Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin."

Transkriptio

1 Kaavoitustoimikunta Joutsan kunnanhallitus, Kaavoitustoimikunta Joutsan kunnanhallitus Kaavoitustoimikunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Kunnanvaltuusto EVERSTINMÄEN ASEMAKAAVAEHDOTUS 208/62/622/2006 Kaavtmk 21 Alueen kaavoittaminen on mukana tämän vuoden kaavoitusohjelmassa. Asemakaavalla suunnitellaan Köysitien ja Niemistenkyläntien välistä rakentamista. Alueelle voidaan sijoittaa asuinrakentamista, teollisuus- ja palvelurakentamista. Alue on kunnan omistuksessa. Kaavoitustoimikunta esittää, että kunnanhallitus päättää kaavan vireilletulosta. Kaavoittaja valitaan tarjousmenettelyn kautta. Kaavoitustoimikunta esittää edullisimman tarjouksen hyväksymistä. Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Khall 81 Alueen asemakaavan laatijaksi on valittu tamperelainen Ympäristönsuunnittelu Oy. Kaavoituksen kustannukset ovat noin Kaavoituksen käynnistämisvaiheen 1. viranomaisneuvottelu pidettiin Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esityslistan liitteenä. Kaava-alueen rajaus tarkentuu työn edetessä. Vireilletulon yhteydessä järjestetään yleinen tiedotus- ja kuulemistilaisuus. Kunnanhallitus hyväksyy kaavoitustoimikunnan ehdotuksen. Kaavoituksen vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta tiedotetaan ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään yleisesti nähtävillä 30 päivän ajan.

2 Merkitään pöytäkirjaan, että maanmittausinsinööri Jari Lämsä oli kokouksessa esittelemässä asiaa. Kaavtmk 24 Asemakaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin yleisesti nähtävillä välisen ajan. Kaavoittajalta on saapunut luonnoksia alueesta. Kaavaluonnokset VE 1-6 ovat esityslistan liitteenä. Kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle kaavaluonnoksen asettamista yleisesti nähtäville osallisten kuulemista varten. Kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että luonnoksen VE-3 asetetaan yleisesti nähtäville osallisten kuulemista varten. Kaavaluonnosta tarkistetaan alueella olevien sähkölinjojen osalta ja sähkölinjojen siirtämisestä pyydetään Suur-Savon Sähkö Oy:n lausunto. _ Yht.Khal 39 Kaavoitustoimikunnan kokouksen jälkeen sattuneen erehdyksen takia kaavaluonnosta ei esitelty vanhan tavan mukaan kunnanhallituksessa vaan maanmittausinsinööri asetti kaavaluonnoksen yleisesti nähtäville. Kaavaluonnoksen nähtävilläolosta kuulutettiin ja luonnos pidettiin yleisesti nähtävillä välisen ajan. Nähtävilläoloaikana ei saapunut yhtään mielipidettä. Esityslistan liitteenä on nähtävillä ollut kaavaluonnos. Asemakaavan nimi on tämän jälkeen muutettu. Kaava-alue on nimetty Everstinmäen asemakaavaksi. Kaavamuutos- ja laajennusalueen rajaus on säilytetty ennallaan. Luonnoksesta pyydettiin lausunto sähköyhtiöltä koskien sähkölinjojen siirtoa. Everstinmäen asemakaavaehdotuksen laatimista varten tonttien sijoittelua ja tonttien kokoja tarkistetaan. Tämän jälkeen kaava koepaalutetaan maastoon kaavan rakennettavuuden varmistamiseksi.

3 Kunnanhallitus hyväksyy laaditun kaavaluonnoksen ja toteaa, että kaavaehdotuksen laatimista voi jatkaa yleisesti nähtävillä olleen luonnoksen pohjalta. Merkitään pöytäkirjaan, että maanmittausinsinööri Jari Lämsä oli kokouksessa esittelemässä asiaa. Kaavtmk 7 Everstinmäen asemakaavan asuntoalueen osalta tulee alueella suorittaa kaavan alustava maastoonmerkintä. Tällä varmistetaan mm. katualueiden rakennettavuus. Samassa yhteydessä voidaan tehdä maaperätutkimuksia, mikäli niin katsotaan tarpeelliseksi. Köysitien varren teollisuus- ja palvelualueet olisi mahdollista kaavoittaa ja vahvistaa nopeammalla aikataululla. Tällä alueella mm. maaperän laatu on tiedossa ja alueen vesihuolto on jo pääosin rakennettuna. Kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että Köysitien varren teollisuus- ja palvelualueista laadittava erillinen asemakaavaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville osallisten kuulemista varten. Kaavaehdotuksessa huomioidaan valtatien ja katualueiden tilavaraukset sekä teollisuus- ja palvelurakentamisen kehittymismahdollisuudet alueella. Ehdotus hyväksyttiin. Yht.Khal 257 Everstinmäen asemakaavaehdotuksen kaavakartan pienennös ja kaavaselostus ovat esityslistan liitteenä. Kaavan alustava maastoonmerkintä on tarkoitus suorittaa kaavaehdotuksen nähtävillepanon yhteydessä, jolloin nähtävillä oleva suunnitelmaa voidaan tarkastella maastossa. Kunnanhallitus asettaa Everstinmäen asemakaavaehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja

4 rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Keski-Suomen ympäristökeskukselta, Keski-Suomen museolta, Keski-Suomen liitolta ja Tiehallinnolta. Hyväksyttiin kunnanjohtajan esitys. Yht.Khal 182 Maanmittausinsinööri, aluearkkitehti ja kaavan laatija ovat yhdessä tehneet uuden tarkistetun kaavaehdotuskartan, joka poikkeaa aikaisemmasta kaavaehdotuskartasta seuraavasti: - korttelin 500 tontit on vähennetty neljästä kahteen ja siirretty Niemistenkylän tien varteen - pohjoisin katuyhteys (Kapteenintie) on poistettu - Luutnantintie on muutettu Kapteenintieksi ja Vänrikintie Luutnantintieksi - Niemistenkyläntien itäpuolella olevat korttelit 501 ja 502 on poistettu kaavaehdotuksesta - kortteleiden numerointia on muutettu Karttaan tehtyjen muutosten perusteena on ollut kunnallistekniikan rakentamiskustannusten alentaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaselostus ja asemakaavan seurantalomake on päivitetty vastaamaan uutta tarkistettua asemakaavaehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyy Everstinmäen uuden tarkistetun asemakaavaehdotuksen. Kunnanhallitus asettaa Everstinmäen asemakaavaehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään viranomaislausunnot Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen ELY-keskukselta, Museovirastolta, Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuollolta ja Joutsan kunnan teknisen lautakunnan lupajaostolta. Yht.Khal 69 Kaavaehdotus on pidetty nähtävillä välisen ajan. Lisäksi kaavaehdotuksesta on lähetetyllä kirjeellä pyydetty lausunnot Keski-Suomen liitolta, Keski-Suomen Ely-keskukselta, Keski-Suomen museolta, Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuollolta ja Joutsan kunnan teknisen lautakunnan lupajaostolta.

5 Kaavaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia määräaikaan mennessä. ELY-keskus, Keski-Suomen Museo ja Joutsan kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto ovat antaneet kaavaehdotuksesta lausunnot, joissa ei ole huomauttamista kaavaehdotuksesta. Muita lausuntoja ei ole annettu määräaikaan mennessä. Kaavamuutosehdotuskartta kaavamääräyksineen on lähetetty esityslistan liitteenä kunnanhallituksen jäsenille. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Everstinmäen asemakaavaehdotuksen liitteenä olevan kaavakartan mukaisessa muodossa. Kvalt 5 Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04. Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.2013/ 50 104 415-265-2012 YRTTISUON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Tekla

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

(Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Leivonmäki) Hiilen-, Valkea-, Riihi- ja Siikajärven ranta-asemakaavan osittainen muutos ja laajennus Riihijärvellä. RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavaselostus koskee 4.11.2008 päivättyä kaavakarttaa. Ranta-asemakaavan

Lisätiedot

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVOITUS KOSKEE 1.6.1989 RANTAKAAVANA VAHVISTETUN KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTTAMISTA KAAVAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISEN JA KAAVAMERKINTÖJEN AJANTASAISTAMISEN

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA V U O L T E E N T E O L L I S U U S A L U E E N A S E M A K A A V A J A - M U U T O S

KIIKOISTEN KUNTA V U O L T E E N T E O L L I S U U S A L U E E N A S E M A K A A V A J A - M U U T O S KIIKOISTEN KUNTA V U O L T E E N T E O L L I S U U S A L U E E N A S E M A K A A V A J A - M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3..2012 tark. 19.3.2012, tark. 21.8.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102 Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

HALLINMÄEN ASEMAKAAVA

HALLINMÄEN ASEMAKAAVA MULTIAN KUNTA HALLINMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.8.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015). Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 24.7.2013 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 24.7.2013 Ilmakuva

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄLKÄNEEN KUNTA, RAUTAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 C Maanmittauslaitos SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 1 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Liitteenä kokoukseen osallistuville on osallistumis- ja arviointisuunnitelmaehdotus.

Liitteenä kokoukseen osallistuville on osallistumis- ja arviointisuunnitelmaehdotus. Ympäristölautakunta 12 29.01.2013 Kaupunginhallitus 49 11.02.2013 Ympäristölautakunta 82 25.08.2015 Tekninen lautakunta 82 30.09.2015 Ympäristölautakunta 109 10.11.2015 Kaupunginhallitus 300 16.11.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus

VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot