Rintasyövän liitännäislääkehoidot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rintasyövän liitännäislääkehoidot"

Transkriptio

1 Riikka Huovinen, Päivi Auvinen, Johanna Mattson ja Heikki Joensuu KATSAUS Rintasyövän liitännäislääkehoidot Suurin osa rintasyövistä on hormonireseptoripositiivisia ja kasvutavaltaan hitaita. Biologisten ominaisuuksien perusteella rintasyövät jaetaan neljään eri alatyyppiin. Biologinen alatyyppi kertoo myös uusiutumisriskistä, johon vaikuttavat lisäksi kasvaimen koko ja levinneisyys imusolmukkeisiin. Leikkauksen jälkeen annettava liitännäislääkehoito valitaan biologisen tyypin perusteella. Solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää kaikissa alatyypeissä. Hormonaalisia hoitoja käytetään vain hormonireseptoripositiivisen rintasyövän hoitoon. Monoklonaalinen vasta-aine trastutsumabi kuuluu HER2-positiivisen alatyypin hoitoon. Rintasyövän adjuvantti- eli liitännäishoidoilla tarkoitetaan rintasyöpäleikkauksen jälkeen annettavia lääkehoitoja ja sädehoitoa, jotka vähentävät rintasyövän uusiutumisvaaraa (1). Rintasyöpä voi uusiutua paikallisesti, toisessa rinnassa tai etäpesäkkeinä. Paikallisella uusiutumisella tarkoitetaan syövän uusiutumista joko leikkausalueella tai leikatun rinnan puoleisessa kainalossa, joskin osa saman rinnan kasvaimista on kokonaan uusia syöpiä. Vastakkaiseen rintaan kehittyvä syöpä on yleensä uusi rintasyöpä. Huonoennusteisin uusiutuman muoto ovat etäpesäkkeet, joita todetaan yleisimmin luustossa, keuhkoissa, maksassa ja imusolmukkeissa. Etäpesäkkeet saavat alkunsa ennen rintasyöpäleikkausta muualle elimistöön verenkierron tai imunestekierron kautta kulkeutuneista syöpäsoluista, jotka muodostavat ensin mikrometastaaseja. Diagnoosihetkellä vain pieneltä osalta potilaista (5 10 %) voidaan havaita etäpesäkkeitä tarkoissakaan kuvantamistutkimuksissa, mutta etäpesäkkeet voivat ilmaantua vielä yli 20 vuodenkin kuluttua leikkauksesta. Varsinkin hormoni reseptoripositiivinen rintasyöpä kasvaa usein hitaasti. Levinnyt rintasyöpä on edelleen parantumaton sairaus, minkä vuoksi hyvä primaarihoito on erittäin tärkeää. Paikallinen uusiutuminen on mahdollista parantaa pysyvästi, mihin pyritään uudella leikkauksella ja liitännäislääkehoidoilla. Hoitoon saatetaan yhdistää myös sädehoito. Vaikka liitännäislääkehoidoilla pyritään vähentämään erityisesti etäpesäkkeiden ilmaantumista, vähentävät ne myös syövän paikallisia uusiutumisia. Leikkauksen jälkeen annettava solunsalpaajahoito ja viiden vuoden pituinen hormonaalinen hoito puolittavat rintasyövän aiheuttaman kuolemanvaaran verrattuna siihen, että lääkehoitoja ei käytetä (2). Noin 89 % rintasyöpään sairastuneista suomalaisnaisista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Ikävakioitu rintasyöpäkuolleisuus on vähentynyt 1990-luvulta lähtien noin 20 % (3). Liitännäislääkehoidon päälinjat Leikkauksessa syöpä poistetaan joko rintaa säästävällä resektiolla tai koko rinnan poistolla. Hoito voidaan aloittaa myös lääkityksellä, jos kasvaimen kokoa halutaan pienentää ennen leikkausta. Syövän leviäminen kainalon imusolmukkeisiin on tärkeä ennustetekijä. Kainalon imusolmukkeiden tila tutkitaan usein vartija imusolmukeleikkauksella. Jos rintaan on tehty säästävä leikkaus tai imusolmukkeissa on havaittu etäpesäkkeitä, annetaan leikkauksen jälkeen myös sädehoito. Liitännäislääkehoitoina käytetään solunsalpaajahoitoja, hormonaalisia hoitoja ja HER2-positiiviseen alatyyppiin trastutsumabi-vasta-ainehoitoa. Lääkehoidot vähentävät rintasyövän uusiutumisvaaraa potilaan iästä riippumatta. Jos potilas tarvitsee kaikkia edellä mainittuja liitännäishoitomuotoja, annetaan ensin noin viiden kuukauden kestoinen solunsalpaajahoito ja sen jälkeen 4 6 viikon ajan sädehoitoa. Vasta-ainehoito 23 Duodecim 2015;131:23 8

2 KATSAUS 24 aloitetaan solunsalpaajahoidon yhteydessä, ja sitä voidaan jatkaa sen päätyttyä. Sädehoidon yhteydessä aloitetaan hormonaalinen hoito, jonka pituus on 5 10 vuotta (2). Ennusteen arviointi Ennusteen arviointi ja liitännäislääkehoidon valinta tehdään kasvaimen biologisen alatyypin, koon ja imusolmukelevinneisyyden sekä potilaan iän perusteella (TAULUKKO 1). Biologinen tyypitys tehdään joko ennen leikkausta kasvaimesta otetusta diagnostisesta paksuneulanäytteestä tai leikkauksessa poistetusta kasvaimesta. Kudosnäytteestä määritetään patologian laboratoriossa syövän histologinen alatyyppi (yleisimpinä duktaalinen ja lobulaarinen karsinooma), erilaistumisaste eli gradus, estrogeeni- ja progesteronireseptorien ilmentyminen, soluproliferaatio (esimerkiksi Ki67- värjäyksellä) ja HER2-geenin ilmentyminen (immunohistokemiallisella värjäyksellä ja in situ -hybridisaatiolla tutkittuna) (1). Kliinikon apuvälineiksi on kehitetty tietokoneohjelmia (esimerkiksi jotka laskevat annettujen potilaskohtaisten tietojen ja rintasyövän ennustetekijöiden perusteella uusiutumisvaaran sekä liitännäishoidon sitä vähentävän vaikutuksen (4). Geeniprofilointitestien avulla on pystytty erottamaan neljä rintasyövän päätyyppiä: luminaalinen A, luminaalinen B, HER2-positiivinen ja kolmoisnegatiivinen. Geeniprofilointitestejä ei rutiinidiagnostiikassa tehdä Suomessa, mutta sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on käynnissä laajoja kliinisiä tutkimuksia niiden käytöstä liitännäishoitojen valinnassa (5). Vaikka geeniprofilointia ei kasvaimesta tehtäisikään, voidaan edellä mainittujen tavanomaisten ennustetekijöiden perusteella päätellä kasvaimen todennäköinen alatyyppi liitännäishoidon suunnittelun pohjaksi. Biologisesti aggressiivisimpana rintasyöpätyyppinä pidetään kolmoisnegatiivista rintasyöpää, jossa sekä estrogeeni- että progesteronireseptoripositiivisten solujen osuus on alle 1 % eikä HER2-geenimonistumaa todeta. HER2-positiivinen rintasyöpäkin käyttäytyy aggressiivisesti, mutta tähän rintasyöpätyyppiin on kehitetty tehokkaita täsmähoitoja, kuten trastutsumabi. Lääkehoidon valinta ja tehokkuus Liitännäislääkehoitoa suositellaan, jos syövän levinneisyyden ja biologisen alatyypin perusteella etäpesäkkeiden ilmaantumisen todennäköisyys kymmenen vuoden seurannassa on yli 10 % (6). Jos tuumori on alle 10 mm:n kokoinen eikä imusolmukkeissa todeta syöpää, voidaan liitännäislääkehoito yleensä jättää antamatta. Biologisesti aggressiivisten kolmoisnegatiivisten ja HER2-positiivisten rintasyöpien hoitoon kuitenkin kuuluu solunsalpaajahoito, vaikka kasvaimen läpimitta olisi alle 10 mm. Potilaan ikä, muut sairaudet ja yleiskunto otetaan huomioon harkittaessa solunsalpaajahoitoja, joiden haittavaikutukset rajoittavat niiden käyttöä. Hormonaalinen liitännäislääkehoito on lähes aina toteutettavissa. Hormonaalinen hoito Postmenopausaalisten potilaiden rintasyövistä 80 % on hormonireseptoripositiivisia. Nuorilla, alle 40-vuotiailla potilailla hormonireseptori positiivisten rintasyöpien osuus on pienempi kuin vanhemmilla. Estrogeeni on hormonireseptoripositiivisen rintasyövän tärkein tunnettu kasvutekijä. Kaikki hormonaaliset hoidot tähtäävät estrogeenin rintasyövän kasvua edistävän vaikutuksen eliminoimiseen. Hormonaalinen liitännäishoito vähentää rintasyövän uusiutumista 50 % ja rintasyöpäkuolleisuutta 30 % (2). Tamoksifeeni on antiestrogeeni, jota on käytetty rintasyövän hoidossa yli 30 vuotta. Tamoksifeeni soveltuu kaikenikäisille ja on standardihoito premenopausaalisille potilaille. Se sitoutuu syöpäsolun estrogeenireseptoriin ja estää estrogeenin vaikutuksen. Sitä käytetään 20 mg:n vuorokausiannoksena yleensä viiden vuoden ajan (1, 2). Tamoksifeeni saattaa aiheuttaa hikoilua, kuumia aaltoja ja painon nousua. Vakavimmat haitat ovat laskimotukosriski ja kohdun endometriumkarsinoomariski (2). Vakavien hait- R. Huovinen ym.

3 TAULUKKO 1. Rintasyövän biologiset alatyypit ja suositukset liitännäislääkehoidoksi alatyypin perusteella (1, 2). Luminaalinen A Vahvasti hormonireseptoripositiivinen HER2-negatiivinen Proliferaatio alhainen (Ki67 20 %) Hoito: hormonaalinen hoito keskeistä Luminaalinen B Hormonireseptoripositiivinen HER2-negatiivinen tai -positiivinen Proliferaatio korkea (Ki67 > 20 %) Hoito: solunsalpaajahoito ja hormonaalinen hoito; lisäksi trastutsumabi jos HER2-positiivinen HER2-positiivinen Hormonireseptorinegatiivinen HER2-positiivinen Hoito: solunsalpaajahoito ja trastutsumabi Kolmoisnegatiivinen Hormonireseptorinegatiivinen HER2-negatiivinen Hoito: solunsalpaajahoito tojen vaara on kuitenkin vain muutaman prosentin suuruinen. Jos potilaalle suunnitellaan elektiivistä leikkausta, suositellaan tamoksifeenilääkitys tauotettavaksi noin neljä viikkoa ennen leikkausta tukosriskin takia. Sairastettu laskimotukos on vasta-aihe. Tamoksifeeni käyttäytyy joko antiestrogeenisesti tai estrogeenisesti kohdekudoksen mukaan. Tamoksifeenin vaikutus on estrogeeninen valtimon seinämässä ja luustossa, se vaikuttaa pääosin edullisesti lipidiprofiiliin ja saattaa suojata iskeemisiltä sydänsairauksilta. Postmenopausaalisilla potilailla tamoksifeeni ei aiheuta osteoporoosia vaan saattaa parantaa luun tiheyttä. Premenopausaalisten potilaiden luuston tiheyttä tamoksifeenihoito ei kuitenkaan juuri muuta. Munasarjasuppressio. Ooforektomiaa eli munasarjojen poistoleikkausta käytettiin ennen tamoksifeenin ja solunsalpaajien aikakautta yleisesti liitännäishoitona (7). Peruuttamaton munasarjasuppressio on nuorelle potilaalle rankka hoito, ja siitä luovuttiinkin muiden hoitojen kehityttyä. Tamoksifeeni on pitkään ollut premenopausaalisten naisten standardihoito solunsalpaajahoidon lisänä. Munasarjasuppressiota voidaan kuitenkin harkita hormonireseptoripositiivisen rintasyövän liitännäishoidoksi premenopausaaliselle potilaalle, jos tämä ei saa solunsalpaajahoitoa tai siedä tamoksifeenia. Jos uusiutumisriski on hyvin suuri, voidaan harkita joko tilapäistä tai pysyvää munasarjasuppressiota solunsalpaaja- ja tamoksifeenihoidon lisäksi. Munasarjasuppressio voidaan toteuttaa lääkkeellisesti LHRH-analogilla (esimerkiksi gosereliinilla tai leuproreliinillä, LHRH = luteinisoivan hormonin vapauttajahormoni) tai voidaan tehdä laparoskooppinen munasarjojen poisto (8). Hiljattain julkaistujen TEXT (Tamoxifen and Exemestane Trial)- ja SOFT (Suppression of Ovarian Function Trial) -tutkimusten perusteella premenopausaalisilla potilailla oli 3,8 % vähemmän rintasyövän uusiutumisia viiden vuoden seurannassa, kun liitännäishoitona annettiin munasarjasuppression ja aromataasinestäjän eksemestaanin yhdistelmähoito verrattuna munasarjasuppression ja tamoksifeenin yhdistelmään, riippumatta siitä, olivatko potilaat saaneet solunsalpaajahoitoja tai eivät (9). Tämän tutkimuksen kaikkien hoitoryhmien tuloksia ei ole kuitenkaan vielä julkaistu. Toistaiseksi aromataasinestäjien käyttö premenopausaalisilla potilailla on ollut kokeellista. Aromataasinestäjät. Postmenopausaalisen potilaan suositeltu hormonaalinen liitännäishoito on viiden vuoden kestoinen hoito aromataasinestäjällä tai vaihtovuoroinen hoito aromataasinestäjällä ja tamoksifeenillä yhteensä viiden vuoden ajan (2, 10). Käytettävissä on kolme aromataasinestäjää: letrotsoli, anastrotsoli ja eksemestaani. Tamoksifeeniin verrattuna aromataasinestäjähoitoa saaneilla esiintyy noin 3 % vähemmän rintasyövän uusiutumisia viiden vuoden seurannassa (11). Aromataasin estäjiä on käytetty liitännäishoitona hieman yli kymmenen vuoden ajan. Aromataasinestäjien vaikutusmekanismina on kudosten estrogeenisynteesissä tarvittavan aromataasientsyymin esto. Aromataasinestäjähoidon aikana lisämunuaisten, rasvakudoksen, maksan ja muiden kudosten estrogeenisynteesi vähenee. Premenopausaalisilla naisilla 25 Rintasyövän liitännäislääkehoidot

4 KATSAUS 26 TAULUKKO 2. Rintasyövän hormonaalinen liitännäislääkehoito tamoksifeenilla tai aromataasinestäjällä. Premenopausaaliset potilaat Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 10 vuotta Postmenopausaaliset potilaat Aromataasinestäjä 5 vuotta Aromataasinestäjä 2 3 vuotta ja tamoksifeeni 2 3 vuotta (hoidon pituus 5 vuotta) Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 10 vuotta Tamoksifeeni 20 mg x 1, 2 3 vuotta ja aromataasinestäjä 2 3 vuotta (hoidon pituus 5 vuotta) Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 vuotta ja aromataasinestäjä 5 vuotta (hoidon pituus 10 vuotta) Kymmenen vuoden pituista hoitoa harkitaan suuren uusiutumisriskin potilaille (esimerkiksi syöpää kainalon imusolmukkeissa). Aromataasinestäjät: letrotsoli 2,5 mg x 1, anastrotsoli 1 mg x 1 tai eksemestaani 25 mg x 1 (2). aromataasin estäjien teho ei riitä poistamaan munasarjojen estrogeenituotantoa, joten niitä voidaan käyttää vain postmenopausaalisilla naisilla ilman samanaikaista muna sarjasuppressiota. Aromataasinestäjähoidon aiheuttama estrogeenin puute altistaa osteoporoosille. Liitännäishoitotutkimuksissa noin 7,5 %:lla aromataasinestäjähoitoa saaneista potilaista on esiintynyt luunmurtumia (12). Jos kalsiumin ja D-vitamiinin saannista huolehditaan aromataasinestäjähoidon aikana, voidaan murtumariskiä todennäköisesti pienentää. Aromataasin estäjät aiheuttavat myös hikoilua ja kuumia aaltoja. Muita haittoja ovat nivel- ja lihasjäykkyys sekä kivut ja limakalvojen kuivuminen. Liikunta ja lihaskuntoharjoittelu voivat auttaa nivelten jäykkyyteen. Emättimen ja ulkosynnyttimien kuivuuteen voi käyttää estrogeenittomia paikallishoitoja. Letrotsoli ja anastrotsoli ovat hyvin samantyyppisiä lääkkeitä. Eksemestaani on irreversiibeli aromataasientsyymin estäjä, kun taas muut ovat reversiibelejä entsyymin estäjiä. Eksemestaanilla on käyttöaihe vaihtovuoroiseen liitännäishoitoon. Näiden lääkkeiden teho ja haitat ovat käytännössä samanlaisia. Jatkettu ja vaihtovuoroinen hormonaalinen liitännäishoito. Postmenopausaalisilla potilailla, joilla on suuri syövän uusiutumisriski, esimerkiksi kainalon imusolmukkeisiin levinnyt tauti, voidaan viiden vuoden pituisen tamoksifeenihoidon jälkeen jatkaa hoitoa 2 5 vuotta aromataasinestäjällä (jatkettu liitännäishoito). Tamoksifeenia voidaan myös käyttää kymmenen vuotta, ellei siitä ole ollut merkittäviä haittoja (13). Hormonaalista lääkettä voidaan hoidon kestäessä vaihtaa, jos haittavaikutukset ovat hankalia. Lääkkeen vaihtotilanteessa ei tarvitse pitää taukoja. Haittavaikutusten tasaantuminen vie kuitenkin melko pitkän ajan, usein viikkoja. Kaikki estrogeenisynteesiä estävät lääkkeet saattavat aiheuttaa hikoilua ja kuumia aaltoja. Käytännössä lääkevaihtoja tehdään aromataasinestäjiin liittyvien nivelvaivojen ja osteoporoosin sekä tamoksifeeniin liitty vien laskimotukosten vuoksi. Kun postmenopausaalisen potilaan hoito aloitetaan aromataasinestäjällä ja tehdään 2 3 käyttövuoden jälkeen vaihto tamoksifeeniin, teho on sama kuin viiden vuoden pituisen aromataasinestäjähoidon (vaihtovuoroinen liitännäishoito) (10). Solunsalpaajahoito Solunsalpaajahoitoja on käytetty rintasyövän liitännäishoitona yli 30 vuotta. Ensimmäinen laajaan käyttöön tullut hoito oli syklofosfamidin, metotreksaatin ja fluorourasiilin yhdistelmä (CMF). Kun metotreksaatin tilalle yhdistelmään otettiin antrasykliini (joko doksorubisiini tai epirubisiini), saatiin lisätehoa (2). Tukihoitojen, kuten valkosolukasvutekijöiden, avulla hoitoja voitiin edelleen tehostaa. Levinneen rintasyövän hoidossa tehokkaiksi osoittautuneet taksaanit dosetakseli ja paklitakseli vakiinnuttivat asemansa liitännäishoidossa noin kymmenen vuotta sitten. Yleisimmin Suomessa käytetty liitännäishoito on yhdistelmä, jossa potilas saa kolmen viikon välein yhteensä kuusi solunsalpaajasykliä, joista kolme on dosetakselihoitoa ja kolme CEF-yhdistelmähoitoa (syklofosfamidi, epirubisiini ja fluorourasiili). Vaihtoehtona on antaa kuusi CEF-hoitoa. CMF-hoito aiheuttaa vähemmän vakavia haittoja, ja sitä käytetään edelleen iäkkäämmillä potilailla. Solunsalpaajahoito kestää yleensä 4 5 kuukautta. R. Huovinen ym.

5 Vakavimmat haittavaikutukset ovat neutropeeninen kuume ja infektiot. Noin yksi potilas kuudesta saa dosetakselihoidon aikana neutropeenisen kuumeen tai sairaalahoitoa vaativan infektion. Muita tavallisia haittoja ovat uupumus, lihaskivut, ummetus, ripuli, pahoinvointi, hiusten lähtö ja dosetakselin aiheuttama yliherkkyysreaktio infuusion yhteydessä. Haitat ovat yleensä ohimeneviä, ja perusterve potilas toipuu hoidoista suhteellisen hyvin muutamassa kuukaudessa. Antrasykliinihoidon pitkäaikaishaittana saattaa ilmetä suurentunut sydämen vajaatoimintariski, joka on seurannassa otettava huomioon. Premenopausaalisille potilaille solunsalpaaja hoito aiheuttaa joko tilapäisen tai pysyvän munasarjasuppression, amenorrean ja usein ennenaikaiset vaihdevuodet. Alle 40-vuotiailla potilailla kuukautiset yleensä palautuvat. Munasarjasuppressiosta saattaa toisaalta olla hyötyäkin, mikäli potilaalla on hormonireseptoripositiivinen rintasyöpä (7). Trastutsumabi Keskeisesti solun jakautumiseen vaikuttavan HER2-geenin monistuma todetaan noin 14 %:ssa rintasyövistä (14). HER2-positiivisella rintasyövällä on suuri uusiutumisriski. Trastutsumabi on biologinen täsmälääke HER2-positiiviseen rintasyöpään. Se on solukalvolla sijaitsevan HER2-reseptorin monoklonaalinen vasta-aine, joka rekisteröitiin levinneen HER2-positiivisen rintasyövän hoitoon 2000-luvun alussa. Liitännäishoitoon se on kuulunut vuodesta 2005 (15). Trastutsumabi yhdistettynä solunsalpaajahoitoon vähentää HER2-positiivisen rintasyövän uusiutumisvaaraa. Suomalaisen FinHertutkimuksen trastutsumabihoitoa saaneista potilaista 92 % oli taudittomana elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista, kun vastaava luku verrokkiryhmässä (solunsalpaajahoito ilman trastutsumabia) oli 74 % (16). Trastutsumabi annetaan suonensisäisenä infuusiona yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. FinHer-tutkimuksessa trastutsumabia annettiin samanaikaisesti dosetakselin kanssa yhdeksän viikon ajan. Muissa trastutsumabitutkimuksissa lääkettä on annettu useimmiten vuoden ajan. Trastutsumabihoidon optimaalinen pituus ei vielä ole tiedossa, vaan tutkimustyö jatkuu. Trastutsumabista on hiljattain tullut käyttöön myös ihon alle annettava lääkemuoto (15). Trastutsumabi on yleensä hyvin siedetty. Merkittävin haitta on sydämen pumppausvoiman heikkeneminen, jota havaitaan muutamalla prosentilla potilaista. Tästä syystä potilas käy sydämen kaikukuvauksessa tai gammakuvauksessa ennen trastutsumabihoitoa ja hoidon aikana erityisesti yhden vuoden kestoisen hoidon yhteydessä. Tiedossa oleva vakava sydänsairaus on vasta-aihe hoidolle. Hoitamaton verenpaine altistaa trastutsumabiin liittyvälle sydänvauriolle. Trastutsumabin aiheuttama sydänlihasvaurio kuitenkin yleensä korjaantuu, kun hoito lopetetaan. Lopuksi YDINASIAT 88 Rintasyövän hormonireseptoripitoisuuden ja HER2- geenin ilmentymisen perusteella määritetty biologinen alatyyppi ohjaa liitännäislääkehoidon valintaa. 88 Liitännäislääkkeinä käytetään solunsalpaajahoitoja, HER2-positiiviseen rintasyöpään trastutsumabia ja hormonireseptoripositiiviseen syöpään hormonaalisia hoitoja. 8 8 Biologisen rintasyöpätyypin mukaan hoitona voidaan antaa esimerkiksi trastutsumabin ja solunsalpaajien yhdistelmää ja tämän jälkeen hormonaalista hoitoa. Rintasyövän liitännäislääkehoidot suunnitellaan potilaalle yksilöllisesti kasvaimen biologisen alatyypin ja levinneisyyden mukaan potilaan ikä ja muut sairaudet huomioon ottaen. Varhaisvaiheen rintasyövän ennuste on hyvä. Potilasta informoidaan lääkehoitojen tuomasta todennäköisestä ennusteen paranemisesta ja hoitojen haittavaikutuksista. Vahvasti 27 Rintasyövän liitännäislääkehoidot

6 KATSAUS hormonireseptoripositiivisen, luminaalisen A-tyypin rintasyövässä hormonaalinen hoito on solunsalpaajahoitoa tärkeämpi. Hyviä hoitovaihtoehtoja voi olla enemmän kuin yksi, ja niistä keskustellaan ottaen huomioon myös potilaan toiveet. RIIKKA HUOVINEN, dosentti, erikoislääkäri Syöpäklinikka, TYKS PÄIVI AUVINEN, dosentti, apulaisylilääkäri Syöpäkeskus, KYS JOHANNA MATTSON, dosentti, vs. ylilääkäri HEIKKI JOENSUU, professori HYKS Syöpäkeskus SIDONNAISUUDET Riikka Huovinen: Asiantuntijapalkkio (Amgen, Roche), luentopalkkio (Amgen, Astra Zeneca, Bayer, GSK, Janssen, Novartis, Roche), koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Novartis, Roche) Päivi Auvinen: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (GSK, Amgen, Roche) Johanna Mattson: Asiantuntijapalkkio (Amgen, Bayer, Roche, Teva Group), luentopalkkio (Astra Zeneca, Novartis, Roche), Koulutus/ kongressikuluja yrityksen tuella (GSK, Novartis, Otsuka Pharma, Pierre Fabre, Roche) Heikki Joensuu: Asiantuntijapalkkio (Genomic Health, BluePrint Medicine) KIRJALLISUUTTA 1. Goldhirsch A, Winer EP, Coates AS, ym. Personalizing the treatment of women with early breast cancer: highlights of the St Gallen International Expert Consensus on the Primary Therapy of Early Breast Cancer Ann Oncol 2013;24: Early Breast Cancer Trialists Collaborative Group (EBCTCG). Effects of chemotherapy and hormonal therapy for early breast cancer on recurrence and 15-year survival: an overview of the randomised trials. Lancet 2005;365: Suomen Syöpärekisteri. cancer.fi/syoparekisteri/. 4. Olivotto IA, Bajdik CD, Ravdin PM, ym. Population-based validation of the prognostic model ADJUVANT! for early breast cancer. J Clin Oncol 2005;23: HALO-ryhmä: Isola J, Saijonkari M, Kataja V, ym. Geeniprofilointitestien merkitys rintasyövän hoidon valinnassa. Suom Lääkäril 2013;68: Suomen Rintasyöpäryhmä ry. Rintasyövän valtakunnallinen diagnostiikka- ja hoitosuositus Dees EC, Davidson NE. Ovarian ablation as adjuvant therapy for breast cancer. Semin Oncol 2001;28: Griggs JJ, Somerfield MR, Anderson H, ym. American Society of Clinical Oncology endorsement of the cancer care Ontario practice guideline on adjuvant ovarian ablation in the treatment of premenopausal women with early-stage invasive breast cancer. J Clin Oncol 2011;29: Pagani O, Regan MM, Walley BA, ym. Adjuvant exemestane with ovarian suppression in premenopausal breast cancer. N Engl J Med 2014;371: Regan MM, Neven P, Giobbie-Hurder A, ym. Assessment of letrozole and tamoxifen alone and in sequence for postmenopausal women with steroid hormone receptor-positive breast cancer: the BIG 1-98 randomised clinical trial at 8 1 years median follow-up. Lancet Oncol 2011;12: Dowsett M, Cuzick J, Ingle J, ym. Metaanalysis of breast cancer outcomes in adjuvant trials of aromatase inhibitors versus tamoxifen. J Clin Oncol 2010;28: Amir E, Seruga B, Niraula S, ym. Toxicity of adjuvant endocrine therapy in postmenopausal breast cancer patients: a systematic review and meta-analysis. J Natl Cancer Inst 2011;103: Davies C, Pan H, Godwin J, ym. Longterm effects of continuing adjuvant tamoxifen to 10 years versus stopping at 5 years after diagnosis of oestrogen receptor-positive breast cancer: ATLAS, a randomised trial. Lancet 2013;381: Köninki K, Tanner M, Auvinen A, ym. HER-2 positive breast cancer: decreasing proportion but stable incidence in Finnish population from 1982 to Breast Cancer Res 2009;11:R Pinto AC, Ades F, de Azambuja E, ym. Trastuzumab for patients with HER2 positive breast cancer: delivery, duration and combination therapies. Breast 2013;22(Suppl 2):S Joensuu H, Bono P, Kataja V, ym. Fluorouracil, epirubicin, and cyclophosphamide with either docetaxel or vinorelbine, with or without trastuzumab, as adjuvant treatments of breast cancer: final results of the FinHer Trial. J Clin Oncol 2009;27: Summary 28 Adjuvant drug therapies for breast cancer Most breast cancers are hormone receptor positive and exhibit a slow growth pattern. Based on biological properties, breast cancers are divided into four different biological subtypes. Furthermore, these subtypes are indicative of the risk of recurrence, which is also influenced by the size of the tumor and extension to lymph nodes. Postoperative adjuvant drug therapy is chosen on the basis of the biological type. Chemotherapy can be used in all subtypes. Hormonal therapies are used exclusively for the treatment of hormone receptor positive breast cancer. Trastuzumab antibody belongs to the treatment of the HER2 positive subtype. R. Huovinen ym.

Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi

Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi Gynaecologi Practici ry 20.5.2011 Helsinki Riikka Huovinen Dosentti, erikoislääkäri TYKS Syöpätautien klinikka Dosentti, LT, syöpätautien erikoislääkäri Päätoimi Erikoislääkäri,

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2017 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu 25.1.2017 / Julkaistu Ibrance 75 mg, 100 mg, 125 mg kovat kapselit, Pfizer Limited

Lisätiedot

Levinneen rintasyövän hoito

Levinneen rintasyövän hoito Johanna Mattson ja Riikka Huovinen KATSAUS Levinneen rintasyövän hoito Levinnyt rintasyöpä on edelleen parantumaton sairaus, vaikka sen hoitoon on viime vuosina tullut useita uusia tehokkaita lääkkeitä.

Lisätiedot

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä? Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita

Lisätiedot

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta?

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Suomen yleislääkäriyhdistys 13.05.2016 Päivi Salminen-Peltola osastonylilääkäri HUS Hyvinkään sairaala Sisältö Lähettäminen ja tutkimukset perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen , versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen , versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen 18.7.2016, versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Rintasyöpä on maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Jos olet sairastunut rintasyöpään. Syövän nimeäminen. Aluksi rintasyövästä saatu tieto tuntuu hämmentävältä. Rinnan osat

Jos olet sairastunut rintasyöpään. Syövän nimeäminen. Aluksi rintasyövästä saatu tieto tuntuu hämmentävältä. Rinnan osat SUOIMI Jos olet sairastunut rintasyöpään Jos olet sairastunut rintasyöpään, sinulla ja läheisilläsi on varmasti paljon kysymyksiä sairaudestasi. Olet saanut tämän potilasohjeen hoitavalta lääkäriltäsi.

Lisätiedot

Levinneen suolistosyövän hoito

Levinneen suolistosyövän hoito Levinneen suolistosyövän hoito Yhteyshoitajakoulutus 29.9. LT ylilääkäri Pirkanmaan Syöpäyhdistys Uusien tapausten lukumäärät, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu trendi, miehet Uusien tapausten lukumäärät,

Lisätiedot

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja

Lisätiedot

Espoossa ) Perjeta-liitännäishoidon hoidollinen arvo

Espoossa ) Perjeta-liitännäishoidon hoidollinen arvo Espoossa 19.10.2018 Roche Oy:n kommentteja Fimean 4.10.2018 julkaisemaan arviointiraporttiin pertutsumabin hoidollisesta ja taloudellisesta arvosta HER2-positiivisen varhaisvaiheen rintasyövän liitännäishoidossa

Lisätiedot

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla?

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Heikki Joensuu ylilääkäri, Syöpätautien klinikka, HYKS, ja professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto EUROCARE-4 tutkimus Syöpäpotilaiden eloonjääminen

Lisätiedot

Miehen rintasyöpä. Riskitekijät. Oireet, diagnostiikka ja levinneisyys

Miehen rintasyöpä. Riskitekijät. Oireet, diagnostiikka ja levinneisyys Johanna Mattson ja Leena Vehmanen Rintasyöpä on miehillä harvinainen. Sairauden diagnoosi saattaa viivästyä, koska lääkäri tai potilas eivät osaa sitä epäillä. Käytettävissä oleva tieto perustuu taudin

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa

Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa Katsaus Liisa Sailas syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri KYS, Syöpäkeskus liisa.sailas@kuh.fi Pirjo Leinonen Terveyskeskuslääkäri Nurmeksen terveysasema Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa

Lisätiedot

MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ

MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ MIESTEN JA ALLE 35-VUOTIAIDEN NAISTEN RINTASYÖPÄ Ari-Pekka Asikainen LK & Minna Tanner Dosentti/ Oyl, TAYS, Syövän hoidon vastuualue Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta

Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta One fits all vai Räätälöity hoito Rintasyöpä Suomessa Rintasyöpään sairastui 2007 4142 suomalaista naista ja 16 miestä Hoitotulokset ovat kansainvälisestikin

Lisätiedot

Syöpähoitojen kehitys haja- Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008

Syöpähoitojen kehitys haja- Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008 Syöpähoitojen kehitys haja- ammunnasta täsmäosumiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008 Haasteet Syöpämäärien lisäys/väestön vanheminen Ennaltaehkäisy/seulonnat

Lisätiedot

Rintasyöpä tänään. LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri T.Palva Pirkanmaan Syöpäyhdistys Kuhmoisten terveyskeskus

Rintasyöpä tänään. LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri T.Palva Pirkanmaan Syöpäyhdistys Kuhmoisten terveyskeskus Rintasyöpä tänään LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri T.Palva Pirkanmaan Syöpäyhdistys Kuhmoisten terveyskeskus Syövän yleisyys Suomessa Noin 30 000 suomalaista sairastuu vuosittain sairastuneista

Lisätiedot

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Pehmytkudos- ja luusarkoomissa eri hoito-ohjelmat pehmytkudossarkoomissa yleensä kirurgia ensin Onkologinen

Lisätiedot

Rintasyövän hoitosuositus

Rintasyövän hoitosuositus KÄYPÄ HOITO Diagnostiikka Rintasyövän epidemiologiaa, seulontaa ja diagnostiikkaa koskeva suositus julkaistaan erikseen. Luokitus Rintasyövän hoitoratkaisut pohjautuvat pitkälti leikkauksen jälkeiseen

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa?

Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa? ChemBio Helsingin Messukeskus 27.-29.05.2009 Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa? Kristiina Aittomäki, dos. ylilääkäri HYKS Perinnöllisyyslääketieteen yksikkö Genomin tutkiminen FISH Sekvensointi

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA Johanna Mattson dosentti ylilääkäri, vs. toimialajohtaja HYKS Syöpäkeskus 28.11.2016 1 RINTASYÖPÄ SUOMESSA 5008 uutta tapausta vuonna 2014 Paikallinen rintasyöpä

Lisätiedot

LAT1-kuljetinproteiinia hyödyntävät aihiolääkkeet - Uusi hoitomuoto rintasyöpään?

LAT1-kuljetinproteiinia hyödyntävät aihiolääkkeet - Uusi hoitomuoto rintasyöpään? LAT1-kuljetinproteiinia hyödyntävät aihiolääkkeet - Uusi hoitomuoto rintasyöpään? Johanna Huttunen Pro gradu-tutkielma Biotieteiden koulutusohjelma Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Itä-Suomen

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma. POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus

Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma. POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus Hyvä rintasyöpäpotilas, SYÖPÄTAUTIEN KLINIKAN SEURANTAOHJELMA Rintasyövän sairastaneita seurataan yleensä 5 vuoden ajan leikkauksesta, mutta

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Rintasyövän uudet täsmälääkehoidot

Rintasyövän uudet täsmälääkehoidot Petri Bono ja Heikki Joensuu RINTASYÖPÄ Ajatus rintasyövän hoidosta täsmälääkkeillä ei ole uusi. Täsmälääkkeenä voidaan jo pitää kohteeseensa (estrogeenireseptoriin) spesifisesti sitoutuvaa, tehokasta

Lisätiedot

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013

Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, naistentau$en ja synnytysten

Lisätiedot

Syöpäpotilaan luunhoito

Syöpäpotilaan luunhoito Syöpäpotilaan luunhoito Petteri Hervonen Syöpätautien el, LT Oyl, HYKS Syöpäkeskus 18.4.2018 ja 26.4.2018 Syöpäpotilaan luunhoito Eturauhassyöpäpotilaan luunhoito Hormonaalinen liitännäishoito Levinneen

Lisätiedot

Raskaus sairastetun syövän jälkeen. Riikka Huovinen Gynecologi Practici Docrates Klinikka

Raskaus sairastetun syövän jälkeen. Riikka Huovinen Gynecologi Practici Docrates Klinikka Raskaus sairastetun syövän jälkeen Riikka Huovinen Gynecologi Practici Docrates Klinikka 23.10.2010 Voinko saada lapsen vaikka olen sairastanut syövän? Voiko raskaus aiheuttaa syövän uusiutumisen? Premenopausaalisten

Lisätiedot

TEHOKKAAN PAHOINVOINNIN ESTOLÄÄKITYKSEN YHTEYS PAHOINVOINNIN VÄHENEMISEEN RINTASYÖPÄPOTILAILLA

TEHOKKAAN PAHOINVOINNIN ESTOLÄÄKITYKSEN YHTEYS PAHOINVOINNIN VÄHENEMISEEN RINTASYÖPÄPOTILAILLA TEHOKKAAN PAHOINVOINNIN ESTOLÄÄKITYKSEN YHTEYS PAHOINVOINNIN VÄHENEMISEEN RINTASYÖPÄPOTILAILLA Laura Takala Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Helmikuu 2017

Lisätiedot

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHANEN - ANATOMIA 21.11.2018 2 ETURAUHASEN TOIMINTA Maapähkinän kokoinen rauhanen, joka sijaitsee peniksen takana, peräsuolen

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma. POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus

Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma. POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus Rintasyöpäpotilaan seurantaohjelma POTILASOHJE HYKS Syöpäkeskus Hyvä rintasyöpäpotilas, SYÖPÄTAUTIEN KLINIKAN SEURANTAOHJELMA Rintasyövän sairastaneita seurataan yleensä 5 vuoden ajan leikkauksesta, mutta

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN HORMONAALISTEN HOITOJEN HAITTAVAIKUTUKSET JA NIIDEN HALLINTA

RINTASYÖVÄN HORMONAALISTEN HOITOJEN HAITTAVAIKUTUKSET JA NIIDEN HALLINTA RINTASYÖVÄN HORMONAALISTEN HOITOJEN HAITTAVAIKUTUKSET JA NIIDEN HALLINTA Hanna Laitinen Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos /

Lisätiedot

Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti. Femara 2.5mg Tablets 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen

Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti. Femara 2.5mg Tablets 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen Jäsenvaltio EU/ETA Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti Yhdistynyt kuningaskunta Novartis Pharmaceuticals UK Limited Trading as Ciba Laboratories Frimley Business Park, Frimley,

Lisätiedot

IBRANCE (PALBOSIKLIBI) -HOIDON OPAS

IBRANCE (PALBOSIKLIBI) -HOIDON OPAS IBRANCE (PALBOSIKLIBI) -HOIDON OPAS Potilaan nimi: Syöpätautilääkärin nimi: Yhteystiedot: IBRANCE-hoito yhdessä aromataasinestäjän (esim. letrotsoli, anastrotsoli) kanssa yhdessä fulvestrantin kanssa Tämä

Lisätiedot

Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited.

Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited. Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Ospemifeeni Pirjo Inki / Kirjoitettu 4.11.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited. Ospemifeeni on

Lisätiedot

Rintasyöpä paranee, mutta potilaat lihovat

Rintasyöpä paranee, mutta potilaat lihovat Alkuperäistutkimus tieteessä Riikka Ulander LK Tampereen yliopisto riikka.ulander@uta.fi Tiina Luukkaala FM Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Tampereen yliopisto Minna Tanner LT, dosentti, osastonylilääkäri

Lisätiedot

Onkologisen lääkehoidon periaatteet suolistosyöpäleikkauksen jälkeen

Onkologisen lääkehoidon periaatteet suolistosyöpäleikkauksen jälkeen KATSAUS TEEMA Raija Ristamäki ja Annika Ålgars suolistosyöpäleikkauksen jälkeen Radikaalisti leikatun suolistosyövän ennuste riippuu taudin levinneisyydestä. Liitännäissolunsalpaajahoidolla voidaan vähentää

Lisätiedot

Keuhkosyövän uudet lääkkeet

Keuhkosyövän uudet lääkkeet Keuhkosyövän uudet lääkkeet Jarkko Ahvonen Syöpätautien erikoislääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Asiantuntijapalkkio Boehringer Ingelheim, Bristol-Myers Squibb, Lilly, MSD, Roche

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne Uusia mahdollisuuksia FoundationOne FI/FMI/1703/0019 Maaliskuu 2017 FoundationOne -palvelu FoundationOne on kattava genomianalysointipalvelu, jossa tutkitaan 315 geenistä koko koodaava alue sekä 28 geenistä

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä

Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä Opas potilaan ohjaukseen lääkärille ja hoitajalle HOITOHENKILÖKUNNALLE Ensikäynnille Sisältö Mikä lääke Vectibix on? Miten se annostellaan? Odotettavissa

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan. Rintasyöpä ja sen hoito Sairauden vaikutukset elämään Seksuaalisuus ja parisuhde. Heikki Joensuu Leena Rosenberg-Ryhänen

Rintasyöpäpotilaan. Rintasyöpä ja sen hoito Sairauden vaikutukset elämään Seksuaalisuus ja parisuhde. Heikki Joensuu Leena Rosenberg-Ryhänen Rintasyöpäpotilaan opas Rintasyöpä ja sen hoito Sairauden vaikutukset elämään Seksuaalisuus ja parisuhde Heikki Joensuu Leena Rosenberg-Ryhänen Sisällys Johdanto... 4 Naisten yleisin syöpätyyppi.... 5

Lisätiedot

NEWS. N o 2/15. Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa

NEWS. N o 2/15. Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa NEWS S U O M E N R I N TA S Y Ö P Ä RY H M Ä RY N o 2/15 F I N N I S H B R E A S T C A N C E R G RO U P Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! s.3 HEiKKi joensuu 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa

Lisätiedot

JULKAISUSARJA 13/2018 PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA. Uusien sairaalalääkkeiden arviointi

JULKAISUSARJA 13/2018 PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA. Uusien sairaalalääkkeiden arviointi JULKAISUSARJA 13/2018 PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA Uusien sairaalalääkkeiden arviointi PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2-POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

Bisfosfonaatit ja rintasyöpä

Bisfosfonaatit ja rintasyöpä Leena Vehmanen ja Tiina Saarto RINTASYÖPÄ Bisfosfonaatit ja rintasyöpä Varhaisvaiheen rintasyövän hoitotulokset ovat viime vuosina parantuneet merkittävästi ja yhä useampi potilas paranee pysyvästi. Monet

Lisätiedot

Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä

Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä Pirkko-Liisa Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori/ylilääkäri, Tay/Tays 20.11.2012 Sairaalapäivät,

Lisätiedot

Geeniprofilointitestien merkitys rintasyövän hoidon valinnassa

Geeniprofilointitestien merkitys rintasyövän hoidon valinnassa HALO-ryhmä: Jorma Isola professori, lääketieteen teknologia ja bioteknologia Tampereen yliopisto, biolääketieteellisen teknologian yksikkö jorma.isola@uta.fi Maija Saijonkari FM, tutkija THL, Finohta Vesa

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

Syöpälääkkeet. Sytostaatti ja hormonihoitojen perusteet Perinteisiä solunsalpaajia. Solunsalpaajat eli sytostaatit

Syöpälääkkeet. Sytostaatti ja hormonihoitojen perusteet Perinteisiä solunsalpaajia. Solunsalpaajat eli sytostaatit Sytostaatti ja hormonihoitojen perusteet 2012 Syöpälääkkeet Solunsalpaajat eli sytostaatit Syövän hormonihoidot Biologiset hoidot, kuten vasta aineet ja tyrosiinikinaasinestäjät Meri Utriainen LT, syöpätautien

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi

Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi Kristiina Airola / Julkaistu 28.9.2012. Zelboraf 240 mg kalvopäällysteinen tabletti, Roche Registration Ltd. Zelboraf-valmistetta

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA

PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA Hyväksytty Palkon kokouksessa 5.2.2019 Palveluvalikoimaneuvoston perustelumuistio PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA Sisällys 1. Taustaa, perusteet suosituksen

Lisätiedot

RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN NAISTEN TERVEYTEEN LIITTYVÄ ELÄMÄNLAATU

RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN NAISTEN TERVEYTEEN LIITTYVÄ ELÄMÄNLAATU RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN NAISTEN TERVEYTEEN LIITTYVÄ ELÄMÄNLAATU Milla Lindahl Mervi Virtanen Opinnäytetyö Lokakuu 2016 Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Käsitys rintasyövän patogeneesistä ja hoidosta

Käsitys rintasyövän patogeneesistä ja hoidosta Katsaus Marjut Leidenius Säästävä kirurgia on vakiinnuttanut asemansa rintasyövän hoitomuotona maassamme. Suurimpana ongelmana on syövän taipumus uusiutua leikatussa rinnassa. Säästävän leikkauksen jälkeiset

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Kohti rintasyövän säästävämpää leikkaus- ja sädehoitoa

Kohti rintasyövän säästävämpää leikkaus- ja sädehoitoa RINTASYÖPÄ Marjut Leidenius ja Leila Vaalavirta Kohti rintasyövän säästävämpää leikkaus- ja sädehoitoa 1198 Rintasyövän leikkaus- ja sädehoidon tavoitteena on minimoida taudin uusiutumisen riski rinnassa,

Lisätiedot

LAPATINIBI, PERTUTSUMABI JA TRASTUTSUMABIEMTANSIINI METASTASOITUNEEN HER2-POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN HOIDOSSA. JÄRJESTELMÄLLINEN KIRJALLISUUSKATSAUS

LAPATINIBI, PERTUTSUMABI JA TRASTUTSUMABIEMTANSIINI METASTASOITUNEEN HER2-POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN HOIDOSSA. JÄRJESTELMÄLLINEN KIRJALLISUUSKATSAUS LAPATINIBI, PERTUTSUMABI JA TRASTUTSUMABIEMTANSIINI METASTASOITUNEEN HER2-POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN HOIDOSSA. JÄRJESTELMÄLLINEN KIRJALLISUUSKATSAUS Nina Järvinen Pro gradu -tutkielma Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden

Lisätiedot

TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO

TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO 18.11.2016 TIINA KANTOLA GYNEKOLOGISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO GYN.SYÖPÄPOTILAIDEN JATKOHOITO Naistenosasto (SYNNY) Naistentautien poliklinikka 1 (GYNPKL1) Päiväsairaala (Huone 4) Sädesairaala Kotisairaala

Lisätiedot

SYÖPÄPOTILAAN SÄHKÖISEN KOMMUNIKAATIO- SOVELLUKSEN KÄYTTÖÖNOTON TUKEMINEN VSSHP: SSÄ

SYÖPÄPOTILAAN SÄHKÖISEN KOMMUNIKAATIO- SOVELLUKSEN KÄYTTÖÖNOTON TUKEMINEN VSSHP: SSÄ Opinnäytetyö (YAMK) Kliininen asiantuntija YKLASS16 2018 Maijastiina Rekunen SYÖPÄPOTILAAN SÄHKÖISEN KOMMUNIKAATIO- SOVELLUKSEN KÄYTTÖÖNOTON TUKEMINEN VSSHP: SSÄ Syöpäpoliklinikan lääkehoito ja seuranta

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT

Lisätiedot

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

Mitä onkologi toivoo patologilta?

Mitä onkologi toivoo patologilta? Mitä onkologi toivoo patologilta? Mikä PAD-lausunnossa vaikuttaa kilpirauhassyövän hoitoon Hanna Mäenpää, dos HUS, Syöpätautien klinikka Onkologian trendejä Entiteetit pirstoutuvat pienemmiksi: lisää tietoa

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Pelkkä tekninen piirto ei riitä! Erikoistuvien päivät 25.1.2013 Kuopio Liisa Sailas

Pelkkä tekninen piirto ei riitä! Erikoistuvien päivät 25.1.2013 Kuopio Liisa Sailas Pelkkä tekninen piirto ei riitä! Erikoistuvien päivät 25.1.2013 Kuopio Liisa Sailas Hoidamme potilasta, mieti siis: indikaatio standari- / mukautetun hoidon todennäköinen lopputulos syövän hoidon kannalta

Lisätiedot

PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA

PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA versio 18.12.2018 Palveluvalikoimaneuvoston perustelumuistio PERTUTSUMABI VARHAISVAIHEEN HER2- POSITIIVISEN RINTASYÖVÄN LIITÄNNÄISHOIDOSSA versio 18.12.2018 Sisällys 1. Taustaa, perusteet suosituksen laatimiseen...

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan osastohoidon ohjekansio

Rintasyöpäpotilaan osastohoidon ohjekansio Rintasyöpäpotilaan osastohoidon ohjekansio naistentautien vuodeosasto Jaana Oiva Kukka-Maaria Tapio SISÄLLYS 1 RINTASYÖPÄ SAIRAUTENA 3 2 RINTASYÖVÄN OIREET JA DIAGNOSTIIKKA 5 3 RINTASYÖVÄN HOITO 6 4 RINTASYÖVÄN

Lisätiedot

VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET. Jan Seppälä. Sädehoitopäivät 2015

VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET. Jan Seppälä. Sädehoitopäivät 2015 VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET Jan Seppälä Sädehoitopäivät 2015 17/04/2015 1 Viime vuoden tärkeät tapahtumat Adrian Begg (1946 2014), kuului mm. ESTROn säteilybiologiatoimikuntaan, piti kursseja kliinisestä

Lisätiedot

Hanna Jämiä TYÖIKÄISEN RINTASYÖPÄPOTILAAN HOITOPOLKU SATA- KUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA

Hanna Jämiä TYÖIKÄISEN RINTASYÖPÄPOTILAAN HOITOPOLKU SATA- KUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA Hanna Jämiä TYÖIKÄISEN RINTASYÖPÄPOTILAAN HOITOPOLKU SATA- KUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA Hoitotyön koulutusohjelma 2017 TYÖIKÄISEN RINTASYÖPÄPOTILAAN HOITOPOLKU SATAKUNNAN SAI- RAANHOITOPIIRIN ALUEELLA

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Mitä uutta rintasyövästä

Mitä uutta rintasyövästä Mitä uutta rintasyövästä Onkologiapäivät 2013 31.8.2013 Käsiteltäviä aiheita Neoadjuvanttihoidot NOAH-studyn pitkäaikaistulokset Adjuvanttihoidot Tamoksifeeni 5v. vs. 10 v. HERA-tutkimuksen päivityksiä

Lisätiedot

Mitä uutta rintasyövästä. Onkologiapäivät

Mitä uutta rintasyövästä. Onkologiapäivät Mitä uutta rintasyövästä Onkologiapäivät 2013 31.8.2013 Käsiteltäviä aiheita Neoadjuvanttihoidot NOAH-studyn pitkäaikaistulokset Adjuvanttihoidot Tamoksifeeni 5v. vs. 10 v. HERA-tutkimuksen päivityksiä

Lisätiedot

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä viimeisen 3-v aikana: Amgen,

Lisätiedot

ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN?

ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN? ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN? Satu Tarjanne 29.10.2018 SIDONNAISUUDET Koulutus- ja kongressikuluja (Olympus) Luentopalkkio Astellas KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kuinka tunnistan taudin? Kivun syyt Hormonaalinen

Lisätiedot

Uudet syöpälääkkeet. Seppo Pyrhönen

Uudet syöpälääkkeet. Seppo Pyrhönen Lääkehoito Uudet syöpälääkkeet Seppo Pyrhönen Syövän lääkehoidon keskeiset lääkkeet ovat olleet solunsalpaajat ja hormoneista riippuvaisissa syövissä erilaiset hormonivalmisteet tai hormonien vastavaikuttajat.

Lisätiedot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan ohjaus

Rintasyöpäpotilaan ohjaus Rintasyöpäpotilaan ohjaus Lähete rintarauhaskirurgian yksikköön - mammografia,uä ja PNB oltava tehty - kuvat ja patologin vastaukset lähetteen mukaan! - potilaalle ilmoitettu diagnoosi - potilaalle rintasyöpähoitajan

Lisätiedot

RINTASYÖPÄPOTILAAN OSASTOHOIDON OHJEKANSION TUOTTAMINEN PÄIJÄT-HÄMEEN KESKUSSAIRAALAN NAISTENTAUTIEN VUODEOSASTOLLE

RINTASYÖPÄPOTILAAN OSASTOHOIDON OHJEKANSION TUOTTAMINEN PÄIJÄT-HÄMEEN KESKUSSAIRAALAN NAISTENTAUTIEN VUODEOSASTOLLE RINTASYÖPÄPOTILAAN OSASTOHOIDON OHJEKANSION TUOTTAMINEN PÄIJÄT-HÄMEEN KESKUSSAIRAALAN NAISTENTAUTIEN VUODEOSASTOLLE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali- ja terveysala Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Disclosures No interests in pharmaceutical industry Member of EMA Scientific Advice Working Party, Oncology Working Party, Committee for

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. PAUSANOL 0,1 mg/g -emätinemulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. PAUSANOL 0,1 mg/g -emätinemulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI PAUSANOL 0,1 mg/g -emätinemulsiovoide 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi gramma emätinemulsiovoidetta sisältää estriolia 0,1 mg. Täydellinen apuaineluettelo,

Lisätiedot

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Valmistaudu vaihdevuosiin 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Menopaussi keskimäärin 45-58 v, keski-ikä 51v. aiemmin jos munasarjat poistettu, säde- tai solusalpaajahoidon jälkeen tupakointi varhentaa 1-2

Lisätiedot