Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä 460/ /2013, 43/ /2012 Khall Kunnanvaltuutettu Marita Toivanen on tehnyt kysymyksen Levi Magic Oy:n laskuista. Kittilän kunta on maksanut Levi Magic Oy:n laskun ,90, joka liittyy Koutalaki I-vaiheen kauppasummaan. Kit tilän kunta on maksanut Levi Magic Oy:n laskun ,61 + alv ,33, joka liittyy Koutalaki II-vaiheen kauppa sum maan. Kun laskujen maksamisesta on päätetty kunnanhallituksen ko kouksis sa, on esittelijä esittänyt laskuja maksettaviksi seuraavin pe rustein: - Valtuusto on :n 54 kohdalla päättänyt myydä Levi Norths tar Oy:lle Kittilän kunnan Sirkan kylässä sijaitsevan Kou ta kumpu tilan sekä noin 1,4 hehtaarin suuruisen määräalan Kou ta la ki tilasta. Lisäksi valtuusto on päättänyt, että valtuuston päätöksen :n 107 ja kunnanhallituksen päätöksen :n 185 mukaisesti Levi Magic Oy:lle maksetaan 10 % alueen kaup pahin nas ta eli 1,4 miljoonaa markkaa. Maksu suoritetaan vaiheittain kaup po jen toteuduttua. - Levi Magic Oy:lle maksettava 10 % palkkio perustuu kun nan valtuus ton päätöksen lisäksi kunnan ja Levi Magic Oy:n väliseen yk sityis oi keu del li seen sopimukseen. ( kunnanhallitus 244). Valtuutettu Tarmo Salonen on tehnyt kunnanhallitukselle oi kai su vaati muk sen laskun I osalta ja valtuutettu Torsti Patakangas laskun II osal ta. Kunnanhallitus ei ottanut kumpaakaan oikaisuvaatimusta käsi tel tä väk si, koska kunnanhallitus katsoi Levi Magic Oy:n laskujen mak sa mi ses sa olevan kyse edellä mainittujen valtuuston päätösten täy tän töön pa nos ta. Korkein hallinto-oikeus on tekemällään pää tök sel lä pitänyt voimassa Rovaniemen hallinto-oikeuden val tuutet tu Tarmo Salosen kunnallisvalituksen johdosta (lasku I) an ta man päätöksen sekä palauttanut asian kunnanhallitukselle kä sitel tä väk si oikaisuvaatimus-asiana. Rovaniemen hallinto-oikeus on val tuu tet tu Torsti Patakankaan kunnallisvalituksen johdosta (lasku II) antamallaan päätöksellä palauttanut asian kun nan hal lituk sel le käsiteltäväksi oikaisuvaatimus-asiana.

2 Kunnanhallitus on päättänyt 412 :ssä, että se kumoaa hyväksymänsä laskun (lasku I ) mak sa mis pää tök sen, koska ei ole löytynyt asiakirjaa Kittilän kunnan ja Levi Magic Oy:n välisistä sopimuksista, jonka mukaan kunta olisi velvollinen mak samaan yhtiölle välityspalkkiota ns. Koutalaki 1-vaihetta kos ke vas ta maakaupasta. Kunnanvaltuusto on päättänyt :ssä 8, että Levi Magic Oy:n laskua (lasku II) ,61 sekä alv ,03 ei hy väk sytä maksettavaksi ja että kunnanhallitus ryhtyy toimenpiteisiin ai heetto mas ti maksettujen laskujen takaisin perimiseksi. Kunnanvaltuusto on päättänyt :ssä 16, että kunta tekee asias sa tutkintapyynnön asiaan osallisten virkamiesten toiminnasta. Tut kin ta pyyn tö on toimitettu Lapin poliisille vt.kunnanjohtaja Kyösti Torn ber gin toimesta Tornberg on yrittänyt keväällä 2017 tuloksetta periä kun nan val tuuston päätöksen mukaisesti laskuja takaisin. Vs. hallintojohtaja: Kunnanhallitus antaa toimeksiannon puitesopimuksen piiriin kuu luval le asianajotoimistolle ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kyseisten pe rus teet to mien maksujen takaisin perimiseksi. Toimeksianto ti lataan asianajotoimisto Procopé & Hornborg Oy:ltä. Vs. hallintojohtajan muutettu päätösesitys: Kunnanhallitus antaa toimeksiannon puitesopimuksen piiriin kuu luval le asianajotoimistolle ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kyseisten pe rus teet to mien maksujen takaisin perimiseksi. Toimeksianto ti lataan puitesopimuksen mukaiselle asianajotoimistolle selvitettäväksi. Kokouksessa luettiin vt. Kj. K. Tornbergin kirje: Tutkintailmoitus, Kit tilän kunta, Keskusrikospoliisille Ahti Ovaskainen jätti eriävän mielipiteen ja toimittaa sen pöytäkirjan liit teek si myöhemmin. Päätös: Tuula Mertaniemi jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta tämän py kälän käsittelyn ajaksi, koska hän on ollut käsittelemässä ko kouk ses sa käsiteltävää ensimmäistä laskua. Ahti Ovaskainen kysyi onko mui ta esteellisiä esillä olevassa asiassa. Kunnanhallitus hyväksyi vs. hallintojohtajan muutetun esi tyk sen. Tauko pidettiin klo

3 Khall (Lisätietoja: Vs. kunnanjohtaja, puh ) Asianajotoimisto Ferenda Oy/AA Reima Raappana on toimittanut rapor tin liittyen Kittilän kunnan antamaan toimek si an toon, raportti on oheismateriaalina. AA Raappanan esittämässä loppuyhteenvedossa (s. 15) todetaan seu raa vaa: Asiassa ei ole tullut esille perusteita eikä näyttöä Levi Magic Oy:lle mak set tu jen maksujen perimiseksi takaisin oikeusteitse. Kun kui tenkin otetaan huomioon Lapin aluehallintovirastossa vireillä oleva Levi Ma gic Oy:öön kohdistuva hakemus osakeyhtiölain 7:7 :n tar koit tamas ta erityisestä tarkastuksesta, on mahdollista, että kunnan oi keudel li nen asema tässä suhteessa muuttuu. Tämän takia ja ottaen huo mi oon kunnan toimeksiannon sisällön, laadin Levi Magic Oy:lle osoi te tun vaatimuskirjelmän maksujen suorittamiseksi takaisin kunnal le. Tämä on perusteltua senkin takia, että vanhentumislain mu kainen vanhentumisaika saadaan katkaistuksi. Oikeudenkäyntiin johtavaa kanteen nostamista ei tässä vaiheessa ole järkevää tehdä, koska siihen ei ole riittäviä perusteita eikä näyttöä. Kanteen nostamisen perusteet arvioidaan uudestaan, mikäli Levi Magic Oy:öön tehdään osakeyhtiölain 7:7 tarkoittama erityinen tarkas tus, tarkastuksen lopputuloksen jälkeen ja perusteella. Lapin Aluehallintovirasto on päätöksellään hylännyt eri tyisen tarkastuksen määräämistä koskevan hakemuksen Levi Magic Oy:ssä. Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti: Aluehallintovirasto katsoo, että hakemuksen tueksi ei ole esitetty osa ke yh tiö lain 7 luvun 7 :n 3 momentissa tarkoitettuja painavia syitä ottaen huomioon hakemuksessa esitetyt perusteet sekä yhtiön hal li tuk sen lausunnoista ja hakijan lausuntojen johdosta antamista vas ti neis ta ilmenevät seikat, erityisesti se, että hakijalla on ollut edus tus yhtiön johdossa koko sen ajanjakson ajan, jota erityinen tarkas tus koskisi. Yhtiön hallituksen jäsenenä on vuodesta 1991 lukien toi mi nut yhdestä kolmeen hakijan nimeämää edustajaa. Vuosien aikana yhtiön hallituksen puheenjohtajana on toiminut Kit ti län silloinen kunnanjohtaja ja tämän jälkeen hallituksen jäsenenä on toiminut ja toimii edelleen Kittilän kunnan hallintojohtaja. Lisäksi yh tiön sivutoimisena toimitusjohtajana on koko ajan toiminut ja toimii edel leen Kittilän kunnan tekninen johtaja. Se seikka, että hakijan edus ta ji na yhtiön johdossa toimivat Kittilän kunnan johtavat vi ran halti jat ovat mahdollisesti jättäneet salassapitovelvollisuuteen vedoten ker to mat ta Kittilän kunnanhallitukselle tai kunnanjohtajalle yhtiön

4 asiois ta, ei myöskään ole osakeyhtiölain 7 luvun 7 :n 3 momentissa tar koi tet tu painava syy erityisen tarkastuksen määräämiselle. Vs. kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että Levi Magic Oy:n osalta asian käsittely pää te tään eikä asiassa ryhdytä toimenpiteisiin Levi Magic Oy:lle mak set tu jen maksujen takaisinperimiseksi oikeusteitse. Kunnanhallitus päättää saattaa päätöksen tiedoksi kun nan val tuus tolle. Päätös: Esteellisyyksiä käsitelty Khall kohdalla seuraavasti: "= = = Hallintojohtaja Esa Mäkinen poistui esteellisenä esityslistan asioiden 11, 14 ja 13 ( :t 126, 129 ja 128) käsittelyn ajaksi viitaten hallintolain 28 1 mom. 7 kohtaan ( Puolueettomuus muusta erityisestä syystä vaa ran tuu ) ja meneillään olevaan tutkintaan liittyen työsyrjintään ja työ tur val li suus asi aan. Hallintojohtaja Mäkisen poissa ollessa controller Tuija Lång toimi pöy tä kir jan pi tä jä nä :ien 126, 129 ja 128 osalta. = = = Kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi, koska on ollut laittamassa Levi Magic Oy:n laskua maksuun. Tilalle tuli varajäsen Maija Linnala. Varajäsen Marita Toivanen esitti, että asia palautetaan val mis teluun. Kunnan tulee selvittää Kunnallisen viranhaltijalain 18 :n 5 momen tin mukaisen kuulemismenettelyn kautta kunnaninsinööri Lauri Ku ru lan ja hallintojohtaja Esa Mäkisen mahdollinen sivutoimen kiel tämi nen Levi Magic Oy:ssä 18 :n 3 momentissa säädetyin pe rus tein. Jäsen Vilho Molkoselkä kannatti Marita Toivasen esitystä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty vs. kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat vs. kunnanjohtajan esitystä, äänestävät jaa. Ne, jotka kannattavat Marita Toivasen esitystä, äänestävät ei. Äänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja kuusi (6) ei-ääntä, yksi (1) oli poissa. Jaa-ääniä antoivat Ahti Ovaskainen ja Maija Linnala. Ei-ääniä an toivat Sakari Kautto, Vilho Molkoselkä, Vuokko Mäntymaa, Pekka Ra ja-

5 la, Tarmo Salonen sekä Marita Toivanen. Poissa oli Merja Korva. Marita Toivasen esitys tuli kokouksen päätökseksi. Ahti Ovaskainen ja Maija Linnala ilmoittivat eriävän mielipiteensä vs. kun nan joh ta jan esitykseen perustuen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä Kunnanhallitus 366 24.10.2017 Kunnanhallitus 128 10.04.2018 Kunnanhallitus 242 26.06.2018 Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä 460/10.00.01/2013, 43/10.00.02/2012 Khall 24.10.2017

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Pertti Eilavaara

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 112 27.03.2018 Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous 113/00.00.01/2017 Khall 27.03.2018 112 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous pidetään 3.4.2018

Lisätiedot

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 285 11.09.2017 Kunnanhallitus 308 18.09.2017 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall 15.8.2017 251 ja 4.7.2017 227 451/00/2013 Khall 11.09.2017 285 (Lisätietoja:

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS Kunnanhallitus 366 10.11.2015 Kunnanvaltuusto 64 16.11.2015 Kunnanhallitus 402 08.12.2015 Kunnanhallitus 412 22.12.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston kokouksen. 4 koollekutsuminen 362 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistö

Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston kokouksen. 4 koollekutsuminen 362 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistö KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 24/2017 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 24.10.2017 klo 18:37-21:27 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 361 Ylimääräisen kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous 3

Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous 3 KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 9/2018 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 03.04.2018 klo 10:00-11:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall 09.05.2017 130 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn laillisuusvalvonta Toimikunta Kvalt 29.2.2016 1 11.01.2017 19 Kunnanhallitus 15 17.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2016 71 "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 Kunnanhallitus 80 16.03.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls 27.3.2012 6 43/10.00.02/2012 Khall 80 Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2012

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä KAUPUNGINHALLITUS 89 18.03.2019 KAUPUNGINHALLITUS 107 25.03.2019 Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 4.2.2019 38 päätöstä 87/11.1101.110101/2019 KH 89 Niilo Ojala on 25.2.2019 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 178 22.05.2018 Kunnanvaltuusto 36 23.05.2018 Lausunto valtiovarainministeriölle kuntalain 109 a :n mukaisesta luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimistaan selvitysryhmän esityksen

Lisätiedot

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh )

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh ) Kunnanhallitus 295 11.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 25.10.2017 Kunnanhallitus 374 07.11.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 11 28.02.2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 64 31.10.2018 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 8/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika Tiistai 31.10.2017 klo 14:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Valtuustoryhmät ovat ilmoittaneet kokoontuvansa seuraavasti: Kunnantalolla 31.10.2017:

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko Kunnanhallitus 492 08.12.2014 Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko 451/00/2013 Khall 492 Kittilän kunnanvaltuusto on 17.11.2014 59 päättänyt irtisanoa kunnan

Lisätiedot

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 188 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 15 12.05.2014 Tilapäisen valiokunnan perustaminen 150/01.01/2014 Khall 05.05.2014 188 Kittilän kuntaan on toimitettu kahdenkymmenenneljän (24) val tuu tetun

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Kunnanhallitus 304 11.09.2017 Kunnanhallitus 310 18.09.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 Kunnanhallitus Aika Keskiviikko 17.02.2016 klo 15:00-16:38 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 403 21.11.2017 Kunnanhallitus 470 14.12.2017 Kunnanhallitus 61 13.02.2018 Kunnanvaltuuston päätöksen 31.10.2017 80 "Syytteessä olevien luottamushenkilöiden mahdollinen luottamustoimesta

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 29.02.2016 Kunnanhallitus 70 08.03.2016 Kunnanhallitus 100 04.04.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Valitus on liitteenä, josta ilmenee valituksen kaikki pe rus te lut. Va lituk sen liitteet ovat nähtävissä kokouksessa.

Valitus on liitteenä, josta ilmenee valituksen kaikki pe rus te lut. Va lituk sen liitteet ovat nähtävissä kokouksessa. Elinvoimalautakunta 84 13.08.2019 Lausunto valituksesta koskien elinvoimalautakunnan päätöksiä 24.4.2019 37-51 oikaisuvaatimukseen maankäyttöpäällikön päätöksistä luovuttaa tontteja Järvimaan alueelta

Lisätiedot

Eilavaaran laskua nro 2 ei ole vielä maksettu.

Eilavaaran laskua nro 2 ei ole vielä maksettu. Kunnanhallitus 262 14.08.2018 Pentti Kankaan oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 18.9.2017 310 451/00/2013 Khall 14.08.2018 262 (Lisätietoja: Controller, puh. 040 6724 257) Vs. kunnanjohtaja Sanna

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanhallitus 164 23.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00)

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00) KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 1/2018 1 Tekninen lautakunta Aika 12.01.2018 klo 12:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00) Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset:

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset: Kaupunginhallitus 356 12.10.2015 Kaupunginvaltuusto 83 26.10.2015 Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet 731/01.01.01/2012 KHALL 12.10.2015 356 Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot