Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/ /2015 Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kittilän kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan valita Kit ti län kunnan vt. kunnanjohtajaksi saakka Timo Ku rulan. Kuntalain 53 :n mukaan kunnanhallituksen on valmisteltava valtuus ton käsiteltävät asiat lukuun ottamatta asioita, jotka koskevat val tuus to toiminnan sisäisiä järjestelyjä taikka jotka 23 :ssä tar koitet tu tilapäinen valiokunta tai 71 :ssä tarkoitettu tarkastuslautakunta on valmistellut. Kuntalain 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston pää tös ten laillisuusvalvonnasta. Kittilän kunnanhallitus päätti julistaa haettavaksi vt. kun nan joh ta jan viran ajalle Kelpoisuusehtona virkaan oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto se kä hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon sekä kokemusta joh toteh tä vis tä. Sujuva englannin kielen taito on välttämätön. Määräaikaan mennessä virkaa haki kaksitoista henkilöä. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan kutsua haastat te luun Antti Jämsénin, Sanna Kumpulan, Timo Kurulan, Päivi Vauh ko sen ja Ville Vitikan. Haastattelut suoritettiin Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se suorittaa vt. kunnanjohtajan vaalin ajalle Kunnanvaltuuston pöytäkirjasta käy ilmi, että val tuuston puheenjohtaja kiinnitti huomiota asian valmisteluun. Kun nan hal litus on haastatellut viisi hakijaa. Asiakirjoissa ei ole yh teen ve toa hakijoista eikä ansiovertailua. Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kunnanhallituksen pu heen joh tajal ta, tämä vastasi, että kunnanhallitus ei tehnyt esitystä vaan so vittiin, että ryhmät käyvät asian läpi ja tekevät valtuustossa esityksen

2 ke net haluavat vt. kunnanjohtajaksi. Valtuutetuille oli jaettu kokousmateriaalin yhteydessä kaikkien ha kijoi den hakemukset mutta erillistä yhteenvetoa ja ansiovertailua ei ollut tehty. Tasa-arvolain mukaan työantajan on aina tehtävä ansiovertailu, kun ha ki joi na on sekä miehiä että naisia. Ansiovertailussa otetaan huomi oon hakijoiden koulutus, aikaisempi työkokemus ja sellaiset ha kijan ominaisuudet, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävien hoi tami ses sa. Ansiovertailussa huomioon otettavien ansioiden tulee olla yk si se lit tei ses ti ja objektiivisesti osoitettavissa olevia. Ansioita tulee tarkastella suhteessa työtehtäviin ja työnantajan etukä teen vahvistamiin valintaperusteisiin. Virkavalinnassa on otettava huo mi oon myös perustuslain 125 :n mukaiset yleiset ni mi tys pe rusteet. Ne ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Oikeuskäytännön mukaan merkityksellistä on koulutuksen si säl löl linen sopivuus tai suuntautuneisuus haettavana olevan tehtävän kannal ta. Edellä mainittuja seikkoja valtuusto ei ole voinut huomioida vt. kunnan joh ta jan valintapäätöstä tehdessään, koska hakijoista ei ole tehty yh teen ve toa ja ansiovertailua. Hallintolain 45 :n mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on il moi tet ta va, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun se kä mainittava sovelletut säännökset. Päätöksen perustelut voidaan 2 mom mukaan jättää esittämättä, jos; 2) päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toi mit ta maa vaalia. Kuntalain 53 :n mukaista valmisteluvelvollisuutta ei voida sivuuttaa. Vi ran hal ti jan, tässä tapauksessa vt. kunnanjohtajan valinnassa päätös eh do tuk sen tekemättä jättämiselle ei ole esitetty perustetta. Kunnanhallitus valitsi haastateltavat henkilöt ja suoritti haastattelun. Asiaa ei ole valmisteltu ja esitelty asianmukaisesti. Esittelyn tulee perus tua valmisteluun. Tosiasiassa asiaa ei ole valmisteltu lainkaan ja asian esittely on laiminlyöty. Erityisesti tässä tapauksessa, kun hakijoiden ja haastatteluun va lit tujen joukossa on eri sukupuolta olevia henkilöitä, tasa-arvolaki edellyt tää ansiovertailun tekemistä ja siten kunnanhallituksen suo rit tamaa valmistelua. Valtuusto ei ole valintapäätöstä tehdessään voinut arvioida sitä, täyttää kö tehty vt. kunnanjohtajan valintapäätös tasa-arvolain, yh den vertai suus lain ja laissa kunnallisista viranhaltijoista mainitut kriteerit syrji mät tö myy des tä.

3 Valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto on tuonut sekä kun nan hal li tuk ses sa, että valtuustossa esiin sen, että vt. kun nan johta jak si valittu Timo Kurula on rikostutkinnassa. Merkittävä osa kunnan hal li tuk sen jäsenistä on myös tutkinnasta samoista asioista kuin Ti mo Kurula. He ovat osallistuneet haastatteluun ja olleet te ke mäs sä valmistelematonta esitystä valtuustolle suorittaa vt. kun nan joh ta jan valinta. Kaiken edellä esitetyn perusteella valtuuston tekemä pää tös vt. kunnanjohtajan valinnasta on tapahtunut laittomasti. Kittilän kunnan hallintosäännön 45 :n 4 mom mukaan kun nan joh tajan ollessa estynyt tai esteellinen kunnanhallituksen esittelijänä toi mii hallintojohtaja. Hallintojohtaja: Kunnanhallitus päättää, että koska kunnanvaltuuston päätös vt. kunnanjohtajan valinnasta on tapahtunut lait tomas ti selostusosassa mainituin perustein, päätöstä ei panna täy täntöön. Päätös palautetaan kunnanvaltuustolle uudelleen lain mu kaises ti käsiteltäväksi. Vt. kunnanjohtajan valinta tulee käsitellä uudelleen. Valtuuston tulee pa laut taa asia kunnanhallitukseen, jonka tulee valmistella asia huolel li ses ti ja hakijoista tulee laatia yhteenveto/ansiovertailu. Esittelijän ja kunnanhallituksen tulee tehdä asiassa valtuustolle esitys, jonka perustella valtuusto voi todeta, onko valmistelu ollut riit tävää ja tehty asianmukaisesti. Päätös: Vt. kunnanjohtaja Timo Kurula ilmoitti olevansa esteellinen asianosai se na ja koska asialla on vaikutusta hänen tulevaisuuteensa vt. kun nan joh ta jan tehtävässä, ja hän poistui kokouksesta tämän py kälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtaja Pekka Rajala kysyi hallintojohtaja Esa Mäkiseltä, onko hän asiassa esteellinen. Hallintojohtaja Esa Mäkinen vastasi ettei ole esteellinen. Puheenjohtaja Pekka Rajala esitti jäsen Tarmo Salosen kan nat ta mana seuraavaa: Hallintojohtajan virkatehtäviin kuuluu muun muassa kunnanjohtajan avus ta mi nen ja asioiden valmisteluun liittyvät työtehtävät. Hallintojohtajan kunnanhallitukselle tekemässä esityksessä on löy ty-

4 nyt valmistelusta puutteita vt. kunnanjohtajan valintaan liittyen. Onko hal lin to joh ta ja ollut tietoinen jo valmisteluvaiheessa näistä puut teista? Hallintojohtaja ei ole esityksessään kunnanhallitukselle huolehtinut riit tä väs tä asioiden selvittämisestä. Esityksessä ei ole tuotu esille hallinto-oikeuden päätöksiä (Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös 14/5238/4), ennakkopäätös lail li suusval von taan ja virkavaalin vahvistamiseen. Esitän, että kuntaliitolta pyydetään lausunto asiasta ja että kun nanhal li tus päättää hankkia asianajotoimisto Jarmo Junturalta sel vi tyksen ulkopuolisen tahon koko valintaprosessiin vaiheista oi keus käytän tö huomioiden. Esitän asian käsittelyn siirtämistä seuraavaan kokoukseen tai siihen saak ka kunnes kuntaliitosta ja asianajotoimisto Jarmo Junturalta saa daan lausunto, jotta kunnanhallituksen jäsenillä olisi laajempi mate ri aa li ja kannanotot käytettävissään päätöksen teon pohjana." Jäsen Hille Kuusiston mukaan asia tulee saattaa valtuuston kä sit telyyn. Kuntaliiton lausunto voidaan toimittaa valtuustolle. Hänen mukaansa hallintojohtajan esitys tulee hyväksyä. Kun nan halli tus ei ole käsitellyt ansiovertailua hakijoista. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu hallintojohtajan esi tykses tä poikkeava esitys, joten asia on ratkaistava äänestämälle. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat hallintojohtajan esityksen kannalla, äänestävät "jaa". Jos "ei" voittaa, on Pekka Rajalan esitys tullut kunnanhallituksen pää tök sek si. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja seitsemän (7) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat Hille Kuusisto ja Paula Nevalainen. Ei-ääniä antoi vat Merja Korva, Susanna Kantola, Aki Maunula, Annikki Autti, Pek ka Rajala, Mika Kuusela ja Tarmo Salonen. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen Pekka Rajalan esi tyk sen. Hallintojohtaja Esa Mäkinen ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteen ja ilmoitti liittävänsä sen perustelut pöytäkirjaan.

5 Jäsen Paula Nevalainen ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteen ja liit ti sen perustelut pöytäkirjaan.

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanhallitus 164 23.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanvaltuuston päätöksen Vt. kunnanjohtajan valinta laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 130 09.05.2017 Kunnanhallitus 142 18.05.2017 Kunnanvaltuusto 27 29.05.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 24.4.2017 16 "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta 55/01.01.01/2015 Khall

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu 28.4.2014. Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 188 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 15 12.05.2014 Tilapäisen valiokunnan perustaminen 150/01.01/2014 Khall 05.05.2014 188 Kittilän kuntaan on toimitettu kahdenkymmenenneljän (24) val tuu tetun

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Pertti Eilavaara

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko Kunnanhallitus 492 08.12.2014 Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko 451/00/2013 Khall 492 Kittilän kunnanvaltuusto on 17.11.2014 59 päättänyt irtisanoa kunnan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

(Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh ) Sujuva englannin kielen taito on välttämätön. Hakuaika päättyi

(Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh ) Sujuva englannin kielen taito on välttämätön. Hakuaika päättyi Kunnanhallitus 85 21.03.2017 Kunnanhallitus 101 11.04.2017 Kunnanvaltuusto 16 24.04.2017 Vt. kunnanjohtajan valinta 55/01.01.01/2015 Khall 21.03.2017 85 (Lisätiedot: Vt. kunnanjohtaja, puh. 040 673 7633)

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Kunnanvaltuuston päätöksen Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn laillisuusvalvonta Toimikunta Kvalt 29.2.2016 1 11.01.2017 19 Kunnanhallitus 15 17.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2016 71 "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta

Lisätiedot

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall ja (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 285 11.09.2017 Kunnanhallitus 308 18.09.2017 Oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran oikaisuvaatimus/khall 15.8.2017 251 ja 4.7.2017 227 451/00/2013 Khall 11.09.2017 285 (Lisätietoja:

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 Kunnanhallitus Aika Keskiviikko 17.02.2016 klo 15:00-16:38 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 26 30.01.2017 Kunnanhallitus 44 13.02.2017 Kunnanhallitus 66 20.03.2017 Kunnanhallitus 90 06.04.2017 Kunnanhallitus 109 12.04.2017 Kunnanhallitus 112 20.04.2017

Lisätiedot

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh ) Kunnanhallitus 112 27.03.2018 Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous 113/00.00.01/2017 Khall 27.03.2018 112 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830) Levin Vesihuolto Oy:n yhtiökokous pidetään 3.4.2018

Lisätiedot

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS Kunnanhallitus 366 10.11.2015 Kunnanvaltuusto 64 16.11.2015 Kunnanhallitus 402 08.12.2015 Kunnanhallitus 412 22.12.2015 Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta

Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta Pohjois -Suomen hall into-oikeudelle Kunnallisvalitus Kittilän kunnanvaltuuston päätöksestä Vt. kunnanjohtajan valinta 24.4.2017 16 Va at i mu ks e n i : Vaadin, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumoaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL Kunnanhallitus 183 27.06.2017 Kunnanvaltuusto 64 04.09.2017 Kunnanjohtajan viran täyttö 143/01.01.00/2017 KHALL 27.06.2017 183 Asian valmistelija: vt. kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanjohtaja Juhani

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

L U O N N O S L A U S U M A K S I /Khall

L U O N N O S L A U S U M A K S I /Khall L U O N N O S L A U S U M A K S I 23.8.2017 /Khall 29.8.2017 LAUSUMA POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia 01043/17/2206 Lausuman antaja Kittilän kunta Ratkaisu, josta valitettu Kittilän kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen Kunnanhallitus 202 17.10.2016 Valtuusto 66 31.10.2016 Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1093/00.00.01/2016 KHALL 202 17.10.2016 Uuden kuntalain (410/2015) 16 :ssä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa. Kunnanhallitus 148 02.05.2016 Kunnanhallitus 244 22.08.2016 Kunnanhallitus 254 05.09.2016 Kunnanhallitus 271 19.09.2016 Valtuusto 76 28.09.2016 Kunnanjohtajan rekrytoinnin käytännön järjestelyt 3940/02.022/2016

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 29.02.2016 Kunnanhallitus 70 08.03.2016 Kunnanhallitus 100 04.04.2016

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen Kunnanhallitus 250 15.08.2017 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Helena Huikuri-Kujalan valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen 29.5.2017 27 55/01.01.01/2015 Khall 15.08.2017 250 (Lisätietoja:

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa:

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa: Kunnanhallitus 195 18.06.2019 Kunnanhallitus 271 17.09.2019 Kunnanvaltuusto 50 07.10.2019 Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2020 alkaen 225/01.01.01/2019 Khall 18.06.2019 195 (Lisätietoja: Hallintojohtaja

Lisätiedot