Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito"

Transkriptio

1 Endoskopia Marianne Udd ja Jorma Halttunen Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito Suolistoverenvuodon tavallisimmat oireet ovat meleena ja verioksennus. Noin 80 % vuodoista on peräisin ruoansulatuskanavan yläosan alueelta, 5 % ohutsuolesta ja loput koolonista tai peräsuolesta. Äkillisesti verta oksentava tai melenoiva potilas kuuluu sairaalahoitoon. Maha- tai pohjukaissuolihaava on verenvuodon syynä puolella. Muita tavallisia syitä ovat variksit tai tulehdus tai Mallory Weissin syndrooma. Ruoansulatuskanavan yläosan vuodoissa diagnoosi tehdään tähystyksellä, ja sen yhteydessä voidaan tehdä toimenpiteitä vuodon lopettamiseksi ja uusintavuodon estämiseksi. Samalla voidaan hoitaa myös vuodon syy. Koolonin ja peräsuolen alueen tavallisimmat vuodon syyt ovat angiodysplasiat, divertikuloosi, kasvaimet ja peräpukamat. Suurin osa vuodoista loppuu itsekseen ilman toimenpiteitä. Varhainen tähystys auttaa tunnistamaan potilaat, joilla on suuri uusintavuodon riski. Muut potilaat voidaan kotiuttaa nopeasti. A kuutin suolistoverenvuodon oireena on tavallisimmin verioksennus, meleena, kirkkaan veren tulo peräsuolesta, kollapsi tai anemisoituminen. Noin 80 %:ssa tapauksista vuotopaikka sijaitsee ylemmän ruoansulatuskanavan alueella eli Treitzin ligamentin yläpuolella, 5 % ohutsuolen ja 15 % koolonin ja peräsuolen alueella. Kun oireena on äkillinen verioksentelu tai meleena ja runsaat veriulosteet, potilas kuuluu sairaalahoitoon. Länsimaissa ruoansulatuskanavan yläosan verenvuodon ilmaantuvuus on ollut / / v. Vuodon syynä on noin puolella maha- tai pohjukaissuolihaava. Taulukossa 1 on esimerkki diagnoosijakaumasta Kuopion ja Jyväskylän sairaanhoitopiirien alueella kolmen vuoden ajalta. Ruoansulatuskanavan verenvuodon aiheuttama kuolleisuus on ollut aikaisemmin %, mutta se on saatu pienenemään 6 8 %:iin noudattamalla nykyisiä ohjeita verensiirroista, endoskooppisesta hoidosta ja päivystyskirurgiasta. Suurin osa vuodoista loppuu itsekseen, mutta noin 20 % potilaista tarvitsee Duodecim 2008;124: Taulukko 1. Endoskopiassa todetut ruoansulatuskanavan yläosan verenvuodon syyt (%) Keski-Suomen keskussairaalassa ja KYS:ssa vuosina (591 potilasta). Mahahaava 29 Pohjukaissuolihaava 22 Mallory Weissin repeämä 11 Ruokatorven tulehdus tai haavauma 9 Variksit 5 Hemorraginen gastriitti, mahalaukun eroosiot 5 Tuumorivuoto 5 Dieulafoyn leesio 5 Muu 5 Epäselvä 4 jonkin toimenpiteen vuodon lopettamiseksi tai uusintavuodon estämiseksi. Peptistä haavatautia sairastavilla ikä ja endoskopiassa todetut aktiivisen tai hiljattaisen vuodon merkit, muut sairaudet, uusintavuoto ja päivystysleikkaustarve lisäävät kuoleman riskiä. Sairaalassa tavoitteena on tunnistaa nämä suuren riskin potilaat. Koolonin ja peräsuolen vuotoa aiheuttavat mm. angiodysplasiat, divertikuloosi, kasvaimet, iskeeminen koliitti ja peräpukamat. 1403

2 Hemodynamiikan stabilointi Sairaalaantulovaiheessa arvioidaan vuodon määrä ja potilaan tilannetta seurataan mittaamalla verenpaine, syketaajuus ja happikyllästeisyys. Anamneesissa ja kliinisissä löydöksissä huomioidaan verioksentelu ja meleena, huimaus ja tajunnan menetys. Laboratorioarvoista tärkeimmät ovat verenkuva, nestetasapainoarvot ja hyytymistekijät (INR, trombosyytit). Potilaalle aloitetaan Verenvuotopotilaan nestekorvaus, jolla tavoitellaan yli hoidon perusperiaatteet Hemodynaaminen tila tarkistetaan heti ja korjataan 100 mmhg:n systolista verenpainetta, syketaajuut Vuotokohta paikannetaan Vuoto lopetetaan ta alle 100 / min ja Uusintavuoto estetään hemoglobiinipitoisuutta g/l. Vuotoon johtanut syy hoidetaan Hemodynaaminen tila korjataan nopeasti tavoitteeseen, jotta potilas on valmis hoitotoimenpiteisiin. Nopea korjaus voi kuitenkin saada vuodon alkamaan uudelleen, ja valmiudet toimenpiteisiin on järjestettävä pikaisesti. Hemodynamiikan optimaalinen korjaus vähentää toimenpiteenjälkeisiä iskeemisiä sydäntapahtumia ja kuolleisuutta (Baradarian ym. 2004). Nestekorvausta ja verensiirtoja varten asetetaan laskimokanyylit ja tarvittaessa virtsakatetri ja keskuslaskimokanyyli. Keskuslaskimopaineen tavoitteena on 5 10 mmhg ja diureesitavoite 30 ml/h. Vuotopotilaan nestekorvaukseen käytetään kirkkaita nesteitä, esimerkiksi Ringerin liuosta ja kolloideja, sekä punasoluja. Myös plasmaa ja verihiutaleita annetaan hyytymistekijäarvojen mukaan. Tämä on muistettava erityisesti antikoagulanttien käyttäjillä, joilla vuoto voi rauhoittua pelkästään hyytymistekijät korjaamalla. Jos potilaan verenpaine ja syketaajuus saadaan nesteytyksellä korjaantumaan, häntä voidaan turvallisesti seurata eikä päivystystoimenpiteitä tarvita. Seuranta tarkoittaa verenpaineen, syketaajuuden ja hemogblobiiniarvon kontrolloimista, sillä kertaalleen rauhoittunut vuoto voi alkaa uudelleen kudosperfuusion parantuessa ja vaatia nopeita toimenpiteitä. Jos vuoto-oireet jatkuvat tai uusivat, potilaalle on tehtävä tähystys vuotokohdan paikantamiseksi ja vuodon tyrehdyttämiseksi. Mahalaukun tai paksusuolen tähystyksellä saadaan paikannetuksi 90 % vuodoista. Tähystys Tähystys tehdään päivystysluonteisesti saman vuorokauden aikana tai viimeistään seuraavana aamuna potilaan voinnin ja sairaalan palvelujen mukaan. Variksvuotoa epäiltäessä suosituksena on tehdä tähystys 12 tunnin kuluessa sairaalaan tulosta (de Franchis 2005). Vuodon syyn lisäksi tähystyksellä saadaan käsitys vuodon merkeistä ja uusintavuotoriskistä, ja sen yhteydessä voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet. Jos potilaalla ei katsota olevan uusintavuotoriskiä, hänet voidaan turvallisesti kotiuttaa mahdollisen mahahaavalääkityksen kera. Ennen tähystystä mahalaukku voidaan tyhjentää verestä ja hyytymistä nenä-mahaletkun kautta huuhtelemalla. Runsaat hyytymät saadaan parhaiten pois suu-mahaletkun tai suurikanavaisen (6 mm:n toimenpidekanava) vuototähystimen avulla. Vuototähystimeen on syytä kytkeä erillinen painehuuhtelu ja imu. Jos on epävarmuutta siitä, tuleeko vuoto ruoansulatuskanavan ylä- vai alaosan alueelta, on syytä aloittaa mahalaukun tähystyksellä. Suurin osa vuodoista ja ennen kaikkea massiiviset hengenvaaralliset vuodot ovat tältä alueelta. Näitä ovat ruokatorven variksvuoto ja pohjukaissuolen takaseinän verenvuoto, joka on peräisin mahapohjukaissuolivaltimosta. Vuotoriskin merkit Suurin osa vuodon syynä olevista löydöksistä ei tarvitse mitään toimenpiteitä. Ruoansulatuskanavan yläosan tähystyksen yhteydessä todetut vuodon merkit luokitellaan yleensä Forrestin luokituksella, joka ennustaa uusintavuotoriskiä sekä endoskooppisen ja leikkaushoidon tarvetta. Forrestin luokitus ja uusintavuotovaara on esitetty taulukossa 2. Luokituksen ongelmana on, että vuodon merkkien tunnistamisessa esiintyy tutkijoiden välillä vaihtelua M. Udd ja J. Halttunen

3 Taulukko 2. Maha- tai pohjukaissuolihaavan akuutin tai äskettäisen vuodon merkit Forrestin luokituksen mukaan ja uusintavuotovaara ilman hoitoa (Forrest ym. 1974, Laine ym. 1994). Forrestin Löydös Uusintavuotoriski luokka ilman hoitoa (%) Ia Suihkuvuoto Ib tihkuvuoto 55 IIa näkyvä suoni 43 IIb Hyytymä 22 IIc Hematiinitäplä 10 III Haavan puhdas pohja 5 näistä hoidoista adrenaliiniruiskutukseen uusintavuotoriski ja päivystysleikkaustarve vähenivät Marmon ym. (2007) aineistossa merkitsevästi maha- ja pohjukaissuolihaavapotilailla pelkkään adrenaliinin antoon verrattuna. Kuvassa 2 on esitetty vuotopotilaan tähystystoimenpiteessä tarvittavia instrumentteja. Uusintavuotoriskiä lisää myös haavan suuri koko (1 2 cm), sijainti korkealla mahalaukun pienen kaarteen puolella tai bulbuksen takaseinässä. Oireista ja kliinisistä löydöksistä verioksennus, sokki sairaalaantulovaiheessa ja pieni hemoglobiinipitoisuus ovat uusintavuodon riskitekijöitä. Suurin osa uusintavuodoista alkaa 72 tunnin kuluessa sairaalaan tulosta (Lin ym. 1994). Endoskooppinen hoito Tähystyksen yhteydessä tarvitaan hoitotoimenpiteitä, kun todetaan käynnissä oleva vuoto (Forrest Ia ja Ib) tai hiljattaisen vuodon merkkinä näkyvä suonen kylki (Forrest IIa, kuva 1). Vuotokohdan päällä oleva hyytymä (Forrest IIb) huuhdotaan pois, ja alta paljastuva aktiivinen vuoto tai suoni hoidetaan tähystyksen yhteydessä, mutta hematiinitäplää (Forrest IIc) ei tarvitse hoitaa. Hoidon on todettu vähentävän merkitsevästi uusintavuotoja, päivystysleikkauksia ja kuolleisuutta verrattuna standardihoitoon (nesteytys ja päivystysleikkaus tarvittaessa) (Cook ym. 1992). Eri endoskooppiset menetelmät (adrenaliini, fibriiniliima, metalliklipsit ja elektrokoagulaatio: monopolaari- tai bipolaaripoltto, lämpösondi) ovat tehokkaita vuodon hoidossa. Jos todetaan aktiivinen vuoto, vuotokohdan ympärille kudokseen voidaan ruiskuttaa ensin adrenaliinia (0,1 mg/ml 3 5( 10) ml). Seuraavaksi vuotokohta käsitellään uusintavuodon ehkäisemiseksi lämpösondilla, elektrokoagulaatiolla tai fibriiniliimaruiskutuksella. Yhdistettäessä jokin Kuva 1. Forrest IIa luokan haava. Koholla oleva suonen kylki (nuoli) haavan pohjassa. Kuva 2. Tähystystyökaluja ylhäältä alas: adrenaliinineula, fibriiniliimaneula, metalliklipsi, huuhteleva polttokärki, bipolaarisondi ja kuumakärkisondi. Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito 1405

4 Tähystystoimenpiteiden jälkeen uusintavuotoa esiintyy %:ssa tapauksista, joissa on hoidettu aktiivista vuotoa tai näkyvää suonta. Sokki sairaalaantulovaiheessa, suihkuttava vuoto, vuoto pohjukaissuolen takaseinästä ja kookas maha- tai pohjukaissuolihaava liittyvät mahdolliseen hoidon epäonnistumiseen tai uusintavuotoriskiin. Kun tähystystoimenpiteet uusitaan, vuoto saadaan loppumaan puolella näistäkin potilaista (Thomopoulos ym. 2001). Vaikka rutiinimaista seurantaendoskopiaa vuodon tarkistamiseksi ei suositella, tähystyksen ja toimenpiteet voi uusia, jos havaitaan merkkejä aktiivisesta vuodosta tai epäillään ensimmäisen hoidon onnistumista (Barkun ym. 2003). Mallory Weissin repeämissä suurin osa vuodoista (90 %) loppuu itsekseen. Kun todetaan käynnissä oleva vuoto, hoitona voi käyttää adrenaliinin lisäksi termaalista menetelmää tai klipsausta (Kim ym. 2005) (kuvat 3 ja 4). Dieulafoyn limakalvovaurio on harvinainen vuodon syy. Siinä on vuotava valtimo muutoin terveen näköisessä limakalvossa. Vuotopaikka on useimmiten mahalaukun yläosassa 5 cm:n säteellä kardiasta. Ongelmana on raju, jaksoittainen vuoto. Koska vuotokohta sijaitsee pehmeässä limakalvossa, klipsi on kätevä hoitovaihtoehto (kuvat 5 ja 6). Vuodon hoidon lisäksi metalliklipsiä kannattaa käyttää vuotopaikan merkitsemiseen mahdollista myöhempää leikkausta tai angioembolisaatiota ajatellen. Uusintavuodon estämiseksi limakalvon alainen suuri suoni on tuhottava tavalla tai toisella. Paras vaihtoehto on elektrokoagulaatio metalliklipsejä pitkin, jolloin virta ohjautuu oikeaan paikkaan. Adrenaliinin ja esimerkiksi fibriiniliiman käytöllä saatu hoitotulos on usein vain väliaikainen. Jos potilaalla tiedetään olevan maksakirroosi tai sitä epäillään, hoito on aloitettava ruokatorvivariksia silmällä pitäen niihin liittyvän suuren kuolleisuuden vuoksi. Potilaalle aloitetaan terlipressiini- tai oktreotidihoito ja antibioottilääkitys tähystystä odotellessa. Terlipressiiniä annetaan 2 mg suoneen boluksena neljän tunnin välein 2 5 vuorokauden ajan. Oktreotidia annetaan jatkuvana suonensisäisenä infuusiona 600 µg / 12 tuntia. Vuotavien ruokatorvivariksien hoitona ovat kumilenkkiligatuurat. Variksit voidaan käsitellä myös niiden ympärille ruiskutettavalla ärsyttävällä kemikaalilla (skleroterapia). Tämä komplikaatioalttiimpi menetelmä on toisinaan teknisesti helpompi suorittaa vuototilanteessa. Funduksen ja kardian variksiin voidaan ruiskuttaa syanoakrylaattiliimaa. Potilaalle voidaan väliaikaisesti asentaa Sengstaken Blakemoren putki komprimoimaan kardiaa, jos vuoto jatkuu lääkityksestä huolimatta ja tähystys viivästyy. Tähystys on aina aiheellinen senkin vuoksi, että kirroosipotilailla yläruoansulatuskanavan yläosan akuutin verenvuodon syy on 30 %:ssa tapauksista jokin muu kuin variksit. Putken oikea asennustekniikka ja käyttö on osattava. Tarvittaessa mahalaukkupallon paikka tarkistetaan röntgenkuvauksella. Putken käyttö on myös aiheellista, jos vuoto jatkuu kumilenkkiligatuurahoidon jälkeenkin eikä uusintahoito onnistu. Ruokatorven tulehduksen tai haavauman, mahalaukun eroosioiden ja hemorragisen gastriitin aiheuttama verenvuoto loppuu lähes aina ilman endoskooppista hoitoa. Tavallista tihkuvuotoa voi hoitaa adrenaliinilla ja elektrokoagulaatiolla. Nämä potilaat hyötyvät haponestolääkityksestä. Paksusuolen alueelta tuleva vuoto lakkaa yleensä itsestään. Vuotopaikka paikannetaan tähystyksellä ja näkyvyyden takaamiseksi suoli tyhjennetään ennen kolonoskopiaa. Angiodysplasiavuotoa voidaan hoitaa klipsillä tai argonplasmakoagulaatiolla. Rajun divertikkelivuodon hoitona voidaan käyttää klipsimerkintää ja angioembolisaatiota tai leikkausta. Toimenpiteiden esimerkiksi polypektomian jälkeiset vuodot hoidetaan kuumabiopsiapihdeillä tai metalliklipsillä. Lääkehoito Kun maha- ja pohjukaissuolihaavan verenvuoto on saatu loppumaan tähystystoimenpiteillä, lääkehoito tähtää uusintavuodon estämiseen. In vitro tutkimuksissa on todettu, että pepsiini ja suolahappo liuottavat jo syntynyttä hyytymää, kun mahalaukun ph on alle 4. Siksi lääkehoidolla pyritään lähes neutraaliin mahalaukun ph-arvoon ja maksimaaliseen haponerityksen 1406 M. Udd ja J. Halttunen

5 Kuva 3. Vuotava Mallory Weissin repeämä ruokatorven alaosassa limakalvorajalla. Kuva 4. Metalliklipseillä hoidettu Mallory Weissin vuoto. Lisäksi kaksi pienempää vuotamatonta vauriota nähtävissä molemmilla sivuilla (nuolet). Kuva 5. Tyypillinen Dieulafoyn vaurion aiheuttama vuoto muutoin normaalilta näyttävästä limakalvosta. Kuva 6. Ulcus simplex vuoto on tukittu metalliklipsein. Suonen koagulaatio onnistuu tämän jälkeen parhaiten polttamalla klipsejä pitkin. Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito estoon 72 tunnin ajan, jolloin uusintavuotoriski on suurimmillaan. H 2 -reseptorin salpaajat eivät ole tehokkaita hapon erityksen estäjiä ensimmäisen vuorokauden jälkeen, ja niiden teho on verrattavissa lumelääkkeeseen maha- ja pohjukaissuolihaavan uusintavuodon estämisessä (Levine ym. 2002). Protonipumpun estäjillä (PPI) voidaan sen sijaan ehkäistä uusintavuotoa lumekontrolloitujen tutkimusten ja meta-analyysin mukaan annoksista ja antoreiteistä riippumatta (Leontiadis ym. 2005). Lääkitys ei kuitenkaan korvaa endoskooppista hoitoa akuutissa vuodossa, eikä PPIlääkityksellä mahahaavavuodon yhteydessä tai ennen endoskopiaa ole havaittu olevan kuolleisuutta vähentävää vaikutusta. Embolisaatio Jos tähystystoimenpiteet vuodon tyrehdyttämiseksi eivät onnistu, voidaan verisuonten varjoainekuvauksella paikantaa vuotopaikka ja tukkia vuotava suoni (kuva 7). Tätä ennen kannattaa tähystyksen yhteydessä merkitä vuotopaikka 1407

6 kuksen eksisiolla tai vuotokohdan suturaatiolla. Mahalaukun typistystä harkitaan vain, jos vuodon lisäksi potilaalla on penetroitunut tai stenoosin aiheuttava mahahaava. Toistuva tai massiivinen divertikkelivuoto ja tuumorien aiheuttamat vuodot voivat vaatia päivystysleikkauksen. Tällöinkin vuotopaikan paikannus tähystyksellä on tarpeen. Jatkohoito Kuva 7. Suuri pohjukaissuolihaava, jonka vuoto on tukittu angioembolisaatiolla. metalliklipsillä. Jos angioembolisaation jälkeen tulee uusintavuoto, embolisaatio voidaan usein uusia (Burke ym. 2007). Menetelmä voi olla vaihtoehto niille potilaille, joille kirurginen hoito on liian suuri riski tai jos vuodon vuoksi leikattu potilas alkaa vuotaa uudelleen. Harvinainen haiman pseudokystan pseudoaneurysmavuoto voidaan yhä useammin hoitaa angioembolisaatiolla (Udd ym. 2007a). Aiempi peptinen haavatauti lisää vuodon uusimisen riskiä. Tulehduskipulääkkeet ovat mahaja pohjukaissuolihaavan vuodon riskitekijöitä. Hiljattain alkanut lääkkeen käyttö lisää vaaraa, ja riski kasvaa myös annoksen kasvaessa (Lewis ym. 2002, Udd ym. 2007b). Suurimman vuotoriskin aiheuttaa ketoprofeeni ja pienimmän ibuprofeeni ja diklofenaakki (Lewis ym. 2002, Lanas ym. 2006). Tulehduskipulääkkeiden käyttö on Suomessa yleisempää (61,2 DDD tuhatta henkilöä kohti päivässä) ja limakalvovaurioiden suhteen turvallisempaa parasetamolia käytetään vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa (Helin- Salmivaara ym. 2003). Tupakoinnin on myös todettu olevan maha- ja pohjukaissuolihaavan riskitekijä. Alkoholin liikakäyttö liittyy maksa Leikkaushoito Varsinkaan kirurgisiin hoitoihin ei ryhdytä ilman vuodon paikantamista. Tähystys tehdään päivystystapauksessa usein leikkaussalissa. Peptisen haavan vuoksi tehtyjen päivystysleikkausten määrä on vähentynyt endoskooppisen ja lääkehoidon kehittymisen myötä. Päivystysleikkaus tehdään, jos endoskooppinen hoito ei ole mahdollinen tai ei lopeta vuotoa (Ohmann ym. 2000). Tällöin on tärkeää saada vuotopaikka mahdollisimman nopeasti hallintaan. Vuotava pohjukaissuolihaava hoidetaan duodenotomialla ja vuotokohdan suturaatiolla, vuotava mahahaava gastrotomialla ja uly d i n a s i a t Ruoansulatuskanavan verenvuodon syy selviää tähystyksellä, ja samalla voidaan tehdä toimenpiteitä vuodon lopettamiseksi ja uusintavuodon estämiseksi. Riskitapaukset uusintavuodon suhteen tunnistetaan tähystyksessä. Pienen riskin potilaat voidaan turvallisesti kotiuttaa tähystyksen jälkeen. Uusintavuodoista suurin osa alkaa kolmen vuorokauden kuluessa sairaalaan tulosta, jolloin puhutaan vuodon primaarisen hallinnan epäonnistumisesta. Endoskooppisen hoidon jälkeen protonipumpun estäjät vähentävät uusintavuotoja maha- ja pohjukaissuolihaavavuodoissa M. Udd ja J. Halttunen

7 kirroosiin, ruokatorven variksiin ja ruokatorven tulehdukseen ja hypertensiiviseen gastropatiaan. Mahalaukun Helicobacter pylori infektio lisää maha- ja pohjukaissuolihaavan vuodon riskin 2 3-kertaiseksi (Stack ym. 2002). Bakteerin toteamiseksi on otettava näytteet mahalaukun limakalvolta tähystyksen yhteydessä. Lyhytkin PPI-lääkitys vaikuttaa helikobakteerin luotettavaan toteamiseen. Uddin ym. (2003) aineistossa jo kolmen vuorokauden PPI-lääkityksen jälkeen % alun perin helikobakteeripositiivisista muuttui negatiivisiksi. Kun potilaalla on vuotava maha- tai pohjukaissuolihaava, negatiiviseen helikobakteerivastaukseen tulee suhtautua epäilevästi. Kun vuototilanteessa negatiivisiksi tulkittuja potilaita testattiin uudelleen 4 8 viikon kuluttua, helikobakteeri löytyi 79 %:lta potilaista (Guell ym. 2006). Nykyään useammilla potilailla on käytössään veren hyytymiseen vaikuttavia lääkkeitä (asetyylisalisyylihappo, klopidogreeli, varfariini). Näiden lääkkeiden käytöstä vuototilanteen jälkeen on konsultoitava lääkityksen aloittanutta lääkäriä. Maha- ja pohjukaissuolihaavapotilaiden PPIlääkitystä jatketaan 4 6 viikkoa. Tarvittaessa helikobakteeri häädetään ja tulehduskipulääkkeiden käyttö lopetetaan. Ruokatorven tulehdusta hoidetaan pitkäaikaisella PPI-lääkityksellä. Ruokatorvivariksit hoidetaan toistuvin ligeerauksin, ja potilaille tulisi aina aloittaa vuodon jälkeen sekundaariprofylaksi ei-selektiivisellä beetasalpaajalla, propranololilla, jos hän sen sietää. Toistuva divertikkelivuoto voidaan hoitaa suolen typistyksellä. Lopuksi Vuototähystyksestä on tullut niin olennainen osa hoitokäytäntöä, ettei kukaan kirurgi enää ryhdy suin päin leikkaamaan vuotopotilasta tietämättä osoitetta. Potilaan tutkimus aloitetaan tähystämällä ja paikantamalla vuoto ja arvioimalla vuotoriski. Diagnostiikan lisäksi tähystyksessä saadaan useimmiten tehdyksi myös hemostaasi ja potilaan akuutti henkeä uhkaava ongelma hoidetuksi. Jatkuva päivystyspisteiden vähentäminen ja keskittäminen edellyttävät myös parempien palvelujen järjestämistä. Joustava ja tehokas hoito vaatii hyvää laitteiston tuntemusta ja tähystystaitoisten lääkäreiden päivystysvalmiutta. Varhainen tutkimus parantaa osaltaan yksikön tehokkuutta. Mitä nopeammin vuototähystys saadaan tehdyksi, sitä paremmin hoidon kohdentaminen onnistuu. Samalla vältytään myös turhilta uusintavuodoilta ja etenkin turhalta potilaan osastolla makuuttamiselta tähystystä odotellessa. Tässä suhteessa tilanne on edelleen puutteellinen Suomen kaikissa päivystyspisteissä. Kirjallisuutta Baradarian R, Ramdhaney S, Chapalamadugu R, ym. Early intensive resuscitation of patients with upper gastrointestinal bleeding decreases mortality. Am J Gastroenterol 2004;4: Barkun A, Bardou M, Marshall JK. Nonvariceal Upper GI Bleeding Consensus Conference Group. Consensus recommendations for managing patients with nonvariceal upper gastrointestinal bleeding. Ann Intern Med 2003;10: Burke SJ, Golzarian J, Weldon D, Sun S. Nonvariceal upper gastrointestinal bleeding. Eur Radiol 2007;7: Cook DJ, Guyatt GH, Salena BJ, Laine LA. Endoscopic therapy for acute nonvariceal upper gastrointestinal hemorrhage: a meta-analysis. Gastroenterology 1992;1: Forrest JA, Finlayson ND, Shearman DJ. Endoscopy in gastrointestinal bleeding. Lancet 1974;7877: De Franchis R. Evolving consensus in portal hypertension. Report of the Baveno IV consensus workshop on methodology of diagnosis and therapy in portal hypertension. J Hepatol 2005;43: Guell M, Artigau E, Esteve V, Sanchez-Delgado J, Junquera F, Calvet X. Usefulness of a delayed test for the diagnosis of Helicobacter pylori infection in bleeding peptic ulcer. Aliment Pharmacol Ther 2006;1:53 9. Helin-Salmivaara A, Klaukka T, Huupponen R. Heavy users of non-steroidal anti-inflammatory drugs: A nationwide prescription database study in Finland. Eur J Clin Pharmacol 2003;5 6: Kim JW, Kim HS, Byun JW, ym. Predictive factors of recurrent bleeding in Mallory-Weiss syndrome. Korean J Gastroenterol 2005;6: Laine L, Freeman M, Cohen H. Lack of uniformity in evaluation of endoscopic prognostic features of bleeding ulcers. Gastrointest Endosc 1994;4: Lanas A, Garcia-Rodriguez LA, Arroyo MT, ym. Risk of upper gastrointestinal ulcer bleeding associated with selective COX-2 inhibitors, traditional non-aspirin NSAIDs, aspirin, and combinations. Gut 2006;55: Leontiadis GI, Sharma VK, Howden CW. Systematic review and metaanalysis of proton pump inhibitor therapy in peptic ulcer bleeding. Br Med J 2005;7491: Levine JE, Leontiadis GI, Sharma VK, Howden CW. Meta-analysis: the efficacy of intravenous H2-receptor antagonists in bleeding peptic ulcer. Aliment Pharmacol Ther 2002;6: Lewis SC, Langman MJ, Laporte JR, Matthews JN, Rawlins MD, Wiholm BE. Dose-response relationships between individual nonaspirin nonsteroidal anti-inflammatory drugs (NANSAIDs) and serious upper gastrointestinal bleeding: A meta-analysis based on individual patient data. Br J Clin Pharmacol 2002;3: Lin HJ, Perng CL, Lee FY, Lee CH, Lee SD. Clinical courses and predictors for rebleeding in patients with peptic ulcers and non-bleeding visible vessels: a prospective study. Gut 1994;10: Marmo R, Rotondano G, Piscopo R, Bianco MA, D Angella R, Cipolletta L. Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito 1409

8 Dual therapy versus monotherapy in the endoscopic treatment of high-risk bleeding ulcers: a meta-analysis of controlled trials. Am J Gastroenterol 2007;2: Ohmann C, Imhof M, Roher HD. Trends in peptic ulcer bleeding and surgical treatment. World J Surg 2000;3: Stack WA, Atherton JC, Hawkey GM, Logan RF, Hawkey CJ. Interactions between Helicobacter pylori and other risk factors for peptic ulcer bleeding. Aliment Pharmacol Ther 2002;3: Thomopoulos KC, Mitropoulos JA, Katsakoulis EC, ym. Factors associated with failure of endoscopic injection haemostasis in bleeding peptic ulcers. Scand J Gastroenterol 2001;6: Udd M, Miettinen P, Palmu A, Julkunen R. Effect of short-term treatment with regular or high doses of omeprazole on the detection of Helicobacter pylori in bleeding peptic ulcer patients. Scand J Gastroenterol 2003;6: Udd M, Leppäniemi AK, Bidel S, ym. Treatment of bleeding pseudoaneurysms in patients with chronic pancreatitis. World J Surgery 2007a;31: Udd M, Miettinen P, Palmu A, ym. Analysis of the risk factors and their combinations in acute gastroduodenal ulcer bleeding: a case-control study. Scand J Gastroenterol 2007b;12: MARIANNE UDD, LT, erikoislääkäri JORMA HALTTUNEN, dosentti, osastonylilääkäri HYKS:n gastroenterologian ja yleiskirurgian klinikka PL 340, HUS 1410

ALKOHOLI JA MAHA-SUOLIKANAVAN VERENVUODOT KYS:SSA VUOSINA 2009 2011

ALKOHOLI JA MAHA-SUOLIKANAVAN VERENVUODOT KYS:SSA VUOSINA 2009 2011 ALKOHOLI JA MAHA-SUOLIKANAVAN VERENVUODOT KYS:SSA VUOSINA 2009 2011 Jenni Koskela Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos /Kirurgian

Lisätiedot

Tulehduskipulääkkeet tänään

Tulehduskipulääkkeet tänään Tulehduskipulääkkeet tänään Klaus Olkkola Helsingin yliopisto ja HYKS Tulehduskipulääkkeiden vaikutukset Kipua lievi6ävä eli analgee8nen vaikutus Kuume6a alentava eli an:pyree8nen vaikutus Tulehdusta lievi6ävä

Lisätiedot

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Endoskopia Leena Kylänpää, Marianne Udd ja Jorma Halttunen Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Krooninen pankreatiitti on haimaa arpeuttava tauti, joka kehittyy akuuttien haimatulehdusten

Lisätiedot

HYYTYMISVALMISTEIDEN HALLITTU KÄYTTÖ. Riitta Heino Erikoislääkäri TYKS, TOTEK

HYYTYMISVALMISTEIDEN HALLITTU KÄYTTÖ. Riitta Heino Erikoislääkäri TYKS, TOTEK HYYTYMISVALMISTEIDEN HALLITTU KÄYTTÖ Riitta Heino Erikoislääkäri TYKS, TOTEK ISCB 2009: KORVAUSPROTOKOLLAT 2010: FIBRINOGEENI 2011: HYYTYMISEN MONITOROINTI KORVAUKSEN HISTORIAA 70-luvulla: 2 litraa kirkkaita,

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Leikkausverenvuodon portaittainen korvaus. Kati Järvelä TAYS Sydänkeskus Oy

Leikkausverenvuodon portaittainen korvaus. Kati Järvelä TAYS Sydänkeskus Oy Leikkausverenvuodon portaittainen korvaus Kati Järvelä TAYS Sydänkeskus Oy Veritilavuus Hapenkuljetus kyky Hemostaasin ylläpito =verenvuodon tyrehdyttäminen / tyrehtyminen Veritilavuus Leikkausverenvuodon

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys SKKYn ja Sairaalakemistit ry:n koulutuspäivät 16.11.2012 Dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Taina Sipponen 1 Kalprotektiinijulkaisut

Lisätiedot

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia Ruokatorvisyöpä Ruokatorvisyöpä 2013 Eero Sihvo Dos KSKS Nielemisvaikeus Suomessa vajaa 300/v 14. yleisin ca >20. yleisin ca 2 histologista päätyyppiä Distaalinen ruokatorvi 40,0 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0

Lisätiedot

Biohitin GastroPanel-keksintö

Biohitin GastroPanel-keksintö Shanghaissa 15. - 16. syyskuuta, 2006 pidetyn Gastritis Consensus Workshop in osanottajia. Eturivissä oikealta viidentenä työryhmän puheenjohtaja, mm. Kiinan terveysministeriössä toimiva professori Shu-Dong

Lisätiedot

Feokromosytoomapotilaan anestesia

Feokromosytoomapotilaan anestesia Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia

Lisätiedot

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Skopian indikaatiot Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 / 9.12.2013 Kirsi Rantanen Neurologian erikoislääkäri, neurologian klinikka, HUS Aivoinfarkti Verisuonitukoksesta

Lisätiedot

Dyspepsialla ymmärretään ylävatsaan painottuvia

Dyspepsialla ymmärretään ylävatsaan painottuvia Katsaus MARTTI FÄRKKILÄ Miten dyspepsiaa tulisi hoitaa? Ylävatsavaivat eli dyspepsia ovat tavallinen oire avoterveydenhuollon vastaanotolla, ja ne ovat haastavia sekä diagnostiikan että hoidon kannalta.

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS MITÄ REFLUKSI TARKOITTAA? Mahalaukun tai ohuensuolen sisällön pääsy ruokatorveen ilman oksentamista fysiologinen refluksi kenellä tahansa sopivissa olosuhteissa patologinen

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Keskenmenon hoito GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS Miten valitsen hoidon? Potilaan toiveet Logistiikka Keskenmenon tyyppi Alkuraskauden verenvuoto

Lisätiedot

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta. Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta. Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014 Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014 Endoskooppinen arvio Japanilainen monikeskustutkimus, 275 potilasta Kromoendoskopia

Lisätiedot

Verensiirtojen haittavaikutusten, vaaratilanteiden ja väärän verensiirron määrittely

Verensiirtojen haittavaikutusten, vaaratilanteiden ja väärän verensiirron määrittely VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2010 Verensiirtoihin liittyvät turvallisuusriskit ovat Suomessa vähäiset. Vuonna 2010 sairaanhoitolaitoksiin toimitettiin yhteensä yli 343 000 verivalmistetta. Vakavia

Lisätiedot

Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei?

Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei? Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei? Turvallinen verensiirto 15.3.2016 Susanna Sainio, SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Ensisijaisesti potilaan ABO- ja RhD-veriryhmän mukaisia valmisteita 2 222 2 2 Entä

Lisätiedot

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS

Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS 1 Vammapotilaan kivunhoito Jouni Kurola KYS Vammautuneen erityispiirteet Tajunnan muutokset Hengitystie-ongelmat Hengitysongelmat Verenkierron epävakaus Erilaiset vammat Yksittäiset raajavammat kivunhoito

Lisätiedot

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen INTO-päivät, 6.11.2018 Dipoli Kaisa Huotari LT, Infektiolääkäri HUS, Tulehduskeskus, Peijaksen sairaala Tässä esityksessä jätän vähemmälle

Lisätiedot

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista Tietoa nielurisaleikkauksesta Tämän tiedotteen tarkoituksena on auttaa potilasta voimaan mahdollisimman hyvin ja palaamaan normaaliin ruokavalioon ja normaaleihin aktiviteetteihin mahdollisimman nopeasti

Lisätiedot

Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö

Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö Käypä hoito -suositus Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö Tavoitteet Hoitosuosituksen tavoitteena on vähentää tulehduskipulääkeiden haittavaikutuksia ja etenkin niiden käyttöön liittyvän maha- ja

Lisätiedot

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI

LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART

Lisätiedot

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015

VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015 VSSHP ALUEEN ENSIVASTEYKSIKÖIDEN LÄÄKEHOITO- OHJEET 2015 Alkuperäinen versio 5/2014: Teemu Elomaa EL, Petri Aaltonen EL Päivitetty 6/2015 (työryhmä: Petri Aaltonen, Anu Keskilohko, Tuomo Maavirta, Aaron

Lisätiedot

Ruokatorven refluksitauti on yleinen vaiva,

Ruokatorven refluksitauti on yleinen vaiva, Refluksitauti Refluksitaudin lääkehoito Pekka Pikkarainen Ruokatorven refluksitauti on krooninen sairaus, joka huonontaa elämänlaatua. Hoidon tavoitteena on lievittää oireita ja parantaa ruokatorvitulehdus.

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010

Entry-tekniikat GKS 23.9.2010 Entry-tekniikat Päivi Härkki GKS 23.9.2010 Laparoskopia Vakavien komplikaatioiden riski laparoskopioissa 0.3% 50% laparoskopian vakavista komplikaatioista johtuu sokkona tehtävästä alkuvaiheesta/entrystä

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot

Tekonivelpotilaan anestesia ja kivunhoito. 21.11.2011 Vs. os.ylil. Heikki Vääräniemi

Tekonivelpotilaan anestesia ja kivunhoito. 21.11.2011 Vs. os.ylil. Heikki Vääräniemi Tekonivelpotilaan anestesia ja kivunhoito 21.11.2011 Vs. os.ylil. Heikki Vääräniemi Rapid recovery Esilääkitys - Tavoittena potilaan nopea mobilisointi - Panadol 2g - Celebra 200mg - Gabapentin 600mg -

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö. Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n ja Suomen Reumatologisen Yhdistyksen asettama hoitosuositustyöryhmä

Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö. Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n ja Suomen Reumatologisen Yhdistyksen asettama hoitosuositustyöryhmä Käypä hoito -suosituksen päivitys Käypä hoito -suositus on päivitetty Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n ja Suomen Reumatologisen Yhdistyksen asettama hoitosuositustyöryhmä

Lisätiedot

Aiemmin terve keski-ikäinen nainen, jolle

Aiemmin terve keski-ikäinen nainen, jolle Kliinis-patologinen kokousselostus Keski-ikäisen naisen toistuvat ohutsuolen puhkeamat, suolihaavaumat ja ripuli 1 Veli-Pekka Harjola ja Martti Färkkilä Keski-ikäiselle aiemmin varsin terveelle naiselle

Lisätiedot

Helicobacter pylori infek.o. H.pylori- infek.on riskitekijöitä. Ikäkohor[- ilmiö Vammalassa n=

Helicobacter pylori infek.o. H.pylori- infek.on riskitekijöitä. Ikäkohor[- ilmiö Vammalassa n= Krooniset infektiot:helicobacter pylori Hilpi Rautelin 7.9.2012 Helicobacter pylori infek.o Infek.on prevalenssi on nopeas. vähentynyt (myös) Suomessa Uusi eurooppalainen suositus: Management of Helicobacter

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu referral-menettelyn tuloksena. Jäsenvaltion

Lisätiedot

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle Myoomien embolisaatiohoito Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle 1 Opas toteutettu kätilötyön opinnäytetyönä Nella Tiihonen & Tanja Toivari Savonia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,

Lisätiedot

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty!

COPYRIGHT MARTINE VORNANEN. Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! COPYRIGHT MARTINE VORNANEN Tämän materiaalin julkinen esittäminen ilman tekijän lupaa on kielletty! PAPILLAN JA ULKOISTEN SAPPITEIDEN KASVAIMET MARTINE VORNANEN PSHP LABORATORIOKESKUS ULKOISTEN SAPPITEIDEN

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa

1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa 1.Kirurginen antimikrobiprofylaksi Lapin keskussairaalassa Profylaksin yleiset periaatteet: Aina tarpeellinen, kun on kyseessä 2. ja 3. puhtausluokan leikkaus, vrt. alla 1. puhtausluokan leikkaus, jos

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta?

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Suomen yleislääkäriyhdistys 13.05.2016 Päivi Salminen-Peltola osastonylilääkäri HUS Hyvinkään sairaala Sisältö Lähettäminen ja tutkimukset perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Kiitos kutsusta sidonnaisuudet Lääketehtaiden koulutusalaisuudet MSD, AbboF Lääketehtaiden koulutusmatkat MSD, AbboF, Takeda

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

Nexium. Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Nexium. Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Nexium Päivämäärä, Versio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ruokatorven refluksitauti Sairauden kuvaus Ruokatorven

Lisätiedot

Appendisiitti lääke vai leikkaus? APPAC-tutkimus

Appendisiitti lääke vai leikkaus? APPAC-tutkimus Appendisiitti lääke vai leikkaus? APPAC-tutkimus 19.9.2013 SGY syyskokous, Kuopio Dos Paulina Salminen TYKS, Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Fitz RH. Perforating Inflammation of the Vermiform

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia - Sic!

Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2012 TEEMAT Myös itsehoitolääkkeillä voi olla yhteisvaikutuksia Annikka Kalliokoski / Julkaistu 4.4.2012 Itsehoitovalmisteet voivat aiheuttaa yhteisvaikutuksia muiden

Lisätiedot

Vuotava obstetrinen potilas

Vuotava obstetrinen potilas Vuotava obstetrinen potilas Mari Saarikoski 4.10.2012 Anestesiasairaanhoitaja, kätilö Maailmassa KUOLEE vuosittain 287.000 naista raskauden ja synnytyksen aikana WHO UNICEF UNFPA Verenvuodon toteaminen

Lisätiedot

Hemostaasiongelmia päivystyspotilaalla. Sisätautilääkäripäivät 27.11.2009 LT Pirjo Mustonen

Hemostaasiongelmia päivystyspotilaalla. Sisätautilääkäripäivät 27.11.2009 LT Pirjo Mustonen Hemostaasiongelmia päivystyspotilaalla Sisätautilääkäripäivät 27.11.2009 LT Pirjo Mustonen 1 1 Esitelmän sisältö varfariinia käyttävä potilas, jolla on aivoverenvuoto maksan vajaatoimintapotilas, joka

Lisätiedot

Eläimiä koskevat erityiset varotoimet Jos haittavaikutuksia ilmenee, tulee hoito keskeyttää ja ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Eläimiä koskevat erityiset varotoimet Jos haittavaikutuksia ilmenee, tulee hoito keskeyttää ja ottaa yhteys eläinlääkäriin. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Meloxoral 0,5 mg/ml oraalisuspensio kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Meloksikaami 0,5 mg Apuaine: Natriumbentsoaatti 1,75 mg Täydellinen

Lisätiedot

Apteekin opas itsehoitolääkkeen lisäneuvonnasta

Apteekin opas itsehoitolääkkeen lisäneuvonnasta Apteekin opas itsehoitolääkkeen lisäneuvonnasta Pronaxen 250 mg (10 tabl. itsehoitopakkaus) Pronaxen_Apteekin opas versio 1.0 _08_2015 Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Pronaxenin käyttöaiheet, annostus

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia)

Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia) HOITOSUOSITUS Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama hoitosuositusryhmä Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia) DUODECIM 1999; 115 (4): 425 440 Käypä hoito -suositusten

Lisätiedot

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Alkoholi ja maksa Alkoholin vaikutukset elimistössä näkyvät herkästi maksan transaminaasiarvojen lievänä kohoamisena (n.10%:lla väestöstä)

Lisätiedot

Veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys päivystyksessä

Veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys päivystyksessä Veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys päivystyksessä Yleistä Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet ovat erittäin yleisiä Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet ovat yleensä potilaalle tarpeen Päivystysaikana

Lisätiedot

Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Hematologia Sisätaudit PL 372, 00029 HUS

Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Hematologia Sisätaudit PL 372, 00029 HUS Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Hematologia Sisätaudit PL 372, 00029 HUS VUOTO-OIREKYSELY Päivämäärä: Potilaan nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin koti: Puhelin työ: Matkapuhelin: Sähköposti: Vuototaudin

Lisätiedot

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Labquality Days 12.2.2016 Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Martti Färkkilä Helsingin Yliopisto Kliininen laitos HUS Vatsakeskus, Gastroenterologian klinikka

Lisätiedot

Helicobacter pylori -infektio on yksi maailmanlaajuisesti. Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? lääketiede.

Helicobacter pylori -infektio on yksi maailmanlaajuisesti. Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? lääketiede. Katsausartikkeli Lea Veijola, Hilpi Rautelin Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? Tärkein tieto K Helicobacter pylori -infektion esiintyvyys on vähentynyt nopeasti Suomessa. K

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

VUOTOKYSELYLOMAKE. (Potilas tai hoitava lääkäri täyttää) sivu 1/7. POTILASTIEDOT Pvm. Nimi* Henkilötunnus/syntymäaika*

VUOTOKYSELYLOMAKE. (Potilas tai hoitava lääkäri täyttää) sivu 1/7. POTILASTIEDOT Pvm. Nimi* Henkilötunnus/syntymäaika* (Potilas tai hoitava lääkäri täyttää) sivu 1/7 POTILASTIEDOT Pvm Nimi* Henkilötunnus/syntymäaika* Onko sinulla vuoto-oireita, jotka häiritsevät normaalielämää tai ovat vaatineet lääkärin arviota? Minkä

Lisätiedot

Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei?

Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei? Koska veriryhmästä voi poiketa - ja koska ei? Turvallinen verensiirto 15.3.2018 Susanna Sainio, SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Ensisijaisesti potilaan ABO- ja RhDveriryhmän mukaisia valmisteita - minimoidaan

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Käytetään myös paikallisesti hemostaattina paikallispuudutteiden lisänä.

VALMISTEYHTEENVETO. Käytetään myös paikallisesti hemostaattina paikallispuudutteiden lisänä. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ADRENALIN 1 mg/ml -injektioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml sisältää 1 mg adrenaliinia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.

Lisätiedot

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Status epilepticus ja EEG:n merkitys sen diagnostiikassa ja hoidossa. Tehtävänsiirtoihin liittyviä näkökohtia Keski-Suomen keskussairaalan hanke Ensimmäisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus

Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus Markku Voutilainen KATSAUS Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus Kolmanneksella aikuisikäisistä on ruokatorven refluksitaudin (GERD) oireita, ja taudin ilmaantuvuus vuosittain on 5 : 1 000.

Lisätiedot

ARGATROBAANI (NOVASTAN ) INFUUSIO - OHJE

ARGATROBAANI (NOVASTAN ) INFUUSIO - OHJE ARGATROBAANI (NOVASTAN ) INFUUSIO - OHJE Argatrobaani (Novastan ) on suora trombiinin estäjä, joka sitoutuu palautuvasti trombiiniin. Argatrobaani pystyy estämään sekä vapaan että hyytymiin kiinnittyneen

Lisätiedot

Markku Heikkinen KYS

Markku Heikkinen KYS Ylävatsavaivojen diagnostiikka ja hoito 30.11.2018 Markku Heikkinen KYS Sidonnaisuudet 2016-18: Osallistunut ulkomaisiin lääketehtaan kustantamiin koulutustilaisuuksiin Ferring, MSD, Olympus Lääketehtaiden

Lisätiedot

Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa

Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa Mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa Asko Järvinen HYKS infektiosairauksien klinikka Mikrobilääkkeiden sairaalakäytön osuus (%) 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Markku Luostarinen LT, Dosentti Kirurgian ylilääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala Lihavuus Painoindeksi BMI (body mass index, kg/m

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta. Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,

Lisätiedot

Verenvuoto miten diagnosoin, mitä huomioin ja miten hoidan. Aino Lepäntalo LT, hematologian erikoislääkäri 14.4.2016

Verenvuoto miten diagnosoin, mitä huomioin ja miten hoidan. Aino Lepäntalo LT, hematologian erikoislääkäri 14.4.2016 Verenvuoto miten diagnosoin, mitä huomioin ja miten hoidan Aino Lepäntalo LT, hematologian erikoislääkäri 14.4.2016 Sidonnaisuudet Kansainvälisiä kokousmatkoja Amgen, Baxter, BMS, Leo-Pharma, Mundipharma,

Lisätiedot

Barry Marshall ja Osmo Suovaniemi GastroPanelin esittelyosastolla

Barry Marshall ja Osmo Suovaniemi GastroPanelin esittelyosastolla Erillispainos Yksityislääkäri-lehti 5/06, GastroPanel dyspepsian, helikobakteeri-infektion ja atrofisen gastriitin ja siihen liittyvien riskien turvallisen tutkimus- ja hoitokäytännön kehittämiseen Hyvä

Lisätiedot

Suolan terveyshaitat ja kustannukset

Suolan terveyshaitat ja kustannukset Suolan terveyshaitat ja kustannukset Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL Seminaari Suola Näkymätön vaara 8.2.2011 Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Rintakehän vammat. Martin Maaroos, sydän ja rintaelinkirurgi KYS

Rintakehän vammat. Martin Maaroos, sydän ja rintaelinkirurgi KYS Rintakehän vammat Martin Maaroos, sydän ja rintaelinkirurgi KYS Anatomia Thoraxvammat Kuolinsyy 20-25%:ssa trauman aiheuttamista kuolemista Hiluksen, suurten suonien tai sydämen vamma: 50% kuolee heti

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia

Lisätiedot

POSTOPERATIIVINEN AKUUTTI VATSA GKS KOULUTUSPÄIVÄT 28.09.2006 HELSINKI HEIKKI AHTOLA GASTROKIRURGI JOENSUU PKKS postoperatiivinen akuutti vatsa leikkauksen jälkeen ilmenevä vatsan alueen äkillinen hätätilanne,

Lisätiedot

MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA?

MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS KUNTOOTUS KOHALLEEN KUOPIO 10.-11.9.2015 MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? Heli Sätilä LT, Lastenneurologi Ylilääkäri Päijät-Hämeen ks Liiallinen syljeneritys: johdanto Esiintyy

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Sisältö / Kohdunpoiston Komplikaatiot Insidenssi ja kehitys Suomessa Vaikuttavat tekijät: Gynekologisen

Lisätiedot