Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2010"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle /1.35/2009 Kaupunginhallitus Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Kunnalle suoritettavat verot muodostuvat kunnan tuloverosta (kun nallisvero), kiinteistöverosta, osuudesta yhteisöveroon ja koiraveros ta. Kunnan toimivaltaan kuuluu tuloveroprosentista, kiinteistövero prosenteista sekä koiraveron määrästä päättäminen. Kaupunginval tuus to on päättänyt , että verovuodesta 2000 alkaen Yli vieskan kaupungissa ei peritä koiraveroa. Kuntien tulee ilmoittaa vuoden 2010 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit Ve ro hal li tuk selle vii meis tään marraskuun 17. päivänä Yli vies kan kau pun gin ny kyi nen tulove roprosentti on 20,50. Kuntalain 65 :n mukaan kunnan taloussuunnitelman on ol ta va ta sapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pi tuise na suun nittelu kautena, jos talousarvion laatimisvuoden tasee seen ei arvioi da kerty vän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukau tena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toi menpi teistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuus ton erikseen päättämänä katta miskautena (alijäämän kattamisvelvolli suus). Ylivieskan kaupungilla on tilanteessa kertynyttä alijäämää yhteensä ,80 euroa. Taseeseen ker ty nyt tä ali jää mää ei saada ka te tuksi suunnit telu kau tena Selvi tys me nette lyyn liittyen kau pun ginval tuusto on / 54 hy väk synyt toi menpi deoh jel man vuosille talouden tasa pai nottamiseksi ja ali jäämän kat ta mi seksi. Talouden syvän taantuman seurauk sena kun tien ve ro tulo kehitys on heikentynyt merkittävästi vuoden 2009 ai kana ja verotulojen en nus te taan supistuvan 3-4 % vuonna 2010 il man ve ropro senttien ko ro tuksia. Syvän taantuman vaikutukset kuten työttömyyden kasvu ja yhteisöveron romahdus heikentävät kuntien taloustilannetta usean vuo den ajan. Heikentyneen vero tulokehi tyk sen vuoksi Yli vieskan kau pun gin ta seeseen ker ty nyttä ali jäämää ei saada katetuksi tavoite vuoteen 2014 mennes sä. Alijäämä tullenee edelleen kasva maan vuo sien 2009 ja 2010 aika na. Talouden tasapai nottamisohjel massa asetetut tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon menojen pie nentymiselle eivät ole toteu-

2 tuneet. Eri kois sairaanhoidon menot ovat kasvaneet kuluvana vuon na noin 20 % ja Peruspalvelu kuntayhtymä Kallion vuoden 2010 ta lousarvion me not ylittävät kau punginhallituk sen asettaman tavoite raa min eu rolla. Kaupungilla on edel leen mit ta via in ves tointe ja me neillään tai läh temäs sä käyn tiin (mm. Sipilän palvelukeskus ja Kiviojan koulu), jot ka mer kit se vät vel kamää rän, kor komeno jen, pois tojen ja myös käyttö menojen kas vua. Kiviojan koulun investoinnin kustannusarvio on noin 4 milj. euroa (alv 0 %), josta valtionosuus on 1,3 milj. euroa, eli 33 %. Vel ka ra halla rahoitettavaksi jää 2,7 milj. euroa, eli n. 67 % kus tan nuksista. Kaikki käyttötalouden menoja pienentävät toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset tulee pyr kiä to teut ta maan, mut ta niiden vaikutukset talou den ta sa pai notta mi seksi ei vät ole riittävät. Verotulopohjan vahvistaminen tu lo ve ro pro sentin ja kiin teis tö ve ro pro sent tien koro tuk silla on vält tä mä tön tä, jot ta taseen alijäämän kasvu saa daan py säy tettyä suunnittelukaudella Kaupungin kokonaisverotulojen en nustetaan supistuvan vuon na ,8 % ilman tuloveropro sentin ja kiinteistöveroprosent tien ko ro tuk sia. Esitetyillä 0,50 %-yksi kön tulove roprosentin ja 0,1 %-yksi kön ylei sen ja asuinrakennusten kiinteistöve roprosenttien koro tuksilla ve ro tuloja kertyisi vuonna 2010 noin 0,3 % ( euroa) enemmän kuin vuon na Ko ko nais ve ro tu lo ker ty mä en nus teessa on mukana myös yh tei söve ro jen kerty mä en nuste, jo ka pe rustuu Ve ro hallinnon koko maan kertymäennus teeseen. Verotuloennuste vuosille 2009 ja 2010 on seuraava: Verotulot Vuonna 2009 Vuonna 2010 Muutos % Kunnan tulovero ,9% Vero% korotus 0, Yhteisövero ,7 % Kiinteisövero ,0 % Vero% korotus 0, Yhteensä ,3 % Vuoden 2010 veroperustemuutosten vaikutus verotulokertymään on noin -1 milj. euroa Ylivieskan osalta. Ansiotulojen verotusta kevennetään korottamalla mm. kunnallisveron perusvähennyksen enimmäismäärää nykyisestä eurosta euroon. Veroperustemuutoksista johtuva kuntien ve ro tu lo jen aleneminen kompensoidaan kunnille valtionosuuksia korottamalla. Valtionosuuksien kokonaismuutos 2009/2010 verotulokompensaatio

3 mu kaan lu kien on noin +1,6 milj. eu roa, kun pelkästään sosiaali- ja ter vey den huol lon menot kasva vat noin 2,4 milj. euroa. Valtionosuuksiin teh dään 2,6 %:n indeksikorotus. Kiinteistöverolaissa säädetään kiinteistön sijaintikunnalle menevästä kiin teistöverosta. Kiinteistövero on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön arvosta. Verovelvollinen on se, joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alussa. Kunnanvaltuusto määrää kunnan kiin teis tö ve ro pro sent tien suu ruu den laissa säädettyjen vaihteluvä lien ra joissa vuosit tain etu kä teen sa malla, kun se vahvistaa varain hoi to vuo den tu lo ve ropro sen tin. Kiin teistöveroprosentit määrätään pro sen tin sa das osan tarkkuudella. Vuodelle 2010 kiinteistöverolakia muutetaan siten, että vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin ja yleisen kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajoja korotetaan. Muutokset yleisen kiinteistöveroprosentin rajoissa vaikuttavat myös muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin ja voimalaitosten kiinteistöveroprosentin vaihteluvä liin. Lisäksi voimalaitosten kiinteistöveroprosentin ylärajaa nostetaan. Jokaisen kunnan on vahvistettava aina yleinen veroprosentti ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentti. Vakituisiin asuinraken nuk siin sovellettavan veroprosentin vaihteluväli on alkaen 0,32 0,75. Ylei nen ve ro prosentti, jota sovelletaan kaikkeen maapohjaan ja niihin ra ken nuk siin, joiden osalta muuta ei ole määrätty, on 0,60 1,35. Kunta voi halutessaan vahvistaa erikseen veroprosentin myös muille asuinrakennuksille kuin vakituisille asunnoille. Tämä lähinnä vapaa-ajan rakennuksia koskeva veroprosentti voidaan kuitenkin määrätä enintään 0,60 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentti. Ve ropro sentin tulee lisäksi mahtua yleisen veroprosentin vaihteluvä lin 0,60 1,35 sisälle. Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapoh jan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä edellä säädettyä alhai semmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti ylei sessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tällaisen kiinteistön kiin teis tövero prosentiksi voidaan määrätä myös 0,00. Kunta voi myös erikseen määrätä veroprosentin, jota sovelletaan voimalaitokseen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuu luviin rakennuksiin ja ra ken nel miin. Täk si ve ro prosentiksi voi daan määrä tä enin tään 2,85. Vesi- ja tuu li voi ma lai tok seen, jon ka ni mel lis teho on enin tään 10 megavolttiampeeria, sovelletaan kuitenkin yleis tä kiin teistö ve ro pro sent tia.

4 Lisäksi kunta voi määrätä erikseen kiinteistöverolain 12a :n toises sa momentissa tarkoitetun rakentamattoman rakennuspaikan vero prosentin, joka on vähintään 1,00 ja enintään 3,00. Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kuluvan vuoden kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat: - yleinen 0,90 % - vakituisten asuinrakennusten 0,45 % - muiden asuinrakennusten 1,00 % - voimalaitosten 2,50 % - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 % - yleishyödyllisen yhteisön 0,00 % Vuoden 2009 maksuunpanotietojen perusteella kiinteistövero on käyttö tar koi tuk sen mu kaan seuraava: Rakennukset - vakituinen asuinrakennus muu kuin vakituinen asuinrakennus yleinen yleishyödyllisessä käytössä 0 - voimalaitosrakennus 0 - pienvoimalaitos ydinvoimalaitos 0 Rakennukset yhteensä Maapohjat - yleinen yleishyödyllisessä käytössä 0 - rakentamaton rakennuspaikka Maapohja yhteensä Vero yhteenså Kunnan vuodelle 2010 määräämät kiinteistöveroprosentit tulee il moittaa Verohallitukselle viimeistään marraskuun 17. päivänä Vihreä valtuustoryhmä/aimo Piirainen on esittänyt, että tuulivoiman osalta kiinteistöverosta luovutaan Ylivieskassa. Vesi-ja tuu li voi ma lai tos ten kiinteistövero määräytyy kiinteistöverolain 14 :n mukaan. Ellei erillistä kiinteistöveroprosenttia ole määrätty, määräytyy kaikkien voimalaitosten kiinteistövero yleisen kiinteistöve roprosentin mukaan. Vesi- ja tuulivoimalaitokseeen, jonka nimelliste ho on enintään 10 megavolttiampeeria, sovelletaan aina yleistä kiin teistöveroprosenttia. Kaupunginhallitus voi hakemuksesta myöntää vapau tuk sen kiin teis tö ve rosta kiin teis töve ro lain 37 :n ja ve ro tusmenette lystä anne tun lain pe rus teella. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

5 1. verovuoden 2010 tuloveroprosentiksi vahvistetaan 21,00 % 2. valtuusto päättää määrätä kiinteistöveroprosentit vuodelle 2010 seuraavasti: - yleinen 1,00 % - vakituisten asuinrakennusten 0,55 % - muiden asuinrakennusten 1,10 % - voimalaitosten 2,85 % - rakentamaton rakennuspaikka 3,00 % - yleishyödyllisen yhteisön 0,00 % KAUPUNGINHALLITUS: Keskustelun kuluessa Juhani Löfbacka esitti, että tuloveroprosentiksi esitetään 20,75 % ja kiinteistöveroprosenttien korotusta 0,2 %-yksikköä 0,1 %-yksikön sijasta. Tuomo Saari kannatti Löfbackan esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä ehdottaen kädennostoäänestystä. Äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai 5 ääntä (JI, JY, KS, AN, KM) Juhani Löfbackan ehdotuksen saadessa 2 ääntä (JL, TS). Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Asiantuntijana kuultiin kaupunginkamreeri Kauko Sarkkista.

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012 Kaupunginhallitus 181 31.10.2011 Kaupunginvaltuusto 73 08.11.2011 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2012 211/1.35/2011 Kaupunginhallitus 31.10.2011 181 31.10.2011 Kuntalain

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 Kaupunginhallitus 225 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 79 05.11.2013 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 218/1/35/2013 KHALL 28.10.2013 225 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 204 27.10.2014 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 159/1/35/2014 KHALL 204 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013 Kaupunginhallitus 225 06.11.2012 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2013 195/1.35/2012 Kaupunginhallitus 06.11.2012 225 6.11.2012 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Vuoden 2018 veroprosentit

Vuoden 2018 veroprosentit Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kunnanhallitus 411 03.11.2014 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL 411 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN Kaupunginhallitus 282 02.11.2016 Kaupunginvaltuusto 50 16.11.2016 VUODEN 2017 KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN VAHVISTAMINEN KHALL 282 Kiinteistöverolain mukaan kaupunginval tuusto päättää sovellettavis ta kiinteistöveroprosenteista

Lisätiedot

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki -3, KV 14.11.2012 18:30 SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 14.11.2012 Esityslista 6/2012 -2, KV 14.11.2012 18:30

Lisätiedot

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 649 12.11.2012 Kaupunginvaltuusto 100 19.11.2012 Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 1071/02/03/02/2012 KH 649 Valmistelija: rahoitusjohtaja

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki

Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki Viitasaaren kaupunginhallitus 209 22.10.2018 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 65 12.11.2018 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2019 Viitasaaren kaupunki 624/211/2018 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 206 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 28 12.11.2018 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 KH 05.11.2018 206 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika 16.11.2009 klo 13.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL Kaupunginhallitus 217 17.10.2016 Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/02.03.01/2016 KHAL 17.10.2016 217 Kaupunginkamreeri: Kuntalain 111 :n mukaan kaupunginvaltuusto päättää vii meis tään talousarvion

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 386 14.12.2016 Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 1704/02.02.00/2016 KHALL 14.12.2016 386 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 239 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 54 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 348/02.03.01/2016 KH 31.10.2016 239 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN Kaupunkisuunnittelutyöryhmä 12 27.10.2014 Kaupunginhallitus 221 03.11.2014 Valtuusto 43 17.11.2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN 395/00.04.041/2014 Kasury 27.10.2014

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/ /2017 KHAL

Kaupunginhallitus Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/ /2017 KHAL Kaupunginhallitus 259 02.10.2017 Vuoden 2018 veroprosenttien määrääminen 284/02.03.01/2017 KHAL 02.10.2017 259 Talousjohtaja: Kuntalain 111 :n mukaan kaupunginvaltuusto päättää vii meis tään talousarvion

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Esityslista 21/ (10) Kaupunginhallitus. Aika klo 15:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lapuan kaupunki Esityslista 21/ (10) Kaupunginhallitus. Aika klo 15:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lapuan kaupunki Esityslista 21/2017 1 (10) Kaupunginhallitus Aika 10.11.2017 klo 15:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2010 Kokousaika 15.11.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017 Kunnanhallitus 280 17.10.2016 Valtuusto 45 10.11.2016 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017 395/02.03.00/2016 KHALL 280 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. )

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. ) Kunnanhallitus 422 27.10.2014 Kunnanhallitus 456 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 52 17.11.2014 Tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2015 269/02.02.00/2014 Khall 27.10.2014 422 Kuntalain 66

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 404 27.11.2017 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 1900/02.02.02/2017 KHALL 27.11.2017 404 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018 MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 8.11.2017 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tuloveroprosentin

Lisätiedot

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 306, 13.11.2017 Kaupunginhallitus, 617, 30.10.2017 306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 24.10.2014 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A7/31000/2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 572 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 955/02.03.02/2015 KH 572 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kunnanhallitus 129 20.10.2014 Kunnanvaltuusto 47 27.10.2014 TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Khall 20.10.2014 129 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista,

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 97 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

toimitetaan hallintosihteerin työhuoneessa, perjantaina 27. lokakuuta 2017 kello

toimitetaan hallintosihteerin työhuoneessa, perjantaina 27. lokakuuta 2017 kello ORIVEDEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 7/2017 1 AIKA 23.10.2017 klo 18:00 PAIKKA n istuntosali, kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 309 26.11.2018 Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma 2090/02.02.00/2018 KHALL 26.11.2018 309 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot