Rintasyövän liitännäislääkehoidot

Transkriptio

1 Riikka Huovinen, Päivi Auvinen, Johanna Mattson ja Heikki Joensuu KATSAUS Rintasyövän liitännäislääkehoidot Suurin osa rintasyövistä on hormonireseptoripositiivisia ja kasvutavaltaan hitaita. Biologisten ominaisuuksien perusteella rintasyövät jaetaan neljään eri alatyyppiin. Biologinen alatyyppi kertoo myös uusiutumisriskistä, johon vaikuttavat lisäksi kasvaimen koko ja levinneisyys imusolmukkeisiin. Leikkauksen jälkeen annettava liitännäislääkehoito valitaan biologisen tyypin perusteella. Solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää kaikissa alatyypeissä. Hormonaalisia hoitoja käytetään vain hormonireseptoripositiivisen rintasyövän hoitoon. Monoklonaalinen vasta-aine trastutsumabi kuuluu HER2-positiivisen alatyypin hoitoon. Rintasyövän adjuvantti- eli liitännäishoidoilla tarkoitetaan rintasyöpäleikkauksen jälkeen annettavia lääkehoitoja ja sädehoitoa, jotka vähentävät rintasyövän uusiutumisvaaraa (1). Rintasyöpä voi uusiutua paikallisesti, toisessa rinnassa tai etäpesäkkeinä. Paikallisella uusiutumisella tarkoitetaan syövän uusiutumista joko leikkausalueella tai leikatun rinnan puoleisessa kainalossa, joskin osa saman rinnan kasvaimista on kokonaan uusia syöpiä. Vastakkaiseen rintaan kehittyvä syöpä on yleensä uusi rintasyöpä. Huonoennusteisin uusiutuman muoto ovat etäpesäkkeet, joita todetaan yleisimmin luustossa, keuhkoissa, maksassa ja imusolmukkeissa. Etäpesäkkeet saavat alkunsa ennen rintasyöpäleikkausta muualle elimistöön verenkierron tai imunestekierron kautta kulkeutuneista syöpäsoluista, jotka muodostavat ensin mikrometastaaseja. Diagnoosihetkellä vain pieneltä osalta potilaista (5 10 %) voidaan havaita etäpesäkkeitä tarkoissakaan kuvantamistutkimuksissa, mutta etäpesäkkeet voivat ilmaantua vielä yli 20 vuodenkin kuluttua leikkauksesta. Varsinkin hormoni reseptoripositiivinen rintasyöpä kasvaa usein hitaasti. Levinnyt rintasyöpä on edelleen parantumaton sairaus, minkä vuoksi hyvä primaarihoito on erittäin tärkeää. Paikallinen uusiutuminen on mahdollista parantaa pysyvästi, mihin pyritään uudella leikkauksella ja liitännäislääkehoidoilla. Hoitoon saatetaan yhdistää myös sädehoito. Vaikka liitännäislääkehoidoilla pyritään vähentämään erityisesti etäpesäkkeiden ilmaantumista, vähentävät ne myös syövän paikallisia uusiutumisia. Leikkauksen jälkeen annettava solunsalpaajahoito ja viiden vuoden pituinen hormonaalinen hoito puolittavat rintasyövän aiheuttaman kuolemanvaaran verrattuna siihen, että lääkehoitoja ei käytetä (2). Noin 89 % rintasyöpään sairastuneista suomalaisnaisista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Ikävakioitu rintasyöpäkuolleisuus on vähentynyt 1990-luvulta lähtien noin 20 % (3). Liitännäislääkehoidon päälinjat Leikkauksessa syöpä poistetaan joko rintaa säästävällä resektiolla tai koko rinnan poistolla. Hoito voidaan aloittaa myös lääkityksellä, jos kasvaimen kokoa halutaan pienentää ennen leikkausta. Syövän leviäminen kainalon imusolmukkeisiin on tärkeä ennustetekijä. Kainalon imusolmukkeiden tila tutkitaan usein vartija imusolmukeleikkauksella. Jos rintaan on tehty säästävä leikkaus tai imusolmukkeissa on havaittu etäpesäkkeitä, annetaan leikkauksen jälkeen myös sädehoito. Liitännäislääkehoitoina käytetään solunsalpaajahoitoja, hormonaalisia hoitoja ja HER2-positiiviseen alatyyppiin trastutsumabi-vasta-ainehoitoa. Lääkehoidot vähentävät rintasyövän uusiutumisvaaraa potilaan iästä riippumatta. Jos potilas tarvitsee kaikkia edellä mainittuja liitännäishoitomuotoja, annetaan ensin noin viiden kuukauden kestoinen solunsalpaajahoito ja sen jälkeen 4 6 viikon ajan sädehoitoa. Vasta-ainehoito 23 Duodecim 2015;131:23 8

2 KATSAUS 24 aloitetaan solunsalpaajahoidon yhteydessä, ja sitä voidaan jatkaa sen päätyttyä. Sädehoidon yhteydessä aloitetaan hormonaalinen hoito, jonka pituus on 5 10 vuotta (2). Ennusteen arviointi Ennusteen arviointi ja liitännäislääkehoidon valinta tehdään kasvaimen biologisen alatyypin, koon ja imusolmukelevinneisyyden sekä potilaan iän perusteella (TAULUKKO 1). Biologinen tyypitys tehdään joko ennen leikkausta kasvaimesta otetusta diagnostisesta paksuneulanäytteestä tai leikkauksessa poistetusta kasvaimesta. Kudosnäytteestä määritetään patologian laboratoriossa syövän histologinen alatyyppi (yleisimpinä duktaalinen ja lobulaarinen karsinooma), erilaistumisaste eli gradus, estrogeeni- ja progesteronireseptorien ilmentyminen, soluproliferaatio (esimerkiksi Ki67- värjäyksellä) ja HER2-geenin ilmentyminen (immunohistokemiallisella värjäyksellä ja in situ -hybridisaatiolla tutkittuna) (1). Kliinikon apuvälineiksi on kehitetty tietokoneohjelmia (esimerkiksi jotka laskevat annettujen potilaskohtaisten tietojen ja rintasyövän ennustetekijöiden perusteella uusiutumisvaaran sekä liitännäishoidon sitä vähentävän vaikutuksen (4). Geeniprofilointitestien avulla on pystytty erottamaan neljä rintasyövän päätyyppiä: luminaalinen A, luminaalinen B, HER2-positiivinen ja kolmoisnegatiivinen. Geeniprofilointitestejä ei rutiinidiagnostiikassa tehdä Suomessa, mutta sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on käynnissä laajoja kliinisiä tutkimuksia niiden käytöstä liitännäishoitojen valinnassa (5). Vaikka geeniprofilointia ei kasvaimesta tehtäisikään, voidaan edellä mainittujen tavanomaisten ennustetekijöiden perusteella päätellä kasvaimen todennäköinen alatyyppi liitännäishoidon suunnittelun pohjaksi. Biologisesti aggressiivisimpana rintasyöpätyyppinä pidetään kolmoisnegatiivista rintasyöpää, jossa sekä estrogeeni- että progesteronireseptoripositiivisten solujen osuus on alle 1 % eikä HER2-geenimonistumaa todeta. HER2-positiivinen rintasyöpäkin käyttäytyy aggressiivisesti, mutta tähän rintasyöpätyyppiin on kehitetty tehokkaita täsmähoitoja, kuten trastutsumabi. Lääkehoidon valinta ja tehokkuus Liitännäislääkehoitoa suositellaan, jos syövän levinneisyyden ja biologisen alatyypin perusteella etäpesäkkeiden ilmaantumisen todennäköisyys kymmenen vuoden seurannassa on yli 10 % (6). Jos tuumori on alle 10 mm:n kokoinen eikä imusolmukkeissa todeta syöpää, voidaan liitännäislääkehoito yleensä jättää antamatta. Biologisesti aggressiivisten kolmoisnegatiivisten ja HER2-positiivisten rintasyöpien hoitoon kuitenkin kuuluu solunsalpaajahoito, vaikka kasvaimen läpimitta olisi alle 10 mm. Potilaan ikä, muut sairaudet ja yleiskunto otetaan huomioon harkittaessa solunsalpaajahoitoja, joiden haittavaikutukset rajoittavat niiden käyttöä. Hormonaalinen liitännäislääkehoito on lähes aina toteutettavissa. Hormonaalinen hoito Postmenopausaalisten potilaiden rintasyövistä 80 % on hormonireseptoripositiivisia. Nuorilla, alle 40-vuotiailla potilailla hormonireseptori positiivisten rintasyöpien osuus on pienempi kuin vanhemmilla. Estrogeeni on hormonireseptoripositiivisen rintasyövän tärkein tunnettu kasvutekijä. Kaikki hormonaaliset hoidot tähtäävät estrogeenin rintasyövän kasvua edistävän vaikutuksen eliminoimiseen. Hormonaalinen liitännäishoito vähentää rintasyövän uusiutumista 50 % ja rintasyöpäkuolleisuutta 30 % (2). Tamoksifeeni on antiestrogeeni, jota on käytetty rintasyövän hoidossa yli 30 vuotta. Tamoksifeeni soveltuu kaikenikäisille ja on standardihoito premenopausaalisille potilaille. Se sitoutuu syöpäsolun estrogeenireseptoriin ja estää estrogeenin vaikutuksen. Sitä käytetään 20 mg:n vuorokausiannoksena yleensä viiden vuoden ajan (1, 2). Tamoksifeeni saattaa aiheuttaa hikoilua, kuumia aaltoja ja painon nousua. Vakavimmat haitat ovat laskimotukosriski ja kohdun endometriumkarsinoomariski (2). Vakavien hait- R. Huovinen ym.

3 TAULUKKO 1. Rintasyövän biologiset alatyypit ja suositukset liitännäislääkehoidoksi alatyypin perusteella (1, 2). Luminaalinen A Vahvasti hormonireseptoripositiivinen HER2-negatiivinen Proliferaatio alhainen (Ki67 20 %) Hoito: hormonaalinen hoito keskeistä Luminaalinen B Hormonireseptoripositiivinen HER2-negatiivinen tai -positiivinen Proliferaatio korkea (Ki67 > 20 %) Hoito: solunsalpaajahoito ja hormonaalinen hoito; lisäksi trastutsumabi jos HER2-positiivinen HER2-positiivinen Hormonireseptorinegatiivinen HER2-positiivinen Hoito: solunsalpaajahoito ja trastutsumabi Kolmoisnegatiivinen Hormonireseptorinegatiivinen HER2-negatiivinen Hoito: solunsalpaajahoito tojen vaara on kuitenkin vain muutaman prosentin suuruinen. Jos potilaalle suunnitellaan elektiivistä leikkausta, suositellaan tamoksifeenilääkitys tauotettavaksi noin neljä viikkoa ennen leikkausta tukosriskin takia. Sairastettu laskimotukos on vasta-aihe. Tamoksifeeni käyttäytyy joko antiestrogeenisesti tai estrogeenisesti kohdekudoksen mukaan. Tamoksifeenin vaikutus on estrogeeninen valtimon seinämässä ja luustossa, se vaikuttaa pääosin edullisesti lipidiprofiiliin ja saattaa suojata iskeemisiltä sydänsairauksilta. Postmenopausaalisilla potilailla tamoksifeeni ei aiheuta osteoporoosia vaan saattaa parantaa luun tiheyttä. Premenopausaalisten potilaiden luuston tiheyttä tamoksifeenihoito ei kuitenkaan juuri muuta. Munasarjasuppressio. Ooforektomiaa eli munasarjojen poistoleikkausta käytettiin ennen tamoksifeenin ja solunsalpaajien aikakautta yleisesti liitännäishoitona (7). Peruuttamaton munasarjasuppressio on nuorelle potilaalle rankka hoito, ja siitä luovuttiinkin muiden hoitojen kehityttyä. Tamoksifeeni on pitkään ollut premenopausaalisten naisten standardihoito solunsalpaajahoidon lisänä. Munasarjasuppressiota voidaan kuitenkin harkita hormonireseptoripositiivisen rintasyövän liitännäishoidoksi premenopausaaliselle potilaalle, jos tämä ei saa solunsalpaajahoitoa tai siedä tamoksifeenia. Jos uusiutumisriski on hyvin suuri, voidaan harkita joko tilapäistä tai pysyvää munasarjasuppressiota solunsalpaaja- ja tamoksifeenihoidon lisäksi. Munasarjasuppressio voidaan toteuttaa lääkkeellisesti LHRH-analogilla (esimerkiksi gosereliinilla tai leuproreliinillä, LHRH = luteinisoivan hormonin vapauttajahormoni) tai voidaan tehdä laparoskooppinen munasarjojen poisto (8). Hiljattain julkaistujen TEXT (Tamoxifen and Exemestane Trial)- ja SOFT (Suppression of Ovarian Function Trial) -tutkimusten perusteella premenopausaalisilla potilailla oli 3,8 % vähemmän rintasyövän uusiutumisia viiden vuoden seurannassa, kun liitännäishoitona annettiin munasarjasuppression ja aromataasinestäjän eksemestaanin yhdistelmähoito verrattuna munasarjasuppression ja tamoksifeenin yhdistelmään, riippumatta siitä, olivatko potilaat saaneet solunsalpaajahoitoja tai eivät (9). Tämän tutkimuksen kaikkien hoitoryhmien tuloksia ei ole kuitenkaan vielä julkaistu. Toistaiseksi aromataasinestäjien käyttö premenopausaalisilla potilailla on ollut kokeellista. Aromataasinestäjät. Postmenopausaalisen potilaan suositeltu hormonaalinen liitännäishoito on viiden vuoden kestoinen hoito aromataasinestäjällä tai vaihtovuoroinen hoito aromataasinestäjällä ja tamoksifeenillä yhteensä viiden vuoden ajan (2, 10). Käytettävissä on kolme aromataasinestäjää: letrotsoli, anastrotsoli ja eksemestaani. Tamoksifeeniin verrattuna aromataasinestäjähoitoa saaneilla esiintyy noin 3 % vähemmän rintasyövän uusiutumisia viiden vuoden seurannassa (11). Aromataasin estäjiä on käytetty liitännäishoitona hieman yli kymmenen vuoden ajan. Aromataasinestäjien vaikutusmekanismina on kudosten estrogeenisynteesissä tarvittavan aromataasientsyymin esto. Aromataasinestäjähoidon aikana lisämunuaisten, rasvakudoksen, maksan ja muiden kudosten estrogeenisynteesi vähenee. Premenopausaalisilla naisilla 25 Rintasyövän liitännäislääkehoidot

4 KATSAUS 26 TAULUKKO 2. Rintasyövän hormonaalinen liitännäislääkehoito tamoksifeenilla tai aromataasinestäjällä. Premenopausaaliset potilaat Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 10 vuotta Postmenopausaaliset potilaat Aromataasinestäjä 5 vuotta Aromataasinestäjä 2 3 vuotta ja tamoksifeeni 2 3 vuotta (hoidon pituus 5 vuotta) Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 10 vuotta Tamoksifeeni 20 mg x 1, 2 3 vuotta ja aromataasinestäjä 2 3 vuotta (hoidon pituus 5 vuotta) Tamoksifeeni 20 mg x 1, 5 vuotta ja aromataasinestäjä 5 vuotta (hoidon pituus 10 vuotta) Kymmenen vuoden pituista hoitoa harkitaan suuren uusiutumisriskin potilaille (esimerkiksi syöpää kainalon imusolmukkeissa). Aromataasinestäjät: letrotsoli 2,5 mg x 1, anastrotsoli 1 mg x 1 tai eksemestaani 25 mg x 1 (2). aromataasin estäjien teho ei riitä poistamaan munasarjojen estrogeenituotantoa, joten niitä voidaan käyttää vain postmenopausaalisilla naisilla ilman samanaikaista muna sarjasuppressiota. Aromataasinestäjähoidon aiheuttama estrogeenin puute altistaa osteoporoosille. Liitännäishoitotutkimuksissa noin 7,5 %:lla aromataasinestäjähoitoa saaneista potilaista on esiintynyt luunmurtumia (12). Jos kalsiumin ja D-vitamiinin saannista huolehditaan aromataasinestäjähoidon aikana, voidaan murtumariskiä todennäköisesti pienentää. Aromataasin estäjät aiheuttavat myös hikoilua ja kuumia aaltoja. Muita haittoja ovat nivel- ja lihasjäykkyys sekä kivut ja limakalvojen kuivuminen. Liikunta ja lihaskuntoharjoittelu voivat auttaa nivelten jäykkyyteen. Emättimen ja ulkosynnyttimien kuivuuteen voi käyttää estrogeenittomia paikallishoitoja. Letrotsoli ja anastrotsoli ovat hyvin samantyyppisiä lääkkeitä. Eksemestaani on irreversiibeli aromataasientsyymin estäjä, kun taas muut ovat reversiibelejä entsyymin estäjiä. Eksemestaanilla on käyttöaihe vaihtovuoroiseen liitännäishoitoon. Näiden lääkkeiden teho ja haitat ovat käytännössä samanlaisia. Jatkettu ja vaihtovuoroinen hormonaalinen liitännäishoito. Postmenopausaalisilla potilailla, joilla on suuri syövän uusiutumisriski, esimerkiksi kainalon imusolmukkeisiin levinnyt tauti, voidaan viiden vuoden pituisen tamoksifeenihoidon jälkeen jatkaa hoitoa 2 5 vuotta aromataasinestäjällä (jatkettu liitännäishoito). Tamoksifeenia voidaan myös käyttää kymmenen vuotta, ellei siitä ole ollut merkittäviä haittoja (13). Hormonaalista lääkettä voidaan hoidon kestäessä vaihtaa, jos haittavaikutukset ovat hankalia. Lääkkeen vaihtotilanteessa ei tarvitse pitää taukoja. Haittavaikutusten tasaantuminen vie kuitenkin melko pitkän ajan, usein viikkoja. Kaikki estrogeenisynteesiä estävät lääkkeet saattavat aiheuttaa hikoilua ja kuumia aaltoja. Käytännössä lääkevaihtoja tehdään aromataasinestäjiin liittyvien nivelvaivojen ja osteoporoosin sekä tamoksifeeniin liitty vien laskimotukosten vuoksi. Kun postmenopausaalisen potilaan hoito aloitetaan aromataasinestäjällä ja tehdään 2 3 käyttövuoden jälkeen vaihto tamoksifeeniin, teho on sama kuin viiden vuoden pituisen aromataasinestäjähoidon (vaihtovuoroinen liitännäishoito) (10). Solunsalpaajahoito Solunsalpaajahoitoja on käytetty rintasyövän liitännäishoitona yli 30 vuotta. Ensimmäinen laajaan käyttöön tullut hoito oli syklofosfamidin, metotreksaatin ja fluorourasiilin yhdistelmä (CMF). Kun metotreksaatin tilalle yhdistelmään otettiin antrasykliini (joko doksorubisiini tai epirubisiini), saatiin lisätehoa (2). Tukihoitojen, kuten valkosolukasvutekijöiden, avulla hoitoja voitiin edelleen tehostaa. Levinneen rintasyövän hoidossa tehokkaiksi osoittautuneet taksaanit dosetakseli ja paklitakseli vakiinnuttivat asemansa liitännäishoidossa noin kymmenen vuotta sitten. Yleisimmin Suomessa käytetty liitännäishoito on yhdistelmä, jossa potilas saa kolmen viikon välein yhteensä kuusi solunsalpaajasykliä, joista kolme on dosetakselihoitoa ja kolme CEF-yhdistelmähoitoa (syklofosfamidi, epirubisiini ja fluorourasiili). Vaihtoehtona on antaa kuusi CEF-hoitoa. CMF-hoito aiheuttaa vähemmän vakavia haittoja, ja sitä käytetään edelleen iäkkäämmillä potilailla. Solunsalpaajahoito kestää yleensä 4 5 kuukautta. R. Huovinen ym.

5 Vakavimmat haittavaikutukset ovat neutropeeninen kuume ja infektiot. Noin yksi potilas kuudesta saa dosetakselihoidon aikana neutropeenisen kuumeen tai sairaalahoitoa vaativan infektion. Muita tavallisia haittoja ovat uupumus, lihaskivut, ummetus, ripuli, pahoinvointi, hiusten lähtö ja dosetakselin aiheuttama yliherkkyysreaktio infuusion yhteydessä. Haitat ovat yleensä ohimeneviä, ja perusterve potilas toipuu hoidoista suhteellisen hyvin muutamassa kuukaudessa. Antrasykliinihoidon pitkäaikaishaittana saattaa ilmetä suurentunut sydämen vajaatoimintariski, joka on seurannassa otettava huomioon. Premenopausaalisille potilaille solunsalpaaja hoito aiheuttaa joko tilapäisen tai pysyvän munasarjasuppression, amenorrean ja usein ennenaikaiset vaihdevuodet. Alle 40-vuotiailla potilailla kuukautiset yleensä palautuvat. Munasarjasuppressiosta saattaa toisaalta olla hyötyäkin, mikäli potilaalla on hormonireseptoripositiivinen rintasyöpä (7). Trastutsumabi Keskeisesti solun jakautumiseen vaikuttavan HER2-geenin monistuma todetaan noin 14 %:ssa rintasyövistä (14). HER2-positiivisella rintasyövällä on suuri uusiutumisriski. Trastutsumabi on biologinen täsmälääke HER2-positiiviseen rintasyöpään. Se on solukalvolla sijaitsevan HER2-reseptorin monoklonaalinen vasta-aine, joka rekisteröitiin levinneen HER2-positiivisen rintasyövän hoitoon 2000-luvun alussa. Liitännäishoitoon se on kuulunut vuodesta 2005 (15). Trastutsumabi yhdistettynä solunsalpaajahoitoon vähentää HER2-positiivisen rintasyövän uusiutumisvaaraa. Suomalaisen FinHertutkimuksen trastutsumabihoitoa saaneista potilaista 92 % oli taudittomana elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista, kun vastaava luku verrokkiryhmässä (solunsalpaajahoito ilman trastutsumabia) oli 74 % (16). Trastutsumabi annetaan suonensisäisenä infuusiona yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. FinHer-tutkimuksessa trastutsumabia annettiin samanaikaisesti dosetakselin kanssa yhdeksän viikon ajan. Muissa trastutsumabitutkimuksissa lääkettä on annettu useimmiten vuoden ajan. Trastutsumabihoidon optimaalinen pituus ei vielä ole tiedossa, vaan tutkimustyö jatkuu. Trastutsumabista on hiljattain tullut käyttöön myös ihon alle annettava lääkemuoto (15). Trastutsumabi on yleensä hyvin siedetty. Merkittävin haitta on sydämen pumppausvoiman heikkeneminen, jota havaitaan muutamalla prosentilla potilaista. Tästä syystä potilas käy sydämen kaikukuvauksessa tai gammakuvauksessa ennen trastutsumabihoitoa ja hoidon aikana erityisesti yhden vuoden kestoisen hoidon yhteydessä. Tiedossa oleva vakava sydänsairaus on vasta-aihe hoidolle. Hoitamaton verenpaine altistaa trastutsumabiin liittyvälle sydänvauriolle. Trastutsumabin aiheuttama sydänlihasvaurio kuitenkin yleensä korjaantuu, kun hoito lopetetaan. Lopuksi YDINASIAT 88 Rintasyövän hormonireseptoripitoisuuden ja HER2- geenin ilmentymisen perusteella määritetty biologinen alatyyppi ohjaa liitännäislääkehoidon valintaa. 88 Liitännäislääkkeinä käytetään solunsalpaajahoitoja, HER2-positiiviseen rintasyöpään trastutsumabia ja hormonireseptoripositiiviseen syöpään hormonaalisia hoitoja. 8 8 Biologisen rintasyöpätyypin mukaan hoitona voidaan antaa esimerkiksi trastutsumabin ja solunsalpaajien yhdistelmää ja tämän jälkeen hormonaalista hoitoa. Rintasyövän liitännäislääkehoidot suunnitellaan potilaalle yksilöllisesti kasvaimen biologisen alatyypin ja levinneisyyden mukaan potilaan ikä ja muut sairaudet huomioon ottaen. Varhaisvaiheen rintasyövän ennuste on hyvä. Potilasta informoidaan lääkehoitojen tuomasta todennäköisestä ennusteen paranemisesta ja hoitojen haittavaikutuksista. Vahvasti 27 Rintasyövän liitännäislääkehoidot

6 KATSAUS hormonireseptoripositiivisen, luminaalisen A-tyypin rintasyövässä hormonaalinen hoito on solunsalpaajahoitoa tärkeämpi. Hyviä hoitovaihtoehtoja voi olla enemmän kuin yksi, ja niistä keskustellaan ottaen huomioon myös potilaan toiveet. RIIKKA HUOVINEN, dosentti, erikoislääkäri Syöpäklinikka, TYKS PÄIVI AUVINEN, dosentti, apulaisylilääkäri Syöpäkeskus, KYS JOHANNA MATTSON, dosentti, vs. ylilääkäri HEIKKI JOENSUU, professori HYKS Syöpäkeskus SIDONNAISUUDET Riikka Huovinen: Asiantuntijapalkkio (Amgen, Roche), luentopalkkio (Amgen, Astra Zeneca, Bayer, GSK, Janssen, Novartis, Roche), koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (Novartis, Roche) Päivi Auvinen: Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (GSK, Amgen, Roche) Johanna Mattson: Asiantuntijapalkkio (Amgen, Bayer, Roche, Teva Group), luentopalkkio (Astra Zeneca, Novartis, Roche), Koulutus/ kongressikuluja yrityksen tuella (GSK, Novartis, Otsuka Pharma, Pierre Fabre, Roche) Heikki Joensuu: Asiantuntijapalkkio (Genomic Health, BluePrint Medicine) KIRJALLISUUTTA 1. Goldhirsch A, Winer EP, Coates AS, ym. Personalizing the treatment of women with early breast cancer: highlights of the St Gallen International Expert Consensus on the Primary Therapy of Early Breast Cancer Ann Oncol 2013;24: Early Breast Cancer Trialists Collaborative Group (EBCTCG). Effects of chemotherapy and hormonal therapy for early breast cancer on recurrence and 15-year survival: an overview of the randomised trials. Lancet 2005;365: Suomen Syöpärekisteri. cancer.fi/syoparekisteri/. 4. Olivotto IA, Bajdik CD, Ravdin PM, ym. Population-based validation of the prognostic model ADJUVANT! for early breast cancer. J Clin Oncol 2005;23: HALO-ryhmä: Isola J, Saijonkari M, Kataja V, ym. Geeniprofilointitestien merkitys rintasyövän hoidon valinnassa. Suom Lääkäril 2013;68: Suomen Rintasyöpäryhmä ry. Rintasyövän valtakunnallinen diagnostiikka- ja hoitosuositus Dees EC, Davidson NE. Ovarian ablation as adjuvant therapy for breast cancer. Semin Oncol 2001;28: Griggs JJ, Somerfield MR, Anderson H, ym. American Society of Clinical Oncology endorsement of the cancer care Ontario practice guideline on adjuvant ovarian ablation in the treatment of premenopausal women with early-stage invasive breast cancer. J Clin Oncol 2011;29: Pagani O, Regan MM, Walley BA, ym. Adjuvant exemestane with ovarian suppression in premenopausal breast cancer. N Engl J Med 2014;371: Regan MM, Neven P, Giobbie-Hurder A, ym. Assessment of letrozole and tamoxifen alone and in sequence for postmenopausal women with steroid hormone receptor-positive breast cancer: the BIG 1-98 randomised clinical trial at 8 1 years median follow-up. Lancet Oncol 2011;12: Dowsett M, Cuzick J, Ingle J, ym. Metaanalysis of breast cancer outcomes in adjuvant trials of aromatase inhibitors versus tamoxifen. J Clin Oncol 2010;28: Amir E, Seruga B, Niraula S, ym. Toxicity of adjuvant endocrine therapy in postmenopausal breast cancer patients: a systematic review and meta-analysis. J Natl Cancer Inst 2011;103: Davies C, Pan H, Godwin J, ym. Longterm effects of continuing adjuvant tamoxifen to 10 years versus stopping at 5 years after diagnosis of oestrogen receptor-positive breast cancer: ATLAS, a randomised trial. Lancet 2013;381: Köninki K, Tanner M, Auvinen A, ym. HER-2 positive breast cancer: decreasing proportion but stable incidence in Finnish population from 1982 to Breast Cancer Res 2009;11:R Pinto AC, Ades F, de Azambuja E, ym. Trastuzumab for patients with HER2 positive breast cancer: delivery, duration and combination therapies. Breast 2013;22(Suppl 2):S Joensuu H, Bono P, Kataja V, ym. Fluorouracil, epirubicin, and cyclophosphamide with either docetaxel or vinorelbine, with or without trastuzumab, as adjuvant treatments of breast cancer: final results of the FinHer Trial. J Clin Oncol 2009;27: Summary 28 Adjuvant drug therapies for breast cancer Most breast cancers are hormone receptor positive and exhibit a slow growth pattern. Based on biological properties, breast cancers are divided into four different biological subtypes. Furthermore, these subtypes are indicative of the risk of recurrence, which is also influenced by the size of the tumor and extension to lymph nodes. Postoperative adjuvant drug therapy is chosen on the basis of the biological type. Chemotherapy can be used in all subtypes. Hormonal therapies are used exclusively for the treatment of hormone receptor positive breast cancer. Trastuzumab antibody belongs to the treatment of the HER2 positive subtype. R. Huovinen ym.