Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/ / Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosentin suuruuden vuosittain samalla, kun se päättää kunnan tuloveroprosentista. Kiinteistöveroprosentit määrätään sadasosaprosentin tarkkuudella. Nykytila vuonna 2014 Raision kiinteistöveroprosentteja nostettiin vuodelle Edellisen kerran prosentteja nostettiin vuonna 2010, kun lainsäädännössä kiinteistöverojen alarajoja nostettiin. Kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajat lainsäädännössä ovat seuraavat: yleinen kiinteistövero 0,60-1,35 prosenttia vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,32-0,75 prosenttia muut asuinrakennukset 0,60-1,35 prosenttia voimalaitokseen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin sovellettavan kiinteistöveroprosentin yläraja 2,85 prosenttia. kiinteistöverolakiin sisältyy myös kiinteistöveroprosentti 1-3 %:a rakentamattomalle maalle. Vuonna 2012 kiinteistövero poistui verotulojen tasausjärjestelmästä, eli jokainen kunta saa täysimääräisesti alueensa kiinteistöistä maksettavat kiinteistöverot. Tästä hyötyvät erityisesti voimalaitospaikkakunnat sekä kunnat, joissa on paljon vapaa-ajan asuntoja. Raisiossa muutoksen vaikutus oli +4 euroa/asukas eli yhteensä noin euroa. Raisio määräsi vuosi sitten vuodelle 2014 seuraavat kiinteistöveroprosentit, taulukossa on esitetty myös koko maan ja Varsinais-Suomen vastaavat keskiarvoprosentit:

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Raisio koko maa V-Suomi yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25 0,94 1,0 - laissa nyk. vaihteluväli vakituinen asuinrakennus 0,45 0,44 0,39 - laissa nyk. vaihteluväli muut asuinrakennukset 0,80 1,05 1,09 - laissa nyk. vaihteluväli , enintään 0.60 yli vakituisen asuinrakennuksen prosentin yleishyödyllinen yhteisö, sekä rakennus että maapohja - laissa vaihteluväli ,75 rakentamaton rakennuspaikka 3,0 kpl - laissa vaihteluväli ,1-3,0 11kpl/3% Kiinteistöveron tuotoksi on vuonna 2014 talousarviossa arvioitu 7,6 miljoonaa euroa, ja toteutuma tulee olemaan 7,45 miljoonaa euroa. Verotusarvot maksuunpanossa 2014 Verottajan ilmoituksen mukaan kaikkien kiinteistöjen verotusarvo on yhteensä 937,5 M. Vuosi sitten kiinteistöjen verotusarvoksi arvioitiin 881,1 M, eli muutos on +6,4%:a. Tämä johtuu siitä, että verotusarvoja tarkasteltiin verottajan toimesta uudelleen. Verotusarvot em. kiinteistöveroprosentin mukaisina ryhminä ovat seuraavat: yleinen veroprosentti: o rakennukset 261,2 M (+4,1%) o maapohja 132,4 M (+5,6%) vakituinen as.rakennus: 539,4M (+7,7%) muu as.rakennus: 1,4 M (+14,7%) rakentamaton rak.paikka: 3,1M (+5,7%) Kiinteistöveron maksuunpano 2014 verohallinnon taulukko Kiinteistöveroa on maksuunpantu vuodelle 2014 em. kiinteistöveroprosenteilla ja em. verotusarvoilla seuraavasti: o yleinen veroprosentti: 4,9 M (=+30,8%) o vak.as.rakennus: 2,4 M (=+21,2%) o muu as.rakennus: 0,011 M (=+37,5%) o rakentamaton rak.paikka: 0,092 M (=+5,7%) o yhteensä 7,45 M (+28,7%) Maksetut kiinteistöverot Raisio saa vuoden 2014 verotuloksi.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Kiinteistövero vuonna 2015 Maan hallituksen ohjaussuunta on, että kiinteistöveroja tulisi edelleen nostaa. Kehysriihessä tehtiin päätös, jossa yleisen kiinteistöveron sekä vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron laissa säädettyjä ala- ja ylärajoja korotetaan. Yleisen kiinteistöveron osalta korotus rajoihin on 0,2 prosenttiyksikköä. Alaraja tulee siis olemaan 0,8 % ja yläraja 1,55 %. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin osalta korotus on 0,05 prosenttiyksikköä uuden alarajan ollessa siten 0,37 % ja ylärajan 0,8 %. Samassa yhteydessä on mahdollista, että kiinteistöverolain 13 :n mukaista muiden asuinrakennusten ja vakituisten asuinrakennusten välistä kytköstä lievennetään kiinteistöverolain yleisen logiikan jatkuvuuden johdosta. Asiasta ei kuitenkaan tältä osin ole olemassa päätöksiä. Raisiossa kuluvalle vuodelle tehtiin reilu korotus kiinteistöveroihin, ja Raision kiinteistöveroprosentit ovat uuden lainsäädännön mukaiset. Vaikka Raision kaupungin talous on vakavassa epätasapainossa, ei kiinteistöveroa esitetä korotettavaksi vuodelle Näin ollen kiinteistöveron tuoton oletetaan pysyvän ensi vuonna kuluvan vuoden toteutuman tasolla eli 7,45M. Edellä mainitulla perusteella esitän, että kiinteistöveroprosentit määrätään vuodelle 2015 seuraaviksi: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25 vakituinen asuinrakennus 0,45 muut asuinrakennukset 0,80 voimalaitokset 1,25 yleishyödylliset yhdistykset 0,75 rakentamaton rakennuspaikka 3,0. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 määrätään seuraavasti: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25 vakituinen asuinrakennus 0,45 muut asuinrakennukset 0,80 voimalaitokset 1,25 yleishyödylliset yhdistykset 0,75 rakentamaton rakennuspaikka 3,0. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2010 Kokousaika 15.11.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki -3, KV 14.11.2012 18:30 SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 14.11.2012 Esityslista 6/2012 -2, KV 14.11.2012 18:30

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT LUONNOS 23.6.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain 11 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 24.10.2014 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A7/31000/2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

HE 119/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. aineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin ra-

HE 119/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. aineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin ra- Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Kiinteistöveroprosenttien kennuksiin ja

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika 16.11.2009 klo 13.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 306, 13.11.2017 Kaupunginhallitus, 617, 30.10.2017 306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 18.10.2017 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A1/31000/2017 VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 158/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Veroprosenttien ylärajojen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 13.11.2017 klo 18.00-19.00, tauko 18.35-18.40 Puumilan Taitotalo Ala-Katara Severi Alkkiomäki

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 07.11.2011 kello 18.00 18.13 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo Saapuvilla olleet Wiinamäki Petteri, pj. Kärkelä Pilvi jäsenet Markkola

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kunnanhallitus 129 20.10.2014 Kunnanvaltuusto 47 27.10.2014 TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Khall 20.10.2014 129 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista,

Lisätiedot

Nimenhuutoluettelo on pöytäkirjan liitteenä A. Puheenjohtaja Marko Pelttari

Nimenhuutoluettelo on pöytäkirjan liitteenä A. Puheenjohtaja Marko Pelttari Viranomainen No 4/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Valtuusto Sivu 46 KOKOUSAIKA Maanantai 10.11.2014 kello 19.00 19.14 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Köyliön

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2016 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2016 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2016 Kuntien lkm 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5 18,0

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 08.11.2010 kello 18.00 18.20 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I varapj Talasoja Timo,

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen muutokset

Kiinteistöverotuksen muutokset Mitä uutta kiinteistöverotukseen? Veroasiantuntija Jukka Hakola Kiinteistörekisterien hoitajien koulutuspäivät 16.9.2015 Kiinteistöverotuksen muutokset Kiinteistöveron kehittämisen taustaa Viime vuosien

Lisätiedot

Sisällys KUNNANHALLITUS 16/2018. Aika: torstai klo Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152

Sisällys KUNNANHALLITUS 16/2018. Aika: torstai klo Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 16/2018 ASIALISTA Aika: torstai 4.10.2018 klo 17.00 18.03 Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 Läsnä: Tilli Jouni, pj. Vedenpää Antti, 1. vpj. Parkkila Katri, 2. vpj.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 5.11.2012 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 8.11.2016 kello 18.10-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 16 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KOKOUSAIKA 13.11.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 1 41 42 43 44

Lisätiedot

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa, Heino Vuorenmaa

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa, Heino Vuorenmaa HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginhallitus 20/2009 404 KOKOUSAIKA 2.11.2009 klo 10.00-14.49 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET POISSA Kaupungintalo Erkki Rytky, Heikki Halla-aho, Marjaana

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 10/ ( 13) Talousjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 10/ ( 13) Talousjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 10/2018 1 ( 13) Aika 25.10.2018, klo 07:35-08:53 Paikka Jä rvenpä ä - talo, Aino kokoushuone, 2. kerros Käsitellyt asiat 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan

Lisätiedot

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 649 12.11.2012 Kaupunginvaltuusto 100 19.11.2012 Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 1071/02/03/02/2012 KH 649 Valmistelija: rahoitusjohtaja

Lisätiedot

Verotulojen arviointi 2015 2018

Verotulojen arviointi 2015 2018 ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2015 2018 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus Valtuusto ALAVIESKAN KUNTA Sisällysluettelo 1. Yleistä verokehityksestä... 1 1.1. Kunnallisvero...

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Valtiovarainministeriö LUONNOS Vero-osasto 25.6.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Muiden kuin vakituisten

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 6/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi

Kaupunginvaltuusto 6/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginvaltuusto 6/2010 90 KOKOUSAIKA 15.11.2010 klo 19.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaupungintalo

Lisätiedot

Asta Tirkkonen-Hersio

Asta Tirkkonen-Hersio Kokouskutsu / Esityslista Nro 8/2017 1 (9) Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA 6.11.2017 Klo 17:00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 Oulu Viite Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 28.12.2016 n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Asia Rovaniemen

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa. Heino Vuorenmaa,

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa. Heino Vuorenmaa, HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginhallitus 20/2010 368 KOKOUSAIKA 4.11.2010 klo 10.00-11.13 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaupungintalo Erkki Rytky, Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily,

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja 10 000 Toimintakate tilinpäätös 2014 /as. 9 000 8 868 8 000 7 000 6 000 5 000 7 411 7 328 6 739 6 259 6 327 6 461 5 839

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 Sivu 81 (91) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 Sivu 81 (91) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 Sivu 81 (91) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 18.11.2013 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Enontekiön kunta Esityslista 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kultima Unto

Enontekiön kunta Esityslista 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kultima Unto Enontekiön kunta Esityslista 5. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.11.2018 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 14) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kultima Elli-Marja

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Vuoden 2018 veroprosentit

Vuoden 2018 veroprosentit Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018 MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 8.11.2017 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tuloveroprosentin

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 8/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 13.11.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu KUNNANVALTUUSTO KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2016 klo 18.30-19.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 40 41 42 43 44 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 VALTUUSTO 10.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 VALTUUSTO 10.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 SISÄLLYSLUETTELO 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 99 33 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 100 34 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015... 101

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 10.11.2014 kello 18.00-18.35 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.11.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 8.10.2018 136 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 123 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 124 Työjärjestyksen hyväksyminen 125 Vuoden 2019

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 10.11.2014. Kokoustiedot. Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 10.11.2014. Kokoustiedot. Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30 Paikka Valtuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 508 04.11.2015 Kaupunginvaltuusto 110 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 582/03/032/2015 KH 508 Selostus: Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava

Lisätiedot

347 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 347 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

347 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 347 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 31.10.2016 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 347

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 97 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Sivu 35 (46) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 18 valtuutettua LIITE A 3 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Sivu 35 (46) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 18 valtuutettua LIITE A 3 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Sivu 35 (46) Valtuusto KOKOUSAIKA Torstai 8.11.2018 kello 19.00 19.17 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Konneveden kunnantalo, Konnevesisali 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Nivalan kaupunki

Nivalan kaupunki -3, KH 12.10.2015 15:00 Nivalan kaupunki KAUPUNGINHALLITUS 12.10.2015 Esityslista 22/2015 -2, KH 12.10.2015 15:00 Kokousaika Maanantai 12.10.2015 klo 15:00- Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Vuoden 2017 tilitysten kehitys Vuoden 2016 valmistuva verotus ja

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Lähde: verohallinto % 20,5 20,0 19,5 19,0 18,5 18,0 17,5 17,0 16,5 38 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2019 56 79

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN Kaupunginhallitus 282 02.11.2016 Kaupunginvaltuusto 50 16.11.2016 VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN KHALL 282 Kiinteistöverolain mukaan kaupunginval tuusto päättää sovellettavis ta kiinteistöveroprosenteista

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11. Kunnanhallitus. Maanantai kello :50 Kunnanviraston kokoushuone

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11. Kunnanhallitus. Maanantai kello :50 Kunnanviraston kokoushuone ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 24.10.2011 kello 17.00 18:50 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Aho Pirjo Koivistoinen

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 93 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10.2014 331: Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2015 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

LEMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2015 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KOKOUSKUTSU 5/2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Ma 16.11.2015 klo 18.00 - Kokouspaikka Kunnanvirastotalo I, valtuustosali Käsiteltävät asiat 1. 2. 3. 4. liite 5. liite 6. liite 7. 8. 9. 10. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistöverotus seminaari, 11.12.2017 Jukka Hakola Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Tuli voimaan vuonna 1993 kunnallisena verona Kiinteistövero

Lisätiedot

Maanantai 7. marraskuuta 2016 klo Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Maanantai 7. marraskuuta 2016 klo Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen IKAALISTEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 7/2016 Kaupunginvaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 7. marraskuuta 2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Oma Tupa KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia 38 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirastotalo I, valtuustosali. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Ma 16.11.2015 klo 18.00-18.27 Kokouspaikka Kunnanvirastotalo I, valtuustosali Käsiteltävät asiat 1. 2. 3. 4. liite 5. liite 6. liite 7. 8. 9. 10. Kokouksen

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 6/2009 104 KOKOUSAIKA 16.11.2009 klo 13.00-15.31 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi

Kaupunginvaltuusto 6/2009 104 KOKOUSAIKA 16.11.2009 klo 13.00-15.31 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginvaltuusto 6/2009 104 KOKOUSAIKA 16.11.2009 klo 13.00-15.31 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaupungintalo

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 14.11.2016 kello 18.00 18.31 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta on myös ilmoitettava niissä sanomalehdissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan

Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta on myös ilmoitettava niissä sanomalehdissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 26 Kunnanvaltuuston työjärjestyksen mukaan kutsu kunnanvaltuuston kokoukseen on vähintään neljä päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle,

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot