Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla"

Transkriptio

1 Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö TTY, Pori Seminaari Porin yliopistokeskus

2 Liikenne o Liikenne on ihmisten ja tavaroiden kuljetusta paikasta toiseen o Liikenne jaetaan kuljetustien mukaan tieliikenteeseen, raideliikenteeseen, vesiliikenteeseen ja ilmaliikenteeseen o Ihmisten työn, opiskelun, asioinnin ja vapaa-ajan liikkumistarpeet synnyttävät henkilöliikenteen kysynnän o Kaupan, teollisuuden, yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten kuljetustarpeet synnyttävät tavaraliikenteen kysynnän o Logistiikka käsittää materiaalivirtojen ohjaamisen raakaaineiden lähteiltä loppuasiakkaalle ja tähän liittyvien tieto- ja rahavirtojen hallinnan o Logistiikan tavoitteena on, että oikea tuote on käytettävissä oikeassa paikassa, oikeaan aikaan 2 ()

3 Liikenteen markkinoilla toimi Suomessa vuonna 2012 noin yritystä, jotka työllistivät henkilöä ja joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 61,6 miljardia euroa (15 % kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta) Käyttövoimamarkkinat 14,8 mrd. Henkilöliikennemarkkinat 6,3 mrd. Tavaraliikenne- ja logistiikkamarkkinat 15,8 mrd. Kulkuneuvomarkkinat 21,7 mrd. Infrastruktuurimarkkinat 3,0 mrd. Lähde: Liikenteen markkinat Suomessa, Trafi, ()

4 Kotitaloudet käyttivät Suomessa vuonna 2012 liikenteeseen yhteensä 19,0 miljardia euroa (17 % kaikista kotitalouksien kulutusmenoista) Autojen huolto ja varaosat 2,75 mrd. Muut autojen kustannukset 2,94 mrd. Linja-automatkat 0,66 mrd. Junamatkat 0,39 mrd. Poltto- ja voiteluaineet 3,68 mrd. Muu liikenne 3,89 mrd. Lento- ja laivaliput ja valmismatkat 1,96 mrd. Autojen hankinta 5,76 mrd. Polkupyörien hankinta 0,16 mrd. Moottoripyörien hankinta 0,55 mrd. Taksimatkat 0,17 mrd. Lähde: Liikenteen markkinat Suomessa, Trafi, ()

5 Teollisuuden ja kaupan logistiikkakustannukset Suomessa vuonna 2015 olivat noin 23,4 miljardia euroa (13,9 % teollisuuden ja kaupan liikevaihdosta) Muu logistiikka Logistiikan hallinto 1,3 mrd. 1,1 mrd. Varastointi 2,1 mrd. Kuljetukset 2,4 mrd. Kuljetukset 6,8 mrd. Yritysten markkinoilta ostamat logistiikkapalvelut Yritysten itse tuottamat logistiikkapalvelut Varastointi 1,4 mrd. Logistiikan hallinto 0,5 mrd. Muu logistiikka 0,5 mrd. Varastoon sitoutunut pääoma 7,3 mrd. Lähde: Logistiikkaselvitys 2016, Turun yliopisto, ()

6 Liikenteeseen vaikuttavia megatrendejä o Digitalisaatio o Globalisaatio o Ilmastonmuutos o Jakamistalous o Ikääntyminen o Kaupungistuminen o Palveluvaltaistuminen 6 () Lähde: Automaatio ja digitalisaatio logistiikassa, Liikennevirasto, 2016.

7 Digitalisaatio o Digitaaliset teknologiat ovat osa elämän toimintoja ihmisten arjessa ja työelämässä o Poistaa aikaan, tilaan, tiedonsaantiin ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia o Vaikutuksia kohdistuu mm. teollisuuteen, palveluihin, työmarkkinoihin, työelämään, kulutustottumuksiin, terveyskäyttäytymiseen, osaamistarpeisiin ja koulutukseen o Uudistaa kokonaisia toimialoja muuttaen liiketoiminnan arvoketjuja ja ekosysteemeitä 7 ()

8 Digitalisaation teknologiatrendejä o Mobiiliteknologia o Pilviteknologia o Esineiden internet o Big data o Analytiikka o Tekoäly o Robotiikka o Automaatio 8 ()

9 Liikenteen muutosvoimia o Toimitusketjun hallinta ja optimointi o Logistiikan solmukohtien automaatio o Liikenteen automaatio o Liikkuminen palveluna 9 ()

10 Autonomisen meriliikenteen One Sea -ekosysteemi Visiona on mahdollistaa täysin etäohjattavien alusten käyttö Itämerellä kolmen vuoden kuluessa ja autonominen kaupallinen meriliikenne vuoteen 2025 mennessä 10 ()

11 Liiketoiminta Dataanalytiikka Matematiikka Tietotekniikka 11 ()

12 Potentiaalinen hyöty Ohjaileva analytiikka Optimointi Simulointi Miten kannattaa toimia? Ennakoiva analytiikka Koneoppiminen Tiedonlouhinta Mitä tulee todennäköisesti tapahtumaan? Kuvaileva analytiikka Mitä on tapahtunut? Visualisointi Raportointi

13 Osaamiskeskittymä edistää data-analytiikan hyödyntämistä Satakunnassa. Toteutamme tehtävää jakamalla aiheeseen liittyvää tietoa, luomalla verkostoja eri osapuolten välille, järjestämällä tapahtumia ja osallistumalla muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin.

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018

Lisätiedot

Data-analytiikan mahdollisuudet ja osaamiskeskittymän verkosto. Robottirannikon Automaatioseminaari Ulvila

Data-analytiikan mahdollisuudet ja osaamiskeskittymän verkosto. Robottirannikon Automaatioseminaari Ulvila Data-analytiikan mahdollisuudet ja osaamiskeskittymän verkosto Robottirannikon Automaatioseminaari Ulvila Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Porin yksikkö 13.7.2017

Lisätiedot

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE

HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE 1 HYÖTYLOGISTIIKAN MERKITYS ELINKEINOELÄMÄLLE Professori Lauri Ojala LIIKENTEEN KUMPPANUUSFOORUMI HYÖTYLIIKENTEEN JAKELULOGISTIIKAN KEHITTÄMINEN Turku, 5.11.2015 ARVIOITA LOGISTIIKASTA OSANA YRITYSTEN

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset 1 : Julkistaminen ja keskeiset tulokset Turun Liikennepäivä 2014 Professori Lauri Ojala 19.11.2014 LOGISTIIKKASELVITYS 2014 2 Liikenneviraston toimeksianto Tietojen keruu suoritettu keväällä 2014 Toteutettu

Lisätiedot

TTY Pori. Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka

TTY Pori. Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka TTY Pori Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka Hyödyntääkö teidän Yrityksenne dataa? 2 Data-analytiikan osaamiskeskittymä Osaamiskeskittymä edistää data-analytiikan hyödyntämistä Satakunnassa. Toteutamme

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Open Data Afterwork, Turku

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Open Data Afterwork, Turku Data-analytiikan osaamiskeskittymä Open Data Afterwork, Turku Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 30.3.2017 Sisältö Data-analytiikan osaamiskeskittymästä osa

Lisätiedot

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Teknologioiden valtavirtaistuminen 2 Tulevaisuus on muutakin kuin teknologiaa Arvo 1 Arvo

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2009

Logistiikkaselvitys 2009 Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-

Lisätiedot

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta

Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta Logistiikkapalvelujen digitalisaatio kuljetusyrittäjän näkökulmasta TransSmart-seminaari Finlandia-talo 11.11.2015 Sakari Backlund Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 1) Logistiikkapalvelujen 2) digitalisaatio

Lisätiedot

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Rautatieliikenne vastaa useaan megatrendiin Ilmastonmuutos EU:n

Lisätiedot

Data-analytiikka osana digitalisaation polkua. Growing Your Business verkoston tapaaminen, Pori

Data-analytiikka osana digitalisaation polkua. Growing Your Business verkoston tapaaminen, Pori Data-analytiikka osana digitalisaation polkua Growing Your Business verkoston tapaaminen, Pori Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI TTY Pori 9.2.2017 Sisältö Data-analytiikan osaamiskeskittymä osa digitalisaation

Lisätiedot

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja

Merilogistiikka Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikka 27.2.2019 Päivi Antikainen Ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Merilogistiikan prioriteetit Suomen meripolitiikan linjauksissa Tehokas, älykäs, turvallinen ja puhdas logistinen järjestelmä

Lisätiedot

Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo

Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo Uudistuva liikenne Lehtori Markus Pöllänen Tieteen päivät Tampere-talo 21.1.2017 Esityksen sisältö Liikenne. Nyt Millaista liikkuminen ja liikenne on nykyisin Suomessa? Liikennejärjestelmän muutostarpeet

Lisätiedot

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Teollisuus A Liikenne tie, rautatie, meri, lento palvelu,

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Älykkyyttä, mutta millä hinnalla Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Click Logistiikan to edit merkitys Master title yrityksille style Logistiikkakustannukset

Lisätiedot

Sujuvampi arki Postin strategia

Sujuvampi arki Postin strategia Sujuvampi arki Postin ja logistiikan palveluyhtiö Paketit ja verkkokauppa Postipalvelut Rahti ja kuljetus Sisälogistiikka Elintarvikelogistiikka Kotipalvelut Varastopalvelut Ohjelmistoratkaisut Logistiikkapalvelut

Lisätiedot

Lyhyt kertaus avauspajasta Suomen meriklusteri on merellisten elinkeinojen muodostama kokonaisuus, jossa toimii noin yritystä.

Lyhyt kertaus avauspajasta Suomen meriklusteri on merellisten elinkeinojen muodostama kokonaisuus, jossa toimii noin yritystä. Lyhyt kertaus 18.4. avauspajasta Suomen meriklusteri on merellisten elinkeinojen muodostama kokonaisuus, jossa toimii noin 3 000 yritystä. Tutkimukseen saatiin analysoitavaksi tilinpäätöstiedot hieman

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Rataverkon kokonaiskuva

Rataverkon kokonaiskuva Rataverkon kokonaiskuva Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018/ Erika Helin & Kristiina Hallikas 1.2.2018 Työn lähtökohtia ja tavoitteita (1/2) Ajantasainen kokoava käsitys rataverkkoa koskevista tavoitteista,

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

Välkky työpaja 2: Liiketoimintaa 3D-tulostuksella Tilaisuuden avaus

Välkky työpaja 2: Liiketoimintaa 3D-tulostuksella Tilaisuuden avaus SO STANDARDI TULOSSA 2017 työpaja 2: Liiketoimintaa 3D-tulostuksella Tilaisuuden avaus Mika Haapalainen Liiketoimintaa 3D-tulostuksella Aika Tapahtuma 8.30-9.00 Kahvitarjoilu 9.00-9.15 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekes on käynnistänyt teollisen internetin ohjelmavalmistelun. Samassa yhteydessä tarkastellaan

Lisätiedot

Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme?

Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme? Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme? Liikenne- ja maankäyttöpäivät 8.10.2019 Tenure track professori Heikki Liimatainen 3.10.2019 2 1.

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

Digikysely RAKLIn jäsenille 2018

Digikysely RAKLIn jäsenille 2018 Digikysely RAKLIn jäsenille 2018 Kyselyn toteutus Kyselyllä selvitettiin digitaalisuuden hyödyntämisen nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä RAKLIn jäsenyritysten keskuudessa. Selvityksen tavoitteena

Lisätiedot

Liikenne palveluna viimeaikaisten selvitysten parhaita paloja. Johanna Särkijärvi 17.9.2015 Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari

Liikenne palveluna viimeaikaisten selvitysten parhaita paloja. Johanna Särkijärvi 17.9.2015 Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari Liikenne palveluna viimeaikaisten selvitysten parhaita paloja Johanna Särkijärvi 17.9.2015 Vähähiilisen liikenteen mahdollisuudet -seminaari Teemat 1) Liikenne palveluna - mistä on kyse 2) Liiketoimintamahdollisuudet

Lisätiedot

Automaattisesti kilpailukykyinen teollisuus

Automaattisesti kilpailukykyinen teollisuus Automaattisesti kilpailukykyinen teollisuus SATAKUNTA ON ROBOTTIMAAKUNTA, JONKA SYDÄN ON ULVILASSA Automation City Ulvila 100 robotiikka, IoT ja AI yritystä. 1 500 näiden alojen asiantuntijaa. Kaksi korkeakoulua,

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 30.8.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Liikenne- ja Hyvinvointia ja viestintäministeriö kilpailukykyä edistää väestön hyvillä yhteyksillä hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin.

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. KASVUN PAIKKA Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI TEOLLISUUS- VYÖHYKE Suomen johtavaan,

Lisätiedot

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista

Lisätiedot

Liikkuminen palveluna seminaari. Älyliikenne

Liikkuminen palveluna seminaari. Älyliikenne Liikkuminen palveluna seminaari Älyliikenne Kuinka materiaalien käsittely tehostuu, arvoketjut Aki Jumppanen Toimitusjohtaja HUB logistics Älyliikenne Älyliikenteen perusajatus on luoda kansallista kilpailukykyä.

Lisätiedot

Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina Alihankintamessut

Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina Alihankintamessut Verkostot kasvun ja kehittämisen moottorina 26.9.2017 Alihankintamessut Ohjelma 14.00 Avaus Toimitusjohtaja Markku Uitto, Teknisen Kaupan Liitto ry 14.10 Verkostojohtaminen toimintakonsepteista konkreettiseen

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila

Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila Digitalisaatio / Digiloikka Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila 12.9.2016 Asiakas prosessissa Kirjaudu Kahoot.it Game PIN: 458597 Luo nimimerkki esim. KariN Miksi olemme täällä? Digitalisaatio on uusi ja

Lisätiedot

Digitalisaatio ja disruptiot liikennesektorilla

Digitalisaatio ja disruptiot liikennesektorilla Digitalisaatio ja disruptiot liikennesektorilla Siemens 160 vuotta Suomessa - juhlaseminaari 10.12.2015 Jan Juslén Tieto-osasto, Liikennevirasto Megatrendit Arvot ja asenteet muuttuvat Kaupungistuminen

Lisätiedot

Systeeminen muutos haastaa biotalouden perinteiset liiketoimintamallit

Systeeminen muutos haastaa biotalouden perinteiset liiketoimintamallit Systeeminen muutos haastaa biotalouden perinteiset liiketoimintamallit 11.6.2018 Jouni Pykäläinen, Anu Laakkonen, Päivi Pelli ja Ossi Pesälä Metsän käyttö Suomessa Laajenevaa liiketoimintaa? metsän käyttö

Lisätiedot

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI Timo Metsä-Tokila Tekninen konsultointi TOL 2008 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi

Lisätiedot

Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa. Kyösti Orre 7.11.2012

Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa. Kyösti Orre 7.11.2012 Energiatehokkuus kuljetuspalveluiden julkisissa hankinnoissa Kyösti Orre 7.11.2012 Liikenteen energiatehokkuus Eri liikennemuotojen merkitys Suomessa Vastuullisuus yrityksissä Kehityssuuntia Digitaalisuus

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Digitaalisuus alustojen mahdollistajana

Digitaalisuus alustojen mahdollistajana Digitaalisuus alustojen mahdollistajana Timo Seppälä Time: 10.11.2016 Place: Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Miksi digitalisaatio herättää keskustelua juuri nyt? 40y 98% 50(0) 1T 2 Suomalaiset yritykset

Lisätiedot

Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli

Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli Timo Seppälä Time: 3.11.2016 Place: Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi Suomalaiset yritykset ja digitalisaatio 24%- Internet of Thingskehitystrendin tärkeänä ja

Lisätiedot

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET Liikenne- ja HYVINVOINTIA JA viestintäministeriö KILPAILUKYKYÄ edistää väestön HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005 Valtiosihteeri Perttu Puro 1 Esityksen sisältö Toimenpideohjelma Suomen logistisen aseman vahvistamiseksi Ministeriön ajankohtaiset logistiikka-asiat Tulevaisuuteen valmistautuminen

Lisätiedot

Kilpailukykyä vientikuljetuksiin - hyvillä yhteyksillä

Kilpailukykyä vientikuljetuksiin - hyvillä yhteyksillä Kilpailukykyä vientikuljetuksiin - hyvillä yhteyksillä Veli-Matti Syrjänen Erityisasiantuntija Vientikuljetus- ja laivauspäivät 25.4.2019 Hyvinvointia ja kestävää kasvua toimivilla palveluilla, tiedolla

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö

Hallituksen kärkihanke: Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö AI ja automaatio Hallituksen kärkihanke: Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö Smart countryside Dataeconomy in transport Media Digital logistics Satellite navigation Digital infrastructure Robotics

Lisätiedot

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ?

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? Luosto Classic Business Forum LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Sodankylä 7.8.2015 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Sakari Backlund SKAL ja maanteiden tavaraliikenne

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikkuminen ja jakamistalous Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikenteessä on paljon parannettavaa Omistusauto on suuri investointi ja sen arvo laskee Yksityisautot

Lisätiedot

Metsätalouden tulevaisuus Pielisen Karjalan Tulevaisuusfoorumi 2018

Metsätalouden tulevaisuus Pielisen Karjalan Tulevaisuusfoorumi 2018 Metsätalouden tulevaisuus Pielisen Karjalan Tulevaisuusfoorumi 2018 Jouni Pykäläinen, professori, metsäekonomia ja -politiikka Esitelmän sisältö Metsätalouden muutosprosessi - miten tähän on tultu? Tämän

Lisätiedot

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta Liikkuvien työkoneiden etäseuranta TAMK IoT Seminaari 14.4.2016 2 1) IoT liiketoiminnan tukena 2) Iot ja liikkuvat työkoneet 3) Case esimerkit 4) Yhteenveto, johtopäätökset, tulevaisuuden näkymät Cinia

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi

Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimialajohtaja Rami Metsäpelto 12.4.2018 Liikenneviraston

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden koulutus ja opetus data-analytiikalla, Pori

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden koulutus ja opetus data-analytiikalla, Pori Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden koulutus ja opetus data-analytiikalla, Pori Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 7.11.2018 Data-analytiikan

Lisätiedot

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry,

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digicenter hankkeen fasilitaattori Mikä on Digicenter?

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS?

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Assistant Professor Heikki Liimatainen 13.5.2019 2 Liikenneköyhyyden määritelmä Liikenneköyhyydeksi voidaan kutsua ilmiötä, jossa

Lisätiedot

Digitaalisuudesta muutosvoimaa

Digitaalisuudesta muutosvoimaa Digitaalisuudesta muutosvoimaa 6.9.2018 Megatrendejä ja ajankohtaisia teknologiatrendejä Globalisaatio Teknologian kehitys Demografiset muutokset Ilmastomuutos Laskentakapasiteetin kasvu, kvanttitietokoneet

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

WÄRTSILÄ KONEPAJASTA KUORIUTUI TEKNOLOGIAYHTIÖ

WÄRTSILÄ KONEPAJASTA KUORIUTUI TEKNOLOGIAYHTIÖ WÄRTSILÄ KONEPAJASTA KUORIUTUI TEKNOLOGIAYHTIÖ NORDEA PWM CEO FORUM 19.11. 2018 Jaakko Eskola Konsernijohtaja Wärtsilä Oyj Apb @jaakko_eskola 1 19.11.2018 Wärtsilä INNOVAATIOTA LÄPI VUOSIKYMMENTEN 2 19.11.2018

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö. Kärkihankkeet kohtaavat Kristiina Pietikäinen

Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö. Kärkihankkeet kohtaavat Kristiina Pietikäinen Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö Kärkihankkeet kohtaavat 17.6.2016 Kristiina Pietikäinen Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö Robotisaatio ja automatisaatio Tiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen

Lisätiedot

Logistiikan kehittäminen pkyritysten. parantamiseksi. Janne Lappalainen

Logistiikan kehittäminen pkyritysten. parantamiseksi. Janne Lappalainen Logistiikan kehittäminen pkyritysten kannattavuuden parantamiseksi Janne Lappalainen 22.3.2017 Taustaa Logistiikka tarkoittaa mm. ostoja, varastointia ja kuljetuksia Yrityksen materiaalivirran fyysinen,

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely MaaS-palvelut ja kaupunkikehittäminen 10.4.2019 Olli-Pekka Rantala Hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä innovatiivisilla viestintä- ja

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Kestävä yhdyskunta Logistiikan mahdollisuudet

Kestävä yhdyskunta Logistiikan mahdollisuudet 1 Kestävä yhdyskunta Logistiikan mahdollisuudet Savon ilmasto-ohjelman seminaari Erikoistutkija 8.5.2012 LOGISTIIKKASELVITYKSEN TAUSTAA Suomi ja LvM kansainvälisesti edelläkävijöitä logististen toimintaedellytysten

Lisätiedot

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI 10.4.2019 Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö Tätä me olemme Yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoitusyhtiöistä Omistamme, vuokraamme

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Huomisen tiennäyttäjä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 82-vuotias SKAL kuuluu Suomen vanhimpiin elinkeinopoliittisiin edunvalvojiin Helsinki - Bryssel Palvelemme jäseniämme ja valvomme maanteiden

Lisätiedot

Elintarviketalous 4.0

Elintarviketalous 4.0 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Elintarviketalous 4.0 VTT:n visio älykkään, kuluttajakeskeisen ruokatuotannon aikakauteen Kaisa Poutanen, Emilia Nordlund, Jaakko Paasi, Kaisa Vehmas ja Maria Åkerman

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät suoraan n. 300 000 ja välillisesti noin 750 000 henkilöä 30 % Suomen koko

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Liikenne- ja viestintävaliokunta 14.2.2019 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL

Lisätiedot

ARVOA PALVELUPROSESSIEN ANALYSOINNILLA

ARVOA PALVELUPROSESSIEN ANALYSOINNILLA ARVOA PALVELUPROSESSIEN ANALYSOINNILLA Työkalupäivät 31.8.2016 Ilkka Mikkonen Infotool Oy Taustat Ilkka Mikkonen Infotool - Toimitusjohtaja Konsultointia 25v Palveluiden ja tietotekniikan yhdistäjä Analytiikka,

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Välkky työpaja 1: Tilaisuuden avaus

Välkky työpaja 1: Tilaisuuden avaus SO STANDARDI TULOSSA 2017 työpaja 1: Tilaisuuden avaus Mika Haapalainen Agenda Aika Tapahtuma 9.30-10.00 Kahvitarjoilu 10.00-10.20 Tilaisuuden avaus Erikoistutkija ja -hankkeen projektipäällikkö Mika Haapalainen,

Lisätiedot

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio Johanna Särkijärvi, 10.3.2016, ELY-keskus, Jyväskylä Liikenne- ja viestintäpolitiikka kohtaavat kärkihankkeissa Normien purkaminen Digitaalisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet 2019 Maakuntahallitus 18.3.2019 Maakunta-asiamies Marika Luoma Vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä PÄÄTAVOITE: Kansallinen, monialainen kansainvälistä kilpailukykyä

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

tutkimus- ja koulutustarpeet

tutkimus- ja koulutustarpeet Liiketaloustieteen tulevaisuus ja muuttuvat tutkimus- ja koulutustarpeet Jyrki Wallenius, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun emeritusprofessori Liikesivistysrahaston Mikkelin alueen seminaari Pieksämäki,

Lisätiedot

Smart Tampere

Smart Tampere Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja Vastuulliset kuljetukset muuttuvilla markkinoilla 10.1.2017 Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut Kuorma-autoliikenne on Suomessa merkittävin kuljetusmuotomme Kotimaan

Lisätiedot

Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo

Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo 27.2.2018 Arto Koistinen ja Esa Jääskeläinen Taustaa Teknologiateollisuus Pohjois-Savossa v. 2016 Yli 1.000 toimipaikkaa Liikevaihto 1,7 mrd. euroa,

Lisätiedot

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET Liikenne- ja viestintäministeriö edistää väestön hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ

Lisätiedot

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Teollisuuden uusiutuminen on Satakunnan maakunnan kärkitavoite Teollisuuden uusiutumisen edistäminen on keskeinen Satakunnan

Lisätiedot