Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle /1/35/2013 KHALL Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Kunnalle suoritettavat verot muodostuvat kunnan tuloverosta (kunnal lisvero), kiinteistöverosta, osuudesta yhteisöveroon ja koiraverosta. Kunnan toimivaltaan kuuluu tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosen teista sekä koiraveron määrästä päättäminen. Kaupunginvaltuus to on päättänyt , että verovuodesta 2000 alkaen Ylivieskan kau pungissa ei peritä koiraveroa. Kuntien tulee ilmoittaa seuraavan vuoden tuloveroprosentti ja kiinteis tö ve ro pro sentit Verohallinnolle vii meis tään marraskuun 17. päi vänä. Kos ka on sunnuntai, niin vuoden 2014 tu lo ve ro prosent ti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle vii meistään maanantaina Kunnan tuloveroprosentti il moi te taan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Ylivieskan kau pun gin ny kyinen tu lo ve ro pro sentti on 21,50. Kuntalain 65 :n mukaan kunnan taloussuunnitelman on ol ta va ta sapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pi tuise na suun nittelu kautena, jos talousarvion laatimisvuoden tasee seen ei arvioi da kerty vän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suun nitte lu kau te na, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yk si löidyis tä toi menpi teistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton ali jää mä katetaan valtuus ton erikseen päättämänä katta miskautena (ali jäämän kattamisvelvolli suus). Ylivieskan kaupungilla on tilanteessa kertynyttä alijäämää yhteensä 7,6 milj. euroa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio on ilmoittanut, että ostetun eriokoissairaanhoidon vuoden 2013 mää rä rahat ylittyvät Yli vieskan osalta noin 1,2 milj. euroa. Ylivieskan kau pungin vuoden 2013 ti lin pää tös en nus teen mu kaan ti lin pää tök ses tä on muo dos tu mas sa n. 1,0 milj. eu roa alijäämäinen. Ta see seen ker ty nyttä ali jää mää ei saa da ka te tuksi suun nit telu kau tena Kau pun ginval tuusto on hy väksynyt talouden ta sa pai not ta mis oh jelman vuosille Mm. valtionosuusleikkauksista johtuen ohjel man toi menpi teet eivät ole riittävät talouden tasapainottamiseksi ja

2 ali jää män kattamiseksi. Kaupunginhallitus on valmistellut uutta ta louden ta sa pai not ta mis oh jel maa vuosille Talouden ta sa painot ta mis oh jel ma on tarkoitus hyväksyä talousarvion 2014 ja ta loussuun ni tel man hyväksymisen yhteydessä. Kaikki käyttötalouden menoja pienentävät toi minnalliset ja rakenteelli set muutokset tulee pyr kiä to teut ta maan, mut ta niiden vaikutukset ta lou den ta sa pai notta mi seksi näkyvät usein vasta pitem män ajan kulues sa. Toi saalta asu kasmäärän kasvu lisää pal ve lu jen ky syn tää ja vaa tii la ki sääteis ten pal velu jen tur vaami sek si myös in ves tointeja. Vuon na 2012 Ylivieskan asukasluku kasvoi 267 henkilöllä (1,9 %) ja ku lu va na vuonna kau pun gin asukasluku on kas vanut syyskuun loppuun mennessä 184 hen ki löl lä (1,6 %). Julkisen talouden alijäämän pienentämiseksi maan hallitus leikkaa kuntien val tion osuuk sia vuosina yhteensä noin 6,6 mrd eu roa. Valtionosuus leik kaukset alentavat kuntien valtionosuuden tasoa hallituskaudella (v. 2015) 1,3 mrd. euroa eli 16 %. Val tion osuusleik kaus ten seurauksena Ylivies kalta jää saamatta val tion osuuk sia yh teen sä noin 17,5 milj. euroa (v ). Leikkaukset alen ta vat val tion osuuk sien tasoa vuoden 2014 tilanteessa noin 3 milj. euroa, jo ka vastaa noin 1,5 %-yksikön korotuspainetta tu lo ve ro pro sent tiin. Kaupunginhallitus on valmistellut vuodelle 2014 ta lousarviokehyk siä, joi den tavoitteena on varmistaa vähintään nolla tulos vuoden 2014 talous ar vios sa. Nollatulokseen pääseminen vaatii erittäin tiukkoja talous ar vion menokehyksiä ja tulopohjan vahvistamista.tarve ve ro prosent tien nostamiseen on suuri. Hallintokunnat ovat valmistelleet talousarvioesityksensä annettujen oh jei den ja tavoitekehysten perusteella. Suu rin menojen kasvu on Pe rus pal ve lu kun ta yh ty mä Kallion talousarvioon sisältyvän ostetun eri kois sai raan hoi don määrärahassa, jossa realistinen budjetointi edel lyt tää noin 1,6 milj. euron eli 12,1 prosentin määrärahan lisäystä vuo del le 2014 tämän vuoden talousarviomäärärahaan verrattuna. Verohallinnon ennakkotiedon mukaan verovuoden 2012 maksuunpan nut kun nal lis ve rot Ylivieskassa ovat yhteensä eu roa, (+3,5 %) ja yhteisöverot eu roa (-15,4 %). Verotuloennuste vuosille 2013 ja 2014 on seuraava (nykyiset ve ropro sen tit): Verotulot Vuonna 2013 Vuonna 2014 Muutos % Kunnan tulovero, ,4 % Vero% 21,50 21,50 Yhteisövero, ,7 % Yhteisövero % 24,5 20,0

3 Kuntaryhmän osuus % 29,49 35,17 Kiinteistövero, ,1 % Vero%:t nykyiset Yhteensä, ,8 % Verotuloennuste perustuu siihen, että Ylivieskan myönteinen kaupunkikehitys jatkuu myös vuonna 2014, eikä työpaikkakehityksessä ta pah du mer kittävää heikennystä. Riskinä kuitenkin on Suomen talouden taan tu man ja ennustetun vuoden 2014 hitaan talouskasvun vai ku tus työl li syystilanteeseen ja yritysten tulok siin. Kuntien tuloverot kasvavat hyvin vähän vuonna 2014 (ilman ve ro prosen tin korotuksia), koska tilitysmuutoksesta johtuen vuodelle 2013 koh dis tuu verotulojen kertaeriä ja palkkojen sopimuskorotusten ennus te taan olevan hyvin maltillisia vuonna Kiinteistöveron osalta valtion vuoden 2014 talousarvion valmisteluun liit tyy kiinteistöjen verotusarvojen ja aluearvojen korotus sekä ikäalen nus ten vähentäminen, näin kuntien kiinteistöverojen yh teen laske tu määrä nousisi noin 100 milj. euroa. Muutosten vaikutus Yli vieskan kiinteistöveroon on noin euroa. Veroprosenttien korotuksen vaikutus verotuloihin vuonna 2014 olisi seu raa va: Kunnan tulovero Vaikutus kunnallisverotuloihin Korotus 0,25 %-yksi Korotus 0,50 %-yks Kiinteistövero Vaikutus kiinteistöverotuloihin Korotus 0,05 %-yks Korotus 0,10 %-yks Kiinteistöverolaissa säädetään kiinteistön sijaintikunnal le menevästä kiin teis tö ve ros ta. Kiinteistövero on kiinteistöveropro sentin mukainen osuus kiinteistön arvosta. Verovelvollinen on se, jo ka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alussa. Kiinteistövero koskee kaikkia kiinteistöjä lukuun ottamatta metsiä ja maa ta lous mai ta. Verottomia ovat myös eräät yleiset alueet, kuten ka dut ja torit. Kiinteistövero menee kiinteistön sijaintikunnalle. Kunnan ei ole suoritettava veroa omalla alueellaan omistamastaan kiinteis tös tä. Valtuusto määrää kunnan kiin teis tö ve ro pro sent tien suu ruu den laissa sää det ty jen vaihteluvä lien ra joissa vuosit tain etu kä teen sa mal la, kun se vahvistaa varain hoi to vuo den tu lo ve ropro sen tin. Kiin teistöve-

4 roprosentit määrätään pro sen tin sa das osan tarkkuudella. Kunta päättää veroprosentit vuosittain seuraavissa rajoissa: - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,60-1,35 - vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,32-0,75 - muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,60-1,35 - yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentti 0,00-1,35 - rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 1,00-3,00 - voimalaitosten veroprosentti 0,60-2,85 Jokaisen kunnan on vahvistettava aina yleinen veroprosentti ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentti. Ylei stä veroprosenttia so velle taan kaikkeen maapoh jaan ja niihin ra ken nuk siin, joiden osalta muu ta ei ole määrätty. Kunta voi halutessaan vahvistaa erikseen veroprosentin myös muille asuin ra ken nuk sil le kuin vakituisille asunnoille. Tämä lähinnä vapaa-ajan rakennuksia koskeva veroprosentti voidaan kuitenkin määrätä enintään 0,60 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin pääasiassa va ki tui seen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentti. Ve ropro sentin tulee lisäksi mahtua yleisen veroprosentin vaihteluvä lin 0,60 1,35 sisälle. Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapoh jan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä alhai sem maksi, jos kiin teistöl lä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti ylei sessä tai yleis hyö dyl lises sä käytössä. Tällaisen kiinteistön kiin teis tö vero pro sentiksi voidaan määrätä myös 0,00. Kunta voi myös erikseen määrätä veroprosentin, jota sovelletaan voima lai tok seen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuu luviin rakennuksiin ja ra ken nel miin. Täk si ve ro prosentiksi voi daan mää rä tä enin tään 2,85. Vesi- ja tuu li voi ma lai tok seen, jon ka ni mel lis teho on enin tään 10 megavolttiampeeria, sovelletaan kuitenkin yleis tä kiinteis tö ve ro pro sent tia. Lisäksi kunta voi määrätä erikseen kiinteistöverolain 12a :n toises sa momentissa tarkoitetun rakentamattoman rakennuspaikan vero prosentin, joka on vähintään 1,00 ja enintään 3,00. Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kuluvan vuoden kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat: - yleinen 1,05 % - vakituisten asuinrakennusten 0,60 % - muiden asuinrakennusten 1,10 %

5 - yleishyödyllisen yhteisön 0,00 % KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus esittää kau pun gin valtuus tol le, että 1. verovuoden 2014 tuloveroprosentiksi vahvistetaan 21,50 % 2. valtuusto päättää määrätä kiinteistöveroprosentit vuodelle 2014 seu raa vas ti: - yleinen 1,10 % - vakituisten asuinrakennusten 0,65 % - muiden asuinrakennusten 1,15 % - yleishyödyllisen yhteisön 0,50 % KAUPUNGINJOHTAJA muutti kokouksessa päätösesitystään yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentin osalta. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 1. verovuoden 2014 tuloveroprosentiksi vahvistetaan 21,50 % 2. valtuusto päättää määrätä kiinteistöveroprosentit vuodelle 2014 seu raa vas ti: - yleinen 1,10 % - vakituisten asuinrakennusten 0,65 % - muiden asuinrakennusten 1,15 % - yleishyödyllisen yhteisön 0,00 % KVALT 79 KAUPUNGINHALLITUS: Hyväksyttiin. KAUPUNGINVALTUUSTO: Hyväksyttiin. Asiantuntijana kuultiin kaupunginkamreeri Kauko Sarkkista.

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 204 27.10.2014 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 159/1/35/2014 KHALL 204 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012 Kaupunginhallitus 181 31.10.2011 Kaupunginvaltuusto 73 08.11.2011 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012 211/1.35/2011 Kaupunginhallitus 31.10.2011 181 31.10.2011 Kuntalain

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013 Kaupunginhallitus 225 06.11.2012 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013 195/1.35/2012 Kaupunginhallitus 06.11.2012 225 6.11.2012 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2010

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2010 Kaupunginhallitus 258 19.10.2009 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2010 214/1.35/2009 Kaupunginhallitus 19.10.2009 258 19.10.2009 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2018 veroprosentit

Vuoden 2018 veroprosentit Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kunnanhallitus 411 03.11.2014 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL 411 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Esityslista 21/ (10) Kaupunginhallitus. Aika klo 15:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lapuan kaupunki Esityslista 21/ (10) Kaupunginhallitus. Aika klo 15:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lapuan kaupunki Esityslista 21/2017 1 (10) Kaupunginhallitus Aika 10.11.2017 klo 15:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL Kaupunginhallitus 217 17.10.2016 Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/02.03.01/2016 KHAL 17.10.2016 217 Kaupunginkamreeri: Kuntalain 111 :n mukaan kaupunginvaltuusto päättää vii meis tään talousarvion

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 239 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 54 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 348/02.03.01/2016 KH 31.10.2016 239 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki

Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki Viitasaaren kaupunginhallitus 209 22.10.2018 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 65 12.11.2018 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki 624/211/2018 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 386 14.12.2016 Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 1704/02.02.00/2016 KHALL 14.12.2016 386 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 206 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 28 12.11.2018 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 KH 05.11.2018 206 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen,

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/ /2017 KHAL

Kaupunginhallitus Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/ /2017 KHAL Kaupunginhallitus 259 02.10.2017 Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/02.03.01/2017 KHAL 02.10.2017 259 Talousjohtaja: Kuntalain 111 :n mukaan kaupunginvaltuusto päättää vii meis tään talousarvion

Lisätiedot

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 649 12.11.2012 Kaupunginvaltuusto 100 19.11.2012 Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 1071/02/03/02/2012 KH 649 Valmistelija: rahoitusjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN Kaupunginhallitus 282 02.11.2016 Kaupunginvaltuusto 50 16.11.2016 VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN KHALL 282 Kiinteistöverolain mukaan kaupunginval tuusto päättää sovellettavis ta kiinteistöveroprosenteista

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN Kaupunkisuunnittelutyöryhmä 12 27.10.2014 Kaupunginhallitus 221 03.11.2014 Valtuusto 43 17.11.2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN 395/00.04.041/2014 Kasury 27.10.2014

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017 Kunnanhallitus 280 17.10.2016 Valtuusto 45 10.11.2016 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017 395/02.03.00/2016 KHALL 280 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki -3, KV 14.11.2012 18:30 SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 14.11.2012 Esityslista 6/2012 -2, KV 14.11.2012 18:30

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 572 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 955/02.03.02/2015 KH 572 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016 Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 404 27.11.2017 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 1900/02.02.02/2017 KHALL 27.11.2017 404 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 309 26.11.2018 Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma 2090/02.02.00/2018 KHALL 26.11.2018 309 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot