YHDYSKUNTALAUTAKUNTA. Poistot ja arvonalentumiset ,8
|
|
- Ari Tikkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TP 2017 MTA 2018 TA 2019 Muutos % Toimintatulot ,7 Valmistus omaan käyttöön ,0 Toimintamenot ,2 Toimintakate (Netto) ,2 Poistot ja arvonalentumiset ,8 Sisäiset sitovat tulot/vuokrat ,4 Sisäiset muut tulot Sisäiset sitovat vuokramenot ,3 Sisäiset muut menot ,1 Kokonaiskustannukset (ulkoiset ja sisäiset menot sekä poistot) ,5 = valtuustoon nähden sitovat erät
2 YHDYSKUNNAN PALVELUALUEEN HALLINTO JA SEUDULLISET PALVELUT Lempäälä Kunta, joka sanoo kyllä Yhdessä, elämykset ja edelläkävijyys Hallinto vastaa palvelualueen yhteisten asioiden hoidosta, tehtävien koordinoinnista, lautakuntatyöskentelyn sujuvuudesta, tietohallintopalveluista ja luottamushenkilöiden koulutuksesta. Hallinnon alaisuuteen kuuluu myös palo- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon seudullinen yhteistyö. Lisäksi palvelualueen hallinnon alla on kuntakeskuksen kehittämisen hanke, jonka toteuttaminen läpileikkaa koko palvelualueen. Lempäälän palo- ja pelastustoimesta huolehtii Pirkanmaan pelastuslaitos. Palvelutasopäätöksen mukaan aluepelastuslaitoksen keskeiset tehtävät ovat onnettomuuksien ennaltaehkäisy, ihmisten ja omaisuuden pelastaminen, ympäristön suojaaminen sekä poikkeusoloihin varautuminen. Tärkeä osa tässä toiminnassa on myös sopimuspalokunnilla (Lempäälän, Sääksjärven-Kuljun sekä Nurmen VPK:t). Lisäksi aluepelastuslaitos päättää pelastuslain nojalla nuohouspalvelujen järjestämisestä Pirkanmaalla. Ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintähuolto hoidetaan seutukunnallisesti kuuden kunnan kesken (Pirteva). Isäntäkuntana toimii Pirkkala. Ympäristöterveydenhuolto turvaa ohjauksen ja valvonnan keinoin kuntalaisille turvalliset ja terveelliset elintarvikkeet, asuinolot, elinympäristön, kulutustavarat ja kuluttajapalvelut. Tavoite Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Mittari Kasvatamme asemanseutuja ja keskitämme kaavoitusta lähijuna-asemien sekä joukkoliikennereittien varteen. Kehitämme keskustahankkeen kautta kuntakeskuksen vetovoimaa ja palveluita. Lempäälä-talo, kevyenliikenteen sillan ja pysäköintitalo -hankkeet jatkuvat. Mainiemen korttelin kokonaisuuden asemakaavatyötä viedään eteenpäin ja alueen infraa suunnitellaan ja jatketaan rakentamista. Lempäälä-talon, pysäköintitalon ja Telkäntaipaleen ylikäytävän rakennusvaihe Palvelusuunnitelman perusteet Viihtyisän uuden kuntakeskuksen kehittämistä jatketaan ja vuoden 2019 aikana Lempäälä-talo -hankkeen sekä pysäköintitalon rakentaminen on käynnissä. Lempäälä-talo toimii kuntakeskuksen veturina ja siihen sijoittuvat Lempäälän kunnan uusi pääkirjasto monitoimitiloineen, Lempäälän kunnan ja kuntakonsernin yhtiöiden palvelut sekä yhteiskäyttö-, liike- ja palvelutiloja. Lempäälä-talon kaksi osaa yhdistävä Telkäntaival-raitti toimii kevyenliikenteen väylänä ja on kansirakenne sijoittuen osittain Lempäälä-talon päällä. Lempäälä-talon alle sijoittuva uusi pysäköintitalo palvelee niin keskustassa asioivia kuin työpaikkaliikennettäkin ja helpottaa uusien asukkaiden autopaikkatarvetta sekä junaliikenteen liityntäpysäköintiä. Vuonna 2019 otetaan Lempäälän kunnan alueella pysäköinnin valvonta käyttöön. Lempäälä-talon ympärillä olevien kortteleiden kehitystyö jatkuu. Aluetta kehitetään vetovoimaiseksi ja mahdollistetaan palveluiden sijoittuminen alueelle. Alueen infraa suunnitellaan ja rakennetaan, sekä asemakaavoitusta jatketaan koko keskustan alueella.
3 TP 2017 TA 2018 TA 2019 Asukasluku Pelastustoimen nettokustannukset /asukas 67,5 68,8 69,3 Pirtevan nettokustannukset /asukas 9,2 9,0 8,8
4 TILAT JA RAKENNUTTAMINEN Lempäälä Kunta, joka sanoo kyllä Yhdessä, elämykset ja edelläkävijyys Tilatoimi hallinnoi kunnan kiinteistöomaisuutta ja vuokraa tilat kunnan sisäisille ja ulkoisille asiakkaille. Tilatoimessa huolehditaan kunnan kiinteistöjen kunnossapidosta, käytettävyydestä ja arvon säilymisestä mahdollisimman laadukkaasti. Kunnossapidon työt tilataan konserniyhtiö Lekitek Oy:ltä tai yksityisiltä toimijoilta. Rakennuttaminen hoitaa isojen talonrakennusinvestointien rakennuttamisen sekä kiinteistöjen peruskorjaushankkeiden rakennuttamisen. Talonrakennuksen investointihankkeet kilpailutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti ja toteutetaan urakkakilpailun voittaneilla urakoitsijoilla. Jatkossa voidaan käyttää myös muita toteutusmuotoja. Tavoite 4.1. Väestönkasvu ja kehitys Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Kolmas yläkoulu rakennutetaan laadittavan aikataulun ja hyväksytyn 14,6 milj. :n kustannusarvion mukaisesti. Rakentamisessa käytetään mahdollisimman paljon puuta ja kiinnitetään erityistä huomiota laatuun ja työmaavalvontaan. Mittari Aikataulun mukaisesti vuoden loppuun mennessä - KVR-urakoitsija kilpailutettu - suunnittelu viimeistelyä vaille valmis - työmaavalvojat on kilpailutettu - rakentaminen on käynnistynyt Digitalisaatio Otetaan käyttöön Planman Projektinhallintaohjelma tilatoimen korjaushankkeiden hallintaan ja aikatauluttamiseen. Otetaan käyttöön Claudia-ohjelmisto hankintojen kilpailuttamiseen. Planman on täysipainoisesti käytössä vuonna Hankinnat tehdään kaikki uuden kilpailutusjärjestelmä Cloudian kautta. Palvelusuunnitelman perusteet Vuodenvaihteessa tullaan Kanavan koulu purkamaan. Nurmen koulu puretaan kevään aikana ja korvataan vuokrarakennuksella. Koulutilojen ahtautta helpottamaan on Hakkarin koululle tulossa lisätilaksi kahdeksi vuodeksi kuuden luokan vuokrakoulurakennus, Moision koulun siirtokelpoinen neljän luokan vuokrakoulurakennus korvataan isommalla yhdeksän luokan koulurakennuksella. Sisäilmaongelmien prosessit on saatu kuntoon, jatkossa keskitytään ongelmien hoitoon aktiivisesti, jotta rakennusten sisäilmaolosuhteita saadaan parannettua. Sisäiset vuokrat on saatu yhteismitallisiksi seutukunnan kunnissa, vuokriin on lisätty maanvuokrat ja korot. Vuokrat määritellään uusien laskelmien mukaisesti. Kunnan kiinteistöjen siivouksen ja kiinteistönhoidon mitoitus on tehty Lekitekin toimesta. Hyödynnetään mitoitusta käytännön työssä ja syvennetään yhteistyötä Lekitekin kanssa. Kiinteistöjen toimitilaohjelma päivitetään ja jatketaan toimintaa ohjelman mukaisesti. Laaditun energia- ja ilmastosuunnitelman energiatehokkuusmittarit otetaan käyttöön.
5 TP 2017 TA 2018 TA 2019 Huoneistoala omat kiinteistöt Hum Huoneistoala vuokratut kiinteistöt Hum (sis. kiinteistöosakeyhtiöissä olevat huoneistot) Lämpöenergian kulutus (sääkorjattu) kwh/rm3 36,5
6 YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA KUNNOSSAPITO Lempäälä Kunta, joka sanoo kyllä Yhdessä, elämykset ja edelläkävijyys Tehtäväalueen tavoitteena on maankäytön sekä infrastruktuurin suunnittelu ja toteuttaminen laadukkaasti, ympäristöä säästävästi ja kustannustehokkaasti siten, että vähennetään ympäristövaikutuksia ja tarjotaan monipuolisesti elämisen edellytyksiä. Lopputuotteina ovat korkeatasoiset asuin-, yritys- ja yleiset alueet sekä kunnallistekniset järjestelmät. Lisäksi tarjotaan mittaus-, kartta- ja paikkatietopalveluja sekä oman suunnittelun ja rakentamisen että ulkopuolisten toimijoiden tarpeisiin. Tehtäväalue muodostuu kolmesta vastuualueesta, maankäytön suunnittelu, tontti- ja mittauspalvelut sekä infrasuunnittelu ja kunnossapito. Maankäytön suunnittelun vastuualueen tehtävänä on kunnan maankäytön suunnittelu. Toimivan yhdyskuntarakenteen ja hyvän elinympäristön muodostamiseksi laaditaan yleis- ja asemakaavoja sekä muita suunnitelmia. Yleiskaavoitus on osa kunnan strategista suunnittelua. Yleiskaavoituksessa ratkaistaan yhdyskuntarakenteen keskeiset kysymykset ja kehittämistavoitteet. Asemakaavoituksella suunnitellaan yleiskaavojen ja muiden strategisten linjausten pohjalta korkeatasoisia, toimivia ja viihtyisiä asuin-, yritys- ja palvelualueita. Yhdyskuntalautakunta valmistelee luottamusmiesorganisaationa maankäytön suunniteluun liittyvät asiat kunnanhallituksen käsittelyyn. Yhdyskuntalautakunta päättää maankäyttö- ja rakennuslain 137 :n tarkoittamien suunnittelutarveratkaisujen sekä ranta-alueen suunnittelutarvetta koskevien poikkeamislupien myöntämisestä. Tontti- ja mittauspalvelujen tehtävänä on vastata kunnan maanhankinnasta, tontinluovutuksista, paikkatieto-, kartasto- ja osoiteasioista sekä maastomittauksista. Lempäälä pyrkii hankkimaan ja ylläpitämään raakamaavarantoa vähintään kymmenen vuoden tarpeisiin. Kunta kohdentaa maanhankintansa ensisijaisesti maankäytön kannalta keskeisille alueille ja näin varmistaa yhdyskuntarakenteen suunnitelmanmukaisen toteutumisen. Maa-alueet pyritään hankkimaan kunnalle riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta ne voidaan sisällyttää osaksi keskipitkän aikavälin suunnitteluprosessia. Lempäälä pyrkii oikea-aikaiseen ja oikeassa määrin tapahtuvaan asunto-, yritys- tai palvelutonttien luovutuksiin. Tontinluovutuksissa huomioidaan asunto- ja elinkeinopolitiikkansa tavoitteet. Tontinluovutuksella kunta mahdollistaa monipuolisen ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon sekä yritysten ja palveluiden sijoittumisen kuntaan. Tontinluovutuksessa pyritään edistämään korkealuokkaisen rakennetun ympäristön muodostamista. Paikkatiedot ja mittaus -vastuualue tuottaa ja ylläpitää kunnan aluetta kuvaavia karttoja sekä paikkatietoaineistoja. Karttoja ja paikkatietoja hyödynnetään laajasti kunnan omassa toiminnassa muun muassa maankäytön ja kunnallistekniikan suunnittelussa sekä kaikessa rakentamisessa. Lisäksi karttoja ja paikkatietoja tarjotaan kuntalaisten käyttöön esimerkiksi rakennuslupasuunnittelua varten Infrasuunnittelu- ja kunnossapito vastaa yleisten alueiden infran suunnittelusta, rakennuttamisesta ja kunnossapidosta laadukkaasti ympäristöä säästävästi ja kustannustehokkaasti sekä joukkoliikenteen alueellisesta kehittämisestä. Lopputuotteena on kuntalaisille turvallinen ja viihtyisä infraympäristö toimivilla liikenneyhteyksillä.
7 Tavoite Ostamme joka vuosi 40 ha uutta maata. Kaavoitamme yritystontteja 20 ha ja myymme 14 ha joka vuosi. 4.5 Elinkeinot, kaavoitus, liikenne ja ympäristö Vuotuinen väestönkasvutavoitteemme strategiakaudelle on keskimäärin 2 %. Näin takaamme Lempäälän elinkelpoisuuden. Vuotuinen väestönkasvutavoitteemme strategiakaudelle on keskimäärin 2 %. Näin takaamme Lempäälän elinkelpoisuuden. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Maanhankinta keskitetään strategisen yleiskaavan ja maapoliittisen ohjelman mukaisille painopistealueille nauhataajamamassa ja Marjamäen alueella. Huolellisella suunnittelulla rakennetaan viihtyisiä ja turvallisia asuinalueita, joissa huomioidaan joukkoliikenteen saavutettavuus sekä toimiva ja kustannustehokas kunnossapito. Tavoitteena kuntalaisten osallistaminen infran suunnitteluun ja hoitoon. Laadimme laadukkaita yleis- ja asemakaavoja, jotka luovat edellytyksiä monipuoliselle ja korkeatasoiselle asumiselle, liikkumiselle, työnteolle ja vapaa- ajanvietolle. Huomioimme kaavoituksen yhteydessä maankäytön, palveluiden ja investointien keskipitkän aikavälin suunnittelun. Ohjataan asuntorakentamista monipuolisen liikkumisen mahdollisuudet huomioiden. Tontinluovutukset tehdään talousarvion ja tontinluovutussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti kunnan kasvutavoitteet ja -resurssit sekä palveluverkon kantavuus huomioiden. Koko kunnan strateginen yleiskaava. Mittari Toteutuneiden kiinteistökauppojen määrää (ha) seurataan alueittain. Palautekanavan kautta tulleet ideat tai toimenpide-ehdotukset (kpl). Suunnittelukatselmusten määrä (kpl). Energian kulutuksen seuranta katuvalaistuksessa. Hyväksyttyjen ja voimaan tulleiden yleis- ja asemakaavojen määrä; ajantasaisten yleiskaavojen kattavuus; joukkoliikenteen vaikutuspiiriin (500 m linja-autopysäkistä tai juna-asemasta) sijoittuvan asemakaavoitetun asuntovarannon määrä prosentteina koko varannosta nousee. Toteutuneita tontinluovutuksia verrataan tontinluovutussuunnitelman tavoitteisiin vuosittain. Strateginen yleiskaava hyväksytään. Palvelusuunnitelman perusteet Infrasuunnittelu ja kunnossapito Katujen kunnossapito toteutetaan katu- ja kunnossapitoluokituksen sekä seudullisen palvelujen tuotteistamisen ohjekorttien mukaisesti. Kunnossapito tilataan ostopalveluna sopimustoimijoilta. Kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi on osa kevyenliikenteen pääväylistä asetettu korkeimpaan A+ hoitoluokkaan. Tavoitteena on ylläpitää hyvät ja turvalliset liikenneyhteydet kaikille kulkumuodoille.
8 Yksityisteiden kunnossapito toteutuu tiekuntien kanssa tehtyjen kunnossapitosopimusten mukaisesti, noudattaen kunnossapitoluokitusta. Järjestäytyneet tiekunnat, joilla ei ole kunnossapitosopimusta kunnan kanssa, voivat hakea kunnalta avustusta kunnossapitotöiden kustannuksiin. Viheralueiden sekä katuviheralueiden kunnossapito, hoito ja puhtaanapito toteutuvat ostopalveluna Lekitek Oy:ltä sekä muilta sopimustoimijoilta. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen viherympäristö. Lekitekin viherpalvelusopimukseen kuuluvat puistojen lisäksi leikkipaikat, koirapuisto sekä matonpesupaikat. Katujen rakentaminen toteutuu Lempäälän Vesi -liikelaitoksen toimesta. Yhdyskunnan palvelualue toimii kohteiden rakennuttajana. Vierasvenesataman ja liikennepuiston palveluista sekä liikenteenohjauslaitteista pidetään huolta yhdyskunnan palvelualueen henkilöstön toimesta. Yhdyskunnan palvelualue vastaa katu- ja sijoituslupien myöntämisestä, romuajoneuvojen siirtomenettelystä sekä hulevesien hallinnan järjestämistä, niiltä osin mikä ei kuulu Lempäälän Veden hulevesiviemäröinnin alueeseen. Katu- ja sijoituslupien hakeminen tapahtuu sähköisen palvelun kautta. Ylijäämämaiden vastaanotto tapahtuu Vuoreksen maanvastaanottoalueella. Maanvastaanottoalueen ympäristölupaan haetun muutoksen hyväksymisen jälkeen toiminnan arvioidaan jatkuvan kahdesta kolmeen vuotta ennen alueen täyttömäärän umpeutumista. Metsäomaisuuden hoito ja puun myynti toteutetaan metsänhoitosuunnitelman mukaisesti. Metsän hoidossa tullaan huomioimaan asemakaavoitetun alueen läheisyydessä metsän maisemallinen sekä virkistyskäytön arvo. Joukkoliikenteen kustannuksiin budjetoidaan lisää johtuen liikenteen kasvaneesta alijäämästä. Bussiliikenteen lipunhintoja korotetaan seudulla 5-6 %. Korotus kohdennetaan 2-vyöhykkeen lippuihin, jolloin korotus kohdentuu pääsääntöisesti Tampereen kaupungin alueella tehtyihin matkoihin. TP 2017 TA 2018 TA 2019 Kunnossapidettävät kaavatiekilometrit 138,0 136,9 138,1 Kunnossapitosop. mukaiset yksityistiekilometrit 156,3 161,2 140,6 Kaavakatujen kunnossapitokustannukset /km Yksityisteiden kunnossapitokustannukset /km Maankäytön suunnittelu Keskeisimpinä yleiskaavatöinä viedään eteenpäin koko kunnan strategista yleiskaavaa, Sääksjärven osayleiskaavaa ja Säijän osayleiskaavaa. Asemakaavoitusta jatketaan keskustan alueella ja Marjamäessä sekä lukuisissa kohteissa nauhataajamassa. Vuoden 2019 aikana eteenpäin vietävät kaavat on lueteltu ohessa olevassa kaavoitusohjelmassa. Kaavoitusohjelman kohteiden lisäksi varaudutaan vuosittain laatimaan myös muutamia pieniä kaavamuutoksia hakemusten perusteella. Maankäytön suunnittelussa pyritään edistämään seudun rakennesuunnitelman 2040 sekä MAL-sopimuksen toteutumista. Maankäytön suunnittelua tehdään Pirkanmaan maakuntakaavan 2040:n linjausten pohjalta. Hajarakentamista ohjataan valmistelemalla suunnittelutarveratkaisuja. Osallistutaan poikkeamispäätösten valmisteluun rakennusvalvonnan kanssa. Selvitetään mahdollisuudet puukerrostaloalueen rakentumisesta kuntakeskuksen alueelle.
9 Kaavoitusohjelma tuodaan erillisenä pykälän valtuuston päätettäväksi. TP 2017 TA 2018 TA 2019 Hyväksyttyjen asemakaavojen yhteenlask. pintaala (ha) Hyväksyttyjen asemakaavojen yhteenlaskettu kerrosala (kem2) Hyväksyttyjen asemakaavojen kerrosala keskustaalueella (kem2) Käsitellyt suunnittelutarveratkaisut Kunnan hankkiman raakamaan määrä (ha) 49,2 50,0 40,0 Tontti- ja mittauspalvelut Aktiivista raakamaan hankintaa jatketaan strategisen yleiskaavan ja maapoliittisen ohjelman painopistealueiden mukaisesti. Neuvottelut keskitetään painopistealueille joukkoliikenteen laatukäytävän vaikutuspiirissä ja muilla kunnan kehittämisen kannalta tärkeiksi arvioiduilla kasvusuunnilla. Luovutetaan tontinluovutussuunnitelman mukaisesti kaksi omakoti- ja kolme pientalotonttia Moisionaukean alueelta. Moisionaukean alueen Puusepäntieltä luovutetaan laadittavan asemakaavan muutoksen jälkeen kaksi pientalotonttia. Ydinkeskustan alueelta luovutetaan korttelissa 113 sijaitsevat kerrostalotontit. Korttelin alueella sijaitsee kunnalle hankittu myllyrakennus. Jatketaan rakennusrekisterin päivitysprojektia eli korjataan rakennusrekisterissä olevia virheitä, ja näiden korjausten pohjalta myös kiinteistöverotuksessa ilmeneviä epäkohtia. Pyritään saavuttamaan projektissa valmiusaste 65 % (tällä hetkellä 52 %). Jatketaan kaavayhdistelmien tekemistä eli tulkitaan vanhoja asemakaavoja koneluettavaan muotoon sekä parannellaan vuonna 2018 valmistunutta yleiskaavayhdistelmää. Lisäksi valmistellaan sekä jaellaan kaavaaineistoja sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön. Pyritään saamaan kaavayhdistelmät kokonaan valmiiksi ja jaeltua hyödynnettäviksi vuoden 2019 kuluessa. Mittauspalveluiden hinnoittelua päivitetään muun muassa rakennusvalvonnan katselmusten osalta vastaamaan paremmin todellisia kustannuksia. Lisätään palvelutarjontaan uusia, kuntalaisille tarpeelliseksi todettuja palveluita kuten kiinteistörajojen näyttö. Edistetään kustannusten kohdentumista oikein parantamalla mittauspalveluiden tuntikirjanpitoa ja laskutusprosessia. Yleisten alueen lohkomistoimituksia jatketaan kunnan omistukseen tulleilla katualueilla, ja varmistetaan, että kunnalla on lainhuutomerkintä kaikille omistamilleen kiinteistöille kiinteistötietojärjestelmässä. Käynnistetään viheralueiden kartoitusprojekti yhdessä kunnossapidon vastuualueen kanssa eli viedään kunnan viheralueet paikkatietomuotoiseen omaisuusrekisteriin. Rekisteristä tieto on hyödynnettävissä muun muassa viheralueiden kunnossapidon suunnittelussa ja palvelusopimusten laadinnassa. Pyritään keräämään rekisteriin kaikki viheralueet riittävällä tarkkuustasolla elokuuhun 2019 mennessä, seuraavissa vaiheissa laajennetaan sitten rekisterin tietosisältöä tarpeen mukaan.
10 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖVALVONTA Lempäälä Kunta, joka sanoo kyllä Yhdessä, elämykset ja edelläkävijyys Rakennus- ja ympäristövalvonnan toiminta painottuu lakisääteisten viranomaistehtävien (kuten luvat, ilmoitukset ja valvonta-asiat) toteuttamiseen. Rakennusvalvonnan tehtävänä on huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta, valvoa kaavojen noudattamista, huolehtia rakentamisen ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelemisestä sekä osaltaan valvoa rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa. Ympäristövalvonta käsittelee ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan luvat, ilmoitukset ja rekisteröinnit. Ympäristönsuojelu huolehtii luonnon-, ilman- ja vesiensuojelusta, meluntorjunnasta sekä jätehuollon valvonnasta niin, että turvataan kestävästi kehittyvä, terveellinen ja viihtyisä sekä luontosuhteiltaan monimuotoinen luonnonympäristö. Ympäristönsuojelun viranhaltijat hoitavat sopimusperusteisesti Vesilahden kunnan ympäristönsuojelun tehtävät, joihin käytetään 20 % kunkin viranhaltijan työajasta. Tavoite Palvelemme paremmin Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Viranomaistoiminnan asiakaspalvelun kehittäminen ja lupaprosessien sujuvoittaminen. Tavoitteena on kehittää asiakaspalvelua kumppanuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmasta lupa- ja ilmoitusasioissa. Keinoina mm. joustot aukioloaikoihin, rakentajaillat, rakentamisen ohjaamiseen liittyvät materiaalit aiempaa paremmin saataville (mm. rakentamistapaohjeet ja pientalorakentajan opas), ympäristönsuojeluun lisätään sähköisesti täytettäviä lomakkeita, henkilöstölle pidetään asiakaspalvelukoulutusta ja kotisivuja uudistetaan asiakaslähtöiseen suuntaan. Mittari Lupapisteessä käsiteltävien lupien käsittelyaika vireilletulosta on keskimäärin 8 viikkoa. Asiakaspalvelukyselyn tulokset (verrataan aikaisempaan). Vähennämme 80 % kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Lempäälän kunnan kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseen tähtäävä tehostettu neuvonta- ja ympäristökasvatusprojekti. Lisäksi tavoitteena on toteuttaa Tampereen seudun päivitettyjä ilmastotavoitteita, kunnan ilmasto- ja energiatehokkuusohjelmaa ja laatia ilmastonmuutoksen sopeutumisen käsikirja kunnan eri toimialoille. Kunnan kasvihuonekaasupäästöjen määrän vähennys % vuoden 2007 tasosta.
11 Palvelusuunnitelman perusteet Rakennus- ja ympäristövalvonta on ollut mukana kehittämishankkeessa Lupa tehdä yhdessä, jossa on panostettu lupaprosessien sujuvuuteen ja sisäisten prosessien hallintaan. Vuonna 2019 olisi tarkoitus jatkaa projektia keskittymällä asiakasnäkökulmaan erityisesti. Asiakaspalveluaikoihin tuodaan joustoja, neuvontaa ja kuntalaistilaisuuksia (mm. rakentajaillat) järjestetään aiempaa enemmän. Rakennusvalvonta on mukana Y-tiimissä, jonka tarkoituksena on auttaa yrityksiä löytämään sopivia tiloja ja tontteja yritystoiminnalleen ja yhteensovittaa kaavoituksen ja rakennusvalvonnan prosesseja yritystoimintaan liittyvissä rakennushankkeissa. Rakennusvalvonnassa on otettu käyttöön täysin sähköinen asiointi ja ympäristönsuojelussa lisätään sähköisen asioinnin mahdollisuutta. Aineistoja tuodaan aiempaa helpommin saataville internet-sivuille ja paikkatietopalveluun niin, että esim. lupaprosesseissa tarvittavat lähtötiedot olisivat aiempaa helpommin saatavilla. Suunnitelmakaudella panostetaan myös erityisesti sähköisen arkistoinnin edistämiseen pilotoimalla ostopalveluna toteutettavaa rakennuslupakuvien digitointia. Rakennus- ja ympäristövalvonnassa panostetaan tehostetusti ilmastokysymyksiin ja energiatehokkuuteen mm. neuvontaa lisäämällä. Tarkoitus on vastata kuntalaisten toiveisiin erityisesti energianeuvonnasta ja toisaalta edistää kunnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen liittyvän tavoitteen täyttymistä. Ympäristövalvonta koordinoi lisäksi ilmastonmuutoksen sopeutumisen käsikirjaan liittyvää työtä yhteistyössä kunnan eri toimialojen kanssa. Hajajätevesiasetuksen siirtymäaika päättyy ja vesistöjen ranta-alueilla (100 m keskivedenkorkeudesta) sekä pohjavesialueilla jätevesijärjestelmien tulee täyttää lainsäädännön vaatimukset mennessä. Tämä tuo lisätöitä rakennus- ja ympäristövalvonnalle valvonnan, toimenpidelupahakemusten ja poikkeamishakemusten myötä. TP 2017 TA 2018 TA 2019 Ympäristö- ja maa-aineslupapäätösten määrä 5 (6) 3 (4) 3 (4) Viranhaltijapäätösten määrä ympäristönsuojelussa 27 (28) 20 (25) 20 (25) Ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnot rakennusvalvonnan hakemusasioihin 62 (105) 30 (75) 30 (75) Vesihuoltolain mukaisten päätösten ja kehotusten määrä 5 (5) 10 (15) 10 (15) Ympäristölupa- ja rekisteröintilaitosten valvontakäyntien määrä 15 (20) 17 (23) 17 (23) Rekisteröitävien toimintojen (jätelaki ja ympäristösuojelulaki) käsittelyn määrä 4 (6) 1(2) 1 (2) Suluissa Lempäälän ja Vesilahden luvut yhteensä TP 2017 TA 2018 TA 2019 Rakennusvalvonnan lupien määrä Lupapisteen kautta tulevat luvat Valmistuneiden asuntojen määrä Työmaakatselmusten määrä Rakennusvalvonnan ilmoitusten käsittely
12
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TP TA 2018 Muutos TS 2019 TS 2020
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA 1 000 MTA TP 2016 2017 TA 2018 Muutos TS 2019 TS 2020 % Toimintatulot 5 892 4 289 4 708 9,8 Valmistus omaan käyttöön 296 270 110-59,3 Toimintamenot -16 476-16 417-16 890 2,9 Toimintakate
Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki
26.2.2016 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Asukasluku 1.2.2016 198 589 Lasten ja nuorten osuus väestöstä on suurempi kuin maassa keskimäärin. Oululaisten keski-ikä on 37,4 vuotta.
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen
Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti
Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.
TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan
Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012
Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan
Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI
Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto
TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki. Arvoina rohkeus, reiluus ja vastuullisuus
Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Arvoina rohkeus, reiluus ja vastuullisuus Asukasluku 198 589 (1.2.2016) Lasten ja nuorten osuus väestöstä on suurempi kuin maassa keskimäärin. Oululaisten
KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta
KUNTATEKNIIKKA Rakennus- ja ympäristölautakunta Osavuosikatsaus I 2018 Käyttötalousosa Investointiosa Tulos- ja rahoituslaskelma RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 2017 TOT 4/2017 TA 2018 TOT 4/2018 Tot
Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.
TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset
VIRTAIN KAUPUNKI Talousarvio 2012
VIRTAIN KAUPUNKI Talousarvio 2012 Lautakunnan vastuualueen toimintaa ohjaavat tavoitteet Toimielin : Esittelijä : YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Osastopäällikkö Marko Saastamoinen Lautakunnan toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan
Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.
85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan
Tekninen lautakunta Toteutuminen
Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi
Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008
Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...
Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma
1 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 ja toimintasuunnitelma 2019-2020 - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu 2 KÄYTTÖTALOUSOSA RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ulkoiset
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos
TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun
SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Henkilöstön määrä 31.12. Johtava viranhaltija: - rakennustarkastaja Mauri Jussinmäki, osa-aikaeläkkeellä, työaika 55 %
1 1 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN HALLINTO 2 Toiminta Rakennus- ja ympäristönsuojelulautakunta käsittelee rakennusvalvontaan, ympäristönsuojeluun, palo- ja pelastustoimeen sekä liikenneväyliin liittyvät
Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL
Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,
Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007
Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö
LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty Kv 10.12.2008 80 Voimaantulo 1.1.2009 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio
Liikenne- ja viheralueet
Liikenne- ja viheralueet Kaupunkirakennelautakunnan perehdytystilaisuus 24.1.2013 Kaupungininsinööri Markku Kemiläinen 25.1.2013 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Tukipalvelut JOHDON TUKI Palvelupiste Hannikainen
T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N
VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta
Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS
Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011
Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA
2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS
YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous
TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta
TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56
Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen
18 Maankäyttölautakunta / Maankäyttötoimi
18 Maankäyttölautakunta / Maankäyttötoimi Toimielin Tilivelvolliset Maankäyttölautakunta Maankäyttölautakunta ja kaavoitusjohtaja Toiminta-ajatus ja tehtävät Rakennustoiminnan ja rakennetun ympäristön
Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut
Toiminnalliset tavoitteet Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Tontinluovutusmäärät investoinnit Joukkoliikennepalvelutaso rahoitus Ympäristötavoitteet Prosessien käytännön yhteistyö hyvinvointi 1 Tulot 43
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit
Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900
SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä
Yleiskaavoituksen työohjelma
Yleiskaavoituksen työohjelma 2017 2021 KH 1 Tampereen strategia 2030 Tampere haluaa olla vuoteen 2030 mennessä 300 000 asukkaan viihtyisä ja elävä kaupunki, Suomen toinen metropoli. Kunnan vastuu hyvästä
Toimialan toiminnan kuvaus
6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin
Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.
Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2016
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 10.12.2015 Käyttösuunnitelmat 2016 Yhteenveto: YMPÄRISTÖNSUOJELU Taipaleenmäki Marjut -240 516 15 000-225 516-243 917 ASEMAKAAVOITUS Kaupunginarkkitehti -253 996 285 000
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen
Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta Käyttösuunnitelmat 2017
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14.12.2016 Käyttösuunnitelmat 2017 Yhteenveto: YMPÄRISTÖNSUOJELU Taipaleenmäki Marjut -230 857 20 000-210 857-229 781 ASEMAKAAVOITUS Uurasmaa Oscu -267 439 185 000-82
Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö.
TEKNISET PALVELUT Yleistavoite/tarkoitus Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet
Savukosken kunnanvirasto
SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT
PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio
Tekninen lautakunta. Maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannuksela
Maankäyttö Maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannuksela Maankäytön tehtävänä on yleiskaavoitus ja asemakaavoitus, maan luovutus ja hankinta, kiinteistöjen muodostus ja kiinteistörekisterin ylläpito sitovan
Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS
Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA
JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain
Teknisten palvelujen seutuyhteistyö. Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere
Teknisten palvelujen seutuyhteistyö Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere TEKPAn tavoitteet seutustrategiassa Tavoite Seudun suurista
Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö
Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimen
Kirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu
MAL-sopimuksen seurannasta
MAL-sopimuksen seurannasta MAL-aiesopimustyöpaja 11.9.2012 14.9.2012 Tampereen seudun MAL-sopimus Lähtökohtana Tampereen seudun hankekokonaisuuden 2030 toteuttaminen Tavoitteena tukea kaupunkiseudun elinvoimaisuuden,
Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma
Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN
INVESTOINNIT, YHTEENVETO
INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,
ASKOLAN KUNTA 1 Tilinpäätös 2018
ASKOLAN KUN 1 Toimielin: 6000 Vastuualue: 6100 Vastuuhenkilö: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUKUN Rakennusvalvonta Antti Ikonen Rakennusvalvonnan tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,
Hankesuunnitelmat valmiina (K/E)
1 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 941 056 1 804 050 1 905 340 5,6 TOIMINTAKULUT -2 516 763-2 366 670-2 442 530 3,2 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -575 707-562 620-537 190-4,5 Poistot ja arvonalentumiset -446
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 15.2.2012 Tampere Maapolitiikka Joensuun kaupungin maapoliittinen ohjelma 2010 on hyväksytty
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
1. PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT, ORGANISAATIO JA JOHTAMINEN 2
1 (6) Voimaantulo 1.11.2018 (kumoaa edellisen päätöksen 21.5.2018 57) Ed. voimaantulo 1.5.2018 (kumoaa edellisen päätöksen: 6.2.2018, 16 ) KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Sisällysluet t
Kaupunkirakenne. Määrä- ja taloustavoitteet. Suoritetavoitteet
Määrä- ja taloustavoitteet Talousarvio TA-m uutokset Yhteensä Toteutunut Poikkeam a Ylitysoikeus 38 256-124 5 4,6 19 15,4-4 21 211 1 6 736 819 136 819 2 379 94 179 94 ehdotukset valmisteltu ehdotukset
Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi
Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Silja Hyvärinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 82 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti merkitä
Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.
1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa
Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.
1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa
YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS
YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 24.9.2015 Toimielin: KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: Ympäristöpäällikkö
Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma
9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Elisa Oyj (0116510 6) PL 1, 00061 ELISA jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja.
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.
Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.2012 Tampere Maankäytön toteutuksen ohjelmointi Joensuussa laaditaan maankäytön
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie
valmistelija:
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Talousarvio 2020 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 18.9.2019 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja (Markku Aro) Toiminnan
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen
71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia