Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua"

Transkriptio

1 IP/10/236 Bryssel 5. maaliskuuta 2010 Euroopan komissio pyrkii pienentämään huomattavasti sukupuolten välistä palkkakuilua Euroopan komissio aikoo toteuttaa useita toimenpiteitä miesten ja naisten välisen palkkakuilun pienentämiseksi huomattavasti seuraavien viiden vuoden kuluessa. Sukupuolten välinen palkkaero EU:ssa on tällä hetkellä keskimäärin 18 prosenttia. Luvun pienentämiseksi komissio aikoo lisätä työnantajille kohdistuvaa tiedotusta asiasta, kannustaa sukupuolten välistä tasa-arvoisuutta edistäviä aloitteita ja tukea välineiden kehittämistä sukupuolten välisen palkkakuilun mittaamiseksi. Toisaalta voidaan ottaa käyttöön myös uusia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Komissio aikoo kuulla eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia ja analysoida useiden vaihtoehtojen vaikutuksia. Vaihtoehtoja voivat olla seuraamusten tiukentaminen, palkkauksen avoimuus ja säännöllinen raportointi palkkaerojen kehittymisestä. Tänään julkaistu Eurobarometri-tutkimus osoittaa, että yli 80 prosenttia eurooppalaisista tukee nopeita toimia palkkakuilun Olen syvästi huolestunut siitä, että sukupuolten välinen palkkakuilu ei ole viimeisten 15 vuoden kuluessa pienentynyt juuri lainkaan ja joissain maissa se jopa suurenee, totesi EU:n oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisasioista vastaava komissaari, varapuheenjohtaja Viviane Reding. Näinä kriisiaikoina sukupuolten välinen palkkakuilu tulee Euroopalle liian kalliiksi. Meidän on käytettävä kaikkia välineitä palkkakuilun poistamiseksi. Yhdessä jäsenvaltioiden kanssa pyrimme siihen, että sukupuolten väliset palkkaerot pienenisivät EU:ssa huomattavasti nykyisen komission toimikauden loppuun mennessä. Sukupuolten välinen palkkaero eli miesten ja naisten bruttotuntiansioiden välinen keskimääräinen ero EU:n koko taloudessa on tällä hetkellä 18 prosenttia, mutta eri maiden ja eri alojen palkkaeroissa on huomattavia erovaisuuksia. Tämä on osoitus työmarkkinoiden jatkuvasta epätasa-arvoisuudesta, joka käytännössä kohdistuu lähinnä naisiin. Palkkakuilun pienentämiseksi tarvitaan toimia useilla tasoilla, koska sen syyt ovat myös moninaisia. Vuoden 2010 toisella puoliskolla komissio esittää uuden naisten ja miesten tasaarvoa koskevan EU:n strategian vuosiksi Palkkakuilun pienentäminen tulee olemaan yksi sen painopistealueista. Komissio käyttää kaikkia käytettävissä olevia, sekä lainsäädännöllisiä että muita välineitä, sukupuolten välisten palkkaerojen

2 Komissio analysoi yksityiskohtaisesti erityisesti seuraavien vaihtoehtojen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset yhdessä eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten kanssa: - palkkaerojen raportointi ja avoimuuden varmistaminen yrityksen ja yksittäisten työntekijöiden tasolla tai kollektiivisesti tiedotuksen ja työntekijöiden kuulemisten avulla - sukupuolineutraalien työpaikkailmoitusten ja palkkataulukoiden käytön varmistamista koskevan velvollisuuden vahvistaminen - tasa-arvoista palkkausta koskevan oikeuden rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevien säännösten parantaminen sen varmistamiseksi, että säännökset ovat varoittavia ja oikeasuhteisia (esimerkiksi toistuvista rikkomuksista määrätään ankarampia seuraamuksia). Komissio aikoo myös: - lisätä työntekijöille, työnantajille ja suurelle yleisölle suunnattua tiedotusta palkkakuilun syistä ja mahdollisuuksista sen pienentämiseksi - kannustaa aloitteita sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi työpaikalla tasa-arvomerkinnöillä, peruskirjoilla ja palkinnoilla. Ranskassa esimerkiksi perustettiin vuonna 2004 Label égalité professionnelle -merkintä. Yritykset saavat sen kolmeksi vuodeksi, jos ne noudattavat erityistä menettelyä ja osoittavat sitoumuksensa sukupuolten väliseen tasa-arvoon eri aloilla kuten suunnittelussa, urakehityksessä ja naisten ylentämisessä tärkeimpiin tehtäviin yrityksen sisällä. - tukea sellaisten välineiden kehittämistä, joilla työnantajat voivat analysoida sukupuolten välisiä palkkaeroja yrityksissään. Esimerkiksi Saksassa kehitettiin ohjelmisto palkkaerojen laskemiseksi. Kyseinen väline voi auttaa työnantajia saamaan tietoja tilanteesta ja toteuttamaan toimia palkkaeron - parantaa palkkaeroja koskevien tilastojen saatavuutta ja laatua. Sukupuolten välisen epätasa-arvoisuuden poistaminen työmarkkinoilta on myös yksi EU:n talous- ja työllisyysstrategian, EU strategian pääkohdista (ks. IP/10/225). Ruotsin EU:n puheenjohtajakaudella vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan sukupuolten välisten palkkaerojen poistaminen EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinoilta voisi johtaa bruttokansantuotteen prosentin kasvuun. Komissio tutkii myös sukupuolten välistä tasa-arvoisuutta edistäviä aloitteita työpaikoilla. Tutkimuksen tulokset julkaistaan 5. toukokuuta. Taustaa Eurobarometri-tutkimus sukupuolten välisestä tasa-arvosta osoittaa, että eurooppalaisten mielestä sukupuolten välisen palkkakuilun poistaminen, yhdessä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisen kanssa, on etusijalla miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämisessä. Eurooppalaisista 82 prosenttia on sitä mieltä, että sukupuolten välisiä palkkaeroja on pienennettävä nopeasti. Vastaajista 62 prosenttia katsoo sukupuolten epätasa-arvon olevan maassaan laajalle levinnyttä. Lisäksi 66 prosentin mielestä tilanne on parantunut viime vuosikymmenen aikana. Samapalkkaisuutta koskevan EU:n ja kansallisen lainsäädännön ansiosta suorat syrjintätapaukset, eli tapaukset, joissa täsmälleen samaa työtä tekeville miehille ja naisille maksetaan eri palkkaa, ovat vähentyneet. Mutta palkkakuilu on osoitus muustakin; se osoittaa käytännössä lähinnä naisiin kohdistuvan syrjinnän ja epätasaarvon jatkumisen työmarkkinoilla kokonaisuudessaan. 2

3 Sukupuolten välisen palkkakuilun vaikutus elinikäisiin ansioihin merkitsee sitä, että naisilla on myös alhaisemmat eläkkeet. Tämän vuoksi naiset kärsivät useammin kuin miehet jatkuvasta ja äärimmäisestä köyhyydestä: 22 prosentilla 65-vuotiaista ja sitä vanhemmista naisista on riski elää köyhyydessä, kun taas miesten kohdalla vastaava luku on 16 prosenttia. Tiedotustoiminta on tärkeää, jotta työnantajat, työntekijät ja sidosryhmät tulevat tietoisiksi siitä, miksi sukupuolten välinen palkkakuilu on yhä olemassa ja kuinka sitä voidaan pienentää. Komissio käynnistää sen vuoksi EU:n laajuisen tiedotuskampanjan toisen vaiheen, jossa toimet on hajautettu EU:n 27 jäsenvaltioon. Uuden, verkossa olevan sukupuolten välisten palkkaerojen laskurin avulla työntekijät ja työnantajat voivat nähdä palkkakuilun havainnollisesti. Ks. myös MEMO/10/65 Lisätietoja Lehdistöpaketti sukupuolten välisestä palkkakuilusta 3

4 ANNEX How big is the pay gap in different Member States? Measured as the "relative difference in average gross hourly earnings between women and men," the gender pay gap is estimated to be 18% in the EU as a whole (see graph below). 30 percent Pay gap between women and men in unadjusted form in EU Member States (Difference between men's and women's average gross hourly earnings as a percentage of men's average gross hourly earnings) 30, ,5 17,7 18,0 19,2 20,0 20,9 21,4 21,6 21,6 22,0 23,2 23,6 25,5 26, ,4 13,4 13,6 10 8,5 9,0 9,0 9,2 9,2 9,8 5 4,9 0 IT SI BE RO MT PT PL LU LV BG ES IE SE HU DK EU27 FR FI SK UK CY LT EL DE NL AT CZ EE Source: Eurostat. Structure of Earnings Survey 2006 and national sources (2008) for yearly SES-comparable estimates. Provisional data for EU27, FR, ES and CY. Exception to the reference year : 2007 data for IE, DK, NL and EE. Areas for prioritisation in the field of gender equality SPECIAL EUROBAROMETER 326 : "GENDER EQUALITY IN THE EU IN

5 Urgency in addressing the pay gap Measures to address the gender pay gap 5

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta IP/08/1397 Bryssel 25. syyskuuta 2008 Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta Kuinka EU voisi taata laajakaistaisen internet-yhteyden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee

Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee IP/08/1831 Bryssel, 28. marraskuuta 2008 Laajakaista: Ero suurimpien ja pienimpien käyttäjämaiden välillä Euroopassa kapenee Laajakaistaliittymät Euroopassa yleistyvät edelleen. Euroopan komissio julkaisi

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan

LIITTEET. asiakirjaan ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

8. maaliskuuta 2012: Kansainvälinen naistenpäivä Sukupuolten välinen epätasa-arvo Euroopan unionissa

8. maaliskuuta 2012: Kansainvälinen naistenpäivä Sukupuolten välinen epätasa-arvo Euroopan unionissa Viestinnän pääosasto Kansalaissuhteiden osasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 7 maaliskuuta 2012 8 maaliskuuta 2012: Kansainvälinen naistenpäivä Sukupuolten välinen epätasa-arvo Euroopan

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28)

TAULUKKO I: EU:N JÄSENVALTIOIDEN KALASTUSLAIVASTOT VUONNA 2014 (EU28) EUROOPAN UNIONIN KALASTUSALA LUKUINA Seuraavissa taulukoissa on yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) eri osa-alueiden perustilastotietoja seuraavasti: jäsenvaltioiden kalastuslaivastot vuonna 2014 (taulukko

Lisätiedot

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan

Lisätiedot

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET

EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET EUROOPAN INNOVAATIOALAN PAINOPISTEET J. M. Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja, puhe Eurooppa-neuvostossa 4.2.2011 Sisältö 1 I. Eurooppa on vaarassa menettää asemiaan II. Mikä Euroopassa on vialla?

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa IP/08/40 Bryssel, 19. maaliskuuta 2008 Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa Tanska, Suomi, Alankomaat ja Ruotsi ovat

Lisätiedot

Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65

Tilastoliite osaan 1 KOLMAS TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA YHTEENKUULUVUUTTA KOSKEVA KERTOMUS 65 Tilastoliite osaan 1 65 A1.1 Työllisyys nykyisen EUn alueella, 1996 ja 2002 Työllisyysaste (% työikäisestä väestöstä) 1996 2002 EU15 59,9 64,2 Muut jäsenvaltiot 61,7 65,1 Koheesiomaat 51,5 60,2 Kreikka

Lisätiedot

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 435 final ANNEX 1 LIITE Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014 asiakirjaan KOMISSION

Lisätiedot

Kansainvälisen rekisteröinnin nro

Kansainvälisen rekisteröinnin nro Viimeisin päivitys 032016 HAKUS EUROOPAN UNIONIN TAVARAMERKIN Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) Hakijanedustajan viite (enintään 20 merkkiä) Mod.011 Hakija Oikeushenkilön nimi tai etunimi ja sukunimi

Lisätiedot

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus NURMISEMINAARI Pudasjärvi 11.-12.1.2011 Maidon markkinakatsaus Eeva Brofeldt, Valio Oy Nyt on alkanut vasikoiden vuosi Maitotuotteiden kotimaan myynnin nousijat ja laskijat Kevyttuotteiden osuus maitotuotteiden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. elokuuta 2017 (OR. en) 11585/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 28. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: SOC 546 EMPL 416 FSTR 55 CADREFIN 86 REGIO 80 Euroopan komission

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio Erasmus-liikkuvuuden tilastoja 29-1 2.2.211 Anni Kallio Erasmus-liikkuvuus 7/8-9/1 Outgoing from Finland 7/8 to 9/1 27-8 28-9 29-1 3265 34363529 687 975 12 112177139 435 656 656 SMS SMP STA STT Opiskelijavaihto

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 116 final LIITTEET 1 4. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7114/17 ADD 1 TRANS 105 SAE Lähettäjä: Saapunut: 7. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus 8.5.2012 Tampere Kristian Wahlbeck kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Uuden paradigman nousu Vaikuttava edistävä ja

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Euroopan komission puheenjohtaja Eurooppa-neuvoston kokous 22.5.2013 Uusia realiteetteja globaaleilla energiamarkkinoilla Finanssikriisin vaikutus

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä Maakunta- ja soteuudistuksen työseminaari Mauri Pekkarinen Jyväskylä 12.1.2018 Mauri Pekkarinen 1 Koheesiopolitiikan saanto (koheesio, EAKR ja ESR) maittain, mukaan lukien tukitasot EAKR ESR Koheesiorahasto

Lisätiedot

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj EU:n energiapolitiikka työllistää operaatiotutkijoita Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj FORS-seminaari 2011 - Operaatiotutkimuksella kohti energiatehokkuutta, Aalto-yliopisto, 16.12.2011 EU:n

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI Hakijan/edustajan viite (enintään 20 merkkiä) Viimeksi päivitetty: 04/2013

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 14.2.2005 KOM(2005) 44 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE naisten ja

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.12.2013 COM(2013) 861 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Kertomus miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4..3 COM(3) 856 final ANNEXES to 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS Euroopan unionin solidaarisuusrahasto Vuosikertomus FI FI LIITE I: VUONNA SOVELLETTAVAT SUURKATASTROFIEN

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Komissio ehdottaa 40 prosentin sukupuolikiintiöitä johtokuntapaikkoihin

Komissio ehdottaa 40 prosentin sukupuolikiintiöitä johtokuntapaikkoihin EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 14.11.2012 Komissio ehdottaa 40 prosentin sukupuolikiintiöitä johtokuntapaikkoihin Euroopan komissio on ryhtynyt toimiin rikkoakseen lasikaton, joka haittaa kyvykkäiden

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014 EAKR-toimenpideohjelmat 2007-2013 Tilannekatsaus kevät 2014 Etelä- ja Länsi-Suomen EAKR-seurantakomiteoiden yhteiskokous Hämeenlinna, 20.5.2014 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueosasto Rakennerahastoryhmä

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

EB71.3 Euroopan parlamentin vaalit Vaalien jälkeinen kysely Alustavat tulokset: Miesten ja naisten välinen jakauma

EB71.3 Euroopan parlamentin vaalit Vaalien jälkeinen kysely Alustavat tulokset: Miesten ja naisten välinen jakauma Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 27/10/2009 EB71.3 Euroopan parlamentin vaalit 2009 Vaalien jälkeinen kysely Alustavat tulokset: Miesten ja naisten

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2017 COM(2017) 600 final ANNEX 1 LIITE an KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA FI FI Liite Luettelo komission asiakirjoista,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 444 final LIITTEET 1 6.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 444 final LIITTEET 1 6. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. syyskuuta 2015 (OR. en) 12037/15 ADD 1 AGRIFIN 77 FIN 606 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA77 Flash Eurobarometer (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Women in the European Union - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI,

Lisätiedot

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009

IP/09/1064. Bryssel 1. heinäkuuta 2009 IP/09/1064 Bryssel 1. heinäkuuta 2009 Verkkovierailujen ryöstöhinnat tiensä päässä: EU:n ansiosta tekstiviestien lähettäminen, puhelujen soittaminen ja verkossa surffaaminen on ulkomailla huomattavasti

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa

Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Tuottavuusyhteistyöseminaari seminaari Helsinki, 16. maaliskuuta 2010 Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Jorma Karppinen, Johtaja Eurofound 16/03/2010 1 Esityksen rakenne Miksi kestävästi

Lisätiedot

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa

Lisätiedot

EUROOPPALAISET JA KRIISI

EUROOPPALAISET JA KRIISI Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel, 21. lokakuuta 2011 EUROOPPALAISET JA KRIISI Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB-parlametri 76.1)

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.6.2018 COM(2018) 390 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakiran Ehdotus Euroopan parlamentin neuvoston asetukseksi Euroopan meri- kalatalousrahastosta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1 SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi 1 Onnellisuus ja hyvinvointipolitiikka Pohjoismaisessa tutkimusperinteessä hyvinvointi on

Lisätiedot

Parlametri marraskuu 2012 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri marraskuu 2012 Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri marraskuu Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) ANALYYTTINEN YHTEENVETO Otos: Perusjoukko: Menetelmä:

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

LIITTEET Komission [KOM(2007) 49 lopullinen] kertomus naisten ja miesten tasa-arvosta 2007 suomeksi ja ruotsiksi.

LIITTEET Komission [KOM(2007) 49 lopullinen] kertomus naisten ja miesten tasa-arvosta 2007 suomeksi ja ruotsiksi. Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJELMÄ STM27-136 TAO/TAS Y Närhinen Antti 12.4.27 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission kertomus naisten ja miesten tasa-arvosta 27 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti: Yleinen tiedonanto asiassa IP Translator annetun tuomion täytäntöönpanosta v1.2, 20. helmikuuta 2014 1 Unionin tuomioistuin antoi 19.6.2012 ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin

Lisätiedot

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA 14.06.2005-15.07.2005 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 803/803. Yrityksen toimiala D - Teollisuus 225 28,0% K - Kiinteistöalan toiminta,

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio Erasmus-liikkuvuuden tilastoja 28-9 3.2.21 Anni Kallio Persons Erasmus-liikkuvuus 7/8 ja 8/9 Outgoing from Finland 7/8 and 8/9 4 35 3436 3265 3 25 2 15 1 5 687 112 975 177 435 656 27-8 28-9 SMS SMP STA

Lisätiedot

Lähentyminen Yhteisestä käytännöstä usein kysytyt kysymykset Lähentymisohjelma 3. Erottamiskyky:

Lähentyminen Yhteisestä käytännöstä usein kysytyt kysymykset Lähentymisohjelma 3. Erottamiskyky: FI FI Lähentyminen Yhteisestä käytännöstä usein kysytyt kysymykset Lähentymisohjelma 3. Erottamiskyky: kuvailevia/erottamiskyvyttömiä sanoja sisältävät kuviomerkit A. YHTEINEN KÄYTÄNTÖ 1. Mitkä virastot

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 27.5.2009 Vaaleja edeltävä tutkimus ensimmäinen osa Alustavat tulokset: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. tammikuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. tammikuuta 2018 (OR. en) 5709/18 SAATE Lähettäjä: PHARM 5 MI 52 SAN 45 ECO 9 ENT 11 UD 22 Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Eurooppa uuteen nousuun digitaaliajan innovoinnin avulla J.M. Barroso

Eurooppa uuteen nousuun digitaaliajan innovoinnin avulla J.M. Barroso Eurooppa uuteen nousuun digitaaliajan innovoinnin avulla J.M. Barroso Euroopan komission puheenjohtaja Eurooppa-neuvostolle 24. ja 25. lokakuuta 213 Maailmanlaajuinen kilpailukykyindeksi 213-214 Innovointi

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. EUROOPAN UNIONI Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus Yleistä tietoa Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä. 1. Seuraavalla sivulla olevassa Yleistä tietoa -osiossa

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät kansalliset suuntaukset Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANNASTA VASTAAVA YKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Standardi Eurobarometri 69 kevät 2008 Alustavat tulokset: unionin keskiarvo ja tärkeimmät

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6..5 COM(5) 5 final ANNEXES to 4 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin solidaarisuusrahaston vuosikertomus 4 FI FI LIITE

Lisätiedot

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10, IP Translator, ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10, IP Translator, ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti: Yhteinen tiedonanto Nizzan luokituksen luokkaotsikoiden yleisnimikkeitä koskevista yhteisistä käytännöistä v1.2, 1 28. lokakuuta 2015 Unionin tuomioistuin antoi 19.6.2012 ratkaisunsa asiassa C-307/10,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0197/19. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0197/19. Tarkistus 7.6.2017 A8-0197/19 19 Johdanto-osan AG kappale AG. ottaa huomioon, että epävirallinen hoitotyö ja vapaaehtoinen työ ovat yhteiskuntamme peruspilareita, että useimmiten niitä tekevät naiset ja että tämä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.6.217 COM(217) 341 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE rikosrekisteritietojen vaihtamisesta jäsenvaltioiden välillä eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän

Lisätiedot

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kilpailukykyä ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Koheesiorahoitus EU:ssa 2014-2020 (v.2011 hinnoin) Milj. euroa (v.2011 hinnoin) 75 000 70 000 65 000 60 000 55 000 50 000 45 000

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa. Mika Vidlund

Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa. Mika Vidlund Eläkejärjestelmien rahoitus EUmaissa Mika Vidlund Esityksen rakenne Yleiskuva EU-maista väestö ikääntyy ja eläkemenot kasvaa Varautuminen kasvaviin eläkemenoihin: rahastoinnin lisääminen ja maksukatot

Lisätiedot

Navettaseminaari Reima Luomala

Navettaseminaari Reima Luomala Navettaseminaari 8.2.2012 Reima Luomala Visio 2020 Valion merkkituotteet ovat markkinajohtajia Suomessa, Venäjällä ja Ruotsissa Muut liiketoiminnat tuottavat yli 10 % Valion maitotuotosta Valio Oy 30.9.2010

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 207 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hainevien irrottamisesta aluksella annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen 1 Hanselin hankintapalvelut Puitejärjestelyt Kilpailutukset hankintayksikön puolesta Tulossa: Sähköiset työkalut omien kilpailutusten tekemiseen ja puitejärjestelyjen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 14.5.2019 EK:n perhevapaamalli: 7 + 6 / 18 Miksi? 25-45 -vuotiaiden naisten työllisyysaste on Suomessa huomattavasti

Lisätiedot

TUTKIMUS Yleisen mielipiteen seuranta -sarja Viestinnän pääosasto

TUTKIMUS Yleisen mielipiteen seuranta -sarja Viestinnän pääosasto Parlametri 2016 Analyyttinen yhteenveto Euroopan parlamentin erityiseurobarometri TUTKIMUS Yleisen mielipiteen seuranta -sarja Viestinnän pääosasto Laatija: Jacques Nancy, Yleisen mielipiteen seurantayksikkö

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely 12.-23.11 toteutetun kyselyn tulokset

Asiakaspalautekysely 12.-23.11 toteutetun kyselyn tulokset Asiakaspalautekysely 12.-23.11 toteutetun kyselyn tulokset 3152 vastaajaa Komissio Alueiden komitea Neuvosto Euroopan talous- ja sosiaalikomitea 1356 60 1488 245 43,1% 1,9% 47,3% 7,8% (3 tyhjää vastausta)

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2016 COM(2016) 578 final ANNEXES 1 to 6 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE KOMISSION YHDEKSÄS RAHOITUSKERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE

Lisätiedot