Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätöksen ennakkotietoja"

Transkriptio

1 Tilinpäätöksen ennakkotietoja

2 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS POSITIIVISELLA URALLA Väestömäärä ylitti asukkaan rajan ja oli ennakkotiedon mukaan Kasvua 248 henkilöä. Rakentamisessa uusi ennätysvuosi; asuntoja valmistui 890 ja lupia myönnettiin 1018 asunnolle Työttömyys kääntyi loppuvuodesta positiiviselle uralle, koko vuoden työttömyysaste kuitenkin vielä korkea 17,2 %

3 ORGANISAATIO JA KEHITTÄMISHANKKEET Kaupungin uusi organisaatio ja Siun soten toiminta käynnistyi Uusi kaupunginvaltuusto aloitti kesäkuussa Kaupungin strategia uusittiin, yli 5000 kuntalaista osallistui valmisteluun Yhdyskuntatekniikan kehittämishankkeet etenivät; mm. symmetrinen kaupunki ml. asemanseutu Kasvusopimuksen toteuttaminen jatkui virkeästi konsernin ja eri toimijoiden yhteistyössä Yhteistyö yliopistojen ja muiden oppilaitosten kanssa tiivistyi monipuolistuvan opettajakoulutuksen ja koulutuksen liiketoiminnallisen puolen kehittämisessä

4 TALOUDELLINEN TULOS YLIJÄÄMÄINEN LAINAKANTA KASVOI Tilikauden ylijäämä investointivarausten jälkeen 4 me, mikä on selvästi talousarviota (0,4 me) parempi Positiiviseen tulokseen vaikutti peruskaupungin käyttötalouden kehitys Toimintakate pieneni kikyn ja perustoimeentulotuen siirtymisen johdosta -3,7 % Asemanseudun maankäyttökorvaukset 4,1 me kirjattiin tuloksi Tonttien myyntivoittoja 1,1 me budjetoitua enemmän, yhteensä 4,1 me Toimialojen toteutumat budjetoituja parempia Siun soten maksuosuudet perussopimuksen mukaan lopulliset, sote-menoista ei yllätyksiä tilinpäätöksen näkökulmasta Vuosi 2017 talonrakentamisen huippuvuosi: lainakanta kasvoi 24,6 % korkean investointitason ja Siun soten perustamisen vaikutusten myötä Lainakanta 3008 /asukas, +587 euroa (ed. vuosi 2421 euroa/asukas) Lisäksi hankkeita rahoitettiin kiinteistöleasingillä 22,8 milj. euroa

5 TULOSLASKELMA EUROA ml. Joensuun Vesi, rahastot TP2016 TP2017 Muutos Muutos % Toimintakate ,7 % Kunnallisvero ,9 % Kiinteistövero ,2 % Osuus yhteisöveron tuotosta ,7 % Valtionosuudet ,2 % Rahoitustulot ja -menot Korkotulot ,7 % Muut rahoitustulot ,8 % Korkomenot ,1 % Muut rahoitusmenot ,3 % Vuosikate ,5 % Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot ,6 % Arvonalentumiset ,9 % Satunnaiset erät Tilikauden tulos ,5 % Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä/alijäämä Arvonalentumisissa sekä satunnaisissa erissä ja poistoeron muutoksessa Siun soteen liittyvien järjestelyiden vaikutusta (PKSSK:n purku, kaluston siirto) Toimintakatteen muutos -3,7 % Kiky ja eläkevastuiden muutokset pienensivät henkilöstömenoja Perustoimeentulotuen siirtyminen Kertaluontoiset maankäyttökorvaukset Verotulojen kasvu 0,0 % Kikyn vaikutus ja siihen liittyvät veronkevennykset Yhteisöveron kasvuun vaikutti koko maan kertymää nostanut yksittäisen yrityskaupan täydennysvero Koko maa + 2,0 % Valtionosuuksien kasvu 1,2 % Kikyn leikkaukset Perustoimeentulotuen maksatuksen siirto Kelalle Verotulotasauksen kasvu Koko maa 3,3 %

6 TULOKSEN ERITTELYÄ MILJ. EUROA milj. euroa TA2017 TOT 2017 Muutos me Peruskaupunki Toimintakate -382,3-372,2 10,0 Verotulot 260,5 262,4 1,9 Valtionosuudet 139,3 139,0-0,3 Tilikauden tulos -8,6 3,3 11,9 Joensuun Vesi 2,6 2,7 0,1 Rahastot 4,1 4,1 0,0 Tilikauden tulos yhteensä -1,9 10,0 11,9 Tuloksen käsittelyerät 2,3-6,0-8,3 Ali-/ylijäämä 0,4 4,0 3,6

7 PERUSKAUPUNGIN TOIMINTA TOIMINTAKATE, EUROA Toimielin/palvelut TA2017 TOT2017 Ero Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus Siun soten maksuosuudet muut palvelut Elinvoiman toimiala Hyvinvoinnin toimiala Kaupunkiympäristön toimiala kaupunkirakennelautakunta alueellinen jätelautakunta rakennus- ja ympäristölautakunta teknisten palvelujen johtokunta Yleishallinto +2,0 me - myyntivoitot +1,1 me - muut +0,9 me Konsernipalvelut +1,3 me Työllisyys +0,9 me Asemanseudun maankäyttökorvaukset + 4,1 me Käyttötalous yhteensä

8 SUURIMMAT INVESTOINNIT Vuonna 2017 käytetty rahamäärä Siilaisen terveysasema 14,1 me Raatekankaan eritasoliittymä 3,1 me Rantakylän liikunnan monitoimihalli 2,4 me Pataluodon päiväkoti 1,7 me Ilosaari 1,5 me Leasing -hankkeet Nepenmäen koulu Rantakylän normaalikoulu Heinävaaran yläkoulu Hukanhaudan päiväkoti Joensuun Vesi 11,4 me 4,4 me 3,3 me 1,5 me 6,4 me Kaupunki yhteensä investointimenot 64,9 me* leasing hankkeet 22,8 me * Sis. PKSSK:n purkuun ja kaluston siirtoon liittyvät kirjaukset 17,7 me

9 VUOSITULOKSET JA KUMULATIIVINEN YLIJÄÄMÄ 31,6 me

10 LAINAKANTA JA KIINTEISTÖLEASING Sisältää talousarvion ja -taloussuunnitelman mukaiset investoinnit

11 TULOKSEN KÄSITTELYEHDOTUS Investointivarauksia muodostetaan Joensuun asemanseudun yhdyskuntatekniikan rakentaminen Kerolan alkalointilaitoksen laajennus ja saneeraus, Joensuun Vesi Pajakadun päiväkodin (Karsikko) uudisrakennus 4,9 me 0,45 me 3,15 me Tulevaisuusrahaston tilikauden ylijäämästä siirretään rahaston sääntöjen mukaisesti rakennuskustannusindeksin muutosta vastaava tuotto pääomaan 0,18 me ja loppuosa 3,0 me siirretään rahaston ali/ylijäämätilille Elinkeinorahaston tilikauden ylijäämä 1,0 me siirretään rahaston ali/ylijäämätilille Poistoeron vähennystä tehdään suunnitelman ja pelastuslaitoksen siirtyneeseen kalustoon kohdistuvan poistoeron muutoksen mukaisesti 2,7 me euroa

12 VERTAILUA KOKO MAAN ENNAKKOTIETOIHIN 2017 Joensuu Koko maa Verotulot 0,0 % 2,0 % Valtionosuudet -1,2 % -3,3 % Toimintakate -3,7 % -1,0 % Vuosikate/poistot 122% 150 % Lainakanta /as Lainakanta muutos % 24,6 % -0,6 %

13 TALOUDEN NÄKYMIÄ Talouden suhdannetilanteen myötä näkymät pääosin positiiviset Vuoden 2017 ennakoitua paremman tilinpäätöksen johdosta toimialoilla lähtökohdat toteuttaa hyväksyttyä talousarviota hyvät Palkkaratkaisu tuo painetta erityisesti vuodesta 2019 eteenpäin Uudet toimitilat nostavat lähivuosina merkittävästi kustannustasoa Siun soten kuntakohtaiset toteutumat valmistuvat kevään aikana, jonka jälkeen kuntakohtaisten maksuosuuksien oikaisu Lainakannan ja leasingvastuiden kasvun pysäyttäminen edellyttää tulevina vuosina maltillista investointitasoa. Investointipaineita on kuitenkin huolestuttavan paljon. Maakuntauudistuksen vaikutuksissa edelleen paljon epävarmuutta, ennakkolaskelmien mukaan vaikutus kaupungin rahoitusasemaa heikentävä.

14

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2018 Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 14.3.2019 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS MYÖNTEISESSÄ VIREESSÄ Väestömäärä kasvoi 510 henkilöllä (+ 0,7 %) ja oli vuoden lopussa 76 577

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Talousarvio 2018 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2018 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2018 taloussuunnitelma 2018 2020 Kaupunginjohtajan esitys 26.10.2017 KOULUTUSKAUPUNKI JOENSUU ITÄ-SUOMEN KÄRKEEN SIVISTYKSESSÄ, ELINVOIMASSA JA HYVINVOINNISSA KESTÄVÄSTI YHDESSÄ KONSERNISTRATEGIA

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston talousseminaari

Kaupunginvaltuuston talousseminaari VUODEN 2018 TULOSENNUSTE VUODEN 2019 TALOUSNÄKYMÄT LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET Kaupunginvaltuuston talousseminaari 3.9.2018 Talousjohtaja Satu Huikuri TALOUDEN TILANNEKUVA Suomen talouden kasvu

Lisätiedot

Talousarvio 2017 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2017 taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2017 taloussuunnitelma 2017-2019 Kaupunginjohtajan esitys 27.10.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET Koko maan tasolla BKT:n kasvu edelleen hidasta Kasvu lähivuosina 1 %:n tuntumassa Joensuun

Lisätiedot

VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET

VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET VUODEN 2017 TULOSENNUSTE VUODEN 2018 TALOUSNÄKYMÄT, LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET TULOSENNUSTE 2017 Lähtökohtia vuoteen 2017 Koko maan tasolla taloudessa lievää kasvua Kilpailukykysopimus leikkaa

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 31.12. Väestömäärän kehitys jatkuu myönteisenä Joensuun väestömäärä oli marraskuun lopussa Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 75 92. Väestömäärä oli 386 edellisen vuoden marraskuuta

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-8/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on syyskuussa hyväksytyn talousarviomuutoksen jälkeen 3,0 milj. euroa alijäämäinen Kahdeksan kuukauden toteutumiin perustuvan

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Talousarvio 2020 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2020 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2020 Taloussuunnitelma 2020-2022 Kaupunginjohtajan esitys 23.10.2019 Talousarvion perustana konsernistrategian tavoitteet Rohkeasti uudistuva Asukasluku ja rakentaminen kasvu-uralla Työttömyysaste

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.216 Väestömäärä kesäkuussa 75 422 Joensuun väestömäärä oli kesäkuun lopussa 75 422. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 481 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 9.4.2017 talousjohtaja Ari Luostarinen Jämsä elämäsi tarina 1 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Tavoitetaso Tuloslaskelman tunnusluvut 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 31.7.215 Väestömäärä kesäkuussa 74 941 Joensuun väestömäärä oli kesäkuussa väestötietojärjestelmän mukaan 74 941. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden kesäkuuhun nähden 691 henkilöllä.

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 215 Myönteinen väestökehitys jatkui Joensuun väestömäärä oli vuoden 215 lopussa väestötietojärjestelmän mukaan 75 572, mikä on 531 henkilöä suurempi kuin asukasluku vuodenvaihteessa 214-215.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan Talousarvioesitys Vuodelle 2015

Kaupunginjohtajan Talousarvioesitys Vuodelle 2015 Kaupunginjohtajan Talousarvioesitys Vuodelle 2015 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 Väestömäärä kasvaa yli 400 henkilöllä Talouskasvu hidasta, samoin verotulojen kasvu Työttömyys ei kasva merkittävästi Kuntien tehtävät

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 Tilanteessa 30.9.2014 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.872.480 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.891.982 euroa ylijäämäinen. Marraskuun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017 Tilanteessa 31.3.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.174.234 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 887.457 euroa ylijäämäinen. Talousarvion mukaiset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ VUODEN 2018 TALOUSARVIOKEHYSLUONNOKSET KESKEISET MUUTOKSET JA INVESTOINNIT

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ VUODEN 2018 TALOUSARVIOKEHYSLUONNOKSET KESKEISET MUUTOKSET JA INVESTOINNIT KAUPUNKIYMPÄRISTÖ VUODEN 2018 TALOUSARVIOKEHYSLUONNOKSET KESKEISET MUUTOKSET JA INVESTOINNIT Kaupunginvaltuuston talousseminaari 5.9.2017 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 07/2017 07/ 2018 : Maarakennuskustannusindeksi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1-30.9.2017 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2017 Tulos Tilanteessa 30.9.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 5,6 miljoonaa euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1,8 miljoonaa

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2016 Tilanteessa 31.3.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.326.582 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 276.404 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio 13.2.2018 Missä mennään? Lähde: OP Suhdanne-ennuste, tammikuu 2018 2 13.2.2018 Kuntatalouden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin

Lisätiedot

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina Kajaanin kaupunki 74 2.12.24 6. TULOSLASKELMAOSA 22-28 * Määrärahat 1 euroina Suunnitelma TP-23 TA-24 HK-25 TA-25 26 27 28 VARSINAINEN TOIMINTA Toimintatulot 55 752 54 675 39 786 4 49 39 44 39 475 39 485

Lisätiedot

Hallitus LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA

Hallitus LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA Hallitus 26.2.2014 LIITE 1a TILINPÄÄTÖKSEEN 2013 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Lapin Urheiluopiston tuloslaskelma

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018

TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARAPORTTI 1-4/2018 Kaupungin vuoden 2018 talousarvio on talousarviomuutoksen jälkeen 0,43 me ylijäämäinen Neljän kuukauden toteutumiin perustuvan ennusteen mukaan talous on

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot