Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2015/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE / /2014 SOSTE / 564/36.906/2009 SOSTE Valmistelija perusturvajohtaja Kaisu Norrkniivilä: Sosiaali- ja terveyslautakunta on kilpailuttanut vanhusten päi vä keskus toi min nan. Päätöksestä kuitenkin valitettiin mark ki na oi keu teen, joka kumosi päätöksen jääviyteen liittyen. Markkinaoikeus edel lyt ti, että jos palvelu hankitaan edelleen ostopalveluna, se täy tyy kilpailuttaa uudelleen. Tämän jälkeen on kilpailuttamisen si jaan suunniteltu päiväkeskustoiminnan järjestämistä kaupungin oma na toimintana siten, että tilat toimintaa varten vuokrataan Tor nion Sairaskotisäätiöltä ja työntekijät ovat kaupungin työntekijöitä. Tilojen vuokraamisesta ja muustakin toiminnan järjestämisestä on neu vo tel tu Tornion Sairaskotisäätiön edustajien kanssa ja neu vot teluis sa on löydetty yhteinen näkemys. Tornion Sairaskotisäätiö on saanut tilojen rakentamiseen Ra ha-au tomaat ti yh dis tyk sen avustusta ja tilojen käyttöä sitovat RAY:n ohjeet ja määräykset. Raha-automaattiyhdistyksen tar kas ta ja Arto Pohtamo on ilmoittanut, että päiväkeskustoiminnan siir tä mi nen kaupungin omaksi toiminnaksi on mahdollinen eikä johda avus tus ten takaisinperintään. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asiasta ohjeen, jonka mukaan tilojen vuokraaminen kau pun gil le on mahdollista. Edellytyksenä on, että toiminta on edel leen avustusten käyttötarkoituksen mukaista ja että vuok ra so pi mus tehdään todellisten kustannusten pohjalta. Tornion Sairaskotisäätiön kanssa käydyissä neuvotteluissa, joissa oli läsnä Tornion Sairaskotisäätiöltä Tuomo Hokkinen ja Anneli Lam pinen ja Tornion kaupungilta Kaisu Norrkniivilä ja Merja Ha lo nen on sovittu esitettäväksi seuraavaa: - tilojen vuokraamisesta laaditaan vuokrasopimus, jossa mää ri te tään vuokra ja vuokrasopimukseen kuuluvat kiinteistömenot. Vuok ra so pimuk seen on määritelty tilojen yhteiskäyttö so tain va li dien

2 päiväsairaalan ja palveluasuntojen saunotuksen kanssa. Päi vä sairaa la toimii 4 päivänä viikossa (5 asiakasta) eli 20 hoi to päi vää viikossa. Päiväkeskus toimii 5 päivänä viikossa (15 asiakasta) eli 75 hoitopäivää viikossa. Tällöin päiväsairaalan osuus hoi to päi vis tä on 21,05%. Kun otetaan lisäksi huomioon Tornion Sai ras ko ti sää tiön palveluasuntojen asukkaiden tilan iltakäyttö, sovittiin vuok ra kus tannus ten jakoprosentiksi 25%/75%. - kiinteistömenoihin ei ole otettu huomioon siivouskuluja, mutta vuokraan on sovittu sisältyvän myös siivous. Tällä kom pen soi daan sitä, että Tornion Sairaskotisäätiö voi käyttää kahden työn te ki jän päiväkeskustoiminnasta yli jäävää työaikaa muualla ta los sa. Päiväkeskuksen varsinainen toiminta-aika on 6 tuntia/pv ja työn te kijät ovat kokoaikaisia. - päiväkeskustoiminta järjestetään tiloissa kaupungin omana toi minta na ja kaupunki vatsaa kaikista toiminnan kustannuksista ku ten henkilöstömenot, tarvikemenot, pesulakulut, matkat. - kaupunki ottaa nykyisen päiväkeskuksessa työskentelevän hen kilös tön palvelukseensa ns. vanhoina työntekijöinä palkka- ja lo maetuuk si neen. Siirtyvät työntekijät ovat sosionomi Anne Ka de ni us, määräaikainen työsopimus asti, kuntohoitaja Jaana Lantto, fysioterapeutti (kodinhoitaja, kuntohoitaja) Anne Ollitervo. - päiväkeskuksen asiakkaiden ateriapalvelut ostetaan Tornion Sairas ko ti sää tiöl tä, ateriapaketin (aamupala, lounas, päiväkahvi) hin ta on 9,69 euroa vuonna sopimus palvelun järjestämisestä tehdään määräaikaisena ajalle Näillä järjestelyillä päiväkeskuksessa voi käydä 15 asiakasta /pv eli 75 asiakasta/vko. Tällä hetkellä Saarenvireen päi vä kes kuk ses sa on 10 asiakasta/pv eli 50 asiakasta/vko. Eli päi vä kes kus paik ko ja voidaan lisätä 25/viikko. Vuokrasopimus. PALVELUALUEEN PÄÄLLIKKÖ KAISU NORRKNIIVILÄ: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää: 1. vuokrata tilat vanhusten päiväkeskustoiminnan järjestämistä varten Tornion Sairaskotisäätiöltä ja hyväksyy liitteenä olevan vuok ra sopi muk sen ajalle päiväkeskus toimii viitenä päivänä viikossa ja asiakkaita on 15/pv. Päiväkeskuksen toiminnassa on kesällä n. neljän viikon ja jou lun aikaan n. kahden viikon tauko. 3. valita vanhusten päiväkeskuksen työntekijöiksi fysioterapeutin toimeen Anne Ollitervon ja kuntohoitajan toimeen Jaana Lanton ajal le

3 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: ja sosionomin toimeen Anne Ka deni uk sen ajalle Työntekijöillä on vastaavaksi ajak si työloma Tornion Sairaskotisäätiöltä. 4. esittää henkilöstöjaostolle, että edellä mainitut työntekijät pal kataan Tornion kaupungin työntekijöiksi ns. vanhoina työn te ki jöi nä palkka- ja lomaetuuksineen. SOSTE Valmistelija perusturvajohtaja Leena Karjalainen: Tornion hyvinvointipalvelut on vuokrannut Tornion sai ras ko ti sää tiöl tä tilat päiväkeskustoimintaa varten Se on tarkoitettu henkilöille, jotka tar vit se vat runsaasti apua kotona selviytymiseen ja joiden kotona sel viy ty mis tä voidaan tukea. Toiminta tukee myös omaishoitajien jak sa mis ta. Päiväkeskuksessa työskentelee kolme määräaikaista työn te ki jää. Päiväkeskuksessa on ollut kävijöitä 75 asiakasta / vk. Vuokrasopimus ja sopimus huoneiston käytöstä, kunnosta, kun nossa pi dos ta ja muutostöistä. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy tilojen vuokraamisen Tor nion sairaskotisäätiöltä päiväkeskustoimintaa varten vuodeksi SOSTE Valmistelija talouspäällikkö Merja Halonen: Tornion kaupunki on vuokrannut Tornion Sairaskotisäätiöltä tilat vanhus ten päiväkeskustoimintaa varten ajalle ja Päiväkeskustoimintaan on va rat tu määrärahat vuodelle 2015, joten Tornion Sai ras ko ti sää tiöl tä tulisi

4 vuokrata tilat ajalle Vuok ra so pi mus esi tyk sen sisältö ja vuokran suuruus on sama kuin vuonna Vuokrasopimus Valmistelijan esitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vuokrata Tornion Sai ras ko tisää tiöl tä tilat vanhusten päiväkeskustoimintaa varten ja hy väk syy liitteenä olevan vuokrasopimuksen ajalle SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen. Satu Marin poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi palvelualueen päällikön tekemän päätösesityksen. SOSTE Valmistelija talouspäällikkö Merja Halonen: Tornion kaupunki on vuokrannut Tornion Sairaskotisäätiöltä tilat vanhus ten päiväkeskustoimintaa varten lähtien. Vuok ra so pimuk set on tehty määräaikaisina. Päiväkeskustoimintaan on va rat tu vuoden 2016 talousarvioon määrärahat siten, että toi min taa jatketaan Tornion Sairaskotisäätiön tiloissa. Tornion Sai ras ko ti säätiön toimitusjohtaja on toimittanut ajalle vuokrasopimusesityksen, minkä sisältö on sama kuin vuon na 2015, mutta kuukausivuokran suuruus on 6,05 %:ia alem pi kuin vuonna Kuukausivuokran alenemiseen on vai kut ta nut kiinteistön hoitokulujen aleneminen. Vuokrasopimus Valmistelijan esitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vuokrata Tornion Sai ras ko tisää tiöl tä tilat vanhusten päiväkeskustoimintaa varten ja hy väk syy liitteenä olevan vuokrasopimuksen ajalle

5 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen. Satu Marin poistui kokouksesta palvelussuhdejäävinä ja Kaisa Juu so yhteisöjäävinä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajak si.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET SEKÄ NIMIKEMUUTOKSET

HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET SEKÄ NIMIKEMUUTOKSET Sosiaali- ja terveysltk 145 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 155 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET SEKÄ NIMIKEMUUTOKSET 712/02.02.00/2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

A 1 Yli esteiden Nimi

A 1 Yli esteiden Nimi A Yli esteiden Nimi Ym-py-röi oi-ke-a lu-ku. Käy-tä ku-vi-a las-ke-mi-sen tu-ke-na. Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Vä-ri-tä oi-ke-a mää-rä.

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) Tekninen lautakunta 166 26.08.2014 Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) 5583/14.06/2014 Tela 166 Baidel Oy /Harri Havila on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Kunnossapitoavustukset 2015

Kunnossapitoavustukset 2015 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 10 16.06.2015 Kunnossapitoavustukset 2015 722/10.03.01/2014 YKSTJ 16.06.2015 10 Yksityistieavustuksiin on osoitettu vuoden 2015 talousarviossa 239.080 euroa. Määrärahasta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut Perusturvalautakunta 115 19.12.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut 364/13.139/2013 Perusturvalautakunta 115 Kustannusten nousun vuoksi tarkistetaan sosiaali- ja terveys palvelujen mak su ja. Päätösehdotus:

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen Kunnanhallitus 44 14.01.2013 Perusturvalautakunta 56 02.12.2015 Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen 56/01.010/2013 Sosltk 18.12.2012 67 Nakkilan kunnan

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen Tekninen lautakunta 119 24.03.2015 Tekninen lautakunta 344 27.10.2015 Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen 202/62.621/2014 TL 119 Selostus: Savonlinnan kaupunki

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 139 21.04.2015

Tekninen lautakunta 139 21.04.2015 Tekninen lautakunta 139 21.04.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Jorma Kajannon valituksesta 27.2.2015 koskien teknisen lautakunnan päätöstä 13.1.2015 16, Kerosärkän alueella sijaitsevien

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Kainuun Soten avustuspäätökseen 12.3.2014 64/Kajaanin Päiväkeskus ry

Oikaisuvaatimus Kainuun Soten avustuspäätökseen 12.3.2014 64/Kajaanin Päiväkeskus ry Hallitus 64 12.03.2014 Hallitus 126 14.05.2014 Oikaisuvaatimus Kainuun Soten avustuspäätökseen 12.3.2014 64/Kajaanin Päiväkeskus ry 107/02.02 05 01/2014 H 64 (Valmistelija: terveysjohtaja Mauno Saari ja

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1. Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014 Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.2015 351/00.01.02/2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.09.2014 110

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset Tekninen lautakunta 39 07.04.2015 Tekninen lautakunta 51 05.05.2015 Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset 2918/10.00.02/2013 Tekla 07.04.2015 39

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa.

Fysioterapiapalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta on käytetty vuonna 2012 noin 87 000 euroa. Perusturvalautakunta 7 19.11.2013 Perusturvalautakunta 5 25.03.2014 Perusturvalautakunta 6 24.11.2015 Fysioterapiapalvelujen hankinta 179/06.04.02/2009 Perla 19.11.2013 7 Valmistelija: Talouspäällikkö

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74

Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirto Juuan rengasvesiosuuskunnalle. Tekn.ltk 18.12.2014 74 Tekninen lautakunta 74 18.12.2014 Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 76 16.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 27.04.2015 Kunnanhallitus 239 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 47 26.10.2015 Juuan vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus Konserni- ja henkilöstöjaosto 31 03.11.2015 Kaupunginhallitus 81 11.04.2016 Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus 332/5.52.525/2010 Konserni- ja henkilöstöjaosto 03.11.2015

Lisätiedot

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO Kaupunginhallitus 257 07.10.2015 Kaupunginhallitus 332 25.11.2015 Kaupunginhallitus 8 03.02.2016 8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma

Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma Yhdyskuntalautakunta 8 27.01.2016 Yhdyskuntalautakunta 30 20.04.2016 Yhdyskuntalautakunta 39 25.05.2016 Yhdyskuntalautakunta 74 12.10.2016 Tilapalvelun vuoden 2016 investointien lopullinen käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen Koulutuslautakunta 30 12.04.2016 Koulutuslautakunta 44 24.05.2016 Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen 359/12.00.05/2015 Koulutuslautakunta 12.04.2016 30 Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot