Autojen turvatekniikka (lyhyt oppimäärä)
|
|
- Mauno Ahola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Autojen turvatekniikka (lyhyt oppimäärä) Tapio Heiskanen yhteyspäällikkö, Turku VS liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan ajoneuvojäsen
2 Miksi turvatekniikkaa tarvitaan tien päälle? Eri arvioiden mukaan noin 8-% liikenneonnettomuuksista syntyy inhimillisen virheen seurauksena. Älykäs tekniikka ja turvajärjestelmät tarjoavat työkaluja ehkäisemään ja korjaamaan kuljettajan virheitä tukevat kuljettajaa tien päällä varoittavat tarvittaessa ja lieventävät mahdollisen onnettomuuden seurauksia. 2
3 Ajoneuvotekniikasta apua onnettomuuksiin? Aktiivinen turvatekniikka ennakoi ja ehkäisee onnettomuuksia. Turvatekniikan tehtävä on tukea kuljettajaa, varoittaa tai tarvittaessa korjata tämän tekemiä virheitä. Suuri osa kuljettajaa avustavista järjestelmistä perustuu antureihin ja uudemmat kamera- ja tutkatekniikkaan. Passiivinen turvatekniikka ehkäisee loukkaantumista, kun onnettomuus on väistämätön. Mm. suurlujuusteräkset, törmäysvoimien ohjaaminen, turvatyynyt, turvavöiden esikiristimet, turvapoljinjärjestelmä, etuistuinten aktiiviset pääntuet, jotka suojaavat pää- ja niskavammoilta. 3
4 Valinnoilla on merkitystä Mitä 4 tavaroita sinulla on autossasi? Lähde: OTI / Tapio Koisaari
5 Mitä tekniikkaa on käytössä autossasi? 5
6 Mitä tekniikkaa on käytössä autossasi? 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Turvavyömuistutin etupenkillä Vakionopeudensäädin Ajonvakautusjärjestelmä (ESC) Bluetooth-kytkentä matkapuhelinta varten Turvavyömuistutin takapenkillä Navigaattorin ylinopeusvaroitin Pysäköintitutkat Peruutuskamera Kaarreajovalot Mukautuva vakionopeudensäädin/ nopeusrajoituksen tunnistusjärjestelmä Kauko- ja lähivaloja vaihtava valonvaihtoavustin On, ja koen hyödylliseksi/ tarpeelliseksi On, mutta en koe hyödylliseksi/ tarpeelliseksi On, mutta olen kytkenyt pois käytöstä Peräänajon esto- tai ennakointijärjestelmä Pysäköintiruutuun ajoa avustava järjestelmä Ei ole mutta toivoisin että olisi Kuolleen kulman vahti/ kaistanvaihtoavustin Kaistavahti/ kaistalla pysymisen avustin Kuljettajan väsymyksen varoitusjärjestelmä Ei ole enkä koe tarvitsevani Jalankulkijan tai pyöräilijän tunnistava jarrutusvaroitusjärjestelmä Pimeänäköavustin En osaa sanoa 360-kamera Risteävän liikenteen varoitus Lähde: Liikenneturva ja Kantar TNS Oy N=1238 (autoilevat vastaajat).
7 Lista eri järjestelmistä ja lyhenteistä löytyy Liikenneturvan nettisivuilta Olemassa olevia aktiivisia järjestelmiä ja niiden lyhenteitä eri merkeillä Auto paremmin hallinnassa, erityisesti liukkaalla Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS) Vetoluistonestojärjestelmä (ASC, ASR, TC, TCS) Ajonvakautusjärjestelmä (ESC, ESP, DSC, DSTC, PSM, VSA, VDC) Sallittua nopeutta ylläpitävät Nopeusrajoitusten tunnistus Nopeusvaroitin Riittävää turvaväliä varmistavat Vakionopeudensäädin Mukautuva vakionopeudensäädin (ACC, Distronic) Etäisyysvaroitin Törmäyksiä estävät Törmäyksen varoitusjärjestelmä Törmäyksen ennakointijärjestelmä (Pre-Safe, Pre-Crash) Automaattinen hätäjarrutus (AEB, Full Auto Brake, Pre-Safe Brake, City Safety) Turvallisuutta kaista-ajoon Kaistavahti (mm. LDW) Kaistalla pysymisen avustin Kuolleen kulman valvonta ja kaistanvaihtoavustin (mm. BLIS) Ajoneuvoa (ja kuljettajaa) tarkkailevat Turvavyömuistutin Kuljettajan vireyden valvontajärjestelmä Rengaspaineen valvontajärjestelmä (myös mm. TPMS, TPWS) Apua pimeällä ajoon Aktiiviset ajovalot (myös mm. AFL, AFS, Intelligent Light System) Pimeänäköavustin Apua pysäköintiin ja turvallisuutta peruuttamiseen Pysäköintitutkat (mm. PDC, Parktronic, Park Assist) Peruutuskamera Pysäköintiavustin Risteävän liikenteen varoitus
8 Haasteita aktiiviselle turvatekniikalle Ajoneuvokantaa on uudistettava, jotta uusi tekniikka saadaan käyttöön. Tänään ostettava auto liikkuu teillämme noin 20 vuotta ja tänään teillämme liikkuu keskimäärin 11,8 vuotta vanhoja autoja. Törmäykset on estettävä, erityisesti vastakkaisista suunnista tulevien kanssa Suurienergisten suistumisonnettomuuksien välttäminen Päihteiden väärinkäyttäjät on saatava pois liikenteestä Teknisesti helppo ratkaista Mutta: Fysiikan lakeja ei mikään järjestelmä voi ylittää. Liikenteessä on myös arvaamattomia liikkujia. Näkemät, infrastruktuuri ja passiivinen turvatekniikka on lopulta jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden edellytyksenä. Sekä: Yksilön kyky hankkia uusi auto ja omata tietoa sen turvajärjestelmistä 8
9 Liikenneturvan ydinviestit Oikein käytettynä tekniikasta saatavat turvallisuushyödyt ovat merkittäviä. Opettele ymmärtämään autoasi ja sitä, miten se toimii. Miten järjestelmä käytännössä toimii miten se auttaa tien päällä. Tutustu ennen liikenteeseen lähtöä auton järjestelmiin. Uuden auton luovutustilanteeseen on panostettava autoliikkeissä - kunnon perehdytys. Älykkäinkään turvatekniikka ei poista kuljettajan vastuuta. Käytettyä tai uutta autoa hankkiessasi, mieti: Mitä aktiivisia turvajärjestelmiä on saatavilla ja mitkä on turvallisuuden kannalta merkittävimmät. Tällä hetkellä ne ovat: 1. Ajonvakautusjärjestelmä (monissa autoissa lisävaruste 2000-luvun alussa, EU 2011/2014 kaikissa uusissa autoissa) 2. Hätäjarrutusjärjestelmä (lisävaruste, raskaassa kalustossa pakollinen EU 2015 alusta, henkilöautoihin EU? USA 2020) 3. Kaistalla pysymisen avustin. (pääsääntöisesti lisävaruste, hälyttävä järjestelmä pakollinen raskaissa EU 2015)
10 Autonominen ajaminen Sähköautokaan ei ole uusi keksintö, tässä mallistoa v
11 3
12 Uusi tekniikka voi myös herättää pelkoja 1800-luku 136 Luddiitit kokoontuivat yöllä ja kävivät pahan teknologian kimppuun Modern times 50-luku Mutta edelleen vuonna Tilastot koottu OTI, If, väestörekisterikeskus ja Taloussanomat
13 Pelkäätkö seuraavia itseohjautuviin autoihin liittyviä asioita? 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Järjestelmän epäkunto ( järjestelmä ei vastaa ) / huono ohjelmointi Tekniikan toimimattomuus Suomen olosuhteissa Epäluottamus koneen kykyyn ratkaista moraalisia ristiriitoja Tietokonevirukset auton järjestelmissä Hakkerointi, auton haltuunotto ulkoapäin Ajohallinnan / kontrollin luovuttamisen pelko Epäselvät vastuukysymykset, joudunko vastuuseen jos auto tekee virheen Terrorismi, auton käyttö aseena Liikenneturvallisuus huononee, onnettomuuksien määrä kasvaa Yksityisyyden suoja pienenee Teknologian pelko 2 55 Pelkään että en opi käyttämään niitä Pelottaa paljon Pelottaa jonkin verran Ei pelota ollenkaan En osaa sanoa 13 Lähde: Liikenneturva ja Kantar TNS Oy N=1238 (autoilevat vastaajat).
14 Jos olisi täysi vapaus valita, millaisen auton valitsisi? Perinteisen auton jossa mahdollisimman vähän elektroniikkaa 12 Nykyaikaisen auton, jossa on automatiikkaa kuten kaistavahti, törmäysvaroitin, ajovakauden hallintajärjestelmä tms., mutta ajaminen hoidetaan itse Itseohjautuvan auton, joka hoitaa kaiken ajamiseen liittyvän itsenäisesti, mutta kuljettaja voi tarvittaessa ajaa itse Robottiauton, joka hoitaa kaiken ajamiseen liittyvän itsenäisesti En osaa sanoa Lähde: Liikenneturva ja Kantar TNS Oy N=1238 (autoilevat vastaajat).
15 Milloin uskot että Suomen olosuhteissa turvallisia itseohjautuvia autoja on saatavilla kuluttajamarkkinoilla kohtuulliseen hintaan? 15
16 Milloin uskot että Suomen olosuhteissa turvallisia itseohjautuvia autoja on saatavilla kuluttajamarkkinoilla kohtuulliseen hintaan? Seuraavan viiden vuoden kuluessa 6-10 vuoden kuluessa vuoden kuluessa vuoden kuluttua Yli 30 vuoden kuluttua Ei koskaan En osaa sanoa Itseohjautuva auto hoitaa kaiken ajamiseen liittyvän itsenäisesti, mutta kuljettaja voi tarvittaessa ajaa itse 16 Lähde: Liikenneturva ja Kantar TNS Oy N=1238 (autoilevat vastaajat).
17 Jatkuva dataliikenne Tarvitsemme myös langattoman 5G verkon 1. Internet of Things (IoT) - nopea yhteys auton, infran ja muiden tienkäyttäjien välillä, pilvipalvelut, liikennemerkit yms. 2. Autoon integroidut avustus- ja varoitusjärjestelmät, ohjelmistot jotka tulkitsevat dataa 3. Erilaiset tutka-, sensorija kamerajärjestelmät = Dataliikenne n. 1Gbps 4G kapasiteetti ei riitä 1
18 Liikenneturvan ydinviestit autonomiseen ajamiseen Pelkojen poistaminen. Suhtaudumme myönteisesti autonomiseen ajamiseen. Kaikki järjestelmät vaativat kuitenkin kuljettajan jatkuvaa valvontaa Kuormitus, tarkkaavaisuus sekä tilannetietoisuus vähenee ja ajotaito voi rapautua Valmiusaika (TOR = Take Over Request), kyky ottaa ajoneuvo takaisin kuljettajan haltuun voi olla jopa yli 20 sekuntia, jos tilannetietoisuutta ei aktiivisesti säilytetä. Realistisia arvioita autonomisen ajamisen vaiheittaisestakin toteutumisesta on hankala antaa, on helpompi todeta että se toteutuu vaiheittain eri alueilla. Liikenneturvan käytössä termi autojen autonominen ajaminen, joskus käytetään myös termiä automaattiajaminen (esim. Trafin ja Liikenneviraston selvitykset). 18
19 1
Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015. Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen
Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015 Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen 76 vuotta liikenneturvallisuustekoja Liikenneturva on julkisoikeudellinen
Aktiivinen turvatekniikka ja suhtautuminen automaattiautoihin. Liikenneturvan kyselytutkimusten tuloksia
Aktiivinen turvatekniikka ja suhtautuminen automaattiautoihin Liikenneturvan kyselytutkimusten tuloksia 1-1 Kysely osa 1 Ensimmäinen kyselytutkimus toteutettiin joulukuussa 1. Tutkimuksen toteutti Kantar
Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016
Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar
Ammattikuljettajien suhtautuminen liikenteen automaatioon
Ammattikuljettajien suhtautuminen liikenteen automaatioon Aineisto kerätty yhteistyössä AKT:n ja Rahtarit ry:n kanssa 0 kesäkuun aikana. Vastaajia oli yhteensä 0, joista kuorma-auton kuljettajia oli prosenttia
Liikenteen automaation vaikutukset liikenneturvallisuuteen 1/3
Mediaosio 1/3 Liikenteen automaatio tarkoittaa ilmiötä, jossa ajoneuvoihin ja liikennejärjestelmään tulee yhä enemmän toimintoja, jotka eivät vaadi ihmisen havaintoja tai väliintuloa Automaatio on asteittaista
M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14
M{ZD{ CX-5 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 1 5 2 4 3 18 19 SKYACTIV TECHNOLOGY 20 21 6 1 7 5 2 3 4 8 22 23 TURVALLISIN PAIKKA MAANTIELLÄ Jokainen valmistamamme Mazda sisältää laajan valikoiman älykkäitä
Trafin julkaisuja Kuljettajan tukijärjestelmien yleistyminen Suomessa. Tero Lähderanta
Kuljettajan tukijärjestelmien yleistyminen Suomessa Tero Lähderanta Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 22/2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Tausta... 1 1.2 Tavoitteet...
Älyliikenteen mahdollisuudet
Älyliikenteen mahdollisuudet 23.10.2014 Eetu Pilli-Sihvola erityisasiantuntija, älyliikenne Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Älyliikenne? Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen liikenteen
Trafin julkaisuja Kuljettajan tukijärjestelmien yleistyminen Suomessa. Tero Lähderanta
Kuljettajan tukijärjestelmien yleistyminen Suomessa Tero Lähderanta Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 13/2017 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Tausta... 1 1.2 Tavoitteet...
Uusien autojen turvalaitteiden vaikutukset. Tapio Koisaari
Uusien autojen turvalaitteiden vaikutukset Tapio Koisaari TARVE Liikenneturvallisuuden tarkastelukehikko Väestö Matkaluku hlö x kpl x km hlö/onn. x onn./km x km Seurausten riskit Aiheutumisen riskit TEKNIIKKA
E-sarjan farmari. Veho Group Oy Ab, Mercedes-Benz-henkilöautot. Pauli Eskelinen, tuotepäällikkö MB Airport,
E-sarjan farmari Veho Group Oy Ab, Mercedes-Benz-henkilöautot Pauli Eskelinen, tuotepäällikkö MB Airport, 5.10.2016 Moottorivalikoima Teho CO 2 -päästöt Saatavissa Diesel E 200 d 110 kw (150 hv) 109 g/km
Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry
Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, 9.10.2018 Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry Perustelut kevytautojen lainsäädännölle kevytautojen salliminen parantaisi huomattavasti nuorten liikenneturvallisuutta,
Uusi FORD FOCUS. Uusi FORD MONDEO
Uusi FORD FOCUS Uusi FORD MONDEO Uusi FORD MONDEO Uusi Ford Mondeo tekee vaikutuksen ajo-ominaisuuksillaan ja ulkonäöllään. Vuoden 2015 alussa tuleva täysin uusi Ford Mondeo on täydellinen yhdistelmä innovatiivista
Innovaatio saa muodon
Uusi Kia 2 Uusi Kia Optima Sportswagon Innovaatio saa muodon Täysin uusi, hienostunut Kia Optima Sportswagon on innovatiivinen, monikäyttöinen ja mukava. Upeasti muotoiltu Kia Optima Sportswagon kääntää
Robottiautojen vaikutukset liikkumistottumuksiin. Timo Liljamo
Robottiautojen vaikutukset liikkumistottumuksiin Timo Liljamo timo.liljamo@tut.fi Tutkimuksen sisältö 1. Kirjallisuuskatsaus 2. Kansalaiskyselytutkimus 3. Työpaja Kirjallisuuskatsaus Matkojen pituuden
Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta
Sivu 1 (7) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i10 1.0 Classic Business 10163,81 1755,26 11919 365 215 108 4,7 1.0 Business 11522,76
Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus
Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,
Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk
Sivu 1 (6) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Ajoneuvovero / vuosi Perusvero Käyttövoimavero Business-hinnasto 1.10.2016 Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i20 5d 1.2
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana Valtakunnalliset kouluttajapäivät Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 20.1.2018 2 Mikä on nollavisio Turvallisuuskulttuurin
Nopeuden hallinta. Väylät ja liikenne Kari Alppivuori Liikenteen turvallisuusvirasto
Nopeuden hallinta Väylät ja liikenne 13-14.10.2010 Kari Alppivuori Liikenteen turvallisuusvirasto Kolmen kauppa Nopeuden hallinnassa on kolme tuttua elementtiä Kuljettaja Ajoneuvo Infra Onnettomuuksissa
Kysely autoilun ja liikkumisen tulevaisuudesta
Kysely autoilun ja liikkumisen tulevaisuudesta Kyselyn toteuttivat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Autotuojat ja -teollisuus, Liikennevakuutuskeskus, Liikenneturva ja Suomen Autokoululiitto yhteensä
Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför.
Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Matti Järvinen 29.1.2008 Liikenneturvallisuustavoite 800 12 edellisen kk:n aikana kuolleet 700 600 500 400 Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana. Satu Tuomikoski
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi Nollavisio katuhaastattelu Näe ihminen liikenteessä kampanjasivut 2 Mikä on nollavisio
Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä
Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken
Ajoneuvotekniikka kehittyy
Pasi Perhoniemi Ajoneuvotekniikka kehittyy Ajoneuvotekniikan kehittyminen on ollut viime vuosina nopeaa ja visiot tulevasta ovat todella huikeita. Kehityksen moottoreina ovat olleet liikenteen haitallisten
Koulukuljetusten kilpailutus, turvallisuusnäkökulmia
Koulukuljetusten kilpailutus, turvallisuusnäkökulmia Tapio Heiskanen yhteyspäällikkö, Lounais-Suomen alue liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsen Muutamia otsikoita koulukuljetuksista 2016-2017
LIIKENNETURVA 34. LIIKENNETURVALLISUUSALAN TUTKIJASEMINAARI
Sirpa Rajalin LIIKENNETURVA 34. LIIKENNETURVALLISUUSALAN TUTKIJASEMINAARI 6.5.2009 12 edellisen kk:n aikana kuolleet Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa
Ennakkoraportti 3/2016
Ennakkoraportti 3/216 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 216 Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien
Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy
Kuulumisia liikenneasioista Keravan vanhusneuvosto 20.10.2017 Juha Heltimo, Strafica Oy Sisältö Tieliikennelain uudistus - mikä muuttuu? Liikenneturvan seminaarisarja Liikenneturvan aineistot tutuksi,
M{ZD{ CX _15R1_CX3_V3_COVERS.indd /05/ :22:22
M{ZD{ CX-3 3 4 5 6 7 8 9 LAADUN TUNTU 10 11 12 13 MZD CONNECT OSAA MYÖS SUOMEA *MZD Connect on edistyksellinen Bluetooth@ -tieto/ viihdejärjestelmä. Voit yhdistää älypuhelimesi osaksi autoa; yhteystiedot,
Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville?
Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Tuula Taskinen, Liikenneturva Aineiston koonnut Leena Pöysti, Liikenneturva Taustatietoa kyselystä Kyselyt tehtiin syksyllä 2015 Liikenneturvan tapahtumissa
Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen 2013. Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT)
Kalvosarja nuorten kuljettajien ajo-opetukseen Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) 1 Sisältö Liikennevakuutuskeskuksen tehtävät lyhyesti Liikennevakuutuksesta
Uusi Kia Molempien parhaat puolet. Vastuullisuus ei ole koskaan ollut näin tyylikästä ja jännittävää. Uusi Kia Niro on aivan uudenlainen hybridi-crossover, joka todistaa, että voit saada kaiken tinkimättä
Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista
Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Liikenneturvallisuusinsinööri Varsinais Suomen ELY keskus Toimialue Varsinais Suomen ja Satakunnan maakunnat, 690 000
Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu
Ennakkoraportti 1/2017
Ennakkoraportti 1/17 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 17 tammi huhtikuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien
OTI Ennakkoraportti 2/16
Ennakkoraportti 2/16 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet tammi elokuu 216 AINEISTO Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia
KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2017 Tieliikenneonnettomuudet koko maassa ja valtakunnalliset tavoitteet Vuonna 2016 tapahtui Suomessa kaikkiaan 4 709 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.
Ennakkoraportti 3/2017
Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 17 Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,
Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat
Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu
Suomalaisten autoilu Tutkimus autoilusta ja auton valinnasta
Suomalaisten autoilu 2019 Tutkimus autoilusta ja auton valinnasta Suomalaisten autoilu 2019 - näin tutkimus tehtiin tavoitteena koota kattavasti tietoa suomalaisten näkemyksistä autoiluun ja auton hankintaan
Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet
Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä
Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011
Mopotietoutta vanhemmille Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa, onnettomuuksia paljon Mopojen määrä ja mopoilijoiden
Open Arctic Challenge , Oulu Petri Jääskeläinen
Open Arctic Challenge 16.9.2015, Oulu Petri Jääskeläinen DATA, Big Data.. 2 16.9.2015 Lähde: OECD DATA, Big Data.. 3 16.9.2015 Lähde: Big Data and Urban Mobility Cairo June 2, 2014, The World Bank Group
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä
Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta
Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti
Ennakkoraportti 1/2018
Ennakkoraportti 1/18 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 18 tammi huhtikuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien
MITÄ TULEE TIETÄÄ NYKYAUTON TURVALAITTEISTA JA NIIDEN KÄYTÖSTÄ?
MITÄ TULEE TIETÄÄ NYKYAUTON TURVALAITTEISTA JA NIIDEN KÄYTÖSTÄ? 6.10.2014 Liikennelääketieteen symposium Yhteyspäällikkö Tapio Koisaari, Liikennevakuutuskeskus, liikenneturvallisuusyksikkö 1. Passiivinen
LINTU-loppuseminaari Avaus
LINTU-loppuseminaari Avaus Sisältö Liikenneturvallisuus, missä mennään Suomessa ja muualla Murros: älyliikenne T&K-ohjelmista yleensä LINTU Onnettomuudet ja vammautuneet EU 1990-2010 European Commission,
Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti
Sirpa Rajalin & Leena Pöysti Leena Pöysti Liikenneturvan tutkijaseminaari 5.5.2011 Taustaa.. Turvavyön käyttö, selvin päin ajaminen ja nopeusrajoitusten noudattaminen ovat niitä käyttäytymistekijöitä,
LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.
220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue
Nuoret ja liikenneturvallisuus
Nuoret ja liikenneturvallisuus Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari Örnis bilar / Carl Johan de Geer Jan Lööf Professori Jorma Mäntynen, Tampereen teknillinen yliopisto Aluepäällikkö
Kuolemaan johtaneet onnettomuudet lkm Loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet kuollut loukkaantunut omaisuusvahinko lkm lkm % Koulutustilaisuus ammattiautoilijoille: Tiistaina 31.7.2001
ENNAKOIVA AJAMINEN ELÄINKULJETUS- AJONEUVOLLA
ENNAKOIVA AJAMINEN ELÄINKULJETUS- AJONEUVOLLA Ennakoiva ajaminen mitä se on? Muut kuljettajat ajoneuvoineen Liikenneympäristö olosuhteet Kuljettaja Ajoneuvo Kevytliikenne - Järjestää itselle Pelivaraa
#vihreillävaloillamennään
#vihreillävaloillamennään Liikennekäyttäytyminen liikennevalo-ohjatuissa liittymissä Mediainfo 1 Ohjelma Valmistellut puheenvuorot: Avaus: apulaispormestari Aleksi Jäntti Hankkeen esittely ja alustavat
Miten yritykset voivat konkreettisesti tunnistaa muutokset ja hyödyntää niitä?
Miten yritykset voivat konkreettisesti tunnistaa muutokset ja hyödyntää niitä? Kauppakamarin tulevaisuusnavigointi reittikartta tulevaisuuteen 8.5.2015 Kari-Matti Sahala Parcifan Safety Consulting Oy Prediction
Ennakkoraportti 2/2017
Ennakkoraportti 2/27 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 27 tammi elokuussa Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien
Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa
Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa 2006 2015 Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija 5.5.2017 Valokuvalähde: Kouvolan sanomat Aineistolähde:
Nykyaikaisen kuorma-auton turvalaitteiden ylläpito ja huolto. Kurt Westenius. Volvo Finland Ab
Nykyaikaisen kuorma-auton turvalaitteiden ylläpito ja huolto Kurt Westenius Yhteis- kunta Muutokset Euroopan kuljetusteollisuudessa Liikennetiheys ja liikenneruuhkat lisääntyvät Toimitustarkkuudessa vielä
Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö
Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Päihdeseminaari 4.9.2014, Sampola, Tre Matti Joki Yhteyspäällikkö, Liikenneturva, Tampere Käyttäytymistiedejäsen, liikennevahinkojen Tutkijalautakunta, Pirkanmaa,
CO2 -päästö (NEDC) g/km /kk /kk 2,2 CRDi AWD Edition A/T 5P A6 147/ , , ,
Kia Sorento MY17 hinnasto 23.8.2018 Malli Vaihteisto Suurin teho (kw/hv) CO2 -päästö (NEDC) Autoveroton hinta alv 24% Arvioitu autovero Kokonaishinta Vapaa autoetu Käyttöetu g/km /kk /kk 2,2 CRDi AWD A/T
Liikenneturvallisuuskalvosarja Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT)
Liikenneturvallisuuskalvosarja 2016 Liikennevakuutuskeskus (LVK), Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta (VALT) Sisältö Liikennevakuutuskeskuksen tehtävät lyhyesti Liikennevakuutuksesta korvatut
Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo
Uudistuva liikenne Lehtori Markus Pöllänen Tieteen päivät Tampere-talo 21.1.2017 Esityksen sisältö Liikenne. Nyt Millaista liikkuminen ja liikenne on nykyisin Suomessa? Liikennejärjestelmän muutostarpeet
Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk
Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk. 4.2.2010 ohjehinta,,, n lisähinta 1.8 Comfort 5MT 4d UK1 580 415 20 000,00 5 697,25 25 697,25 600,00 173,21 773,21 152 1.8 Dynamic 5MT 4d UK2 590 425 20 650,00 5 884,82
Tutkimusmenetelmien lyhyt oppimäärä
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Tutkimusmenetelmien lyhyt oppimäärä Juha Luoma, VTT Poliisin liikenneturvallisuusseminaari Tampere 25.-26.10.2017 Liikenneturvallisuustutkimuksen menetelmiä
JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA
Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää
Ennakkoraportti 2/2018
Ennakkoraportti 2/8 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuoden 8 tammi elokuussa Onnettomuustietoinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien
EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011
EkoAuton julkistustilaisuus Katja Lohko Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi 2 Sisältö Trafin Ekoautoilusivusto ja henkilöauton hankintaohje Turvallinen auto Ympäristöä vähemmän kuormittava
Keskustelevien ajoneuvojen pilottiprojekti NordicWay, Coop - ohjeita pilottiin osallistujille
Keskustelevien ajoneuvojen pilottiprojekti NordicWay, Coop - ohjeita pilottiin osallistujille Keskustelevien ajoneuvojen pilottiprojekti NordicWay, Coop NordicWay-hankkeen vuoden kestävä kokeilu, Coop,
Tarkkaamattomuus tieliikenteessä. Petri Jääskeläinen
Tarkkaamattomuus tieliikenteessä Petri Jääskeläinen Kun ajat, aja Kuljettajan keskeisin tehtävä on ajoneuvon turvallinen kuljettaminen. Tarkkaamattomuus tarkoittaa huomion kiinnittymistä pois tästä tehtävästä:
MAAILMAN MYYDYIN ROADSTER
M{ZD{ Mx-5 MAAILMAN MYYDYIN ROADSTER Täysin uusi MX-5 säilyttää ikonisen arvonsa maailman suositumpana avo-urheilu autona. Neljännen sukupolven MX-5 sisältää kaikki parannukset mitä voi toivoa suorituskyvyn,
85,2 % 80,0 % (Vastauksia:2546)
Sukupuolesi 100,0 % 85,2 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 14,8 % 0,0 % Nainen (Vastauksia:2546) Mies Ikäsi Alle 18 vuotta 1,7 % 18-24 vuotta 3,4 % 25-35 vuotta 14,8 % 36-50 vuotta 41,4 % 51-65 vuotta 35,8
Tieliikennelainsäädäntö uudistuu. Kimmo Kiiski
Tieliikennelainsäädäntö uudistuu Kimmo Kiiski 1 Menossa Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuuden parantamisesta Liikennekaari Liikenneverkko-hanke Tiekartta liikenteen älykkään ja turvallisen
VOLVON TURVALLISUUS ON MONEN ASIAN SUMMA
VOLVON TURVALLISUUS ON MONEN ASIAN SUMMA Volvon turvallisuusjärjestelmät toimivat aina sopusoinnussa keskenään. Lue, kuinka esimerkiski tuulilasi, etusäleikkö ja puskurit vaikuttavat niiden toimivuuteen.
TRANSDIGI - A COLLABORATION PLATFORM FOR R&D IN THE TRANSPORT SECTOR KESKUSTELEVAT AUTOMAATTIAUTOT SUOMEN TEILLÄ
TRANSDIGI - A COLLABORATION PLATFORM FOR R&D IN THE TRANSPORT SECTOR KESKUSTELEVAT AUTOMAATTIAUTOT SUOMEN TEILLÄ Älykäs infra Jukka Laitinen, 9.5.2019 SISÄLTÖ Teeman sisältö, osallistujat ja tutkimuksen
Joka toinen nuori hankkii mopokortin
Mopoilu Joka toinen nuori hankkii mopokortin Noin joka toinen nuori hankkii mopokortin ja joukossa on yhä enemmän tyttöjä. Mopoja oli vuonna 2012 yli 290 000. Suomessa oli Trafin mukaan rekisteröityjä
Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
Väärinkäsityksiä ylinopeudesta
Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että
Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä
Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai
TURVALLISEMPIA TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ. MOBILEYE C2-270 -TÖRMÄYKSENESTOJÄRJESTELMÄ Turvallisuusraportti 2010
TURVALLISEMPIA TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ MOBILEYE C2-270 -TÖRMÄYKSENESTOJÄRJESTELMÄ Turvallisuusraportti 2010 Yhteenveto: Olemme arvioineet Mobileye C2-270 -törmäysvaroitinjärjestelmän kolmea eri toimintaa,
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi
Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina
Liikenne Hämeenlinnassa vuosina 2013-2017 Liikenne Hämeenlinnassa v. 2013-2017 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan * * * Loukkaantumiseen johtaneet (kpl) Vuosina 2013-2017 40 % kaikista
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime
HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi LIIKENNETURVALLISUUSINSINÖÖRI JAAKKO KLANG VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
JAGUAR F-PACE ENNAKKOHINNASTO 11.12.2015
JAGUAR F-PACE ENNAKKOHINNASTO 11.12.2015 ENNAKKOHINNAT 11.12.2015 Autoveroton ohjehinta (alv 24%) Arvioitu autovero EU-kulutus 2016 Kokonaishinta CO 2 yhdistetty g/km l/100km Vapaa autoetu 2016 Käyttöetu
Liikenneonnettomuuksien tilastointi. Esa Räty Onnettomuustietoinstituutti OTI
Liikenneonnettomuuksien tilastointi Esa Räty Onnettomuustietoinstituutti OTI Tilastokeskus Tilastojen ylläpitäjiä - Suomen virallinen liikenneonnettomuustilasto - Perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin
Tehot irti liikennejärjestelmästä älyliikenteellä. Älyliikenne tulee oletko valmis? VTT:n seminaari Tutkimusprofessori Risto Kulmala, VTT
Tehot irti liikennejärjestelmästä älyliikenteellä Älyliikenne tulee oletko valmis? VTT:n seminaari 2.11.2010 Tutkimusprofessori Risto Kulmala, VTT 2 Rakentaminen Ylläpito Hoito Operointi Lähde: The Big
OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017
OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat tieliikenneonnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen.
Turvallinen mopoilu. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Poliisi, Trafi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011
Turvallinen mopoilu Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Poliisi, Trafi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa Loukkaantuneiden mopoilijoiden määrä suuri KUOLLEET
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-
OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016
OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen Aineisto
M{ZD{ 3 MAZ3_203958_002AUTMN_COVER_13R1_V3.indd /12/ :33:14
M{ZD{ 3 4 5 6 7 8 9 10 TAVANOMAISUUTTA UHMAAVAA TEKNOLOGIAA 12 13 MZD CONNECT JA KAIKKI YHTEYDET TOIMIVAT - JOPA SUOMEN KIELELLÄ Kaikkiin 7" kosketusnäytöllä varustettuihin malleihin on saatavilla integroitu
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari Sivu 1 Valtakunnallinen liikenneturvallisuustavoite
OTI Taajamaraportti 2016
Taajamaraportti 2016 Taajamassa tapahtuneet liikenneonnettomuudet 2010 2014 AINEISTO Raportissa on tarkasteltu taajamassa vuosina 2010 2014 tapahtuneita liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimia
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn
Nuorison liikenneturvallisuus. Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi
Nuorison liikenneturvallisuus Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 6.10.2016 Mikä on Onnettomuustietoinstituutti? Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia
Hinnat sisältävät ALV:n 24 % Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Tehdaslisävarusteet saattavat nostaa auton CO2-päästöjä.
Kia Optima SW MY18 hinnasto 16.4.2019 Malli Vaihteisto Suurin teho (kw/hv) CO2 -päästö Autoveroton hinta alv 24% Arvioitu autovero Kokonaishinta Vapaa autoetu Käyttöetu g/km /kk /kk 1,7 CRDi ISG EX M6
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä