Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki 2.2.2016"

Transkriptio

1 Julkisen sektorin palvelumallit ja digitalisaatio CGI Ratkaisu16, Helsinki Mikael Forss, VTT Johtaja Kela

2

3 Kela Kela perustettiin vuonna 1937 panemaan toimeen ensimmäistä kansaneläkelakia. Kelan toiminta suunniteltiin alusta asti automaation varaan Ensimmäinen varsinainen tietokone otettiin käyttöön 1960 ja oli Suomen toinen. Kelalla on pitkä ICT-alan kokemus ja on julkisen sektorin suurimpia ja ammattitaitoisimpia alan toimijoita

4

5 Kela (2) Kelan palvelujen vanha digitalisaatio on koko ajan ollut intensiivistä. On haluttu pysyä kehityksen kärkijoukossa. Etuusdokumenttien sisäinen hallinta sähköistä. Tänä vuonna reilusti yli 60% Kelaan saapuvista hakemuksista tehdään sähköisesti verkossa. Palvelulogiikka on kuitenkin perinteinen. Asiakas tekee hakemuksen joka myönnetään tai hylätään.

6

7 Kela (3) Paperia tuotetaan silti paljon (miljoonia arkkeja) Kymmenessä vuodessa Kelan palveluihin tunnistautuneiden lukumäärä on noussut nollasta noin 1een milj./kuukausi. Lisäksi Kelan ylläpitämään Omakantaan tunnistaudutaan 0,6 miljoonaa kertaa/kk Palveluvolyymit ovat julkisen sektorin suurimmat Palvelu noudattaa silti vanhan digitalisaation palvelulogiikkaa, eli paperirutiineja on sähköistetty.

8

9 Julkiset palvelut Yllä kuvattu tilanne pätee soveltuvin osin lähes kaikkiin julkisen sektorin organisaatioihin: Palveluja automatisoidaan ja digitalisoidaan sellaisenaan Palvelulogiikka on yleensä lähes muuttumaton. Palvelu perustuu yleensä nöyrään alamaisuuteen eli palvelua pitää oikealla tavalla anoa jotta se myönnetään.

10 Mitä se tarkoittaa? Julkisen sektorin palvelu noudattaa yleensä tiukasti hallinnon rajoja Jokaisen viranomaisen kanssa joutuu asioimaan erikseen Asiakaslähtöisiä yli hallinnonrajojen ulottuvia palveluketjuja ja kokonaisuuksia ei kyetä hallitsemaan, eikä siten johtamaan Ei kokonaisvaltaista asiakkuuksien hallintaa 10

11

12 Vallankumous tulee! Julkinen sektorikaan ei voi välttää palveluvallankumousta Se voi kestää vielä pitkäänkin, mutta se tapahtuu Siihen on useita syitä Kustannus/hyöty-suhde paranee Hiilijalanjälki pienenee Asiakaspalvelu paranee; Kansalaiset ovat hyvin koulutettuja ja osaavat vaatia oikeuksiaan palveluun Asiakkaat vaativat myös palvelujen sähköistämistä

13 Tarvitaanko palveluihin betonia?

14 Terveyspalvelujen digitalisaatio Asiakkaat hankkivat lääketieteellistä tietoa itse Vähemmän tarvetta fyysiselle infralle (rakennukset, laitteet, matkat jne) Muuttunut palvelukulttuuri ( besserwisserkulttuurin kriisi ) Muun muassa Tri. Eric Topol käsittelee tätä teemaa kirjassaan: The Creative Destruction of Medicine (Basic Books 2012).

15

16 Tulevaisuuden visioita Julkisista palveluista rakennetaan asiakaslähtöisiä palveluja yli hallintorajojen. Turhia rutiineja ja prosessin osia karsitaan. Järjestelmiä ja hakurutiineja automatisoidaan, yksinkertaistetaan tai poistetaan kokonaan. Ylikäyttöä ja väärinkäyttöä valvotaan esim. Big Data:n analyysiin perustuvilla menettelyillä

17

18 Tulevaisuuden visioita (2) Johtaminen ja hallinto uusitaan Hallintorajoja poistetaan ICT-järjestelmiä yhteensovitetaan Tietohallintoa koordinoidaan ja hallitaan asiakaslähtöisesti Tietohallintoa ja palvelutuotantoa integroidaan Kokonaisuutta johdetaan esim. kokonaisarkkitehtuuria soveltamalla

19

20 Vallankumouksen perusasioita Tieto irroitetaan operatiivisista järjestelmistä palvelutarpeiden mukaisiksi yhteisiksi tietokannoiksi (esim. Kanta, tulorekisteri, jne) Kansalaisen e-identiteetti saadaan luotettavaksi, edellyttää muun muassa seuraavia asioita Turvallinen sähköinen osoite saadaan luoduksi Turvallinen kaikille avoin, ilmainen tai edullinen tunnistamisväline Sähköinen asiointi valtakirjalla (toisen fyysisen tai oikeushenkilön puolesta)

21 Aikaa tarvitaan! 21 Tekninen vallankumous voi tulla nopeasti, mutta sen seurauksia työstetään jopa vuosikymmeniä. Järjestelmien uusiminen on kallista ja vaativaa Raha ja osaaminen on lähes aina rajoitettua Lainsäädäntö ja poliittinen tahtotila usein reunaehtona Esimerkkinä Kelan (Arkki-hanke) ja terveydenhuollon (Apotti ja UNA) palvelujärjestelmien uusiminen Tietojärjestelmien uusiminen ei riitä! Tulokset aina rajoitettuja tiikerinloikat utopiaa

22

23 Vallankumouksen jälkeen Uudet palvelurakenteet ja toimintatavat voivat poiketa radikaalisti nykyisistä Julkisen sektorin hallintorakenne muuttuu radikaalisti Palvelujen arkkitehtuuriin ja muotoiluun (design) on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän Digitaalisen vallankumouksen jälkeen on pakko ajatella uudella tavalla: to think out of the box!

24 Yhteenveto Digitalisaatiolla on vanha historia 2000-luvulla digitalisaatio on alkanut vaikuttaa palvelurakenteeseen Julkinen sektori ei ole ehtinyt mukaan digitalisaation uuteen aaltoon Tämä pätee myös niihin organisaatioihin joiden palvelut ovat pitkälti sähköisiä Vallankumous on vasta edessä! 24

25 Kiitos huomiostanne Mikael

Kansallinen palveluarkkitehtuuri

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Kansallinen palveluarkkitehtuuri 3.11.2015 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Yhden luukun palvelumalli ja tiedonhallintalainsäädäntö

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Resepti Potilastiedon arkisto. Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Resepti Potilastiedon arkisto. Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016

Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 Sähköinen asiointi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 SOTE- ja aluehallintouudistus Hallituksen SOTE-linjaukset 7.11.2015 / ICT-linjauksia Itsehallintoalueiden

Lisätiedot

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus

Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin

Lisätiedot

Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2.

Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2. Digitalisaatiotavoitteet ja julkisen hallinnon ICT-kehittäminen Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aluetietofoorumi, Turku 19.2.2016 2 Prosessit digitalisoidaan Digi-periaatteet Tiedon hyödyntäminen Digitalisoidaan

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen

Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen Digitalisoidaan julkiset palvelut - Vastauksia digihaasteeseen 26.4.2016 Työryhmän kautta menneitä hankkeita Tulorekisteri (VM/Vero) Tulotietojen reaaliaikainen kerääminen Luvat ja valvonta (TEM) Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE TIEDONHALLINNAN KANSALLISET TOIMIJAT STM THL KELA SOTEDIGI Strateginen kokonaisvastuu Lainsäädäntö

Lisätiedot

Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016

Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016 Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016 Juhani Korhonen, VM/JulkICT JUHTA 17.2.2015 JulkICT-osasto Strategian valmistelun taustaa Nykytila: useita strategioita ja linjauksia viesti ja tavoitetila

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015 Elli Aaltonen ylijohtaja aluehallintovirasto 16.9.2015 1 Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa 16.9.2015 OHJELMA: 9.00 Tervetuloa ja

Lisätiedot

Toiminta-ajatuksemme

Toiminta-ajatuksemme Toiminta-ajatuksemme Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. 13.2.2012 2 Kelan strategia 2012 2015: visio Parasta palvelua,

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori Osa Johtamisen kehittämisen kärkihanketta #Työ2.0 Uutena toimijana mukana @D9Suomi Valtiolla tehdään töitä monenlaisin välinein monenlaisissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

TOIMENPIDE 3: YKSI LUUKKU & TIEDONHALLINTALAKI TOIMENPIDE 1: DIGITALISOINNIN PERIAATTEET KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT

TOIMENPIDE 3: YKSI LUUKKU & TIEDONHALLINTALAKI TOIMENPIDE 1: DIGITALISOINNIN PERIAATTEET KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 1 KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 10/2015 2 KÄRKIHANKKEEN AIKATAULU 1. Valmistellaan digitalisoinnin periaatteet 2. Digitalisoiminen toteutetaan asiakaslähtöisesti 3. Luodaan digitalisoinnin

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja sote sekä valinnanvapauden toteuttaminen

Maakuntauudistus ja sote sekä valinnanvapauden toteuttaminen Maakuntauudistus ja sote sekä valinnanvapauden toteuttaminen Digitalisaatio, ICT-palvelut ja tietohallinto Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 21.4.2017 Mikael Forss/Johtaja Kela Maakuntauudistus ja sote

Lisätiedot

Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio

Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio Maritta Korhonen, Kela tietopalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät Tampere 7.5.2019 Kelan tietopalvelutoiminnan kehittämistä ohjaavat tekijät Sosiaali-

Lisätiedot

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Muuta ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnosta ja digitalisaatiosta 26.8.2015 Maritta Korhonen Sisältö Vaiheistusasetus, luonnoksen esittely

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä Maakuntien palvelukokonaisuudet Maakuntauudistuksen projektiryhmä 20.12.2016 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen Johtopäätöksiä nykytilanteen kuvauksen perusteella Sote- ja maakuntauudistus ovat osa Suomen digiloikkaa

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Valtakunnalliset LAPE-päivät 29.5.2017 1 31.5.2017 Mikko Huovila SOTE-uudistus (hallinnolliset rakenteet) Kärkihankkeet (tulevaisuuden toimintamallit) ICT

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari 2.12.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Yhteentoimivuus ja avoimuus Seminaarin aihe pakottaa määrittämään termit yhteentoimivuus

Lisätiedot

Apotti avaa ovia. Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti 24.5.2016. Antti Iivanainen Lt, Yel Toiminnan kehitysjohtaja. Oy Apotti Ab.

Apotti avaa ovia. Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti 24.5.2016. Antti Iivanainen Lt, Yel Toiminnan kehitysjohtaja. Oy Apotti Ab. Apotti avaa ovia Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti 24.5.2016 Antti Iivanainen Lt, Yel Toiminnan kehitysjohtaja Oy Apotti Ab Oy Apotti Ab Apotti-hankkeen lähtökohdat Lähtökohtana hankinnassa oli, että

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3. Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

Miljardiluokan tuottavuusloikka. reaaliaikaisen talouden (RTE) keinoin

Miljardiluokan tuottavuusloikka. reaaliaikaisen talouden (RTE) keinoin Miljardiluokan tuottavuusloikka reaaliaikaisen talouden (RTE) keinoin Reaaliaikainen talous uusi paradigma Keskeiset piirteet: Internal 1. Automatisoidaan kaupallisia ja hallinnollisia tietovirtoja maksimaalisesti

Lisätiedot

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi

Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi Kokeiluilla yli esteiden Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi AUTA-hankkeen seminaari 8.2.2017 Sami Kivivasara, projektiryhmän PJ AUTA-hanke - Mitä sillä tavoitellaan? - Mihin se liittyy?

Lisätiedot

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen

Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Tietohallinnon uudistuksia ja haasteita sähköisen hallinnon näkökulma viranomaisten asiakirjojen pysyvään säilyttämiseen Anne Kauhanen-Simanainen 11.6.2014 Mitä sähköisellä hallinnolla tavoitellaan? tehokkaampia

Lisätiedot

JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali

JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin 9.6.2015 ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali 09.00 Kahvi 09.30 Terveiset hallitusohjelmasta, valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja tietoyhteiskunta-asioiden

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma

Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma Informaatiohallinnon päivä 2010 Antti Syväjärvi Hallintotieteen professori, erityisesti tietohallinto Sisältö Tietohallinnosta Kokonaisarkkitehtuurista Tieto

Lisätiedot

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM

ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM Maakuntatietoohjelman tavoitteet ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM 1 1. Maakuntatieto-ohjelman tavoitteet 2 Maakuntatieto-ohjelman kahdet kasvot Hyvinvoinnin 360 O -näkymä

Lisätiedot

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014 Antti Kivelä Johtaja, Sitra Hyvinvointi ja talous Länsimaat ovat historiallisessa murroksessa: Teollisen ajan yhteiskuntamalli

Lisätiedot

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!

Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka

Lisätiedot

ICT:n mahdollisuuksien hyödyntäminen SOTE-TULEVAISUUSPÄIVÄ Kuntatalo Matti Franck, VSSHP

ICT:n mahdollisuuksien hyödyntäminen SOTE-TULEVAISUUSPÄIVÄ Kuntatalo Matti Franck, VSSHP ICT:n mahdollisuuksien hyödyntäminen SOTE-TULEVAISUUSPÄIVÄ Kuntatalo 10.5.2019 Matti Franck, VSSHP Sote kaatui kaatuiko ICT? Sotedigi-työryhmä 2016: Onko mahdollista tehdä esityksen mukainen ICT-muutos

Lisätiedot

Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila

Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila Digitalisaatio / Digiloikka Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila 12.9.2016 Asiakas prosessissa Kirjaudu Kahoot.it Game PIN: 458597 Luo nimimerkki esim. KariN Miksi olemme täällä? Digitalisaatio on uusi ja

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9.

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen Välinehuollon koulutuspäivät SSHY 11.10.2018 Tampere Tuula Karhumäki Tukipalveluiden valmistelija Kouluttaja TtM, MBA Esityksen sisältö Sote-uudistuksesta

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA 28.2.2013 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Organisaation kokonaissuunnitelma = kokonaisarkkitehtuuri Organisaatio X Visio, strategia, toiminnan

Lisätiedot

Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere,

Kela 75 vuotta. Elämässä mukana muutoksissa tukena. Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere, Kela 75 vuotta Elämässä mukana muutoksissa tukena Liisa Hyssälä Pääjohtaja, Kela Tampere, 20.11.2012 1 18.12.2012 Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä

Lisätiedot

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran?

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? JUHTA 13.9.2016 JulkICT/ Yhteinen tiedon palvelumalli (YTI) -hanke Ymmärrämmekö asiakasta? Tarvitseeko tietoa hallita? Kunta Tietolupa Usean luukun nykytila Miksi

Lisätiedot

Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön

Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Hyvinvointia työstä Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Terveydenhoitajapäivät 14.3.2019, Rovaniemi Jorma Mäkitalo, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Tutkimus- ja palvelukeskuksen

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto

Asiantuntijalausunto Sosiaali- ja terveysvaliokunta: HE 15/2017 edellyttämien ICT-ratkaisujen, tiedolla johtamisen, laaturekistereiden sekä SoteDigi Oy:n nykytilanne sekä uudistusta varten tarvittava valmistelu ja sen aikataulu

Lisätiedot

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet!

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! 18.5.2016 Kanta-liittymisen ja -hyödyntämisen tukiprojekti yksityisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa Kanta-palveluiden

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Toimintaympäristön muutostekijät Muutostekijöiden vaikutus kirjastoihin Toiminta-ajatus Visio 2021 Toimintaa ohjaavat periaatteet Strategiset tavoitteet (BSC-malli)

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

IT ON KAIKEN YDIN TÄRKEIMMÄT KEHITTÄMISKOHTEET 2016

IT ON KAIKEN YDIN TÄRKEIMMÄT KEHITTÄMISKOHTEET 2016 IT ON KAIKEN YDIN TÄRKEIMMÄT KEHITTÄMISKOHTEET 2016 Pertti Mäkelä Johtaja HUS-Tietohallinto 14.12.2015 1 14.12.2015 HUS-Tietohallinto 2 AURATALOSTA GRADUKSEEN 2013 14.12.2015 HUS-Tietohallinto 3 HUS-TIETOHALLINTO

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja

Akavan Erityisalat 5.3.2106. Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Akavan Erityisalat 5.3.2106 Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja 2 Kelassa uusi organisaatio 2016 Vuonna 2015 oli 24 vakuutuspiiriä ja 6 erityisyksikkö > vuonna 2016 on enää 5 vakuutuspiiriä,

Lisätiedot

Uuden tietoyhteiskunnan teesit. #uusitietoyhteiskunta

Uuden tietoyhteiskunnan teesit.  #uusitietoyhteiskunta Uuden tietoyhteiskunnan teesit Uuden tietoyhteiskunnan teesit Suomen on aika lunastaa paikkansa tietoyhteiskuntakehityksen kärjessä. Teknologiavetoisen vanhan tietoyhteiskunnan perustalle on rakennettava

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet 14.6.2017 DataBusiness-kiertue Ari Ylinärä Oulun kaupunki // Konsernihallinto // Tietohallinto Avoimen datan edistäminen 14.6.2017 avoimen datan hanke datatoiveet

Lisätiedot

Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen

Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen Kohti ihmisläheistä toimintamallia ja uusien teknologioiden hyödyntämistä 1 29.11.2017 Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti

Lisätiedot

Julkishallinnon johtaminen murroksessa

Julkishallinnon johtaminen murroksessa Julkishallinnon johtaminen murroksessa Tytti Yli-Viikari 18.1.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Murros, disruptio 2 Toimintaympäristömuutokset, lukuisat samanaikaiset toimintamallien muutokset, taloushallinnon

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja Digitalisoidaan julkiset palvelut Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja 31.5.2016 2 3 Toimenpide 1: Luodaan ja otetaan käyttöön kaikkia julkisia palveluita

Lisätiedot

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä

Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Tom Holmroos, erityisasiantuntija Merja Lang, palvelumuotoilija Elisa Kettunen, projektipäällikkö 11.9.2019 Tulevaisuuden kunnan digitalisointi

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

ICT ja sähköinen asiointi valmistelu

ICT ja sähköinen asiointi valmistelu ICT ja sähköinen asiointi valmistelu 14.11.2017 Jaana Ylivainio ICT-palvelujen kokonaisuus ICT-teknologiaratkaisut Tietoliikenne Työasemapalvelut Palvelinpalvelut -> Konesali Viestintäteknologia Tietoturva,

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio 30.10.2015 O-P Rissanen SYKEn digiaineistoaamu JulkICT Toimenpiteet Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet 10v tavoite Toimeenpano 8 DIGITALISAATIO, KOKEILUT

Lisätiedot

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa ARVOTIETO Oy Asiakasdatasta lisäarvoa ARVOTIETO OY MISSIO: Asiakasstrategian ja -datan hallittua toiminnallistamista. BUSINESS ARKKITEHTUURI STRATEGIA JOHTAMIS- JA TOIMINTAMALLI Faktapohjaisen johtamismallin

Lisätiedot

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi 19.5.2015 Neuvottelujohtaja Seija Petrow, Valtion työmarkkinalaitos Apulaisjohtaja Mari Näätsaari, Valtiokonttori Julkishallinnon kovat

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Kelan näkökulmia hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM 068:00/2015)

Kelan näkökulmia hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM 068:00/2015) LAUSUNTO 9.2.2016 Dno 38/010/2015 Kelan näkökulmia hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM 068:00/2015) Pääministeri Juha Sipilän hallitus on päätöksillään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Avoin hallinto ajankohtaista

Avoin hallinto ajankohtaista Avoin hallinto ajankohtaista 18.5.2017 Katju Holkeri VM/HO/H Toimintaohjelma 2017-2019 Toimintaohjelma 2017-2019 Avoimen hallinnon edistämisen tulee olla osa kaikkea hallinnon toimintaa ja uudistustyötä.

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja 10.6.2019 Avoin Data Maria01 - Euroopan suurin startup-kampus Helsinki on ollut alusta vuodesta 1550 Yritykset (Tuottajat)

Lisätiedot

Varma olo omasta voinnista ja terveydestä, tietää minne hakeutua ja mitä tehdä jos ongelmia ilmenee

Varma olo omasta voinnista ja terveydestä, tietää minne hakeutua ja mitä tehdä jos ongelmia ilmenee DIGILOIKKA-YÖRUKKASN HDOUS DIGILOIKKA-RYHMÄN YÖOHJLMAKSI 29.1.2016 yörukkanen on kokoontunut 4 kertaa. yöskentelyyn ovat osallistuneet: Kari Nuuttila (kokoonkutsuja), Paula Luoma, Maria-Liisa Nurmi ja

Lisätiedot

DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki

DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu. Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki DIGITAALINEN KAUPUNKI 4.10.2012 Asiakirjahallinnasta tietojen hallintaan seminaari Mikkelin ammattikorkeakoulu Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki MIKKELI TÄHTÄÄ SUOMEN ENSIMMÄISEKSI DIGITAALISEKSI KAUPUNGIKSI

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten digistrategia Portaat digitalisaation hyödyntämiseen

Vesihuoltolaitosten digistrategia Portaat digitalisaation hyödyntämiseen Portaat digitalisaation hyödyntämiseen 16.5.2019 Aino Ikäheimo 1 Esityksen sisältö Mitä digitalisaatio tarkoittaa? Mitä tehdään? Miksi tehdään? Mitä muualla on tehty? Kenen kanssa digistrategiaa tehdään

Lisätiedot

JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali

JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali JUHTA:n ja TIETOKEKO:n kesäseminaarin 9.6.2015 ohjelma Katajanokan kasino, Laivastokatu 1, Karimo-sali 09.00 Kahvi 09.30 Terveiset hallitusohjelmasta, valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja tietoyhteiskunta-asioiden

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

Modulaarisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteena. Sh, TtM, FT, Mervi Vähätalo Turun kauppakorkeakoulu Turku School of Economics

Modulaarisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteena. Sh, TtM, FT, Mervi Vähätalo Turun kauppakorkeakoulu Turku School of Economics Modulaarisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteena Sh, TtM, FT, Mervi Vähätalo 19.5 2016 MITÄ ON MODULAARISUUS Pilkottavuus Vaihdettavuus Yhteenliitettävyys Standardit rajapinnat MODULAARISUUDEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot