Vatialan päiväkodin toimintasuunnitelma
|
|
- Kristiina Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vatialan päiväkodin toimintasuunnitelma Vatialan päiväkoti Yhteystiedot löytyvät Vatialan päiväkodin nettisivuilta, sekä esitteestä, joka on myös nettisivuilla
2 2. Toimintaperiaatteet ja oppimisympäristö Lapsi Lapsi on päiväkodissamme päähenkilö. Hän on hyvä, osallinen, utelias, tutkiva, leikkivä ja liikkuva. Lapsi elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja on osa omaa perhettään. Lapset kohdataan yksilöllisesti, tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Lapsi tarvitsee aikuista opettamaan yhdessä elämisen ja olemisen taitoja sekä asettamaan rajoja, antamaan rakkautta ja auttamaan esteiden yli. Jokaiselle lapselle turvataan hänen tarvitsemansa tuki. Oppimisympäristö Kasvatushenkilöstö huomioi jokaisen lapsen yksilöllisesti, turvaa lapsen hyvän kasvatuksen, oppimisen ja hoidon sekä luo kiireettömän ja lämpöisen ilmapiirin. Meillä on yhdessä sovitut linjat, joita kaikki noudattavat. Aikuiset rakentavat yhdessä lasten kanssa ympäristön kauniiksi, oppimista tukevaksi ja monipuoliseksi. Päiväkotiympäristö on turvallinen, selkeä ja muuttuva. Oppimiseen vaikuttaa merkittävästi myös avoin ja lämmin vuorovaikutus lasten vertaisryhmässä, aikuisten kesken sekä lasten ja aikuisten välillä. Tunnekasvatus-menetelmät ovat osa päiväkodin arkea. Toiminta ja työtavat Päiväkotimme tarjoaa monipuolista toimintaa ja arvostaa leikkiä. Leikille annetaan aikaa, leikkejä ohjataan ja leikki nähdään monipuolisena oppimisen välineenä. Pidämme tärkeänä hyviä tapoja, luontoa, kulttuuria ja kestävää kehitystä. Päiväkodissamme on käytössä Mini-Verso sovittelu-menetelmä ristiriitojen ratkaisemiseksi ja kiusaamisen ennaltaehkäisynä. Otamme toiminnassa huomioon lasten ja perheiden eri kulttuurit, tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Toimimme säännöllisesti pienryhmissä. Teemme tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa ja luomme heidän kanssaan yhteiset painopisteet toiminnalle ja yksilöllisen suunnitelman jokaiselle lapselle. Suunnittelemme ja arvioimme toimintaa lasten ja perheiden kanssa.
3 Kasvattajayhteisö Kasvatushenkilöstö on motivoitunut, kehityshaluinen ja toisiaan kunnioittava. Sitoudumme yhdessä tehtyihin linjauksiin ja noudatamme niitä. Henkilöstö toimii ammatillisesti ja toisiinsa luottaen. Ongelmatilanteet puhutaan avoimesti ja huumori auttaa jaksamaan. Huomioimme toiminnassa jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet. Suhtaudumme positiivisesti erilaisiin työtapoihin. Kuuntelemme ja tulemme kuulluksi työyhteisössä. Luomme hyvää ME-henkeä. Päivän polku Päivän polku kuvaa arjen pedagogiikkaa päiväkodissamme. Lapsen päiväkotipäivä alkaa käsien pesemisellä (infektioiden ehkäisy) ja aamukuulumisten vaihtamisella. Tähän tilanteeseen panostamme, jotta lapsi tuntee itsensä tervetulleeksi ja kokee olonsa turvalliseksi. Aamupäivisin toimimme pienryhmissä. Kukin pienryhmä toimii yhden aikuisen ohjaamana aamupäivän ajan. Pienryhmätoiminta antaa aikaa yksilölliselle kohtaamiselle ja lapsen osallisuudelle, vähentää lapsen sosiaalisten kontaktien määrää ja tuo rauhallisuutta toimintaan. Kaikki päiväkotipäivän tilanteet sisältävät kasvatusta, opetusta ja hoitoa, toisin sanoen arjen pedagogiikkaa. Lapsi oppii kaikissa arjen tilanteissa eri aisteja käyttäen. Hän oppii tutkimalla, kokeilemalla, mallista vertaisryhmässä ja aikuiselta. Aikuinen tukee lapsen oppimista sanoittamalla, ohjeistamalla, kannustamalla ja mallintamalla. Lapsi huomioidaan yksilönä oman ikätasonsa mukaan. Lapsen hyvä ja turvallinen olo muodostuu laadukkaasta arjesta: ruokailusta, ulkoilusta, levosta ja riittävästä liikunnasta. Lapselle ominaisia tapoja toimia ovat leikkiminen, liikkuminen, tutkiminen ja ilmaisu monin eri tavoin. Annamme paljon aikaa leikille ja sitä tapahtuu niin ohjatusti kuin omatoimisestikin pitkin päivää. Järjestämme tilat ja materiaalit leikkiin innostaviksi yhdessä lasten kanssa. Leikkitauluja voidaan käyttää leikin jakamisessa apuna eri tavoin. Leikin kautta opetellaan toisten kanssa toimeen tulemista, käsitellään uusia ja vaikeitakin asioita ja harjoitellaan ristiriitojen ratkaisua. Leikkiessä opitaan jakamista, mielikuvituksen käyttöä ja kehon hallintaa. Lapset saavat tuoda omia leluja päiväkotiin leikkiä rikastuttamaan. Lapsella on myös mahdollisuus halutessaan leikkiä yksin. Aikuiset ovat läsnä lasten leikissä, havainnoimassa, tai osallistumassa siihen. Liikunta on terveyttä edistävää toimintaa ja päivittäinen liikuntasuositus on yhteensä kolme tuntia, josta osa tapahtuu päiväkotipäivän aikana, osa kotona. Lapsi liikkuu luonnostaan ja mahdollistamme liikkumisen niin ulkona kuin sisällä. Liikunnassa keskeistä on oman kehon hallinta, liikkumisen riemu, perusliikuntataitojen harjoittelu sekä liikunnan avulla oppiminen. Pidämme ulkoilua tärkeänä osana lapsen kehitystä ja terveyttä, joten päiväkodissamme ulkoillaan säällä kuin säällä. Pukemistilanteissa harjoittelemme monia eri taitoja, kuten hienomotoriikkaa, värejä, keskittymistä ja sään mukaista pukeutumista. Päiväkodin pihan-alueet mahdollistavat monipuolisen leikin ja liikkumisen. Hyödynnämme ulkoilupihojemme lisäksi myös koulun urheilukenttää sekä läheistä metsää ja pururataa hiihtoon, luisteluun ja erilaisiin retkiin. Uuden koulun rakentamisen ajan hyödynnämme
4 luistelussa myös Lemetyn kenttää. Vatialan kirjastossa käydään säännöllisesti. Sijaintimme Kangasalan ja Tampereen rajalla tarjoaa myös hyvät liikenneyhteydet niin Kangasalan kuin Tampereen suuntiin. Tutkiminen lähtee lapsen omista mielenkiinnonkohteista. Aikuinen on mukana innostamassa, ihmettelemässä, antamassa aikaa ja tarjoamassa lisää kummastelun aiheita. Oman oivalluksen kautta lapselle syntyy oppimisen ilo ja motivaatio. Musiikki on laulamista, soittamista, rytmiä, kuuntelua, liikkumista, tanssimista ja esteettistä kokemista. Kädentaitoja harjoitellaan esim. piirtämällä, leikkaamalla, maalaamalla, liimaamalla ja leipomalla. Kokeilemme erilaisia tekniikoita ja tutustumme monenlaisiin materiaaleihin. Lapsi pääsee ilmaisemaan itseään myös mm. draaman ja satujen kautta. Päivän aikana nautimme aamiaisen, lounaan ja välipalan. Aikuiset syövät yhdessä lasten kanssa ja yhdessä harjoitellaan kauniita pöytätapoja, kattamista, ruuan ottamista, hygieniaa sekä uusien makujen maistamista. Ruokailutilanteista tehdään mukavia ja kannustavia. Ruokailussa tuetaan lasten omatoimisuutta ja vältetään turhaa odottelua. Monet juhlat ja perinteet näkyvät myös meidän ruokapöydässämme, kuten joulu ja pääsiäinen. Lepo on tärkeää lapsen kasvun, kehityksen ja jaksamisen kannalta. Meidän päiväkodissamme kaikki lapset lepäävät. Lepohetkellä kuunnellaan musiikkia, luetaan satua ja silitellään lapsia. Hereillä olevat lapset pääsevät levättyään rauhallisiin tekemisiin. Iltapäivisin leikitään ja ulkoillaan. Hakutilanteissa kerromme päivän kuulumisia ja sanomme käsiheipat. 3. Kehittämiskohteet Toimintakulttuurin ja sisältöjen vahvistaminen vasun mukaiseksi Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus TA ja Y -suunnitelmaan tutustuminen ja reflektointi (koulutus) Perheiden kulttuureihin tutustuminen ja niiden arvostaminen Kulttuurikoulutuksen ( ) palaute kasvattajakahvilassa Pikkupohtijoiden ryhmä tasavertaiseksi vaihtoehdoksi Ryhmät pitävät lapsille sovittelu-nukketeatterin Tieto- ja viestintäteknologian käytön vahvistuminen arjessa TVT-suunnitelma-koulutus Jatketaan perustaitojen vahvistamista (koulutukset) Eskariopettajat Osakkeen digikoulutukseen (2x2 pv) Jaetaan osaamista, ideoita, harjoitellaan käyttöä yhdessä lasten kanssa Tvt-vastaavat tekevät TVT-kansion avuksi ryhmille (materiaaleja, ideoita toimintaan lasten kanssa) Vierailuihin ja retkiin panostaminen Yhteistä suunnittelua perheiden kanssa Retkistä ja vierailusta tiedottaminen, myös lähiretket ovat retkiä Retkiä tehdään koko ryhmällä ja pienryhmittäin, tai pariosastojen yhteistyönä
5 Tunnekasvatuksen suunnitelma vuodelle Jokaisella ryhmällä on tunnekasvatuksesta suunnitelma ja materiaalit kirjattuna ryhmän toimintasuunnitelmaan Huomaa hyvä -menetelmä käyttöön kaikissa ryhmissä vuoden aikana Musiikkikasvatuksen vahvistaminen ja kehittäminen Tutustutaan musiikkikasvatuksen uusiin tuuliin Kerrataan ja jaetaan vanhoja hyviä Hyödynnetään talon henkilöstön vahvuuksia, esim. säestämisessä Järjestetään yhteisiä musiikkihetkiä Asiantuntijatiimi: Sanna (pj), Anna, Jenni ja Anna-Maija kasvattajakahvila syksyllä Pienten pedagogiikan yhtenäistäminen ja näkyväksi tekeminen Asiantuntijatiimi: Mirva (pj), Anne Mu, Anu ja Tiia/Mervi pedailta keväällä Osallisuuden vahvistaminen ja ylläpitäminen Ryhmät kirjaavat toimintasuunnitelmaan osallisuuden käytänteet arjessa Osallisuus kuvataan vahvemmin toimintasuunnitelmaan Tiimit suunnittelevat osallisuuden käytänteet osallisuuden vasumalliin Huoltajien osallisuuden vahvistaminen o verkostoituminen muiden perheiden kanssa o osallistuminen suunnitteluun ja arviointiin o vasun tuntemus- vasuopas sähköposteihin, vanhempainilta, viikkotiedotteet 4. Tiedottaminen Tiedottaminen huoltajille - Pkj:n infokirjeet - ryhmäsähköpostit (viikko/kk-kirjeet, nopea tiedottaminen) - Blogit - Päikky-kyselyt - Tekstiviestit - Ilmoitustaulut/ovet Tiedottaminen hallinnon kanssa - pkjohtaja tuo vaka-joryn asiat tiedoksi talopalaverissa - henkilöstöltä nousseet asiat viedään hallinnon tietoon pkjohtajan toimesta - vaka-johtajan infot ja hallinnon käynnit Yt-tahot - yhteistyötahojen tiedottamisesta vastaa pkjohtaja, ryhmän asioissa pkopettajat
6 5. Yhteistyö Yhteistyö huoltajien kanssa - Vanhempainillat ja 5.9 ja 11.9.(kerho) Alussa yhteinen info salissa ja ryhmien omat osuudet osastolla - Eskari-info toukokuussa Vasukeskustelut pidetään 2-3 kk kuluessa, ei avoimessa - Vasuvartit keväällä - Yhteiset tapahtumat, kerho on mukana sovitusti Isänpäivä Joulujuhlat Tärkeän ihmisen päivät keväällä-19 Äitienpäivä Kevätjuhla - Perheiden leikkitreffit 1 krt/kk, huolehditaan tiedottamisesta - Osastojen omia ryhmäkohtaisia iltatapahtumia - Muita mahdollisia koko päiväkodin iltapäivätapahtumia - Vanhempainryhmän tapaamiset Muu yhteistyö - Omat kerhot, pariosastona Sirkut - Alueen kunnalliset perhepäivähoitajat ja yksityiset perhepäivähoitajat (kerho) - Alueen eskariyhteistyö, vetäjänä - Alueniveltyöryhmä (vk, koulu, terveydenhuolto, srk, ip-toiminta) - Liutun ja Tursolan päiväkodit (esimiestyö ja koulutukset) - Kumppanuuspäiväkodit sekä yliopisto - Pene, neuvola, Tays tarvittaessa Ateria-, siivous- ja talonmiespalvelut - Yksi palvelutyöntekijä keittiöllä, yksi talonmies, kaksi palvelutyöntekijää siivouksessa, keskipäivän siivousapu n.1 tunti - Yhteistyöpalaverit Vatialan palveluesimiehen Asko Ruotsalaisen kanssa - Haahtela-ilmoitukset vika- ja työtilauksista - tarvittaessa yhteistyö Arto Viitasen kanssa talonmiespalveluista 6. Osallisuus Osallisuus näkyy lasten aidossa kohtaamisessa ja sensitiivisessä vuorovaikutuksessa. Lapset kohdataan tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Heille syntyy kokemus itsestään tärkeänä ja he oppivat voivansa vaikuttaa päiväkotipäiväänsä. Arjen tilanteissa lasten kysymyksiin ei anneta valmiita vastauksia, vaan kannustetaan lapsia omaan ajatteluun ja päätöksentekoon. Asioita lähdetään tutkimaan yhdessä ja nostetaan ihmettelyn aiheita toiminnan sisällöksi. Toimintaa suunnitellaan yhdessä lasten ja huoltajien kanssa mm. pienryhmittäin, vanhempainilloissa ja vasukeskusteluissa. Suunnitelmia, toiveita ja ajatuksia kirjataan mm toiveiden puihin ja viikkosuunnitelmiin. Toiminnan arviointia tehdään lasten kanssa dokumentoidun arjen kautta. Arviointivälineenä ovat mm hymynaamataulut, värikoodatut pallot ja dokumenttitauluihin arviointien kirjaaminen. Huoltajien kanssa arviointia tehdään vasukeskusteluissa, arjen kohtaamisissa ja asiakastyytyväisyyskyselyin.
7 Oppimisympäristöä muokataan yhdessä lasten kanssa ja huoltajien näkemyksiä kuunnellen. Leikkipaikat ja -tavarat muuntuvat lasten mielenkiinnon mukaan. Lasten kanssa yhdessä mietitään vaihtoehtoja ulkoiluihin, retkiin ja leluhankintoihin. Perheille järjestetään erilaisia perhetapahtumia, koko talon yhteisiä, tai ryhmän omia. Huoltajilta kuullaan lasten kotona antamaa palautetta ja kuullaan kotikuulumisia. Toimiva tiedonkulku kumpaankin suuntaan on osallisuutta tukevaa ja mahdollistavaa. Vanhempainryhmän toiminta mahdollistaa huoltajien osallisuutta ja kasvattaa yhteisöllisyyttä. 7. Pedagoginen tuki Kaikki lapset saavat varhaiskasvatuksessa tarvitsemaansa tukea. Tuen tarvetta ja määrää arvioi henkilökunta yhdessä vanhempien kanssa. Kangasalla jokaiselle lapselle tarjotaan kehitykseen ja oppimiseen YLEISTÄ tukea. Lapselle, joka tarvitsee kehityksessään ja oppimisessaan säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, tarjotaan TEHOSTETTUA tukea. ERITYISTÄ tukea annetaan niille lapsille, joilla on vaikeuksia edistyä riittävästi muiden tukitoimien avulla. ERITYINEN TUKI - Kuntoutuksellinen arki - Yksilölliset suunnitelmat - Verkostoyhteistyö, oppilashuolto - Erityisopettajan osaaminen arjessa - Resurssit: integroitu ryhmä, tuettu esiopetus, henkilökohtainen avustaja, kuljetus TEHOSTETTU TUKI - Kasvattajan osaamisen vahvistaminen erilaisin koulutuksin - Lapsille suunnitelmallinen ja strukturoitu hyvä arki - Lapsen tarpeista lähtevää: lapselle tehty suunnitelma ryhmän toimintasuunnitelman pohjana - Verkostotyö, konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tuki, oppilashuolto - Resurssit: pienryhmä, tuettu esiopetus, ryhmäavustaja, ryhmän pienennys YLEINEN TUKI - Kasvatuksellinen ja pedagoginen arki hyvä arki - Yhteistyö huoltajien kanssa - Lapsen kehityksen tuntemus - lapselle tehty suunnitelma ryhmän toimintasuunnitelman pohjana - Kasvattajayhteisön ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan tuki - Moniammatillinen yhteistyö, oppilashuolto, varhaiskasvatuksen erityisopettajan tuki Tukitoimia pyritään antamaan mahdollisimman pitkään omassa päiväkotiryhmässä. Ryhmän hyvin mietityt rakenteet ja toimintatavat sekä pysyvät ihmissuhteet tukevat lapsen kasvua ja kehitystä. Onnistumisen kokemukset sekä kaverisuhteissa että omassa osaamisessa vahvistavat lapsen itsetuntoa. Lapsen siirtyessä kouluun teemme yhteistyötä koulun erityisopettajan ja opettajan kanssa.
8
KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus
Vatialan päiväkodin toimintasuunnitelma 13.9.2017 1. Vatialan päiväkoti Konkkalankuja 3 36240 Kangasala Päiväkodinjohtaja Mari Järvenpää puh. 050 597 5719 mari.jarvenpaa@kangasala.fi Yhteystiedot löytyvät
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
VUOSISUUNNITELMA
VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika
KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus
Harjunsalon päiväkodin toimintasuunnitelma ulkoinen 15.9.2017 Harjunsalon päiväkoti Vääränkallionkuja1 36220 Kangasala Päiväkodinjohtaja Tiina Annala puh. 050 597 5717 tiina.annala (at) kangasala.fi Ryhmät:
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
KANGASALAN KAUPUNKI Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus
Pikkolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-19 5.9.2018 Pikkolan päiväkoti, Riihikuja 5, 36200 Kangasala Päiväkodinjohtaja Soile Kaari, 050-5975 716 Päiväkodissamme työskentelee: 6 päiväkodinopettajaa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016
1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA
SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus
Pikkolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 15.9.2017 Pikkolan päiväkoti, Riihikuja 5, 36200 Kangasala Päiväkodinjohtaja Soile Kaari, 050-5975 716 Päiväkodissamme työskentelee: 6 päiväkodinopettajaa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen
Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016
Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon
Päiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma
Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden
Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola
Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI
VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Aseman päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme aikuisten keskinäinen vuorovaikutus toimii mallina lapsille. Arvostamme kohtaamista
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma
Cygnaeuksen ja Palokunnanmäen päiväkotien toimintasuunnitelma 2019-2020 2 Sisällys Cygnaeuksen esimiesalue... 3 Esimiesalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat... 3 Cygnaeuksen päiväkoti... 3 Palokunnanmäen
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma
Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma
Allinpuiston päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Koko kylä kasvattaa Kaikilla päiväkodin aikuisilla on vastuu lapsen turvallisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Yhteistyö
Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.
Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.