VUOHIMÄKI-ÖVERBY MAA-AINEKSENOTTOHANKKEET, KIRKKONUMMI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOHIMÄKI-ÖVERBY MAA-AINEKSENOTTOHANKKEET, KIRKKONUMMI"

Transkriptio

1 VUOHIMÄKI-ÖVERBY M-INEKSENOTTOHNKKEET, KIRKKONUMMI Meluselvityksen 5..0 täydennys Yleistä Selvityskohde sijaitsee Kirkkonummen keskustaajaman länsipuolella Jorvaksentien (tie 5) ja rantaradan tuntumassa, Vuohimäen ja Överbyn kylien alueella. lueella on tarkoitus suorittaa kallion louhintaa ja louheen murskausta kolmen eri toimijan toimesta; Lemminkäinen Infra Oy, Oy Göran Hagelberg b ja Destia Oy. Destialla on ollut kiviaineksenottoa selvitysalueen eteläosassa jo 980 luvulta lähtien, Lemminkäinen ja Hagelberg ovat käynnistämässä omat kiviaineksen ottoansa alueella. Kohteesta on laadittu Rambollin toimesta 5..0 päivätty meluselvitys. Tuolloin ei mallinnettu erikseen ottotoiminnan ja liikennemelun yhteisvaikutusta eli summamelua. lueella nykytilanteessa vallitseva tie- ja junaliikenteen melu on sen suhteen kriittisillä alueilla pääosin vähintään yhtä voimakasta kuin suunnitellun toiminnan melu eikä selvityksessä esitetyillä toimenpiteillä ottotoiminnan melun rajoittamiseksi voida vaikuttaa liikenteen meluun. Tämän vuoksi ei näiden yhteisvaikutuksen tarkastelua pidetty tarpeellisena. Tuolloin ei myöskään ollut tiedossa alueelle suunniteltu ampumarata. Kirkkonummen ympäristötarkastaja on sähköpostiviestillä pyytänyt toiminnanharjoittajia täydentämään meluselvitystä niin, että ottotoiminnan sekä liikenteen ja ampumaradan aiheuttama kokonaismelu huomioidaan. Meluselvityksen täydennyksen tulokset esitetään tässä raportissa. Täydennyksen on laatinut Ramboll Finland Oy, jossa työstä ovat vastanneet Olli-Matti Luhtinen ja Jari Hosiokangas. Suunniteltu ottotoiminta ja käytetyt lähtötiedot on kuvattu em. aiemmassa selvityksessä (5..0). Liitenumerointi jatkaa edellisen selvityksen liitenumerointia. Ottotoiminnan ja liikenteen yhteisvaikutus Tarkastelutilanteeksi valittiin melun kannalta pahin tarkasteluvaihe jossa toiminta on käynnissä kaikkien kolmen toimijan alueella ja kaikilla alueilla toiminta tapahtuu niiden itä-/eteläosissa lähinnä sen suunnan melusta häiriintyviä kohteita. Muissa tilanteissa yhteisvaikutus on pienempi. Tarkastelut tehtiin sekä useimmin vallitsevassa tilanteessa kun kallionporausta ei suoriteta, sekä tilanteessa kun kallionporausta suoritetaan. Ottotoiminnan osalta nämä vastaavat aiemman selvityksen liitteitä 6 ja 8. Yhteisvaikutus ilman porausta ja porauksen aikana on esitetty liitteissä 5 ja 7. Näihin on merkitty vastaavat pelkän liikennemelun 45 db ja 55 db päiväajan klo 7- melukäyrät. Liitteissä 6 ja 8 on ottotoiminnan aiheuttama laskennallinen muutos nykymelutasoon (liikennemelu) vastaavissa tilanteissa. Ottotoiminta lisää luonnollisesti melutasoa hieman, mutta asuin- ja lomakiinteistöillä vaikutus on vähäinen. Kallionporauksen aikana vaikutus on hieman suurempi kuin ilman sitä. ivan ottoalueen lähellä sekä toisaalta kauempana tiestä ja radasta laskennallinen vaikutus on suurempi. Viimeksi mainituilla alueilla yhteisvaikutuksen melutasot ovat pääosin hyvin alhaiset ja / 5

2 joka tapauksessa selvästi alle ohjearvojen. Liitekuvista nähdään, ettei liikenteen ja ottotoiminnan yhteisvaikutus lisää ohjearvon ylittävän melun piirissä olevien kiinteistöjen määrää. Ottotoiminnan ja liikenteen sekä suunnitellun ampumaradan yhteisvaikutukset Kyrkslätt Skytteförening KSF rf on saanut ympäristöluvan ampumaradalle Kirkkonummen Vuohimäkeen, Överbyn kylään. Rata-alue sijoittuu Isonsuontien varrella, Destian ja Lemminkäisen ottoalueiden itäpuolella. mpumaradalle on tehty melumallinnus (kukon Oy) josta selviää ammunnan LImax enimmäistasojen 65 ja 60 db leviämisalueet, kun radan melusuojaus on tehty suunnitelman mukaisesti. Lisäksi on mainittu, että Pohjois- ja koillissuunnan asuinrakennuksilla ja vapaa-ajan asunnolla laskettu ampumaratamelun I-enimmäisäänitaso LImax on 55 db tai alle. Idässä sijaitsevan asuinrakennuksen ja ampumaradan väliin jäävä mäki toimii luonnon meluesteenä, ja laskettu melutaso kohteessa on tämänkin alle. Lupaviranomainen on pyytänyt yhteismelutason Leq7- määrittämistä kiviaineksen ottotoiminnalle, tie- ja raideliikenteelle sekä ampumaradalle. mpumaradan melun osalta esitetään tässä arvio ampumatoiminnasta aiheutuvalle Leq7- tasolle. rvio on tehty asuinrakennuksen ja lomarakennuksen kohdalle radan ympäristössä, tarkastelupisteiden sijainnit on esitetty kuvissa ja. Kuva. Tarkastelupisteet ampumaradan Leq7- melutason arviointiin / 5

3 Kuva. Tarkastelupisteet kauempana ampumaradan Leq7- melutason arviointiin kukon Oy:n raportin perusteella on arvioitu pisteisiin aiheutuva ammunnan enimmäistaso LImax seuraavasti: Piste rvioitu laukausmelun enimmäistaso L Imax enintään 45 db db db - 45 Enimmäistasot voidaan muuntaa Leq7- tasoiksi, kun tunnetaan päivittäin ammuttujen laukausten lukumäärä. Ympäristöluvan mukaan radalla ammutaan laukausta vuodessa. Rata on auki kaikkina viikonpäivinä pl. juhlapyhät. Lumeton aika on todennäköisesti vilkkain käyttöaika, jolloin suurin osa laukauksista ammutaan. Tässä on oletettu että käyttöpäiviä olisi 00 vuodessa, joiden aikana arvioitu vuosittainen laukausmäärä ammutaan. Tällöin päivittäiseksi laukausmääräksi tulee 400 laukausta. Kilpailupäivänä ammutaan ympäristöluvan mukaan enintään 000 laukausta päivässä (0 000 laukausta, 0 kilpailua, pienoiskiväärirata). Muunnoslaskennassa huomioidaan laukauksille impulssimaisuuskorjaus db (suositeltu käytettäväksi mm. Puolustusvoimien ampumatoiminta maankäytön suunnittelussa ja ympäristölupamenettelyssä. mpumaratatyöryhmän mietintö, Suomen ympäristö 8/006). Lisäksi huomioidaan LImax ja LE (äänialtistustaso) teoreettinen erotus 4,6 db. Näiden avulla pystytään laskemaan keskiäänitasot Leq7-. / 5

4 Taulukossa on esitetty ratatoiminnalle lasketut Leq7- tasot tarkastelupisteissä. Taulukko. mmunnan keskiäänitasot tarkastelupisteissä Tarkastelupiste rvioitu laukauksen LImax, db Laukausta päivässä, harjoitus Harjoitus, muodostuva Leq7-, db Laukausta päivässä, kilpailu Kilpailu, muodostuva Leq7-, db Taulukossa on esitetty ammunnan vaikutus melutilanteeseen pahimmassa tilanteessa kun käynnissä on ampumakilpailu. mmunnan harjoittelun aikana vaikutus on tätä vähäisempi. Taulukko. mmunnan (kilpailu) ja ottotoiminnan sekä liikenteen melun yhteinen keskiäänitaso (Leq7-) sekä ammunnan vaikutus tähän (db) piste amp. kilpailu ei porausta (liite 5) kun porausta (liite 7) otto + liikenne otto + liiken- otto + liikenne + amm. otto + liikenne + amp.kilp vaik. ne amp.kilp amm. vaik. mmunnan vaikutus melutilanteeseen ottotoiminnan aikana on vähäinen. inoastaan ampumarataa lähimmissä pisteissä ja, joissa ottotoiminnan ja liikenteen melu on alhainen, on vaikutus merkittävämpi. Varsinkin tilanteessa jossa kallionporausta ei suoriteta. On myös huomioitava, että käytännössä ammuntaa esiintyy todennäköisesti enemmän viikonloppuisin, jolloin ottotoimintaa ei suoriteta. 4 / 5

5 Yhteenveto Nyt tehtyjen lisätarkastelujen perusteella liikenteen ja ammunnan melun yhteisvaikutus ei lisää suunnitellun ottotoiminnan meluhaittaa merkittävästi melusta häiriintyvissä kohteissa eli asuin- ja lomakiinteistöillä, eikä yhteisvaikutuksen huomioiminen tuo uusia kiinteistöjä ohjearvon ylittävän melun piiriin. Ramboll Finland Oy Olli-Matti Luhtinen Projektipäällikkö Jari Hosiokangas FM Liitteet Liite 5: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta sekä rikotusta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (Leq) m korkeudella maanpinnasta Ottotoiminnan sekä tie- ja junaliikenteen yhteisvaikutus eli summamelu Liite 6: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta sekä rikotusta Muutos päiväajan (7-) keskiäänitasoon (Leq) m korkeudella maanpinnasta Ottotoiminnan vaikutus nykytilanteeseen (tie- ja junaliikenteen melu) Liite 7: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta, rikotusta sekä kallionporausta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (Leq) m korkeudella maanpinnasta Ottotoiminnan sekä tie- ja junaliikenteen yhteisvaikutus eli summamelu Liite 8: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta, rikotusta sekä kallionporausta Muutos päiväajan (7-) keskiäänitasoon (Leq) m korkeudella maanpinnasta Ottotoiminnan vaikutus nykytilanteeseen (tie- ja junaliikenteen melu) 5 / 5

6 OTSIKON MUKISEN TOIMINTTILNTEEN* SEKÄ TIE- J JUNLIIKENTEEN YHTEISVIKUTUS TILNNE KUN KLLIONPORUST EI SUORITET * Meluselvityksen 5..0 liite 6 TRKSTELUVIHE : KIKILL LUEILL TOIMINT TPHTUU NIIDEN ITÄ-/ETELÄOSISS LÄHINNÄ SEN SUUNNN MELUST HÄIRIINTYVIÄ KOHTEIT Stormossen EI LOUHIT TÄSSÄ VIHEESS VIHE Rantarata VIHE B Varastoalue Jorvaksentie Lillåkerintie Pintamaiden varastoalue Storträsk LIIKENTEEN J OTTOTOIMINNN YHTEISVIKUTUS EI LISÄÄ OHJERVON YLITTÄVÄN MELUN PIIRISSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN MÄÄRÄÄ TIE- J JUNLIIKENTEEN PÄIVÄMELUKÄYRÄT 45 db 55 db VP-JN SUNTO OTTMISLUE KOHDE JOSS JO LIIKENNE- MELU YLITTÄÄ OHJERVON KUORMJT, DUMPPERIT MURSKUSLITOS RIKOTUS SUINRKENNUS Vuohimäki-Överby kiviaineksenottohankkeet, Kirkkonummi Meluselvitys Oy Göran Hagelberg b B Lemminkäinen Infra Oy Destia Oy Liite 5: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta sekä rikotusta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (L eq ) m korkeudella maanpinnasta SUINKIINTEISTÖJEN PÄIVÄJN OHJE- RVO 55 db YLITTYY KELTISEST VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN VP-JN SUNTOJEN PÄIVÄJN OHJERVO 45 db YLITTYY KIRKKN - VIHREÄSTÄ VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN db 75 < 70 < <= < <= < <= < <= < <= < <= 50 <= 45 () : m OML

7 OTSIKON MUKISEN TOIMINTTILNTEEN* IHEUTTM MUUTOS NYKYTILNTEESEEN (TIE- J JUNLIIKENNEMELU) TILNNE KUN KLLIONPORUST EI SUORITET * Meluselvityksen 5..0 liite 6 TRKSTELUVIHE : KIKILL LUEILL TOIMINT TPHTUU NIIDEN ITÄ-/ETELÄOSISS LÄHINNÄ SEN SUUNNN MELUST HÄIRIINTYVIÄ KOHTEIT Stormossen EI LOUHIT TÄSSÄ VIHEESS VIHE Rantarata VIHE NÄILLÄ SUURIMMN LSKENNLLISEN MUUTOKSEN LUEILL MELUTSO ON SELVÄSTI LLE OHJERVOJEN Lillåkerintie B Varastoalue Pintamaiden varastoalue Jorvaksentie Storträsk VP-JN SUNTO OTTMISLUE KUORMJT, DUMPPERIT MURSKUSLITOS RIKOTUS SUINRKENNUS Vuohimäki-Överby kiviaineksenottohankkeet, Kirkkonummi Meluselvitys Oy Göran Hagelberg b B Lemminkäinen Infra Oy Destia Oy Liite 6: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta sekä rikotusta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (L eq ) m korkeudella maanpinnasta SUINKIINTEISTÖJEN PÄIVÄJN OHJE- RVO 55 db YLITTYY KELTISEST VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN VP-JN SUNTOJEN PÄIVÄJN OHJERVO 45 db YLITTYY KIRKKN - VIHREÄSTÄ VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN Muutos db 5 < 0 < <= 5 5 < <= 0 4 < <= 5 < <= 4 < <= < <= 0 < <= <= 0 () : m OML

8 OTSIKON MUKISEN TOIMINTTILNTEEN* SEKÄ TIE- J JUNLIIKENTEEN YHTEISVIKUTUS TILNNE KUN KLLIONPORUST SUORITETN * Meluselvityksen 5..0 liite 8 Stormossen Meluvalli korkeus 6 m Kaikilla toimijoilla käynnissä kallionporaus korkeimmalla kohdalla. Käytössä puomivaimennetut (koteloidut) porausvaunut. EI LOUHIT TÄSSÄ VIHEESS VIHE Rantarata VIHE B Varastoalue Jorvaksentie Lillåkerintie Pintamaiden varastoalue Storträsk LIIKENTEEN J OTTOTOIMINNN YHTEISVIKUTUS EI JUURIKN LISÄÄ OHJERVON YLITTÄVÄN MELUN PIIRISSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN MÄÄRÄÄ TIE- J JUNLIIKENTEEN PÄIVÄMELUKÄYRÄT 45 db 55 db VP-JN SUNTO OTTMISLUE TRKSTELUVIHE : KIKILL LUEILL TOIMINT TPHTUU NIIDEN ITÄ-/ETELÄOSISS LÄHINNÄ SEN SUUNNN MELUST HÄIRIINTYVIÄ KOHTEIT Meluvallit korkeus 6 m KOHDE JOSS JO LIIKENNE- MELU YLITTÄÄ OHJERVON KUORMJT, DUMPPERIT MURSKUSLITOS RIKOTUS KLLIONPORUS SUINRKENNUS Vuohimäki-Överby kiviaineksenottohankkeet, Kirkkonummi Meluselvitys Oy Göran Hagelberg b B Lemminkäinen Infra Oy Destia Oy SUINKIINTEISTÖJEN PÄIVÄJN OHJE- RVO 55 db YLITTYY KELTISEST VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN VP-JN SUNTOJEN PÄIVÄJN OHJERVO 45 db YLITTYY KIRKKN - VIHREÄSTÄ VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN Liite 7: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta, rikotusta sekä kallionporausta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (L eq ) m korkeudella maanpinnasta db 75 < 70 < <= < <= < <= < <= < <= < <= 50 <= 45 () : m OML

9 OTSIKON MUKISEN TOIMINTTILNTEEN* IHEUTTM MUUTOS NYKYTILNTEESEEN (TIE- J JUNLIIKENNEMELU) TILNNE KUN KLLIONPORUST SUORITETN * Meluselvityksen 5..0 liite 8 Stormossen Meluvalli korkeus 6 m Kaikilla toimijoilla käynnissä kallionporaus korkeimmalla kohdalla. Käytössä puomivaimennetut (koteloidut) porausvaunut. EI LOUHIT TÄSSÄ VIHEESS VIHE Rantarata VIHE NÄILLÄ SUURIMMN LSKENNLLISEN MUUTOKSEN LUEILL MELUTSO ON SELVÄSTI LLE OHJERVOJEN Lillåkerintie B Varastoalue Pintamaiden varastoalue Jorvaksentie Storträsk TRKSTELUVIHE : KIKILL LUEILL TOIMINT TPHTUU NIIDEN ITÄ-/ETELÄOSISS LÄHINNÄ SEN SUUNNN MELUST HÄIRIINTYVIÄ KOHTEIT VP-JN SUNTO OTTMISLUE Meluvallit korkeus 6 m KUORMJT, DUMPPERIT MURSKUSLITOS RIKOTUS KLLIONPORUS SUINRKENNUS Vuohimäki-Överby kiviaineksenottohankkeet, Kirkkonummi Meluselvitys Oy Göran Hagelberg b B Lemminkäinen Infra Oy Destia Oy SUINKIINTEISTÖJEN PÄIVÄJN OHJE- RVO 55 db YLITTYY KELTISEST VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN VP-JN SUNTOJEN PÄIVÄJN OHJERVO 45 db YLITTYY KIRKKN - VIHREÄSTÄ VÄRIVYÖHYKKEESTÄ LKEN Liite 8: Tarkasteluvaihe, toiminta käynnissä kaikkien toimijoiden alueella Toimintapäivä jolloin suoritetaan kiviaineksen murskausta, rikotusta sekä kallionporausta Päiväajan (7-) keskiäänitaso (L eq ) m korkeudella maanpinnasta Muutos db 5 < 0 < <= 5 5 < <= 0 4 < <= 5 < <= 4 < <= < <= 0 < <= <= 0 () : m OML

Oy Göran Hagelberg Ab. ÖVERBYN MAA-AINESTEN OTTOALUEE, KIRKKONUMMI Kiinteistö Överby Skog RN:o

Oy Göran Hagelberg Ab. ÖVERBYN MAA-AINESTEN OTTOALUEE, KIRKKONUMMI Kiinteistö Överby Skog RN:o Oy Göran Hagelberg b Päivämäärä 7/0/04 ÖVERYN M-INESTEN OTTOLUEE, KIRKKONUMMI Kiinteistö Överby Skog RN:o 57-496-5-6 TÄYDENTÄVÄT SELVITYKSET J SEURNTOHJELM M- INES- SEKÄ YMPÄRISTÖLUPHKEMUKSEEN Ramboll

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta, Maankäyttöpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT

Lisätiedot

Esbogård Ab HÖGBERGET, MAA- AINESTOIMINNAN YMPÄRIS- TÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS

Esbogård Ab HÖGBERGET, MAA- AINESTOIMINNAN YMPÄRIS- TÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS Esbogård Ab HÖGBERGET, MAA- AINESTOIMINNAN YMPÄRIS- TÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS Tammikuu 2015 HÖGBERGET, MAA-AINESTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS Päivämäärä 5.1.2015 Laatija

Lisätiedot

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA YLEISTÄ

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA YLEISTÄ Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAOHJELMA Päivämäärä 3/7/2014 Ramboll Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO P +358 20 755 611 F +358

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

Ampumaratojen BAT/BEP melu

Ampumaratojen BAT/BEP melu Ampumaratojen BAT/BEP melu Ampumaradat ja viranomaisohjauksen tulevaisuuden näkymät Ratkaiseeko BAT ja BEP-selvitys ampumaratojen meluongelmat? Melu-työryhmä Asko Parri, pj Rauno Pääkkönen Larri Liikonen

Lisätiedot

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ Destia Oy, Infra Oy ja Oy Göran Hagelberg Ab ovat maa-aineslupa- ja

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

HÖGBERGET, MAA-AINESTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS

HÖGBERGET, MAA-AINESTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUSELVITYS Esbogård Ab HÖGBERGET, MAA-AINESTOIMINNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI MELUKARTTALIITTEET Taikuu 0 KAVL 00 KAVL 900 KAVL00 suontie Ääs Turu Nup urin tie nväy lä Kul a KAVL 800 korv e ntie KAVL 00 KAVL

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS LOIMAAN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 11.2.2011 KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, Päivämäärä 11.2.2011 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 13.10.2014 SIILINJÄRV KUNTA PYÖREÄLAHD ASEMAKAAVA, RISUHARJUN ASEMAKAAVA SIILINJÄRV KUNTA Päivääärä 13.10.2014 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

16. MELUVAIKUTUKSET Vaikutusten muodostuminen Lähtötiedot ja arviointimenetelmät

16. MELUVAIKUTUKSET Vaikutusten muodostuminen Lähtötiedot ja arviointimenetelmät 16. MELUVAIKUTUKSET Kooste meluvaikutusten arvioinnista Vaikutusten alkuperä ja arvioinnin tarkoitus Tehtävät Arvioinnin päätulokset Haitallisten vaikutusten lieventäminen Hankkeessa syntyy meluvaikutuksia

Lisätiedot

Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET

Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET Tarkastus Päivämäärä

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.12.2015 HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS HUHTIMON LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 17.12.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää

Meluselvityksen täydennys Lepolan alue, Järvenpää Lausunto 3809-5 1(2) 28.7.2008 Tilaaja: Järvenpään kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus ja mittaus Yhteyshenkilö: Ilkka Holmila kaupunginarkkitehti PL 41 04401 Järvenpää 040-315 2455 ilkka.holmila@jarvenpaa.fi

Lisätiedot

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAKENNUSLIIKE S. OJALA JA POJAT Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Manninen Matti Sisällysluettelo

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Huhtikuu 2013 ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Päivämäärä 2.4.2013 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Rambøll Finland Oy YH-Länsi Oy Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Meluselvitys 8.2.2012 Hatanpään Puistokuja 23, Tampere YH-Länsi Oy Meluselvitys 8.2.2012 Viite 82128678 Versio Pvm 8.2.2012 Hyväksynyt Tarkistanut

Lisätiedot

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 ! Raportti Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys 27.5.2016 Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Laskentamalli... 1 2.1. Lähtötiedot... 1 2.1.1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Alavuden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.5.2010 TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS Tarkastus Päivämäärä 31.5.2010 Laatija Arttu Ruhanen Tarkastaja Jari

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601512 MIKKELIN KAUPUNKI VT15 MELUSELVITYS 22.11.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 22.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 15.11.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS MUUTOS

Lisätiedot

Kuopion hiljaisten luonnonalueiden määrittäminen

Kuopion hiljaisten luonnonalueiden määrittäminen Kuopion hiljaisten luonnonalueiden määrittäminen Raportti Kuva: Kuopion kaupunki/ Vicente Serra Kuopion kaupunki 1.6.2018 Projektinumero: 310094 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 KSV/L HHä 21.8.2007 SÖRNÄISTENRANTA-HERMANNINRANTA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot

Louhinnan aloituskohta. Varastointikenttä Alue C kasoja, h= 5-10 m. Murskauslaitos, vaihe A2 louhospohjalla tasolla +25. Vaihe A2.

Louhinnan aloituskohta. Varastointikenttä Alue C kasoja, h= 5-10 m. Murskauslaitos, vaihe A2 louhospohjalla tasolla +25. Vaihe A2. MURSKAUS RIKOTUS KALLIONPORAUS KUORMA-AUTOLIIKENNE KUORMAAJAT DUMPPERIT PERUUTUKSEN MERKKIÄÄNI LOUHINTATASO n. + Mc Murskaus, alkuv aihe Alue C tasolla + Varastointikenttä Alue C kasoja, h= -0 Murskauslaitos,

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 21.6.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS SIILINJÄRVEN KUNTA Päivämäärä 21.6.2017

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

HANKEKORTTI Ahjolan päiväkoti

HANKEKORTTI Ahjolan päiväkoti 41 Meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Liite 4. 1/23 HANKEKORTTI 3.4.2013 Ahjolan päiväkoti Nykytilanne Hoitopaikkojen määrä 28 Melulähde Pispalan valtatie Keskimääräinen vuorokausiliikenne 19

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 741700 PPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS 27.8.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos nro 741700 Piippilakki Liikennemeluselvityksen täydennys Laatijat: Johanna Toivonen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA PÄIVÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA PÄIVÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 6.3.2012 SIILINJÄRVEN KUNTA PÄÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS PÄÄRINTEEN ASEMAKAAVA SIILINJÄRVEN KUNTA Päivämäärä 6.3.2012 Laatija

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA

RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA Vastaanottaja Rakennustoimisto Pohjola Oy Asiakirjatyyppi Raporttiluonnos Päivämäärä 30.12.2011 RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kehä III, meluntorjunta Espoonkartanon kohdalla, Tiesuunnitelman laatiminen 16T-2.N

Kehä III, meluntorjunta Espoonkartanon kohdalla, Tiesuunnitelman laatiminen 16T-2.N Päiväajan keskiäänitaso LAeq, 7-22 > 45 db > 55 db (ohjearvo ylittyy) Päiväajan melu Vuoden 2015 liikenne (KAVL) Nykytilanteen liikenneverkko Päiväajan keskiäänitaso LAeq, 7-22 > 45 db > 55 db (ohjearvo

Lisätiedot

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 TULOKSET... 2 2.1 Melulle altistuvien asukkaiden ja herkkien kohteiden määrät...

Lisätiedot

LIITE 14. FCG Finnish Consulting Group Oy. NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU. Meluselvitys -P16613P001

LIITE 14. FCG Finnish Consulting Group Oy. NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU. Meluselvitys -P16613P001 LIITE 14 FCG Finnish Consulting Group Oy NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU Meluselvitys -P16613P001 4.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Meluselvitys I YMS -P16613P001 4.5.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKI- NEN, PORVOO MELUN YHTEISVAIKUTUK- SET

KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKI- NEN, PORVOO MELUN YHTEISVAIKUTUK- SET Vastaanottaja NCC Industry Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.3.2018 Viite 1510032705 KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKI- NEN, PORVOO MELUN YHTEISVAIKUTUK- SET KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS,

Lisätiedot

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys Lohjan kaupunki Jarno Kokkonen 2.5.2013 2.5.2013 1 (5) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Melunohjearvot... 2 2 MELUNLASKENTATULOKSET... 2 2.1 Tutkitut melutilanteet... 2 2.2 Melun leviäminen ennustetilanteessa

Lisätiedot

LIITE 4. Hankekortit

LIITE 4. Hankekortit LIITE 4 Hankekortit Hankekortti, kohde 1 Rajatorpantie välillä Viisaritie-Köysikuja 5.3.2013 Nykytilanne Melulähde KVL 2012 Nopeus km/h Katuluokka Huom. KAVL 2030 Rajatorpantie 12 880 50 2 18 900 Vihdintie

Lisätiedot

Nivalan yleiskaavan meluselvitys

Nivalan yleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA NIVALAN KAUPUNKI Nivalan yleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (11) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Yliopistonkatu (Kaava nro 8447), Tampere

Yliopistonkatu (Kaava nro 8447), Tampere Ramboll Finland Oy Rakennustoimisto Pohjola Oy Yliopistonkatu 50 52 (Kaava nro 8447), Tampere Meluselvitys 2.5.2013 Yliopistonkatu 50 52 (Kaava nro 8447),Tampere Rakennustoimisto Pohjola Oy Meluselvitys

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.11.2015 P23846P002 Raportti i P23846P002

Lisätiedot

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS 23.02.2015 MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI 2 Päivämäärä 23.02.2015 Laatija Tarkastaja Pasi Myyryläinen Jari Hosiokangas Sisältää Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS Vastaanottaja Haukiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2011 MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS 1 Päivämäärä 30.8.2011 Laatija Marja Pussinen Tarkastaja Sanna Kaikkonen

Lisätiedot

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

MELUSELVITYS TYÖNUMERO: ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU MELUSELVITYS TYÖNUMERO: 20601411 ROVANIEMEN KAUPUNKI RANUANTIEN MELUSELVITYS 13.10.2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista 13.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD VALMIS 9.10.2017 FIMIKM FIMIKM FILAHD LUONNOS

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA, TAMPERE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS

TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA, TAMPERE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilkka Saarinen ja Osmo Tuomaala Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.1.2011 TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA, TAMPERE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA,

Lisätiedot

Vastaanottaja Miesmäki Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS

Vastaanottaja Miesmäki Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS Vastaanottaja Miesmäki Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 14.11.2017 MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498) MELUSEL- VITYS MIESMÄEN AK, POHTOLA, TAMPERE, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN (8498)

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 Jalasjärven meluselvitys SISÄLLYSLUETTELO 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...5 2 LÄHTÖTIEDOT...5 2.1 Liikenne...5 2.2 Maastoaineisto...5 3 SOVELLETTAVAT OHJEARVOT...5

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN INFRA OY HIETASEN LOUHINTA-ALUE MELUN LEVIÄMISMALLINNUS

LEMMINKÄINEN INFRA OY HIETASEN LOUHINTA-ALUE MELUN LEVIÄMISMALLINNUS SRu 10444 6.8.2010 LEMMINKÄINEN INFRA OY HIETASEN LOUHINTA-ALUE MELUN LEVIÄMISMALLINNUS 1. YLEISTÄ Lemminkäinen Infra Oy:n toimeksiannosta Groundia Oy on selvittänyt laskennallisesti Laukaassa sijaitsevan

Lisätiedot

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Kittilä Tiina Kumpula 21.3.2016 Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu 21.3.2016 2 (4) 1 Taustatiedot Kittilän kunnassa Taalojärven alueella on käynnissä

Lisätiedot

VAPAUDENTIEN JATKE (HAMARINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI MELUSELVITYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys

VAPAUDENTIEN JATKE (HAMARINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI MELUSELVITYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä..06 VAUDENTIEN JATKE (HAMINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI VAUDENTIEN JATKE, SEINÄJOKI Päivämäärä..06 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Kaava 8058 (Pirkkahallin laajennukset)

Kaava 8058 (Pirkkahallin laajennukset) Ramboll Finland Oy Tampereen kaupunki Kaava 8058 (Pirkkahallin laajennukset) Ympäristömeluselvitys 12.11.2007 Tampereen kaupunki Kaava 8058 (Pirkkahallin laajennukset) Meluselvitys 12.11.2007 Viite 82117377

Lisätiedot

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Rambøll Finland Oy Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Meluselvitys 18.1.2007 Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14,

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS 1 Päivämäärä 6.6.2014 Laatija Aura Salmela Tarkastaja

Lisätiedot

Perustelu melusuojaukselle Valtatien 5 aiheuttama päiväajan keskiäänitaso ylittää 60 db monin paikoin asuinrakennusten pihoilla.

Perustelu melusuojaukselle Valtatien 5 aiheuttama päiväajan keskiäänitaso ylittää 60 db monin paikoin asuinrakennusten pihoilla. LIITE 1, SIVU 23/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Vt5, Niirala, Kehäkatu Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 346 Melulähde alueella: Valtatie 5:n liikenne - Keskim. vuorokausiliikenne

Lisätiedot

Tytyri-Hiidensalmi OYK

Tytyri-Hiidensalmi OYK Lohjan kaupunki Tytyri-Hiidensalmi OYK Meluselvitys 12.10.2004 Viite 82108188 Versio Pvm 12.10.2004 Hyväksynyt Tarkistanut HWe Kirjoittanut TKl Ramboll PL 718, Aleksanterinkatu 21 A 33101 Tampere Finland

Lisätiedot

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Ramboll Finland Oy Tuusulan kunta Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Meluselvitys 27.3.2014 Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Tuusulan kunta Meluselvitys

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS

IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS IISALMEN KAUPUNKI OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA MELUSELVITYS Huhtikuu 2009 OHENMÄEN ALUEEN OSAYLEISKAAVA; MELUSELVITYS Päivämäärä 11/04/2009 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä OML OML OML Ramboll Piispanmäentie

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 NURMIJÄRVEN KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS E26275 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Kaavarajat vaihdettu ja raportti päivitetty 5.1.2015 Hannele Kemppi Hannele

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA

Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA 16 Mittaussuunnitelma PR-Y1384 Tuusulan Moottorikerho ry Tuusulan Moottorikerho ry Turku 11.9.2009 c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) 04380 Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA Tuusulan Moottorikerho ry

Lisätiedot

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Pirkanmaan YH - Rakennuttajaosuuskunta VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Meluselvitys 19.1.2006 (LUONNOS) Viite 82112160 Versio Pvm 19.1.2006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut TKl Ramboll

Lisätiedot

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa MELUSELVITYS Forssan kaupunki Helmikuu 2013 2 (6) Alkusanat Tämä liikennemeluselvitys on tehty palvelemaan vireillä olevia Ojalanmäen ja Parkkiaron

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

Keskiäänitaso LAeq22-7, ei meluntorjuntaa LAeq22-7, meluesteet toteutettu Muutos asukasmäärässä

Keskiäänitaso LAeq22-7, ei meluntorjuntaa LAeq22-7, meluesteet toteutettu Muutos asukasmäärässä LIITE 1, SIVU 34/58 KOHDEKORTTI 6.4.2018 Linnanpelto Ilmakuva Kuopion kaupunki 2018 NYKYTILANNE Asukkaita kohdealueella 405 Melulähde alueella: raideliikenne - Tavarajunia päivällä 6 kpl (yht. 2 640 m)

Lisätiedot

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, SULKAVUOREN VAIHTOEHDON MELUSELVITYS

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, SULKAVUOREN VAIHTOEHDON MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen Vesi PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, SULKAVUOREN VAIHTOEHDON MELUSELVITYS Raportti 29.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 29.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Pirkanmaan Karting ry Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 16.11.2012 LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot