Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 1071/02/03/02/2012 KH 649 Valmistelija: rahoitusjohtaja Seija Bexar puh Kuntalain 66 :n mukaan kaupunginvaltuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Kunnan tulee ilmoittaa tulo- ja kiinteistöveroprosenttinsa Verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tänä vuonna ilmoitus voidaan tehdä , koska on lauantai. Verotuloarviot vuodelle 2013 Valtakunnallisesti kuntien verokertymän arvioidaan kasvavan vuonna 2012 noin 1,9 % vuodesta 2011 ja vuonna ,0 % verrattuna vuoteen Kokkolan kaupungin verotulot ovat lokakuun tilanteen perusteella vuonna 2012 yhteensä 157,6 milj. euroa, vaikka yhteisöveron kertymä on arvioitua pienempi. Vuonna 2011 verotulot olivat 155,2 milj. euroa, joten ne nousevat noin 2,4 milj. euroa eli 1,5 % viime vuoden tasosta. Vuoden 2013 talousarvioesityksessä kunnallisveroon esitetään 0,75 %:n korotus, jolloin se nousee 20,50 %:iin. Korotuksen vaikutus on noin 4,9 milj. euroa. Kiinteistöveroprosentteja esitetään korotettavaksi siten, että yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 1,25 %:iin ( nyk. 1,05 %), vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,60 %:iin (nyk. 0,45 %) ja muiden asuinrakennusten 1,0 %:iin (nyk. 0,9 %). Niiden vaikutus on noin 2,8 milj. euroa. Verotulot jakautuvat seuraavasti: Verotulot enn. Muutos 1000 e 1000 e 1000 e Kunnallisvero 20,50 % Yhteisövero Kiinteistövero Yhteensä

2 Veroprosentit Vuoden 2013 tuloveroprosentiksi esitetään 20,50. Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella kunnalle vuosittain suoritettava vero. Verosta on säädetty kiinteistöverolaissa. Kiinteistövero koskee kaikkia kiinteistöjä lukuun ottamatta metsiä ja maatalousmaita. Verottomia ovat myös eräät yleiset alueet, kuten kadut ja torit. Kiinteistövero menee kiinteistön sijaintikunnalle. Kiinteistövero määrätään sille, joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alkaessa. Kiinteistövero maksuunpannaan kiinteistölle arvostamislain (1141/2005) säännösten perusteella. Vero on kunnanvaltuuston vahvistaman prosentin mukainen määrä kiinteistön verotusarvosta. Kiinteistöverojen prosenttirajat on määritelty seuraavasti: - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,60 1,35 - vakituiset asuinrakennukset 0,32 0,75 - muut asuinrakennukset (kork. 0,6 % korkeampi kuin vakituiseen asumiseen käytettävän rakennuksen) 0,60 1,35 - yleishyödyllinen yhteisö 0,00 1,35 - rakentamaton rakennuspaikka 1,00 3,00 - voimalaitokset 2,85 Kokkolan kaupungin kiinteistöveroprosentit esitetään korotettavaksi seuraavasti yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25 % 1,05 % - vakituiset asuinrakennukset 0,60 % 0,45 % - muut asuinrakennukset 1,00 % 0,90 % - yleishyödyllinen yhteisö 0,00 % 0,00 % - rakentamaton rakennuspaikka 2,50 % 2,50 % - voimalaitokset 1,40 % 1,40 %

3 Vuoden 2012 talouden toteutuminen Osavuosikatsauksen perusteella tehdyn ennusteen mukaan vuoden 2012 talousarvion määrärahat tulevat ylittymään 11,5 milj. euroa ja tulot 0,4 milj. euroa, jolloin toimintakate heikkenee 11,1 milj. euroa. Ylityksestä pääosa, 8,9 milj. euroa, johtuu sosiaalija terveyslautakunnan alaisista menoista, joista erikoissairaanhoidon menojen ylitys on 2,1 milj. euroa. Kaupungin tulos ilman liikelaitoksia tulee ennusteen mukaan olemaan - 24,5 milj. euroa, joka on 10,1 milj. euroa heikompi kuin talousarviossa. Tavoitteena on, että loppuvuoden toimenpiteillä tilanne paranee. Verotuloja kertyy talousarvion mukaisesti 157,6 milj. euroa. Valtionosuudet ylittyvät noin 0,5 milj. eurolla kunta-alan palkkaratkaisun tukemiseksi maksetulla kertakorvauksella. Valtionosuuksien leikkaus, joka vuonna 2012 oli 5,5 milj. euroa, on otettu huomioon talousarvion laadinnassa. Valtionosuuksien määrään vaikuttaa myös verotulotasaus, jota Kokkola ja liittyneet kunnat saivat vuonna 2008 yhteensä 6,2 milj. euroa. Vuonna 2012 Kokkola maksaa tasausta 0,6 milj. euroa, joten muutos on - 6,8 milj. euroa. Menetys johtuu siitä, että Kokkolassa veropohja on vahvistunut enemmän kuin kunnissa keskimäärin. Liikelaitosten tulos on ennusteen mukaan 8,5 milj. euroa, joka on 3,0 milj. euroa suurempi kuin talousarviossa. Siihen vaikuttaa olennaisesti Kokkolan Energian saamat 5,2 milj. euron osingot. Yhteenlaskettu tulos on ennusteen mukaan -15,9 milj. euroa, joka on 7,6 milj. euroa tavoitetta heikompi. Vuoden 2013 talousarvioesitys Vuoden 2013 talousarvion laadintaa on vaikeuttanut olennaisesti se, että toimintamenot ovat nousseet edelleen vuonna 2012 enemmän kuin mihin talousarviossa oli varauduttu. Tämän johdosta vuoden 2013 talousarvioesitystä ei ole saatu pysymään kaupunginhallituksen asettamassa raamissa. Kaupunginjohtajan esitys perustuu siihen, että talouden tasapainottamiseksi toteutetaan sopeuttamisohjelma hallitusti vuoteen 2016 ja lisäksi valtionosuusleikkausten ja verotulotasausten menetysten kompensoimiseksi vahvistetaan tulopohjaa korottamalla sekä kunnallisveroa että kiinteistöveroja. Välttämättömät investoinnit lisäävät lainanottoa siitä huolimatta. Tavoitteena on, että investointitaso on selvästi alle taloussuunnitelman vuosien tason, koska investoinnit joudutaan rahoittamaan edelleen lähivuosina kokonaan tai lähes

4 kokonaan uudella lainanotolla. Jo todella päätetyt kohteet ja velvoitteet toteutetaan - aikataulua kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tarkistaen. Investointien toteutuksen yhteydessä tulee selvittää erilaiset rahoitusmallit. Talousarvioesityksessä nettoinvestoinnit ovat suunnittelukaudella yhteensä 69,2 milj. euroa. Vuoden 2012 aikana ovat sisäilmaongelmat lisääntyneet, mikä on aikaistanut kiinteistöjen peruskorjaustarvetta. Verorahoituksen arvioinnissa on otettu huomioon hallitusohjelman vaikutukset. Sen mukaan valtionosuuksiin tehdään indeksitarkistus lukuun ottamatta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaista valtionosuusrahoitusta. Valtionosuusleikkausten vaikutus on vuonna ,5 milj. euroa, vuonna 2013 ilman OKM:n indeksien jäädytystä 6,5 milj. euroa, vuonna ,6 milj. euroa ja vuonna 9,5 milj. euroa. Yhteensä vaikutus on vv ,3 milj. euroa. Verotulotalouden tulos on vuoden 2013 talousarvioesityksen mukaan -10,8 milj. euroa, vuonna 2014 noin -5,2 milj. euroa ja vuonna 2015 noin 0,35 milj. euroa. Liikelaitosten maksavat tuottoa kaupungille voimassaolevien laskentaperusteiden mukaisesti kuitenkin niin, että Kokkolan Energian tuloutukseen sisältyy 0,75 milj. euron ja Kokkolan Sataman tuloutukseen 0,75 milj. euron ylimääräinen tuloutus. Tuloutus on yhteensä 7,4 milj. euroa. Virallinen tulos, joka sisältää myös liikelaitokset, on esityksen mukaan vuonna ,9 milj. euroa, vuonna ,0 milj. euroa ja vuonna 2015 noin 3,8.milj. euroa. Perustelut tuloveroprosentin korotukselle Vuoden 2011 tilinpäätöksessä on virallisen taseen mukainen ylijäämä noin 15,2 milj. euroa. Ylijäämä on käytetty, mikäli vuosi 2012 toteutuu osavuosikatsauksen mukaisesti eli tulos on 15,9 milj. euroa alijäämäinen. Kuntalain mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Kokkolan kaupungin tulee laatia sopeuttamisohjelma talouden tasapainottamiseksi siten, että suunnittelukauden aikana tulos saadaan ylijäämäiseksi. Talouden tasapainottamiseksi on sopeuttamistoimenpiteiden lisäksi vahvistettava tulopohjaa.

5 Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle 1 että vuoden 2013 tuloveroprosentti on 20,50 % 2 että vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: 2.1 vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,60 % 2.2 muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 1,00 % 2.3 yleinen kiinteistövero 1,25 % 2.4 yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero 0,00 % 2.5 voimalaitosten kiinteistövero 1,40 % 2.6 rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 2,50 %. Käsittely II varapuheenjohtaja Pentti Haimakainen esitti, että tuloveroprosentti on 20,25. Jäsen Häli kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Haimakaisen esitys sai 3 ääntä (Haimakainen, Häli ja Salo) ja kaupunginjohtajan esitys sai 10 ääntä. Käsittely Jäsen Kajsa Kouvo esitti, että kiinteistöveroprosenttia ei koroteta. Jäsen Reino Herlevi kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Käsittely Suoritetussa äänestyksessä Kouvon esitys sai 6 ääntä (Kouvo, Anderson, Palosaari, Herlevi, Harmaala ja Nevasaari) kaupunginjohtajan esitys sai 7 ääntä. I varapuheenjohtaja Kari Urpilainen esitti, että vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on 0,55 %. Jäsen Haapalehto kannatti esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä Urpilaisen esitys sai 13 ääntä ja kaupunginjohtajan esitys ei saanut ääniä.

6 Näin ollen kaupunginhallitus hyväksyi vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroksi 0,55 %. Päätös Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle 1 että vuoden 2013 tuloveroprosentti on 20,50 % 2 että vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: 2.1 vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,55 % 2.2 muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 1,00 % 2.3 yleinen kiinteistövero 1,25 % 2.4 yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero 0,00 % 2.5 voimalaitosten kiinteistövero 1,40 % 2.6 rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 2,50 %. VSTO 100 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto päättää, että 1 vuoden 2013 tuloveroprosentti on 20,50 % 2 vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: 2.1 vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,55 % 2.2 muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 1,00 % 2.3 yleinen kiinteistövero 1,25 % 2.4 yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero 0,00 % 2.5 voimalaitosten kiinteistövero 1,40 % 2.6 rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 2,50 %. Käsittely Valtuutettu Anja Mehtälä esitti, että tuloveroprosentti on 20,00 %. Val tuu te tut Pirkko Häli ja Matti Kivistö kannattivat esitystä. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Suoritetussa äänestyksessä valtuutettu Mehtälän esitys sai 19 ääntä ja kaupunginhallituksen esitys sai 32 ääntä.

7 Liite A 100 lista Käsittely Valtuutettu Mehtälä esitti, ettei kiinteistöveroja tule nostaa. Valtuutetut Häli ja Kivistö kannattivat esitystä. Valtuutettu Veikko Laitila esitti, valtuutettujen Tuomo Puumalan ja Juho Kar hu maan kan nattama na, että vakituis ten asuinrakennusten kiin teistö ve ro on 0,50 % ja yleinen kiinteistövero 1,15 %. Koska oli tehty kaksi päätösesityksestä poikkeavaa kannatettua esitystä, pu heenjohtaja esitti, että asiassa suoritetaan äänestys. Ensimmäiseksi asetettiin vastakkain Mehtälän ja Laitilan esitykset (kohta 2.1). Suoritetussa äänestyksessä valtuutettu Mehtälän esitys sai 20 ääntä ja valtuutettu Laitilan esitys vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroksi 0,50 % sai 31 ään tä. Liite B 100 lista Tämän jälkeen asetettiin Laitilan esitys pohjaehdotusta vastaan. Suoritetussa äänestyksessä valtuutettu Laitilan esitys vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroksi 0,50 % sai 42 ään tä ja kaupungin hal li tuk sen esitys (0,55 %) 9 ään tä. Liite C 100 lista valtuutettu Mehtälän esityksestä, ettei kiinteistöve roja koro te ta ja kaupunginhallituksen esitys (kohta 2.2) muiden kuin vakituis ten asuin ra ken nus ten kiinteistöveron korotuksesta (1,00 %). Suoritetussa äänestyksessä Mehtälän esitys sai 19 ääntä ja kaupunginhallituksen esitys sai 32 ääntä. Liite D 100 lista valtuutettu Mehtälän esityksestä, ettei kiinteistöve roja koro te ta ja Laitilan esitys yleiseksi kiinteistöveroksi 1,15 % (kohta 2.3). Suoritetussa äänestyksessä Mehtälän esitys sai 22 ääntä ja Laitilan esitys sai 29 ääntä. Liite E 100 lista Näin ollen Laitilan esitys asetettiin kaupunginhallituksen pohjaehdotusta (1,25 %) vastaan. Suoritetussa äänestyksessä Laitilan esitys sai 39 ääntä ja kaupunginhallituksen esitys sai 12 ääntä. Liite F 100 lista

8 Päätös Kaupunginvaltuusto päättää, että 1 vuoden 2013 tuloveroprosentti on 20,50 % 2 vuoden 2013 kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: 2.1 vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 0,50 % 2.2 muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 1,00 % 2.3 yleinen kiinteistövero 1,15 % 2.4 yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero 0,00 % 2.5 voimalaitosten kiinteistövero 1,40 % 2.6 rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 2,50 %.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 494 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 97 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 808/02.03.02/2016 KH 494 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 572 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 955/02.03.02/2015 KH 572 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 7809 426

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 572 09.11.2015 Kaupunginvaltuusto 76 16.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 955/02.03.02/2015 KH 572 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kunnanhallitus 129 20.10.2014 Kunnanvaltuusto 47 27.10.2014 TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Khall 20.10.2014 129 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista,

Lisätiedot

Vuoden 2018 veroprosentit

Vuoden 2018 veroprosentit Kaupunginhallitus 328 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 149 15.11.2017 Vuoden 2018 veroprosentit 858/02.03.02/2017 KH 06.11.2017 328 Kuntalain 111 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydes sä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2009 Kokousaika 16.11.2009 klo 13.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka Tampere Ote pöytäkirjasta 13/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 306, 13.11.2017 Kaupunginhallitus, 617, 30.10.2017 306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat. 271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 13.11.2017 klo 18.00-19.00, tauko 18.35-18.40 Puumilan Taitotalo Ala-Katara Severi Alkkiomäki

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki -3, KV 14.11.2012 18:30 SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 14.11.2012 Esityslista 6/2012 -2, KV 14.11.2012 18:30

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 24.10.2014 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A7/31000/2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 07.11.2011 kello 18.00 18.13 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto,

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 VALTUUSTO 10.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 VALTUUSTO 10.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 SISÄLLYSLUETTELO 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 99 33 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 100 34 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015... 101

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 18.10.2017 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A1/31000/2017 VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2018 MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 8.11.2017 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Tuloveroprosentin

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina Kajaanin kaupunki 74 2.12.24 6. TULOSLASKELMAOSA 22-28 * Määrärahat 1 euroina Suunnitelma TP-23 TA-24 HK-25 TA-25 26 27 28 VARSINAINEN TOIMINTA Toimintatulot 55 752 54 675 39 786 4 49 39 44 39 475 39 485

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 508 04.11.2015 Kaupunginvaltuusto 110 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 582/03/032/2015 KH 508 Selostus: Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2010 Kokousaika 15.11.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 3 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 08.11.2010 kello 18.00 18.20 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I varapj Talasoja Timo,

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016.

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016. Kunnanhallitus 269 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 100 06.11.2017 Vuoden 2018 tuloveroprosentin määrääminen Khall 30.10.2017 269 Kuntalain 111 :n mukaisesti kunnanvaltuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 584 23.11.2015 Valtuuston pöytäkirjan 16.11.2015 täytäntöönpano KH 584 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Sisällys KUNNANHALLITUS 16/2018. Aika: torstai klo Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152

Sisällys KUNNANHALLITUS 16/2018. Aika: torstai klo Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 16/2018 ASIALISTA Aika: torstai 4.10.2018 klo 17.00 18.03 Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 Läsnä: Tilli Jouni, pj. Vedenpää Antti, 1. vpj. Parkkila Katri, 2. vpj.

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT LUONNOS 23.6.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain 11 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje. Kaupunginhallitus

Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje. Kaupunginhallitus Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje Kaupunginhallitus 25.5.2009 Talousarvion suunnitteluohje SISÄLTÖ: Vuoden 2010 talousarvion vuosikatetavoite Arviot veroista ja valtionosuuksista Ohje käyttötalouden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asta Tirkkonen-Hersio

Asta Tirkkonen-Hersio Kokouskutsu / Esityslista Nro 8/2017 1 (9) Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA 6.11.2017 Klo 17:00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa, Heino Vuorenmaa

Heikki Halla-aho, Marjaana Laitila-Säily, Päivi Määttä, Seija Ristimaa, Heino Vuorenmaa HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginhallitus 20/2009 404 KOKOUSAIKA 2.11.2009 klo 10.00-14.49 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET POISSA Kaupungintalo Erkki Rytky, Heikki Halla-aho, Marjaana

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.11.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 158/2014 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 158/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistöverolakia. Veroprosenttien ylärajojen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kunnanhallitus 411 03.11.2014 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL 411 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 Kaupunginhallitus 206 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 28 12.11.2018 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 KH 05.11.2018 206 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen,

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne. Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015

Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne. Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne Kaupunginvaltuuston seminaari 21.9.2015 22.9.2015 YHTEENVETO KOLMANNESVUOSIKATSAUKSESTA - Elokuu 2015 - Käyttötalouden toteutumisennuste Käyttötalouden ylitysuhka

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvion 2013 valmistelusta Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 Kaupunginhallitus 225 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 79 05.11.2013 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 218/1/35/2013 KHALL 28.10.2013 225 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kemijärven kaupungilla on vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan kattamatonta

Kemijärven kaupungilla on vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan kattamatonta Kaupunginhallitus 466 03.12.2014 Kaupunginvaltuusto 118 15.12.2014 Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2018 KH 03.12.2014 466 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403 Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Talousarvioraamit vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvioraamit vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 220 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 49 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 55 13.06.2016 Talousarvioraamit vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 220 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot