Nykyiset nurmen lannoitussuositukset

Transkriptio

1 RUOKINTA Nurmen lannoitustarve riippuu pitkälti peltomaan ravinnevaroista, maalajista, korjuukertojen lukumäärästä sekä sadon määrä- ja laatutavoitteista. Lannoittamalla nurmia oikein voit vaikuttaa tulevan sadon määrään ja laatuun, tilasi talouteen sekä ympäristökuormitusriskiin. Ravinteista merkittävimpiä sekä sadon kehityksen että talouden kannalta ovat typpi (N), fosfori () ja kalium (K). Maan hyvä rakenne yhdessä riittävän typpilannoituksen kanssa on lannoituksen perusta. Nurmen lannoitussuositukset muuttuvat SANNA KYKKÄNEN & ERTTU VIRKAJÄRVI MTT MAANINKA MTT / Elina Juutinen NK Nykyiset nurmen lannoitussuositukset perustuvat nurmen käyttötarkoitukseen (säilörehu, laidun, kuiva heinä), maalajiin, viljavuusanalyysiin, satotasokorjauksiin sekä niittokertojen lukumäärään. Lisäksi ympäristötukiehdot ja nitraattiasetus asettavat fosfori- ja typpilannoituksen sallitut enimmäismäärät, joiden rajoissa lannoitus tulee toteuttaa. Nurmet ovat tehokkaita ravinteiden käyttäjiä. Koska vuotuinen kokonaissato on korkea, myös ravinteiden tarve on suuri. Lannoitussuunnittelussa tulisi huomioida satotason lisäksi myös eläinten tarpeet. Nykyiset suositukset usein joko yli- tai aliarvioivat ravinteiden tarpeen, mikä johtaa sekä talouden että ympäristön kannalta heikkoon lopputulokseen. Ensimmäisenä ja radikaaleimmin muuttuvat kaliumlannoitussuositukset, mutta myös typen ja fosforin suositukset vaativat tarkennusta. N Anna typpeä riittävästi ja jaa se oikein Typpi on nurmituotannon tärkein ravinne. Koska lannoituksen satovaste on korkea, myös sen taloudellinen kannattavuus on hyvä. Ensisijaisesti onkin huolehdittava typen riittävyydestä. Liian alhainen typpilannoitus heikentää muiden ravinteiden ottoa ja voi johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi kaliumin ja fosforin hyväksikäyttö jää lannoitusmäärään nähden liian alhaiseksi, johtaen positiivisiin ravinnetaseisiin. Säilörehuksi korjatun nurmen keskisato Suomessa on tällä hetkellä alle 5000 kg ka/ha. Matala keskisato kertoo tehottomasta viljelystä ja erityisesti vähäisestä typen käytöstä. Uudet satoisat nurmilajikkeet, kasvukauden pidentyminen ja korjuukertojen lisääntyminen luovat 32 nauta

2 paineita lannoitussuositusten tarkentamiselle. Kasvukauden pidentyminen tuo joustoa korjuustrategioihin ja vaatii harkintaa myös typpilannoituksen jakamisessa. Typpilannoituksen maksimimäärä on kolmen korjuun strategiassa tällä hetkellä kg/ha/v. Jos käyttää maksimimäärän typpeä ja korjaa kolme satoa, jako tehdään tyypillisesti niin, että ensimmäinen ja toinen sato saavat typpeä kg/ ha ja kolmas kg/ha. Ensimmäisen nurmisadon satopotentiaali on suurin ja kolmannen pienin, siksi typpilannoituksen painotus ensimmäiselle ja toiselle sadolle nostaa usein kokonaissatoa. Toisaalta maksimityppilannoitus rajoittaa typen käyttöä kolmannessa sadossa. Koeolosuhteissa kolmannen sadon potentiaali on ollut huomattavasti korkeampi kuin 30 kg typpilannoituksella on mahdollista saada. Syyssato on myös huomattavasti toista satoa sulavampaa, minkä vuoksi panostus kolmanteen satoon voi olla hyvinkin järkevää. Lannoituksella parempi talvenkestävyys? Liian myöhään annetun tai liian suuren typpilannoituksen on pelätty lisäävän talvituhoriskiä. Talvehtimiseen vaikuttavat muun muassa lumipeitteellisen ajan pituus ja erityisesti syyssadon niiton ajankohta. Esimerkiksi kasvuvyöhykkeellä 4 syyssato tulisi niittää viimeistään elo-syyskuun taitteessa tai vasta lähellä kasvukauden päättymistä syys-lokakuun taitteessa. Talvehtimisen kannalta riskialttein aika on niiton ajoittuminen näiden kahden ajankohdan välille. Tutkimuksissa talvituhoriskin on todettu olevan merkittävä vasta, kun syyssadon lannoitus on yli 100 kg/ha (yli 300 kg/ ha/v) ja viimeisen niiton ajankohta on vasta syyskuun puolivälissä. On huomioitava, että talvehtimistutkimukset ovat suhteellisen vanhoja ja talvikausi sekä nurmilajikkeet ovat muuttuneet huomattavasti. Nykyisin kotimaisten ja skandinaavisten heinäkasvilajikkeiden talvenkestävyys on lajikekokeissa ollut erinomainen erityisesti viljelyvyöhykkeillä I-III. Kohtuullisella typpilannoituksella voi jopa parantaa nurmikasvien talvenkestävyyttä ja nurmen elinvoimaa. Ja toisaalta: lannoittamatta jätetyn nurmen korjaaminen on kokeissa heikentänyt talvehtimista ja kevätkasvua. IDEMI KASVUKAUSI VO I VA AT IA UUDENLAISEN TYILANNOITUKSEN JAKAMISEEN. huomattavasti hitaammin kasvien käyttöön. Tämän vuoksi nurmen kasvu hyötyy yleensä siitä, että lietemäärä pidetään kohtuullisena (noin 30 tn/ha) ja loppuosa typestä täydennetään lannoitetypellä. Tämä lisälannoitus kannattaa tehdä ensin, jolloin nurmella on käytettävissä typpeä mahdollisimman pian. Se antaa pelivaraa lietelannan levittämiseen. Typpilannoitus lehmän näkökulmasta Typpilannoitus vaikuttaa valkuaisen määrään rehussa. Yleisesti tilanne on se, että sadon tuoton kannalta typpeä on käytettävä enemmän, kuin mitä märehtijän kannalta olisi tarpeellista. Suuri osa rehun typestä poistuu virtsan ja lannan mukana. Nurmirehun raakavalkuaisen tavoitearvo on % kuiva-aineesta. ötsin toiminnan kannalta 13 % on riittävä, mikä saavutetaan jo suhteellisen matalalla typpilannoituksella, noin 50 kg /ha. Tärkeintä on rehun sulavuus. Mitä sulavampaa rehua, sitä suurempi on mikrobivalkuaisen osuus ja edelleen ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen määrä. Märehtijän kannalta rehun OIV-arvo on valkuaisarvoista tärkeämpi. Jos rehun raakavalkuaispitoisuus on 13 %, tulee D-arvon olla 680, jotta OIV:n tavoitearvo 80 g/kg ka saavutetaan. Kivennäismaat Eloperäiset maat Typpilannoitus nostaa rehun raakavalkuaista karkeasti ottaen 0,05 % yksikköä per kg typpeä/ha. Märehtijän osalta nousu näkyy alentuneena typen hyväksikäyttönä, mikä johtaa lannan ja virtsan runsaaseen typen määrään. Runsas typenmäärä esimerkiksi lietteessä voi lisätä riskiä ravinteiden huuhtoutumiselle. Lisäfosfori ei aina tuo lisää satoa Fosforilannoitussuositukset perustuvat viljavuusfosforin määrään maassa. Karkeasti onkin niin, että mitä korkeampi on maan fosforiluokka, sitä heikompi on fosforilannoituksen satovaste. Tilanne ei kuitenkaan aina ole näin. Lannoituksen satovasteen on todettu vaihtelevan, vaikka maan -tila olisi sama, eikä heikon -tilan maillakaan fosforilannoitus aina näy satotason nousuna. Orgaanisilla mailla lannoituksen satovaste on yleensä kivennäismaihin verrattuna selvempi. Fosforilannoituskokeita on tehty Suomessa 1950-luvulta lähtien. Alhaisen fosforitilan kivennäismailla (viljavuusluokka korkeintaan välttävä) nykyisellä lannoitustasolla saatava sadonlisä on tutkimusten mukaan vain %. Kun maan viljavuusluokka on välttävää korkeampi, lannoituksella ei ole todettu olevan vaikutusta satoon. Tästä huolimatta voimassa olevien suositusten lannoitustaso on 8-16 kg /ha, vaikka satovastetta lannoitukselle ei saada. Savimailla lannoitevasteiden kannalta kriittisenä maan -pitoisuutena voidaan pitää 6 mg /l ja karkeiden kivennäismaiden osalta 10 mg /l maata. Orgaanisille maille pellon kriittistä -lukua on ollut vaikeampi määrittää vähäisen tutkimustiedon vuoksi. Tämänhetkisten arvioiden mukaan raja on noin 15 mg/l. > 10 mg/l Matala < 10 mg/l Hieta Hiesusavi Metsäsara -turve Karjanlannan typpi pitää täydentää Nautakarjan lietelannan kokonaistypestä noin puolet on liukoista typpeä (ammoniumtyppeä), kun taas loppuosa vapautuu Lannoituksen satovaste riippuu paitsi lannoitettavasta ravinteesta, myös peltomaan ominaisuuksista. Typen lannoitusvaste on selvin. Turv la sekä karkeilla kivennäismailla myös kaliumlannoituksella päästään kohtuulliseen sadonlisään. Fosforilannoituksen satovaste on sen sijaan vähäinen nauta 5 33

3 Miten suunnittelet fosforilannoituksen? Maan -tila mg AC / l maata Maalaji Matala Keskiverto Korkea Savi Karkea kivennäismaa Orgaaninen maa < 6 < 10 < 8 ph < 5,3: Huolehdi kalkituksesta! ph >5,3: Lannoita suositusten mukaan 6 12 Ei lannoitusta, satotasoa seurattava Ei lannoitusta, satotasoa seurattava 8 15 Huolehdi kalkituksesta ja lannoita suositusten mukaan > 12 Ei lannoitusta > 18 Ei lannoitusta > 15 Huolehdi kalkituksesta Matala reservikalium (alle 500 mg/l) Korkea reservikalium (yli 1000 mg/l) Miten suunnittelet kaliumlannoituksen? Matala viljavuuskalium Korkea viljavuuskalium Todennäköisesti rehun K-pitoisuus on alhainen (< 17 g/kg ka). Jos myös sato on huono, lisää K-lannoitusta etenkin 2 v nurmilla. Jos rehun K-pitoisuus on korkea, analysoi jankon ravinnetila (20 40 cm vähintään, mutta voi analysoida 60 cm asti). Jos se on korkea, älä lisää K-lannoitusta. Rehun K-pitoisuus ratkaisee. Jos rehun K-pitoisuus on < 17 g/kg ka, lisää kaliumlannoitusta. Jos rehun K-pitoisuus > 30 g/kg ka, vähennä lannoitusta. Viljely onnistuu todennäköisesti myös ilman kaliumlannoitusta. Rehun K-pitoisuus ratkaisee. Jos rehun K-pitoisuus < 17 g/kg ka, lisää kaliumlannoitusta. Jos rehun K-pitoisuus on > 30 g/kg ka, vähennä lannoitusta. Vähennä kaliumlannoitusta maltillisesti ja seuraa sadon K-pitoisuutta ja satotasoa. Kasvilajivalinnoilla ja kalkituksella voit vaikuttaa eläinten terveyteen. Viljely onnistuu todennäköisesti myös ilman kaliumlannoitusta. Happamuus haittaa fosforin käyttöä Maan happamuus vaikuttaa fosforilannoituksen satovasteeseen. Orgaanisilla mailla fosforilannoituksella saatava sadonlisä on selvä, kun maat ovat vain heikosti happamia (ph 5,3-6,1). Mitä happamampi maa, sitä vähemmän fosforia on kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Kun happamuus laskee alle 5,3:een, fosforilannoituksella saatava sadonlisä on pieni. Ilmiö selittyy kasveille haitallisen liukoisen alumiinin ja mangaanin määrän lisääntymisellä. Haitalliset alumiinin ja mangaanin ionit häiritsevät juuriston kasvua ja siten myös fosforin ottoa. Lisäksi happamilla mailla fosfori sitoutuu herkästi maa-ainekseen, eikä siten ole kasveille käyttökelpoista. Happamilla mailla fosforilannoitusta tärkeämpää onkin huolehtia kalkituksesta. Mitä korkeampi ph, eli mitä vähemmän hapanta maa on, sitä liukoisemmassa muodossa ovat myös maan -varat ja sitä vähemmän on maassa vapaita alumiini ja mangaani -ioneja. Liika lannoitus ei kannata Nykyisten tutkimustulosten valossa maan fosforitilan ylläpitämiselle ei ole perusteita, kun viljavuusluokka on vähintään tyydyttävä aiemmin tavoite oli nostaa lannoituksella myös maan viljavuusluokkaa. Fosforin huuhtoutuminen lisääntyy maan fosforiluvun noustessa, siten maan viljavuusluokan nosto on myös ympäristön näkökulmasta riskialtista. Ympäristöongelmien vakavuus sekä maataloustuotteiden hinnan lasku suhteessa fosforin hintaan on johtanut ajattelutavan muutokseen myös muissa ohjoismaissa ja muun muassa Kanadassa. Fosforin oton kannalta tärkeintä on maan kasvukunnon ylläpito ja riittävä typpi- ja kaliumlannoitus. Kasvin fosforinotto tehostuu, kun juurten kasvuedellytykset ovat hyvät. Siten kaikki maan rakennetta ja juuriston kasvuedellytyksiä parantavat viljelytoimenpiteet parantavat myös fosforin ottoa. Typpilannoituksesta huolehtiminen takaa runsaan maanalaisen biomassan kehityksen. Esimerkiksi tilanteessa jossa pellon -lukua halutaan alentaa ympäristösyistä, tulisi lohkolla käyttää mahdollisimman korkeaa typpilannoitusta sekä riittävää kaliumlannoitusta, jotta nurmen fosforinotto olisi mahdollisimman suuri. Naudan lietelannan fosfori on kokonaisuudessaan kasvien käytettävissä. Fosforista harvoin puutetta ruokinnassa Fosfori on naudoille välttämätön kivennäisaine. Sen keskimääräinen pitoisuus rehussa vaihtelee 2,2-3,6 g/kg ka, ollen ensimmäisessä sadossa yleensä hieman jälkisatoja korkeampi. Nurmen vanheneminen laskee yleensä sen fosforipitoisuutta. Lannoituksella ja ylipäätään fosforin saatavuudella on vaikutusta rehun -pitoisuuteen. Sääolosuhteiden vaikutus on huomattava. Esimerkiksi kuivana kesänä -pitoisuus voi laskea helposti alle 2 grammaan/kg ka. Käytännössä nurmen -pitoisuus ei voi laskea eläimelle haitalliselle tasolle. Väkirehujen, kuten rypsin, fosforipitoisuus on yleensä niin korkea että se riittää täyttämään eläimen tarpeen. Lisäksi kivennäislisät sisältävät yleensä fosforia. Jos ruokintasuunnitelmaan ei sisälly väkirehua, kuten emolehmillä usein on, fosforinsaannista kannattaa huolehtia kivennäislisällä. K Reservikalium ohjaa kaliumlannoitusta Maan kaliumvarat voi jakaa kasveille käyttökelpoisuuden perusteella karkeasti neljään eri luokkaan: maanesteen kaliumiin, helposti vaihtuvaan kaliumiin, vaikeasti vaihtuvaan kaliumiin ja mineraalien kaliumiin. Kaliumlannoitussuositukset perustuvat tällä hetkellä viljavuuskaliumin määrään maassa. Viljavuuskaliumanalyysi kertoo kahden ensiksi mainitun luokan kaliumvarat. Ne ovat kasveille kaikkein helpoimmin saatavissa olevia, mutta nurmikasvit käyttävät 34 nauta

4 Sanna Lohenoja Ravinnetaseet ja ympäristö myös maa-aineksen vaikeasti vaihtuvaa kaliumia. Tätä maan kaliumvarantoa kutsutaan reservikaliumiksi. Viljavuuskaliumpitoisuus voi laskea hyvinkin nopeasti, vaikka maassa olisikin runsaasti reservikaliumia. Juuri tämä epäsuhta johtaa vääränlaiseen kaliumlannoitukseen ja taloudellisiin tappioihin. Yleensä runsaasti savesta, hienoa hietaa sekä hiesua sisältävät maat sisältävät myös runsaasti reservikaliumia. Karkeat hiedat sekä turvemaat ovat sen sijaan usein luonnostaan kaliumköyhiä. elkästään maalajin tunteminen ei kuitenkaan riitä, vaan reservikaliumpitoisuus tulisi selvittää reservikaliumanalyysissä. Analysoi peltojesi reservikaliumtila Maanäytteet voi kerätä kuten viljavuusanalyysiä varten, mutta jos tietää lohkojen maan olevan samanlaista, voi näytteet yhdistää. Tilanteissa, joissa jankon maa on selvästi erilaista kuin kyntökerroksessa, kannattaa ottaa erillinen näyte myös jankosta, sillä nurmet voivat ottaa kaliumia myös kyntökerroksen alapuolelta. Reservikaliumin määrä maassa muuttuu hitaasti, joten analyysitulos on voimassa vähintään vuotta. Kustannus on siten pieni. MTT / erttu Virkajärvi Ravinnetaseet kertovat paitsi viljelyn taloudellisuudesta, myös ympäristökuormitusriskistä. Kun nurmi käyttää vähemmän ravinteita kuin lannoituksen mukana peltoon on laitettu, ylimääräiset ravinteet altistuvat huuhtoutumiselle. Hukkaan menneet ravinteet kostautuvat lannoitelaskussa ja toisaalta rehevöittävät vesistöjä. Suomessa sisävesien kannalta haitallisin ravinne on ehdottomasti fosfori. Sitä on vesistöissä luontaisesti vähän, minkä vuoksi se rajoittaa levien kasvua. Typen huuhtoumat aiheuttavat rehevöitymistä lähinnä vain Itämeressä ja siten ympäristön kannalta typen huuhtoutumista tulee varoa ensisijaisesti rannikkoseuduilla. Kaliumilla ei ole havaittu olevan ympäristövaikutuksia. Nurmenviljelyn fosforitase on yleensä negatiivinen tai lähellä nollaa, kun satotaso on riittävän korkea. Jotta fosforitase ei jää positiiviseksi, on huolehdittava riittävästä typpilannoituksesta. Negatiivisesta fosforitaseesta ei ole haittaa, kun maan -tila on vähintään luokkaa tyydyttävä/hyvä. Korkean -tilan mailla negatiivinen tase on tavoiteltavaa: se vähentää huuhtoutumisriskiä ja alentaa lannoitekustannuksia. Suositusten mukaisella typpilannoituksella kasvukauden typpitaseessa päästään nollaan. Tutkimusolosuhteissa tase on usein hieman nollan ylä- tai alapuolella. Typpitase lasketaan aina kokonaistypestä. Tämä on hyvä muistaa, kun käytetään karjanlantaa, jossa liukoisen typen osuus on kokonaistyppeä pienempi. Runsaan kaliuminoton vuoksi nurmien kaliumtase on lähes aina negatiivinen. Runsaasti reservikaliumia sisältävillä mailla peltomaan köyhtyminen on kuitenkin epätodennäköistä, sillä maa-aineksen rapautuessa kaliumia vapautuu lisää kasvien käyttöön. Kaliumvarojen on laskettu riittävän useita satoja vuosia, jos maa on luontaisesti kaliumrikasta. Kaliumtarve kannattaa katsoa kasvista Koska nurmi reagoi herkästi maan kaliumtilaan, kaliumlannoitusta suunnitellessa olisi 2014 nauta 5 35

5 hyvä tarkkailla lohkolta korjatun nurmen kaliumpitoisuutta. Kaliumotolle tyypillistä on niin sanottu luksusotto: kasvit eivät rajoita kaliuminottoa, eikä siitä ole kasville haittaa. Eläinravitsemuksen kannalta luksusotto kuitenkin on epäedullista. Mitä enemmän maassa on kaliumia, sitä korkeampi on myös nurmen kaliumpitoisuus. Silti joskus kaliumin otto voi kärsiä tiiviillä ja poudanaroilla kivennäismailla vaikka maan kaliumvarat olisivat kohtuulliset. Tällöin kaliumpitoisuus kertoo kasvin kaliumin tarpeesta maa-analyysiä enemmän. Kun maan kaliumvarat ovat niukat, nurmet kärsivät kaliumin puutoksesta. Timoteinurminata-nurmessa kaliumpuutteen raja on noin 16 g/kg ka. Kriittinen raja kuitenkin vaihtelee riippuen lajista. Kasvuston kaliumpitoisuuden lisäksi on hyvä tarkastella myös kaliumin ja typen suhdetta. Runsas typenmäärä yleensä nostaa myös kaliumin tarvetta. Kun K/N-suhdeluku on 0,85-1, kaliumlannoitus on riittävä. Uusien suositusten perusteena käytettiin sekä kyntökerroksen että jankon reservikaliumpitoisuuden yhdistettyä vaikutusta säilörehunurmen satotasoon. Uudet suositukset ovat heikon kaliumtilan mailla selvästi korkeampia kuin nykyiset viljavuuskaliumiin perustuvat suositukset, kun taas korkean kaliumtilan mailla suositukset alenevat selvästi. Karjalannan kalium on täysin rinnastettavissa väkilannoitekaliumiin. Korkea kalium on ongelma ruokinnassa Kaliumin puutetta ei naudoilla esiinny. Sen sijaan liian korkea kaliumpitoisuus rehussa on suhteellisen tyypillistä. Korkea kaliumpitoisuus altistaa laidun- ja poikimahalvaukselle. Se häiritsee muiden kivennäisaineiden imeytymistä ja metaboliaa. Säilörehun kaliumpitoisuus ei saisi ylittää 30 grammaa/kg ka. Märehtijän terveydelle ratkaisevaa on koko dieetin kivennäistasapaino. Magnesiumin ja kalsiumin saannin varmistamiseksi tulisi rehuista tarkastella ekvivalenttisuhdetta: (K/39)/(Ca/20+Mg/12). Luvun raja-arvona pidetään 2,2. Tätä korkeampi suhdeluku voi heikentää kalsiumin ja magnesiumin ottoa ja altistaa sekä poikima- että laidunhalvaukselle. Ekvivalenttisuhteen lisäksi kalium vaikuttaa rehun kationi-anioni -suhteeseen. Tätä suhdetta kuvataan DCAD-arvolla (Diet Cation Anion Difference). Sillä tarkoitetaan rehun sähkövaraukseltaan positiivisten ja negatiivisten ionien erotusta. Se voidaan laskea kaavalla [(K/39+Na/23) - (Cl/35,5+2*S/32)]*1000. Ummessaolo- ja tunnutuskauden suositus nurmirehuille on alle 250 meq/kg ka. Rehujen kalium-, magnesium- ja kalsiumpitoisuudet on helppo selvittää peruskivennäisaineanalyysissä. Rikki ja kloori eivät sisälly kivennäisanalyysiin ja ne onkin tilattava erikseen. Koska erikoisanalyysien hinta on melko korkea, kannattaa analyysit tehdä, jos tilalla esiintyy poikimahalvauksia. Ensisijaisena toimenpiteenä on välttää erityisten kaliumpitoisten rehujen, kuten palkokasvien, syöttämistä ummessa oleville eläimille ja varmistaa tasapainottavien kivennäisten saatavuus ruokinnassa. K Lannoittajan muistilista N Tarja Jalkanen Mikä on lohkosi maalaji? Ota maanäyte kyntökerroksen lisäksi jankosta, jos epäilet maalajin muuttuvan. Onko lohkosi maan rakenne hyvä? Mikä on maan ravinnetila? erusviljavuus + reservikalium (reservikaliummääritys tulee tehdä myös jankosta, jos epäilet maalajin muuttuvan kyntökerroksesta). Reservikaliumin määrä maassa on K-lannoituksen kannalta ratkaiseva. Mikä on rehun typpi- ja kivennäispitoisuus? Ota kultakin lohkoltasi kasvustonäyte siilosta, paalista tai lohkolta lähellä korjuupäivää ja lähetä se analyysiin. Miten kannattaa lannoittaa? Typpilannoitus on sadontuoton kannalta tärkein. Miten huomioit karjanlannan? Lannan typestä vain osa on heti kasvien käytettävissä, siksi typpi kannattaa täydentää. Maanrakenteen parantaminen parantaa myös ravinteidenottoa. Hienot hiedat, hiesut ja savimaat sisältävät usein riittävästi kaliumia. Huonorakenteisella maalla saatat tarvita suosituksia runsaamman lannoituksen. Tarkastele rehun ravinnepitoisuutta, ravinnesuhteita ja raakavalkuaista. Heikon reservi-k-tilan mailla (< 500 mg/l) lannoita suosituksia enemmän ja hyvän K-tilan mailla (> 1000 mg/l) vähemmän. Fosforilannoitus on tarpeen vain välttävän ja sitä alemman viljavuusluokan lohkoilla. Lannan kalium on heti täysin käyttökelpoista. Maan fosforitila on usein korkea lohkoilla, joille on ajettu lietettä useana vuonna. Viljavuusfosforin ollessa tasolla tyydyttävä, - lannoitusta ei yleensä tarvita. Mikäli karjassa esiintyy poikimahalvauksia, muista analysoida myös kloori ja rikki, jotka eivät normaalisti kuulu rehuanalyysiin. Suunnittele tulevan vuoden lannoitus viljavuusanalyysin ja edellisen vuoden rehunäytteiden tulosten perusteella. Lannan fosfori on heti täysin käyttökelpoista. Orgaaniset ja multavat maat sisältävät runsaasti typpeä. Jos maan ravinnetila sijoittuu lannoituskäytäntöjen rajalle, tee muutokset harkiten ja pikku hiljaa kokeillen. 36 nauta