perustettiin vuonna 1937 panemaan toimeen ensimmäistä kansaneläkelakia. Kelan
5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla
5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen
Digiajan muutoshaasteet liiketoiminnassa
Digiajan muutoshaasteet liiketoiminnassa MUUTOSTA Helsinki LAADUN 12.10.2017EHDOILLA Mitä olemme tänään oppineet? Timo Kumpulainen Olli Hyppönen Maarika Maury Timo Kaaretsalo Salla Aunola Oona Matinpalo
Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia
Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke
DIGITALISOITUMINEN ON AIKAMME SUURIN VALLANSIIRTO INSTITUUTIOILTA KÄYTTÄJILLE.
AJATUS DIGITALISOITUMINEN ON AIKAMME SUURIN VALLANSIIRTO INSTITUUTIOILTA KÄYTTÄJILLE. ASIAKKAIDEN VALLANKUMOUS USKOKAA JOULUPUKKIA KUINKA MONI ON OSTANUT KANSAINVÄLISESTÄ VERKKOKAUPASTA? KOLME KESKEISINTÄ
Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet Tutkintotoimikuntaseminaari 16.2.2017 Mikko Dufva mikko.dufva@vtt.fi @mdufva Yrittäjä alustataloudessa?
DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko
DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
# D I G I T I E
A S I A K A S S U H T E I D E N Y L L Ä P I T O 1 2. 4. 2 0 1 9 # D I G I T I E S Ä H K Ö I N E N L I I K E T O I M I N T A S U O M I O Y K I R S I M I K K O L A Klo 9 9:45 Asiakassuhteiden ja asiakastiedon
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista
Digia lyhyesti 81 M 5,9 M. Pörssiyhtiö NASDAQ Helsinki
Ihmiset strategiamuutoksen ytimessä Kohti uudenlaista digiarkea Johtajuuden merkitys uusien asioiden tekemisessä Huippuasiantuntijoiden rooli muutoksessa J.Juppo, 1.11.2016 Digia lyhyesti Kasvava digitaalisiin
Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Katse tulevaisuuteen: Kooste I työpajasta Jaakko Paasi VTT For Industry -skenaariot Miten tehdä menestyksekästä liiketoimintaa suomalaisissa valmistavan teollisuuden yrityksissä
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen
Verohallinto ennakoi muutoksia
Tulevaisuuden asiakas: miten Verohallinto ennakoi muutoksia Asko Pajunen, strategiajohtaja 28.9.2017 VM hallinnonalan johdon päivä Asiakaskäyttäytyminen muuttuu Digitalisaation myötä kehityksen nopeus
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto
Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink
Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta
Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin
Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin Janne Niinivaara Koordinaattori, verkkoopetus ja viestintä Helsingin yliopiston Kielikeskus Johanna Vaattovaara Pedagoginen yliopistonlehtori
Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy
Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Kartoitamme
Teollinen Internet tuotantotoiminnassa -seminaari Raahe 13.1.2016 Kimmo Jaakkonen, Absent Oy. Teollinen Internet konepajateollisuudessa
Teollinen Internet tuotantotoiminnassa -seminaari Raahe 13.1.2016 Kimmo Jaakkonen, Absent Oy Teollinen Internet konepajateollisuudessa Absent Oy Teollisuuden palveluliiketoimintajärjestelmät Aftersales
Askeleet sote-muutokseen
Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut
Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark. 12.11.2013 Design for Life Marketta Niemelä
Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark 12.11.2013 Design for Life Marketta Niemelä 2 Asiakaskohtaaminen ja kokemuksellisuus kilpailuetuna Asiakassuhteen kehittäminen: pitkäaikainen ja
Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain
Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Data liikkuu ja asiakas käy pyydykseen lisää liiketoimintaa verkosta 02.11.2015 Maija Korhonen Digipuntari yhteistyössä Etelä-Savon yrittäjien
Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla
Sähköisen kaupan ja ns. hybridikaupan mahdollisuudet huonekalualalla Krista Paloheimo, Smiigo Oy Lahdessa 13.11.2013 2 Vain osa nykytoimijoista selviää kaupan murroksesta VALMISTAJAT VÄHITTÄISKAUPPA VOITTAJAT
Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana
Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Verkostomessut, Tampere 23.1.2019 Elina Ussa, FiCom ry FiCom ry FiCom on ICT-alan suomalainen edunvalvoja, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä liiketoimintamahdollisuuksia
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kevät 2012 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn helmi-maaliskuussa 2012. Vastauksia kertyi yhteensä 36 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon
Pk-yritysbarometri, syksy 2018
Pk-yritysbarometri, syksy Seuturaportti, Varsinais-Suomi.9. 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=629 27 Varsinais-Suomi, n=336 31 Loimaa, n=22 Salo, n=2 2 Turku, n= 3 Turunmaa,
Etäopetuksen monet muodot
Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi
Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00
Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 The Veuve Clicquot Business Woman Award 2013 Catharina Stackelberg Toimitusjohtaja ja perustaja Marketing Clinic Oy Valintalautakunnan lausunto
Verkkokauppaalustojen oppimäärä. LADEC Verkkokaupan ABC Jussi Kujansuu / Head of ecommerce / Solita
Verkkokauppaalustojen lyhyt oppimäärä LADEC Verkkokaupan ABC 1.2.2019 Jussi Kujansuu / Head of ecommerce / Solita Olemme muutosvoima, joka luo uusia toimintatapoja, palveluja ja teknologiaratkaisuja 94
Pk-yritysbarometri, syksy 2019
Pk-yritysbarometri, syksy 19 Seuturaportti, Varsinais-Suomi 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Varsinais-Suomi, n=469 Loimaa, n=32 Salo, n=63 Turku, n=6 12 12 Turunmaa,
KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN
KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,
Pk-yritysbarometri, syksy 2018
Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 27 Pohjois-Savo, n=231 2 Koillis-Savo, n=9 22 Kuopion seutu, n=9 3 Sisä-Savo,