Kanavan koulun asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 4043/8039

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kanavan koulun asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 4043/8039"

Transkriptio

1 Yhdyskuntalautakunta Yhdyskuntalautakunta Kunnanhallitus Yhdyskuntalautakunta Kanavan koulun asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 4043/ / /2017 KAAVRAKJ Lempäälän ydinkeskustan asemakaavojen uudistaminen on edennyt, ja kes kus tan kehittämiseen liittyvien maankäytöllisten tarpeiden vuoksi asema kaa vo jen uudistamistyötä on tarpeen laajentaa koskemaan myös keskus tan yleissuunnitelma-alueen läheisyydessä sijaitsevia kortteleita. Ot sikon mukaiset alueet käsittävät ns. vanhan S-marketin tontin, mo ni toi mi keskuk sen korttelin ja Kanavan koulun tontin, ja ne sisältyvät val tuus ton hyväksymän kaavoitusohjelman kohteisiin Ydinkeskustan ase ma kaa vat (erityisesti yleissuunnitelman alue). Osalle aluetta (ns. van han S-marketin kortteli) on asemakaavoitus kuulutettu vireille jo vuoden 2013 kaavoituskatsauksen yhteydessä, mutta uusi vireilletulosta il moit ta mi nen on tältäkin osin tarpeen, koska tuolloin rajattu alue on muutoin lä hes kokonaisuudessaan asemakaavamuutoksin uudistettu, eikä ky seis tä korttelia ole näissä kaavoissa käsitelty. Osalla aluetta on myös voi mas sa rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi. Jaoston jäsenille on jaettu esityslistan mukana asemakaavan osal lis tu misja arviointisuunnitelma. Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus, puh Ehdotus KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää ilmoittaa asemakaavan muu tok sen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tä vil läolos ta. TEKN / IR KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti keskustelun jälkeen. TEKN TH/th YHDLTK Kaavamuutoksen vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tävil le asettaminen kuulutettiin yhteisesti Osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel mas ta saatiin 3 kommenttia ja 3 osallisten mielipidettä. Kaavan alkuvaiheessa asemakaavan muutos koski kolmea erillistä aluet ta, jotka olivat ehdolla kolmannen yläkoulun sijoittamiselle. Kun nan val tuus ton päätös sijoittaa kolmas yläkoulu Kanavan koulun tontille tar ken si kaavamuutoksen tavoitteita. Kahdelle muulle alueelle ei ole vie lä tiedossa

2 alkuvaiheessa kirjattua tarkempia tavoitteita eikä yhtä kii reel lis tä tarvetta kuten koulutontille on. Tämän vuoksi erotetaan kaa va muu tos nro 4043 Lempoisten alueelta omaksi hankkeekseen nimellä Ka na van koulu, kolmas yläkoulu. Muita kaavoja koskeva palaute pi de tään tallessa alueiden kaavoituksen etenemistä varten jatkossa. Kaavamuutoksen päivitettynä tarkoituksena on osoittaa paikka kol man nel le yläkoululle Kanavan koulun tontille ja päivittää alueen ase ma kaa vat tämän mukaiseksi. Tavoitteena on muodostaa toimiva koulukeskus lii ken ne väylien, kanavaympäristön sekä asumisen ääreen. Maankäytön ke hit tä mi sel lä luodaan mahdollisuuksia myös joukkoliikenteen ke hit tä mi sel le kunnassa. Asemakaavaluonnosvaihtoehdoiksi valmisteltiin kolme eri vaihtoehtoa Kana van koulun tontin järjestelyistä. Vaihtoehdot esitetään tässä vai hees sa vain havainnekuvina eikä varsinaisina ase ma kaa va kart ta mer kin töi nä. Vaihtoehdossa 1 on esitetty, että Kanavan koulurakennus säilyisi pää osin nykyisen kaltaisena ja rakennus korjattaisiin niin, että se vastaisi pää osin nykyisen yläkouluopetuksen vaatimuksia. Vaihtoehdossa 2 van ha koulurakennus purettaisiin, ja paikalle rakennettaisiin uusi kak si osai nen nykyaikainen ja syvempirunkoinen koulurakennus. Vaih to eh dos sa 3 rakennettaisiin myös uusi nykyaikainen, mutta sirorunkoinen kou lu ra kennus, jossa oleskelualue mahtuu rakennuksen länsipuolelle. Li säk si vaihtoehdossa 3 on tarkasteltu tontin käyttöä myöhemmässä vai hees sa, jos todetaan tarve koulun tai muun vastaavan rakennuksen li sä ra ken ta misel le. Asemakaavamuutoksella ja sen koulurakennusten vaihtoehdoilla ei ole suo raan merkittävää vaikutusta lähellä olevaan yh dys kun ta ra ken tee seen, sillä alue on toiminut jo pitkään opetuskäytössä. Huomattavaa on kui ten kin se, että toiminta on jatkossa tarkoitettu yläkouluikäisille, mikä muut taa palvelujen painopistettä yhdyskuntarakenteessa ja parantaa ko ko kunnan mittakaavassa koululaisten palvelutarjontaa.uusi nykyisiä ylä kou lu ja eteläisempi yläkoulu kuntakeskuksessa parantaa erityisesti kun nan eteläosissa asuvien yläkouluikäisten palvelutarjontaa. Suuri nuor ten joukko luultavimmin myös lisää palvelujen tarvetta ja käyttöä kes kus tas sa. Erityistä tarvetta syntyy koulupäivän jälkeisille vapaa-ajan pal ve luil le. Vaihtoehto 1 on parhaiten osayleiskaavan suojelutavoitteiden mu kai nen. Vaihtoehdoissa 2 ja 3 taajamakuvaan kuulunut osayleiskaavassa suo je lumer kit ty Kanavan koulu purettaisiin. Vaihtoehdossa 1, jossa ny kyi nen rakennus säilyy, on todennäköisesti haastavaa saada koulu muun to jous tavak si ja esteettömäksi kaikilta osin. Vaihtoehdot 2 ja 3 uu dis ra ken nuk si na on mahdollista hyvällä suunnittelulla alusta alkaen to teut taa esteettöminä ja muuntojoustavina. Kanavan koulun korjaamisen ja purkamisen taloudellisia vaikutuksia on tutkit tu Tampereen teknillisen yliopiston Combi-hankkeessa.Julkaisun yh teenve dos sa todetaan, että lopullisessa päätöksenteossa toi min nal li suus jää keskeisiksi korjaus- tai purkupäätöksen perusteluiksi, koska tek ni set ja taloudelliset erot vaihtoehtojen välillä näyttävät jäävän melko pie nik si. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen,

3 mai kaavoitus/asemakaavat/ ratavarren-strategiset-korttelit/ Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa kaavaluonnokset nähtäville väliseksi ajaksi ja pyy tää niistä tarvittavat lau sun not. Kaavaluonnosvaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuudessa Idea huo neel la Yhdyskunnan palvelualue tmp Tiedoksi: kaavoitusarkkitehti, sivistysjohtaja, rakennuttamispäällikkö, keskustan kehittämisen hankepäällikkö Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa kaavaluonnokset nähtäville väliseksi ajaksi ja pyy tää niistä tarvittavat lau sun not. Kaavaluonnosvaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuudessa Idea huo neel la YHDLTK Asemakaavaehdotus on valmisteltu luonnosvaihtoehdon 2 pohjalta, min kä mukaisesti nykyinen koulurakennus ei säilyisi. Kou lu ra ken nuk sel le ei osoite ta suojelumerkintää keskustan osayleiskaavan suo je lu mer kin nän mu kaises ti, maakunnallisesti arvokkaan kult tuu riym pä ris tösii jain tin sa tai si vis tyshis to rial li sen ja taajamakuvallisten arvojensa vuoksi. Ase ma kaa va työn yhteydessä laaditussa aiempaa alueellista ar vot ta mis ta yk si tyis koh tai semmas sa rakennusinventoinnissa ei noussut esiin niin mer kit tä viä rakennuskokonaisuuden arvoja, joiden vuoksi haasteellista tont tia ja ra kennus ta ei voitaisi tarkastella uudisrakentamisen läh tö koh dis ta. Pur ka mis ta tontinkäyttämisen lisäksi puoltaa se, että tar kem mas sa koulun suun nit telus sa ja tilaohjelman laatimisessa on ilmennyt, että vaa dit ta vat ti lat eivät mahdu olevan rakennuksen sisään, toisin kuin ai em min oli ar vioi tu. Lisäksi vaikka koulun kunnostaminen voisi olla mah dol lis ta, ei täl löin kaan rakennusta saataisi esteetöntä ja muun to jous ta vaa. On gel ma na on myös poistumis- ja pelastusratkaisujen jär jes tä mi nen. Lisäksi ra ken nuk sel la on paljon korjausvelkaa. Vanhan koulurakennuksen purkamisella on kultuuriarvoja vähentävä vai kutus paikalliseen historiallisesti kerrokselliseen taajamakuvaan. Pur ka mi sella menetetään sivistyshistoriallisia arvoja taajamarakentamisen al ku ajoil ta. Purkaminen vaikuttaa maakunnallisesti merkittävään Lem pää län vesireitit ympäristöineen -arvoalueeseen. Arvokkaan kanavan kulttuuriympäristön arvoja on huomioitu kuitenkin muis sa asemakaavakartan määräyksissä. Kanavan vartijan talolle on osoitet tu suojelumerkintä sr-10. Kulttuuriympäristön laatua on lisäksi huo mioi tu määräyksissä ja merkinnöissä seuraavasti: LK-1, Y-3, yleis mää räyk set. Asemakaavaehdotuksen valmistelun aikana on tilattu konsultilta vii te suunni tel ma sekä mm. rakennushistoriallinen, liikennettä ja pysäköintiä se kä melua ja tärinää tutkiva selvitys.

4 Kanavanvartijan talon hankkimisesta kunnalle neuvotellaan yhdessä lii kenne vi ras ton kanssa saatavan kuntotutkimuksen pohjalta. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen, mai Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lau sun not. ed. khall KHAL Yhdyskuntalautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se aset taa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lau sun not. Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. KAAVRAKJ Lempäälän ydinkeskustan asemakaavojen uudistaminen on edennyt, ja kes kus tan kehittämiseen liittyvien maankäytöllisten tarpeiden vuoksi asema kaa vo jen uudistamistyötä on tarpeen laajentaa koskemaan myös keskus tan yleissuunnitelma-alueen läheisyydessä sijaitsevia kortteleita. Ot sikon mukaiset alueet käsittävät ns. vanhan S-marketin tontin, mo ni toi mi keskuk sen korttelin ja Kanavan koulun tontin, ja ne sisältyvät val tuus ton hyväksymän kaavoitusohjelman kohteisiin Ydinkeskustan ase ma kaa vat (erityisesti yleissuunnitelman alue). Osalle aluetta (ns. van han S-marketin kortteli) on asemakaavoitus kuulutettu vireille jo vuoden 2013 kaavoituskatsauksen yhteydessä, mutta uusi vireilletulosta il moit ta mi nen on tältäkin osin tarpeen, koska tuolloin rajattu alue on muutoin lä hes kokonaisuudessaan asemakaavamuutoksin uudistettu, eikä ky seis tä korttelia ole näissä kaavoissa käsitelty. Osalla aluetta on myös voi mas sa rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi. Jaoston jäsenille on jaettu esityslistan mukana asemakaavan osal lis tu misja arviointisuunnitelma. Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus, puh Ehdotus KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää ilmoittaa asemakaavan muu tok sen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tä vil läolos ta. TEKN / IR KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk si mie li ses ti

5 keskustelun jälkeen. TEKN TH/th YHDLTK Kaavamuutoksen vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tävil le asettaminen kuulutettiin yhteisesti Osallistumis- ja ar vioin tisuun ni tel mas ta saatiin 3 kommenttia ja 3 osallisten mielipidettä. Kaavan alkuvaiheessa asemakaavan muutos koski kolmea erillistä aluet ta, jotka olivat ehdolla kolmannen yläkoulun sijoittamiselle. Kun nan val tuus ton päätös sijoittaa kolmas yläkoulu Kanavan koulun tontille tar ken si kaavamuutoksen tavoitteita. Kahdelle muulle alueelle ei ole vie lä tiedossa alkuvaiheessa kirjattua tarkempia tavoitteita eikä yhtä kii reel lis tä tarvetta kuten koulutontille on. Tämän vuoksi erotetaan kaa va muu tos nro 4043 Lempoisten alueelta omaksi hankkeekseen nimellä Ka na van koulu, kolmas yläkoulu. Muita kaavoja koskeva palaute pi de tään tallessa alueiden kaavoituksen etenemistä varten jatkossa. Kaavamuutoksen päivitettynä tarkoituksena on osoittaa paikka kol man nel le yläkoululle Kanavan koulun tontille ja päivittää alueen ase ma kaa vat tämän mukaiseksi. Tavoitteena on muodostaa toimiva koulukeskus lii ken ne väylien, kanavaympäristön sekä asumisen ääreen. Maankäytön ke hit tä mi sel lä luodaan mahdollisuuksia myös joukkoliikenteen ke hit tä mi sel le kunnassa. Asemakaavaluonnosvaihtoehdoiksi valmisteltiin kolme eri vaihtoehtoa Kana van koulun tontin järjestelyistä. Vaihtoehdot esitetään tässä vai hees sa vain havainnekuvina eikä varsinaisina ase ma kaa va kart ta mer kin töi nä. Vaihtoehdossa 1 on esitetty, että Kanavan koulurakennus säilyisi pää osin nykyisen kaltaisena ja rakennus korjattaisiin niin, että se vastaisi pää osin nykyisen yläkouluopetuksen vaatimuksia. Vaihtoehdossa 2 van ha koulurakennus purettaisiin, ja paikalle rakennettaisiin uusi kak si osai nen nykyaikainen ja syvempirunkoinen koulurakennus. Vaih to eh dos sa 3 rakennettaisiin myös uusi nykyaikainen, mutta sirorunkoinen kou lu ra kennus, jossa oleskelualue mahtuu rakennuksen länsipuolelle. Li säk si vaihtoehdossa 3 on tarkasteltu tontin käyttöä myöhemmässä vai hees sa, jos todetaan tarve koulun tai muun vastaavan rakennuksen li sä ra ken ta misel le. Asemakaavamuutoksella ja sen koulurakennusten vaihtoehdoilla ei ole suo raan merkittävää vaikutusta lähellä olevaan yh dys kun ta ra ken tee seen, sillä alue on toiminut jo pitkään opetuskäytössä. Huomattavaa on kui ten kin se, että toiminta on jatkossa tarkoitettu yläkouluikäisille, mikä muut taa palvelujen painopistettä yhdyskuntarakenteessa ja parantaa ko ko kunnan mittakaavassa koululaisten palvelutarjontaa.uusi nykyisiä ylä kou lu ja eteläisempi yläkoulu kuntakeskuksessa parantaa erityisesti kun nan eteläosissa asuvien yläkouluikäisten palvelutarjontaa. Suuri nuor ten joukko luultavimmin myös lisää palvelujen tarvetta ja käyttöä kes kus tas sa. Erityistä tarvetta syntyy koulupäivän jälkeisille vapaa-ajan pal ve luil le. Vaihtoehto 1 on parhaiten osayleiskaavan suojelutavoitteiden mu kai nen.

6 Vaihtoehdoissa 2 ja 3 taajamakuvaan kuulunut osayleiskaavassa suo je lumer kit ty Kanavan koulu purettaisiin. Vaihtoehdossa 1, jossa ny kyi nen rakennus säilyy, on todennäköisesti haastavaa saada koulu muun to jous tavak si ja esteettömäksi kaikilta osin. Vaihtoehdot 2 ja 3 uu dis ra ken nuk si na on mahdollista hyvällä suunnittelulla alusta alkaen to teut taa esteettöminä ja muuntojoustavina. Kanavan koulun korjaamisen ja purkamisen taloudellisia vaikutuksia on tutkit tu Tampereen teknillisen yliopiston Combi-hankkeessa.Julkaisun yh teenve dos sa todetaan, että lopullisessa päätöksenteossa toi min nal li suus jää keskeisiksi korjaus- tai purkupäätöksen perusteluiksi, koska tek ni set ja taloudelliset erot vaihtoehtojen välillä näyttävät jäävän melko pie nik si. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen, mai ja.villanen@lempaala.fi kaavoitus/asemakaavat/ ratavarren-strategiset-korttelit/ Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa kaavaluonnokset nähtäville väliseksi ajaksi ja pyy tää niistä tarvittavat lau sun not. Kaavaluonnosvaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuudessa Idea huo neel la Yhdyskunnan palvelualue tmp Tiedoksi: kaavoitusarkkitehti, sivistysjohtaja, rakennuttamispäällikkö, keskustan kehittämisen hankepäällikkö Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa kaavaluonnokset nähtäville väliseksi ajaksi ja pyy tää niistä tarvittavat lau sun not. Kaavaluonnosvaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuudessa Idea huo neel la YHDLTK Asemakaavaehdotus on valmisteltu luonnosvaihtoehdon 2 pohjalta, min kä mukaisesti nykyinen koulurakennus ei säilyisi. Kou lu ra ken nuk sel le ei osoite ta suojelumerkintää keskustan osayleiskaavan suo je lu mer kin nän mu kaises ti, maakunnallisesti arvokkaan kult tuu riym pä ris tösii jain tin sa tai si vis tyshis to rial li sen ja taajamakuvallisten arvojensa vuoksi. Ase ma kaa va työn yhteydessä laaditussa aiempaa alueellista ar vot ta mis ta yk si tyis koh tai semmas sa rakennusinventoinnissa ei noussut esiin niin mer kit tä viä rakennuskokonaisuuden arvoja, joiden vuoksi haasteellista tont tia ja ra kennus ta ei voitaisi tarkastella uudisrakentamisen läh tö koh dis ta. Pur ka mis ta tontinkäyttämisen lisäksi puoltaa se, että tar kem mas sa koulun suun nit telus sa ja tilaohjelman laatimisessa on ilmennyt, että vaa dit ta vat ti lat eivät mahdu olevan rakennuksen sisään, toisin kuin ai em min oli ar vioi tu. Lisäksi vaikka koulun kunnostaminen voisi olla mah dol lis ta, ei täl löin kaan rakennusta saataisi esteetöntä ja muun to jous ta vaa. On gel ma na on myös poistumis- ja pelastusratkaisujen jär jes tä mi nen. Lisäksi ra ken nuk sel la on paljon korjausvelkaa.

7 Vanhan koulurakennuksen purkamisella on kultuuriarvoja vähentävä vai kutus paikalliseen historiallisesti kerrokselliseen taajamakuvaan. Pur ka mi sella menetetään sivistyshistoriallisia arvoja taajamarakentamisen al ku ajoil ta. Purkaminen vaikuttaa maakunnallisesti merkittävään Lem pää län vesireitit ympäristöineen -arvoalueeseen. Arvokkaan kanavan kulttuuriympäristön arvoja on huomioitu kuitenkin muis sa asemakaavakartan määräyksissä. Kanavan vartijan talolle on osoitet tu suojelumerkintä sr-10. Kulttuuriympäristön laatua on lisäksi huo mioi tu määräyksissä ja merkinnöissä seuraavasti: LK-1, Y-3, yleis mää räyk set. Asemakaavaehdotuksen valmistelun aikana on tilattu konsultilta vii te suunni tel ma sekä mm. rakennushistoriallinen, liikennettä ja pysäköintiä se kä melua ja tärinää tutkiva selvitys. Kanavanvartijan talon hankkimisesta kunnalle neuvotellaan yhdessä lii kenne vi ras ton kanssa saatavan kuntotutkimuksen pohjalta. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen, mai Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lau sun not. ed. khall Yhdyskuntalautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se aset taa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lau sun not. KHAL Kunnanjohtajan ehdotus YHDLTK Kunnanhallitus asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää sii tä tarvittavat lausunnot. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen. Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana saatiin 6 lausuntoa ja 5 muis tu tus ta. Kaavaratkaisussa kanavanvartijan talon kokonaisuus ra ken nuk si neen ja puutarhoineen säilyy suojelumääräyksen turvin. Kanava-alue säi lyy suurimmalta osin ennallaan. Suurin muutos kanava-alueella on ka na van yli osoitettu uusi kevyen liikenteen silta: Sulkuportinsilta. Silta muut taa kanavamaisemaa. Arvomaisema on kuitenkin huomioitava sil ta suun nit telus sa yleismääräyksen mukaisesti. Asemakaavaan on tehty seuraavat muutokset nähtävilläolon jälkeen: - Koulun eteläistä rakennusalaa on muutettu siten, että rakentaminen si joittuu lähemmäksi Tampereentietä. - Koulutontille on lisätty ohjeelliset leikki- ja oleskelualue sekä pol ku pyö räpy sä köin nin alueet.

8 - Sulkuportin sillan sijaintia on ohjattu pohjoisemmaksi. - Kanavanvartijan pihapiirin suojelumerkintöjä on täydennetty. - Kaavaan on lisätty koulun Tampereentien puoleisille julkisivuille me lumää räyk set. Vanhan koulurakennuksen purkamisen perusteet: Vanhan koulurakennuksen tilat eivät sovellu nykymuotoiselle avoimen oppi mis ym pä ris tön opetusmallille. Tarkasteltu vanhan rakennuksen osit tain säilyttäminen ja sen laajentaminen uusien tilatarvevaatimusten mu kai sek si vaikutti varsin teoreettiselta ratkaisutavalta, jossa monessa koh das sa menetettäisiin juuri niitä arvoja, joiden vuoksi rakennus ha lut tai siin säilyttää. Vaikka merkittäviä korjauksia päädyttäisiinkin tekemään nyt käsillä olevaan tarpeeseen, ei tämä kuitenkaan takaa muun to jous ta vuut ta tuleville vuosikymmenille tai rakennukselle vahvaa elinkaarta jat kon näkökulmasta. Lempäälän kunta on vastuussa kou lu ra ken nus ten sa turvallisuudesta ja terveellisyydestä, ja sen vuoksi huolellisen poh din nan jälkeen kaavassa esitetään edelleen vanhan kou lu ra ken nuk sen pur ka mis ta kaavaehdotuksen mukaisesti. Asemakaavan vaikutukset: Kauneuden näkökulmasta tarkasteltuna kanavan koulun purkamisella ei ole kanavamaiseman tai läheisen rakennuskokonaisuuden kauneutta eri tyisel lä tavalla vähentävää vaikutusta. Kaavaratkaisu nostaa kauniin ka navan var ti jan talon aiempaa näkyvämmäksi sekä parantaa ka na va mai se maa sitä rajaavan julkisivun osalta. Kaavaratkaisu edistää sivistyshistoriallisen koulupaikan historiallista jat kuvuut ta mahdollistamalla koulutoiminnan kanavamaiseman äärellä myös jatkossa. Koulurakennuksen purkaminen ei mer kit tä väs ti vä hen nä nykyisen Tampereentien liikennemaiseman taa ja ma his to rial li sia ar vo ja tai vaikuta merkittävästi keskustaajamakokonaisuuden his to rial li siin arvoihin, kun opetustoiminta säilyy kaavan mukaisesti en nal laan. Uu dis ra ken ta misel la sen sijaan voidaan vaikuttaa koulun koh dal ta hie man yksipuoliseen Tampereentien ratamaiseman värittämään taa ja ma ku vaan. Koulurakennuksen purkamisessa menetetään tyypillisiä ra ken nus ai ka kauden arvoja, eikä tämän rakennuksen kohdalla voida puhua eri tyis laa tui sis ta arvoista. Purkamisella on kuitenkin osaltaan kanavan kult tuu ri ym pä ris tön arvoja vähentävä vaikutus. Asemakaavamuutoksella ei ole suoraan merkittävää vaikutusta lähellä olevaan yhdyskuntarakenteeseen, sillä alue on toiminut jo pitkään ope tus käytös sä. Huomattavaa on kuitenkin se, että toiminta on jatkossa tar koi tet tu yläkouluikäisille, mikä muuttaa palvelujen painopistettä yh dys kun ta ra kentees sa ja parantaa koko kunnan mittakaavassa kou lu lais ten palvelutarjontaa. Sijoittamalla uusi yläkoulu näin keskeiselle pai kal le yhdyskuntarakenteessa tuetaan yleisesti kuntakeskuksen elin voi mai suut ta ja hyödynnetään nyt käyttämättömäksi jäänyttä tonttia. Uusi nykyisiä yläkouluja eteläisempi yläkoulu kuntakeskuksessa pa ran taa erityisesti kunnan eteläosissa asuvien yläkouluikäisten pal ve lu tar jon taa. Suuri nuorten joukko luultavimmin myös lisää palvelujen tarvetta ja käyttöä

9 keskustassa. On arvioitu, että kuntakeskuksen asukasluku tulee nousemaan huo mat tavas ti. Tällöin uusi yläkoulu palvelee jatkossa entistä suurempaa osaa kunnan asukkaista, kun alueelle muuttaa lisää asukkaita. Uusi yläkoulu voi nuorentaa vähitellen myös alueen asukasjakaumaa, kun muut to ha lui set perheet tekevät asumispaikan valintojaan. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Maija Villanen Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hy väksyy kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen annetut vastineet ja esit tää kunnanvaltuustolle asemakaavan hyväksymistä nähtävillä ol lees sa muodossa, edellä esitetyin muutoksin. Yhdyskunnan palvelualue tmp / ed. khall Kokouksessa esiteltiin yllä mainittujen muutosten lisäksi seuraavat muu tokset: - Kanavan vastarannan kulkureitille on osoitettu nimi Sul ku kam mion rait ti Seuraavat muutokset päätettiin kokouksessa aiemmin päivällä järjestetyn viranomaisten työpalaverissa esitettyjen kor jaus tar pei den mukaisesti: - Kevyen liikenteen silta: Sulkuportinsilta poistetaan hyväksyttävästä kaavas ta - Kaavamuutosaluetta rajataan vastarannalta niin, että kaava-alue ra jau tuu Sulkukammionraittiin - Kanavanvartijan pihapiiriin osoitetaan suojelumerkintä sj-10: Suo jel ta va alueen osa. Kanavanvartijan pihapiirin kulttuurihistorialliset ja taa ja ma kuvan kannalta arvokkaat piirteet kuten puukuja tulee säilyttää. - Korttelialuemerkinnästä Y-1: Poistetaan kaksi viimeistä lausetta, ja kor vataan ne seuraavalla: Säilytetään vanhan rakennuksen julkisivuja, ra ken teita, materiaaleja ja/tai ominaispiirteitä siinä määrin, että ra ken nus his to rial lises ti merkittävä kerroksellisuus on tunnistettavissa. - Autopaikkoja koskevaan määräykseen lisätään: Varaudutaan säh kö au tojen lataamiseen sekä osoitetaan paikka yhteiskäyttöautolle. Yhdyskuntalautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se hy väk syy kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen annetut vastineet ja esit tää kunnanvaltuustolle asemakaavan hyväksymistä nähtävillä ol lees sa muodossa, edellä esitetyin muutoksin.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2018 1 Kunnanhallitus 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:30-20:54 PAIKKA Virta-sali, Virta-kampus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 146 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RYYNIKÄN JA LEMPOISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YDINKESKUSTAKORTTELIT, KAAVANUMERO 5022/4041

RYYNIKÄN JA LEMPOISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YDINKESKUSTAKORTTELIT, KAAVANUMERO 5022/4041 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 61 07.05.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 113 01.10.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 31 07.04.2016 Kunnanhallitus 127 18.04.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 54 02.06.2016

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Yhdyskuntalautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 16:00-19:46 PAIKKA Yhdyskunnan kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 73 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 03.03.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 42 12.05.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 06.10.2016 Kunnanhallitus 247 17.10.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 114 08.12.2016

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ Kaavoitus- ja rakennusjaosto 62 05.06.2014 Kunnanhallitus 197 23.06.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 82 04.09.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 05.02.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 77 01.09.2016

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 111 05.11.2014 Kunnanhallitus 213 17.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Kunnanhallitus 22 08.02.2016 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 68 11.10.2017

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Yhdyskuntalautakunta 14.02.2018 AIKA 14.02.2018 klo 17:00-20:16 PAIKKA Yhdyskunnan kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä Kaupunginhallitus 19 22.01.2018 Tekninen lautakunta 11 21.02.2018 Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus Kuruntien ympäristössä Antaverkan ja Mutalan välisellä alueella / Ehdotus /

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran : Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, URHEILUALUE YMPÄRISTÖINEEN / KAAVANRO. 2091

HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, URHEILUALUE YMPÄRISTÖINEEN / KAAVANRO. 2091 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 69 04.08.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 98 03.11.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 112 08.12.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 44 04.05.2017 Kunnanhallitus 152 15.05.2017

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02. Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta oli

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaavoitusjaoston jäsenille jaetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitys lis tan mukana.

Kaavoitusjaoston jäsenille jaetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitys lis tan mukana. Kaavoitus- ja rakennusjaosto 19 07.02.2013 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 4 16.01.2014 Kunnanhallitus 26 03.02.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 6 14.01.2016 Kunnanhallitus 50 15.02.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL ) Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188 Tekninen lautakunta 5 17.01.2017 Kaupunginhallitus 34 30.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 20.02.2017 5 Uuden urheilutalon asemakaavan muutos, A188 TEKLTK 17.01.2017 5 TEKLTK 10.05.2016 74 Uuden urheilutalon

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä. Keskusvaalilautakunta 10 20.10.2015 Kunnanhallitus 285 23.11.2015 Keskusvaalilautakunta 1 20.01.2016 Kunnanhallitus 42 15.02.2016 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 101/00.00.00/2016 KESKV 10 Vaalilain

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111

Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111 Tekninen lautakunta 8 05.02.2015 Tekninen lautakunta 72 06.10.2015 Tekninen lautakunta 77 17.11.2015 Asemakaavan muutos, Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue, V111 942/40.401/2014

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle Kaupunginvaltuusto 75 23.05.2013 Kaupunginhallitus 254 03.06.2013 Koulutuslautakunta 73 10.09.2013 Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle 353/01.015/2013 KAUPVALT 23.05.2013

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot