Kaavoitustoimikunta (Valmistelija tekninen johtaja Petri Miettinen puh )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitustoimikunta (Valmistelija tekninen johtaja Petri Miettinen puh )"

Transkriptio

1 Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitustoimikunta Kunnanhallitus GOLF -ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 10/10.02/2014 Kaavoitustoimikunta Golf-alueen asemakaava vahvistettiin puolitoista vuotta sitten, mutta kaa va-alue ei ole lähtenyt rakentumaan. Tällä hetkellä suurimpana es tee nä rakentumiselle voidaan katsoa olevan kaava-alueeseen sisäl ty vän ranta-alueen ruoppauksen lupamenettelyn keskeneräisyys. Ran ta-alu eel la esiintyvän viitasammakon vuoksi ruoppaukselle on en sin saatava ELY-keskuksen poikkeamislupa. Vasta tämän jälkeen voi daan hakea lupaa varsinaiselle vesirakennustyölle alue hal lin to viras tol ta. Poikkeamislupa käsiteltäneen Etelä-Savon ELY-kes kuk sessa lähiaikoina. Kaava-alueen vesihuoltolinjalle saatiin aluehallintoviraston lupa vii me talvena. Putkilinja kulkee lentoasemalta Joroisselän ali kaa va-alu een sen keskiosiin. Sieltä linjaa on tarkoitus jatkaa Kar ta no gol fin klubirakennukselle. Vesihuoltolinjan rakentamisen kalleuden vuoksi linjaa ei ole ra kennet tu. Sen sijaan on ajateltu voisiko alueen rakentamisen saada käyn tiin lähempää golfklubia kaavoittamalla sen välittömään lä hi ympä ris töön lisää loma-asuntotontteja. Alueelta ei ole näköyhteyttä järvel le, mutta klubin hyvin hoidettu ympäristö viheriöineen ja ve si alueineen on myös houkutteleva vaihtoehto etenkin golfia harrastaville lo ma-asuk kail le. FCG Oy:n laatimaan idealuonnokseen on Nuotniementien entisten ra ken nus paik ko jen lisäksi klubin läheisyyteen kaavailtu lisätontteja. Tä män alueen vesihuoltolinja voitaisiin rakentaa Kirkonkylältä Kotkat lah den- ja Kerisalonsaarentien vieriä pitkin. Matkan varrella olisi muu ta ma mahdollinen liittyjä. Lisäksi luonnokseen on ehdotettu kahta rantasaunan paikkaa Kanavan varrelle. Idealuonnos on liitteenä nro 1. Ehdotus: Kaavoitustoimikunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että golfalu een asemakaavan muutostyö käynnistetään FCG Oy:n laatiman

2 idea luon nok sen pohjalta. Kaavoitustoimikunnalle jaettiin tiedoksi ELY-keskuksen päätös koskien poikkeamispäätöstä golf-alueen ruop pausasiassa. Kaavoitustoimikunta Kaavamuutoksen laadintaa jatkettiin FCG Oy:n toimesta. Laadinnan ede tes sä järjestettiin palaveri alueen maanomistajan Kartano Golf Oy:n toimitusjohtajan kanssa ja yhtiön toiveet otettiin huomioon. Voimassaolevassa kaavassa alueella on 10 loma-asunnon ra kennus paik kaa joiden rakennusoikeus on 200 m2. Kaavamuutoksella klubirakennuksen läheisyyteen muodostuu 15 raken nus paik kaa, joista 14 kpl on loma-asunnon ra ken nus paik koja(ra-2) ja yksi matkailua palvelevien rakennusten rakennuspaikka (RM-4). Lomarakennuspaikkojen rakennusoikeus on 200 m2 ja RM-ton til la tehokkusluku e on 0,25. Rakennukset voidaan ai em masta kaavasta rakentaa ns. puolitoistakerroksisiksi. Alueelle voi Kar tano Golf Oy:n toiveiden mukaisesti sijoittaa myös maauimalan. Kaava-aineisto oheismateriaalina. Tekninen johtaja: Kaavoitustoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että golf-alu een asemakaavamuutos asetetaan luonnoksena nähtäville maan käyt tö- ja rakennuslain mukaisesti. KH Kunnanhallitus päättää asettaa golf-alueen asemakaavan luonnoksena nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. KH

3 Golf-alueen asemakaavan muutosluonnos pidettiin nähtävillä Kaavamuutoksesta saatiin nähtävillä oloaikana kuusi lausuntoa. Lausunnoissa ei pääosin ollut lainkaan huo mau tet ta vaa tai huomautukset koskivat lähinnä pieniä yksityiskohtia. Etelä-Savon ELY-keskuksen lausunnossa toivotaan tur val li suus näkö koh tien huomioonottamista golf-harrastuksen ja loma-asutuksen suh teen. Kaavamääräyksen VU-1 suhteen esitettiin huomioita sekä ELY:n, että museoviraston lausunnossa. Nyt alueelle saa rakentaa vain golf-kenttää ja sitä palvelevia rakenteita. Kaavaluonnokseen on tehty asianmukaiset tekniset korjaukset ja muu tet tu kaavamerkintää VU-1 siten, että alueelle voidaan rakentaa myös esim. matkailua ja kulttuuritoimintaa palvelevia rakenteita ja raken nel mia. Kunnanhallitus päättää asettaa golf-alueen asemakaavan eh do tukse na nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Kaavoitustoimikunta Golf-alueen asemakaavan muutosehdotus pidettiin nähtävillä Ehdotuksesta ei jätetty kuulutusaikana yhtään muis tu tus ta eikä annettu lausuntoja. Ennen asemakaavamuutoksen hyväksymistä tulisi kaava-alueen maan omis ta jien kanssa tehdyt maankäyttösopimukset päivittää. Tämä turvaisi sen, että alueen kunnallistekniikan rakentaminen voidaan vaiheistaa ja tasata siten investointimäärärahojen sitoutumista alu eel le eri vuosille. Asemakaavan muutoskartta liitteenä, kaavaselostus oheis ma te ri aa lina. Tekninen johtaja: Kaavoitustoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle alueen maan käyt tö so pi mus ten päivitysten laatimista ennen kaavan hy väk symis tä. Päivitysten laatimisen jälkeen kaava voidaan hyväksyä kunnan hal li tuk ses sa sekä kunnanvaltuustossa.

4 Kaavoitustoimikunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen. KH (Valmistelija tekninen johtaja Petri Miettinen) Golf-alueen asemakaava on vahvistettu kunnanvaltuuston pää töksel lä Kaavoituksen valmistuttua on käyty kes kus te lua kaavan edelleen kehittämiseksi. Tämän johdosta Kartanogolfin klu bira ken nuk sen läheisyyteen on lähdetty kaavoittamaan li sä tont te ja. Pääosa uusista tonteista sijoittuu Kartanogolfin omistamille maa-alueil le. Lisäksi kaavamuutos koskettaa myös Juvasten ja Teittis ten omistamia maa-alueita lähinnä kaavateiden linjausten osalta. Ju vas ten ja Teittisten maa-alueiden osalta on voimassa olevat maan käyt tö so pi muk set, mutta Kartanogolfin alueen osalta ei. Joroisten kunnan vuoden 2017 talousarviossa on määräraha Golf-alu een vesihuollon rakentamiseksi välille Ka na va-nuot nie mentie. Golf-alueelle ulottuvan investoinnin ehtona on maan käyt tö so pimus ten tekeminen ja kaavan hyväksyminen. Kaavoitustoimikunnan esityksen sekä kunnanvaltuuston hy väk sy män investointiohjelman mukaisesti Golf-alueen ase ma kaavan muutoksen toteuttamiseksi on laadittu maan käyt tö so pi mus luonnos Kartanogolf Oy:n ja kunnan välille. Maankäyttösopimusluonnos on oheisena liitteenä. Maankäyttösopimuksen hyväksymisen jälkeen Golf-alueen ase makaa va muu tos voidaan viedä eteenpäin hyväksymisvaiheeseen. Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheisena liitteenä olevan Joroisten kun nan ja Kartanogolf Oy:n välisen maankäyttösopimuksen, joka kos kee Golf-nimisen tilan tontteja 1-3 korttelista 424 (Golf-alu een asemakaavan muutosehdotus ). Kun nan hal litus valtuuttaa kunnanjohtajan yhdessä hallintojohtajan kanssa al lekir joit ta maan kyseessä olevan maankäyttösopimuksen päätöksen saa tua lainvoiman. Lisäksi kunnanhallitus päättää hyväksyä oheisena liitteenä olevan Golf alu een asemakaavan muutoksen ja esittää sitä edelleen kunnan val tuus ton hyväksyttäväksi. Ari-Pekka Isoniemi esitti, että sopimusta ei hyväksytä ja Golf-alueen

5 kaavoitus keskeytetään. Antero Jaakkola kannatti hänen esitystään. Kunnanhalitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 120 Valtuusto 10.09.2018 AIKA 10.09.2018 17:00-18:30 PAIKKA Lukion auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 123 34 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 92 Tekninen lautakunta 15.08.2018 AIKA 15.08.2018 18:00-20:05 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

MAAVESI-SYSMÄ-PARON VESISTÖALUEIDEN RANTAYLEISKAAVA, KAAVAMUUTOS TILOILLE MARJONIEMI SEKÄ JUHANALA

MAAVESI-SYSMÄ-PARON VESISTÖALUEIDEN RANTAYLEISKAAVA, KAAVAMUUTOS TILOILLE MARJONIEMI SEKÄ JUHANALA Kaavoitustoimikunta 8 13.04.2015 Kunnanhallitus 109 11.05.2015 Kunnanhallitus 197 26.10.2015 Kaavoitustoimikunta 5 21.01.2016 Kunnanhallitus 15 08.02.2016 Kunnanhallitus 73 30.03.2016 MAAVESI-SYSMÄ-PARON

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 112 Tekninen lautakunta 19.09.2018 AIKA 19.09.2018 18:00-20:00 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran : Kunnanhallitus 63 04.03.2019 Rakennuskiellon jatkaminen osalla Hollon rataoikaisun aluetta 126/10.02.05/2018 KHAL 02.04.2013 153 Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran 11.4.2011 108: Kunnassa

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta (Valmistelija tekninen johtaja Petri Miettinen puh )

Kaavoitustoimikunta (Valmistelija tekninen johtaja Petri Miettinen puh ) Kaavoitustoimikunta 10 13.04.2015 Kunnanhallitus 107 11.05.2015 Kaavoitustoimikunta 7 21.01.2016 Kunnanhallitus 38 22.02.2016 Kunnanhallitus 116 06.06.2016 Kunnanhallitus 213 28.11.2016 Valtuusto 51 12.12.2016

Lisätiedot

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 416. Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 416. Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 416 Kunnanhallitus 05.10.2015 AIKA 05.10.2015 15:00-17:30 PAIKKA kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 184 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 418

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Asemakaavaan Oj 16A liittyvä maankäyttösopimus 240/ /2016. Kh

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Asemakaavaan Oj 16A liittyvä maankäyttösopimus 240/ /2016. Kh Kunnanhallitus 166 24.10.2016 Kunnanhallitus 94 29.05.2017 Asemakaavaan Oj 16A liittyvä maankäyttösopimus 240/10.00.01/2016 Kh 24.10.2016 166 Vihdin kunta on laatinut Auringonkehrän länsiosan asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) ,

KH 293 Valmistelija: rakennustarkastaja Mikko Karjalainen, p. (08) , Kunnanhallitus 293 16.12.2014 Poikkeamislupahakemus Saunasalmen ranta-asemakaavassa RA kaavamerkinnällä osoitetun vapaa-ajanasunnon rakennuspaikan muuttamisesta pysyvän asunnon rakennuspaikaksi, Luukkonen

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Kaupunginhallitus 117 18.04.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL ) Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus Ympäristölautakunta 121 14.12.2015 Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus 492/600/2015 Ympäristölautakunta 14.12.2015 121 Muutoksenhakija: Omistaja:

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( ) Tekninen lautakunta 81 18.08.2015 Kunnanhallitus 118 24.08.2015 Tekninen lautakunta 126 08.12.2015 Kunnanhallitus 200 14.12.2015 Tekninen lautakunta 31 15.03.2016 Kunnanhallitus 54 04.04.2016 Pyhäselkä-Telmonselkä

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02. Tekninen lautakunta 5 10.01.2017 Tekninen lautakunta 51 28.02.2017 Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.01/2013 Tela 10.01.2017 5 Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta oli

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot