LÄHTÖTILANNE YLEISTÄ KÄYRÄT
|
|
- Martta Kähkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 1 LÄHTÖTILANNE Tulosyksikön johtaja vaihtui. Yrityksen johdon tavoitteena oli saada lisää tietoa uuden johtajan valitsemista varten; hakijat (3) olivat talon sisältä. Päätöksen tukena käytettiin esimiestaidon mittaustyökalua. Hakijoiden käyrät ovat sivuilla 5-7. Tällaiset arviot/raportit ovat aina luottamuksellisia; siksi tämän raportin kohtia on jonkin verran muutettu tunnistamisen estämiseksi. RAPORTTI HAKIJOISTA YLEISTÄ Tarkastelen arvioiden tuloksia ja teen johtopäätöksiä paperilla olevan tiedon pohjalta, koska en tunne ko. henkilöitä. Käyrät voidaan antaa heille, mutta tämä lausunto on luottamuksellinen. Sen tavoitteena on auttaa johtoa päätöksenteossa. Esitän käyriin pohjautuvia näkemyksiä, jotka voivat sellaisinaan loukata ko. henkilöitä. Käsitykset ovat siis henkilökohtaisia mielipiteitäni, joiden taustalla on 19 vuoden kokemukset tulosten tulkinnasta ja valmentajatehtävistä. Mutta niistä puuttuu tärkein osa-alue, nimittäin henkilöiden tuntemus. Saatan myös esittää kommentteja ja ehdotuksia, jotka ovat johdolle ennestään selviä. Kun nämä teoreettiset näkemykset yhdistetään johdon ko. henkilöiden tuntemukseen ja kokemuksesi heidän toiminnastaan, parasta ratkaisua ei ehkä vieläkään löydy. Edellytykset hyvälle valinnalle ovat kuitenkin paremmat kuin vain tuntuman pohjalta. Tällaisten mittausten kohdalla on aina syytä korostaa, että kysymys on subjektiivisista mielipiteistä, vaikka käyrät näyttävätkin totuudelta. Ihmisen persoona ja kyvyt muodostavat moniulotteisen kokonaisuuden, jota ei pystytä täysin määrittelemään ja mittaamaan. Mitattavat asiat ovat myös usein tilannesidonnaisia. Lisäksi arvioiden antajat tulkitsevat kysyttyjä kohtia eri tavalla, ja ihmisten antamiin palautteisiin sisältyy usein heidän subjektiivisia käsityksiään, asenteitaan ja arvojaankin. KÄYRÄT Muihin vastaaviin tuloksiin verrattuna herättää näissä käyrissä huomiota oman ja muiden arvioiden suuret erot; yli 90 %:sti käyrät ovat lähempänä toisiaan. Mistä tämä voi johtua? * Alalla ei ole totuttu tällaisiin henkilöarvioihin? * Ihmiset eivät tunnekaan toisiaan hyvin? * Vuorovaikutus ei ole aitoa ja suoraa, jotta ihmisille syntyisi yhtenäisiä käsityksiä? * Asenteet tähän mittaukseen eivät olleet kaikilta osin kunnossa ja se heijastuu tuloksiin; yksittäiset vastaukset näyttävät kuitenkin hyvin tavanomaisilta.
2 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 2 HAKIJA A A:lla on annettu 13 arviota, ja kaikki ovat samankaltaisia. Mitään ihmissuhdeongelmia arvioiden antajien kanssa ei näyttäisi olevan olemassa. Muiden arvioiden perusteella hän hoitaa työnsä ahkerasti, on melko suunnitelmallinen, tulee ihmisten kanssa toimeen ja arvomaailmakin tuntuisi olevan muiden mielestä kohdallaan. Henkinen tasapaino ja käytöstavat saivat parhaat tulokset. Ajankäyttö näyttää lipsuvan joskus, kuten itseluottamus ja jämäkkyyskin. Päätöksenteko-, organisointi- ja delegointikykyjen kohdalla on myös toivomisen varaa, vaikka nekin on arvioitu hyvälle tasolle. Kysymys ei mittauksen mukaan ole ongelmasta tai puutteesta, vaan alueista joihin A voisi kiinnittää enemmän huomiota ja tehdä tietoisia päätöksiä niiden kehittämiseksi. Samalla tasolla ovat esiintymisja vaikuttamistaito sekä palautteiden antaminen ja vastaanottaminen. Nämä kolme kohtaa (12-14) ovat usein melko alhaisia. Suomalaisessa johtamiskulttuurissa palautteiden antaminen ja vastaanottaminen on yleensä heikoin alue. Tältä pohjalta A:n ko. arviot ovat korkeat. Muiden antamien arvioiden perusteella A on miellyttävä, kohtelias ja tasapainoinen ihminen, joka hoitaa työnsä hyvin ja huolella. Käyrän perusteella hän olisi turvallinen valinta tulosyksikön johtajaksi. A on ilmeisen pidetty henkilö. Suurimman kysymyksen herättää A:n kriittinen arvio itsestään. Mistä se voi johtua? Tämä voi jopa olla pieni uhka tehtävän hyvälle hoitamiselle, kun oma näkemys poikkeaa näin paljon muiden näkemyksistä. * Onko kysymys itsensä suhteen hyvin kriittisestä ihmisestä, vai itsensä vähättelijästä? * Näkyykö tässä ehkä negatiivinen suhtautuminen tähän kyselyyn? * Vai voiko pinnan alla olla huomion tarvetta (kun ihminen ylikritisoi itseään, pakottaa hän muut olemaan eri mieltä eli kehumaan ja kannustamaan)? Jotain ristiriitaa tässä kuitenkin on, joka pitänee selvittää ennen mahdollista valintaa. A on varmasti paras henkilö vastamaan siihen itse. Tässä mittarissa oma ja muiden arviot poikkeavat hyvin harvoin yli 2,5 pistettä toisistaan. HAKIJA B B:lle on annettu 11 arviota. Jos sen ovat tehneet samat ihmiset kuin A:lle, niin tuloksia voidaan kohtuullisesti verrata keskenään. B:lläkin poikkeaa monissa kohdissa oma ja muiden arviot tavanomaista enemmän toisistaan. Taustalla voi olla aikaisemmin esitettyjä syitä, tai ehkä B:n kriittinen suhtautuminen kyselyyn. Hän kirjoittaa ihan aiheellisia kommentteja omassa arvioinnissaan ja on niiden suhteen oikeassa. Mutta voiko taustalla olla negatiivisuutta, joka ehkä heijastuu muihinkin kohtiin?
3 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 3 Muiden antamien käyrien keskiarvo asettuu 4:n kohdalla. Kun puoliväli on 3,5, niin lähes kaikki arviot ovat positiivisella puolella. Rehellisyys ja henkinen tasapaino arvioitiin korkeimmalle, ja B:llä on suunnilleen sama käsitys. Jos tulosta tarkastelee ilman hienotunteisuutta, niin B on keskitason hyvä tekijä ja mahdollisesti myös hyvä esimies. Työn määrä, laatu, suunnitelmallisuus jne. ovat kohtuullisen hyvät. Ihmisten kanssa hän tulee hyvin toimeen, asenteet ovat kohdallaan ja yhteistyökyky hyvä. Palautteitakin hän osaa antaa ja ottaa kohtuullisesti vastaan. Johtajatehtävää ajatellen kohdat 5-7 herättävät muutamia kysymyksiä. Millä tasolla todellisuudessa ovat ongelmanratkaisutaito, päätöksenteko- ja organisointikyky? Miten paljon niitä tarvitaan tulosyksikön johtamisessa? Muiden mielestä delegointikyky on hyvä, mutta oma käsitys on alhainen. Miksi? Ovatko vastaukset arvauksia, vai perustuvatko ne todellisiin kokemuksiin? Paljonko B on voinut delegoida tähän asti? Lopussa käsittelen asiaa tarkemmin, eli mitkä ovat tehtävän odotukset, ja miten ehdokkaiden osaamiset sopivat niihin. Käyrien perusteella B on enemmän ylläpitäjä kuin uuden luoja. Tämän johtopäätöksen voinee tehdä, kun stressin sieto, muutoshalukkuus, itseluottamus ja jämäkkyys sekä visiointikyky jäivät sekä muiden että B:n mielestä alhaiseksi. Mitä tulosyksiköltä odotetaan lähitulevaisuudessa? Riittääkö johtajaksi ylläpitäjä, jolloin muu henkilöstö visioi ja kehittää? Voiko tämä toimia? B on tulosten mukaan melko pidetty henkilö ja sitä kautta myös turvallinen valinta. Mutta yksikön uudistamista ja kehittämistä näiden tulosten pohjalta ei hänen taholtaan ehkä voi kovin paljon odottaa. HAKIJA C C:lle on annettu 15 arviota. Hänen oma käsityksensä on selvästi positiivisempi kuin muiden. Mitä on tämän taustalla? Onko muiden arvio suunnilleen oikea? Vai onko taustalla ihmissuhde- ja asenneasioita? Työyhteisössä joku saattaa käyttäytyä siten, että muut ovat normaalia kriittisempiä arvioita antaessaan. Kohdat henkinen tasapaino ja käytöstavat viittaavat tällaiseen mahdollisuuteen. Asiajohtajana C mahdollisesti onnistuu kohtuullisesti, mutta käyrien perusteella ihmisten johtaminen (kohdat 8-14) on niin heikolla tasolla, että en voi suositella häntä johtajaksi. Mikäli tilanne on kuitenkin sellainen, että C on ainoa vaihtoehto, niin ehdotan nimityksen jälkeen 2-3 päivän seminaaria C:lle ja hänen ryhmälleen, jossa ulkopuolisen ohjauksessa nostetaan kissat pöydälle, annetaan suoria palautteita ja sovitaan yhdessä työskentelyn pelisäännöistä. Mikäli käyrät kertovat jonkinlaisesta totuudesta, niin ilman lisäpanostuksia johtamisen onnistumisessa on paljon riskejä, ja melko suurena riskinä on myös, että kolmen seuraavan vuoden aikana ristiriidat kasvavat ja parhaasta päästä olevat ihmiset voivat hakeutua muualla töihin. Tämä ei ole totuus, vaan mielipide paperien perusteella. Tulos näyttää kuitenkin sellaiselta, että tätä uhkaa on arvioitava tarkasti ennen päätöstä.
4 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 4 LOPUKSI Ennen valintaa on tärkeä määritellä mitä tulosyksiköltä ja sen johtajalta odotetaan kolmen vuoden aikana. Ehkä tämä on tehtykin. * Missä tilanteessa yksikkö ja sen henkilöstö ovat tällä hetkellä? * Mitkä ovat tulevaisuuden visiot, haasteet, mahdollisuudet ja uhat? * Mihin pitäisi panostaa voimavaroja enemmän? * Tarvitseeko tulosyksikkö johtajakseen tasapainoisen ja miellyttävän ihmisen vai häirikön, joka uskaltaa olla eri mieltä, kyseenalaistaa asioita? Joka saa ihmiset välillä jopa riitelemään, jotta alitajuinenkin tieto törmäilee ja syntyy uutta tietoa. Eräässä yrityksessä tehtiin kyseinen virhe. Markkinatilanne edellytti räväkkää sissijohtajaa, mutta tehtävään valittiin psykologisten testien perusteella diplomaattinen ja kaikkien arvostama henkilö. Hän oli taitava puolustaja, mutta huono hyökkääjä. Toivottavasti arvioinnit auttavat päätöksenteossa. Näitä tuloksia voi käyttää myös A:n ja B:n kanssa kehityskeskusteluissa. C:n kohdalla on olemassa riski. Miten hyvin hän kestää suoraa palautetta? Onko hän valmis ottamaan vastaan muiden kritiikkiä? Reagoiko hän palautteeseen negatiivisesti vai positiivisesti? Löytyykö häneltä riittävästi nöyryyttä kohdata tilanne ja tehdä jotain asian hyväksi? Mikä on johdon näkemys? Itse suosittelen ja käytän avoimuutta ja suoruutta, eli nykykielellä ilmaistuna läpinäkyvyyttä. Mutta kaikkiin tilanteisiin suoruus ei sovi. Kun johto on tehnyt valinnan, ehdotan että käytte yhdessä läpi yksikön visioita ja suunnitelmia sekä mitä ne edellyttävät uudelta johtajalta. Voitte käyttää keskustelussa lisäksi kotisivuillamme olevaa ESI- MIEHEN ARVOVALTA -aineistoa, josta saatte ehkä lisää virikkeitä johtamisen painopistealueiden määrittelemistä varten. Terveisin Karl-Magnus Spiik
5 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 5 = oma arvio = muiden arvio 1 = alhainen 6 = korkea Hakija xx A 1 Työn määrä 2 Työn laatu 3 Suunnitelmallisuus 4 Ajankäyttö 5 Ongelmanratkaisutaito 6 Päätöksentekokyky 7 Organisointikyky 8 Delegointikyky 9 Ihmistuntemus ja yhteistyökyky 10 Tasapuolisuus ja asenteet 11 Kommunikointi 12 Esiintymis- ja vaikuttamistaito 13 Palautteen antaminen 14 Palautteen vastaanottaminen 15 Stressin sieto 16 Muutoshalukkuus 17 Itseluottamus ja jämäkkyys 18 Visiointikyky 19 Rehellisyys 20 Me-henki ja motivaatio 21 Henkinen tasapaino ja käytöstavat 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0
6 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 6 = oma arvio = muiden arvio 1 = alhainen 6 = korkea Hakija B 1 Työn määrä 2 Työn laatu 3 Suunnitelmallisuus 4 Ajankäyttö 5 Ongelmanratkaisutaito 6 Päätöksentekokyky 7 Organisointikyky 8 Delegointikyky 9 Ihmistuntemus ja yhteistyökyky 10 Tasapuolisuus ja asenteet 11 Kommunikointi 12 Esiintymis- ja vaikuttamistaito 13 Palautteen antaminen 14 Palautteen vastaanottaminen 15 Stressin sieto 16 Muutoshalukkuus 17 Itseluottamus ja jämäkkyys 18 Visiointikyky 19 Rehellisyys 20 Me-henki ja motivaatio 21 Henkinen tasapaino ja käytöstavat 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0
7 Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 7 = oma arvio = muiden arvio 1 = alhainen 6 = korkea Hakija xx C 1 Työn määrä 2 Työn laatu 3 Suunnitelmallisuus 4 Ajankäyttö 5 Ongelmanratkaisutaito 6 Päätöksentekokyky 7 Organisointikyky 8 Delegointikyky 9 Ihmistuntemus ja yhteistyökyky 10 Tasapuolisuus ja asenteet 11 Kommunikointi 12 Esiintymis- ja vaikuttamistaito 13 Palautteen antaminen 14 Palautteen vastaanottaminen 15 Stressin sieto 16 Muutoshalukkuus 17 Itseluottamus ja jämäkkyys 18 Visiointikyky 19 Rehellisyys 20 Me-henki ja motivaatio 21 Henkinen tasapaino ja käytöstavat 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0
TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI
Karl-Magnus Spiik Ky TV-arvio / sivu 1 TIIMINVETÄJÄN ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille tiiminvetäjille ja vastaavassa tehtävässä toimiville. Ryhmän ohjaaminen ilman muodollisia esimiesvaltuuksia on
LisätiedotYHTEISTYÖKYVYN ARVIOINTI
Karl-Magnus Spiik Ky YT-arvio / sivu 1 YHTEISTYÖKYVYN ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille organisaatioiden avainhenkilöille, joiden tehtävänä on tehdä tulosta ihmisten kanssa ja joiden työssä yhteistyön
LisätiedotRAPORTTI VALMENNUKSESTA
1 RAPORTTI VALMENNUKSESTA XXX, johtoryhmän valmennus TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Valmennuksella haettiin vastauksia ja ratkaisuja alla olevaan kuuteen kysymykseen. 1. Löytyykö yrityksen sisältä sopiva jatkaja
LisätiedotESIMIESTAIDON ARVIOINTI
Karl-Magnus Spiik Ky ET-arvio / sivu 1 ESIMIESTAIDON ARVIOINTI Tämä työkalu sopii kaikille, jotka ovat suoraan tai epäsuorasti esimiestehtävissä eli kaikille joiden tehtävänä on tehdä tulosta ihmisten
LisätiedotJOHTAMISTAIDON MITTARI (360), kysymykset
Karl-Magnus Spiik 1 JHTAMISTAIDN MITTARI (360), kysymykset Johtaminen / esimiestyö on yksi vaikeimmista tehtävistä, kun tavoitteena on fyysisten ja henkisten resurssien tehokas käyttö, hyvien tulosten
LisätiedotTIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )
Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.
LisätiedotTYÖSKENTELY MUUTOKSESSA ( 1 pv )
Karl-Magnus Spiik Ky TYÖSKENTELY MUUTOKSESSA ( 1 pv ) Järjestelmäyksikön käytännönläheinen yleinen valmennus koko henkilöstölle. Miten ihminen voi oppia työskentelemään rennon tehokkaasti keskellä muutoksia,
LisätiedotRÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI
Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,
LisätiedotJOHTAMISTAIDON MITTARI (360), lomake A
Karl-Magnus Spiik 1 JHTAMISTAIDN MITTARI (360), lomake A Johtaminen / esimiestyö on yksi vaikeimmista tehtävistä, kun tavoitteena on fyysisten ja henkisten resurssien tehokas käyttö, hyvien tulosten tekeminen
LisätiedotTULOKSEEN TIIMITYÖLLÄ - TENTTIKYSYMYKSET
Karl-Magnus Spiik Ky Tenttikysymykset / sivu 1 TULOKSEEN TIIMITYÖLLÄ - TENTTIKYSYMYKSET Oheisena on kaikkiaan 140 kysymystä. Niitä kannattaa vaihdella mikäli mittaustilaisuuksia järjestetään useammalle
LisätiedotViestinnän rooli muutoksen onnistumiselle
TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 11. 12.5.2017 Viestinnän rooli muutoksen onnistumiselle Taisto Hakala Viestintäpäällikkö DI, palomestari, EMBA, MQ Sisältö Viestintä & tulevaisuus Viestintä & muutos
LisätiedotLefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
LisätiedotYHTEISTYÖKYVYN MITTARI (360), lomake A
Karl-Magnus Spiik 1 YHTEISTYÖKYVYN MITTARI (360), lomake A Yhteistyökyky asettaa nykypäivänä suuria haasteita. Ryhmien jäseniltä pitää löytyä aitoa yhteistyötä, avointa vuorovaikutustaitoa, kritiikin sietämistä,
LisätiedotPeili-johtajuusarvio
Peili-johtajuusarvio Tausta Peili TM -johtajuusarvion pohjana ovat IPMA:n (International Project Management Association) määrittelemät projektijohtamisen käyttäytymispätevyydet (IPMA Competence Baseline
Lisätiedot- jos ahdistaa, kannattaa eritellä miksi (mikä oikein ahdistaa?)
Pirkko Heiske: MUUTOS JA MUUTOKSESSA ONNISTUMINEN / ESIMIES JA MUUTOS 1) Muutokset ja niihin suhtautuminen Kaksi tapaa suhtautua: - avautuminen, aktiivisuus - sulkeutuminen Mitkä ovat suhtautumistapojen
LisätiedotSISÄISEN PALVELUN ARVIOINTI (ohjeet)
Karl-Magnus Spiik Oy Sisäisen palvelun arviointi / sivu 1 SISÄISEN PALVELUN ARVIOINTI (ohjeet) Yritysten ja organisaatioiden toiminnat muodostavat prosessin, joka tuottaa asiakkaille tavaraa / palvelua
LisätiedotVuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute
Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:
LisätiedotEsimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1
Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt
LisätiedotKarl-Magnus Spiik Ky 1 (5)
Karl-Magnus Spiik Ky 1 (5) OY:N ILMAPIIRIMITTARIN TULOKSET YLEISTÄ Tämä kirjallinen arvio perustuu ilmapiirimittarin tuloksiin. Todellisuus on paljon muutakin ja asiat ovat moniulotteisempia. Yhteenvedosta
Lisätiedot26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset
Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat
LisätiedotKarl-Magnus Spiik Ky Oma-aloitteisuus / sivu 1
Karl-Magnus Spiik Ky Oma-aloitteisuus / sivu 1 OMA-ALOITTEISUUS / ITSEARVIO Todellinen oma-aloitteisuus ja aktiivisuus muodostavat laajan kokonaisuuden, johon liittyy monia tekijöitä. Siksi pyyntö tai
LisätiedotAJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
LisätiedotYksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset
YKSILÖTUTKAN YHTEENVETOA FIRMA OY 15.2.2019 Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com Yksilötutkan yhteenvetoraportti voidaan ladata yrityskohtaisen käyttäjälinkin kautta. Kuvassa 1 on yhteenveto
LisätiedotNäin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
LisätiedotHyvinvointianalyysi Eettiset toimintaperiaatteet. Jyväskylä 19.5.2009 Joni Kettunen Tiina Hoffman Satu Tuominen
Hyvinvointianalyysi Eettiset toimintaperiaatteet Jyväskylä 19.5.2009 Joni Kettunen Tiina Hoffman Satu Tuominen Lähtökohta Peruslähtökohtana on yksilön hyvinvointi ja terveyden edistäminen Eettisillä toimintamalleilla
LisätiedotParemmin tekemisen kulttuuri
Paremmin tekemisen kulttuuri Kuinka nousimme finanssikriisin jälkeen jaloillemme? - TRIOplus Tampereen alihankintamessut 2013 Ke 25.9.2013 1 Lähtö kuopasta Saalasti runsaan 40 hengen 15 Me lv teollisuusyritys
LisätiedotVIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA KIELELLISET TAIDOT: Kyky erottaa funktio (miksi hän puhuu?), puhuminen (äänenkäyttö, kielitaito, puhetapa, rytmi, tempo, intonaatio), kuunteleminen (sisällön rakenteen seuraaminen,
LisätiedotKEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO
Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista
LisätiedotKevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe
120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7
LisätiedotKANNUSTAVA JOHDETTAVA
Karl-Magnus Spiik Ky Kannustava johdettava / sivu 1 KANNUSTAVA JOHDETTAVA on kaksiosainen ( 2 pv + 2 pv ) käytännönläheinen valmennus käyttäytymisen, asenteiden ja yhteistyön ammatillisuudesta (hyvät alaistaidot).
LisätiedotEsimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi
Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN
LisätiedotSISÄISEN PALVELUN ARVIOINTI (ohjeet)
Karl-Magnus Spiik Ky Sisäisen palvelun arvio / sivu 1 SISÄISEN PALVELUN ARVIOINTI (ohjeet) Yritysten ja organisaatioiden toiminnat muodostavat prosessin, joka tuottaa asiakkaille tavaraa tai palvelua siihen
LisätiedotTutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4.
Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen säilyttämisen käytännöt (ELSA) Eerikki Mäki & Tanja Kuronen Mattila: Aalto yliopisto Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö
LisätiedotMuutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
LisätiedotKarl-Magnus Spiik Oy 1
Karl-Magnus Spiik Oy 1 EM 1 ( esimiehet, 2 pv ) KANNUSTAVA JA TAVOITTEELLINEN ESIMIESTAITO on asiakaspalvelun tiiminvetäjien, esimiesten ja johdon käytännönläheinen valmennus. Päivien aikana keskustellaan
LisätiedotHUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ
HUS TOB 2015 KUNTAYHTYMÄ Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan tulkita seuraavasti: N > 10 000 ero suurempi kuin 0,15 on
LisätiedotPsykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä
Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä
LisätiedotLataa strategiset työkalut
Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis
LisätiedotKuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
LisätiedotYksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen
Pirkkola 19.1.2015 Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Aikataulu 17.00-18.30 aiheen ympärillä lätinää 18.30-18.45 breikki+kaffet 18.45-20.00 lätinät jatkuu ja loppuu Mikä on valmentajan tehtävä?
LisätiedotPerheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015
Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät
LisätiedotLapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
LisätiedotTYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA
TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi
LisätiedotKognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016
K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa
Lisätiedot1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet
1. HYVÄ YSTÄVÄ Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 2 2. HYVÄ YSTÄVÄ Oletko itse ystävänä sellainen, minkä ominaisuuden kirjoitit? a. En koskaan 0
LisätiedotSISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A
Karl-Magnus Spiik 1 SISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A Yritysten ja organisaatioiden toiminnat muodostavat prosessin, joka tuottaa ulkoisille tai sisäisillä asiakkaille tavaraa / palvelua siihen aikaan,
LisätiedotLapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin
LisätiedotRAPORTTI JOHTAJA DEF:stä
Karl-Magnus Spiik Ky 1 RAPORTTI JOHTAJA DEF:stä Luottamuksellinen raportti organisaation johdolle ja johtaja DEF:lle YLEISTÄ Ensimmäinen kysymys DEF:lle: Mikä on käsityksesi tästä tilaisuudesta. Miksi
LisätiedotEsimiehen koutsaus ja valmennus
Esimiehen koutsaus ja valmennus Tallinna 20.5.2016 YTM, työnohjaaja, coach Liisa Kallio Esityksen sisältö 1. Oma taustani 2. Mitä Coaching on 3. ICF ydintaidot A. Coaching työskentelyn perusta B. Suhteen
LisätiedotMauno Rahikainen 2009-09-29
SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön
LisätiedotMIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET?
Karl-Magnus Spiik Ky Itseluottamus / sivu 1 MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Itseluottamus on ihmisen sisäinen mielikuva (uskomus) itsestään. Ihminen on sellainen kuin uskoo olevansa. Itseluottamus ei siis
LisätiedotPORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009
PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI PORTFOLIO 15.6.2009 SISÄLTÖ: MIKÄ PORTFOLIO ON? MITÄ PORTFOLIO AMMATILLISEN KASVUN JA OMAN TYÖN/ OPETTAJUUDEN KEHITTÄMISEN
LisätiedotKUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa
LisätiedotTyö- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL
Työ- ja toimintakyky Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Mitä toimintakyky tarkoittaa? kykyä selviytyä itseään tyydyttävällä tavalla jokapäiväisen elämänsä toiminnoista omassa elinympäristössään toimintakyky
LisätiedotParemmilla kehityskeskusteluilla osaaminen tehokäyttöön!
Paremmilla kehityskeskusteluilla osaaminen tehokäyttöön! Uudista ja Uudista 2013 Intohimona työelämän laadullinen kehittäminen Irma Meretniemi www.bdmoy.com Copyright BDM Oy 2 Asiat, joista puhumme Kehityskeskustelujen
Lisätiedot1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset
1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi
LisätiedotVastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1
Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus
LisätiedotYmpäristöasioiden sovittelu
Ympäristöasioiden sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi konfliktien ja ihmissuhdeongelmien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Sovittelijan rooli Sovittelija
LisätiedotKarl-Magnus Spiik Ky Tiimi mittaus / sivu 1
Karl-Magnus Spiik Ky Tiimi mittaus / sivu 1 1 = alhainen 6 = korkea 1 Työn organisointi 2 Valvonta / seuranta, palaute 3 Esimiehen rooli 4 Palaverit 5 Esimiehen tehtäväkenttä 6 Johtaminen 7 Ryhmän olemassaolo
LisätiedotHenkinen väkivalta ja siitä selviytyminen
Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen
LisätiedotAjanhallinta ja itsensä johtaminen
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen
LisätiedotEsimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
LisätiedotHVS Kysely 0-20v Tulokset
WORKING DRAFT Last Modified 2015-04-23 19:16 FLE Standard Time Printed HVS Kysely 0-20v Tulokset 04-2015 Harri Heliövaara Kimmo Karviala Harri Leiviskä Sisällysluettelo Kysymykset Vastaajaprofiili Tulokset
LisätiedotSeinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS
Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen
LisätiedotTestaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
LisätiedotMuutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena
Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,
LisätiedotRoolisto. Roolisto on Oy Perendie Ltd:n kehittämä tavaramerkki. Roolisto -metodin kehitimme jo yli 20 vuotta sitten.
Roolisto Roolisto on Oy Perendie Ltd:n kehittämä tavaramerkki. Roolisto -metodin kehitimme jo yli 20 vuotta sitten. Pirkko Hurme, Toimitusjohtaja, psykologi Oy Perendie Ltd www.perendie.fi 1 Määritelmä
LisätiedotEikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Lisätiedot21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info
1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.
LisätiedotDoodle helppoa aikatauluttamista
Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia
LisätiedotAjatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat
Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta
LisätiedotTehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
LisätiedotDialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014
Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,
LisätiedotTekijä(t) Vuosi Nro. Arviointikriteeri K E? NA
JBI: Arviointikriteerit kvasikokeelliselle tutkimukselle 29.11.2018 Tätä tarkistuslistaa käytetään kvasikokeellisen tutkimuksen metodologisen laadun arviointiin ja tutkimuksen tuloksiin vaikuttavan harhan
LisätiedotJOHTORYHMÄN MITTARI, lomake A
Karl-Magnus Spiik 1 JOHTORYHMÄN MITTARI, lomake A Tämän mittarin avulla johtoryhmä voi seurata ja kehittää suunnitelmallisesti työskentelyään. Täydellisyyttä tai ehdottomia totuuksia ei etsitä, koska sellaisia
LisätiedotAutonomian tukeminen on yhteinen etu
Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan
LisätiedotPsyykkisesti oireileva vanhus johtamisen haasteena
Psyykkisesti oireileva vanhus johtamisen haasteena Oh Auli Koskinen Roihuvuoren vanhustenkeskus Vähintään 65-vuotias psykiatrisen diagnoosin omaava vanhus sijoitetaan vanhustenkeskuksessa psykogeriatriselle
LisätiedotAsunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen
Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon
LisätiedotTIIMIN, TYÖRYHMÄN TAI PROJEKTIN MITTARI, lomake A
Karl-Magnus Spiik 1 TIIMIN, TYÖRYHMÄN TAI PROJEKTIN MITTARI, lomake A Tämä työkalu sopii ohjausryhmille, tiimeille, työryhmille, projekteille joilla on melko itsenäinen vastuualue. Alla käytetään kaikista
LisätiedotASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen
ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman
LisätiedotPohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tuottama verkkoneuvonta ammattilaisille. Kehittäjätyöntekijä Maria Jeminen
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tuottama verkkoneuvonta ammattilaisille Kehittäjätyöntekijä Maria Jeminen Ilmiö: Konsultointi sosiaalialalla Ongelmien analyysi/kehittämisehdotukset Keskustelu
LisätiedotSTT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016
STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 Johdanto STT Viestintäpalvelut Oy ja ProCom ry tutkivat viestinnän mittaamisen
LisätiedotVALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
LisätiedotLUOMINEN JA EVOLUUTIO
LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei
LisätiedotKAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå
KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin
LisätiedotMITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?
Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä
LisätiedotKota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen
Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle
LisätiedotJOHTAMISTAIDON ARVIOINTI
Karl-Magnus Spiik Ky Esimiestaito palautteet / sivu 1 JOHTAMISTAIDON ARVIOINTI Ryhmä teki arvion itsestään ennen valmennusta ( ) ja saman arvion lopussa. 1 = alhainen, 6 = korkea. Kyseessä oli 3 x 2 pv:n
LisätiedotPieksämäen kaupungin Strategia 2020
Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,
LisätiedotVoit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
LisätiedotMiten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?
Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ
Lisätiedot3.6.2015. Pasi Tamminen Sari Mattila
3.6.2015 Pasi Tamminen Sari Mattila 2 5.2014 1.2015 8.2015 3 4 Tammisen johtamislupaus Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Positiivinen ja negatiivinen palaute Alaisten haastaminen ajatteluun Avoin tiedon
LisätiedotLean Leadership -valmennusohjelma
Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö
Lisätiedot256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN
256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi
LisätiedotOuti Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
LisätiedotTyöhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
LisätiedotHUIPUT KEHIIN palautelomake
HUIPUT KEHIIN palautelomake 1. Organisaatio Skills Finland ry SAMPO Saimaan ammattiopisto Sampo Vaasan Ammattiopisto Winnova Hyria koulutus Oy WinNova EteläKarjalan koulutuskuntayhtymä Linnan Vartijat
LisätiedotESIMIESVALMENNUS (ET)
Karl-Magnus Spiik Ky 1 ESIMIESVALMENNUS (ET) Esimiestaito I Aihealueet: Harjoitukset: Vuorovaikutustaidot Nykypäivän johtamiskulttuuri ja todellisen esimiestaidon oppiminen. Itsetuntemus ja itsensä johtaminen.
LisätiedotKarl-Magnus Spiik Ky Esimiestaitovalmennus / sivu 1. Esimiestaito III Yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen muuttuvassa maailmassa
Karl-Magnus Spiik Ky Esimiestaitovalmennus / sivu 1 ESIMIESTAITOVALMENNUS (ET) Esimiestaito I Ihmisten kannustava johtaminen Aihealueet: Esimiestaito nyt ja tulevaisuudessa. Johtaminen omalla persoonalla,
LisätiedotHOPS-työkalun lisäksi SoleOPSiin on kytketty vuotuisia kehityskeskusteluja varten kyselypohjat.
SoleHops:n ohjeita opiskelijalle Miten muokkaan omaa HOPS:ani? 1 Yleistä 1.8.2014 ja sen jälkeen opintonsa aloittaneet opiskelijat suunnittelevat opiskelunsa SoleOPSissa olevan HOPS-työkalun avulla. Opiskelijan
Lisätiedot