Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eilavaaran kirje oheismateriaalina."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Pertti Eilavaara on lähettänyt Kittilän kunnalle, kunnanjohtaja Kyösti Torn ber gil le osoitetun kirjeen, joka on päivätty Kirjeen asiana on: Lasku 2: maksumuistutus 7 (numeroidut) ja li sälas ku. Kirjeen viitteenä on: Osin laskun 1 peruuttaminen ja osin lasku 2 ja sen muistutuskirjeet. Lisälaskun kohde 2 alun perin summaltaan 5040 euroa ilman vii västys kor koa ja perintäkuluja. Eilavaaran kirjeessä todetaan; kuten alun perin laskun 2 liitteessä on to det tu vahvistetulla tekstillä laskun 2 toimenpiteistä tehdään li sä lasku, jos kunta ei maksa vaaditulla tavalla laskua 1 ja 2 määräaikaan men nes sä. Kunta ei ole maksanut laskua 2015 toimenpiteiden jälkeen, tehnyt sii tä päätöstä tai käsitellyt sitä millään tavoin. Eilavaaran kirjeen mukaan kunta saa laskun 2 lausuntojen laa ti mises ta perusteetonta etua ilman lisälaskua. Lausuntoja on pyy tä nyt/tilan nut sähköpostilla kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunta on laa ti nut suoraan niiden pohjalta muokkaamansa, tilanteen mukaiset kun nan hal li tuk sen hyväksymät lausunnot hallinto-oikeudelle. Asia on täl tä osin selvä ja kuntaa sitova. Lisälasku on 960. Lasku koostuu valituksen kohteena olevien to siseik ko jen tuntemiseen ja muu siihen liittyvä asiaan ja taustaan pereh ty mi nen ja kolme tuntia oikeustapausten lisähakuun ja tulkintaan lau sun nois sa esitetyllä tavalla ja aiempaa perusteellisemmalla ta valla. Laskun yhteenveto viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen on 7101,60. Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

2 Vt. kunnanjohtaja Timo Kurulan esteellisen ollessa esittelijänä toimii hal lin to joh ta ja. Hallintojohtaja: Kunnanhallitus päättää, että Pertti Eilavaaran lisälaskua 2 li sä las kuineen, viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen ei makseta. Kittilän kunnalle ei ole saapunut kirjeessä mainittua laskua tähän men nes sä ( ). Lasku käy ilmi Eilavaaran kirjeestä , josta mm. esittelijä on saanut tiedon kesäkuussa Kittilän kunta ei ole tilannut laskussa mainittuja lausuntoja. Asiassa ei ole tehty päätöstä kunnanhallituksen tai viranhaltijan toimesta. Yksit täi sel lä luottamushenkilöllä ei ole toimivaltaa tilata kunnan puo lesta palveluja ja tehdä hankintoja. Kittilän kunnalle ei ole toimitettu laskussa mainittuja asiakirjoja. Asiakir jat eivät ole olleet esittelijän käytettävissä kirjeessä mainittua asiaa valmisteltaessa. Käytettävissä olevilla tiedoilla ei ole mahdollista maksaa laskua. Päätös: Vt.kunnanjohtaja Timo Kurula palasi kokoukseen klo 15:27 ja pyysi pe rus te lua hallintojohtaja Esa Mäkisen väittämään Timo Kurulan esteel li syy des tä tämän pykälän käsittelyssä. Hallintojohtaja Esa Mä kinen viittasi Keskusrikospoliisin meneillä olevaan tutkintaan pe rus teena esteellisyyteen. Timo Kurula poistui klo 15:29 kokouksesta ja viittasi perusteenaan hal lin to lain 28 kohtaan 7. Merkittiin, että Tarmo Salonen oli ilmoittanut :n 227 kohdalla es teelli syy ten sä myös tähän asiaan ja oli poissa kokouksesta tämän py kälän käsittelyn ajan. Tarmo Salosen tilalla on varajäsen Antti Pekkala. Pekka Rajala esitti asian palauttamista valmisteluun ja että käy tetään selvityksessä apuna lakiasiaintoimisto Jarmo Junturaa. Merja Kor va ja Raili Fagerholm kannattivat Pekka Rajalan esitystä. Tuula Mertaniemi esitti Ahti Ovaskaisen kannattamana, että asian kä sit te lyä jatketaan. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty kak si kannatettua hallintojohtajan esityksestä poikkeavaa esitystä joten on äänestettävä.

3 Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala teki seuraavan ää netysesi tyk sen joka hyväksyttiin: Ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät jaa. Ne jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun äänestävät ei. Äänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä, kuusi (6) ei-ääntä ja yksi (1) tyhjä. Jaa-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei -ääniä an toi vat: Raili Fagerholm, Sakari Kautto, Merja Korva, Vil ho Molkosel kä, Vuokko Mäntymaa ja Pekka Rajala. Tyhjää äänesti Ant ti Pek ka la. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi pu heen joh tajan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi. Esa Mäkinen ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteensä. Perustelut pöytäkirjan liitteenä. Tuula Mertaniemi ilmoitti eriävän mielipiteen perustuen esittelijän esityk seen. Ahti Ovaskainen ilmoitti eriävän mielipiteen perustuen esittelijän esityk seen. Esa Mäkinen poistui kokouksesta klo 15:43. Antti Pekkala poistui kokouksesta klo 15:44. Khall Pertti Eilavaara on lähettänyt Kittilä kunnalle päivätyt kolme asiakirjaa, jotka sisältävät lähetekirjeen, laskun 2/2015, joka on osoi tet tu: Kittilän kunnanhallitus, kunnanjohtaja Kyösti Tornberg. Las kun mukaan se on laadittu , lähetetty ja lä hetet ty uudelleen pyynnöstä sekä päivätyn, kunnal le aikaisemmin saapuneen laskun 2 maksumuistutuksen ja li sälas kun. Kittilän kunnalle on osoitettu lasku määrältään 5040 ja siihen liit tyvä lisälasku 960, viivästyskorkoja 621,60 ja perintä- ja mak sumuis tu tus ku lu ja 480, yhteensä 7101,60. Lasku 2 liittyy kirjallisten lausuntoluonnosten laatimiseen kun nan johta jan irtisanomista koskeviin valituksiin Pohjois-Suomen hal lin to-oikeu del le.

4 Eilavaaran kirjeen , jossa asiana lasku 2: maksumuistutus 7 (numeroidut) ja lisälaskun mukaan lausuntoja on pyytänyt/tilannut säh kö pos til la kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunta on laatinut suo raan niiden pohjalta muokkaamansa, tilanteen mukaiset kun nanhal li tuk sen hyväksymät lausunnot hallinto-oikeudelle. Asia on tältä osin selvä ja kuntaa sitova. Liitteenä lähetekirje, lasku 2 ja laskun 2 maksumuistutus 7 ja li sä lasku. Hallintojohtaja: Kunnanhallitus päättää, että Pertti Eilavaaran laskua 2, li sä las kuineen, viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen ei makseta. Kittilän kunta ei ole tilannut laskussa ja kirjeessä mainittuja lau sun toja. Asiassa ei ole tehty hankintapäätöstä kunnanhallituksen tai vi ranhal ti jan toimesta. Yksittäisellä luottamushenkilöllä ei ole toimivaltaa ti la ta palveluja tai tehdä hankintoja kunnan puolesta. Eilavaara ei ole toimittanut Kittilän kunnalle laskussa mainittuja asiakir jo ja. Asiakirjat eivät ole olleet valmistelijan ja esittelijän käytössä val mistel taes sa ja esiteltäessä lausuntoa Pohjois-Suomen hal lin to-oi keudel le kunnanjohtajan irtisanomista koskeviin valituksiin. Käytettävissä olevilla tiedoilla ei ole mahdollista maksaa laskua. Asian enempi selvittäminen asianajotoimiston avulla on tarpeetonta ja aiheuttaa kunnalle turhia kustannuksia. Päätös: Esteellisyyksiä käsitelty Khall kohdalla seuraavasti: "Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula ilmoitti olevansa asianosaisena esteel li nen :ien 250, 251, 252 ja 253 käsittelyyn perustuen hallintolain 28 7 momenttiin ja poistui kokouksesta näiden asioiden käsittelyn ajak si. Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen ilmoitti jääväävänsä it sen sä :ien 250, 251, 252 ja 253 käsittelystä varovaisuussyistä. Hänen tilal le kokoukseen tuli varajäsen Antti Pekkala klo 15:07." Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala esitti jäsen Vuokko Män ty maan kannattamana seuraavaa: "Kunnanhallitus on päättänyt, palauttaa asian val miste luun ja käyttää selvityksessä apuna Asianajotoimisto Juntura Oy:tä. Asia on siirretty Asianajotoimisto Juntura Oy:n selvitettäväksi. Sel vi-

5 tys on vielä kesken. Esitän asian käsittelyn siirtämistä seuraavaan kokoukseen , jolloin asianajotoimiston selvitys on valmis ja kun nan hal lituk sen jäsenillä on laajempi materiaali ja kannanotot käytettävissään pää tök sen teon pohjana." Kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsen Ahti Ovas kaisen kannattamana käsittelyn jatkamista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty kak si hallintojohtajan esityksestä poikkeavaa esitystä. Rajala teki seu raa van hyväksytyn äänestysehdotuksen: Ne, jotka kannattavat Tuula Mertaniemen esitystä eli asian käsittelyn jat ka mis ta, äänestävät "jaa". Ne, jotka kannattavat Pekka Rajalan esitystä eli asian käsittelyä seuraa vas sa kunnanhallituksen kokouksessa, äänestävät "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja seitsemän (7) ei-ään tä. Jaa-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei-ääniä an toi vat: Sakari Kautto, Vilho Molkoselkä, Vuokko Mäntymaa, Pekka Rajala,Yrjötapio Kivisaari, Antti Pekkala, Marita Toivanen. Kunnanhallituksen päätökseksi tuli kunnanhallituksen pu heen joh tajan esitys, eli asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen. Hallintojohtaja Esa Mäkinen ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen. Kunnanhallituksen jäsenet Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen ilmoit ti vat eriävän mielipiteensä esittelijän esitykseen perustuen. Khall Hallintojohtaja: Uudistan esitykseni Khall Päätös: Esteellisyyksiä käsitelty Khall kohdalla seuraavasti: "Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula ilmoitti olevansa asianosaisena esteel li nen tämän pykälän ja 269 käsittelyyn perustuen samaan perus te luun kuin edellisessäkin kokouksessa eli hallintolain 28 7 moment tiin ja poistui kokouksesta näiden asioiden käsittelyn ajaksi. Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen poistui tämän asian ja 269 käsittelyn ajaksi varovaisuussyistä. Paikalle saapui varajäsen Antti Pekkala näiden asioiden käsittelyn

6 ajak si." Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala esitti, että asia palau te taan valmisteluun. Jäsen Vuokko Mäntymaa kannatti Rajalan esi tys tä. Jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsen Ahti Ovaskaisen kannattamana, et tä asia käsitellään esittelijän esityksen mukaisesti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty hal lin to joh ta jan esityksestä poikkeava esitys, joten on äänestettävä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn ää nestys esi tyk sen: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät jaa. Ne, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, äänestävät ei. Äänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä, kuusi (6) ei-ääntä ja yksi (1) tyhjä. Jaa-ääniä antoivat: Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei-ääniä an toi vat: Raili Fagerholm, Sakari Kautto, Merja Korva, Vilho Molkosel kä, Vuokko Mäntymaa ja Pekka Rajala. Tyhjää äänesti Antti Pek ka la. Kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan valmis te luun kunnes saadaan asianajotoimisto Junturalta Oy:ltä lau sunto. Hallintojohtaja Esa Mäkinen ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen. Jäsenet Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen ilmoittivat eriävän mieli pi teen sä esittelijän esitykseen perustuen.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Pertti Eilavaara

Lisätiedot

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Kunnanhallitus 304 11.09.2017 Kunnanhallitus 310 18.09.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 285 11.09.2017 Kunnanhallitus 308 18.09.2017 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall 15.8.2017 251 ja 4.7.2017 227 451/00/2013 Khall 11.09.2017 285 (Lisätietoja:

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena

Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 19/2017 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 29.08.2017 klo 15:00-16:59 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 268 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 188 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 15 12.05.2014 Tilapäisen valiokunnan perustaminen 150/01.01/2014 Khall 05.05.2014 188 Kittilän kuntaan on toimitettu kahdenkymmenenneljän (24) val tuu tetun

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall 09.05.2017 130 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn laillisuusvalvonta Toimikunta Kvalt 29.2.2016 1 11.01.2017 19 Kunnanhallitus 15 17.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2016 71 "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko Kunnanhallitus 492 08.12.2014 Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko 451/00/2013 Khall 492 Kittilän kunnanvaltuusto on 17.11.2014 59 päättänyt irtisanoa kunnan

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 8/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika Tiistai 31.10.2017 klo 14:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Valtuustoryhmät ovat ilmoittaneet kokoontuvansa seuraavasti: Kunnantalolla 31.10.2017:

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS Kunnanhallitus 366 10.11.2015 Kunnanvaltuusto 64 16.11.2015 Kunnanhallitus 402 08.12.2015 Kunnanhallitus 412 22.12.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus 18 04.01.2016 Kaupunginhallitus 33 18.01.2016 Kaupunginhallitus 143 11.04.2016 Sivistyslautakunta 72 10.05.2016 Kaupunginhallitus 189 23.05.2016 Kaupunginhallitus 277 05.09.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 Kunnanhallitus Aika Keskiviikko 17.02.2016 klo 15:00-16:38 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL Kaupunginhallitus 311 07.10.2016 Kaupunginvaltuusto 72 31.10.2016 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/01.01.01/2016 KHALL 07.10.2016 311 Kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi, kun kau pun gin

Lisätiedot

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. )

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. ) Kunnanhallitus 422 27.10.2014 Kunnanhallitus 456 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 52 17.11.2014 Tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 269/02.02.00/2014 Khall 27.10.2014 422 Kuntalain 66

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus 18 04.01.2016 Kaupunginhallitus 33 18.01.2016 Kaupunginhallitus 143 11.04.2016 Sivistyslautakunta 72 10.05.2016 Kaupunginhallitus 189 23.05.2016 Kaupunginhallitus 277 05.09.2016 Laurin

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 79 16.03.2015. Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran lasku 451/00/2013

Kunnanhallitus 79 16.03.2015. Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran lasku 451/00/2013 Kunnanhallitus 79 16.03.2015 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran lasku 451/00/2013 Khall 79 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaara on toimittanut Kittilän kunnal le 7.1.2015 päivätyn laskun.

Lisätiedot

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen Kunnanhallitus 202 17.10.2016 Valtuusto 66 31.10.2016 Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1093/00.00.01/2016 KHALL 202 17.10.2016 Uuden kuntalain (410/2015) 16 :ssä

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanvaltuusto 27 29.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Hakuaika päättyy

Hakuaika päättyy Kunnanhallitus 381 07.11.2017 Kunnanhallitus 446 28.11.2017 Kunnanhallitus 451 05.12.2017 Kunnanvaltuusto 93 13.12.2017 Vs. kunnanjohtajan virka 55/01.01.01/2015 Khall 07.11.2017 381 Kittilän kunnassa

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen Kunnanhallitus 250 15.08.2017 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen 29.5.2017 27 55/01.01.01/2015 Khall 15.08.2017 250 (Lisätietoja:

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 27 Perusturvajohtaja Tuulikki Louet-Lehtoniemen

Otsikko Sivu 27 Perusturvajohtaja Tuulikki Louet-Lehtoniemen KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 Kunnanvaltuusto Aika Maanantai 25.04.2016 klo 16:00-16:18 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Perusturvajohtaja Tuulikki Louet-Lehtoniemen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 Kunnanhallitus 80 16.03.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 43/10.00.02/2012 Khall 80 Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2012

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si Kiteen kaupungin 36 16.05.2017 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 152 22.05.2017 Kaupunginhallitus 236 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 58 21.08.2017 Kiteen kaupungin hallintosääntö Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00)

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00) KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 1/2018 1 Tekninen lautakunta Aika 12.01.2018 klo 12:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00) Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanhallitus 164 23.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston kokouksen. 4 koollekutsuminen 362 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistö

Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston kokouksen. 4 koollekutsuminen 362 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistö KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 24/2017 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 24.10.2017 klo 18:37-21:27 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 268 29.10.2012 Kunnanhallitus 273 31.10.2012 Kunnanhallitus 276 05.11.2012 Valtuusto 51 12.11.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2014-2015 taloussuunnitelma 2725/13/130/2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2009 48 Sivistyslautakunta 28.04.2009 Aika 28.04.2009 klo 18:07-18:32 Paikka Lautakuntien kokoushuone Viilari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot