Geriatrian jättiläiset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Geriatrian jättiläiset"

Transkriptio

1 Geriatria Ismo Räihä, Maaria Seppälä ja Matti Viitanen Geriatrian jättiläiset Vanhenemiseen liittyvä vajaatoiminta ja raihnaistuminen altistavat usein epäspesifisille mutta tyypillisille oireyhtymille, jotka ennustavat terveydentilan huononemista ja avun tarpeen huomattavaa lisääntymistä. Yleisyytensä ja ennusteellisen painoarvonsa vuoksi näitä oireita on alettu kutsua geriatrian jättiläisiksi. Näitä ovat vähäinen liikkuminen, huonontunut tasapaino ja kaatuilu, muistihäiriö, delirium ja virtsainkontinenssi. Toisinaan joukkoon on luettu myös vanhuuden kakeksia, krooninen kipu, huono näkö ja kuulo, monilääkitys sekä omaisen uupuminen. Kyseessä ovat vakavat oireet, jotka vaativat kiireellistä geriatrista tilannearviota ja laaja alaisia moniammatillisia toimenpiteitä. Varhainen ongelmiin puuttuminen parantaa potilaan ennustetta, mikä on mitattavissa toimintakyvyn paranemisena, kotihoitoajan pidentymisenä ennen pysyvää laitoshoidon tarvetta, sairaalahoitojaksojen vähenemisenä ja kuolleisuuden pienenemisenä. Koska tässä teemanumerossa käsitellään hauraus raihnausoireyhtymää ja vanhuuden muistihäiriötä toisaalla, käsittelemme tässä jättiläisistä vain kaatuilua, deliriumia ja inkontinenssia. I kääntymisen myötä eteen tulee väistämättä aika, jolloin terveydentila ja toimintakyky alkavat heiketä. Jos terveydentilan huononemisen syynä ei ole äkillinen tai nopeasti etenevä sairaus, kuten parantumaton syöpä, fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky saattavat heikentyä hitaasti ja usein huomaamatta. Toimintakyvyn heiketessä vanhuksen hyvinvointi on yhä vahvemmin riippuvainen optimaalisesta elinympäristöstä. Elimistön voimavarojen huvetessa elinpiiriä huonontavat tekijät, sosiaalisen tukiverkoston oheneminen tai akuutti sairaus voivat laukaista epäspesifisiä oireyhtymiä, joita on alettu kutsua geriatrian jättiläisiksi niiden vakavuuden ja suuren ennusteellisen painoarvon vuoksi. Oireiden taloudellinen merkitys on myös suuri, koska ne enteilevät avun ja laitoshoidon tarpeen huomattavaa lisääntymistä. Geriatrian jättiläisiä ovat vähäinen liikkuminen, huonontunut tasapaino ja kaatuilu, muistihäiriö, delirium ja virtsainkontinenssi. Kaikki nämä oireet ovat merkkejä elintoimintojen heikkenemisestä, ja ne liittyvät usein huonoon ennusteeseen jo 1 2 vuoden aikavälillä. Toisinaan jättiläisten joukkoon on luettu myös vanhuuden kakeksia, krooninen kipu, huono näkö ja kuulo, monilääkitys sekä omaisen uupuminen. Kaatuilu Yleisyys. Kotona asuvista yli 80 vuotiaista vanhuksista puolet ja yli 90 vuotiaista naisista jokainen kaatuu ainakin kerran vuodessa (Dowton ja Andrews 1991). Joka toinen laitoksessa asuva vanhus kaatuu ainakin kerran vuodessa ja heistä puolet vuoden aikana toistamiseen (Tinetti ym. 1994, Hartikainen ym. 2000). Kaatuminen aiheuttaa 80 % iäkkäiden vammoista (Honkanen 1990). Kaatuminen johtaa murtumaan 5 %:ssa tapauksia ja muuhun vakavaan vammaan yhtä usein (Tinetti ym. 1988). Yli potilaan aineistossa kolmanneksel Duodecim 2006;122:

2 Taulukko 1. Kaatuilun syitä ja riskitekijöitä. Vanhenemismuutokset Tasapainon huononeminen Sensomotoriikan muuttuminen Lihasvoiman heikentyminen Näkökyvyn huononeminen Vireyden vaihtelu Kävelyn ja kävelyasennon muuttuminen Toiminnan rajoittuminen Liikunnan väheneminen ja elinympäristön kaventuminen Tapaturmat Kompastuminen (matot, kynnykset) Liukastuminen (kylpyhuone, jäinen tie) Kaatuminen portaissa Sairaudet Hermoston sairaudet (aivoverisuonitaudit, dementia, Parkinsonin tauti, polyneuropatia) Delirium Akuutit sairaudet Kuivuminen, elektrolyyttihäiriöt Ortostaattinen hypotensio Huimaus muusta syystä Alaraajojen nivelrikko Lääkkeet Diureetit Verenpainelääkkeet Psyykenlääkkeet Muut Alkoholi Kaatumisen pelko Aiempi kaatuminen la potilaista kaatumisen syynä oli joko tapaturma tai elinympäristöön liittyvä riskitekijä (Rubenstein ja Josephson 2002). Kävely ja tasapaino ongelmat aiheuttivat kaatumisen 17 %:lla, huimaus 13 %:lla, lyyhistyminen 9 %:lla ja sekavuus 5 %:lla. Alaraajojen lihasheikkous lisää kaatuilun vaaran kolminkertaiseksi (Moreland ym. 2004). Yleisimmät kaatumisen syyt on esitetty taulukossa 1. Toimintakyvyn huonontuessa tuttukin elinympäristö voi käydä liian vaativaksi, mikä aiheuttaa kävelypelkoa ja vähentää liikuntaa entisestään. Vartalon ja alaraajojen lihasvoima heikkenee, jolloin kävelyasennon ylläpito vaikeutuu ja kävelytasapaino huononee. Ikääntyessä lihasvoima vähenee lihaskadon seurauksena siten, että 65 ja 77 vuoden välillä voimasta menetetään % (Frontera ym. 2000). Alaraajojen lihasvoiman heikentyminen ja tasapainoa korjaavien heijasteiden vaimeneminen ovat monesti syynä myös niihin kaatumisiin, jotka näyttävät tapaturmaisilta. Lääkkeet kaatumisen riskitekijöinä. Eräät lääkkeet lisäävät kaatumisalttiutta (taulukko 2). Leipzigin ym. (1999a, b) meta analyysin mukaan kaatumisvaaraa lisäävät monet psyykenlääkkeet sekä sydän ja verisuonilääkkeistä Ia ryhmän rytmihäiriölääkkeet ja digoksiini. Psykoaktiiviset lääkkeet hidastavat psykomotorisia toimintoja ja heikentävät tasapainoa ja tarkkaavuutta. Bentsodiatsepiinit vähentävät lisäksi alaraajojen lihastonusta (Matters ym. 2001). Kaatumisen ehkäisy. Väestötasoiset tai riskiryhmiin kohdistetut ohjelmat ehkäisevät kolmasosan kotona tapahtuvista kaatumisista ja kaatumisvammoista (Piirtola ym. 2003). Neljänkymmenen kontrolloidun tutkimuksen systemoidussa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin erilaisten toimenpiteiden vaikutusta kaatumisalttiuteen (Gillespie ym. 1998). Tulosten mukaan kaatumisvaaraa vähentävät kotona toteutettu voima ja tasapainoharjoittelu, taiji harjoittelu ryhmässä, elinympäristön vaarojen kartoitus ja kotona toteutetut korjaavat toimenpiteet, psyykenlääkkeiden vähentäminen sekä moniammatillinen riskikartoitus ja siihen liittyvät korjaavat toimenpiteet. Jälkimmäinen osoittautui tehokkaaksi sekä valikoimattomilla kotona asuvilla vanhuksilla että aineistoissa, joissa vanhuksilla oli suuri kaatumisriski. Sen sijaan sairaalassa toteutetut kaatumista ehkäisevät toimenpiteet eivät ole olleet yhtä tehokkaita ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Kenkiin kiinnitettävien liukuesteiden merkitys oli epäselvä, kunnes tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin, että liukuesteet vähensivät talvella iäkkäiden ulkona tapahtuvat kaatumiset puoleen (McKiernan 2005). Kaatumisen selvittely vaatii kattavaa geriatrista tutkimusta, jossa kartoitetaan potilaan 1484 I. Räihä ym.

3 Taulukko 2. Kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet meta-analyysien mukaan (Leipzig ym. 1999a, b). Lääkeryhmä Tutkimusten määrä OR 95 %:n luottamusväli Digoksiini 17 1,22 (1,05 1,42) 1a-ryhmän rytmihäiriölääkkeet 10 1,59 (1,02 2,48) Bentsodiatsepiinijohdokset ja niiden tavoin vaikuttavat lääkeaineet 8 1,40 (1,11 1,76) Psykoosilääkkeet 9 1,90 (1,35 2,67) Masennuslääkkeet 11 1,62 (1,23 2,14) Trisykliset masennuslääkkeet 8 1,40 (0,96 2,02) Psyykenlääkkeet yhteensä 11 1,66 (1,40 1,97) Taulukko 3. Kaatumisen ehkäisy. Yksilökohtaiset toimenpiteet Akuuttien sairauksien hoito Lääkityksen muuttaminen (monilääkitys, psyykenlääkkeet, antikolinergit, ortostatismia aiheuttavat lääkkeet) Rohkaisu, liikkumispelon vähentäminen Jokapäiväisten toimintojen harjoittelu Tasapainoharjoitukset (kävely, tanssi, voimistelu) Lihasvoiman parantaminen Näön ongelmien korjaaminen Ylösnousun neuvominen ja harjoittelu Apuvälineiden käytön opetus Lonkkasuojaimet Turvalliset jalkineet, liukuesteet kenkiin Liukkaalla kelillä ei mennä ulos Ympäristöön kohdistuvat toimenpiteet Oikean korkuiset ja vakaat huonekalut Oikean korkuinen vuode Oikean korkuinen WC-istuin Tarttumistuet ja kahvat Porraskaiteet Liukumattomat matot ja lattiat Kynnysten poisto Riittävä valaistus, joka ei häikäise Jalkakäytävien hiekoitus elinympäristö, tutkitaan fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky sekä selvitetään aikaisemmat sairaudet ja niihin käytössä oleva lääkitys. Taulukossa 3 on esitetty tärkeimmät kaatumisen ehkäisyyn tähtäävät yksilökohtaiset ja elinympäristöön liittyvät toimenpiteet. Kaatumisen ehkäisyssä on tärkeää arvioida kriittisesti potilaan lääkitystä. Jos lääkkeitä on käytössä paljon, kuten usein on laita, niiden karsiminen ja lääkehoidon yksinkertaistaminen on hyödyllistä. Erityisesti on syytä punnita oireenmukaisten lääkkeiden tarpeellisuutta ja sitä, onko käytössä iäkkäälle sopimattomia lääkkeitä. Psykoaktiivisten lääkkeiden, kipu ja verenpainelääkkeiden ja diureettien tarve voi muuttua vuosien mittaan, ja kerran aloitettu lääkitys on uskallettava myös tarvittaessa lopettaa. Murtumien ehkäisy. Vaikka harjoittelu vähentää kaatumisia, näyttö on vähäisempää sen suhteen, ehkäiseekö harjoittelu myös kaatumisen aiheuttamia murtumia. Toisaalta on hyvin osoitettu, että lonkkamurtumia voidaan ehkäistä tehokkaasti ainakin laitosolosuhteissa suojaamalla lonkat mekaanisesti. Lonkkasuojaimilla lonkkamurtumavaaraa on saatu vähennettyä noin 60 % (Lauritzen ym. 1993, Kannus ym. 2000). Kotona asuvien vanhusten ongelmana on se, että motivaatio ei ole aina riittävä lonkkasuojaimien päivittäiseen käyttöön. Luukadon ehkäisyllä ja hoidolla on myös tärkeä sijansa kaatumisvaarassa olevan vanhuksen hoidossa. Delirium Kaatuilun tavoin delirium on yleinen oire, joka viestii vanhuksen reservien ehtymisestä. Sitä on luonnehdittu aivojen laaja alaiseksi vajaatoiminnaksi, mutta sen tarkempi patofysiologia on selvittämättä. Deliriumin puhkeamisvaara on suurin niillä iäkkäillä henkilöillä, joita kohtaa epätavallinen psyykkinen tai fyysinen rasitus. Ellei altistavia tekijöitä ole, delirium kehittyy Geriatrian jättiläiset 1485

4 Taulukko 4. Delirumin diagnostiset kriteerit DSM-IV:n mukaan (American Psychiatric Association 1994). Tajunnan häiriö (esim. heikentynyt tietoisuus ympäristöstä), johon liittyy heikentynyt kyky keskittää, ylläpitää tai vaihdella huomiota. Kognitiivinen muutos (kuten muistivajaus, desorientaatio, kielelliset häiriöt) tai sellaisen havaitsemishäiriön syntyminen, jota ei voida paremmin selittää aiemmin kehittyneellä tai kehittymässä olevalla dementialla. Häiriö kehittyy lyhyessä ajassa (yleensä tunneista yhteen vuorokauteen), ja sillä on taipumusta vaihdella päivän mittaan. On olemassa näyttöä siitä, että häiriö johtuu jonkin ruumiillisen häiriön suorista fysiologisista seurauksista %:lle potilaista, jotka joutuvat sairaalahoitoon (Cole 2004). Iäkkäillä leikkauspotilailla deliriumin vaara on % ja lonkkamurtumapotilailla yli 50 %. Jos potilaalla on deliriumille altistavia tekijöitä, leikkauksenjälkeinen deliriumriski on jopa 85 %. Deliriumin diagnostiset kriteerit on esitetty taulukossa 4. Altistavat tekijät. Monet kognitiivista ja fyysistä toimintakykyä ja aistitoimintoja huonontavat tekijät altistavat deliriumille. Tärkeimpiä ovat korkea ikä, dementia, aivoverisuonisairaus, muut vaikeat sairaudet, toimintakyvyn heikkous, monilääkitys sekä huono kuulo ja näkö. Deliriumin puhkeamisella on erityisen selvä yhteys dementiaan, mikä on todettavissa %:lla deliriumpotilaista (Fick ym. 2002, Jackson ym. 2004). Delirium usein myös ennakoi dementian myöhempää kehittymistä (Rahkonen ym. 2001). Deliriumin laukaisee useimmiten äkillinen muutos terveydentilassa tai ympäristössä. Mikä tahansa akuutti sairaus, trauma, leikkaus, kuivuminen, lääkehoito tai sairaalaan siirtyminen voivat aiheuttaa deliriumin sille alttiilla vanhuksella (Cole 2004). Lääkkeistä etenkin antikolinergista vaikutusta omaavat lääkkeet, bentsodiatsepiinit, depressiolääkkeet, Parkinson lääkkeet, opioidit ja kortikosteroidit voivat laukaista oireiston. Myös runsas alkoholinkäyttö ja alkoholin vieroitusoireet on huomioitava deliriumin syitä selviteltäessä. Diagnostiset ongelmat. Jopa kahdella kolmasosalla potilaista delirium jää havaitsematta tai se diagnosoidaan väärin. Tämä johtuu pääosin siitä, että yli puolella potilaista deliriumoireisto on vähäinen ja sitä hallitsevat apatia ja vetäytyminen. Ainoastaan viidesosalla psykomotorinen levottomuus on voimakasta (Cole 2004). Yleisimmät virhediagnoosit ovat depressio, dementia ja psykiatriseen sairauteen liittyvä psykoosi. Deliriumin oireisto on yleensä erotettavissa dementian oireista: deliriumissa oireet alkavat äkkiä, usein tuntien kuluessa, ja niiden voimakkuus vaihtelee eri vuorokaudenaikoina, tarkkaavuus ja ympäristön havainnoiminen ovat häiriintyneitä ja tarkkaavuuden taso vaihtelee. Ajattelu ja puhe on järjestymätöntä, ja potilas toistelee samoja asioita pystymättä kohdistamaan tarkkaavuuttaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Deliriumin diagnostiikkaa voidaan parantaa arvioimalla järjestelmällisesti riskiryhmään kuuluvat vanhuspotilaat. Tähän tarkoitukseen on kehitetty seulontatesti Confusion Assessment Method (CAM) (Inouye ym. 1990), josta on saatavissa myös suomenkielinen versio (Laurila ja Pitkälä 1999). Ehkäisy ja hoito. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu, että deliriumin puhkeamista voidaan ehkäistä. Lonkkamurtumapotilaiden geriatrinen arviointi, minihepariinihoito, kivun hyvä hoito sekä hemodynamiikan, happeutumisen ja verenpaineen optimointi ovat vähentäneet deliriumin esiintymistä (Gustafson ym. 1991, Marcantonio ym. 2001). Iäkkäillä sairaalapotilailla heikentyneen näön ja kuulon huomiointi, nestetasapainosta huolehtiminen, uni valverytmin normaalistaminen ja aktiivinen kuntoutus ovat vähentäneet deliriumin esiintymistä 40 % (Inouye ym. 1999). Deliriumin jo puhjettua hoitotulokset eivät ole olleet yhtä vakuuttavia (Laurila 2005). Kahdessa tutkimuksessa on osoitettu, että deliriumin kesto lyhenee intervention seurauksena (Inouye ym. 1999, Milisen ym. 2001). Kokonaissairaalahoitoaikaan tai kuolleisuuteen toi 1486 I. Räihä ym.

5 Taulukko 5. Deliriumin ehkäisy ja hoito. Yleishoito Hemodynamiikan optimointi Happeutuminen Nestetasapainon ylläpito Infektioiden hoito Kattava geriatrinen arviointi Ravitsemustilan hoito Virtsarakon ja suolen toiminnan varmistaminen Näkökyvyn optimointi Kuulon optimointi Kivun hoito Lääkehoidon optimointi Toimintaan aktivoiminen Orientaation parantaminen Uni-valverytmin palauttaminen Vammojen esto Fysioterapia Lääkehoito Tsopikloni (7,5 mg tarvittaessa unettomuuteen) Risperidoni (0,25 0,5 mg 1 2) Olantsapiini (2,5 5 mg 1) Ketiapiini (12,5 25 mg 1) Haloperidoli (2,5 mg lihakseen, tarvittaessa lisää, ylläpitoannos 1 2 mg/vrk) Bentsodiatsepiinien välttäminen menpiteillä ei ole ollut vaikutusta. Haloperidoli annoksella 1,5 mg/vrk ennen ja jälkeen lonkkaleikkauksen lievitti Kalisvaartin ym. (2005) tutkimuksessa deliriumoireita ja lyhensi niiden kestoa mutta ei estänyt deliriumin puhkeamista. Anestesiamuodolla ei ole todettu olevan vaikutusta leikkauksen jälkeen ilmaantuvan deliriumin puhkeamiseen. Taulukossa 5 on tiivistelmä niistä toimenpiteistä, jotka ovat merkittäviä deliriumin ehkäisyssä ja hoidossa. Ennuste. Deliriumoireisto on ennusteen kannalta huono merkki. Suomalaisessa iäkkäiden potilaiden seurantatutkimuksessa kuolleisuus vuoden kuluessa deliriumin ilmaantumisesta oli 35 % ja kahdessa vuodessa 59 % (verrokeilla 22 % ja 43 %) (Pitkälä ym. 2005). Delirium pidensi sairaalahoitoajan kaksinkertaiseksi ja ennakoi dementiaa yli 65 vuotiailla sairaalapotilailla. Puolet deliriumpotilaista päätyi pysyvään laitoshoitoon kahden vuoden kuluessa. Kotiutumisen jälkeen aktiivinen kuntoutus ja kotihoidon tukeminen ehkäisevät laitoshoitoa. Rahkosen ym. (2001) aineistossa kolmen vuoden seurannan aikana laitoshoitoon päätyi 17 % interventioryhmän vanhuksista ja 35 % verrokeista. Tukitoimenpiteet eivät vaikuttaneet sairaalahoidon tarpeeseen tai kuolevuuteen. Virtsainkontinenssi Kolmas geriatrian jättiläinen virtsainkontinenssi on deliriumin tapaan yleinen ja alidiagnosoitu vanhusten ongelma. Virtsankarkailun syyt voivat olla paikallisia, mutta suurella osalla vanhuksista oire on merkkinä laajemmasta ongelmasta, johon liittyy fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemistä, joka ennakoi hoidontarpeen lisääntymistä. Virtsankarkailulla on myös laaja psykososiaalinen merkitys. Oman kehon hallinnan heikentyminen lisää riippuvuutta ja aiheuttaa häpeää, masennusta ja eristäytymistä. Virtsainkontinenssin esiintyvyys kasvaa ikääntyessä. Kotona asuvista vanhuksista % kärsii oireesta ja laitoksissa asuvista jopa 70 % (Hunskaar ym. 2000). Vaikka inkontinenssi on yleisempää naisilla kuin miehillä, oireen merkitys on miehillä suurempi, koska se ennustaa vahvemmin tulevaa laitoshoidon tarvetta ja kuolemanvaaraa. Virtsainkontinenssi liittyy dementian esiintymiseen, ja toisaalta se lisää dementiapotilaan laitoshoidon tarvetta entisestään (Skelly ja Flint 1995). Laitoksessa asuvilla vanhuksilla virtsankarkailu altistaa makuuhaavoille, aiheuttaa ahdistuneisuutta ja lisää kaatumistapaturmia ja unihäiriöitä (Durrant ja Snape 2003). Aivohalvauspotilailla pitkittynyt virtsankarkailu on huonon ennusteen merkki (Nuotio ja Tammela 2005). Etiologia. Vanhenemisen aiheuttamat lantionpohjan ja alavirtsateiden muutokset yhdessä rakkolihaksen (m. detrusor vesicae) yliaktiivisuuden kanssa johtavat virtsanpidätyshäiriöön. Pakkoinkontinenssi on yleisin vanhusten virtsanpidätyshäiriön muoto: sen osuus kaikista Geriatrian jättiläiset 1487

6 inkontinenssitapauksista on %. Rasitusja ylivuotoinkontinenssin osuus on sen sijaan vanhuksilla pienempi nuorempiin ikäryhmiin verrattuna (Nuotio ja Tammela 2005, Norton ja Brubaker 2006). Naisilla atrofinen vaginiitti ja miehillä eturauhasen liikakasvu aiheuttavat virtsainkontinenssia. Sydänsairaudet, uniapnea ja diabetes voivat aiheuttaa yöllistä virtsankarkailua. Tyypin 2 diabeteksessa virtsainkontinenssiriski on kaksinkertainen (Brown 2005). Tämä on ilmeisesti seurausta mikrovaskulaarimuutoksista, jotka johtavat sekä autonomisen hermoston häiriöön että virtsarakon perifeerisen hermokontrollin heikkenemiseen. Muuttunut ADH:n eritys on myös vanhenemiseen ja sairauksiin liittyvä ilmiö, joka johtaa yöllisen virtsaerityksen lisääntymiseen ja virtsankarkailuun. Virtsatieinfektio voi tilapäisesti johtaa virtsanpidätyskyvyn häiriöön, mutta laitospotilailla virtsainfektion tai oireettoman bakterurian hoito ei yleensä vähennä kastelua (Durrant ja Snape 2003). Vaikka perifeeriset ja hormonaaliset syyt ovat yleisiä, tärkein syy vanhusten virtsainkontinenssiin on sentraalisen inhibition heikentyminen, jota tapahtuu monissa sairauksissa, kuten dementiassa, aivohalvauksessa ja Parkinsonin taudissa (Norton ja Brubaker 2006). Myös depressio, liikuntakyvyn heikkous ja ummetus lisäävät virtsainkontinenssin esiintymistä (Nuotio ja Tammela 2005). Hoito. Monitahoisen patofysiologian ymmärtäminen ja liitännäissairauksien tunnistaminen luovat pohjan virtsainkontinenssin hoidolle. Fysioterapeuttiset ja tarvittaessa neurofysiologiset menetelmät voivat olla hyödyllisiä niille potilaille, joiden yhteistyökyky on hyvä. Antikolinergiset lääkkeet vähentävät kastelua rauhoittamalla yliaktiivista rakkoa, mutta sentraaliset haittavaikutukset, kuten sekavuus ja asentoon liittyvä verenpaineen lasku, rajoittavat niiden käyttöä. Erityisesti dementiasta kärsiville antikolinergeista on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Oksibutyniiniin verrattuna tolterodiinilla on vähemmän sentraalisia vaikutuksia. Trospiumkloridi ei todennäköisesti läpäise veri aivoestettä lainkaan, ja samasta syystä uudet M3 selektiiviset antimuskariinivalmisteet, kuten solifenasiini, ovat paremmin siedettyjä kuin vanhemmat antikolinergit (Nuotio ja Tammela 2005, Scheife ja Takeda 2005). Kestokatetri kuuluu vanhuspotilaan virtsankarkailun hoitoon vain, jos syynä on rakkoretentio, johon ei ole tarjolla muuta hoitoa. Oireettoman bakteriurian hoidosta ei ole y d i n a s i a t Vanhuuden raihnaistuminen altistaa oireyhtymille, jotka ennustavat terveydentilan huononemista ja avun tarpeen lisääntymistä. Vakavuutensa ja ennusteellisen painoarvonsa vuoksi näitä oireyhtymiä kutsutaan geriatrian jättiläisiksi. Tärkeimpiä jättiläisiä ovat vähäinen liikkuminen, kaatuilu, muistihäiriö, delirium ja virtsainkontinenssi. Oireet vaativat kiireellistä ja kattavaa geriatrista tilannearviota ja laaja alaisia toimenpiteitä. Varhainen ongelmiin puuttuminen parantaa potilaan ennustetta ja siirtää laitoshoidon tarvetta. Sekä väestötasoiset että riskiryhmiin kohdistetut ohjelmat ehkäisevät kolmasosan kotona tapahtuvista kaatumisista ja kaatumisvammoista. Sairaalapotilaalla geriatriseen arviointiin pohjautuvat toimenpiteet, kivun, hemodynamiikan, nestetasapainon ja happeutumisen hyvä hoito, uni valverytmin normaalistaminen ja aktiivinen kuntoutus vähentävät deliriuminriskiä I. Räihä ym.

7 hyötyä. Varsinkin laitospotilaiden hoidossa on tärkeää huomioida virtsainkontinenssista kärsivien erityistarpeet. Lopuksi Geriatrian jättiläiset on osuva nimitys ryhmälle oireita, jotka vaativat kiireellistä ja perusteellista tilannearviota sekä monenlaisia hoito ja tukitoimenpiteitä. Oireet viestivät ongelmista, joiden selvittäminen ei yleensä onnistu päivystysvastaanotolla. Usein oireisto kertoo ikääntyvän ihmisen elämän käännekohdasta, jossa geriatrin asiantuntemus löytää parhaan toiminta alueensa. Tämä käännekohta tulee tunnistaa, koska varhainen ongelmiin puuttuminen parantaa potilaan ennustetta. Tämä on mitattavissa toimintakyvyn paranemisena, kotihoitoajan pidentymisenä ennen pysyvää laitoshoidon tarvetta, sairaalahoitojaksojen vähenemisenä ja kuolleisuuden pienenemisenä. Kaatumisen ehkäisyssä tarvitaan riskiryhmiin suunnattujen toimenpiteiden lisäksi laajemminkin vanhusväestöön kohdistuvia toimenpiteitä, joista esimerkkejä ovat kaikenlaisen arkiliikunnan helpottaminen ja tukeminen, ympäristön liikuntaesteiden vähentäminen, liikenneturvallisuuden parantaminen, vanhusten liikuntaryhmät ja kenkien liukuesteiden käyttö. Myös deliriumin ehkäisyyn on olemassa tehokkaita keinoja, minkä vuoksi etenkin sairaaloissa olisi tunnistettava ne tapaukset, joissa deliriumin puhkeamisvaara on suuri. Kirjallisuutta American Psychiatric Association (APA). Diagnostic and statistical manual of mental disorders. 4. painos. Washington, DC, USA: American Psychiatric Association, Brown JS. Urinary incontinence: an important and underrecognized complication of type 2 diabetes mellitus. J Am Geriatr Soc 2005; 53: Cole MG. Delirium in elderly patients. Am J Psychiatry 2004;12:7 21. Dowton JH, Andrews K. Prevalence, characteristics and factors associated with falls among the elderly living at home. Aging Clin Exp Res 1991;3: Durrant J, Snape J. urinary incontinence in nursing homes for older people. Age Aging 2003;32:12 8. Fick DM, Agostini JV, Inouye SK. Delirium superimposed on dementia: a systematic review. J Am Geriatr Soc 2002;50: Gustafson G, Brannström B, Berggren D, ym. A geriatric-anesthesiologic program to reduce acute confusional states in elderly patients treated for femoral neck fractures. J Am Geriatr Soc 1991;39: Frontera WR, Hughes VA, Fielding RA, Fiatarone MA, Evans WJ, Roubenoff R. Aging of skeletal muscle: a 12-yr longitudinal study. J Appl Physiol 2000;88: Gillespie LD, Gillespie WJ, Cumming R, Lamb SE, Rowe BH. Interventions to reduce the incidence of falling in the elderly. The Cochrane Database of Systematic Reviews, Cochrane Library number: CD In: The Cochrane Library, Issue rd: Update Software; Hartikainen S, Isoaho R, Kivelä S-L. Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy. Duodecim 2000;116: Honkanen R. Vanhusten putoamis ja kaatumistapaturmat. Gerontologia 1990;4: Hunskaar S, Arnold EP, Burgio K, Diokno AC, Herzog AR, Mallett VT. Epidemiology and natural history of urinary incontinence. Int Urogynecol J 2000;11: Inouye SK, van Dyck CH, Alessi CA, ym. Clarifying confusion: the confusion assessment method. Ann Intern Med 1990;113: Inouye SK, Bogardus ST, Charpentier PA, ym. A multicomponent intervention to prevent delirium in hospitalized older patients. N Engl J Med 1999;340: Jackson JC, Gordon SM, Hart RP, Hopkins RO, Ely EW. The association between delirium and cognitive decline: a review of the empirical literature. Neuropsychol Rev 2004;14: Kalisvaart KJ, de Jonghe JF, Bogaards MJ, ym. Haloperidol prophylaxis for elderly hip-surgery patients at risk for delirium: a randomized placebo-controlled study. J Am Geriatr Soc 2005;53: Kannus P, Kari J, Niemi S, ym. Prevention of hip fractures in elderly people with use of a hip protector. N Engl J Med 2000;343: Laurila JV, Pitkälä KH. Tunnistatko vanhuksen sekavuusoireyhtymän? CAM Työkalu deliriumin seulontaan. Suom Lääkäril 1999;54: Laurila J. Vanhuspotilaan delirium. Suom Lääkäril 2005;46: Lauritzen LB, Petersen MM, Lund B. Effect of external hip protectors on hip fractures. Lancet 1993;341:11 3. Leipzig RM, Cummings RG, Tinetti ME. Drugs and falls in older people: a systematic review and meta-analysis: I. Psychotropic drugs. J Am Geriatr Soc 1999(a);47:30 9. Leipzig RM, Cummings RG, Tinetti ME. Drugs and falls in older people: a systematic review and meta-analysis: II. Cardiac and analgesic drugs. J Am Geriatr Soc 1999(b);47: Marcantonio ER, Flacker JM, Wright RJ, Resnick NM. Reducing delirium after hip fracture: a randomized trial. J Am Geriatr Soc 2001;49: Matters B, Menz HB, Sherington S, Lord SR. Medications as risk factors of falls. Kirjassa: Lord SR, Sherrington C, Menz HB, toim. Falls in older people. Cambridge: Cambridge University Press, 2001, s McKiernan FE. A single gait-stabilizing device reduces outdoor falls and nonserious injurious falls in older people during the winter. J Am Geriatr Soc 2005;53: Milisen K, Foreman MD, Abraham IL, ym. A nurse-led interdisciplinary intervention program for delirium in older patients. J Am Geriatr Soc 2001;49: Moreland JD, Richardson JA, Goldsmith CH, Clase CM. Muscle weakness and falls in older adults: a systematic review and meta-analysis. J Am Geriatr Soc 2004;52: Geriatrian jättiläiset 1489

8 Norton P, Brubaker L. Urinary incontinence in women. Lancet 2006;367: Nuotio M, Tammela TLJ. Iäkkäiden virtsankarkailu. Suom Lääkäril 2005;60: Piirtola M, Isoaho R, Kivelä S-L. Fyysinen harjoittelu edullista ja tehokasta kaatumisen ja kaatumisvammojen ehkäisyssä. Duodecim 2003;119: Pitkälä KH, Laurila JV, Strandberg TE, Tilvis RS. Prognostic significance of delirium in frail older people. Dement Geriatr Cogn Disord 2005;19: Rahkonen T, Eloniemi-Sulkava U, Halonen P, ym. Delirium in the non-demented oldest old in the general population: risk factors and prognosis. Int J Geriatr Psychiatry 2001;16: Rubenstein LZ, Josephson KR. The epidemiology of falls and syncope. Clin Geriatr Med 2002;18: Scheife R, Takeda M. Central nervous system safety of anticholinergic drugs for the treatment of overactive bladder in the elderly. Clin Ther 2005;27: Skelly J, Flint AJ. Urinary incontinence associated with dementia. J Am Geriatr Soc 1995;43: Tinetti M, Speechley M, Ginter S. Risk factors for falls among elderly persons living in community. N Engl J Med 1988;319: Tinetti M, Baker D, McAvay G, ym. A multifactorial intervention to reduce the risk of falling among elderly people living in the community. N Engl J Med 1994;331: Ismo Räihä, dosentti, ylilääkäri ismo.raiha@turku.fi Maaria Seppälä, LKT, apulaisylilääkäri Turun kaupungin sisätautisairaala Kunnallissairaalantie 20, Turku Matti Viitanen, professori, ylilääkäri Turun yliopisto, geriatria ja Turun kaupungin sisätautisairaala Kunnallissairaalantie 20, Turku 1490

VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS

VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS VANHUSTEN ÄKILLINEN SEKAVUUS Jouko Laurila, LT HUS DELIRIUMIN OIREET tajunnantason häiriö tarkkaavaisuuden häiriö uni-valverytmin häiriö ajattelun ja muistin häiriö puheen häiriö havainnoinnin häiriö motoriikan

Lisätiedot

VANHUKSEN PERIOPERATIIVINEN SEKAVUUS

VANHUKSEN PERIOPERATIIVINEN SEKAVUUS VANHUKSEN PERIOPERATIIVINEN SEKAVUUS Jouko Laurila LT HUS, Marian sairaala ÄKILLINEN SEKAVUUSOIREYHTYMÄ eli DELIRIUM Mikä se on? Kuinka yleinen se on? Mikä sen aiheuttaa? Miten sen tunnistaa? Voiko sitä

Lisätiedot

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä?

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Tiedosta hyvinvointia 1 Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Erikoissuunnittelija Satu Vihersaari-Virtanen 13.3.2008 Tiedosta hyvinvointia 2 Vanhuksen sekavuusoireyhtymä Sekavuuden

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet

Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet Iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisy tutkimusten valossa Sanna Sihvonen, erikoistutkija, TtT Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn yksikkö Kansanterveyslaitos sanna.sihvonen@ktl.fi www.ktl.fi/ikina

Lisätiedot

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

KAATUMISET JA HUIMAUS. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus KAATUMISET JA HUIMAUS Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus Sidonnaisuudet: Mundipharma,

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ja murtumien ehkäisy. Satu Pajala, TtT, Kehittämispäällikkö IKINÄ -ohjelma

Iäkkäiden kaatumisten ja murtumien ehkäisy. Satu Pajala, TtT, Kehittämispäällikkö IKINÄ -ohjelma Iäkkäiden kaatumisten ja murtumien ehkäisy Satu Pajala, TtT, Kehittämispäällikkö IKINÄ -ohjelma VII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä, Helsinki 14.1.2011 1 VII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä, Helsinki

Lisätiedot

Muistisairaan potilaan DELIRIUM. Oirekuva, tunnistaminen ja hoito. Jouko Laurila LT, Dos. HUS

Muistisairaan potilaan DELIRIUM. Oirekuva, tunnistaminen ja hoito. Jouko Laurila LT, Dos. HUS Muistisairaan potilaan DELIRIUM Oirekuva, tunnistaminen ja hoito LT, Dos. HUS DE LIRA = pois raiteilta Tarkkaavaisuuden häiriö Muistihäiriö Uni-valverytmin häiriö Puheen häiriö Desorientaatio Psykomotoriikan

Lisätiedot

Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman?

Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman? Lonkka murtui tavoitteena takaisin kotiin Tunnetko Lonkkamurtuman päivitetyn Käypä hoito suosituksen? Heureka 8.2.2018 Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman? Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija,

Lisätiedot

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Vanhukset ja psyykenlääkehoito Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Sidonnaisuudet Luentopalkkio: Medivir, Professio, Pfizer Advisory board: Servier, Takeda Palkkaa/palkkioita: Fimea, Valvira, Kustannus

Lisätiedot

Kaatumis-ja osteoporoosiklinikka kaatumisia ja murtumia ehkäisemässä Näin meillä - seminaari 16.9.2014 Iiris Salomaa ft AMK - Kaatumistapaturmat ja murtumat - Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus - IKINÄ

Lisätiedot

Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa?

Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa? Mistä on näyttöä kaatumisten ehkäisyssä ja hoidossa? Dosentti, geriatri Pirkko Jäntti Järvenpää 23.9. 2008 Paljonko kaadutaan? Yli 65-vuotiaista kotona asuvista joka kolmas kaatuu ainakin kerran vuodessa

Lisätiedot

ÄKILLINEN SEKAVUUSOIREYHTYMÄ DELIRIUM. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus

ÄKILLINEN SEKAVUUSOIREYHTYMÄ DELIRIUM. Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen ikäosaamiskeskus ÄKILLINEN SEKAVUUSOIREYHTYMÄ DELIRIUM Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri ÄKILLINEN SEKAVUUSOIREYHTYMÄ DELIRIUM Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Sidonnaisuudet: Mundipharma, Nutricia, Mediverkko,

Lisätiedot

Tunnista kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet

Tunnista kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Tunnista kaatumisvaaraa lisäävät lääkkeet Sirpa Hartikainen, Riitta Antikainen / Kirjoitettu 28.5.2018 / Julkaistu 14.8.2018 Lääkkeitä määrätessä

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

Pysytään pystyssä! - vinkkejä kaatumistapaturmien ehkäisyyn

Pysytään pystyssä! - vinkkejä kaatumistapaturmien ehkäisyyn Pysytään pystyssä! - vinkkejä kaatumistapaturmien ehkäisyyn 16.11.201 7 Anne Heikkilä 2 Kaatumistapaturmien taustaa Tapaturmissa loukkaantuu noin 1000 000 /vuosi Tapaturmissa kuolee noin 3 000 / vuosi

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2012 Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Perimä Potilaan ikä Munuaisten ja maksan toimintahäiriöt Tupakointi Alkoholin käyttö Lääkeinteraktiot Elimistön

Lisätiedot

Geriatrin ajatuksia lonkkamurtumapotilaan hoidosta 4.2.15 Maaria Seppälä

Geriatrin ajatuksia lonkkamurtumapotilaan hoidosta 4.2.15 Maaria Seppälä Geriatrin ajatuksia lonkkamurtumapotilaan hoidosta 4.2.15 Maaria Seppälä 13.2.2015 Esittäjän nimi 1 PÄIVYSTYKSESSÄ 13.2.2015 Esittäjän nimi 2 Jäävuori-ilmiö tiedossa olevat sairaudet hyvässä hoidossa olevat

Lisätiedot

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYKSIÄ ovat mm. - Oma toiminta - Asunto - Taloudelliset seikat - Yhteisöllisyys, lähiyhteisö - Esteettömyys

Lisätiedot

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 (Käännös) Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 IKINÄ-TOIMINTAMALLIN KUVAUS JA TOIMINTAMALLIN TOTEUTUS PARAISTEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTOLLA 1. Tausta Terveydenhuoltoyksikössä

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi 30 % kotona asuvista yli

Lisätiedot

Lääkkeet ja kuntoutuminen

Lääkkeet ja kuntoutuminen Lääkkeet ja kuntoutuminen Riitta Aejmelaeus Ylilääkäri Helsingin Sosiaalivirasto Toimeksianto; Lääkkeiden vaikutus Laskevat verenpainetta niin, että vanhus pyörtyy Jäykistävät Vievät tasapainon Sekoittavat

Lisätiedot

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK Muisti ja liikunta Iiris Salomaa, ft YAMK 19.4.2016 3.11.2016 Liikunta toimintakykyisyyden edistäjänä Fyysisiä vaikutuksia mm: Selviytyminen päivittäisistä arjen askareista Liikuntakykyisyys: lihasvoima,

Lisätiedot

Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin?

Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin? Kuva: Jan Mika/Colourbox.com Miksi ehkäistä kaatumisia ja millä keinoin? ANNI KUIVINEN, FYSIOTERAPEUTTI SUUPOHJAN LLKY; KAATUMISSEULA HANKE /UKK-INSTISTUUTTI 2015-2016 Kaatumisia kannattaa ehkäistä, koska

Lisätiedot

NEUROLOGISEN POTILAAN KAATUMISEN EHKÄISY OH MERJA RYDENFELT 18.11.2015

NEUROLOGISEN POTILAAN KAATUMISEN EHKÄISY OH MERJA RYDENFELT 18.11.2015 NEUROLOGISEN POTILAAN KAATUMISEN EHKÄISY OH MERJA RYDENFELT 18.11.2015 LAADUKASTA JA TURVALLISTA HOITOA KAATUMISTEN EHKÄISYLLÄ Tavoitteena: - Ehkäistä potilaiden kaatumisia ja putoamisia - Yhtenäinen käytäntö

Lisätiedot

Scientific publications: original publications and reviews (explanatory translations are given below the Finnish titles)

Scientific publications: original publications and reviews (explanatory translations are given below the Finnish titles) Piirtola Maarit (140667) 16 October 2007 PUBLICATIONS Ia Scientific publications: original publications and reviews Piirtola M, Hartikainen S, Akkanen J, Isoaho R, Ryynänen O-P, Kivelä S-L. Lääkärin hoitoa

Lisätiedot

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen kehittämishankkeen seminaari 2.12.2013 KYS, Kuopio Tarja Tervo-Heikkinen PSSHP, KYS Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT Kaatumisten ennaltaehkäisy ksshp:ssä Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT 1 Laki asiaa Terveydenhoitolain

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus Kaatumisen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KAATUMISTEN EHKÄISY

IKÄIHMISTEN KAATUMISTEN EHKÄISY IKÄIHMISTEN KAATUMISTEN EHKÄISY RAI 10-vuotisjuhlaseminaari, Helsinki 24.9.2009 23.09.09 Tapaturmat ja toimintakyky -yksikkö/ritva Salmela 1 Kaatumisten ja kaatumistapaturmien ehkäisy 1. Tietoisuus kaatumistapaturmista

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä 20.2.2019 Moduli III Ohjelma: 8.30 Koulutuspäivän avaus Iiris Salomaa; ft YAMK 8.45 Gerastenia oireyhtymä potilaan tutkiminen Sirkku Lavonius; geriatri 10.00 Kahvitauko

Lisätiedot

AGGRESSIIVINEN VANHUS

AGGRESSIIVINEN VANHUS AGGRESSIIVINEN VANHUS SEHL Kevätopintopäivät Savonlinna 8.4.2016 Kati Auvinen 08.04.2016 1 Sidonnaisuudet ISSHP: Yleislääketieteen akuuttiosaston ylilääkäri Fimea: Osa-aikainen tutkijalääkäri ILMAtutkimuksessa

Lisätiedot

Vanhus kaatuu mitä tehdä?

Vanhus kaatuu mitä tehdä? Vanhus kaatuu mitä tehdä? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Salla 13.12.2012 Kaatumisvammojen sekundaarisessa ehkäisyssä on puutteita M Salonoja yms, SLL 2010;65(37):2931-2938 Kaatumisen ehkäisyn teho

Lisätiedot

Fyysinen kuntoutuminen

Fyysinen kuntoutuminen Tiedosta hyvinvointia RAI - vertailemalla laatua 1 RAI vertailutiedon käyttö kuntoutujan tunnistamisessa vanhuspalveluissa RAI-seminaari Helsingissä15.3.7 Harriet Finne-Soveri LT ylilääkäri Terveystaloustieteen

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Kalliit dementialääkkeet kotija laitoshoidossa Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Alzheimerin

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Piirtola Maarit 4.7.2012

Piirtola Maarit 4.7.2012 Piirtola Maarit 4.7.2012 PUBLICATIONS I a Scientific publications: original publications and reviews (14) (Explanatory translations are given below the Finnish titles) 1. Piirtola M, Hartikainen S, Akkanen

Lisätiedot

Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari

Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari Toimiva Kotihoito Lappiin Seminaari 24.1.2017 Liikkumisen ongelmat ja niiden tunnistaminen vanhustyössä Sari Arolaakso, lehtori, Geronomi-koulutus Monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Selviytyminen

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Sylvi 96 v Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2013 Glaukooma: timololi 1 tippa x 2 RR-tauti: hydroklooritiatsidi 25mg x2, (diureetista virtsan karkailua, minkä vuoksi Sylvi otti lääkettä

Lisätiedot

Fyysinen harjoittelu edullista ja tehokasta kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyssä. Maarit Piirtola, Raimo Isoaho ja Sirkka-Liisa Kivelä

Fyysinen harjoittelu edullista ja tehokasta kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyssä. Maarit Piirtola, Raimo Isoaho ja Sirkka-Liisa Kivelä Katsaus Fyysinen harjoittelu edullista ja tehokasta kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyssä Maarit Piirtola, Raimo Isoaho ja Sirkka-Liisa Kivelä Iäkkäiden henkilöiden kaatumisten ja kaatumisvammojen

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

Tietoa kaatumistapaturmien ennaltaehkäisystä

Tietoa kaatumistapaturmien ennaltaehkäisystä Tietoa kaatumistapaturmien ennaltaehkäisystä Tietoa kaatumistapaturmista Kaatumista voi välttää hyvällä ennakoinnilla Kaatuminen on ikääntyvien suomalaisten yleisin tapaturma. Kaatumiset aiheuttavat valtaosan

Lisätiedot

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä

Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Käypä hoito suositus lonkkamurtumapotilaan hoidon ja kuntoutuksen arvioinnissa ja edistämisessä Antti Malmivaara, LKT, dos.,ylilääkäri, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Terveys- ja sosiaalitalouden

Lisätiedot

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO

LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO

Lisätiedot

Kaatumisten ehkäisy sairaalassa

Kaatumisten ehkäisy sairaalassa Kaatumisten ehkäisy sairaalassa IKINÄ-mittarin screening version pilotointi KYSissä IKINÄ -mittari Iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisyyn on kiinnitetty THL:ssä huomiota jo useiden vuosien ajan ja materiaalia

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

Kaatumiset kuriin iäkkäiden kaatumiset ja niiden ennaltaehkäisy. Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija, KaatumisSeula -hankkeen projektipäällikkö

Kaatumiset kuriin iäkkäiden kaatumiset ja niiden ennaltaehkäisy. Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija, KaatumisSeula -hankkeen projektipäällikkö Kaatumiset kuriin iäkkäiden kaatumiset ja niiden ennaltaehkäisy Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija, KaatumisSeula -hankkeen projektipäällikkö Kaatuminen on yleistä joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu

Lisätiedot

Hyvät hoitokäytännöt akuuttihoidossa ja geriatrinen arvio kaatumisten ja murtumien ehkäisyssä

Hyvät hoitokäytännöt akuuttihoidossa ja geriatrinen arvio kaatumisten ja murtumien ehkäisyssä Hyvät hoitokäytännöt akuuttihoidossa ja geriatrinen arvio kaatumisten ja murtumien ehkäisyssä Maria Nuotio Geriatrian ylilääkäri, EPSHP 7.5.2018 Iäkkäiden kaatumiset Kotona asuvista yli 65-vuotiaista noin

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Teema I: Turvallinen hoitopolku

Teema I: Turvallinen hoitopolku Teema I: Turvallinen hoitopolku 7. Hyödyt kuntoutuksen nopeasta aloittamisesta Riku Nikander Professori, johtaja Jyväskylän yliopisto, Terveystieteen laitos Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter 28/5/14

Lisätiedot

IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ. Enonekiö

IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ. Enonekiö IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ ENONTEKIÖLLÄ Taina Korhonen tkl, Hetan ta, Enonekiö Sajos,Inari 23.5.2012 2012 IKÄIHMINEN? 30-35 v keuhkojen tilavuus suurimmillaan, 65 vuotiaana pienentynyt y 10%

Lisätiedot

Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016

Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016 Sh Taina Jankari Sh Miia Sepponen TYKS Neurotoimialue 13.4.2016 Sekavuus eli delirium Delirium eli äkillinen sekavuustila on elimellisten tekijöiden aiheuttama aivotoiminnan häiriö Laaja-alainen huomio-

Lisätiedot

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Tiedosta hyvinvointia 1 Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Sisältö Käytösoire missä

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon

Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon Hoitohenkilökunnan koulutus vanhuksille haitallisten lääkkeiden käytön vähentämiseksi, vaikutus kaatumisiin ja kognitioon! Anna-Liisa Juola, geriatrin ja yleislääketieteen erikoislääkäri, Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa 5.10.2017 Niko Rantala Palliatiivinen hoito Tarve kasvaa jatkuvasti ikääntymisen ja syöpä- ja muistisairauksien lisääntyessä Palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY

MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ. Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MONILÄÄKITYS JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ Sirkka Liisa Kivelä Yleislääketiet. professori, emerita, TY Geriatrisen lääkehoidon dosentti, HY MIKÄ ON MONILÄÄKITYSTÄ? Tutkimukset 5 tai yli 10 tai yli runsas

Lisätiedot

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat

Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Iäkkäiden lääkehoidon ongelmakohdat Pori 18.5.2015 Alli Puirava, Lääkehuollon lehtori www.proedu.fi Iäkkäillä paljon lääkkeitä ja suuret vaihtelut Vain n. 1% 75-vuotta täyttäneistä ei käytä mitään lääkettä

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Paula Timonen Proviisori LHKA paula.timonen@prodosis.fi Turvallinen lääkehoito Vaatii tietoa, ammattitaitoa, asennetta, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja seurantaa

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä Lääkehoidon hallinta iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä Lääkehoidon hallinta iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 6.11.2018 Lääkehoidon hallinta iäkkäillä Kimmo Määttä Geriatri Rovaniemen Ikäosaamiskeskus Iäkäs on aikuinen, jonka hoidossa on huomioitava ikääntyminen ja

Lisätiedot

liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi

liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi Iäkkäiden turvallisuuskokemus liikenteessä Merja Rantakokko, TtM, ft Suomen gerontologian tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Merja.rantakokko@jyu.fi Iäkkäiden liikenneturvallisuus Iäkkäiden aiheuttamat

Lisätiedot

Kotona asuvista yli 64-vuotiaista joka kolmas

Kotona asuvista yli 64-vuotiaista joka kolmas Katsaus Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy Sirpa Hartikainen, Raimo Isoaho ja Sirkka-Liisa Kivelä Kaatuminen on tärkein vammojen aiheuttaja iäkkäillä. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana kaatumisesta aiheutuneiden

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu

Lisätiedot

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017

Lisätiedot

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Harriet Finne-Soveri, ikäihmisten palvelut - yksikön päällikkö 2010-05-20 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Miten näemme palvelut ja niiden tarpeen

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy Kaatumiset ja liukastumiset

Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy Kaatumiset ja liukastumiset Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy Kaatumiset ja liukastumiset Sisällöt perustuvat koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyhankeen sisältöihin 1 Kodin turvallisuusvalmennus Kaatumiset - Suurin osa

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Turvallisuus hoito- ja palvelusuunnitelmassa apuna RAI. Teija Hammar, erikoistutkija RAI-seminaari, Helsinki 3.10. 2013

Turvallisuus hoito- ja palvelusuunnitelmassa apuna RAI. Teija Hammar, erikoistutkija RAI-seminaari, Helsinki 3.10. 2013 Turvallisuus hoito- ja palvelusuunnitelmassa apuna RAI Teija Hammar, erikoistutkija RAI-seminaari, Helsinki 3.10. 2013 Sisältö Kaksi esimerkkiä turvallisuudesta RAI-LTC: fyysinen pahoinpitely ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

VOIMA- JA TASAPAINOHARJOITTELU LISÄÄVÄT IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIA

VOIMA- JA TASAPAINOHARJOITTELU LISÄÄVÄT IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIA VOIMA- JA TASAPAINOHARJOITTELU LISÄÄVÄT IKÄÄNTYNEIDEN HYVINVOINTIA TARJA KINDSTEDT Geriatrisen kuntoutuksen asiantuntija SISÄLTÖ Toimintakyky Motivointi Lihasvoima ja tasapainoharjoittelu Tehokuntoutus

Lisätiedot

Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito

Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen 1. ja 2.10.2019 LL Satu Isomaa, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Palliatiivisen hoidon

Lisätiedot

Iäkkäiden lääkehoidon onnistuminen. FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Iäkkäiden lääkehoidon onnistuminen. FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Iäkkäiden lääkehoidon onnistuminen FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Fimea Luennon sisältö 1) Ikääntyminen ja lääkehoito 2) Monilääkitys ja lääkkeiden kulutus 3) Monilääkitys

Lisätiedot

Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä

Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä Toimintatapojen ja kulttuurin muutos Lempäälässä Geriatri Pirkko Jäntti 20.5.2014 1 Mistä lähdettiin? Kaikille osastolla oleville potilaille tehtiin moniammatillinen geriatrinen arviointi jokaiselle hoito-

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

SISÄISTEN RISKITEKIJÖIDEN KARTOITUS VANHUSTEN KAATUMISTAPA- TURMIEN ENNALTAEHKÄISYSSÄ

SISÄISTEN RISKITEKIJÖIDEN KARTOITUS VANHUSTEN KAATUMISTAPA- TURMIEN ENNALTAEHKÄISYSSÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma / Sairaanhoitaja Kirsi Juura SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS SISÄISTEN RISKITEKIJÖIDEN KARTOITUS VANHUSTEN KAATUMISTAPA- TURMIEN ENNALTAEHKÄISYSSÄ

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit. Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito

Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit. Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Lääkehoidon haasteet - väestön ikääntyminen - (lääke)hoidon mahdollisuuksien laajeneminen uusiin sairauksiin

Lisätiedot

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät 26. - 27.1.2011,

Lisätiedot

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Paula Timonen Proviisori LHKA Toimitusjohtaja Pro dosis Oy paula.timonen@prodosis.fi Käsiteltävät aiheet Miksi iäkkäät ovat erityisryhmä? Miten ikä tulee ottaa huomioon

Lisätiedot

Vanhusten lääkehoidon turvallisuus 14.9.2011

Vanhusten lääkehoidon turvallisuus 14.9.2011 Vanhusten lääkehoidon turvallisuus 14.9.2011 Sisältö Yleistä vanhusten lääkityksestä Iäkkäillä vältettävät ja sopimattomat lääkkeet Lääkkeiden yhteisvaikutukset Lääketurvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä

Lisätiedot

IKÄIHMINEN JA ALKOHOLI JENNA PAHKALA KUNTOUTUMISKESKUS, KOUVOLA A-KLINIKKA OY

IKÄIHMINEN JA ALKOHOLI JENNA PAHKALA KUNTOUTUMISKESKUS, KOUVOLA A-KLINIKKA OY IKÄIHMINEN JA ALKOHOLI JENNA PAHKALA KUNTOUTUMISKESKUS, KOUVOLA A-KLINIKKA OY IKÄIHMINEN, VANHUS, IÄKÄS Ei voi iällisesti määritellä Ikääntyneisyydelle ei voida asettaa yksiselitteistä rajaa yksilöllisten

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Terveysala / Sairaanhoitaja AMK. Armi Loog & Outi Puustelli VANHUSTEN KAATUMISTEN YLEISYYS JA SISÄISET RISKITEKIJÄT

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Terveysala / Sairaanhoitaja AMK. Armi Loog & Outi Puustelli VANHUSTEN KAATUMISTEN YLEISYYS JA SISÄISET RISKITEKIJÄT KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Terveysala / Sairaanhoitaja AMK Armi Loog & Outi Puustelli VANHUSTEN KAATUMISTEN YLEISYYS JA SISÄISET RISKITEKIJÄT Opinnäytetyö, 2011 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Muistisairastakin kaatuminen huolettaa

Muistisairastakin kaatuminen huolettaa Muistisairastakin kaatuminen huolettaa Paula Tommola, muistiluotsityöntekijä sairaanhoitaja (AMK), muistiasiantuntija-diploma Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi 193

Lisätiedot

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY

Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY Sirkka-Liisa Kivelä Emeritaprofessori, yleislääketiede, TY Dosentti, geriatrinen lääkehoito, HY 70 75 vuotta täyttäneistä, erityisesti 80-85 vuotta täyttäneistä Arvoperustana iäkkäiden omatoimisuuden ja

Lisätiedot

Kaatumisten ja kaatumistapaturmien ehkäisyn fysioterapiasuositus päivitetty 2017

Kaatumisten ja kaatumistapaturmien ehkäisyn fysioterapiasuositus päivitetty 2017 Kaatumisten ja kaatumistapaturmien ehkäisyn fysioterapiasuositus päivitetty 2017 Suositustyöryhmän puolesta Maarit Piirtola, FT, ft maarit.piirtola@helsinki.fi TYÖRYHMÄ Satu Havulinna (pj.), Maarit Piirtola

Lisätiedot

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori

KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA. Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori KAATUMISSEULA-HANKE KOTKASSA Anu Takala Fysioterapeutti Hankekoordinaattori PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN Hankekoordinaattori 50% aloitti työn huhtikuussa 2015 Alkukartoitus 1. Paikalliset yhdistykset, järjestöt,

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen

Lisätiedot

Voimasenioreiden tilaisuus

Voimasenioreiden tilaisuus Voimasenioreiden tilaisuus TERVEYSLUENTO 13.03.2018 RALF BACKMAN 0504532310 Tulander Taustatiedot Lääkärintutkinto Heidelbergin yliopistossa Saksassa v 1975 Keuhkosairuksien erikoislääkäri 1982, hallinnon

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen

LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY. Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen LONKKAMURTUMASTA KUNTOUTUVAN IKÄÄNTYNEEN HENKILÖN SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY Näöntarkkuuden yhteys sosiaaliseen osallistumiseen Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Minna Kinnunen, oh, TtM Johdanto: Ikääntyneiden

Lisätiedot