Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä."

Transkriptio

1 Keskusvaalilautakunta Kunnanhallitus Keskusvaalilautakunta Kunnanhallitus Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 101/ /2016 KESKV 10 Vaalilain mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen ja kaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuus to. Nurmijärvellä äänestysaluejakoa on viimeksi tarkistettu vuonna 1996 ja kunnassa on nykyisin 20 äänestysaluetta. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että esim. Hyvinkäällä ja Tuusulassa on 15 ää nestys aluet ta. Vaalit toimitetaan järjestämällä ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänes tys. Ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän järjestämisestä ko timaas sa vastaa kunta. Äänioikeutetut saavat äänestää ennakolta tai vaa li päi vä nä. Vaalipäivän äänestys toi mi te taan yhtäaikaisesti jo kaises sa kunnassa äänestysalueittain. Vaa li päi vä nä äänioikeutettu saa ää nes tää vain siinä äänestysalueessa, jo ka on merkitty ää ni oi keusre kis te riin hänen kohdalleen. Viime vaaleissa ennakkoon ää nes tänei tä oli (29 % äänioikeutetuista) ja vaalipäivänä (43,8 % äänioikeutetuista). Jokaiselle äänestysalueelle on varattava vaalipäivänä ää nes tys paikka ja asianmukainen äänestystila. Eduskunnan oikeusasiamies on kiin nit tä nyt huomiota siihen, että äänestyspaikan tulee olla esteetön. Li säk si äänestyspaikoille tulee varata tarvittava kalusto, vaa li ma te riaa li ja laitteet. Viidellä vaalitoimikunnalla on ollut käytössä säh köi nen ää ni oi keus re kis te ri ja tämä edellyttää tietokoneiden asentamista sekä suojattujen tie to lii ken ne yh teyk sien rakentamista. Sähköisen ää nioi keus re kis te rin käyttöä on tarkoitus lähivuosina laajentaa. Äänestyksen järjestämisestä kullakin äänestysalueella huolehtii vaali lau ta kun ta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuiten kin oltava vähintään kolme. Viime vuosina halukkuus toimia vaalei hin liittyvissä luottamustehtävissä on vähentynyt ja puolueilla on ollut vaikeuksia löy tää luottamushenkilöitä näin moneen vaa li lau ta kuntaan. Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä. Laissa ei enää ole säännöksiä äänestysalueen sopivasta koosta tai ää ni oi keu tet tu jen määrästä. Nurmijärvellä äänioikeutettujen lu ku-

2 mää rä on vaihdellut 726:sta (Herunen) 2 781:een (Klaukkalan ete läinen). Al le äänioikeutetun äänestysalueita ovat lisäksi Kir konky län läntinen, Klaukkalan Met sä ky lä, Palojoki, Perttula ja Valkjärvi. Vas taa vas ti yli ää ni oi keu te tun alueita ovat Kirkonkylän ete läinen, Klaukkalan pohjoinen ja Lep sä mä. Ääntenlaskennan nopeus ja tu lok sis ta ilmoittaminen ei ole ollut riippuvainen yk sin omaan ää nestä nei den lukumäärästä vaan siihen on vaikuttanut myös se, onko esim. sähköinen äänioikeusrekisteri ollut käy tet tä vis sä ja onko tiedot il moi tet tu puhelimitse vai sähköisesti. Kunnan äänestysaluejakoa tulisi selvittää kokonaisuudessaan ja tavoit tee na tulisi olla nykyisten äänestysalueiden määrän vä hen tä minen yhdistämällä pieniä äänestysalueita suurempiin sekä tar kis tamal la nykyisten äänestysalueiden maantieteellisiä rajoja siten, että suu rim pien taajamien äänestysalueet ovat keskenään enemmän saman ko koi sia. Harkita tulisi esimerkiksi Herusten äänestysalueen yhdis tä mis tä Rajamäkeen, Klaukkalan Metsäkylän äänestysalueen yhdis tä mis tä Klaukkalaan, Perttulan ja Valkjärven äänestysalueiden yhdis tä mis tä sekä Kirkonkylän äänestysalueiden määrän vä hen tä mis tä neljästä kolmeen, jolloin äänestysalueiden määrä vähenisi ny kyi sestä 20 äänestysalueesta 16 äänestysalueeseen. Päätös äänestysalueista tulee voimaan 15. päivänä lokakuuta, jos pää tös tehdään ja päätöksestä ilmoitetaan maistraatille sen mää räämäl lä tavalla viimeistään saman vuoden huhtikuussa. Ää nes tys alueiden yhdistäminen on teknisesti yksinkertaisinta. Ää nes tys aluei den maantieteellisten rajojen muuttaminen tasaisemmin ja kau tu nei siin alueisiin tapahtuu määrittelemällä uusien äänestysalueiden rajat paik ka tie to-oh jel mas sa. Vuonna 2016 ei järjestetä säännönmukaisia vaa le ja, mutta mahdollinen ää nes tys alue jaon muutos koskisi en simmäi sen kerran vuonna 2017 järjestettäviä kuntavaaleja, mi kä li valtuus to päättää asiasta vuoden 2016 huhtikuun loppuun men nes sä. Keskusvaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus ryhtyisi valmistelemaan kunnan äänestysaluejaon muuttamista siten, että äänestysalueiden määrä vähenee nykyisestä 20 äänestysalueesta 16 äänestysalueeseen. Lisätietoja: keskusvaalilautakunnan sihteeri Marja-Liisa Back puh Keskusvaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kun nan hal litus ryhtyisi valmistelemaan kunnan äänestysaluejaon muuttamista si ten, että asia voidaan viedä valtuuston päätettäväksi men nes sä. Keskusvaalilautakunta esittää, että Herusten äänestysalue yh dis tetään Rajamäkeen, Klaukkalan Metsäkylän äänestysalue yhdistetään Klauk ka laan ja Palojoen äänestysalue yhdistetään Kirkonkylään. Lisäk si keskusvaalilautakunta esittää Perttulan ja Valkjärven ää nes tys-

3 aluei den yhdistämistä, Kirkonkylän äänestysalueiden määrän vä hentä mis tä neljästä kolmeen sekä suurimpien taajamien ää nes tys alueiden maantieteellisten rajojen muuttamista siten, että ää nes tys alu eet ovat keskenään enemmän samankokoisia. Päätökseen kuuluu liitteet. KH 285 Kunnanhallitus päättää keskusvaalilautakunnan esityksen mu kai ses ti ryhtyä valmistelemaan kunnan äänestysaluejaon muuttamista si ten, että asia voidaan viedä valtuuston päätettäväksi men nessä. Kunnanhallitus päättää, että Herusten äänestysalue yhdistetään Raja mä keen, Klaukkalan Metsäkylän äänestysalue yhdistetään Klaukka laan ja Palojoen äänestysalue yhdistetään Kirkonkylään. Lisäksi kun nan hal li tus päättää Perttulan ja Valkjärven äänestysalueiden yhdis tä mi ses tä, Kirkonkylän äänestysalueiden määrän vähentämisestä nel jäs tä kolmeen sekä suurimpien taajamien äänestysalueiden maan tie teel lis ten rajojen muuttamista siten, että äänestysalueet ovat kes ke nään enemmän samankokoisia. Esittelijän muutosesitys: Asia palautetaan keskusvaalilautakunnalle uudelleen val mis tel ta vaksi. KESKV 1 Esittelijän muutosesitys hyväksyttiin. Virkatyönä on valmisteltu kaksi vaihtoehtoa äänestysalueiden määrän vähentämiseksi. Näissä molemmissa vaihtoehdoissa Palojoki säi lyi si toistaiseksi omana äänestysalueena ja molemmissa vaih toeh dois sa Perttula ja Uotila yhdistettäisiin. VE 1:ssä nykyisistä ää nestys alueis ta Herunen ja Metsäkylä yhdistetään toisiin ää nes tys alueisiin ja VE 2:ssa myös nämä äänestysalueet jäävät. VE 1: 16 äänestysaluetta - Herunen on yhdistetty Rajamäkeen ja Rajamäki jaettu kolmeen yhtä suureen alueeseen - Perttula ja Uotila on yhdistetty - Metsäkylä on liitetty Klaukkalaan ja jaettu viiteen yhtä suureen alueeseen. VE 2: 17 äänestysaluetta

4 - Klaukkala on jaettu neljään yhtä suureen alueeseen - Perttula ja Uotila on yhdistetty. Karttaliitteet esitellään kokouksessa. Keskusvaalilautakunta esittää, että kunnanhallitus tekee valinnan vaih to eh to jen 1 ja 2 välillä ja esittää sen pohjalta tehdyn esityksen val tuus ton päätettäväksi. Lisätietoja: hallintopäällikkö, keskusvaalilautakunnan sihteeri Marja-Liisa Back, puh Kokouksessa esiteltiin lisäksi virkatyönä valmisteltu kolmas vaih to ehto: VE 3: 16 äänestysaluetta - Klaukkala on jaettu neljään yhtä suureen alueeseen - Rajamäki on jaettu kahteen yhtä suureen alueeseen - Perttula ja Uotila on yhdistetty - muilta osin äänestysalueisiin ei tule muutoksia. Keskusvaalilautakunta esittää ensisijaisesti vaihtoehdon 3 ja tois sijai ses ti vaihtoehdon 2 mukaisen äänestysaluejaon valtuuston pää tettä väk si. Keskusvaalilautakunta esittää lisäksi harkittavaksi, että jatkossa useam man äänestyalueen taajamien äänestysalueet nimetään nume roi den eikä ilmansuuntien perusteella. Keskusvaalilautakunta oikeutti sihteerin tekemään ää nes tys alue ja kokart toi hin ja muuhun materiaaliin tarpeelliset muutokset. Lisäksi keskusvaalilautakunta esittää toivomuksen, että kuntavaalien vaalilautakunnat nimetään hyvissä ajoin. Päätökseen kuuluu liitteet. KH 42 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan äänestysaluejako muu te taan vaihtoehto 3:n mukaisesti siten, että äänestysalueet nime tään numeroiden perusteella. Esittelijän tarkennusesitys: Vaihtoehto 3:ssa esitetään mm. Perttula ja Valkjärvi (ei Uotila) yh distet tä väk si.

5 Esitys hyväksyttiin täydennettynä esittelijän tarkennuksella. Päätökseen kuuluu liite nro 5.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Keskusvaalilautakunta 20.01.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 2 Keskusvaalilautakunta Aika 20.01.2016

Lisätiedot

Äänestysaluejaon muuttaminen

Äänestysaluejaon muuttaminen Keskusvaalilautakunta 3 16.03.2016 Kaupunginhallitus 160 30.03.2016 Kaupunginvaltuusto 42 02.05.2016 Äänestysaluejaon muuttaminen 189/00.00.00/2016 VAALILTK 3 Valmistelijat: kaupunginlakimies Ben Weizmann,

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Keskusvaalilautakunta 09.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 09.04.2017 klo

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 17 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 18 Ilmoitusasiat 5

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 17 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 18 Ilmoitusasiat 5 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 18 Ilmoitusasiat 5 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 2 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh , Keskusvaalilautakunta 19 03.06.2015 Kaupunginhallitus 270 05.10.2015 Kaupunginhallitus 297 09.11.2015 Äänestysaluejako 15.10.2016 alkaen 4614/00.00.00/2015 Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken kaupungin äänestysaluejako alkaen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken kaupungin äänestysaluejako alkaen Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 18.04.2016 Äänekosken kaupungin äänestysaluejako 15.10.2016 alkaen KH 14.03.2016 59 Vaalilain 8 :n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Seuraavat vaalit, joihin muutos vaikuttaisi, ovat:

Seuraavat vaalit, joihin muutos vaikuttaisi, ovat: Kaupunginhallitus 4 19.02.2018 Kaupunginhallitus 3 19.03.2018 Äänestysaluejako 15.10.2018 alkaen 57/00.00.00/2018 Kh 19.02.2018 4 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, Vaalilain

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) PALTAMON KUNTA PÖYTÄKRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 AKA 17:00-19:00 PAKKA Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone) OSALLSTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Keränen Ville 17:00-19:00

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 20 Vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 2 Keskusvaalilautakunta Aika 10.04.2017

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 9 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 9 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Keskusvaalilautakunta 17.04.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 9 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 2 Keskusvaalilautakunta Aika

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat Kunnanhallitus 283 16.10.2017 Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat 43/00.00.00/2017 KHALL 283 Tasavallan presidentin

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Keskusvaalilautakunta 09.03.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 12 Ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen 3 13 Herusten äänestysalueen kahvituslupaa koskeva anomus 5 14 Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh , Keskusvaalilautakunta 19 03.06.2015 Kaupunginhallitus 270 05.10.2015 Kaupunginhallitus 297 09.11.2015 Kaupunginvaltuusto 79 16.11.2015 Äänestysaluejako 15.10.2016 alkaen 4614/00.00.00/2015 Kesla 19 Valmistelija:

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 07.02.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 2 Tilapäisen henkilökunnan palkkaaminen

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 8/2017 51 Keskusvaalilautakunta Aika 29.12.2017 klo 14:00-14:20 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Keskusvaalilautakunta 26.01.2018 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 2 Keskusvaalilautakunta Aika

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016. Keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016. Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 30 07.04.2017 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016 Keskusvaalilautakunta 07.04.2017 30 Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaa

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 19.12.2017 klo 18:05-19:20 Paikka Kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Sivu 18 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille

Lisätiedot

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 VETELIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Keskusvaalilautakunta Aika 2.5.2019 klo 18:00-18:32 Paikka Kunnanvirasto johtokeskus Käsitellyt asiat Sivu 10 Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille 3 11 Vaalitoimitsijoiden

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen Kunnanhallitus 4 09.01.2017 Kunnanhallitus 17 30.01.2017 Kunnanhallitus 35 20.02.2017 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Kaupunginhallitus

Keskusvaalilautakunta Kaupunginhallitus Keskusvaalilautakunta 32 21.09.2017 Kaupunginhallitus 300 02.10.2017 300 ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKOJEN JA VARSINAISEN VAALIPÄIVÄN SEKÄ MAHDOLLISEN TOISEN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKKOJEN MÄÄRÄÄMINEN VUODEN 2018

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Keskusvaalilautakunta 26.02.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Keskusvaalilautakunnan sihteerin ottaminen 3 2 Vaalitoimitsijoiden määrääminen 4 3 Vaalilain edellyttämä kuulutus

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat:

Oikeusministeriön ohjeen mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämisessä kunnanhallituksen on otettava huomioon seuraavat seikat: Kaupunginhallitus 215 25.09.2017 Kaupunginhallitus 236 30.10.2017 Presidentinvaalien 2018 äänestyspaikat sekä aukioloajat Khall 25.09.2017 215 (Valm.hall.joht.) Ennakkoäänestyspaikan määrääminen Vaalilain

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 07.04.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 14 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

Lisätiedot

Kokousaika kello 17:00-17:31

Kokousaika kello 17:00-17:31 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 11.03.2019 kello 17:00-17:31 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo (os. Kasurilantie 1), kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15

Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta Kokousaika 17.04.2015 kello 18:00-21:15 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 21 Ennakkoäänestysasiakirjojen

Lisätiedot

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017

Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Virolahden kunnanhallitus 40 13.03.2017 Muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoon Kuntavaaleissa 2017 Kh 185 Vaalilain 15

Lisätiedot

Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestysaloite liittyen mahdolliseen kuntaliitokseen Mänttä-Vilppulan kanssa. Aloitteessa todetaan seuraavaa:

Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestysaloite liittyen mahdolliseen kuntaliitokseen Mänttä-Vilppulan kanssa. Aloitteessa todetaan seuraavaa: Kaupunginhallitus 128 11.05.2015 Valtuusto 24 25.05.2015 Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestysaloite liittyen mahdolliseen kuntaliitokseen Mänttä-Vilppulan kanssa 77/00.00.00/2015 KH 11.05.2015 128

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa Kaupunginhallitus 277 09.10.2017 Keskusvaalilautakunta 50 28.11.2017 Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa 604/00.00.00/2017 KHALL 09.10.2017

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste d3b74161-dac0-4abd-b311-b f9b

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste d3b74161-dac0-4abd-b311-b f9b Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste Allekirjoittajat Allekirjoittajan nimi ptknpit Ella Vuorela pj Eira Rosberg-Airaksinen ptkntark Jukka Hietanen ptkntark Virpi Saarenpää Päivä ja aika 10.06.2019 16:16

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden valtuustokauden alkamisajankohdan siirtymisen takia

Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden valtuustokauden alkamisajankohdan siirtymisen takia Kunnanhallitus 220 19.09.2016 Valtuusto 79 28.09.2016 Kunnanhallitus 259 17.10.2016 Valtuusto 95 09.11.2016 Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen 31.5.2017 saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/2017 52 Keskusvaalilautakunta Aika 30.11.2017 klo 16:00-16:32 Paikka Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 18 Keskusvaalilautakunnan sihteerin nimeäminen 54 19 Vuoden 2018 presidentinvaalin

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Keskusvaalilautakunta 08.02.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Vaalilain edellyttämät kuulutukset 3 2 Vaalitoimitsijoiden määrääminen 5 3 Keskusvaalilautakunnan kokoontumisajat

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa Virolahden kunnanhallitus 185 12.12.2016 Virolahden kunnanhallitus 3 16.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen kuntavaaleissa 9.4.2017 Kh 185 Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

AIKA klo 16:00-16:20 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone

AIKA klo 16:00-16:20 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KOKEMÄEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 29 Keskusvaalilautakunta AIKA 02.05.2019 klo 16:00-16:20 PAIKKA Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 3 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 3 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 26.01.2018 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 3 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 4 Presidentinvaalin 2018 yleisten ennakkoäänestyspaikkojen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti

Äänestysaluejaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B 97700 Ranua 18.1.2010 jaon tarkistamista selvittävän työryhmän loppuraportti 1. Työryhmän asettaminen ja toimeksianto Valtuusto päätti 16.11.2009 74 vuoden 2010 talousarvion

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot