Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA YLEISTÄ

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA YLEISTÄ"

Transkriptio

1 Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA Päivämäärä 3/7/2014 Ramboll Säterinkatu 6 PL ESPOO P F YLEISTÄ Destia Oy ja Lemminkäinen Infra Oy ovat hakeneet maa-ainesten otto- ja ympäristölupia Vuohimäen alueelle Kirkkonummella. Alue sijaitsee Jorvaksentien (kantatie 51) ja junaradan välissä Kirkkonummen länsiosassa. Alueen länsipuolella kulkee Kirkkonummen ja Siuntion kuntaraja ja itäpuolella Isonsuontie. Destian ottotoiminta kohdistuu kiinteistöön RN:o ja Lemminkäisen kiinteistöön RN:o Destialla on ollut toimintaa alueella 1990 luvun alkupuolelta lähtien, Lemminkäisen alueella toimintaa ei ole aikaisemmin ollut. Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa se palautti ympäristöluvat kunnan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Ennen asian uudelleen ratkaisemista oli luvanhakijoille varattava tilaisuus täydentää hakemustaan, mm. ympäristövaikutusten seurantaohjelmalla. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, ettei hallinto-oikeuden päätöstä muuteta. Tässä raportissa esitetään vaadittu seurantaohjelma. Työ on tehty Destia Oy:n ja Lemminkäinen Infra Oy:n toimeksiannosta. Muut vaaditut täydennykset on esitetty eri raporteissa. ALUEEN TOIMINNOT Destian ja Lemminkäisen ottoalueet, eli alueet joissa suoritetaan kallion louhintaa, ovat pinta-alaltaan yhteensä noin 10,5 ha. Varastokenttäalueet ja muut tukitoiminnot sijoittuvat louhittavien alueiden itäpuolelle. Louhinta etenee idästä länteen ja louhintataso laskee lännestä itään. Murskauslaitokset sekä asfalttiasemat sijoittuvat alkuvaiheessa varastokenttäalueille, myöhemmin ne siirtyvät ottotoiminnan edettyä lännemmäksi. Ottoalueet ja muut toiminnot on esitetty kuvassa 1. 1/7 Ramboll Finland Oy Y-tunnus , ALV rek. Kotipaikka Espoo

2 Kuva 1. Ottoalueet ja toiminnot PINTAVEDEN SEURANTA Seurantapisteet Sekä Destian että Lemminkäisen toiminta-alueiden hulevedet ohjautuvat alueen eteläosaan, josta vedet alittavat Jorvaksentien ja jatkuvat edelleen etelään. Alueiden länsipuolella olevaan ojaan vesiä ei ohjaudu, sillä louhintataso viettää itään. Pintavesiä ehdotetaan seurattavaksi kahdesta seurantapisteestä ojasta, johon hankealueen kaikki vedet ohjautuvat. Seurantapiste 1 sijoittuu Jorvaksentien pohjoispuolelle, johon alueen pintavedet kerääntyy. Seurantapiste 2 sijaitsee etelämpänä noin 300 m etäisyydellä seurantapisteestä 1. Näistä kahdesta seurantapisteistä toiminnan mahdolliset vaikutukset pintavesiin saadaan parhaiten seurattua. Seuranta pisteet on esitetty kuvassa 2. Destia ja Lemminkäinen sopivat keskenään yhteisestä pintavedentarkkailusta. 2/7

3 Kuva 2. Pintaveden seurantapisteet Pintaveden laaduntarkkailu Seurantapisteistä otetaan vesinäyte kerran vuodessa syys-lokakuussa. Vesinäytteestä analysoidaan seuraavat parametrit: ph kemiallinen hapenkulutus (CODMn) sähkönjohtavuus sameus kiintoaine ammoniumtyppi nitriittityppi nitraattityppi kloridi rauta mangaani happipitoisuus öljyhiilivetyjakeet (C10-C20, C21-C40 ja C10-C40) 3/7

4 Raportointi Näytteet ottaa sertifioitu näytteenottaja. Vesinäytteet toimitetaan tutkittavaksi akkreditoituun laboratorioon. Tarkkailutuloksista laaditaan vuosittain lyhyt yhteenvetoraportti, jossa esitetään tarkkailun tuloksia ja verrataan niitä aikaisempien vuosien tarkkailutuloksiin sanallisesti sekä graafeilla. Vuosittainen tarkkailuraportti toimitetaan kunnan valvontaviranomaiselle tammikuun loppuun mennessä. Mikäli tarkkailutuloksissa ilmenee jotain poikkeavaa, toimitetaan ne välittömästi kunnan valvontaviranomaiselle. POHJAVEDEN SEURANTA Pohjaveden tarkkailua ei esitetä tehtäväksi. Alueella ei tehdä louhintaa pohjavedenpinnan eikä ympäröivän maanpinnan alapuolelta, joten vaikutuksia pohjavedelle ei oletettavasti muodostu louhinnan seurauksena. Pohjavesiputkien asentaminen tämän hankkeen mukaiselle kallioalueelle ei ole tarkoituksenmukaista, sillä kalliopohjavesiputkista ei saada luotettavaa tietoa pohjaveden pinnasta eikä veden laadusta. Parhaiten louhinnan mahdollisia vaikutuksia saadaan seurattua pintavedestä. Lähimmät mahdolliset talousvesikaivot sijaitsevat Jorvaksentien eteläpuolella lähemmäs 400 m etäisyydellä louhittavasta alueesta (Destia). Muihin mahdollisiin kaivoihin (itä-/koillispuolella) on etäisyyttä yli 600 m. Suuren etäisyyden takia kaivojen seuranta ei ole katsottu tarpeelliseksi. MELUSEURANTA Mittauspisteet Melua esitetään mitattavaksi hankealueen ympäristössä lähimpien asuintalojen pihaalueilla kolmessa mittauspisteessä. Esitettyjen mittauspisteiden sijainti on esitetty kuvassa 3. Mittauspisteet on valittu karttatarkastelun sekä alueen kiviaineksen ottohankkeista laaditun melumallinnuksen tulosten perusteella siten, että esitetyt pisteet ovat mallinnuksen perusteella eniten melulle altistuvia kohteita. Esitetyt pisteet ovat myös hankealuetta lähimpänä sijaitsevia asuinkiinteistöjä. Mittauspisteiden sijainti tarkennetaan mittauskäynnin alussa, kun murskausmelun kuuluminen ja ympäristön taustaäänet (mm. tien 51 liikenne) havainnoidaan paikan päällä. Kiinteistönomistajia tiedotetaan mittausten järjestämisestä ennen mittauksia. 4/7

5 Kuva 3. Suunnitellut melumittauspisteet Mittausten kesto ja mittausmenetelmät Mittaukset tehdään soveltaen ympäristömelun mittausohjetta (Ympäristöministeriön julkaisu 1/1995). Mittaus tehdään yhdellä mittauskerralla, kun kallion poraus ja murskaus on käynnissä. Mittausjakso kestää yhtäjaksoisesti 1-3 tuntia/mittauspiste, riippuen melun kuulumisesta sekä alueen yleisestä taustamelusta. Mittaus toteutetaan valvottuna eli mittaaja havainnoi melua koko mittausjakson ajan. Havaintojen perusteella mittaustuloksista pyritään poistamaan mittaukseen kuulumattomien häiriöäänten vaikutus. Mittaukset pyritään ajoittamaan siten, että tuulen suunta on ±45 sektorissa murskausalueelta mittauspisteiden suuntaan. Mittaukset voidaan tehdä myös tuulen ollessa tyyntä. Koska mittauspisteet sijaitsevat eri puolilla louhinta-aluetta, kaikissa mittaus- 5/7

6 pisteissä ei todennäköisesti päästä mittausohjeen vaatimusten mukaisiin tuuliolosuhteisiin. Raportointia varten mittauksen aikaiset sääolosuhteet (mm. tuulen suunta ja nopeus sekä ilman lämpötila) tallennetaan mittauskohteen läheisyyteen sijoitettavalla siirrettävällä sääasemalla tai hankitaan lähimmästä olemassa olevasta sääasemasta (esim. tiesääasema tai vastaava). Mittauksissa käytetään integroivaa tarkkuusluokan 1 vaatimukset täyttävää äänitasomittaria. Mittauksen ajalta tallennetaan 1 sekunnin perättäisiä ekvivalenttimelutasoja mittarin muistiin. Aikataulu ja raportointi Ensimmäinen melumittaus ehdotetaan tehtäväksi noin kuukauden kuluessa siitä kun murskaustoiminta alueella on alkanut. Mittauspäivänä tulee alueella olla käynnissä sekä kallion porausta, louheen rikotusta että murskausta, jotta saadaan luotettavia mittaustuloksia. Olisi suositeltavaa, että sekä Lemminkäisellä että Destialla on toiminta käynnissä mittausajankohtana, jotta yhteismeluvaikutukset saadaan selvitettyä. Käytännössä on kuitenkin todennäköistä, ettei toiminnanharjoittajilla ole koko ajan toiminta käynnissä samanaikaisesti. Toiminta on urakkaluonteista eikä niiden aikatauluista ole tietoa etukäteen. Melumittauksista tehdään raportti, joka toimitetaan Kirkkonummen kunnan ympäristöviranomaiselle noin kuukauden kuluessa mittauksista. Raportissa esitetään mm. seuraavat asiat: menetelmät, mittalaitteet ja sääolosuhteet mittauspisteiden sijainti (valokuva ja sijainti kartalla) kuvaus murskauslaitoksen toiminnasta ja sekä muista kiviainesottoalueen toiminnoista mittauksen aikana mittausaikana tehdyt havainnot louhinnan ja murskauksen melusta ja ympäristön häiriöäänistä mittausjakson keskiäänitaso (L Aeq ) sekä kuvaaja äänitason vaihtelusta impulssimaisuus- ja kapeakaistaisuusarvio mittausepävarmuus ja mittaustuloksen vertailu lupaehtoihin arvio tuloksiin vaikuttaneista tekijöistä Melumittaukset ehdotetaan uusittavaksi esimerkiksi kolme vuotta ensimmäisen mittauksen jälkeen. Jatkuvalle tai tiheämmälle mittausvälille ei ole perusteita. PÖLYTARKKAILU Pölytarkkailua ei ehdoteta tehtäväksi. Alueella käytetään nykyaikaisia murskauslaitoksia, joissa on tehokkaat pölyntorjuntajärjestelmät (mm. kastelu ja koteloinnit). Etäisyys murskauslaitoksista lähimpiin häiriintyviin kohteisiin on joka tilanteessa vähintään noin 450 m, ja vastaavissa kohteissa pölyvaikutusten on tällä etäisyydellä todettu olevan erittäin vähäisiä tai merkityksettömiä. 6/7

7 Ramboll Finland Oy Oscar Lindfors FM, geologi Janne Ristolainen insinööri (AMK) 7/7

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy, Infra Oy ja Oy Göran Hagelberg Ab ovat maa-aineslupa- ja

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA 16 Mittaussuunnitelma PR-Y1384 Tuusulan Moottorikerho ry Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA Tuusulan Moottorikerho ry

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA Ympäristömelu Suunnitelma PR3698 TY01 Sivu 1 (6) Rudus Oy Liisa Suhonen Turku 10.2.2016 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA Soran murskaus Kunnioittavasti Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Viikinportti

Lisätiedot

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan

Lisätiedot

DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA, PORVOO MELUMITTAUS

DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA, PORVOO MELUMITTAUS Vastaanottaja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.3.2015 Viite 1510022103 DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA, PORVOO MELUMITTAUS DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA, PORVOO MELUMITTAUS Päivämäärä 4.3.2015

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys

Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys Mittausraportti_936 /2011/OP 1(8) Tilaaja: Endomines Oy Juha Reinikainen Pampalontie 11 82967 Hattu Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010

Lisätiedot

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu

Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 Työ 6696 MELUMITTAUSRAPORTTI Työmaa: Kalasataman keskus Tilaaja: Destia Oy Kohde: Murskaustyön aiheuttama melu 11.5.2016 MELUMITTAUSRAPORTTI 1. Yleistä Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUMITTAUKSET

YMPÄRISTÖMELUMITTAUKSET Vastaanottaja Helsinkin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 18.8.2014 Viite 151001020 ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUS, ESPOO YMPÄRISTÖMELUMITTAUKSET ÄMMÄSSUON

Lisätiedot

143081-1.1 1(5)+liitteet

143081-1.1 1(5)+liitteet 1481-1.1 1(5)+liitteet DI Benoît Gouatarbès, TkT Henri Penttinen 1.7.2014 Nobinan Roihupellon linja-autovarikko Tilaaja: Nobina Finland Oy Tilaus: 11.6.2014 Yhteyshenkilö: Katja Olli ÄÄNITASOMITTAUKSET

Lisätiedot

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014 Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Projektinumero 82128008-17 POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU Päivämäärä 18.3.2014

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI 17 Raportti PR-Y1934 Naantalin kaupunki Turku 7.8.2012 Kirsti Junttila Sivu 1 (7) YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaukset 28.6., 30.7. ja 2.8.2012 Raportin vakuudeksi Jani Kankare

Lisätiedot

EIKAN PUB, JÄRVENPÄÄ RAVINTOLAMELUN MITTAUS

EIKAN PUB, JÄRVENPÄÄ RAVINTOLAMELUN MITTAUS Vastaanottaja Eikan Pub Oy Eino Lehtinen Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 18.8.2017 Viite 1510035737 EIKAN PUB, JÄRVENPÄÄ RAVINTOLAMELUN MITTAUS RAVINTOLAMELUN MITTAUS Päivämäärä 18.8.2017 Laatija

Lisätiedot

HSY, ESPOO ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELY- KESKUKSEN MELUMITTAUS. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Melumittausraportti

HSY, ESPOO ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELY- KESKUKSEN MELUMITTAUS. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Melumittausraportti Vastaanottaja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 23.2.2017 Viite 1510018805 HSY, ESPOO ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELY- KESKUKSEN MELUMITTAUS HSY, ESPOO ÄMMÄSSUON

Lisätiedot

MURSKAUKSEN MELUMITTAUS Kivikontie Eritasoliittymä Destia Oy

MURSKAUKSEN MELUMITTAUS Kivikontie Eritasoliittymä Destia Oy MURSKAUKSEN MELUMITTAUS Kivikontie Eritasoliittymä Destia Oy 9.12.2013 Helsinki Vesa Sinervo Oy Finnrock Ab Gsm: 010 832 1313 vesa.sinervo@finnrock.fi SISÄLLYS TERMIT JA NIIDEN MÄÄRITELMÄT... 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3811 Y02 Sivu 1 (6) GrIFK Alpine ry Jussi Kattelus Turku 9.1.2017 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelumittaus 5.1.2017 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3682 Y02 Sivu 1 (7) Lahti Energia Oy Eeva Lillman Turku 7.4.2017 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Viikinportti 4 B 18

Lisätiedot

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013

Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Antti Lindfors ja Ari Laukkanen Luode Consulting Oy 13.6.2013 LUODE CONSULTING OY, SANDFALLINTIE 85, 21600 PARAINEN 2 Johdanto Tässä raportissa käsitellään

Lisätiedot

RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP, KEMI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FILAHD 11.5.2017 FIMIKM FILAHD 21.9.2016 FIMIKM FILAHD Lauri Joronen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSEURANNAT Ympäristömelu ja ilmanlaatu. Jani Kankare

YMPÄRISTÖSEURANNAT Ympäristömelu ja ilmanlaatu. Jani Kankare YMPÄRISTÖSEURANNAT Ympäristömelu ja ilmanlaatu Jani Kankare 23.10.2015 Promethor Oy Muun muassa äänen, tärinän ja ilmanlaatuselvityksien asiantuntijayritys - Mittaukset ja mallinnus - Suunnittelu - Lupahakemukset

Lisätiedot

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011 Ympäristömelumittaus 1(6) Tilaaja: Tikalan Oy Tapio Tikka Kalmarintie 160 43270 Kalmari Käsittelijä: Jussi Kärtevä Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP, KEMI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FILAHD Lauri VALMIS Joronen 11.5.2017 FIMIKM FILAHD Lauri VALMIS Joronen 21.9.2016 FIMIKM

Lisätiedot

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS Vastaanottaja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 24.5.13 Viite 1510002875 VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS

Lisätiedot

1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE. Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3

1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE. Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3 1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3 2(7) Toiminta Hakija Kallion louhinta ja louheen murskaus 01510 VANTAA kotipaikka

Lisätiedot

PRnN1ETH41 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI. Kiviaineksen murskaus, Metsälä , Sastamala. Ympäristömelumittaus l I. Turku 30.5.

PRnN1ETH41 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI. Kiviaineksen murskaus, Metsälä , Sastamala. Ympäristömelumittaus l I. Turku 30.5. PRnN1ETH41 Ympäristömelu Raportti PR3075-Y01 Sivu 1 (9j Destia Oy Maarit Salonoja Turku 30.5.2016 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Kiviaineksen murskaus, Metsälä 790-468-4-11, Sastamala Ympäristömelumittaus

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi Lemminkainen MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Tilalle Juho Kula 636-416-5-65 10.3.2014 Poytyan kunnan Kumilan kylassa 1 (7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA Kumilan kyla Tila Juho Kula 5:65

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI 1. Yleistä Räjäytyskonsultit Oy on suorittanut louhinta- ja maanrakennustyökohteen, Tolkkinen II, Porvoo ympäristömelumittausta perustuen 8.5.2014 laatimaamme

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3.

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3. Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 4.3.2014 Projektinumero 82128008-015 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

Lisätiedot

Vastaanottaja Terrafame Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä

Vastaanottaja Terrafame Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.4.16 TERRAFAMEN KAIVOS, SOTKAMO YMPÄRISTÖMELUMITTAUKSET SYYS-LOKAKUU 15 Laatija Sakari Ruokolainen Tarkastaja Niko Karjalainen Kuvaus Sotkamon

Lisätiedot

Siitolanranta 3:n melumittaus

Siitolanranta 3:n melumittaus Siitolanranta 3:n melumittaus 27. 28.9.2016 Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi Riikka Litmanen 6.10.2016 1 Johdanto... 3 2 Mittausten suoritus... 3 3 Mittausten aikainen sää... 3 4 Mittauslaitteisto...

Lisätiedot

HELIKOPTERIPAIKAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

HELIKOPTERIPAIKAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3608 Y02 Sivu 1 (7) Airiston Helmi Oy Gleb Eremine gleb.eremine@gmail.com Turku 28.8.2015 HELIKOPTERIPAIKAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Airiston Helmi Oy Päivitys raporttiin PR3608 Y02,

Lisätiedot

Överby, Kirkkonummi. Oy Göran Hagelberg Ab. Maa-ainesten ottosuunnitelma kiinteistölle Överby Skog RN:o 5:263 21.9.2009 PÄIVITETTY 25.8.

Överby, Kirkkonummi. Oy Göran Hagelberg Ab. Maa-ainesten ottosuunnitelma kiinteistölle Överby Skog RN:o 5:263 21.9.2009 PÄIVITETTY 25.8. Ramboll Finland Oy Oy Göran Hagelberg Ab Överby, Kirkkonummi Maa-ainesten ottosuunnitelma kiinteistölle Överby Skog RN:o 5:263 21.9.2009 PÄIVITETTY 25.8.2015 Oy Göran Hagelberg Ab Överby, Kirkkonummi Maa-ainesten

Lisätiedot

TOLKKISTEN SATAMA KALLIOAINEKSEN LOU- HINTA JA MURSKAUS VESITARKKAILURA- PORTTI 2014

TOLKKISTEN SATAMA KALLIOAINEKSEN LOU- HINTA JA MURSKAUS VESITARKKAILURA- PORTTI 2014 Vastaanottaja Porvoon kaupunki, tekninen keskus Asiakirjatyyppi Vuosiraportti Päivämäärä Maaliskuu 2015 TOLKKISTEN SATAMA KALLIOAINEKSEN LOU- HINTA JA MURSKAUS VESITARKKAILURA- PORTTI 2014 1 Päivämäärä

Lisätiedot

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 4. MITTAUS- KIERROS

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 4. MITTAUS- KIERROS Vastaanottaja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 9.5.14 Viite 1510002875 VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 4. MITTAUS- KIERROS

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

LIITE 8. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma Ramboll Niemenkatu 73 15140 LAHTI puh. 020 755 611 www.ramboll.

LIITE 8. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma Ramboll Niemenkatu 73 15140 LAHTI puh. 020 755 611 www.ramboll. LIITE 6 W:\1366\A1-Arkkitehdit\1510020875_Hollola_Keskuskatu6\Piirustukset\Asemapiirustus.dwg LIITE 8 Tunn. Lukum. Raken nusko hteen nimi ja osoi te h yv. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma

Lisätiedot

Tampere 05/2012 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Murron kallioalue, Pornainen

Tampere 05/2012 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Murron kallioalue, Pornainen Tampere 05/2012 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Murron kallioalue, Pornainen Maa-ainestenottosuunnitelma, Murron kallioalue 2 SISÄLLYS 1 TIEDOT HANKKEESTA 3 1.1 Hakija 3 1.2 Hankkeen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS Vastaanottaja Pihtiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS PIHTIPUTAAN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan

Lisätiedot

Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus)

Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus) Pohjaveden tarkkailuohjelma 17.8.2012 (ehdotus) Myrskylä, Hyövinkylä Kiinteistöt:Tyskas, Sportplanen, Sorala Omistaja: SISÄLLYS 1 Hankkeen taustatiedot... 3 2 Pohjaveden tarkkailupaikka... 3 3 Tarkkailuohjelma...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 5 Asianro 8640/11.01.00/2014 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle / Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä, vireillepano,

Lisätiedot

Lämpötila Tuulensuunta Tuulen nopeus Suhteellinen kosteus Tiistai 23.05.2006 o

Lämpötila Tuulensuunta Tuulen nopeus Suhteellinen kosteus Tiistai 23.05.2006 o 1 / 6 JOENSUUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO Jokikatu 7 80220 Joensuu JOENSUN UKONLAHDEN SYVÄSATAMAN MELUMITTAUKSET TAUSTAA Mittaukset suoritettiin liittyen Ukonlahden syväsataman ympäristölupaan.

Lisätiedot

Hiukkavaaran ampumarata, Oulu

Hiukkavaaran ampumarata, Oulu Rambøll Finland Oy Oulun Sotilasläänin Esikunta, Oulun kaupunki 3.10.2007 Oulun kaupunki, Oulun Sotilasläänin Esikunta Viite 82110340-11 Versio Pvm 3.10.2007 Hyväksynyt Tarkistanut JHs Kirjoittanut JKO,

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Lausunto Päivämäärä 5.2.2014 NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY NASTOLAN KUNTA PÖLY Tarkastus Päivämäärä 5.2.2014 Laatija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 359 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Helen Oy:n valituksesta Kellosaaren kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-014194

Lisätiedot

PUTKI FCG 1. Kairaus Putki Maa- Syvyysväli Maalaji Muuta näyte 0.0-3.0 m Sr Kiviä Maanpinta 0.0 0.0 3.0-6.0 m Sr. Näytteenottotapa Vesi Maa

PUTKI FCG 1. Kairaus Putki Maa- Syvyysväli Maalaji Muuta näyte 0.0-3.0 m Sr Kiviä Maanpinta 0.0 0.0 3.0-6.0 m Sr. Näytteenottotapa Vesi Maa LIITE 1 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Liite PUTKIKORTTI JA KAIRAUSPÖYTÄKIRJA Havaintoputken asennus pvm 7.4.2015 Putkikortin päivitys pvm 10.4.2015 Tutkimuspaikka Kerimäki, Hälvän alueen pohjavesiselvitys

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS

FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS Vastaanottaja Näytteenottaja Asiakirjatyyppi Näytteenotto-ohjelma Päivämäärä 2.7.2013 Projektinumero 1510006887 FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS

Lisätiedot

1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4

1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4 Karri Kauppila KOTKAN JA HAMINAN TUULIVOIMALOIDEN MELUMITTAUKSET 21.08.2013 Melumittausraportti 2013 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 4 2.1 Summan mittauspisteet 4 2.2 Mäkelänkankaan mittauspisteet

Lisätiedot

Motocrosspyörien melupäästömittaukset

Motocrosspyörien melupäästömittaukset Suomen Moottoriliitto ry. Juha Korhonen Jussi Kurikka-Oja Meluselvitysraportti 30.9.2014 30.9.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 2 MELUPÄÄSTÖMITTAUKSET... 2 2.1 Mittausteoriaa... 2 2.2 Mittaustoiminta...

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI 1. Yleistä Räjäytyskonsultit Oy on suorittanut louhinta- ja maanrakennustyökohteen, Tolkkinen II, Porvoo ympäristömelumittausta perustuen 8.5.2014 laatimaamme

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 542 PÄÄTÖS Helsinki 24.4.2007 Dnro UUS 2007 Y 153 115 Annettu julkipanon jälkeen No YS 542 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua ja tärinää koskevan ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

VUOHIMÄKI-ÖVERBY MAA-AINEKSENOTTOHANKKEET, KIRKKONUMMI

VUOHIMÄKI-ÖVERBY MAA-AINEKSENOTTOHANKKEET, KIRKKONUMMI VUOHIMÄKI-ÖVERBY M-INEKSENOTTOHNKKEET, KIRKKONUMMI Meluselvityksen 5..0 täydennys Yleistä Selvityskohde sijaitsee Kirkkonummen keskustaajaman länsipuolella Jorvaksentien (tie 5) ja rantaradan tuntumassa,

Lisätiedot

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.

Lisätiedot

Vastaanottaja Petri Tuominen. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 14.4.2015 JYVÄSKYLÄN SEUDUN PUHDISTAMO OY NENÄINNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTA-

Vastaanottaja Petri Tuominen. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 14.4.2015 JYVÄSKYLÄN SEUDUN PUHDISTAMO OY NENÄINNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTA- Vastaanottaja Petri Tuominen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.4.2015 JYVÄSKYLÄN SEUDUN PUHDISTAMO OY NENÄINNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS 2015 JYVÄSKYLÄN SEUDUN PUHDISTAMO OY

Lisätiedot

LAMMIN PÄIVÄT JÄTTEENKÄSITTELYKOHTEEN VESIEN TARKKAILU:

LAMMIN PÄIVÄT JÄTTEENKÄSITTELYKOHTEEN VESIEN TARKKAILU: LAMMIN PÄIVÄT 5.10.2016 JÄTTEENKÄSITTELYKOHTEEN VESIEN TARKKAILU: - ESIMERKKEJÄ LUPAVELVOITTEISTA JA ANALYYSEISTÄ Ympäristönsuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen Jätteenkäsittely/vastaanotto/välivarastointikohteita

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

(Maa-aineslaki 555/1981) PL 62 30101 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä Kokouspäivä ja pykälä 12.4.2016 5.4.2016 12

(Maa-aineslaki 555/1981) PL 62 30101 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä Kokouspäivä ja pykälä 12.4.2016 5.4.2016 12 1(10) FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölupalautakunta Maa-aineslupahakemuksesta (Maa-aineslaki 555/1981) PL 62 30101 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. (03) 41 411 Antopäivä Kokouspäivä ja pykälä 12.4.2016

Lisätiedot

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy 9.7.2015 PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy 7.7.2015 Helsinki Lf Segersvärd Oy Finnrock Ab Gsm: 010 832 1319 lf.segersvard@finnrock.fi 9.7.2015 SISÄLLYS TERMIT

Lisätiedot

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS 1.10.2007 1.10.2007 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Selvityksen tavoitteet...3 3 Menetelmät ja lähtötiedot...4 3.1 Alueen kuvaus...3 3.2 Menetelmät ja

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA Teknisen lautakunnan valvontajaosto 45 24.09.2014 MORENIA OY MAA-AINESLUPAHAKEMUS KUIKKALOUHETIN KALLIOALUE 50/8.86/2014 VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri 9.9.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta

Lisätiedot

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5 Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen

Lisätiedot

Mansikkalaan suunnitteilla olevan koulukeskusalueen meluraportti ja

Mansikkalaan suunnitteilla olevan koulukeskusalueen meluraportti ja Mansikkalaan suunnitteilla olevan koulukeskusalueen meluraportti 28.4.2017 ja 3. 4.5.2017 Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi Riikka Litmanen 18.5.2017 1 Johdanto... 3 2 Mittausten suoritus...

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen 21.9.2015

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen 21.9.2015 Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen Pornaisten kunta, kiinteistöt 611-405-1-37, 611-405-1-34, 611-405-1-39, 611-405-1-40 ja 611-405-1-43 Toiminta Hakija Kallion louhita, louheen murskaus sekä maiden

Lisätiedot

VIRMUTJOEN AMPUMARADAN MELURAPORTTI 2009

VIRMUTJOEN AMPUMARADAN MELURAPORTTI 2009 VIRMUTJOEN AMPUMARADAN MELURAPORTTI 9 Imatran kaupunki Ympäristö- ja mittausyksikkö Riikka Litmanen 23..9 Virmutjoen ampumaradan meluraportti, syys-lokakuu 9 1 JOHDANTO...2 2 MITTAUSPISTEET JA MITTAUSTEN

Lisätiedot

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 Tiia Sillanpää ja Eeva Kaarina Aaltonen / 26.11.2012 KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 1. TAUSTA Kokkolan jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI. Meluntorjuntasuunnitelma

YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI. Meluntorjuntasuunnitelma YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI Meluntorjuntasuunnitelma Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 3. MITTAUS- KIERROS

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 3. MITTAUS- KIERROS Vastaanottaja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 19.12.13 Viite 1510002875 VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 3. MITTAUS- KIERROS

Lisätiedot

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 2. MITTAUS- KIERROS

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 2. MITTAUS- KIERROS Vastaanottaja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 25.9.13 Viite 1510002875 VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 2. MITTAUS- KIERROS

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 13.3.2013 40 -isojen ja keskisuurten konserttien järjestäjiltä asiantuntijan tekemä melun mittaussuunnitelmaa meluilmoituksen liitteeksi - mikäli ilmoituksen

Lisätiedot

INARI, MIELIKKÖVAARAN KALLIOALUE -YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS-

INARI, MIELIKKÖVAARAN KALLIOALUE -YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS- INARI, MIELIKKÖVAARAN KALLIOALUE -YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS- PIIRUSTUKSET JA LIITTEET Ympäristölupahakemuslomake Suunnitelmaselostus Liite 1. Liite 2. Liite 3. Liite 4. Liite 5. Liite 6. Liite 7. Liite 8. Liite

Lisätiedot

MUISTIO. 3. Seuraavaksi Oscar Lindfors Rambollilta esitteli hanketta sekä ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksia.

MUISTIO. 3. Seuraavaksi Oscar Lindfors Rambollilta esitteli hanketta sekä ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksia. MUISTIO Projekti Aihe Riipilän alueen kiviaineksenoton YVA-menettely YVA-selostusvaiheen yleisötilaisuus Päivämäärä.5.2010 klo 18 Paikka Laatija Läsnä Seutulan VPK-talo, Katriinantie 71, Vantaa Reetta

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy

PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy PORAPAALUTUKSEN AIHEUTTAMAN MELUN MITTAUS Pasilan Uusi Silta YIT Rakennus Oy 28.8.2014 Helsinki Vesa Sinervo Oy Finnrock Ab Gsm: 010 832 1313 vesa.sinervo@finnrock.fi SISÄLLYS TERMIT JA NIIDEN MÄÄRITELMÄT...

Lisätiedot

Powerflute Oyj Savon Sellu Oy:n ympäristömelumittaukset Potkunsaaressa ja Toivalansalmen rannalla

Powerflute Oyj Savon Sellu Oy:n ympäristömelumittaukset Potkunsaaressa ja Toivalansalmen rannalla Powerflute Oyj Savon Sellu Oy:n ympäristömelumittaukset Potkunsaaressa ja Toivalansalmen rannalla 26. 29.3.2013 Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 121/2013 Mika Laita Jyväskylä

Lisätiedot

Uudenmaan Kuljetus Oy, Nylands Transport Ab Koneenkatu 11 05830 Hyvinkää

Uudenmaan Kuljetus Oy, Nylands Transport Ab Koneenkatu 11 05830 Hyvinkää YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nummi-Pusulan ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 9.10.2012 72 liite 26 Dnro 42/24/247/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2012 Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 9.11.2009 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta

Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 398/11.01.00.00/2017 28 Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristösihteeri Katja Holttinen 12.4.2017:

Lisätiedot

PÄÄTÖS. No YS Päätös vesientarkkailuohjelmasta. Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku Espoo

PÄÄTÖS. No YS Päätös vesientarkkailuohjelmasta. Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku Espoo PÄÄTÖS Helsinki 1.9.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2005-Y-590-119 No YS 1039 ASIA Päätös vesientarkkailuohjelmasta. TOIMINNAN HARJOITTAJA Kiinteistö Oy Vantaan Kalliolehto Minttupolku 7 02920

Lisätiedot

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 526/2017 11.01.01 27 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Esbogård Ab:n hakemuksesta, joka koskee Högbergetin kallion louhinnan ja maankaatopaikan vesilain

Lisätiedot

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset VE louhintamäärä 985 m3ktr, luonnonolosuhteisiin Maa-ainesta otetaan nykyluvan luonnonvarojen mukaisesti -4 m3ktr. Vettä käyttöön käytetään kasteluun otettavasta maaainesmäärästä riippuen. Maa-aineista

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI. Meluntorjuntasuunnitelma. Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY

YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI. Meluntorjuntasuunnitelma. Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI Meluntorjuntasuunnitelma Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS Päätös Dnro UUDELY/12/07.04/2012 19.3.2013 Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki Saantitodistuksella Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA

Lisätiedot

VUOTOTUTKIMUSRAPORTTI. Vuove-vuotovesitutkimus

VUOTOTUTKIMUSRAPORTTI. Vuove-vuotovesitutkimus VUOVE-INSINÖÖRIT OY Korvenojantie 44 05200 Rajamäki 050-5459972 E-mail timo.tammenlarva@kolumbus.fi VUOTOTUTKIMUSRAPORTTI Vuove-vuotovesitutkimus ESIMERKKIRAPORTTI 2015 Vuove-Insinöörit Oy 050 5459972

Lisätiedot

Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa Projektinumero:

Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa Projektinumero: Melua vaimentavien päällysteiden vaikutukset taajamassa 2016 15.6.2016 Projektinumero: 307852 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Mittausmenetelmä... 3 2.2 Mittauskalusto...

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128 Luumäen kunta, HmottuIan kylä Hornio Rn:o 2:128 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2014 Luumäen kunnan Himottulan kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot 3 1.1 Omistus-ja hallintaoikeus sekä sijainti 3

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta, joka koskee murskausta

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta, joka koskee murskausta Kaavin kunta VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Ympäristösihteeri 29.08.2017 2 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta, joka koskee murskausta ILMOITUKSEN

Lisätiedot

LIITE 14. FCG Finnish Consulting Group Oy. NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU. Meluselvitys -P16613P001

LIITE 14. FCG Finnish Consulting Group Oy. NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU. Meluselvitys -P16613P001 LIITE 14 FCG Finnish Consulting Group Oy NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU Meluselvitys -P16613P001 4.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Meluselvitys I YMS -P16613P001 4.5.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset

Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset Donna ID 1 798 627 Jussi Kurikka-Oja 3.7.2017 Tarkistanut: Tiina Kumpula 3.7.2017 YKK62161 2 (5) 3.7.2017 Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 124/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/535/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 124/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/535/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 124/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/535/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.7.2013 ASIA Kevytmetallivalimon ympäristölupa, lupamääräyksen 6 mukainen meluselvitys, Kruunupyy. HAKIJA

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 11.12.2009 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 80 Päätös Nordic Fest Oy:n meluilmoituksesta koskien Finnish Sauna Festival -tapahtuman ulkoilmakonsertteja Mäntymäen kentällä Taka- Töölössä HEL 2016-013865 T 11 01

Lisätiedot