Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 1704/ /2016 KHALL Kuntalain 110 :n ( /2015) mukaan valtuuston on vuo den loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi ka len te ri vuo dek si talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin ta lou den vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yh tey des sä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kol mek si tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Ta lous ar vio vuo si on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne to teut ta vat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen tur va taan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kun nan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Kuntalain ta lout ta koskevia säännöksiä on muutettu voimaan tul lees sa uudessa kuntalaissa (410/2015). Muun muassa alijäämän kat ta mis vel vol li suut ta koskevaa sääntelyä on tiukennettu ja ali jää män kattamisvelvollisuus on ulotettu kuntayhtymiin, kriisi kun ta me net te lyä koskevaa sääntelyä on uudistettu ja kon ser ni nä kö kulmaa on korostettu kunnan toiminnan ja talouden suunnittelussa ja raportoinnissa. Säännösmuutoksilla on pyritty korostamaan kun nan vastuunkantoa ja turvaamaan toiminnan taloudellinen kes tä vyys pitkällä aikavälillä. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edel lyt tä mät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten ra hoi tus tar ve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Talousarvio on oikeudellisesti sitova, mutta taloussuunnitelma on vain ohjeellinen muilta osin kuin alijäämän kattamiseksi esi tet tä vien toimenpiteiden osalta. Talousarvion laadinnassa on huomioitu kaupunginvaltuuston stra te gi nen tahtotila, jonka mukaan talous on pidettävä puhtaana kun ta- ja palvelurakenneuudistusten tarkoittamista kriisiytyvän kun nan kriteereistä. Kunta voi joutua arviointimenettelyyn ensinnäkin silloin, kun se ei pys ty kattamaan taseeseen kertynyttä alijäämää lain 110 :ssä sää de tys sä määräajassa eli viimeistään neljän vuoden kuluessa ti lin pää tök sen vahvistamista seuraavan vuoden alusta. Erityisen vai keas sa taloudellisessa asemassa olevan kunnan ar vioin ti me net te ly voi käynnistyä edelleen myös talouden tunnuslukujen ra ja-ar vo jen perusteella, jotka mainitaan Kuntalain 118 :ssä. Ta lous ar vio- ja taloussuunnitelmavuosina Pyhäjärven kaupungin ta lous pysyy kuntalain 118 :n mukaisten kriisikuntamenettelyä kos ke vien säännösten mukaisten raja-arvojen paremmalla puo lel la osittain: - Kunta ei ole kattanut taseeseen kertynyttä alijäämää mää rä ajas sa:

2 Pyhäjärven kaupungilla ei ole vuoden 2015 taseessa ker ty nyt tä alijäämää. - Kunnan konsernitaseeseen on kertynyt alijäämää viimeisessä ti lin pää tökses sä vähintään euroa ja sitä edeltäneessä ti lin pää tök ses sä vähintään 500 euroa asukasta kohden: Pyhäjärven kau pun gin vuoden 2015 konsernitaseessa ei ole kertynyttä ali jää mää. - Kunnan ja kuntakonsernin talouden tunnusluvut ovat kahtena pe räk käi senä vuotena täyttäneet kaikki laissa säädetyt raja-arvot, jot ka ovat 1. Kuntakonsernin vuosikate on ilman myönnettyä har kin nan va rai sen valtionosuuden korotusta negatiivinen. Pyhäjärven kau pun gin konsernin vuosikate vuoden 2015 tilinpäätöksessä oli euroa positiivinen. Koska Pyhäjärven kaupungin vuoden 2016 vuosikate arvio on negatiivinen, arvioidaan myös kon ser ni ti lin pää tök sen vuodelta 2016 painuvan negatiiviseksi. 2. Kunnan tuloveroprosentti on vähintään 1,0 prosenttiyksikköä kor keam pi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tu lo ve ro pro sent ti. Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentiksi vuodelle 2017 on päätetty 20,75 %. Koko maan painotettu keskimääräinen ve ro pro sent ti vuodelle 2017 on 19,91 %. Raja-arvona tu lo ve ro pro sen til le vuonna 2017 on 20,91 %. 3. Asukasta kohden laskettu kuntakonsernin lainamäärä ylittää kaik kien kuntakonsernien keskimääräisen lainamäärän vähintään 50 prosentilla. Pyhäjärven kaupungin kuntakonsernin lainamäärä ti lin pää tök ses sä 2015 oli /asukas. Koko maan kun ta kon ser nien keskimääräinen lainamäärä vuonna 2015 oli /asu kas. Raja-arvo kuntakonsernin lainamäärälle vuonna 2015 oli 8.962,50 /asukas. Pyhäjärven kaupungin lainakanta nousee 8,5 mil joo nal la eurolla, joka merkitsee asukaskohtaisen lainamäärän nou sua euroa/asukas. Tämä ei ainoastaan nosta asukas koh tais ta lainamäärää raja-arvon yläpuolelle. Tähän vaikuttaa myös koko maan kuntakonsernin keskimääräinen lainamäärä vuon na 2016, joka selviää kuntien tilinpäätösten valmistumisen jäl keen keväällä Kuntakonsernin suhteellinen velkaantuminen on vähintään 50 pro sent tia. Pyhäjärven kuntakonsernin suhteellinen vel kaan tu mi nen vuoden 2015 tilinpäätöksessä oli 47,6 %. Suhteellinen vel kaan tu nei suus prosentti tulee nousemaan kuntakonsernissa, kos ka Pyhäjärven kaupunki (emoyhtiö) on nostanut lainaa suurien in ves toin tien sekä negatiivisen vuosikatteen vuoksi. Kuntalain :n mukaan taloussuunnitelman on oltava ta sa pai nos sa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tu lee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vah vis ta mis ta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee ta lous suun ni tel mas sa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla ali jää mä mainittuna ajanjaksona katetaan. Konsernitason kriisikuntakriteerien osalta uutta ar vioin ti me net te lyä sovelletaan ensimmäisen kerran vuonna 2017 vuosien 2015 ja 2016 konsernitilinpäätöksiin kertyneisiin alijäämiin ja kon ser ni ti lin pää tök sis tä laskettaviin tunnuslukuihin (148.4 )

3 Pyhäjärven kaupungin talousarvioesityksessä vuodelle 2017 kun nal lis ve rotu lo jen kertymäksi on arvioitu euroa tu lo ve ro pro sen tin ollessa 20,75 %. Tuloveroprosentti on ollut 19,75 % vuo des ta 2007 alkaen, mutta paineet tuloveroprosentin nos ta mi seen ovat olleet olemassa. Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2017 ovat seuraavat: 2017 % 2016 % Vakituinen asuinrakennus 0,50 0,50 Yleinen kiinteistövero 1,30 1,00 Muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,30 1,00 Rakentamaton rakennuspaikka 4,00 3,00 Yleishyödyllinen yhteisö 0,10 0,10 Voimalaitokset 3,10 2,85 Talousarviovuoden kiinteistöverokertymäksi on arvioitu eu roa. Vuoden 2017 yhteisöveron tuotoksi on arvioitu euroa. Kun ta ryhmän jako-osuus vuodelle 2017 on 30,34 % yh tei sö ve ros ta (v oli 30,92 %). Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän vuonna 2017 yhteensä euroa. Valtionosuuksien muutos vuoden 2016 ta lous ar vi oon verrattuna on +3,56 %. Talousarviovuonna 2017 Py hä jär ven kaupunki ei ole saajana verotuloihin perustuvassa val tion osuuk sien tasauksessa. Valtionosuuspäätös annetaan kuluvan vuo den lopussa. Talousarvioesityksessä ulkoiset toimintatuotot ovat eu roa sekä toimintakulut ovat euroa. Toiminnallisena muu tok se na voidaan mainita työmarkkinatuen kuntaosuuden siir ty mi nen Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeltä Pyhäjärven kau pun gin maksettavaksi alkaen. Lisäksi pe rus toi meen tu lo tu en maksaminen siirtyy Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeltä Ke lan maksettavaksi alkaen. Toimintakatteeksi muo dos tuu euroa. Vuosikate on talousarvioesityksessä euroa. Poistojen ja poistoeromuutoserien jälkeen vuo den 2017 talousarvion tilikauden alijäämäksi jää euroa. Suunnitelmavuodet on suunniteltu siten, että vuonna 2018 vuo si ka te olisi positiivinen, joten silloin ei tarvitsisi ottaa lainaa käyt tö ta lou den hoitamiseen. Pyhäjärven kaupunki aloitti rakennemuutokseen varautumisen vuo den 2016 keväällä. Talouden tasapainottamistoimikunta aloitti toi min tan sa, jonka johdosta kaupunginvaltuusto hyväksyi tasapainottamisohjelman vuosille Ta sa pai no tus oh jel mas sa toimintakulujen vähennykset ja toi min ta tuot to jen lisäykset rytmitettiin vuosille Talouden ta sa pai not ta mis työ tä jatketaan vuodenvaihteen jälkeen. Talousarvioesityksessä vuodelle 2017 investointien yh teis mää räk si on arvioitu 2,45 M :a. Suurin investointi tulevana vuonna on kes kus kou lun piha-alueelle suunniteltu investointi.

4 Pitkäaikaisten lainojen lisäykseksi arvioidaan tuloslaskelman ja in ves tointien talousarvioesitysten mukaan 4,35 M. Vuoden 2017 ta lous ar vio tie to jen mukaan Pyhäjärven kaupungin lainakanta olisi yhteensä noin 20,9 M, /asukas. Tekninen lautakunta on käsitellyt toimialansa ta lous ar vio- ja taloussuunnitelmaesityksen. Sivistyslautakunta on kä si tel lyt talousarvioasiaa Veroprosenttien korottaminen on ollut keskusteluissa jo vuoden 2016 talousarvion laadinnasta lähtien. Vuodelle 2016 ve ro pro sent te ja ei vielä korotettu. Kaupungin talouden tasapainottamisen yh tey des sä veroprosenttien korottaminen nähtiin kuitenkin yh dek si toimenpiteistä, joita ilman ei päästä toivottuun lopputulokseen. Kaupunginhallitus antoi Peruspalvelukuntayhtymä Se län teel le lausunnon vuoden 2017 talousarvioraamista, jonka mu kaan vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien ta lous suun ni tel ma Pyhäjärven Selänne-palveluiden osalta on laadittava si ten, että kustannussäästöjä syntyisi vuositasolla 1 miljoonaa eu roa vuoden 2016 talousarvion tasoon nähden. Selänteeltä edel ly te tyt kustannussäästöt tulee valmistella jo laadittujen ta sa pai no tus toi men pi tei den lisäksi. Työmarkkinatuen kuntaosuuden siirto Se län teel tä suoraan kaupungin talousarvioon on kustan nus neut raa li, joten kyseistä erää ei sisällytetä edellytettyyn ta sa pai notuk sen määrään. Vuoden 2016 aikana laadittu ja kaupungin valtuuston hy väk symä Pyhäjärven kaupungin talouden ta sa pai not ta mis oh jel ma vuosille antoi pohjan vuoden 2017 talousarvion laa din taa varten. Kaupunginhallitus antoi ohjeet vuo den 2017 talousarvion sekä vuosien ta lous suun ni tel man laatimisesta. Kaupunginhallituksen ja johtoryhmän ta lous ar vio se mi naa ri järjestettiin Seminaarissa käsiteltiin ta lous ar vio ta laadinnan sen hetkisessä tilanteessa. Valmistelijat sai vat myös seminaarissa ohjeistusta talousarvion ja ta lous suun ni tel man laadintaan. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen Pyhäjärven palvelujen kus tan nuk siin on varattu vuosisopimusehdotuksen mukainen eu ron määräraha. Selännepalvelujen osuus Pyhäjärven kaupungin ul koi sis ta menoista on 59,3 %. Liite nro 5 Pyhäjärven kaupungin vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien taloussuunnitelma. Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy Pyhäjärven kaupungin vuoden 2017 ta lous arvion ja vuosien taloussuunnitelman sekä päät tää esittää sen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Lisäksi päätettäneen antaa hallintotoimelle oikeus tehdä teknisiä kor jauk sia talousarviokirjaan.

5 Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi va. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 404 27.11.2017 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 1900/02.02.02/2017 KHALL 27.11.2017 404 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 309 26.11.2018 Kaupungin vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma 2090/02.02.00/2018 KHALL 26.11.2018 309 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 404 27.11.2017 Kaupunginhallitus 431 11.12.2017 Kaupunginvaltuusto 130 11.12.2017 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 1900/02.02.02/2017 KHALL 27.11.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 1450/02.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 1450/02.02. Kaupunginhallitus 453 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 110 14.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma 1450/02.02.00/2015 KHALL 07.12.2015 453 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015)

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016 Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

4. Alueellinen yhteistyö ja vuorovaikutus.

4. Alueellinen yhteistyö ja vuorovaikutus. Kaupunginhallitus 161 18.06.2018 Laadintaohjeet talousarviosta 2019 sekä taloussuunnitelmasta 2020-2021 2090/02.02.00/2018 KHALL 18.06.2018 161 Kuntalain 110 :n (410/2015) mukaan valtuuston on vuoden lop

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02. Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta

Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta Kaupunginhallitus 253 03.07.2017 Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta 2019-2020 1900/02.02.02/2017 KHALL 03.07.2017 253 Kuntalain 110 :n (410/2015) mukaan valtuuston on vuoden lop

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kriisikuntakriteeristö uudistuu

Kriisikuntakriteeristö uudistuu Kriisikuntakriteeristö uudistuu 25.10.2018 Sari Korento Kriisikuntakriteereiden uudistaminen VM:n asettaman työryhmän tehtävänä oli 1. arvioida kuntalain erityisen vaikean taloudellisen aseman määrittelyssä

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 204 27.10.2014 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 159/1/35/2014 KHALL 204 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kaupunginhallitus 305 19.11.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 410/02.02.00/2018 KH 19.11.2018 305 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169 Kaupunginhallitus 169 05.11.2018 Kaupunginhallitus 182 19.11.2018 Kaupunginhallitus 186 26.11.2018 Kaupunginhallitus 194 03.12.2018 Valtuusto 62 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 225 27.10.2014 Kaupunginhallitus 238 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 10.11.2014 Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 206/031/2014 KH 27.10.2014 225

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2016 666 Kaupunginhallitus 21.11.2016 Aika 21.11.2016 klo 09:00-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 368 Kokouksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2016

Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 3 31.03.2017 Tarkastuslautakunta 24 04.05.2017 Kaupunginvaltuusto 4 15.05.2017 Tekninen lautakunta 100 19.06.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 90 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 Kaupunginhallitus 225 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 79 05.11.2013 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 218/1/35/2013 KHALL 28.10.2013 225 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 Kaupunginhallitus Aika 30.10.2018 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Sivu 381 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 Kaupunginvaltuusto 44 11.06.2018 Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017 173/02.02.01/2018 Kaupunginhallitus 09.04.2018

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Kh Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh , Tuloslaskelma ja tilikauden tulos

Kh Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh , Tuloslaskelma ja tilikauden tulos Kaupunginhallitus 4 28.03.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös / tasekirja 1/02.02/2018 Kh 28.03.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilikausi

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot