Bisfosfonaatit ja rintasyöpä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bisfosfonaatit ja rintasyöpä"

Transkriptio

1 Leena Vehmanen ja Tiina Saarto RINTASYÖPÄ Bisfosfonaatit ja rintasyöpä Varhaisvaiheen rintasyövän hoitotulokset ovat viime vuosina parantuneet merkittävästi ja yhä useampi potilas paranee pysyvästi. Monet rintasyövän lääkehoidoista vaikuttavat kuitenkin epäedullisesti luuhun lisäten osteoporoosin ja luunmurtumien riskiä. Levinneessä rintasyövässä tavallisin metastasointipaikka on luusto: 70 %:lle kehittyy luustopesäkkeitä sairauden jossakin vaiheessa. Bisfosfonaatteja on käytetty menestyksekkäästi luustoon levinneen rintasyövän hoidossa jo 25 vuoden ajan. Ne vähentävät haitallisten luustotapahtumien kuten pahanlaatuisen hyperkalsemian, patologisten murtumien ja luustokipujen riskiä sekä hidastavat luustopesäkkeiden kasvua. Bisfosfonaatteja tutkitaan myös varhaisvaiheen rintasyövässä estämään rintasyövän leviämistä luustoon ja parantamaan ennustetta. On jo osoitettu, että bisfosfonaatit hidastavat rintasyövän liitännäishoitojen aiheut tamaa luukatoa ja osteoporoosin kehittymistä. Luuston terveyteen tulisikin kiinnittää huomiota jo rintasyövän varhaisvaiheessa. Luuston terveydellä on suuri merkitys rintasyöpäpotilaille. Levinnyttä syöpää sairastavista 70 %:lle (50 80 %) kehittyy luustoetäpesäkkeitä jossakin sairauden vaiheessa. Tämä on tyypillistä etenkin reseptoripositiivisessa rintasyövässä. Elinaikaennuste luustoon levinneessä rintasyövässä on hyvä, ja arviolta joka kolmas potilas elää yli viisi vuotta luustopesäkkeiden toteamisen jälkeen (Coleman 1997). Jo vuonna 1983 Elomaa ym. osoittivat, että bisfosfonaateilla voidaan vähentää luustoetäpesäkkeiden aiheuttamia komplikaatioita, ja silloisessa pienessä aineistossa bisfosfonaattihoito jopa paransi elinaikaennustetta vähentämällä pahanlaatuiseen hyperkalsemiaan liittyviä kuolemia (Elomaa ym ja 1985). Ensimmäiset bisfosfonaattitutkimukset varhaisvaiheen rintasyövässä käynnistyivät 1980-luvun lopulla. Tavoitteena oli vähentää rintasyövän leviämistä luustoon huolehtimalla luuston kunnosta vanhan siemen ja maaperä -teorian mukaan ja sitä kautta parantaa ennustetta. Tämän teorian mukaan hyväkuntoinen luu olisi vähemmän hedelmällinen maaperä syöpäsoluille. Näissä tutkimuksissa osoitettiinkin bisfosfonaattien vaikuttavan suotuisasti rintasyöpäpotilaiden luuntiheyteen. Bisfosfonaattien vaikutusmekanismit Bisfosfonaatit ovat luonnollisen pyrofosfaatin synteettisiä analogeja. Ne voidaan jakaa kahteen ryhmään: rakenteeltaan luonnollista pyrofosfaattia (klodronaatti ja etidronaatti) muistuttaviin ja aminobisfosfonaatteihin (pamidronaatti, alendronaatti, tsoledronaatti, risendronaatti ja ibandronaatti). Osteoklastien hajottaessa luuta bisfosfonaatit internalisoituvat osteoklastien sisään ja inaktivoivat niitä. Ei-aminobisfosfonaatit metaboloituvat sytotoksiseksi ATP-analogiksi, kun taas aminobisfosfonaatit estävät proteiinien prenylaatiota ja häiritsevät solunsisäistä viestintää. Molemmista on seurauksena osteoklastien inaktivaatio ja apoptoosi ja sitä kautta luun osteoklastivälitteisen resorption esto. Bisfosfonaatit vaikuttavat myös osteoklastien esiasteisiin estäen osteoklastien kypsymistä ja migraatiota sekä epäsuorasti osteoblastien eli luun rakentajasolujen kautta stimuloimalla niitä tuottamaan osteoklasteja inhiboivaa tekijää. Prekliinisissä tutkimuksissa bisfosfonaateilla on osoitettu 1229 Duodecim 2010;126:

2 RINTASYÖPÄ 1230 olevan myös suoraa antituumorivaikutusta etenkin luustossa (Russell ja Rogers 1999, Hiraga ym. 2004). Bisfosfonaatit levinneen rintasyövän hoidossa Bisfosfonaattien käyttö on muodostunut standardihoidoksi pahanlaatuisessa hyperkalsemiassa ja rintasyövän luustoetäpesäkkeiden hoidossa. Yhdessä solunsalpaaja- tai endokriinisen hoidon kanssa ne vähentävät haitallisten luustotapahtumien kuten pahanlaatuisen hyperkalsemian, patologisten murtumien ja luustokipujen riskiä sekä hidastavat uusien luustopesäkkeiden kehittymistä ja vanhojen kasvua luustoon levinneessä rintasyövässä. Systemoidun Cochrane-katsauksen mukaan bisfosfonaatit vähentävät luustotapahtumien riskiä 17 % (Pavlakis ym. 2006). Luustokipua lievittävä teho on kohtalainen ja ilmaantuu 2 3 kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta. Bisfosfonaattien ei ole osoitettu vaikuttavan elinaikaan levinneessä rintasyövässä. Myöskään bisfosfonaattihoidon aloituksesta ennen luustoetäpesäkkeitä muualle levinneessä rintasyövässä ei ole havaittu olevan hyötyä. Vertailevia tutkimuksia eri bisfosfonaateista on vähän, eikä eri valmisteita voida asettaa varmasti paremmuusjärjestykseen. Cochranekatsauksessa todettiin vakuuttavinta näyttöä suoneen annettavien bisfosfonaattien, etenkin tsoledronaatin osalta, mutta tämä perustui lähinnä tutkimusten tasoon ja määrään eikä vertaileviin tutkimuksiin (Pavlakis ym. 2006). Näyttöä luustoetäpesäkkeiden hoidossa on tsoledronaatista, pamidronaatista, ibandronaatista ja klodronaatista. Kahta ensin mainittua annetaan suoneen, klodronaattia suun kautta, ja ibandronaattia kumpaakin kautta. Varmuutta ei ole siitä, milloin bisfosfonaattihoito tulisi aloittaa ja kauanko sitä tulisi jatkaa. Yleinen käytäntö on käynnistää bisfosfonaattihoito heti luustotaudin toteamisen tai viimeistään laajan oireisen luustometastasoinnin yhteydessä. Bisfosfonaattihoitoa jatketaan niin kauan kuin se on potilaan yleistilan kannalta mielekästä luustotaudin etenemisestä huolimatta. Bisfosfonaatit liitännäishoidossa Viimeisten 20 vuoden aikana mielenkiinto on kohdistunut bisfosfonaattien käyttöön rintasyövän liitännäishoidossa. Oraalisesta klodronaatista on julkaistu kolme kontrolloitua tutkimusta, joissa kaikissa annos oli mg ja hoitoaika 2 3 vuotta. Tulokset ovat olleet jonkin verran ristiriitaisia. Diel ym. (1998) osoittivat 302 luuydinpositiivisen rintasyöpäpotilaan aineistossa klodronaatin parantavan merkitsevästi rintasyövän ennustetta. Lääkeryhmässä 4 % ja verrokeista 15 % kuoli seuranta-aikana, ja alustavien kolmen vuoden seurantatulosten mukaan klodronaatti vähensi sekä luusto- että viskeraalimetastasointia. Sittemmin 8,5 vuoden seurannassa etu taudittomassa elinajassa on hävinnyt, mutta kokonaiselinaikaeroa säilyi edelleenkin klodronaattiryhmän eduksi ( Jaschke ym. 2004). HYKS:n 299 kainalopositiivisen rintasyöpäpotilaan aineistossa viiden vuoden seurannassa klodronaatti peräti huononsi erittäin merkitsevästi tauditonta elinaikaa (56 % vs 71 %) ja kokonaiselinaikaennustetta (70 % vs 83 %) (Saarto ym. 2001). Tämä johtui viskeraalimetastasoinnin lisääntymisestä klodronaattiryhmässä. Luustometastasoinnissa ei ollut merkitsevää eroa. Myös tässä tutkimuksessa tulos jonkin verran laimeni kymmenen vuoden seurannassa eikä eroa kokonaiselinajassa ollut enää havaittavissa (Saarto ym. 2004). Powles ym. (2002) ovat julkaisseet suurimman ja ainoan lumekontrolloidun rintasyöpäpotilaan aineiston klodronaattiliitännäishoidosta. Viiden vuoden seurannassa klodronaatti vähensi jonkin verran syövän leviämistä luustoon (9,6 % vs 13,5 %) mutta viskeraalimetastasoinnissa sekä taudittomassa ja kokonaiselinajassa ei ollut merkitseviä eroja (Powles ym. 2006). Tsoledronaatista on julkaistu yksi tutkimus, joka koski premenopausaalisen naisen liitännäishoitoa (ABCSG-12 trial) (Gnant ym. 2009). Liitännäishoitona käytettiin munasarjasuppressiota (LHRH-analogi gosereliini) yhdistettynä tamoksifeeniin tai aromataasinestäjä anastrotsoliin kolmen vuoden ajan. Lisäksi potilaat satunnaistettiin saamaan joko L. Vehmanen ja T. Saarto

3 tsoledronaattia 4 mg kuuden kuukauden välein tai lumetta. Neljän vuoden seurannassa taudittoman elinajan ennuste (54 vs 82 syövän uusiutumaa) oli merkitsevästi parempi tsoledronaattiryhmässä mutta kokonaiselinajassa ei ollut merkitsevää eroa. Tsoledronaattiryhmässä esiintyi vähemmän paitsi luusto- myös viskeraalietäpesäkkeitä, paikallisuusiutumia ja toisen rinnan uusia syöpiä. Tutkimusta on kritisoitu systeemihoidon kokeellisuudesta, sillä LHRH-analogin ja aromataasinestäjän yhdistelmä ei ole käypää hoitoa premenopausaalisilla naisilla. Lisäksi tutkimuksessa ei käytetty solunsalpaajahoitoa, vaikka mukana oli kainalopositiivisia syöpiä, eikä elinaikahyötyä ole ainakaan toistaiseksi pystytty osoittamaan. Tiivistäen voidaan sanoa, että bisfosfonaattien asema rintasyövän liitännäishoidossa on vielä tutkimuksellinen ja jäämme odottamaan meneillään olevien suurten kontrolloitujen tutkimusten valmistumista. Rintasyöpä ja osteoporoosi Rintasyöpään sairastuvien naisten luuntiheys on diagnoosin aikaan tutkimusten mukaan jopa parempi kuin terveiden verrokkien (Ramaswamy ja Shapiro 2003). Sen sijaan rintasyövän sairastaneilla osteoporoosin ja luunmurtumien riski on lisääntynyt. Womens Health Initiative -seurantatutkimuksessa rintasyövän sairastaneiden murtumariski todettiin 15 % suuremmaksi kuin verrokkien (Chen ym. 2005). Rintasyövän hoitojen aiheuttama estrogeeninpuute pienetää luuntiheyttä altistaen osteoporoosille ja murtumille. Solunsalpaajahoito. Liitännäislääkehoitona annettu yhdistelmäsolunsalpaajalääkitys aiheuttaa kahdelle kolmasosalle premenopausaalisista naisista kuukautiskierron päättymisen. Luonnollisen menopaussin jälkeen luuntiheys pienenee 1 2 %:n vuosivauhtia, mutta solunsalpaajahoitoon liittyvä ennenaikainen menopaussi ja estrogeeninpuute aiheuttavat jopa 7 8 %:n menetyksen lannerangan luumassasta ensimmäisen kuukautisten päättymistä seuraavan vuoden aikana (Saarto ym. 1997, Shapiro ym. 2001). Endokriininen hoito. Selektiivinen estrogeenireseptorin muuntaja (SERM) tamoksifeeni vaikuttaa luussa estrogeenin tavoin ja vähentää luuntiheyden menetystä sekä mahdollisesti myös murtumariskiä menopaussin ohittaneilla naisilla (Powles ym. 1996, Saarto ym. 1997, Fisher ym. 1998). Premenopausaalisilla naisilla tamoksifeeni taas ilmeisesti kilpailee endogeenisen estrogeenin kanssa estrogeenireseptoriin sitoutumisesta ja jopa pienentää luuntiheyttä (Powles ym. 1996, Vehmanen ym. 2006). Tamoksifeenin epäedulliset vaikutukset luuntiheyteen premenopausaalisilla naisilla ovat kuitenkin selvästi vähäisemmät kuin solunsalpaajahoitojen aiheuttamaan munasarjasuppressioon liittyvät. Premenopausaalisen naisen hormonireseptoripositiivisen rintasyövän liitännäishoitona käytetään tavallisimmin viiden vuoden pituista tamoksifeenilääkitystä joko yksinään tai yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. Alle 40-vuotiailla suuren uusimisriskin potilailla, joilla on hormonireseptoripositiivinen rintasyöpä, voidaan solunsalpaajahoidon ja tamoksifeenin lisäksi harkita myös munasarjojen toiminnan sammuttamista joko pysyvästi (munasarjojen poistolla tai sädehoidolla) tai tavallisemmin väliaikaisesti ihon alle annettavalla LHRHanalogilla. Hormonihoito tamoksifeenilla ja LHRH-analogilla aiheuttaa kuitenkin lähes 12 %:n pienenemisen lannerangan luuntiheyteen kolmessa vuodessa (Gnant ym. 2007). Menopaussin ohittaneen naisen hormonireseptoripositiivisen rintasyövän hoidossa käytetään nykyään yhä enemmän aromataasinestäjiä (anastrotsoli, letrotsoli ja eksemestaani) joko yksinään tai yhdessä solunsalpaajalääkityksen kanssa, koska ne estävät taudin uusiutumia jopa tehokkaammin kuin tamoksifeeni (Coates ym. 2007, Forbes ym. 2008). Endogeenista estrogeenia syntyy vielä menopaussin jälkeenkin jonkin verran aromataasientsyymin avulla (Geisler ja Lonning 2005). Aromataasinestäjät salpaavat tämän entsyymin toimintaa ja pienentävät veren estrogeenipitoisuuden mittaamattomiin, mikä on edullista rintasyövän hoidon kannalta mutta vaikuttaa epäsuotuisasti luuntiheyteen. Aromataasinestäjiä voidaan käyttää rintasyövän 1231 Bifosfonaatit ja rintasyöpä

4 RINTASYÖPÄ 1232 liitännäishoidossa joko yksinään viiden vuoden ajan tai vaihtovuoroisesti tamoksifeenin kanssa. ATAC-tutkimuksessa verrattiin aromataasinestäjä anastrotsolia ja tamoksifeenia menopaussin ohittaneiden rintasyöpäpotilaiden liitännäishoidossa. Anastrotsolia käyttäneillä luuntiheys pieneni 6,1 % lannerangassa viiden vuoden hormonihoidon aikana, kun taas tamoksifeenia saaneilla se jopa parantui. Normaali luuntiheys hoidon alkaessa suojasi varsinaisen osteoporoosin kehittymiseltä (Eastell ym. 2008). Viiden vuoden hormonihoidon aikana luunmurtumia todettiin merkitsevästi enemmän anastrotsolia käyttäneillä (11 % vs 7,7 %), mutta hormonihoidon päätyttyä erot tasoittuivat (Forbes ym. 2008). BIG tutkimuksessa, jossa verrattiin letrotsolia ja tamoksifeenia liitännäishoidossa, letrotsolin käyttäjillä todettiin merkitsevästi enemmän luuntiheyden pienenemistä ja murtumia (Coates ym. 2007). Vaihtovuoroinenkin hormonihoito vaikuttaa epäedullisesti luustoon. Kun tamoksifeenista siirryttiin muutaman vuoden käytön jälkeen anastrotsoliin (ABCSG-8 ja ARNO- 95) tai eksemestaaniin (IES), osteoporoosi- ja murtumariski lisääntyi verrattuna tamoksifeenia edelleen saaneisiin potilaisiin ( Jakesz ym. 2005, Coombes ym. 2007). MA-17 -tutkimuksessa viiden vuoden tamoksifeenihoidon jälkeen letrotsolilla jatkaneilla todettiin enemmän osteoporoosia kuin lumeryhmässä, mutta murtumariski ei lisääntynyt (Goss ym (taulukko 1). Rintasyöpäpotilaan osteoporoosiriskin arviointi The American Society of Clinical Oncology (ASCO) suosittaa luuntiheysmittausta kaikille yli 65-vuotiaille rintasyöpäpotilaille ja nuoremmillekin, jos osteoporoosiriskin arvellaan olevan suurentunut (Hillner ym. 2003). Luuntiheysmittaukseen tulisi ohjata ne potilaat, joilla on anamneesissa vähäenergiainen murtuma tai muita osteoporoosin riskitekijöitä ja solunsalpaajahoidon tai LHRH-analogilääkityksen myötä varhaisen (alle 45-vuotiaana) Taulukko 1. Aromataasinestäjät (AI), tamoksifeeni (TAM) ja murtumariski. Tutkimus Potilaita Murtumia (%) Julkaisu AI-ryhmässä TAMryhmässä ATAC ,7 Forbes ym BIG ,6 5,8 Coates ym ABCSG-8 ARNO ,0 1,0 Jakesz ym MA ,3 4,6 Goss ym IES ,0 5,0 Coombes ym menopaussin kokeneet sekä aromataasinestäjiä käyttävät rintasyöpäpotilaat. Kaikkia solunsalpaajahoitoa tai tamoksifeenia liitännäishoitona saavia premenopausaalisia naisia sekä aromataasinestäjiä käyttäviä menopaussin ohittaneita tulisi informoida luustoa suojaavista toimenpiteistä, kuten kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista, oikeista liikuntatottumuksista ja tupakoinnin välttämisestä. Suositusten mukaisesti kalsiumia tulisi saada päivittäin mg ja D-vitamiinia IU. Jos alkuvaiheen luuntiheysmittauksessa todetaan osteopenia ( 2,5 < T-luku 1), suositellaan lisäksi kontrollimittausta (1 )2 vuoden kuluttua (Hillner ym. 2003, Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006). Jos rintasyövän liitännäishoitoa saavalla naisella todetaan osteoporoosi (T-luku 2,5), tulisi sekundaariset syyt sulkea pois ennen lääkehoidon aloittamista. Perustutkimuksiin kuuluvat anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi laboratoriokokeista ainakin perusverenkuvan sekä seerumin (ja vuorokausivirtsan) kalsiumin ja seerumin alkalisen fosfataasin määritykset. Lisäksi voidaan harkita mm. seerumin 25-OH-D-vitamiinin ja tyreotropiinin (TSH) mittausta, seerumin ja virtsan proteiinien elektroforeesia sekä keliakian seulontaa (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006, taulukko 2). L. Vehmanen ja T. Saarto

5 Taulukko 2. Osteoporoosin vaaraa naisilla lisäävät tekijät (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006). Varhainen menopaussi ja pitkittynyt amenorrea Hyperprolaktinemia Anoreksia Hyperparatyreoosi, hypertyreoosi, Cushingin tauti Imeytymishäiriöt: laktoosi-intoleranssi, keliakia, mahalaukun poiston jälkitila Tulehdukselliset suolistosairaudet: Crohnin tauti, haavainen koliitti Myelooma Vaikeat munuais- ja maksasairaudet Nivelreuma Tyypin 1 diabetes D-vitamiininpuutos Elinsiirto Aivohalvaus Idiopaattinen hyperkalsiuria Pitkäaikainen oraalinen glukokortikoidihoito Muut lääkehoidot: fenytoiini, karbamatsepiini, suuriannoksinen tyroksiini, aromataasinestäjä, hepariini Bisfosfonaatit ja liitännäishoitojen luustovaikutukset Solunsalpaajahoidon oheen aloitetulla kokeellisella bisfosfonaattilääkityksellä on pyritty estämään ennenaikaiseen menopaussiin liittyvää luuntiheyden pienenemistä. Päivittäin kolmen vuoden ajan käytetty klodronaatti vähensi luuntiheyden pienenemistä ja lannerangan osteoporoosin riskiä (Saarto ym ja 2008, Vehmanen ym. 2001). Kolmen kuukauden välein suoneen annettu tsoledronaatti esti kokonaan solunsalpaajahoitoon liittyvän luuntiheyden laskun (Hershmann ym. 2008, Shapiro ym. 2008). Edellä mainitussa ABCSG-12 -tutkimuksessa hormonihoidon päättyessä gosereliini-tamoksifeeni -ryhmässä lannerangan luuntiheys oli pienentynyt 11,6 % ja gosereliini-anastrotsoli-ryhmässä jopa 17,4 % lähtötilanteeseen verrattuna (Gnant ym ja 2008). Muutokset korjautuivat vain osittain myöhemmän seurannan aikana. Tsoledronaattia saaneilla luuntiheys jopa koheni ja myös osteoporoosin kehittyminen estyi. Z-FAST- ja ZO-FAST-tutkimuksissa selvitettiin tsoledronaatin vaikutusta aromataasinestäjä letrotsolia liitännäishoitona käyttävien menopaussin ohittaneiden naisten luuntiheyteen. Lähes rintasyöpäpotilasta satunnaistettiin aloittamaan puolivuosittaiset tsoledronaatti-infuusiot joko heti hormonihoidon alkaessa ( upfront ) tai vasta luustotapahtuman (murtuma tai luuntiheyden pienenemä -2 SD) yhteydessä ( delayed ). Heti hormonihoidon alkaessa aloitettu tsoledronaattihoito jopa paransi luuntiheyttä, kun taas seurantaryhmässä luuntiheys pieneni. Murtumien määrissä ei ollut eroa. Oraalisista bisfosfonaateista ibandronaatti ja risedronaatti estivät aromataasinestäjä anasrotsoliin liittyvää luuntiheyden pienenemistä (van Poznak ym. 2007, Lester ym. 2008) (taulukko 3). Bisfosfonaatit rintasyöpäpotilaan osteoporoosin hoidossa Bisfosfonaateilla ei ainakaan toistaiseksi ole käyttöaihetta syövän hoitoon liittyvän luukadon estossa. ASCO suosittaa bisfosfonaattihoitoa rintasyövän liitännäishoidossa oleville ainoastaan todetussa osteoporoosissa (Hillner ym. 2003). Sen lisäksi bisfosfonaattihoidon aloitusta tulisi harkita aiemmin pienienergiaisen murtuman saaneelle. Lääkityksen aloittamista puoltavat useat yhtäaikaiset riskitekijät (osteopenia, sukuhistoria, tupakointi, kortikosteroidilääkitys, pieni painoindeksi, aromataasinestäjä tms.) ja korkea ikä. Bisfosfonaattihoidon aloittamista nuorelle premenopausaaliselle naiselle tulisi harkita tarkoin. Bisfosfonaatit säilyvät luussa pitkään eikä niiden turvallisuutta esimerkiksi mahdollisen myöhemmän raskauden aikana ole varmistettu (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006). Rintasyövän sairastaneen naisen osteoporoosin hoitoon suositellaan ensisijaisesti bisfosfonaatteja. Hoitokäytäntö on sama kuin yleisesti osteoporoosissa. Alendronaatti (70 mg) ja risedronaatti (35 mg) suun kautta kerran viikossa otettuna sekä tsoledronaatti 5 mg suoneen annettuna kerran vuodessa vähentävät merkitsevästi sekä nikama- että lonkkamurtumien riskiä osteoporoosipotilail Bifosfonaatit ja rintasyöpä

6 RINTASYÖPÄ Taulukko 3. Bisfosfonaatit ja rintasyövän liitännäishoidon vaikutukset luuntiheyteen. Tutkimus Potilaat Liitännäishoito Bisfosfonaatti Seuranta (kk) CALGB Pre n = 166 NCT Pre n = 85 NO2C1 MACLO ABCSG-12 ReBBeCa Z-FAST Pre n = 170 Pre n = 73 Pre n = 401 n = 87 n = 602 +/ TAM GOS + TAM tai GOS + ANA +/ TAM tai AI LET ZOL 4 mg i.v. 3 kk:n välein tai ei hoitoa ZOL 4 mg i.v. 3 kk välein tai plasebo RIS 35 mg p.o. kerran viikossa tai plasebo CLO 1600 mg p.o. päivittäin tai ei hoitoa ZOL 4 mg i.v. 6 kk välein tai ei hoitoa RIS 35 mg p.o. kerran viikossa tai plasebo Upfront tai delayed ZOL 4 mg i.v. 6 kk välein Vaikutus luuntiheyteen (lanneranka) 12 ZOL: +2,6 % Ei hoitoa: 6,4 % (p<0.0001) 12 ZOL: 0,6 % Lume: 4,1 % 12 RIS: 4,3 % Lume: 5,4 % 36 CLO: 3,4 % Ei hoitoa: 7,4 % (p = 0.003) 36 GOS + TAM + ZOL: +1,4 % GOS + TAM: 11,6 % GOS + ANA + ZOL: 2,6 % GOS + ANA: 17,4 % 12 RIS: +1,2 % Lume: 0,9 % (p < 0,01) 36 Upfront : +1,2 % Delayed : 4,5 % Julkaisu Shapiro ym Hersmann ym Hines ym Vehmanen ym Gnant ym Greenspan ym Brufsky ym ZO-FAST n = 1060 LET Upfront tai delayed ZOL 4 mg i.v. 6 kk:n välein 36 Upfront : +4,4 % Delayed : 4;9 % (p <0,0001) Eidtmann ym SABRE n = 138 ANA RIS 35 mg p.o. kerran viikossa tai lume 12 RIS: +1,71 % Lume: 0,41 % van Poznak ym ARIBON n = 40 ANA IBA 150 mg p.o. kerran kuussa tai lume 24 IBA:+3,0% Lume: 3,2 % (p < 0,01) Lester ym Pre = premenopausaalisia, = postmenopausaalisia, ZOL = tsoledronaatti, RIS = risedronaatti, CLO = klodronaatti, IBA = ibandronaatti, GOS = gosereliini, TAM = tamoksifeeni, AI = aromataasinestäjä, ANA = anastrotsoli, LET = letrotsoli 1234 la (Black ym. 2007, Reid ym. 2008). Ibandronaatti (150 mg suun kautta kerran kuussa tai 3 mg suoneen kolmen kuukauden välein) vähentää ainakin nikamamurtumien riskiä. Kalsium- ja D-vitamiinisubstituutiosta ja säännöllisestä liikunnasta tulee huolehtia. Lääkehoidon tehon seurannassa voidaan käyttää luuston aineenvaihduntaa mittaavia laboratoriokokeita, kuten virtsan NTX:n (kollageeni I:n aminoterminaalinen telopeptidi) tai seerumin PINP:n (prokollageeni I:n aminoterminaalinen propeptidi) määrityksiä ja erityisesti luuntiheysmittausta. DXA-mittaus voidaan tehdä esimerkiksi kahden vuoden kuluttua lääkityksen aloittamisesta, ja luuntiheyden tulisi pysyä ainakin hoitoa edeltäneellä tasolla (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006). Bisfosfonaattihoidon pituus määräytyy yksilöllisesti tehon ja siedettävyyden mukaan. Muut osteoporoosilääkkeet Estrogeeni ei sovellu rintasyövän sairastaneen osteoporoosilääkkeeksi taudin uusiutumisriskiä mahdollisesti lisäävän vaikutuksensa vuoksi. Raloksifeeni on selektiivinen estrogeenireseptorin muuntaja, joka vähentää nikamamurtumien ja rintasyövän riskiä menopaussin ohittaneilla naisilla. Sitä ei kuitenkaan suositella rintasyövän liitännäishoitoa saaneel- L. Vehmanen ja T. Saarto

7 le osteoporoosin hoitoon (Reid ym. 2008). Teriparatidilla, joka on ihon alle annettava rekombinantti ihmisen lisäkilpirauhashormoni (rhpth), on käyttöaihe vaikean osteoporoosin hoidossa. Sitä ei kuitenkaan suositella syövän sairastaneille ja erityisesti sädehoidon saaneille eläinkokeissa ilmenneen osteosarkoomariskin vuoksi. Kalsiumia rakenteeltaan muistuttavaa strontiumranelaattia ei ole tutkittu rintasyövän sairastaneiden hoidossa (Reid ym. 2008). Kalsitoniinia voidaan käyttää osteoporoottisen murtuman aiheuttaman kivun hoitoon (Osteoporoosi: Käypä hoito -suositus 2006). Osteoklastit aktivoituvat ns. RANK-ligandin sitoutuessa reseptoriinsa. Denosumabi on humanisoitu monoklonaalinen vasta-aine, joka sitoutuessaan RANK-ligandiin estää osteoklasti välitteistä luun resorptiota. Ellis ym. (2008) satunnaistivat 250 aromataasinestäjää käyttävää rintasyöpäpotilasta saamaan denosumabia 60 mg ihon alle puolivuosittain kahden vuoden ajan tai lumelääkeryhmään. Kahden vuoden kuluttua denosumabilla hoidetuilla naisilla luuntiheys oli suurentunut lannerangassa 7,6 % lumeryhmään verrattuna. Denosumabin vaikutuksista esimerkiksi immuunijärjestelmään on toivottu lisätietoja, eikä tätä lääkettä ole toistaiseksi hyväksytty kliiniseen käyttöön rintasyöpäpotilailla. Bisfosfonaattien haittavaikutukset Bisfosfonaatit ovat yleisesti hyvin siedettyjä. Oraalisiin lääkemuotoihin voi kuitenkin liittyä ruoansulatuskanavan oireita, kuten närästystä, esofagiittia ja ripulia. Suonensisäisen bisfosfonaatti-infuusion jälkeen esiintyy flunssan kaltaisia oireita ja joskus munuaisten toiminnan heikkenemistä (Conte ja Guarneri 2004). Hypokalsemian varalta suonensisäisten bisfosfonaattien käyttäjille suositellaan kalsium- ja D- vitamiinisubstituutiota. Leukaluun osteonekroosi on bisfosfonaattihoitoon liittyvä vakava komplikaatio, jota kuitenkin esiintyy lähinnä levinnyttä syöpää sairastavilla. Osteoporoosin hoidossa käytettävät lääkeannokset ovat pienempiä ja osteonekroosin kehittymisenkin todennäköisyys on pieni. Hampaisto on YDINASIAT 88Levinnyttä rintasyöpää sairastavista 70 %:lle kehittyy luustopesäkkeitä sairauden jossakin vaiheessa. 88Bisfosfonaatit vähentävät metastasointiin liittyvien luustokomplikaatioiden riskiä. 88Monet rintasyövän lääkehoidoista pienentävät luuntiheyttä lisäten osteoporoosin ja luunmurtumien riskiä. 88Rintasyövän sairastaneen osteoporoosia voidaan hoitaa ja tulevaisuudessa mahdollisesti ehkäistäkin bisfosfonaattilääkityksellä. kuitenkin hyvä hoitaa kuntoon ennen bisfosfonaattihoidon aloitusta (Nurmenniemi ym. 2007). Hyvin harvinaisena haittavaikutuksena bisfosfonaattihoitoa saavilla potilailla on todettu epätyypillisiä reisiluun murtumia. Lopuksi Rintasyövän liitännäislääkehoitoa suositellaan, mikäli uusimisriskin arvellaan ylittävän 10 % diagnoosia seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa Suomessa rintasyöpään vuosittain sairastuvista yli naisesta saa solunsalpaajalääkitystä, endokriinista hoitoa tai molempia. Liitännäishoitojen aiheuttamaa luuntiheyden pienenemistä on tutkimusten puitteissa voitu vähentää ja jopa estää bisfosfonaattilääkityksellä. Luuntiheyttä suurentavasta lääkityksestä on kuitenkin hyötyä ainoastaan, jos sen avulla voidaan myös estää murtumia, eikä tällaista näyttöä ole vielä saatu. Luustolääkkeiden vaikutuksesta murtumariskiin ja mahdollisesti rintasyövän ennusteeseenkin saataneen lähivuosina lisätietoa useista käynnissä olevista tutkimuksista. TIINA SAARTO, dosentti, ylilääkäri LEENA VEHMANEN, LT, erikoislääkäri HYKS:n syöpätautien ja sädehoidon klinikka HUS 1235 Bifosfonaatit ja rintasyöpä

8 RINTASYÖPÄ 1236 Kirjallisuutta Forbes JF, Cuzick J, Buzdar A, Howell A, Tobias JS, Baum M. Effect of anastrozole and tamoxifen as adjuvant treatment for early-stage breast cancer: 100-month analysis of the ATAC trial. Lancet Oncol 2008;9: Black DM, Delmas PD, Eastell R, ym. Once-yearly for treatment of postmenopausal osteoporosis. N Engl J Med 2007;356: Brufsky AM, Bosserman LD, Caradonna RR, ym. Zoledronic acid effectively prevents aromatase inhibitor-associated bone loss in postmenopausal women with early breast cancer receiving letrozole: Z-FAST Study 36-month follow-up results. Clin Breast Cancer 2009:9: Chen Z, Maricic M, Bassford TL, ym. Fracture risk among breast cancer survivors: results from the Women s Health Initiative Observational Study. Arch Intern Med 2005;165: Coates AS, Keshaviah A, Thurlimann B, ym. Five years of letrozole compared with tamoxifen as initial adjuvant therapy for postmenopausal women with endocrinereponsive early breast postmenopausal women with endocrine-reponsive early breast cancer: update of study BIG J Clin Oncol 2007;25: Coleman RE. Skeletal complications of malignancy. Cancer 1997;80 (suppl): Conte P, Guarneri V. Safety of intravenous and oral bisphosphonates and compliance with dosing regimens. Oncologist 2004; 9 (suppl 4): Coombes RC, Kilburn LS, Snowdon CF, ym. Survival and safety of exemestane versus tamoxifen after 2 3 years tamoxifen treatment (Intergroup Exemestane Study): a randomised controlled trial. Lancet 2007;369: Diel I, Solomayer E, Costa SD, ym. Reduction in new metastases in breast cancer with adjuvant clodronate treatment. N Engl J Med 1998;339: Eastell R, Adams JE, Coleman RE, ym. Effect of anastrozole on bone mineral density: 5-year results from the anastrozole, tamoxifen, alone or in combination trial. J Clin Oncol 2008;26: Eidtmann H, Bundred NJ, DeBoer R, ym. The effect of zoledronic acid on aromatase inhibitor associated bone loss in postmenopausal women with early breast cancer receiving adjuvant letrozole: 36 months follow-up of ZO-FAST. 31 st SABCS 2008; Abstract 44. Ellis GK, Bone HG, Chlebowski R, ym. Randomized trial of denosumab in patients receiving adjuvant aromatase inhibitors for nonmetastatic breast cancer. J Clin Oncol. 2008;26: Elomaa I, Blomqvist C, Gröhn P, ym. Long-term controlled trial with diphosphonate in patients with osteolytic bone metastases. Lancet 1983;1: Elomaa I, Blomqvist C, Porkka L, ym. Diphosphonates for osteolytic metastases. Lancet 1985;1: Fisher B, Costantino JP, Wickerham DL, ym. Tamoxifen for prevention of breast cancer: report of the national surgical adjuvant breast and bowel project P-1 study. J Natl Cancer Inst 1998;90: Geisler J, Lonning PE. Endocrine effects of aromatase inhibitors and inactivators in vivo:review of data and method limitations. J Steroid Biochem Mol Biol 2005;95: Gnant M, Mlineritsch B, Luschin-Ebengreuth G, ym. Zoledronic acid prevents cancer treatment induced bone loss in premenopausal women receiving adjuvant endocrine therapy for hormone-responsive breast cancer: A report from the Austrian Breast and Colorectal Cancer Study Group. J Clin Oncol 2007;25: Gnant MF, Mlineritsch B, Luschin-Ebengreuth G, ym. Adjuvant endocrine therapy plus zoledronic acid in premenopausal women with early-stage breast cancer: 5-year follow-up of the ABCSG-12 bonemineral density substudy. Lancet Oncol 2008;25: Gnant M, Mlineritsch B, Schippinger W. Endocrine therapy plus zoledronic acid in premenopausal breast cancer. N Engl J Med 2009;360: Goss, PE, Ingle, JN, Martino, S, ym. Randomized trial of letrozole following tamoxifen as extended adjuvant therapy in receptor-positive breast cancer: updated findings from NCIC CTG MA.17. J Natl Cancer Inst 2005;97: Greenspan S, Bhattacharya RK, Sereika S, Brufsky A, Vogel VG. Prevention of bone loss in survivors of breast cancer: a randomized, double-blind, placebo-controlled clinical trial. J Clin Endocrinol Metab 2007;92: Hershmann DL, McMahon DJ, Crew KD, ym. Zoledronic acid prevents bone loss in premenopausal women undergoing adjuvant chemotherapy for early-stage breast cancer. J Clin Oncol 2008;26: Hiraga T, Williams PJ, Ueda A, ym. Zoledronic acid inhibits visceral metastases in the 4 T1/luc mouse breast cancer model. Clin Cancer Res 2004;10: Hillner BE, Ingle JN, Chlebowski RT, ym. American Society of Clinical Oncology 2003 update on the role of bisphosphonates and bone health issues in women with breast cancer. J Clin Oncol 2003;21:40 2. Hines SL, Mincey BA, Sloan JA, ym. Phase III randomized, placebo-controlled, double-blind trial of risedronate for the prevention of bone loss in premenopausal women undergoing chemotherapy for primary breast cancer. J Clin Oncol 2009;27: Jakesz R, Jonat W, Gnant M, ym. Switching of postmenopausal women with endocrine-responsive early breast cancer to anastrozole after 2 years adjuvant tamoxifen: Combined results of ABCSG trial 8 and ARNO-95 trial. Lancet 2005;366: Jaschke A, Baster G, Solomayer E, ym. Adjuvant clodronate treatment improves the overall survival of primary breast cancer patients with micrometastases to bone marrow a longtime follow-up. ASCO 2004 (abstract 529), 9a. Lester J, Dodwell D, Purohit OP, ym. Use of monthly oral ibandronate to prevent anastrozole-induced bone loss during adjuvant treatment for breast cancer: Twoyear results from the ARIBON study J Clin Oncol 2008;26: No 15S. Osteoporoosi [verkkodokumentti]. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Petri Nurmenniemi, Pekka Hannonen ja Veikko Tuovinen. Bisfosfonaattilääkitykseen liittyvä leukojen osteonekroosi. Duodecim 2007;123: Pavlakis N, Schmidt R and Stockler M. Bisphosphonates for breast cancer. The Chochrane database of systemic reviews. The Chocrane library, Volume (3), Powles T, Paterson S, Kanis JA, ym. Randomized, placebo-controlled trial of clodronate in patients with primary operable breast cancer. J Clin Oncol 2002;20: Powles T, Paterson A, McCloskey E, ym. Reduction in bone relapse and improved survival with oral clodronate for adjuvant treatment of operable breast cancer. Br Ca Res Treat 2006;8:R13. Powles TJ, Hickish T, Kanis JA, Tidt A, Ashley S. Effect of tamoxifen on bone mineral density measured by dual-energy X-ray absorptiometry in healthy premenopausal and postmenopausal women. J Clin Oncol 1996;14: Ramaswamy B, Shapiro CL. Osteopenia and osteoporosis in women with breast cancer. Semin Oncol 2003;30: Reid DM, Doughty J, Eastell R, ym. Guidance for the management of breast cancer treatment-induced bone loss: a consensus position statement from a UK Expert Group. Cancer Treat Rev 2008;34 Suppl 1:S3 18. Rintasyövän hoito ja seuranta [verkkodokumentti]. Käypä hoito-suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Rintasyöpäryhmä ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Russell RG and Rogers MJ. Bisphosphonates: from the laboratory to the clinic and back again. Bone 1999;25: Saarto T, Blomqvist C, Välimäki M, Mäkelä P, Sarna S, Elomaa I. Chemical castration induced by adjuvant cyclophosphamide, methotrexate, and fluorouracil L. Vehmanen ja T. Saarto

9 chemotherapy causes rapid bone loss that is reduced by clodronate: a randomized study in premenopausal breast cancer patients. J Clin Oncol 1997;15: Saarto T, Blomqvist C, Välimäki M, Sarna S, Elomaa I. Clodronate improves bone mineral density in postmenopausal breast cancer patiens treated with adjuvant antioestrogens. Br J Cancer 1997;75: Saarto T, Blomqvist C, Virkkunen P, ym. Adjuvant clodronate treatment does not reduce the frequency of skeletal metastases in node-positive breast cancer patients: 5-year results of a randomized controlled trial. J Clin Oncol 2001;19:10 7. Saarto T, Blomqvist C, Virkkunen P, ym. Ten-year follow-up of a randomized controlled trial of adjuvant clodronate treatment in node-positive breast cancer patients. Acta Oncol 2004;43: Saarto T, Vehmanen L, Blomqvist C, Elomaa I. Ten-year follow-up of 3 years of oral adjuvant clodronate therapy shows significant prevention of osteoporosis in early-stage breast cancer. J Clin Oncol 2008;26: Shapiro CL, Manola J, Leboff M. Ovarian failure after adjuvant chemotherapy is associated with rapid bone loss in women with early-stage breast cancer. J Clin Oncol 2001;19: Shapiro CL, Halabi S, Gibson G, ym. Effect of zoledronic acid (ZA) on bone mineral density (BMD) in premenopausal women who develop ovarian failure (OF) due to adjuvant chemotherapy (AdC): First results from CALGB trial J Clin Oncol 2008;26:abstr 512. Van Poznak C, Hannon RA, Clack G, ym. The SABRE (Study of Anastrazole with the Bisphosphonate RisedrontE) study: 12-month analysis. Breast Cancer Res Treat 2007;101:Abstract 502. Vehmanen L, Elomaa I, Blomqvist C, Saarto T. Tamoxifen treatment after adjuvant chemotherapy has opposite effects on bone mineral density in premenopausal patients depending on menstrual status. J Clin Oncol 2006;24: Vehmanen L, Saarto T, Elomaa I, ym. Long-term impact of chemotherapyinduced ovarian failure on bone mineral density (BMD) in premenopausal breast cancer patients. The effect of adjuvant clodronate treatment. Eur J Cancer 2001;37: Sidonnaisuudet Tiina Saarto: osallistunut työnantajan määräämänä ulkomaisiin kongresseihin lääkeyritysten rahoittamana ja osallistunut Amgenin advisory board:iin syyskuussa Leena Vehmanen: osallistunut työnantajan määräämänä ulkomaisiin kongresseihin lääkeyritysten rahoittamana ja osallistunut lääkealan yrityksen koulutuksen suunnitteluun (AstraZeneca) Summary Bisphosphonates and breast cancer In recent years, treatment outcome of early-stage breast cancer has significantly improved, with an increasing number of patients healing up permanently. Many of the drug therapies for breast cancer, however, have an unfavorable effect on the bone, increasing the risk of osteoporosis and bone fractures. In disseminated breast cancer the most common sites of metastasis are the bones. Bisphosphonates have been successfully applied to the treatment of bone-metastasized breast cancer already for 25 years. They decrease the risk of detrimental bone events such as malign hypercalcemia, pathologic fractures and skeletal pains, and slow down the growth of skeletal metastases Bifosfonaatit ja rintasyöpä

Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi

Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi Rintasyöpäpotilaan osteoporoosi Gynaecologi Practici ry 20.5.2011 Helsinki Riikka Huovinen Dosentti, erikoislääkäri TYKS Syöpätautien klinikka Dosentti, LT, syöpätautien erikoislääkäri Päätoimi Erikoislääkäri,

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO 18.11.2014 Anna-Mari Koski Luennon rakenne 1. Osteoporoosilääkityksen indikaatiot 2. Lääkehoidon valinta 3. Lääkehoidon kesto Osteoporoosin kokonaisvaltainen hoito Kalsium D- vitamiini

Lisätiedot

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Sisätau6en ja endokrinologian erikoislääkäri LT, dosenc: Tampereen yliopisto Päätoimi: oyl, TAYS, sisätau6en vastuualue Osallistunut

Lisätiedot

Luusto on yleinen etäpesäkepaikka etenkin

Luusto on yleinen etäpesäkepaikka etenkin Katsaus Bisfosfonaatit syöpäpotilaiden hoidossa Esa Jantunen ja Eero Kumpulainen Bisfosfonaatit ovat synteettisiä pyrofosfaatin johdoksia, jotka hakeutuvat luustoon ja estävät osteoklastien välittämää

Lisätiedot

Syöpäpotilaan luunhoito

Syöpäpotilaan luunhoito Syöpäpotilaan luunhoito Petteri Hervonen Syöpätautien el, LT Oyl, HYKS Syöpäkeskus 18.4.2018 ja 26.4.2018 Syöpäpotilaan luunhoito Eturauhassyöpäpotilaan luunhoito Hormonaalinen liitännäishoito Levinneen

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Lääkehoito lonkkamurtumien sekundaaripreventiossa. Tuula Pekkarinen LT, dosentti, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri

Lääkehoito lonkkamurtumien sekundaaripreventiossa. Tuula Pekkarinen LT, dosentti, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Lääkehoito lonkkamurtumien sekundaaripreventiossa Tuula Pekkarinen LT, dosentti, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sidonnaisuudet Luentopalkkiot (Amgen, Eli Lilly, Novo Nordisk), matka-, majoitus-

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2. Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.2010 Osteoporoosin lääkehoito Mitä pitempi kokemus, sitä skeptisempi suhtautuminen

Lisätiedot

NK6QA Luuntiheysmittaus

NK6QA Luuntiheysmittaus MENETELMÄOHJE 1 (5) NK6QA Luuntiheysmittaus 1. YLEISTÄ Osteoporoosi eli luukato voi johtua monista sairauksista ja riskitekijöistä ja niiden yhteisvaikutuksesta. Osteoporoosi johtaa luunmurtumiin, pituuden

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS

OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS Olli Simonen 15.6.2017 Heinola KÄYPÄ HOITO SUOSITUKSEN TERVEYSPOLIITTISENA TAVOITTEENA: ON VÄHENTÄÄ MURTUMIEN ILMAANTUVUUTTA JA MÄÄRÄÄ JA SITEN EDISTÄÄ YKSITTÄISEN IHMISEN

Lisätiedot

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Näkökohtia osteoporoosista Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Osteoporoosin määritelmä Osteoporoosissa alttius pienienergiaisille murtumille on lisääntynyt luukudoksen mikrorakenteen

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9. LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.2015 KOODIT NK6PA Luun tiheysmittaus, 1 kohde ilman lausuntoa, Pt-LuuTih1

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN HOITO. Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala

OSTEOPOROOSIN HOITO. Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala OSTEOPOROOSIN HOITO Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala LUENNON RAKENNE 1. Osteoporoosin ehkäisy ja perushoito 2. Luulääkkeet a. Teho b. Toteuttaminen c. Sivuvaikutukset 3. Osteoporoosin hoidon

Lisätiedot

Osteoporoosin hoito tutkimuksen ja pitkän kokemuksen valossa

Osteoporoosin hoito tutkimuksen ja pitkän kokemuksen valossa kättä pidempää Matti J. Välimäki professori, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri, tutkija HYKS, endokrinologian klinikka Lääkärikeskus Aava matti.valimaki@hus.fi Osteoporoosin hoito tutkimuksen

Lisätiedot

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:

Lisätiedot

Osteoporoosin lääkehoito

Osteoporoosin lääkehoito 47. Osteoporoosin lääkehoito Osteoporoosin lääkehoito Luu on metabolisesti aktiivinen kudos, joka muodostuu orgaanisesta aineksesta (kollageeni, mukopolysakkaridit ja mukoproteiinit) sekä mineraaleista.

Lisätiedot

Rintasyövän liitännäislääkehoidot

Rintasyövän liitännäislääkehoidot Riikka Huovinen, Päivi Auvinen, Johanna Mattson ja Heikki Joensuu KATSAUS Rintasyövän liitännäislääkehoidot Suurin osa rintasyövistä on hormonireseptoripositiivisia ja kasvutavaltaan hitaita. Biologisten

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden Ajankohtaista Toimitus Osteoporoosi Periaatteet Osteoporoosin ehkäisyn ja hoidon tavoite on murtumien ehkäisy (reisiluu, ranne, olkavarsi ja nikamat). Hoidosta hyötyvät eniten potilaat, joilla on jo ollut

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen potilasversio VASTUUN RAJAUS Käypä hoito -suositukset

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2017 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu 25.1.2017 / Julkaistu Ibrance 75 mg, 100 mg, 125 mg kovat kapselit, Pfizer Limited

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa

Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa Katsaus Liisa Sailas syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri KYS, Syöpäkeskus liisa.sailas@kuh.fi Pirjo Leinonen Terveyskeskuslääkäri Nurmeksen terveysasema Rintasyöpäpotilaan seuranta terveyskeskuksessa

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

HIV, antiretroviraaliset lääkkeet. Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010

HIV, antiretroviraaliset lääkkeet. Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010 HIV, antiretroviraaliset lääkkeet ja luusto Matti Ristola HIV-koulutus, Biomedicum 4.2.2010 HIV ja luusto Osteopenia ja osteoporoosi D-vitamiini Aseptinen luunekroosi Osteoporoosille altistavia tekijöitä

Lisätiedot

Liite II. Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet valmisteyhteenvetojen ja pakkausselosteiden muuttamiselle

Liite II. Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet valmisteyhteenvetojen ja pakkausselosteiden muuttamiselle Liite II Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet valmisteyhteenvetojen ja pakkausselosteiden muuttamiselle 217 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista,

Lisätiedot

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta.

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta. Osteoporoosifoorumi, Helsinki 22.05.2014 Luuntiheysmittaus Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry S-posti: harri.sievanen@uta.fi 1 Johdannoksi Evidence-based

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN HOITO TÄNÄÄN

OSTEOPOROOSIN HOITO TÄNÄÄN Marjo Tuppurainen Professori ma. Naistentautien- ja synnytysklinikka, KYS ja Luu- ja rustotutkimusyksikkö, Itä-Suomen yliopisto OSTEOPOROOSIN HOITO TÄNÄÄN 20.5.2011 Osteoporoosin hoidon kulmakivet Kaatumisten

Lisätiedot

KUKKARO KIINNI. Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu

KUKKARO KIINNI. Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu KUKKARO KIINNI Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu Pauliina Tamminen, omahoidon koordinaattori, Suomen Luustoliitto ry TAUSTAA #kukkarokiinni #hoitamattomuudenhinta 18

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Osteoporoosi. Matti J. Välimäki AJANKOHTAISTA LÄÄKÄRIN KÄSIKIRJASTA

Osteoporoosi. Matti J. Välimäki AJANKOHTAISTA LÄÄKÄRIN KÄSIKIRJASTA Matti J. Välimäki AJANKOHTAISTA LÄÄKÄRIN KÄSIKIRJASTA Keskeistä n ehkäisyn ja hoidon tavoite on murtumien ehkäisy. n ehkäisyssä väestötasolla keskeistä on kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista

Lisätiedot

Suomessa todetaan vuosittain yli 30 000 osteoporoottista

Suomessa todetaan vuosittain yli 30 000 osteoporoottista Estrogeeni Luut murtuvat ilman estrogeenia Marja Komulainen, Marjo Tuppurainen ja Heikki Kröger Estrogeeni on elintärkeä aine luulle. Vaihdevuosi-iässä naisen estrogeenituotannon vähentyessä luuntiheys

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Päivitetty 24.4.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Marja-Kaisa Koivula FT, dosentti, sairaalakemisti 22.5.2014 Esityksen sisältö Mitä luun aineenvaihdunnalla tarkoitetaan? Mitä ovat

Lisätiedot

OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO

OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO OSTEOPOROOSI JA OMAHOITO Satakunnan sairaanhoitopiirin reumayhdyshenkilöt 12.5.2016 Vuojoen kartano Omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen, Suomen Luustoliitto ry SISÄLTÖ Luusto Osteoporoosi Murtumat

Lisätiedot

Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos

Lisätiedot

Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen , versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen , versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femar 2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen 18.7.2016, versio 5.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Rintasyöpä on maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

MITEN TULKITSEN LUUNTIHEYSMITTAUSTA?

MITEN TULKITSEN LUUNTIHEYSMITTAUSTA? MITEN TULKITSEN LUUNTIHEYSMITTAUSTA? Arja Uusitalo, Dosentti, m.a. professori, oyl, HUS-Kuvantaminen, Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede 13.9.2016 7.9.2016 1 OIKEAN TULKINNAN EDELLYTYS ON LAADUKAS

Lisätiedot

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja

Lisätiedot

Osteoporoosin hoito lääkkein. Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014

Osteoporoosin hoito lääkkein. Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014 Osteoporoosin hoito lääkkein Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti 22.5.2014 Luun aineenvaihdunta osteoporoosissa A. Luun syöjäsolut kiinnittyvät luun pintaan B. Ne hajottavat normaalia enemmän luuta ja muodostavat

Lisätiedot

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan 26.11.2013 Ossi Riekkinen, tj. Bone Index Oy Osteoporoosi Osteoporoosi = luukato sairaus Luun määrä vähenee ja luun rakenne heikkenee

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,

Lisätiedot

Levinneen rintasyövän hoito

Levinneen rintasyövän hoito Johanna Mattson ja Riikka Huovinen KATSAUS Levinneen rintasyövän hoito Levinnyt rintasyöpä on edelleen parantumaton sairaus, vaikka sen hoitoon on viime vuosina tullut useita uusia tehokkaita lääkkeitä.

Lisätiedot

Espoossa ) Perjeta-liitännäishoidon hoidollinen arvo

Espoossa ) Perjeta-liitännäishoidon hoidollinen arvo Espoossa 19.10.2018 Roche Oy:n kommentteja Fimean 4.10.2018 julkaisemaan arviointiraporttiin pertutsumabin hoidollisesta ja taloudellisesta arvosta HER2-positiivisen varhaisvaiheen rintasyövän liitännäishoidossa

Lisätiedot

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät. Seulonta. Epidemiologia

Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät. Seulonta. Epidemiologia Käypä hoito -suositus Hoitosuositustyöryhmä Kohderyhmät Hoitosuositus on tarkoitettu sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon. Sen avulla pyritään parantamaan osteoporoosin diagnostiikkaa

Lisätiedot

Osteoporoosi. Osteoporoosin diagnoosi

Osteoporoosi. Osteoporoosin diagnoosi Niina Matikainen Osteoporoosi Vastaanotollesi saapuu 68-vuotias nainen, jonka selkä kipeytyi äkillisesti ikkunanpesusankoa nostaessa kaksi kuukautta aiemmin. Siitä alkaen intensiivinen kipu on vaatinut

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN?

IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN? IÄKKÄÄN OSTEOPOROOSIN HOITO MITÄ, KENELLE JA KUINKA PITKÄÄN? Lassi Nelimarkka, LT Kliininen opettaja Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Turun yliopisto, kliininen laitos, sisätautioppi VSSHP,

Lisätiedot

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS

XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti

Lisätiedot

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla?

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Heikki Joensuu ylilääkäri, Syöpätautien klinikka, HYKS, ja professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto EUROCARE-4 tutkimus Syöpäpotilaiden eloonjääminen

Lisätiedot

Iän vaikutus luun tiheyteen. Osteoporoosilääkkeet. Osteoporoosin määritelmä. Luuntiheysmittaukset (DEXA) (lanneranka, reisiluun yläosa)

Iän vaikutus luun tiheyteen. Osteoporoosilääkkeet. Osteoporoosin määritelmä. Luuntiheysmittaukset (DEXA) (lanneranka, reisiluun yläosa) Iän vaikutus luun tiheyteen Osteoporoosilääkkeet Professori Eero Mervaala Biolääketieteen laitos, farmakologia Helsingin yliopisto Osteoporoosin määritelmä Luuntiheysmittaukset (DEXA) (lanneranka, reisiluun

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011

PYLL-seminaari 30.3.2011 PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa

Lisätiedot

Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka. Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos.

Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka. Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos. Osteoporoosi ja osteoporoosin diagnostiikka Seppo Kivinen, LKT, prof. Synnytys- ja naistentautien erik.lääkäri,dos. Osteoporoosin Käypähoitosuositus 24.4.2014 Suosituksella pyritään parantamaan osteoporoosin

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY. Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY. Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO KEHITTYY Olli Simonen Erikoislääkäri, Suomen Osteoporoosiyhdistyksen puheenjohtaja OSTEOPOROOSI ON MURTUMATAUTI (OSTEOPOROOSIN HEIKENTÄMÄ LUU MURTUU TAVALLISTA HERKEMMIN) OSTEOPOROOSIMURTUMA

Lisätiedot

NEWS. N o 2/15. Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa

NEWS. N o 2/15. Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa NEWS S U O M E N R I N TA S Y Ö P Ä RY H M Ä RY N o 2/15 F I N N I S H B R E A S T C A N C E R G RO U P Pääkirjoitus: SOLDista BOLDiin! s.3 HEiKKi joensuu 10 kysymystä rintakirurgian koulutuksesta Suomessa

Lisätiedot

Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited.

Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited. Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Ospemifeeni Pirjo Inki / Kirjoitettu 4.11.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Senshio 60 mg kalvopäällysteinen tabletti, Shionogi Limited. Ospemifeeni on

Lisätiedot

This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Kustantajan versio. 2.674Mb View/Open Author(s):

This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Kustantajan versio. 2.674Mb View/Open Author(s): This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere Kustantajan versio 2.674Mb View/Open Author(s): Vaarala, Markku; Kähkönen, Esa; Viitanen, Jouko; Taari,

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Päivitetty 24.4.2014, kohdennetut päivitykset 29.6.2015 (s.

Lisätiedot

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Valmistaudu vaihdevuosiin 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Menopaussi keskimäärin 45-58 v, keski-ikä 51v. aiemmin jos munasarjat poistettu, säde- tai solusalpaajahoidon jälkeen tupakointi varhentaa 1-2

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot. Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain)

Julkisen yhteenvedon osiot. Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain) VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä (käyttöaiheittain) Käyttöaihe/kohderyhmä Ilmaantuvuus ja esiintyvyys Kohdeväestön demografiset tiedot ikä, sukupuoli, rotu/etninen

Lisätiedot

FORSTEO 20 mikrogrammaa/80 mikrolitraa, injektioneste, liuos esitäytetyssä kynässä.

FORSTEO 20 mikrogrammaa/80 mikrolitraa, injektioneste, liuos esitäytetyssä kynässä. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI FORSTEO 20 mikrogrammaa/80 mikrolitraa, injektioneste, liuos esitäytetyssä kynässä. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi annos sisältää 20 mikrogrammaa teriparatidia. Yksi

Lisätiedot

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta?

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Tomi Mikkola! Helsinki University Central Hospital! Department of Obstetrics and Gynecology! Helsinki, Finland!! Hormonihoito - Heilurin liike Government Labels Estrogen

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta?

Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Mitä pitäisi tietää rintasyövän hoidosta ja seurannasta? Suomen yleislääkäriyhdistys 13.05.2016 Päivi Salminen-Peltola osastonylilääkäri HUS Hyvinkään sairaala Sisältö Lähettäminen ja tutkimukset perusterveydenhuollossa

Lisätiedot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

BISFOSFONAATTIHOIDOT LAPSILLA

BISFOSFONAATTIHOIDOT LAPSILLA BISFOSFONAATTIHOIDOT LAPSILLA Huhtala, Juho LK Syventävien opintojen tutkielma Lääketieteen tutkinto-ohjelma Lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopisto 08/2018 Marja Ojaniemi, DOS, EL, LT OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Urologisten syöpien palliatiivinen hoito. Jouni Huuskonen, LT Urologi 8.5.2014

Urologisten syöpien palliatiivinen hoito. Jouni Huuskonen, LT Urologi 8.5.2014 Urologisten syöpien palliatiivinen hoito Jouni Huuskonen, LT Urologi 8.5.2014 Eturauhanen (ja munuainen) Eturauhassyövän kulku Kuolema PSA taso / tauti taakka Diagnoosi ja primaarihoito Paikallinen tauti

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi

Käypä hoito -suositus. Osteoporoosi Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Päivitetty 24.4.2014, kohdennetut päivitykset 29.6.2015 (s.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Pyöreä, kaksoiskupera, lähes valkoinen päällystetty tabletti, jonka toisella puolella on merkintä 7663.

VALMISTEYHTEENVETO. Pyöreä, kaksoiskupera, lähes valkoinen päällystetty tabletti, jonka toisella puolella on merkintä 7663. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Aromasin 25 mg tabletti, päällystetty 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Vaikuttava aine: eksemestaani. Yksi päällystetty tabletti sisältää 25 mg eksemestaania.

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 7 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Annostus Ibandronihapon suositeltu annos on 3 mg injektiona laskimoon 15-30 sekunnin kuluessa kolmen kuukauden välein.

Annostus Ibandronihapon suositeltu annos on 3 mg injektiona laskimoon 15-30 sekunnin kuluessa kolmen kuukauden välein. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Bondenza 3 mg injektioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi esitäytetty ruisku, jossa on 3 ml injektionestettä, sisältää 3 mg ibandronihappoa (vastaten 3,375

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Miehen rintasyöpä. Riskitekijät. Oireet, diagnostiikka ja levinneisyys

Miehen rintasyöpä. Riskitekijät. Oireet, diagnostiikka ja levinneisyys Johanna Mattson ja Leena Vehmanen Rintasyöpä on miehillä harvinainen. Sairauden diagnoosi saattaa viivästyä, koska lääkäri tai potilas eivät osaa sitä epäillä. Käytettävissä oleva tieto perustuu taudin

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö n Luukudos ja luun elinkaari n Osteoporoosin

Lisätiedot

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Novartis Finland Oy Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Tämä potilasopas on tarkoitettu osteoporoosia sairastaville potilaille, joilla on suurentunut luunmurtumariski ja jotka saavat Aclasta-hoitoa.

Lisätiedot

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka

HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut

Lisätiedot

Jos olet sairastunut rintasyöpään. Syövän nimeäminen. Aluksi rintasyövästä saatu tieto tuntuu hämmentävältä. Rinnan osat

Jos olet sairastunut rintasyöpään. Syövän nimeäminen. Aluksi rintasyövästä saatu tieto tuntuu hämmentävältä. Rinnan osat SUOIMI Jos olet sairastunut rintasyöpään Jos olet sairastunut rintasyöpään, sinulla ja läheisilläsi on varmasti paljon kysymyksiä sairaudestasi. Olet saanut tämän potilasohjeen hoitavalta lääkäriltäsi.

Lisätiedot

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi ja murtumariski Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi Luuston sairaus, jolle on ominaista pieni luumassa (tiheys) ja luukudoksen rakenteen rappeutuminen sekä näistä johtuva luun lujuuden

Lisätiedot

Arvoituksellinen Pagetin tauti. Marja Hietarinta

Arvoituksellinen Pagetin tauti. Marja Hietarinta Luusairaudet Arvoituksellinen Pagetin tauti Marja Hietarinta Kuuluisan englantilaisen kirurgin Sir James Pagetin mukaan nimetyssä Pagetin taudissa on kyse luukudoksen paikallisesta häiriöstä. Luussa on

Lisätiedot

Mitä uutta rintasyövästä

Mitä uutta rintasyövästä Mitä uutta rintasyövästä Onkologiapäivät 2013 31.8.2013 Käsiteltäviä aiheita Neoadjuvanttihoidot NOAH-studyn pitkäaikaistulokset Adjuvanttihoidot Tamoksifeeni 5v. vs. 10 v. HERA-tutkimuksen päivityksiä

Lisätiedot

Mitä uutta rintasyövästä. Onkologiapäivät

Mitä uutta rintasyövästä. Onkologiapäivät Mitä uutta rintasyövästä Onkologiapäivät 2013 31.8.2013 Käsiteltäviä aiheita Neoadjuvanttihoidot NOAH-studyn pitkäaikaistulokset Adjuvanttihoidot Tamoksifeeni 5v. vs. 10 v. HERA-tutkimuksen päivityksiä

Lisätiedot

Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella

Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella Maakuntakierrokselle Priorisoidaan eli OYS kirurgian klinikka tutkii ja hoitaa Murtumahoitaja seuloo osastojen potilaat (myöh. dg:lla):

Lisätiedot

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi 1 (5) LUUNTIHEYSMITTAUS Hakusanat/synnyymit: fysilgia, steprsi, luukat, DEXA, DXA, luuntiheys, murtuma, lnkkamurtuma, T-scre, Z-scre, murtumariski, seulnta, D-vitamiini. 1. YLEISTÄ Osteprsi eli luukat

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Kivessyövän hoidossa tapahtuu

Kivessyövän hoidossa tapahtuu Kivessyövän hoidossa tapahtuu S. Jyrkkiö, Tyks Onkologiapäivät 30.8.2014 Kivessyöpä yleistyy Nordcan database/ylönen O. 1 ST I kivessyöpä: seuranta tai adj hoito? 2 Seminoma ST I SWENOTECA tulokset V 2007-2010

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

Fysioterapian vaiku0avauus

Fysioterapian vaiku0avauus Fysioterapian vaiku0avauus Tomi Mikkola! HYKS, NaiS!! Sidonnaisuudet Luento-/konsultaatiopalkkiot:!!Abbot, Astellas Pharma, Boston Scientific, Contura! Käypä Hoito työryhmän jäsen (2011)! Virtsankarkailu

Lisätiedot

Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta

Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta Rintasyövän nykyaikainen hoito ja seuranta One fits all vai Räätälöity hoito Rintasyöpä Suomessa Rintasyöpään sairastui 2007 4142 suomalaista naista ja 16 miestä Hoitotulokset ovat kansainvälisestikin

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot