Verotulojen kehityksen en na koin ti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verotulojen kehityksen en na koin ti"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/ /2015 KH Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talous ar vion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiin teis tö ve ro pro sen teis ta ja muiden verojen perusteista. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuo dek si talousarvio. Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiin teis tö vero pro sen tit on ilmoitettava Verohallitukselle viimeistään 17. mar raskuu ta. Kiinteistöverolain 11 :n mukaan valtuusto päättää kunnassa so vellet ta vat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajois sa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa va rain hoi to vuoden tuloveroprosentin. Verotulojen kehityksen en na koin ti Kuntaliiton ennusteen mukaan kuntien kunnallisveron tilitysten ar vioidaan kasvavan vuonna 2016 vain vajaan prosentin. Tulopohjan muu tos ten lisäksi myös pal kan saa jan pa kol li sis sa maksuissa on tapah tu mas sa muutoksia, jotka vähentävät mak suun pan ta van veron mää rää. Työt tö myys va kuu tus mak su on nousemassa 0,65 %:sta 1,15 %:iin vuonna Eniten kuntien verotuloihin vaikuttaa työ tulo vä hen nyk sen ko rotus. Se vä hen tää kuntien ve ro tu lo ja noin 218 miljoo naa eu roa. Valtion bud jet ti esi tys vä hen tää kuntien verotuloja netto mää räi ses ti yhteensä noin 262 mil joo naa euroa, kun otetaan huomi oon kaikki vuonna 2016 voi maan tu le vat muutokset. Me ne tyk set on esi tet ty kom pen soi ta van kun nittain valtionosuuksien li sä nä. Yhteisöveroon on tulossa ainoastaan yksi mutta kunnille hyvin merkit tä vä muu tos. Kuntien jako-osuuden määräaikainen ko ro tus päättyy vuoden 2015 lopussa. Kuntien yhteisövero-osuus jää sen joh dosta noin 260 miljoonaa nykyistä pienemmäksi. Kuntaryhmän jako-osuus vuo del le 2016 on 30,92 %. Kiinteistöverojen veroprosenttien vaihteluvälien ylärajoihin on tu los sa muutoksia. Yhteensä verotilitysten ennustetaan koko maassa vuonna 2016 vähen ty vän 0,6 %. Kuntaliiton lokakuussa päivitetyn ennustekehikon

2 mu kaan kaupungin verotilitysten arvioidaan vähenevän vuonna 2016 va jaan prosentin. Forssan kaupungin kunnallisveron tilitykset lokakuun loppuun mennes sä ovat 46,7 miljoonaa euroa. Ne ovat vähentyneet hieman eli muu tos on -0,2 %. Ko ko maassa kunnallisveron tilitykset ovat kas vaneet vastaavana ai ka na 1,5 %. Kaupungin yhteisöveron tilitykset ovat lokakuun loppuun mennessä 3 miljoonaa euroa, eli kasvua on 6,3 %. Koko maassa yh tei sö ve ro ti lityk set ovat kas va neet 12 %. Yhteisöverotilityksiä ovat kasvattaneet tou ko kuus sa tehdyt vuoteen 2014 kohdistuneet täy den nys ve rot. Kiinteistöverojen tilitykset lokakuun loppuun mennessä ovat 2,4 miljoo naa euroa, jossa on vähennystä 0,2 %: koko maassa kiin teis tö vero ti li tyk set ovat kasvaneet samaan aikaan 5,7 %. Kuluvana vuonna kaupungin verotulot kasvavat ennusteen mukaan run saan prosentin viime vuodesta. Vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohdat Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessa Pärjäävä Forssa -ohjelman ja vuoden 2016 talousarvion ja vuosien talous suun ni tel man keskeiset laadintaperiaatteet ja linjaukset: 1. Kaupungin taloutta ja palvelutoimintaa sopeutetaan suun nit te lukau del la vastaamaan verorahoituksen kehitystä siten, et tä kaupungin talous on tasapainossa suunnittelukauden lopulla. 2. Palveluverkkoa ja toimitilojen käyttöä tehostetaan ja tarvittavat pää tök set tehdään palveluverkkoselvityksen perusteella lop pu vuonna Henkilöstöresurssien ja -voimavarojen käytön optimoimiseksi ja hen ki lö työ vuo sien vähentämiseksi selvitetään mahdollisuus tehdä ns. Pär jää vä Forssa -työnantaja/työntekijälupaukset (sitoumukset). Kau pun ki kon ser nis sa siir ry tään ennakoivaan hen ki lös tö suun nit teluun. Tämä edellyttää paitsi pal ve lu ver kon supistamista myös pal velu tar jon nan uudelleen ar vioin tia, jotta eläköitymiseen ja hen ki lös tö raken tee seen liittyvää sääs tö po ten ti aa lia päästään hyödyntämään. Tuot ta vuu den pa ran ta mi sek si valmistellaan sitä tukeva pal kit se misjär jes tel mä. 4. Vuoden 2016 veroprosenttien tarkistuksiin varaudutaan. Valtuusto päät tää asiasta lopullisesti vahvistaessaan veroprosentit mar ras kuun kokouksessa.

3 5. Omistajaohjausta kaupunkikonsernin sisällä ja kuntayhtymissä tehos te taan. Edellytyksenä on, että konserniyhtiöissä ja Fors san seudun hyvinvointikuntayhtymässä tehostetaan so peut ta mis toi mia ja nopeu te taan niiden käyttöönottoa me no ke hi tyk sen selväksi hi das ta misek si. Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n pal ve lu mak su jen edel ly te tään py sy vän ennallaan. 6. Sosiaali- ja terveyspalveluita lukuunottamatta raami toimialoille on nol la kas vu kuluvan vuoden talousarviosta. Kaupungin sisäiset vuokrat pysytetään ennallaan. 7. Vesihuoltoliikelaitoksen tuloutuksen määrää kaupungille va rau dutaan pienentämään vaiheittain. Talousarvion valmistelutilanne Toimialojen talousarvioehdotusten mukaan toimintakate eli käyt tö talou den nettomenot ovat yhteensä 98,1 miljoonaa euroa. Tämänhetki sen arvion mukaan verotuloja kertyisi ilman mahdollisia tar kis tuk sia 59 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 41,2 miljoonaa euroa. Ti li kauden tulos olisi alijäämäinen noin 2,2-2,7 miljoonaa euroa. Eniten ovat kasvussa sosiaali - ja terveyspalvelujen ostomäärärahat, joi hin tarvitaan lisää yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa kuluvan vuoden alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Tulovero Kaupungin nykyinen tuloveroprosentti on 20,00. Kes ki mää räi nen arit meet ti nen tuloveroprosentti koko maassa vuonna 2015 on 20,53 ja verotettavin tuloin painotettu tuloveroprosentti 19,84. Ylin tu lo ve ropro sent ti on 22,50 ja alhaisin 16,50. Kaupungin efek tii vi nen ve ro as te on 14,31. Tuloveroa kertyy kaupungille vuonna 2015 noin 51,8 miljoonaa euroa, eli sen osuus on noin 87 % kaikista verotuloista. Kiinteistövero Kiinteistöverolain 11 :n mukaan valtuusto päättää kunnassa so vellet ta vat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajois sa. Valtuusto voi määrätä erikseen rakentamattoman ra ken nuspai kan veroprosentin. Kiinteistöverolaki on muuttumassa verovuodelle Eduskunta on hy väk sy nyt hallituksen esityksen HE 26/2015 sisällön (hyväksytty edus kun nas sa toisessa käsittelyssä ) liittyen kiin teis tö ve-

4 ro pro sent tien vaihteluväleihin. Lakimuutos vahvistettaneen pre si dentin esit te lys sä Hallituksen esityksen 26/2015 perusteella vuodelle 2016 muutetaan kiin teis tö ve ro lain 12 a, 12 b, 13 ja 14 :iä siten, että: - Muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enim - mäismää rä voi olla enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan mää rää - mää vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enim mäis mää rää korkeampi (nykyisen 0,6 prosenttiyksikön sijasta) tai jos näin laskettu veroprosentti on kunnan yleistä kiinteistöprosenttia alem pi, enintään kunnan yleisen kiinteistöveroprosentin suu rui sek si. - Voimalaitosrakennuksen ja -rakennelman kiinteistöveroprosentin enim mäis mää rä korotettaisiin 2,85 prosentista 3,10 prosenttiin. - Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin enim mäis mää rä korotettaisiin 3,00 prosentista 4,00 prosenttiin, ja ra ken ta mat to man rakennuspaikan määritelmää tarkistettaisiin muun muassa ra ken - nus paik kaa koskevien rakennuskieltojen osalta. Muilta osin esityksessä mainitut lakimuutokset tulevat voimaan vasta vuon na Vuoden 2016 verotuksessa kiinteistöverolain mukaiset rajat ovat: - yleinen kiinteistöveroprosentti 0,80-1,55 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,37-0,80 - muiden asuinrakennusten (loma-asunnot) kiinteistöveroprosentti 0,80-1,55 - rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti enintään 4,00, mikäli kunta ottaa tämän käyttöön - yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentin alaraja 0,00 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentin yläraja 3,10. Kaupungin kuluvan vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit ovat: - yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 - muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,01 - yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,85. Kaupunki ei ole määrännyt erillistä kiinteistöveroprosenttia ra ken tamat to mal le ra ken nus pai kal le. Valtakunnan keskimääräiset vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit ovat seu raa vat: - yleinen 0,99 - vakituiset asunnot 0,46 - muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,07.

5 Kaupungille kiinteistöveroa kertyy vuodelta 2015 noin 4,4 miljoonaa eu roa. Koiravero Koiraverolain mukaan koirasta on laissa säädetyn mukaisesti suo ritet ta va koiraveroa sille kunnalle, jonka alueella koiraa edel li sen kalen te ri vuo den päättyessä on pysyvästi pidetty. Kun nan val tuus to voi päät tää, että kunnassa ei ole suo ri tet ta va koi ra ve roa. Kunnanvaltuus to voi tällöin myös päättää, ett ei koi ran omis ta ja ole velvollinen te ke mään koiraverolain 5 ja 6 :is sä tarkoitettuja ilmoituksia ja ettei koi ras ta ole kirjoitettava 7 :ssä tarkoitettua valvontalippua. Valtuusto on verovuodesta 2004 alkaen päättänyt jättää koi ra ve ron pe ri mät tä. Yhteisövero Yksittäisten kuntien jako-osuudet yhteisöveron tuottoon määräytyvät kun kin kunnan yritystoimintaerän ja metsäerän suhteellisena osuu tena kaikkien kuntien vastaavien lukujen summasta. Yhteisöveroa kertyy vuonna 2015 kaupungille noin 3,3 miljoonaa eu roa. Veroprosenttien tarkistaminen Kiinteistöveroprosentteja ehdotetaan tarkistettavan seuraavasti: Ylei nen kiinteistöveroprosentti nostetaan 1,00:sta 1,40:een. Tämä lisää yhteisöverotuottoa noin miljoona euroa. Vertailun vuoksi Hämeen lin nan kaupungin yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,25 ja Riihi mäen kaupungin 1,45 jo tänä vuonna. Lisäksi ehdotetaan, että mui den kuin va ki tuis ten asuntojen kiinteistöveroprosentti nostetaan 1,01:stä 1,41:een ja voi ma lai tos ra ken nus ten veroprosentti uuteen ylä ra jaan 3,10:een. Asuin ra ken nus ten se kä yleishyödyllisessä käytös sä olevien ra ken nus ten kiinteistö vero py syi si ennallaan. Ra ken tamat to mil le ra ken nus pai koil le ei edelleenkään määrätä ve roa. Strategian mukaisuus: Päätös toteuttaa omalta osaltaan Fors sa - koko elämän väärtti -strategian kriittistä menestystekijää, joka on ter ve kun ta ta lous. Palvelutarpeiden muutokseen ja talouden haas tei siin vas taa mi sek si on käynnissä kaupungin talouden sopettamiseen ja tuot ta vuu den parantamiseen keskittyvä poikkihallinnollinen Pärjäävä Fors sa -pro ses si. Kiinteistöverovertailut ovat liit tee nä. (LJ) Lisätiedot: kaupunginjohtaja Sami Sulkko, puh , talousjohtaja Leena Järvenpää, p , lee na.jarven-

6 Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus ehdottaa, että val tuus to 1. vahvistaa verovuoden 2016 tuloveroprosentiksi 20,00 2. määrää vuodelle 2016 seuraavat kiinteistöveroprosentit - yleinen kiinteistöveroprosentti 1,40 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 - muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,41 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 - yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. KV 72 Kaupunginhallitus: Val tuus to 1. vahvistaa verovuoden 2016 tuloveroprosentiksi 20,00 2. määrää vuodelle 2016 seuraavat kiinteistöveroprosentit - yleinen kiinteistöveroprosentti 1,40 - vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 - muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,41 - voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 - yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00. Päätös: Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 239 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 54 14.11.2016 Vuoden 2017 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 348/02.03.01/2016 KH 31.10.2016 239 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 Kaupunginhallitus 225 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 79 05.11.2013 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2014 218/1/35/2013 KHALL 28.10.2013 225 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kunnanhallitus 411 03.11.2014 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL 411 Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua. Kaupunginhallitus 236 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 67 20.10.2014 KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kaupunginhallitus 06.10.2014 236 Kiinteistöverolaissa (654/92) säädetään kiinteistön

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 1. Koivunen Tuula

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 1. Koivunen Tuula ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2015 1 Aika 02.11.2015 klo 16:00-17:50 Kaupunginhallitus 02.11.2015 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Koivunen Tuula pj. Ryynänen Aimo

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 Kaupunginhallitus 204 27.10.2014 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 159/1/35/2014 KHALL 204 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %) Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN Kaupunkisuunnittelutyöryhmä 12 27.10.2014 Kaupunginhallitus 221 03.11.2014 Valtuusto 43 17.11.2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTISTA JA KIINTEISTÖVEROPROSENTEISTA PÄÄTTÄMINEN 395/00.04.041/2014 Kasury 27.10.2014

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL

Kaupunginhallitus Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/ /2016 KHAL Kaupunginhallitus 217 17.10.2016 Vuoden 2017 veroprosenttien määrääminen 202/02.03.01/2016 KHAL 17.10.2016 217 Kaupunginkamreeri: Kuntalain 111 :n mukaan kaupunginvaltuusto päättää vii meis tään talousarvion

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 386 14.12.2016 Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 1704/02.02.00/2016 KHALL 14.12.2016 386 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN ASTI. KH Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen:

KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN ASTI. KH Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen: Kaupunginhallitus 26 23.01.2017 KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN 31.5.2017 ASTI KH 23.01.2017 26 Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen: Kaupunginvaltuuston 31.8.2009 hyväksymien

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen)

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) Ympäristölautakunta 80 10.05.2016 Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) 100/53.531/2016 YMPLTK 10.05.2016 80 Lupainsinööri Pirkko Ollila HAKIJA

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus

10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN. Talousarvion sitovuus Teknisen lautakunnan valvontajaosto 10 13.02.2013 VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMIEN TARKISTAMINEN VALVJAOS 10 Toimialan vs. esimies 5.2.2013 Kaupunginvaltuusto on 18.12.2012

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 8 25.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 21.04.2015 Kaupunginhallitus 167 11.05.2015 Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne 4277/00.02.00/2015 Sotela 21.04.2015 62 Valmistelijat:

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot