KH Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä on 5,7 milj. euroa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KH Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä on 5,7 milj. euroa."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Vuoden 2017 talousarvion muutos 504/ /2017 KH Vuoden 2017 talousarvio on 1,0 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin ta lousar vion mukainen alijäämä on 5,7 milj. euroa. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien tulee päät tää talousarvioon esitettävistä muutoksista elokuun loppuun mennessä. Hyvin voin ti lau ta kun ta on esittänyt muutoksia talousarvioon. Lisäksi on tarpeen tehdä eräitä mui ta muutoksia. Heinäkuun lopun talouden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaisesti kaupun gin talous on lähellä tasapainoa. Käyttötalous on ylittymässä lähes 5 milj. eurol la, mutta talousarvion toteutumaa parantaa erityisesti verotulojen, val tionosuuk sien ja korkomenojen toteutuma. Lisäksi poistoeron muutos parantaa ti likau den yli-/alijäämää. Talousarvion toteutumiseen liittyy kuitenkin vielä epä varmuut ta mm. verotulojen osalta. KÄYTTÖTALOUS Valtuusto Tulosalueelle 100 Valtuusto kohdistuu kaupunginvaltuuston toiminnan lisäksi vaa lien menot. Kunnallisvaaleihin oli talousarviossa varattu 0,165 milj. euroa. Toteu tu ma on muodostunut euroa arvioitua suuremmaksi hen ki lös tö me nojen sekä painatus- ja ilmoituskulujen osalta. Tulosalueen määrärahoja on tar peen lisätä vastaavasti. Kaupungin strategian valmisteluun on talousarviossa varauduttu eurolla val tuus ton tulosalueelle. Määräraha on tarkoituksenmukaista siirtää tu los alu eelle 150 Konsernipalvelut (strategisen suunnittelun vastuualue), jonne val mis te lusta aiheutuneet kulut on vuoden aikana kohdistettu. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus on päättänyt Enon torikahvion kattamisesta. Päätöksen yhteydessä on edellytetty, että talousarviovaikutukset käsitellään talous ar vio muu tos ten yhteydessä. Talousarviossa ei kahvion kattamiseen ole varau dut tu, minkä johdosta tulosalueen 120 Yleishallinto talousarviota on tarpeen muut taa eurolla. Kaupungin ravinto- ja siivouspalvelut siirtyivät lukien Polkka Pohjois-Kar ja lan tukipalvelut Oy:n järjestettäväksi. Järjestelyn yhteydessä on sovittu kau pun gil ta siirtyneen ravinto- ja siivouspalveluiden kaluston käytöstä mak set tavas ta käyttökorvauksesta. Tämän johdosta tulosalueen 120 Yleishallinto toi minta tu lo ja voidaan lisätä eurolla.

2 Työllistämisen tulosalueen talousarvio on ylittymässä työ mark ki na tu ki las ku tuksen kehityksen johdosta lähes 2,0 milj. eurolla. Työllistämistoimenpiteiden jat kami sek si on lisäksi tarpeen lisätä tulosalueen määrärahoja loppuvuodelle 0,2 milj. eu rol la. Tulosalueen 150 Konsernipalveluiden talousarvion määrärahat muuttuvat eurolla edellä esitetyn strategian valmistelun määrärahojen siirron johdosta. Siun soten vuoden 2017 maksuosuudet määriteltiin talousarviovalmistelussa kun tien antamien vuoden 2016 ennusteiden pohjalta. Ensimmäisen vuoden toimin ta edel ly tys ten turvaamiseksi sovittiin, että Siun soten vuoden 2017 ta lous arvio ke hyk sen niin sanottua kantalukua tarkastellaan keväällä 2017 kuntien ti linpää tös ten valmistuttua. Siun soten omistajaohjauksessa on huhtikuussa sovittu vuo den 2017 talousarvion tarkistamisesta. Joensuun maksuosuus nousee vuo den 2016 tilinpäätöksen ennakoitua suuremman toteutuman johdosta al ku pe räi seen talousarvioon nähden 1,5 milj. eurolla. Hyvinvoinnin toimiala Hyvinvointilautakunta on käsitellyt osavuosikatsausta ja esittänyt eräitä muutoksia talousarvioon. Muutokset kohdistuvat hyvinvointipalvelujen talous- ja hallintopalveluiden, koulutuspalveluiden ja varhaiskasvatuspalveluiden ta lous ar vi oon. Hyvinvointipalvelujen talous- ja hallintopalvelujen tulosalueelle on or ga ni saa tiomuu tok sen yhteydessä siirretty sellaisten henkilöiden palkkavaraukset, joiden työ teh tä vät ylittävät tulosalueiden rajat tai ovat luonteeltaan hallinnollisia. Muutok sen vaikutus tulosalueelle on 0,65 milj. euroa. Käytännössä ko. toi min ta menot ovat alun perin huomioitu koulutuspalvelujen tulosalueella. Lisäksi tu los alueen tuloja ja menoja korjataan 1,0 milj. eurolla tulosalueelle keskitettyjen toi mialan kehittämishankkeiden johdosta. Tulosalueelle kohdentuu myös ta pah tu mapal ve lui den tulot ja menot. Torin remontin vuoksi tapahtumapalveluiden tu loker ty mä on laskenut. Toimintamenoja on vuoden aikana lisännyt toriremontin ohel la mm. ampumahiihdon maailmancup, Kataja Basketin mestaruusjuhlat ja vaa lien järjestäminen. Muutosten yhteisvaikutuksena tapahtumapalveluiden toimin ta ka te heikkenee 0,27 milj. euroa. Ampumahiihdon maailmancupin osalta talous vai ku tuk sia on ennakoitu päätöksessä, joka koski osallistumista am pu mahiih don maailmancupin toteuttamista koskeviin järjestelyihin (kh ) Koulutuspalvelujen tulosalueen talousarvioon esitetään lisättäväksi 0,35 milj. euroa. Määrärahasiirto hyvinvointipalvelujen talous- ja hallintopalvelujen tulosalueelle pienentää nettomuutosta, ilman määrärahasiirtoa muutostarve olisi 1,0 milj. euroa. Muutostarve perustuu osin vuoden 2016 ennakoitua suurempaan toteutumaan ja mm. tilamuutosten ja sisäilmaongelmista seuranneisiin materiaalihankintoihin sekä kehitysvammaisten oppilaiden opetusta koskeviin muutoksiin. Varhaiskasvatuksen toteutumaennuste on 0,3 milj. euroa talousarviossa arvioitua pienempi. Lisäksi on tarpeen korjata toimintatuottojen ja

3 toimintakulujen taso realistiselle tasolle, korjauksella ei ole vaikutusta toimintakatteeseen. Hyvinvointilautakunta on lisäksi esittänyt muutosta ikäihmisten toimintakykyä edistävän Tuuppari-hankkeen rahoitukseen. Toiminnan rahoitus on vuoden 2017 osalta järjestetty peruspalvelujen tukirahaston kautta, minkä johdosta vuoden 2017 talousarviossa ei tältä osin ole muutostarvetta. Kaupunginhallitus on käsitellyt pesäpallokatsomon hankesuunnitelmaa ja päättänyt, että hankkeen kilpailutuksesta ja valmistelusta liikuntapalveluille aiheutuneet kulut käsitellään talousarviomuutoksen yhteydessä. Tämän hetkisen toteutumaennusteen perusteella liikuntapalvelujen talousarviomuutos ei kuitenkaan ole tarpeellinen, koska tulosalueen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti hankkeen valmistelusta aiheutuvista kuluista huolimatta. INVESTOINTIOSA Kaupunginhallitus on hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen käytössä olleen irtaimiston ja kaluston siirron vastikkeetta Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle. Siirrettävän omaisuuden tasearvo siirtyy muihin pitkävaikutteisiin menoihin ja poistetaan kolme vuoden aikana. Siirtyvän kaluston tasearvo oli yhteensä 1,761 milj. euroa. Muutoksen johdosta talousarvion tulosalueen 120 Yleishallinto investointituloja ja menoja tulee lisätä 1,761 milj. eurolla. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitoksen kalusto siirtyi Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle tasearvosta (3,31 milj. euroa), josta vähennetään tulosvaikutteisesti kerätty poistoero (0,827 milj. euroa). Muutoksen johdosta talousarvion tulosalueen 120 Yleishallinto investointituloiksi kirjataan 2,483 milj. euroa, satunnaisiin kuluihin pysyvien vastaavien luovutustappioksi -0,827 milj. euroa ja poistoeron muutokseksi 0,827 milj. euroa. Muutoksella ei ole siten tulosvaikutusta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi investointiosan muutoksen Rantakylän Liikuntahalli Oy investointiavustusta varten. Hankkeen toteuttaminen on siirtynyt, mistä johtuen investointiavustus jää vuodelta 2017 käyttämättä. TULOSLASKELMA Verotulot Vuoden 2017 kunnallisverokertymäksi on arvioitu 221,3 milj. euroa. Kuluvan vuoden tilitysten, Kuntaliiton verotuloja koskevien ennusteiden sekä vuoden 2016 toteutuneen verotuksen perusteella tehtäviä oikaisuja koskevien ennakkotietojen perusteella on arvioitu, että kunnallisverokertymä jää arvioitua pienemmäksi. Kertymään vaikuttaa loppuvuoden tilitysten suuruus sekä marrasja joulukuussa vuoden 2016 toteutunutta verotusta koskevien tietojen

4 perusteella tehtävät oikaisut, joten lopullinen toteutuma voi poiketa arviosta. Tässä vaiheessa kunnallisveroarvota on tarpeen kuitenkin pienentää 2,0 milj. eurolla. Yhteisöveron kertymäksi on arvioitu Kuntaliiton verotuloennusteiden sekä Joensuun kuluvan vuoden kertymien perusteella 20,4 milj. euroa. Talousarviossa yhteisöverokertymäksi arvioitiin 17,4 milj. euroa, joten yhteisöveroarviota voidaan korottaa 3,0 milj. eurolla. Kiinteistöverokertymäksi on arvioitu talousarviossa 20,5 milj. euroa. Kiinteistöveroja koskevan maksuunpanotiedon mukaan arviota voidaan korottaa 0,3 milj. eurolla. Valtionosuudet Valtionosuuksien määräksi on talousarviossa arvioitu 138,6 milj. euroa. Valtionosuuspäätöksen mukaisesti valtionosuuksia kertynee 0,7 milj. euroa budjetoitua enemmän. Ero aiheutuu ennakkolaskelmien jälkeen tarkentuneista laskentaperusteista. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuuksia tarkistetaan loppuvuonna toteutuneiden suoritemäärien perusteella, joten muutokset loppuvuonna ovat mahdollisia. Korkomenot Korkotaso on säilynyt kuluvan vuoden aikana matalana. Korkomenoarviota voidaan pienentää 0,3 milj. eurolla. Suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaisten poistojen arvioidaan toteutuvan 0,2 milj. euroa talousarviossa arvioitua pienempänä. Lisäksi rakennusten purkamisesta seuraavat tasearvojen alaskirjausten varaus (0,81 milj. euroa) siirretään suunnitelman mukaisista poistoista arvonalentumisiin kirjausohjeiden tarkentumisen johdosta. Poistoeron muutos Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen kaluston siirrosta seuraava poistoeron muutos 0,827 milj. euroa parantaa tilikauden yli-/alijäämää. Lisäksi poistoeron muutoksen johdosta tilikauden yli-/alijäämä paranee 1,5 milj. euroa, mikä voidaan huomioida talousarviomuutoksessa. RAHOITUSLASKELMA Rahoituslaskelma muuttuu edellä esitettyjä muutoksia vastaavasti (vuosikatteen muutos sekä investointiosan muutokset). Vuoden 2017 talousarviossa kuluvan vuoden lainakannaksi on arvioitu euroa/asukas. Arvion pohjana oli vuoden 2016 talousarvion mukainen lainakanta euroa/asukas, kun toteutunut lainakanta oli euroa/asukas.

5 Siun soten myötä kaupungin menovirta on muuttunut aiempaan nähden etupainotteisemmaksi. Lisäksi Siun sotelle sekä perustettuihin yhtiöihin henkilöstösiirtosopimuksen mukaan maksettu lomapalkkavelka on vaikuttanut vuoden aikana rahoituksen tarpeeseen. Rahoitustarvetta on paikattu vuoden 2017 aikana lyhytaikaisella kuntatodistuslainalla sen edullisuuden johdosta. Lyhytaikaisen rahoituksen määrää on tarpeen talousarviossa nostaa 15 milj. eurolla. Lomapalkkavelan muutos tulee lisäksi huomioida rahoituslaskelman kohdassa korottomien velkojen muutos. Lyhytaikaisen rahoituksen taso pidetään vuodenvaihteessa kuitenkin mahdollisimman matalalla tasolla. Toteutuneen lainakannan perusteella laskettu lainakanta arvio tälle vuodelle lyhytaikaisen rahoituksen tarve huomioiden on /asukas. YHTEENVETO Esitetyt muutokset heikentävät peruskaupungin toimintakatetta 4,6 milj. eurolla. Peruskaupungin tuloslaskelma on muutosten jälkeen 6,3 milj. euroa alijäämäinen. Joensuun Vesi liikelaitos ja rahastot huomioiden talousarvio on 0,4 milj. euroa ylijäämäinen. Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän purkamisen kirjanpidollisia vaikutuksia tarkennetaan parhaillaan. Purkamisella ei ole tulosvaikutusta, mutta kirjaukset voivat talousarvion sitovuustason näkökulmasta tuoda muutostarvetta. Muutokset tarkennetaan tarvittaessa kuluvan vuoden aikana. Talousarvion toteutumiseen liittyy edelleen riskejä erityisesti verotuloarvion osalta, joten on mahdollista, että tulos jää talousarviomuutoksessa esitetty heikommaksi. Muutokset huomioivat peruskaupungin käyttötalous-, tulos- ja rahoituslaskelmat sekä ulkoinen tulos- ja rahoituslaskelma ovat liitteenä. Valmistelija: talousjohtaja Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto muuttaa peruskaupungin käyttötalousosaa, tuloslaskelmaa ja rahoituslaskelmaa liitteiden mukaisesti, lisätä tulosalueen 120 Yleishallinto investointituloja 4,244 milj. eurolla ja investointimenoja 1,261 milj. eurolla, muuttaa vuoden 2017 ulkoista tulos- ja rahoituslaskelmaa muutoksia vastaavasti liitteiden mukaisesti sekä valtuuttaa hyvinvoinnin toimialaa muuttamaan toimialan palveluarviot muutoksia vastaavasti. Lisäksi kaupunginhallitus tulee tekemään myöhemmin esityksen

6 kaupunginvaltuustolle valmisteilla olevan maakunnallisen työllisyyden kasvuohjelman rahoituksesta vuoden 2017 osalta. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Talousjohtaja Satu Huikuri oli kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn aikana.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2018 talousarvion muutos 2368/ /2018 KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2018 talousarvion muutos 2368/ /2018 KH Kaupunginhallitus 307 10.09.2018 Kaupunginvaltuusto 132 24.09.2018 Vuoden 2018 talousarvion muutos 2368/02.02.02/2018 KH 10.09.2018 307 Vuoden 2018 talousarvio on 0,4 milj. euroa ylijäämäinen. Peruskaupungin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 710, 730 tulosalueet 850, 860, 870 ja 880.

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 710, 730 tulosalueet 850, 860, 870 ja 880. Kaupunginhallitus 88 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 34 30.03.2015 Vuoden 2014 talousarvion toteutuminen 5251/02.02.02/2015 KH 23.02.2015 88 Talous- ja strategiayksikkö 18.2.2015: Peruskaupungin vuoden 2014

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2018 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS POSITIIVISELLA URALLA Väestömäärä ylitti 76 000 asukkaan rajan ja oli ennakkotiedon mukaan 76 096. Kasvua 248 henkilöä. Rakentamisessa

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL Kaupunginhallitus 299 01.10.2018 Kaupunginvaltuusto 56 15.10.2018 Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL 01.10.2018 299 Vuoden 2018 talousarvion toteutumisen seurannan perusteella on

Lisätiedot

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 850, 860, 870, 880

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 850, 860, 870, 880 Kaupunginhallitus 66 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 15 29.02.2016 Vuoden 2015 talousarvion toteutuminen 7261/02.02.02/2016 KH 22.02.2016 66 Peruskaupungin vuoden 2015 talousarvio oli talousarviomuutosten

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.216 Väestömäärä kesäkuussa 75 422 Joensuun väestömäärä oli kesäkuun lopussa 75 422. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 481 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 850, 860, 870, 880

tulosalueet 210, 240, 270, 280 tulosalueet 850, 860, 870, 880 Kaupunginhallitus 74 27.02.2017 Kaupunginvaltuusto 17 27.03.2017 Vuoden 2016 talousarvion toteutuminen 201/02.02.02/2017 KH 27.02.2017 74 Peruskaupungin vuoden 2016 talousarvio oli talousarviomuutosten

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista.

Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Heinäkuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - seurantaraportista. Verotulot ovat jäämässä yli 11 milj. euroa talousarvioon merkittyä pienemmiksi. Ennuste on olennaisesti

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2015 Väestömäärä syyskuussa 75 489 Joensuun väestömäärä oli syyskuussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 489. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden syyskuuhun nähden 465 henkilöllä.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2018 Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 14.3.2019 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS MYÖNTEISESSÄ VIREESSÄ Väestömäärä kasvoi 510 henkilöllä (+ 0,7 %) ja oli vuoden lopussa 76 577

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2016 Tilanteessa 30.9.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.062.473 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 918.870 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2016

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 Kaupunginhallitus Aika 30.10.2018 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Sivu 381 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 31.12. Väestömäärän kehitys jatkuu myönteisenä Joensuun väestömäärä oli marraskuun lopussa Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 75 92. Väestömäärä oli 386 edellisen vuoden marraskuuta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 Tilanteessa 30.9.2014 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.872.480 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.891.982 euroa ylijäämäinen. Marraskuun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 talousarvion muutos 7431/ /2016 KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2016 talousarvion muutos 7431/ /2016 KH Kaupunginhallitus 322 19.09.2016 Kaupunginvaltuusto 82 26.09.2016 Vuoden 2016 talousarvion muutos 7431/02.02.02/2016 KH 19.09.2016 322 Vuoden 2016 talousarvio on maaliskuun talousarviomuutoksen jälkeen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2015 Tilanteessa 30.9.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.484.701 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.429.172 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Väestömäärä vuodenvaihteessa 75 041 Joensuun virallinen väestömäärä vuoden 2014-2015 vaihteessa oli 75 041. Väestömäärä kasvoi 570 henkilöllä (0,8 %) edelliseen vuoden vaihteeseen

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE

Kaupunginhallitus Osavuosikatsaus 1-4 / / /2016 KHALL RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Kaupunginhallitus 199 23.05.2016 Osavuosikatsaus 1-4 / 2016 2072/02.02.02/2016 KHALL 23.05.2016 199 RAPORTOINTI VAL TUUS TOL LE Valtuustolle raportoidaan taloudellis ten ja toiminnallisten tavoitteiden

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017 Tilanteessa 31.3.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.174.234 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 887.457 euroa ylijäämäinen. Talousarvion mukaiset

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot