HENKILÖSTÖKERTOMUS. Mäntyharjun kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖKERTOMUS. Mäntyharjun kunta"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 Mäntyharjun kunta

2 1 JOHDANTO HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA RAKENNE Henkilöstömäärän kehitys Palvelusuhteiden määrä HENKILÖSTÖKULUT Henkilöstömenot POISSAOLOT HENKILÖSTÖN KOULUTUS TYÖYHTEISÖN KEHITYSTYÖ, TYÖKYKYÄ YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA JA HENKILÖSTÖN HYVINVOINTI Työkykyä ylläpitävä toiminta Työterveyshuolto Tasa-arvosuunnitelman toteutuminen TULEVAISUUDEN HAASTEET ERI PALVELUALUEILLA MÄNTYHARJUN KUNNAN HENKILÖSTÖ

3 1 JOHDANTO Henkilöstökustannukset muodostavat valtaosan kunnan käyttömenoista. Tästä syystä taloudellisuuteen ja tehokkuuteen pyrkivä päätöksenteko ja muutosjohtaminen edellyttää jatkuvaa ja järjestelmällistä henkilöstötietojen seurantaa, vertailua ja kehittämistä. Henkilöstökertomus sisältää tiivistetyn tiedon Mäntyharjun kunnan henkilöstövoimavaroista ja niiden kehityksestä. Syksyllä 2016 alkanut oppisopimuskoulutuksena toteutettu esimiehille ja henkilöstöhallinnon henkilöille suunnattu työlainsäädännön koulutus saatiin koko ryhmän osalta suoritettua keväällä Koulutukseen osallistui 15 henkilöä Mäntyharjun kunnasta. Mäntyharjun kunnan vuoden 2016 henkilöstökertomukseen on liitetty edellisen vuoden tapaan palvelualueittain katsaus tulevaisuuden haasteisiin.

4 2 2. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA RAKENNE 2.1 Henkilöstömäärän kehitys Henkilöstönsuunnitelmissa olevien vakanssien määrä Lkm Vuosien vakanssien määrän kehitys perustuu talousarvion henkilöstösuunnitelmaan, tuleva kehitys saattaa poiketa esitetystä. 2.2 Palvelusuhteiden määrä vakinainen määräaikainen työllistetty oppisopimus Työllisyysvaroin palkattu henkilöstö on toiminut yleishallintoon varatuilla määrärahoilla eri palvelualueilla. Oppisopimuskoulutus on vakiinnuttanut asemansa osana työllisyydenhoitoa.

5 3 2.3 Vakinaisen henkilöstön keski-ikä Miehet Naiset Miehet 49,04 49,8 49,71 49,69 49,42 43,77 47,36 47,2 Naiset 48,39 48,71 48,74 48,84 48,78 44,24 48,39 48,45 3 HENKILÖSTÖKULUT 3.1 Henkilöstömenot Henkilöstömenot Henkilöstö menot

6 4 Varhaiseläkemaksut Varhennetun vanhuuseläkkeen tuki Varhe-maksu POISSAOLOT Poissaoloilla on myös suuri taloudellinen merkitys kunnalle. Kustannuksia voidaan hahmottaa kertomalla poissaolopäivien lukumäärä arvioidulla päiväkohtaisella kustannuksella 150 /pvä. Laskukaava antaa Mäntyharjun kunnan osalta poissaolojen kustannukseksi 1,04 milj. euroa. Sairauspoissaolot Sairastavuus% ,00 7,00 6,44 7,19 6,46 6,00 5,00 5,31 5,09 5,26 4,94 5,21 4,92 4,00 3,00 2,00 1,00 0,

7 5 Sairaus- ja tapaturmapoissaolot palvelualueittain pv pv pv pv pv pv Hallintopalvelut Perusturva Sivistyspalvelut Tekniset palvelut Yhteensä Sairauspoissaolot pituuden mukaan koko kunta 1-3 pv 17 % 4-10 pv 13 % pv 21 % pv 19 % pv 24 % Työtapaturmien ja ammattitautien lukumäärä sattumisvuoden mukaan Ammattitauti Työmatkalla Työpaikalla Korvauspäivien lukumäärä tapaturman sattumisvuoden mukaan Ammattitauti Työmatkalla Työpaikalla HENKILÖSTÖN KOULUTUS Koulutuspäivien kokonaismäärästä ei ole saatavissa tietoa järjestelmävaihdoksesta johtuen. 6 TYÖYHTEISÖN KEHITYSTYÖ, TYÖKYKYÄ YLLÄPITÄVÄ TOIMINTA JA HENKILÖSTÖN HYVINVOINTI 6.1 Työkykyä ylläpitävä toiminta Työkykyä ylläpitävän toiminnan tavoitteet on kunnassa määritelty seuraavasti: - henkilöstön työkyvyn, -motivaation ja ammattitaidon ylläpitäminen jokaisen työyhteisön jäsenen oman aktiviteetin lisääminen työkykyä ylläpitävässä toiminnassa - henkilökohtaisen asennemuutoksen avulla hyvään työilmapiiriin - johdon ja esimiesten sitoutuminen toimintaan

8 6 - sairauspoissaolojen vähentäminen - työyksiköiden työskentelytapojen kehittäminen - kokonaistuottavuuden nostaminen Vuonna 2016 tyky-toimintaan käytettiin ,00. Henkilöstölle tarjotut työsuhde-edut: - Smartum liikunta/kulttuuriseteli 10/kpl/vuosi, 50 - Veljesniemen saunan käyttömahdollisuus - laajennettu työterveyshuolto - henkilöstön teemapäivät / tapahtumat - vuokratakuu Kiinteistö Oy Keskiväliltä vuokrattuihin asuntoihin - mahdollisuus työpaikkaruokailuun kohtuulliseen hintaan - opintovapaajärjestelmä (maks. 10 palkallista opintopäivää) - työtehtäviin liittyvä täydennyskoulutus työnantajan kustantamana 6.2 Työterveyshuolto Työterveyshuollon tarkoituksena on edistää henkilöstön työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta työterveyshuollon keinoin, ylläpitää henkilöstön fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja työkykyä ennaltaehkäisevällä työllä ja tukea näin omalta osaltaan tuloksellisuutta. Mäntyharjun kunnan työntekijöiden työterveyshuolto on laajennettu koskemaan myös sairaanhoitoa työterveyshuollon kanssa tehdyllä erillisellä sopimuksella. Sopimus mahdollistaa sen, että Kelalta on mahdollista saada korvausta lääkärissä käyntien lisäksi myös laboratoriokokeista ja terveydenhoitajalla käynneistä aiheutuviin kustannuksiin. Työterveyshuolto Työterveyshuollon kustannukset Kelalta haettu korvaus Työterveyshuolto on tärkeä yhteistyökumppani niin henkilöstön hyvinvoinnin kuin poissaolojen hallinnan suhteen. Erityisesti pitkien poissaolojen ja ennen aikaisten eläköitymisten osalta työterveyshuollon rooli korostuu. Työn pitkäjänteisyys näkyy mm. kunnan maksaman kustantaman varhe-maksun kehityksessä. 6.3 Tasa-arvosuunnitelman toteutuminen Kunnanhallitus on hyväksynyt tasa-arvosuunnitelman Mäntyharjun kuntaan. Suunnitelman mukaan vuosittain henkilöstökertomuksen yhteydessä annetaan selvitys tasa-arvon toteutumisesta sekä seurataan henkilöstössä tapahtuvia muutoksia tasa-arvon näkökulmasta.

9 7 Miesten ja naisten sijoittuminen eri tehtäviin vakinaiset miehet %osuus naiset %osuus yhteensä Ylin johto Esimiehet 4 26, ,33 15 Muut 46 14, , Yhteensä TULEVAISUUDEN HAASTEET ERI PALVELUALUEILLA Mäntyharjun kunnan kiinnostavuus työnantajana on näkynyt positiivisesti avoimien työpaikkojen hakijamäärissä. Ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuus on ollut hyvä. Lyhytaikaisia sijaisuuksia hoidetaan yksiköissä omin voimin ilman ulkopuolisia sijaisia. Yhden ammattityöntekijän työalueet aiheuttavat riskejä. Vuoden alussa toteutettu muutos perusturvapalveluiden tuottamisessa ja valmistautuminen tulevaan maakuntauudistukseen tarkoittaa, että avoimien toimien täyttäminen ei ole itsestään selvyys. Organisaatio tulee sopeuttaa vastaamaan niin palvelukysyntää kuin käytettävissä olevia resursseja Riskienhallinnan tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden, kannattavuuden, asiakkaiden ja henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen. Se on ennakoivaa, järjestelmällistä ja jatkuvaa organisaation päivittäistä toimintaa ja johtamista, jossa jokainen tietää oman tehtävänsä ja tavoitteensa ja niihin liittyvät laatuvaatimukset. Riskienhallinta on osa johtamista ja arkipäivän työtä ei yksittäinen projekti. Riskienhallinnan asema perustuu siihen, että se auttaa organisaatiota saavuttamaan perustavoitteensa ja turvaa ne. Tukipalveluiden toimiala (sisältyy lähtien osaksi hallinto- ja teknisiä palveluita) Saatavuus Tukipalveluiden toimialueella tehtävien hoitaminen on lyhytaikaisissa poissaoloissa järjestetty sisäisesti. Kuitenkin henkilöstöriski muodostuu, kun kyseessä on pidempiaikainen poissaolo tai irtisanoutuminen työstä. Haasteellisimpia sijaisjärjestelyt ovat, kun yksikössä on vain yksi päätoiminen työntekijä. Kokonaisuutena tarkastellen soveltuvan ja motivoituneen henkilöstön saatavuus on esimiesten näkökulmasta todettu hyväksi. Osaaminen Sähköisen työympäristön kehittyminen ja toimintatapojen muutokset, sekä suositusten ja säädösten muuttuminen vaativat osaamisen kehittämistä pelkkä ylläpito ei riitä. Muutokset kuormittavat, mutta myös motivoivat. Keskeisiä tekijöitä jatkuvassa muutoksessa mukana pysymisessä ovat koulutus ja osaava johtaminen. Toimistopuolella koulutus on painottunut ohjelmistoihin ja sähköiseen toimintaympäristöön. Kiinteistöpalveluissa on tarjolla runsaasti ilmaista koulutusta. Ruoka- ja siivouspalveluissa yhteisiä koulutuksia on järjestetty yhdessä Etelä-Savon suurtalouksien hankintarenkaan kanssa.

10 8 Turvallisuus Virastossa on pyritty siihen, että aukioloaikoina on talossa riittävästi henkilöitä paikalla niin, että esimerkiksi haastavissa asiakastilanteissa ei ole yksin paikalla. Kuitenkin virastolla tulisi tehdä työhuoneiden turvallisuuden arviointi. Ruokahuolto-, siivous-, ja varastopalveluissa aloitettiin vuonna 2013 riskien arviointi ja tämän pohjalta valmistellaan suunnitelmaa näiden ennaltaehkäisemiseksi ja varautumiseksi. Asianmukaiset työvälineet ja laitteiden kunnossapito ovat tärkeitä. Sivistyspalveluiden toimiala Saatavuus Sivistyspalveluiden henkilöstön saatavuuteen liittyy pätevyyden omaavien työntekijöiden saatavuuden osalta riski. Sivistyspalveluissa on alueita, jotka ovat yhden tai muutaman työntekijän varassa, mikä aiheuttaa omat riskinsä ja työskentelyn haavoittuvuus on tällöin herkempää. Pääsääntöisesti avoimeksi tullut virka tai toimi on täytettävissä ns. normaalein rekrytointitoimin. Toki maanlaajuisesti tiettyjen henkilöstöryhmien kysyntä ja tarjonta työmarkkinoilla ei ole tasapainossa. Tällöin erityisesti sijaisten saamisessa on haasteita. Saatavuus turvataan hyvillä työoloilla ja panostamalla muuhun kuin palkallisiin etuihin (mm. koulutusmahdollisuus, työn sisällön kehittäminen jne.). Saatavuutta parannetaan myös kouluttamalla henkilökuntaa tietyissä tilanteissa oppisopimuksen avulla. Osaaminen Yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa. Henkilöstön osaamisen varmistaminen ja täydennyskoulutuksiin osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää. Henkilöstön koulutushalukkuus on sivistyspalveluissa ollut kiitettävällä tasolla, mutta koulutukseen pääseminen on ajoittain estynyt tiukan taloustilanteen vuoksi. Osaamista tuetaan myös mm. hankerahoituksilla toteutettavilla koulutus- ja kehittämistoimenpiteillä. Turvallisuus Henkilöstö kohtaa entistä useammin haasteellisia ja arvaamattomasti käyttäytyviä asiakkaita. Riskien tunnistaminen on tärkeää. Yksiköitä on ohjeistettu mm. välttämään riskitilanteissa yksin työskentelyä. Henkilöstöä myös koulutetaan haastavissa asiakastilanteissa toimimiseen. Erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla, mm. poistumisteiden huomioimisella, kameravalvonnalla ja lukituksen suunnittelulla, on myös pyritty pienentämään riskiä. Yksiköiden varautumissuunnittelu ja tilanteiden harjoittelu on tärkeää. Koulukeskuksen yksiköitä ei ole voitu liittää vieläkään yhtenäiseen lukitus- ja kaiutinjärjestelmään. Asia tulisi korjata pikaisesti. Teknisten palvelujen toimiala Saatavuus Henkilöstön saatavuus teknisten palveluiden toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin ei ole tällä hetkellä ongelma. Lyhytaikaiset sijaisuudet hoidetaan yksikön sisällä.

11 9 Henkilöstöriski muodostuu, kun kyseessä on pidempiaikainen poissaolo tai irtisanoutuminen työstä. Haasteellisimpia sijaisjärjestelyt ovat, kun yksikössä on vain yksi päätoiminen työntekijä. Tilannetta voidaan parantaa mm. yhteistyöllä naapurikuntien laitosten kanssa (vesihuoltolaitos), oppisopimuskoulutuksilla, harjoittelijoiden käytöllä sekä ennakoivalla henkilöstösuunnittelulla. Henkilöstön saatavuuden turvaamisessa on tärkeää saada työolosuhteet ja palkkaus sellaisiksi, että teknisen palvelualueen työpaikat koetaan tulevaisuudessa tavoiteltavina. Osaaminen Henkilökuntaa ohjataan koulutuksiin. Mahdollisuuksien mukaan koulutusta tullaan järjestämään myös paikallisesti, jotta mahdollisimman monet pystyisivät osallistumaan koulutustilanteeseen. Työnantaja huolehtii täydennyskoulutusmahdollisuuksien toteuttamisesta. Turvallisuus Työn ja työmatkojen turvallisuuteen liittyvät riskit pyritään tiedostamaan ja minimoimaan. Alueiden hoidossa ja rakentamisessa huomioidaan henkilöstön ja käyttäjien turvallisuus.

12 10 8 MÄNTYHARJUN KUNNAN HENKILÖSTÖ MÄNTYHARJUN KUNNAN HENKILÖSTÖ KUNNANHALLITUS TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 Kunnanjohtaja Hallinto- ja talousjohtaja Talousjohtaja 0 0,75 0,4 0 Palvelusihteeri/elinkeinotoimi 0,4 0,4 0,4 0 Kulttuurisihteeri 0,5 0,5 Työsuojelupäällikkö 0,1 0,1 0,1 0,1 Työnsuunnittelija Kunnanhallitus yhteensä 5 5,75 4,9 3, TUKIPALVELULAUTAKUNTA TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 Lautakunnan esittelijä 0 0,1 0,1 0,1 Kiinteistöpäälikkö Pääkirjanpitäjä Kirjanpitäjä Palvelupäällikkö 1,5 1,5 1 2 Hallintosihteeri Arkistosihteeri Palvelusihteeri 7,6 4,6 4,6 4,6 Koulusihteeri 1, Palveluneuvoja Palkkasihteeri Kuljetussihteeri Tietohallintojohtaja It-suunnittelija Tuotantopäällikkö Ravitsemispäällikkö Dieettikokki 9, Kokki Keittäjä Ruokapalvelutyöntekijä 2,4 1,5 1,5 1,5 Keittäjä-siivooja 2, Siivooja 8, Laitoshuoltaja 6,6 6,6 6 6 Siivoustyönjohtaja Siivoustyönohjaaja Varastonhoitaja Ruokapalveluvastaava Ravitsemistyöntekijä Tukipalvelultk yhteensä 57,89 47,3 46,2 44,2

13 PERUSTURVA TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 HALLINTO Palvelutuotantojohtaja Perusturvajohtaja 1 1 Vastuualuejohtaja 2 2 Palvelusihteeri 0,6 0,6 0,6 0,6 TERVEYSPALVELUT Johtava lääkäri 0, Terveyskeskuslääkäri Johtava hammaslääkäri 0, Terveyskeskushammaslääkäri Hoiva- ja hoitotyön johtaja Palveluasumisen päällikkö Avo- ja sairaalapalv. päällikkö Kotihoidonpäälikkö Palvelusihteeri Ikääntyneiden palveluohjaaja Puheterapeutti Psykologi Sairaanhoitaja 29, Vastaanottosairaanhoitaja 3 3 Vastaava hoitaja / vastuuhoitaja 3 3 Terveyskeskusavustaja 2, Röntgenhoitaja Fysioterapeutti Kuntohoitaja Terveydenhoitaja 4, Perushoitaja Kodinhoitaja/hoitaja/lähihoitaja Lähihoitaja Kodinhoitaja Toimintaterapeutti Osastoapulainen Ohjaaja/Päivätoiminnan ohjaaja Hammashuoltaja/suuhygienisti Hammashoitaja Yhteensä 135,1 140,6 143,6 143,6 SOSIAALIPALVELUT TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaalityöntekijä Palvelusihteeri Sosiaaliohjaaja Palveluohjaaja 2 2 Vastaava palveluohjaaja 1 1 Perhetyöntekijä Etuuskäsittelijä Päihdehoitaja Mielenterveys ja päihdekuntoutujien päivätoiminnan ohjaaja Koulunkäyntiavustaja 0,8 0,8 0,8 0,8 Yhteensä 8,8 10,8 12,8 12,8 Perusturvaltk yhteensä 143,9 151,4 156,4 156,4

14 SIVISTYSLAUTAKUNTA TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 LASTEN PÄIVÄHOITO Päivähoidonjohtaja/Varhaiskasvatuks Päivähoidon ohjaaja 1 0,7 0 0 Lastentarhanopettaja 8 9 7,5 7,5 Erityislastentarhanopettaja 0,5 0,6 0 0 Lastenhoitaja 13 13, Kiertävä lastenhoitaja 1 0,5 0 0 Ryhmäavustaja 1, Perhepäivähoitajat Ryhmäperhepäivähoitajat Yhteensä 36 33,3 32,5 31,5 KOULUT.HALL., PERUSOPETUS, LUKIO, KANS.OP. TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 Sivistysjohtaja 0,5 0,5 0,8 0,8 Rehtori 2,5 2,5 3 3 Koulusihteeri Luokanopettaja Esiluokanopettaja Lehtori Musiikinopettaja 1,6 1,6 1,7 1,6 Tekstiilityönopettaja 1 0,75 0,8 0,8 Erityisluokanopettaja 1, Erityislastentarhanopettaja 1 0,5 Erityisopettaja Tuntiopettaja vak./ma Koulukuraattori Koulunkäyntiohjaaja Koulunkäyntiavustaja ma. 9,26 10, Koulunkäyntiavustaja 6,4 8 13,5 12 Yhteensä 78,76 85,53 87,8 87,7 Nuorisotyöntekijä Vapaa-aikasihteeri Kulttuurisihteeri 0,5 0,5 1 1 Kenttämestari Ammattimies Liikuntapaikkahoitaja Kirjastotoimenjohtaja 1 0,8 0,2 0,2 Kirjastonhoitaja 2 1,6 2 2 Kirjastovirkailija 2 2,6 3 3 Yhteensä 9,5 10,5 11,2 12,2 Sivistysltk yhteensä 124,26 129,33 131,5 131,4

15 TEKNINEN LAUTAKUNTA TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 Tekninen johtaja 1 1 0,9 0,9 Kaavoitusinsinööri Paikkatietokäsittelijä Puutarhuri Kunnossapitopäällikkö 0,13 0,13 0,13 0,13 Kunnossapitotyönjohtaja Kiinteistötyöntekijä Ammattimies 6,52 6,52 7,52 7 Käyttömestari Vesihuoltomestari Puhdistamonhoitaja Vesihuoltolaitoksen hoitaja / käyttömestari Putkimies Vesi- ja viemärilaitoksen hoitaja 0 2 1,75 2,75 Yhteensä 16,65 14,65 15,3 14, RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennustarkastaja Yhteensä TIELAUTAKUNTA Kunnossapitopäälikkö 0,33 0,33 0,33 0,33 Yhteensä 0,33 0,33 0,33 0,33 YHTEENSÄ 349,03 349,76 355,63 351,21

HENKILÖSTÖKERTOMUS. Mäntyharjun kunta

HENKILÖSTÖKERTOMUS. Mäntyharjun kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS 7 Mäntyharjun kunta JOHDANTO.... HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA RAKENNE...4. Henkilöstömäärän kehitys...4. Palvelusuhteiden määrä...4 HENKILÖSTÖKULUT.... Henkilöstömenot... 4 POISSAOLOT...7 5 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Kh 22.04.2014 liite 5 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 MÄNTYHARJUN KUNTA SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA RAKENNE... 2 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 2 2.2 Palvelusuhteiden määrä... 2 3 HENKILÖSTÖKULUT...

Lisätiedot

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä. 2.5.2012 Henkilöstökoonti; Pöytyä, Aura, Pöytyän kttky Vak. Ma Yht. Hallinto ja talous 79 5 84 Perusturva 242 4 246 Varhaiskasvatus 102 18 120 Sivistys 173 65 238 Tekninen 108 2 110 Yhteensä 703 94 797

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen työllisyyskoordinaattori 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talous- ja hankintajohtaja 1 1 1 1 1 Yhteensä 3 0 3 3 0 1 4 0 4

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Kehittäminen matkailupäällikkö 0 0 0 0 0 työnsuunnittelija 1 1 1 1 1 kaupunginjohtaja 1 1 1 1 1 apulaiskaupunginjohtaja 0 0 0 0 0 hallinto- ja henkilöstöjohtaja 1 1 1 1 1 talousjohtaja

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen henkilöstö. Yhdistelmävirat

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset: Kunnanhallitus 27 15.11.2006 HENKILÖSTÖMITOITUS JA PERUSTETTAVAT VIRAT Khall 27 Työryhmät ja palvelujohtajat ovat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa valmistelleet henkilöstömitoitusta ja tehneet esitykset:

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v

KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO 1.1.2018 alkaen HALLINTOPALVELUT hinn.ulkop. kunnanjohtaja v 01ASI040 elinkeinoasiamies v 01ASI040 talouspäällikkö v 01ASI040 hallintopäällikkö v Toimistopalvelut 01TOI060

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTO. KANNUKSEN KAUPUNKI Henkilöstöpalvelut

HALLINTO-OSASTO. KANNUKSEN KAUPUNKI Henkilöstöpalvelut HALLINTO-OSASTO Vuosi Lkm Vuosi Ammattinimike 2015 1 2015 hallintosihteeri 2016 0 2018 keskusarkistonhoitaja 2017 0 2018 toimistosihteeri 2018 2 2022 toimistosihteeri 2019 0 2023 palkanlaskija 2020 0 2028

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 PERUSTURVAPALVELUT PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO LKM 31.12.2014 LKM 31.12.2014 perusturvajohtaja 1 Avoimet

Lisätiedot

Sivu 1. Lukumäärä Lukumäärä TP 2007 TA

Sivu 1. Lukumäärä Lukumäärä TP 2007 TA LIITTEET Sivu HENKILÖSTÖOHJELMA SUUNNITTELUKAUDELLE 2009-203 KUNNANHALLITUS kunnanjohtaja TP 2007 TA 2008 2009 200 20 202 203 KUNNANHALLITUSYHTEENSÄ HALLINTO-OSASTO Hallinto hallintojohtaja viestintä-

Lisätiedot

Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019

Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Vakanssinro Hallintopalvelut Hinn.tunnus Uusi hinn.tunnus Virka/työsuhde Kelpoisuusvaatimus Muutos vuoteen 2018 100000 kunnanjohtaja hinnoittelematon 01999999

Lisätiedot

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA 1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2017 Yt-ryhmä 7.12.2016 30 Kunnanhallitus 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

PÄIVITYS rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET

PÄIVITYS rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET PÄIVITYS 8.11.2017 rj/rk VANHUSTYÖN HLÖSTÖ MITOITUKSET Yksikkö Nimike LKM ei mit. tt / mit osastot Rantakartano Rantakartanon johtaja 1 Pkeskus Lepola Onnela Sopula Mäntylä Pajula Rantala Toivola Muu,

Lisätiedot

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Käsittely: KH 27.4.2015 KV 8.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014... 2 1. HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 2 2. KUNNAN HENKILÖSTÖRAKENNE... 3

Lisätiedot

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Vakanssiluettelo (vakituiset virat ja toimet) TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE HENKILÖSTÖSUUNNITELMA LIITE 5

NAANTALIN KAUPUNKI Vakanssiluettelo (vakituiset virat ja toimet) TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE HENKILÖSTÖSUUNNITELMA LIITE 5 KAUPUNGINHALLITUS HALLINTO Kaupunginjohtaja 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Kaupunginsihteeri 1 0 0 1-1 -1 0 0 0 0 Hallintojohtaja 0 0 0 0 1 0 0 1 Kaupunginlakimies 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Yhteyspäällikkö 0 0 0 0 0 0 0 0

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus

Ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Yt-ryhmä Kunnanhallitus kehittäminen Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 Yt-ryhmä 1.12.2017 20 Kunnanhallitus 16.1.2018 7 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Henkilöstösuunnitelma... 4 Henkilöstörakenne... 4 Osa-aikaiset työntekijät...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto

27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Rekrytointitarpeiden laskenta

Rekrytointitarpeiden laskenta Rekrytointitarpeiden laskenta Henkilöstön tarve kehittyy kuten palvelutarve Vaihtoehtoisessa laskelmassa henkilötyön tuottavuus paranee valitulla tasolla (esim. 0,5 %/v) Palvelutarve-ennuste perustuu ennustettuun

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016. Sisältö

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016. Sisältö 1 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016 Sisältö 1 KONSERNIHALLINTO... 2 1.1 Joensuun Seudun hankinta... 3 1.2 Joensuun Tilakeskus... 3 2 KAUPUNKIRAKENNEYKSIKKÖ... 4 3 VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSKESKUS...

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 1. vuoden 2015 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen

RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 1. vuoden 2015 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen RÄÄKKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 31.12.2015 1 1. Yleistä Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti henkilöstöraportti sisältää tietoa henkilöstön määrästä, ikärakenteesta ja sukupuolijakaumasta,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot INARIN KUNTA 30.9.2014 1/5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.5.2007 60 Voimassa 1.7.2007 Muutos soteltk 13.11.2007 117,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ 83 KÄYTTÖTALOUSMENOT SISÄISET JA ULKOISET YLEISHALLINTO 2005 2006 Muutos Henkilöstömenot 493 560 523 660 30 100 Palvelujen ostot 401 540 415 150 13 610 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 32 550 35 800 3 250

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Vakanssiluettelo (vakituiset virat ja toimet) TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 LIITE 5 KAUPUNGINJOHTAJAN

NAANTALIN KAUPUNKI Vakanssiluettelo (vakituiset virat ja toimet) TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2017 LIITE 5 KAUPUNGINJOHTAJAN KAUPUNGINHALLITUS HALLINTO Kaupunginjohtaja 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Hallintojohtaja 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Controller 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Elinkeinoasiamies 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Kehityspäällikkö 1 0 0 1 0 1 0 0 1 Kaupunginkamreeri

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

2013 2014 2015 Tarkastustoimi

2013 2014 2015 Tarkastustoimi HENKILÖSTÖ 31.12.2013 Koko kaupunki TA 2013 TP 2013 TS 2014 TS 2015 Eläköityi Saavuttaa henk.koht. eläkeiän yht 2013-2015 Henkilöstö yhteensä, htv 1265,80 1237,84 1248,66 1238,66 44,10 57,00 37,5 138,60

Lisätiedot

Vakinaisten henkilötyövuodet yhteensä 129,52 10,00 4,00 0,00

Vakinaisten henkilötyövuodet yhteensä 129,52 10,00 4,00 0,00 LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUJEN TY Kasvatustoiminnan johtaja 1,00 Toimistosihteeri 1,00 Päiväkodin johtaja 5,00 Päivähoidon ohjaaja 3,60 Erityispäivähoidon ohjaaja 1,00 Erityislastentarhanopettaja 2,00 Vastaava

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

Toimi/ Virka Luonne KokoOsaAik NIMIKEMUUTOKSET

Toimi/ Virka Luonne KokoOsaAik NIMIKEMUUTOKSET KUNNANJOHTAJA 1 Kunnanjohtaja Virka 10 VAKINAINEN, virka/työsuhde KUNNAN JOHTORYHMÄ 1 Talousjohtaja Virka 10 VAKINAINEN, virka/työsuhde 1 Sosiaali- ja terveysjohtaja Virka 10 VAKINAINEN, virka/työsuhde

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 2 1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1 Määrä... 3 1.2 Rakenne... 4 1.3 Rekrytointi... 4 1.4 Ikärakenne... 5 1.5 Eläkkeelle siirtyminen... 6 1.6 Palvelussuhteiden kesto... 7 2. TYÖAIKA JA TYÖPANOS...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot 1.7.2015 Fysioterapeutti vastaava aikaisempi rekisteröinti. Sosiaali- ja terveysalan fysioterapeutin (AMK) ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA

LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA 1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto 27.3.2017 10, voimaan 1.6.2017 I Hallinto-osasto 1. Kunnanjohtaja 2. Hallintojohtaja Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto

Lisätiedot

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit).

Lisäksi selvitysmiehelle toimitetaan erillinen tilanteen mukainen virka- ja toimirekisteri (vakanssit). Nilakan kunnat HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 31.12.2013/2014 muutokset 1 Yhdistymisselvitykseen koottavat tiedot Alla olevaan tiedostoon kirjataan suoraan kunnan palveluksessa (ei ostopalveluissa) oleva vakinainen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Perusturvalautakunnan talousarvio 2017 1 000 euroa TP 2015 MTA 2016 HKE 2017 TA 2017 TA 17/16 TULOT 12 154 12 123 10 180 10 180-16,0 % MENOT 64 985 65 089 65 860

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014

Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 Lahden kaupungin henkilöstöluvut 4.2.2014 VAKITUISET 2013 KESKIMÄÄRIN 31.12.2013 KUUKAUDESSA Yleishallinto 2 2 Tarkastustoimi 3 3 Konsernipalvelut 73 73 Konsernipalvtukityöll 0 0 KONSERNIHALLINTO 78 78

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1 HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT KELPOISUUSEHDOT 2013 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 30.11.2005/123 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 29.11.2006/ 67 1.1.2007

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue. 27.11.2014 Heikki Miettinen

Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue. 27.11.2014 Heikki Miettinen Rekrytointitarpeiden ennakointi Porin selvitysalue 27.11.2014 Heikki Miettinen Laskelmat kuvaavat: a) eläkkeelle siirtymistä ja b) henkilöstötarpeiden ennakoitua muutosta korvaavan rekrytointitarpeen Tämän

Lisätiedot

Viranhaltijapäätökset ajalta

Viranhaltijapäätökset ajalta 1 (5) Asiakirjan nro Päätöksentekijä / vuosi Päätöspäivämäärä Otsikko Vastuuyksikkö Julkisuusluokka 5632/2017-1 henkilöstö- ja - PTP Henkilöstö- ja 134 / 2017 30.6.2017 Psykologin tehtävän muuttaminen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN

Lisätiedot

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

1 Henkilöstön määrä ja rakenne HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 2 1.1 Henkilöstön määrä... 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma... 5 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma... 5 1.4 Henkilöstön ikä... 7 1.5

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

Luvian henkilöstöraportti 2016

Luvian henkilöstöraportti 2016 Luvian henkilöstöraportti 216 1 JOHDANTO Tämä on Luvian kunnan 15. ja samalla itsenäisen kunnan viimeinen henkilöstöraportti. Henkilöstöraportti antaa tietoa henkilöstövoimavarojen arvioinnista ja käytöstä

Lisätiedot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 1.9.2016 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu 1 Kirkkokadun koulu 19.8.2015 Käyttösuunnitelman tavoitteet 2015 2 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA 1-6 Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten

Lisätiedot

TASA ARVOSELVITYS 2009

TASA ARVOSELVITYS 2009 Rovaniemen kaupunki Tasa arvotyöryhmä 2.12.2009 Yhteistyötoimikunta 10.12.2009 Yhteistyötoimikunta 3.2.2010 Kaupunginhallitus 8.2.2010 TASA ARVOSELVITYS 2009 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto...3 2. Palvelussuhteet...4

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Maahanmuuttajien rekrytointimalli

Maahanmuuttajien rekrytointimalli Maahanmuuttajien rekrytointimalli Said Aden, työllisyyspäällikkö Vastuullisella työllisyydenhoidolla kestäviin ratkaisuihin, työelämälähtöisyys, tavoitteellisuus ja kumppanuus keskiössä Aiesopimus 1. Valtion

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto PERHEPALVELUT. Virkaa ei täytetä, selvitystyö Perhe- / Perhepalvelujohtaja Perhepalveluhallinto, 2010

Yhtymävaltuusto PERHEPALVELUT. Virkaa ei täytetä, selvitystyö Perhe- / Perhepalvelujohtaja Perhepalveluhallinto, 2010 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 1 Yhtymävaltuusto 8.12. 32 31.12. muutok set muutok set et 581,10-13,50 566,60 1,00 563,60-2,10 561,50 POSA YHTEENSÄ nimike Palvelualue, tulosyksikkö, resurssi MUUTOKSET : MUUTOKSET

Lisätiedot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 23.2.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2018

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2018 Henkilöstö- ja suunnitelma vuodelle 2018 1. Toteutuneiden määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrä sekä arvio näiden kehittymisestä. Henkilöstömäärä 31.12.2015 yhteensä 870, joista määräaikaisia työsopimuksia

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot

Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusehdot Päivitetty 19.4.2017 Hallintosääntö 16 : virkoihin ja työsuhteisiin vaadittavasta kelpoisuudesta päättää hallitus. 1. Lääkärihenkilöstö Amanuenssi Apulaisylilääkäri

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Huumetestaus Nurmijärven kunnan työpaikoilla Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työntekijän

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot