Harjoitus 2: Projektin etenemisen seuranta ja päätöksenteko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harjoitus 2: Projektin etenemisen seuranta ja päätöksenteko"

Transkriptio

1 PERUSTIETEIDEN KORKEAKOULU 1(5) Harjoitus 2: Projektin etenemisen seuranta ja päätöksenteko Yleiset ohjeet: Lue ohjeet huolellisesti ennen harjoituksen aloittamista. Harjoitus tulee tehdä samassa ryhmässä kuin edellinen harjoitus. Vastausdokumentissa tulee olla kansilehti, jossa on kaikkien ryhmän jäsenten nimet ja opiskelijanumerot. Vastaus tulee palauttaa viimeistään klo MyCoursesiin PDF-tiedostona. Harjoituksesta keskustellaan seuraavan päivän luennolla. Kaikki tarvittava tieto harjoituksen ratkaisemiseksi on löydettävissä kurssikirjasta. Harjoituksen saa palauttaa suomen, englannin tai ruotsin kielellä. Tehtävissä oletetaan 5 päiväinen työviikko. Teollisuustuotanto Oy on päättänyt rakennuttaa tehtaalleen rautatieyhteyden ja valinnut Rakentaja Oy:n projektin toteuttajaksi. Projekti on arvoltaan noin Rakentaja Oy on valinnut projektin projektipäälliköksi nuoren Jari Vatasen, joka on havaittu yhtiön nousevaksi kyvyksi tämän johdettua erinomaisesti muutamia tiehankkeita. Rakentaja Oy tekee pääosan töistä itse, mutta hyödyntää rata-alueen aitauksessa alihankintaa. Alihankkijaksi on valittu Rakentajan hyväksi havaitsema venäläinen yritys, joka on aiemmissa projekteissa havaittu erittäin edulliseksi sekä täsmälliseksi yhteistyökumppaniksi. Rakentaja Oy on solminut alihankkijan kanssa sopimuksen siten, että alihankkija laskuttaa Rakentajaa tehtyjen tuntien pohjalta. Lasku maksetaan jokaisen viikon lopussa ruplissa. Sopimuksen arvoksi arvioidaan tämän hetkisten tietojen pohjalta noin Rakentaja Oy on suunnitellut radalle linjauksen, joka kulkee suorinta mahdollista tietä valtion rataverkosta tehtaalle ja paikalliset viranomaiset ovat toistaiseksi suhtautuneet tähän linjaukseen positiivisesti. Suunnitellulla radan linjauksella pesii kuitenkin lintuja, minkä vuoksi paikallinen ympäristönsuojeluliike on aktivoitunut ja vastustaa radan rakentamista voimakkaasti. Kyseinen liike on vastustanut lähiaikoina myös muita kyseisellä alueella suoritettuja hankkeita, mutta aiemmin se ei ole pystynyt juurikaan vaikuttamaan julkiseen päätöksentekoon. Teollisuustuotanto Oy:n tehtaalla on myös lähiaikoina havaittu ilkivaltaa, ja muun muassa raakaaineita on kadonnut alueelta. Radan suunniteltu linjaus kulkee metsikköisen ja kumpareisen alueen läpi, minkä takia maastoa täytyy muokata, jotta rata saadaan vedettyä. Rakentaja Oy on hankkinut projektia varten paikalliselta tutkimuslaitokselta maastokartoitustiedot, jotka ovat ikävä kyllä melko vanhoja ja epätarkkoja. Näiden tietojen mukaan maaston muokkaus on vaikeusasteeltaan melko keskitasoa. Rakentaja on myös päättänyt hyödyntää maaston muokkauksessa uutta teknologiaa, jonka ansiosta maaston muokkaaminen olisi huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa. Rakentajan ulkomaiset kilpailijat ovatkin saaneet hyviä kokemuksia tämän menetelmän käytöstä muutamissa projekteissa.

2 PERUSTIETEIDEN KORKEAKOULU 2(5) Tehtävä 1: Tehtävänäsi on arvioida vain ylläesitettyjen tietojen pohjalta projektin riskejä. Tunnista 4 kyseiseen projektiin liittyvää riskiä. Arvioi lisäksi näiden riskien suuruutta (toteutumistodennäköisyys ja vaikutus), sekä esitä perustelut arviollesi. Pohdi myös mitä toimenpiteitä tekisit, jotta riskien negatiiviset vaikutukset saataisiin minimoitua. Kuvassa 1 on esitetty raiteidenrakennusprojektin tehtäväverkko, jossa kriittinen polku on merkitty vaaleanpunaisella värillä. Projektiin liittyvän epävarmuuden takia Rakentaja Oy:n on hankala arvioida projektin kokonaiskestoa. Yhtiö on kuitenkin onnistunut arvioimaan kriittisen polun tehtävien minimi-, maksimi-, sekä todennäköisimmät kestot päivissä (Taulukko 1). Lisäksi on tehty oletus, että Rata-alueen aitaus valmistuu ennen Radan luovutus tehtävää ja Ohjainlaitteiden asennus valmistuu ennen Rataverkostoon liittäminen tehtävää (ts. Kriittisellä polulla olemattomia tehtäviä ei siis tarvitse huomioida arvioitaessa projektin kokonaiskestoa) Tehtävä 2: a) Tehtävänäsi on arvioida projektin kokonaiskestoa laskemalla se PERTmenetelmällä käyttäen taulukossa 1 annettuja tietoja. Esitä vastauksessasi projektin optimistisin- ja pessimistisin kesto sekä PERT-menetelmän keskiarvo projektin kestolle. b) Projektin tilaajayritys korostaa, että projektilla on heille erittäin suuri merkitys ja sitä varten sen tulisi valmistua mahdollisimman nopeasti. Tilaajayritys haluaa tietää valmistumispäivämäärän, johon voit sitoutua, ja lupaa jopa yrityksellesi tilauksen uudesta projektista, mikäli esittämäsi päivämäärä miellyttää heitä. Toisaalta mikäli myöhästytte antamastanne valmistumisajasta, joudutte maksamaan tilaajalle merkittävää viivästyssakkoa jokaiselta myöhästyneeltä päivältä. Minkä päivän annat tilaajayritykselle projektin valmistumispäiväksi? Perustele vastauksesi.

3 PERUSTIETEIDEN KORKEAKOULU 3(5) Raiteidenrakennusprojekti on nyt edennyt 8. viikon loppuun. Tehtävänäsi on nyt arvioida projektin edistymistä sekä tulevaa kehitystä. Olet päätynyt käyttämään arvioinnissa tuloksen arvomenetelmää. Alihankintana tehtävä Rata-alueen aitaus tehtävä on sovittu laskutettavaksi tehtyjen tuntien perusteella kunkin viikon lopussa, eli sen edistyminen ja kustannukset näkyvät aivan kuten omakin työ. Kaikki alla olevat taulukot ovat saatavilla myös MyCoursesista löytyvästä erillisestä Excel-tiedostosta. Projektisuunnitelman mukainen budjetti on esitetty taulukossa 2. Luvut kuvaavat tilannetta kunkin viikon lopussa. Budjetissa on varattu myös rahaa erittelemättömiä kustannuksia varten yhteensä 13600, joka on jaettu budjetissa tasaisesti jokaiselle viikolle. Saat käyttöösi myös tiedot projektin toteutuneista kustannuksista, jotka ovat esitetty taulukossa 3. Projektissa tapahtui merkittävä muutos viikon 5 jälkeen, sillä Rakentaja Oy:n johto päätti vaihtaa projektipäällikön uuteen. Uuden projektipäällikön palkka on huomattavasti suurempi kuin vanhan, ja lisääntyneet palkkakustannukset päätettiin kattaa projektin erittelemättömistä kustannuksista. Tämän johdosta viikosta 6 eteenpäin erittelemättömiä kuluja on kertynyt 1800 /viikko.

4 PERUSTIETEIDEN KORKEAKOULU 4(5) Tiedot eri tehtävien valmiusasteista prosentteina on ilmoitettu taulukossa 4. Valmiusasteet on mitattu kunkin viikon lopussa, eli ne ovat siis kumulatiivisia. Tehtävä 3: Piirrä kuvaaja, jossa näkyvät ACWP- (toteutuneen työn toteutuneet kustannukset) ja BCWP-käyrät (toteutuneen työn budjetoidut kustannukset) kuluneiden 8 viikon osalta sekä BCWS-käyrä (aikataulutetun työn budjetoidut kustannukset) koko projektin osalta. Laske kustannus- ja aikatauluerot (CV ja SV) sekä nykyhetkellä (eli viikon 8 jälkeen) että projektipäällikön vaihtoajankohtana (eli viikon 5 jälkeen). Laske myös tilanteen kuvaamiseen tarvittavat kustannus- ja aikatauluindeksit sekä nykyhetkellä että projektipäällikön vaihtohetkellä (SPI, CPI, SVI ja CVI). Kuvaile ja arvioi lyhyesti projektin tilaa ja kehitystä kuvaajien, tunnuslukujen ja indeksien valossa sekä projektipäällikön vaihtohetkellä, että nykyhetkellä. Onko projektin suorituskyvyssä tapahtunut merkittäviä muutoksia? Arvioi projektin nykytilanteen mukaan projektin pysymistä aikataulussa. Esitä myös kaksi vaihtoehtoista arviota projektin lopullisista kustannuksista. Perustele vastauksesi ja kerro kumpaan näistä arvioista luottaisit itse enemmän ja miksi? Projekti on nyt edennyt viikon 13 loppuun. Rataverkostoon liittäminen tehtävä on myöhästynyt, sillä siihen vaadittavia erikoispultteja ei löytynytkään Suomesta vaan ne jouduttiin tilaamaan ulkomailta. Alla on esitettynä projektin toteutuneet kustannukset viikon 13 lopussa (taulukko 5) sekä tiedot eri tehtävien valmiusasteista viikon 13 lopussa (taulukko 6). Samoin on esitettynä myös CV, SV, CPI, SPI, CVI ja SVI luvut viikon 13 lopussa (taulukko 7). Nämä tiedot löytyvät myös MyCoursesista olevasta Excel-taulukosta

5 PERUSTIETEIDEN KORKEAKOULU 5(5) Tehtävä 4 Arvioi yllä olevien taulukoiden perusteella, pysyykö projekti likimain alkuperäisessä aikataulussaan ja perustele vastauksesi. Esiintyykö taulukoissa aikataulussa pysymisestä ristiriitoja, ja jos esiintyy niin mistä nämä johtuvat?

Harjoitus 1: Projektin aikataulu- ja resurssisuunnittelu

Harjoitus 1: Projektin aikataulu- ja resurssisuunnittelu Harjoitus 1: Projektin aikataulu- ja resurssisuunnittelu Yleiset ohjeet: Lue huolellisesti ohjeet ja tutustu annettuun materiaaliin ennen harjoituksen aloittamista. Harjoitus tehdään pareittain. Kunkin

Lisätiedot

Projektin etenemisen seuranta ja tuloksen arvo laskenta

Projektin etenemisen seuranta ja tuloksen arvo laskenta Projektin etenemisen seuranta ja tuloksen arvo laskenta TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, Tuotantotalous 9.8.2017 Jere Lehtinen Viime kerralla, kertaus

Lisätiedot

Ohjelmistoprojektien hallinta Tuloksen arvo menetelmä ja toimintoverkkotekniikka

Ohjelmistoprojektien hallinta Tuloksen arvo menetelmä ja toimintoverkkotekniikka Ohjelmistoprojektien hallinta Tuloksen arvo menetelmä ja toimintoverkkotekniikka Tuloksen arvo - menetelmä TAVOITE: YMMÄRTÄÄ menetelmän hyödyt projektin seurannassa Tähän mennessä on rahaa projektiin mennyt

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Tampereen teknillinen yliopisto 1 (5) ENNAKKOTEHTÄVÄ 2016: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Yleiset valintaperusteet Tuotantotalouden hakukohteessa kaikkien hakijoiden tulee palauttaa ennakkotehtävä.

Lisätiedot

PROJEKTINHALLINTA

PROJEKTINHALLINTA 2900050 PROJEKTINHALLINTA Marko Seppänen marko.seppanen@tut.fi FB109, p. 3115 3655 2900050 PROJEKTINHALLINTA (2ov)! Luennot keskiviikkoisin klo 12-14 Pikku Sali 1 3.3. Kurssin tavoitteet, rakenne ja järjestelyt.

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2017: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous

ENNAKKOTEHTÄVÄ 2017: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Tampereen teknillinen yliopisto 1 (5) ENNAKKOTEHTÄVÄ 2017: Maisterivaiheen haku, tuotantotalous Yleiset valintaperusteet Tuotantotalouden hakukohteessa kaikkien hakijoiden tulee palauttaa ennakkotehtävä.

Lisätiedot

HARJOITUS- PAKETTI E

HARJOITUS- PAKETTI E Logistiikka A35A00310 Tuotantotalouden perusteet HARJOITUS- PAKETTI E (6 pistettä) TUTA 17 Luento 18 Jonojen hallinta Hamburger Restaurant Pinball Wizard 1 piste Benny s Arcade 1/4 Luento 19 Projektin

Lisätiedot

IPMA C-sertifiointivalmennus

IPMA C-sertifiointivalmennus Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin! IPMA C-sertifiointivalmennus Harjoituskoe Tieturi Oy Helsinki, Tampere, Turku, Tukholma, Göteborg www.tieturi.fi CASE: KESÄMÖKIN RAKENNUTTAMINEN ONNELA-PROJEKTI Sinulla

Lisätiedot

MS Project 2016 perusteet projektiarkkitehdeille ja -insinööreille ver Hannu Hirsi 2018

MS Project 2016 perusteet projektiarkkitehdeille ja -insinööreille ver Hannu Hirsi 2018 MS Project 2016 perusteet projektiarkkitehdeille ja -insinööreille ver. 7.2 Hannu Hirsi 2018 1 Yleistä : 1. Yksi käytetyimmistä projektien hallintaohjelmista on Microsoft Project, joka on tehokas ja joustava

Lisätiedot

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen Opettaja voi halutessaan ottaa käyttöön toiminnon, jossa hän määrittelee etenemispolun opintojaksolle. Hän voi jokaisen aktiviteetin kohdalla määritellä

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008. päätöspuiden avulla tarkastellaan vasta seuraavissa harjoituksissa.

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008. päätöspuiden avulla tarkastellaan vasta seuraavissa harjoituksissa. ORMS00 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 008 Harjoitus Ratkaisuehdotuksia Nämä harjoitukset liittyvät päätöspuiden rakentamiseen: varsinaista päätöksentekoa päätöspuiden avulla tarkastellaan

Lisätiedot

Graafit ja verkot. Joukko solmuja ja joukko järjestämättömiä solmupareja. eli haaroja. Joukko solmuja ja joukko järjestettyjä solmupareja eli kaaria

Graafit ja verkot. Joukko solmuja ja joukko järjestämättömiä solmupareja. eli haaroja. Joukko solmuja ja joukko järjestettyjä solmupareja eli kaaria Graafit ja verkot Suuntamaton graafi: eli haaroja Joukko solmuja ja joukko järjestämättömiä solmupareja Suunnattu graafi: Joukko solmuja ja joukko järjestettyjä solmupareja eli kaaria Haaran päätesolmut:

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 1 Epäyhtälöitä Aivan aluksi lienee syytä esittää luvun itseisarvon määritelmä: { x kun x 0 x = x kun x < 0 Siispä esimerkiksi 10 = 10 ja 10 = 10. Seuraavaksi listaus

Lisätiedot

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen

Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen Suoritusten seuranta ja opiskelijan edistyminen Opettaja voi halutessaan ottaa käyttöön toiminnon, jossa hän määrittelee etenemispolun opintojaksolle. Hän voi jokaisen aktiviteetin kohdalla määritellä

Lisätiedot

Harjoitustyö Case - HelpDesk

Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyö Case - HelpDesk Harjoitustyön Case: HelpDesk -sovellus Tietotekniikkatoimittaja AB ja asiakas X ovat viime vuonna sopineet mikrotukiyksikön ulkoistamisesta X:ltä AB:n liikkeenjohdon vastuulle.

Lisätiedot

Kon Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info

Kon Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info Kon-41.3023 Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info 1. Yleistä - Hydrauliikan ja Pneumatiikan tutkimustehtävät ja niihin sisältyvät laboratorioharjoitukset tehdään neljän (4) hengen ryhmissä,

Lisätiedot

Projektien kustannusten hallinta

Projektien kustannusten hallinta Projektien kustannusten hallinta TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, Tuotantotalous Projektien kustannusten hallinta 2.8.2017 Jere Lehtinen Agenda Teeman

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

SMG-4500 Tuulivoima. Kuudennen luennon aihepiirit. Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset AIHEESEEN LIITTYVÄ TERMISTÖ (1/2)

SMG-4500 Tuulivoima. Kuudennen luennon aihepiirit. Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset AIHEESEEN LIITTYVÄ TERMISTÖ (1/2) SMG-4500 Tuulivoima Kuudennen luennon aihepiirit Tuulivoimalan energiantuotanto-odotukset Aiheeseen liittyvä termistö Pinta-alamenetelmä Tehokäyrämenetelmä Suomen tuulivoimatuotanto 1 AIHEESEEN LIITTYVÄ

Lisätiedot

Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 2013 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus

Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 2013 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus Tampereen yliopisto Tietokonegrafiikka 201 Tietojenkäsittelytiede Harjoitus 6 1..201 1. Tarkastellaan Gouraudin sävytysmallia. Olkoon annettuna kolmio ABC, missä A = (0,0,0), B = (2,0,0) ja C = (1,2,0)

Lisätiedot

Tietovisa hankkeen taloushallinnosta

Tietovisa hankkeen taloushallinnosta Tietovisa hankkeen taloushallinnosta. Seuraavat diat sisältävät kysymyksiä hankkeen kirjanpidosta, vaihtokurssista ja hankekustannusten tukikelpoisuudesta Hyödynnä kokemustasi tai mututuntumaa valitessasi

Lisätiedot

Projektin aikataulutus

Projektin aikataulutus Projektin aikataulutus Aikataulutuksen tehtävät Suunnittelutarkkuus & tehtävien kestojen arviointi PERT-tekniikka CPA/CPM kriittisen polun analyysi Resurssirajoituksen huomioiminen, resurssien tasaus Critical

Lisätiedot

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.) TU-C3010 Projektien (5 op.) Kevät 2018 Kurssin tavoitteet ja sisältö Kurssin tavoitteena on opettaa opiskelijoille projektiliiketoiminnan, erityisesti projektinhallinnan käsitteet, toimintatavat ja menetelmät.

Lisätiedot

Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003

Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003 Nimi Opiskelijanumero Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003 Normaalisti jakautuneiden yhdistyksessä on useita tuhansia jäseniä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sääntöihin tehtävää muutosta

Lisätiedot

Viikkotehtävä 4a Budjetointi ja eroanalyysi

Viikkotehtävä 4a Budjetointi ja eroanalyysi Viikkotehtävä 4a Budjetointi ja eroanalyysi Laskentatoimen Perusteet, Syksy 2015 Katja Kolehmainen KTT, Apulaisprofessori Tehtävän suorittaminen Tehtävänanto sisältää sekä PowerPoint-muodossa esitetyt

Lisätiedot

Tik-76.612 Ohjelmistoprojektien Hallinta

Tik-76.612 Ohjelmistoprojektien Hallinta Tik-76.612 Ohjelmistoprojektien Hallinta Tervetuloa kurssille! 2 Kurssin yleisinfo Kurssin tausta Katsaus luentoihin Aloitusluennon agenda Luennoitsijoiden esittely Harjoitustyön läpikäynti Muut käytännön

Lisätiedot

Tik-76.612 Harjoitustyö

Tik-76.612 Harjoitustyö Tik-76.612 Harjoitustyö Harjoitustyö Tehdään 2-3 hengen ryhmissä Koostuu etapeista joiden aikana simuloidaan ohjelmistoprojektin läpivientiä On nivottu osaksi kurssin luentoja On pakollinen 2 Harjoitustyön

Lisätiedot

Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori

Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori Käyttäjäopas Web Asennus Konfiguraattori Yleiskatsaus... 2 Ilmoita projektisi yksityiskohdat... 2 Valitse lisäpalvelut... 3 Tallenna projekti... 4 Vahvista tilaus... 5 Käytettyjä lyhennyksiä... 6 Yhteenveto

Lisätiedot

Jotta tuotelaskutusta voidaan käyttää, tulee lippukunnan perustiedoissa olla tuotemyynnin tilitiedot ja sähköposti merkattuna.

Jotta tuotelaskutusta voidaan käyttää, tulee lippukunnan perustiedoissa olla tuotemyynnin tilitiedot ja sähköposti merkattuna. 18.5.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja taloudenhoitaja KEVYT TUOTEPALIKKA Kevyt tuotepalikka on luotu organisaatioille avuksi erilaisten tuotteiden ja palveluiden laskuttamista varten. Se ei ole tilausjärjestelmä,

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

(1) Katetuottolaskelma

(1) Katetuottolaskelma (1) Katetuottolaskelma Katetuottolaskelmalla tarkastellaan yrityksen kannattavuutta myyntituotto - muuttuvat kustannukset (mukut) = katetuotto katetuotto - kiinteät kustannukset (kikut) = tulos (voitto

Lisätiedot

Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta:

Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta: 1. Tilaus Pysäköinnin voit ostaa ennakkoon osoitteesta: https://tapahtumat.autopay.fi/messuparkki/preorder/ 1.1. Tilauksen tiedot Valitse pudotusvalikosta messutapahtuma, pysäköintituote ja kpl-määrä.

Lisätiedot

Matematiikan peruskurssi (MATY020) Harjoitus 10 to

Matematiikan peruskurssi (MATY020) Harjoitus 10 to Matematiikan peruskurssi (MATY00) Harjoitus 10 to 6.3.009 1. Määrää funktion f(x, y) = x 3 y (x + 1) kaikki ensimmäisen ja toisen kertaluvun osittaisderivaatat. Ratkaisu. Koska f(x, y) = x 3 y x x 1, niin

Lisätiedot

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa

MV- WELDING OY. Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV- WELDING OY Kohti täydellistä tiedon maailmaa MV Welding on vaativiin teollisuuden vaatimuksiin hitsaustöitä toteuttava yritys. MV Weldingin työmaat vaihtelevat ympäri Suomen. Kasvutahdissa olevan yhtiön

Lisätiedot

Oppilaan pikaopas. Project 2013 käyttöliittymä ja näkymät

Oppilaan pikaopas. Project 2013 käyttöliittymä ja näkymät 1 Oppilaan pikaopas Project 2013 käyttöliittymä ja näkymät Kun avaat Project 2013 -ohjelman, näet ensimmäisenä pelkistetyn näkymän. Uusi Project 2013 voi auttaa projektinhallinnassa kuten esim. projektitietojen

Lisätiedot

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi %

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi % PDF-tiedosto yhdistys tai muu organisaatio - toiminimi - oy tai oyj - 2.0% ay tai ky - 4 toiminimi ay tai ky 4 20 ten lukumäärä 0 oy tai oyj 2.0% 14 yhdistys tai muu organisaatio 0 tai enemmän - 1 - -

Lisätiedot

Johdatus verkkoteoriaan luento Netspace

Johdatus verkkoteoriaan luento Netspace Johdatus verkkoteoriaan luento 20.3.18 Netspace Kurssin sijainti muussa suunnitellussa kokonaisuudessa Verkko eli graafi, tasoverkko, solmut, välit, alueet, suunnatut verkot, isomorfiset verkot, verkon

Lisätiedot

OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet. Ohjelmistoprojektin hallinta

OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet. Ohjelmistoprojektin hallinta OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet Ohjelmistoprojektin hallinta 1 Sisältö Projektiorganisaatio ja sidosryhmät Ohjelmistoprojektin kulku Projektin suunnittelu Ositus Osallistujat Työmäärän arviointi

Lisätiedot

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen. Haluatko testata sovelluksen käyttöä? Napsauta kohtaa Testaa kokeiluversiolta. Huomaa, että kaikkia sovelluksen ominaisuuksia ei ole saataville kokeiluversiossa. Onko tämä ensimmäinen käyntisi? Napsauta

Lisätiedot

Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake VERROKKI-asiakkaalle

Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake VERROKKI-asiakkaalle Avain kansalaisuuteen: henkilökohtaisen budjetoinnin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta - valtakunnallinen kehittämishanke 2016-2019 Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 4.9.04 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Alku 2.0 Ajolupien ja kulkulupien käsittelyjärjestelmä

Alku 2.0 Ajolupien ja kulkulupien käsittelyjärjestelmä kumppaniyritykset Toimittajayritykset kumppaniyritykset Alku 2.0 Ajolupien ja kulkulupien käsittelyjärjestelmä Henkilöt Ajoneuvot Portti Vieraat Kulkulupahakemukset Perehdytysilmoittautumiset Ajolupahakemukset

Lisätiedot

Mat Investointiteoria Laskuharjoitus 4/2008, Ratkaisut

Mat Investointiteoria Laskuharjoitus 4/2008, Ratkaisut Projektien valintapäätöksiä voidaan pyrkiä tekemään esimerkiksi hyöty-kustannus-suhteen (so. tuottojen nykyarvo per kustannusten nykyarvo) tai nettonykyarvon (so. tuottojen nykyarvo - kustannusten nykyarvo)

Lisätiedot

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS 1 (5) 8.11.2016 (LUONNOS) PALVELUSOPIMUS Saimaan Tukipalvelut Oy:n Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskussairaalalle tuottamista kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitopalveluista

Lisätiedot

Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin.

Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. VASTAUKSET OPETTAJALLE Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. Ennen CV:n, eli ansioluettelon tekoa, pohdi mitä voisit siihen laittaa. Miksi CV tehdään? Miksi työnantaja

Lisätiedot

Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma

Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Teknisiä merkintöjä: TALOUS Sivu: 1 (11) Nimi: Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 7.5.2019 klo 9.00-13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita

Lisätiedot

PlanMan Project 2016 päivitys ja uudet ominaisuudet

PlanMan Project 2016 päivitys ja uudet ominaisuudet PlanMan Project 2016 päivitys ja uudet ominaisuudet Päivitys uuteen versioon 1.0.260.0 rev 317 Nyt kannattaa päivittää PlanMan Project 2016 uuteen versioon. Tällä hetkellä käyttämäsi version näet käynnistämällä

Lisätiedot

f(x 1, x 2 ) = x x 1 k 1 k 2 k 1, k 2 x 2 1, 0 1 f(1, 1)h 1 = h = h 2 1, 1 12 f(1, 1)h 1 h 2

f(x 1, x 2 ) = x x 1 k 1 k 2 k 1, k 2 x 2 1, 0 1 f(1, 1)h 1 = h = h 2 1, 1 12 f(1, 1)h 1 h 2 HY / Matematiikan ja tilastotieteen laitos Vektorianalyysi I, syksy 7 Harjoitus 6 Ratkaisuehdotukset 6.. Olkoon f : G R, G = {(x, x ) R x > }, f(x, x ) = x x. Etsi differentiaalit d k f(, ), k =,,. Ratkaisu:

Lisätiedot

Differentiaali- ja integraalilaskenta 2 Laskuharjoitus 4 / vko 40

Differentiaali- ja integraalilaskenta 2 Laskuharjoitus 4 / vko 40 Differentiaali- ja integraalilaskenta 2 Laskuharjoitus 4 / vko 40 Alkuviikolla harjoitustehtäviä lasketaan harjoitustilaisuudessa. Loppuviikolla näiden harjoitustehtävien tulee olla ratkaistuina harjoituksiin

Lisätiedot

TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ

TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ TEEMU JAUHIAINEN, JONI NORDSTRÖM TYÖOHJEET VR-HYVINKÄÄ Metropolia Ammattikorkeakoulu KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKKA Projektisuunnitelma 19.3.2014 Sisällys Lyhenteet 1 Johdanto 1 2 Projektin tavoitteet 1 3

Lisätiedot

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen.

Jos olet jo kirjautunut palveluun, näin pääset tilillesi: Anna sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Napsauta Sisäänkirjautuminen. Onko tämä ensimmäinen käyntisi? Napsauta kohtaa Rekisteröidy. Täydennä avautuvalle sivulle sähköpostiosoitteesi ja anna salasana. Napsauta Seuraava, lue ja hyväksy tietosuojakäytäntö. Jos olet jo kirjautunut

Lisätiedot

f(x, y) = x 2 y 2 f(0, t) = t 2 < 0 < t 2 = f(t, 0) kaikilla t 0.

f(x, y) = x 2 y 2 f(0, t) = t 2 < 0 < t 2 = f(t, 0) kaikilla t 0. Ääriarvon laatu Jatkuvasti derivoituvan funktion f lokaali ääriarvokohta (x 0, y 0 ) on aina kriittinen piste (ts. f x (x, y) = f y (x, y) = 0, kun x = x 0 ja y = y 0 ), mutta kriittinen piste ei ole aina

Lisätiedot

1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet

1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet VAASAN YLIOPISTO/AVOIN YLIOPISTO TILASTOTIETEEN PERUSTEET Harjoituksia 1 KURSSIKYSELYAINEISTO: 1. Työpaikan työntekijöistä laaditussa taulukossa oli mm. seuraavat rivit ja sarakkeet Nimi Ikä v. Asema Palkka

Lisätiedot

Projektin riskit, mahdollisuudet ja niiden hallinta

Projektin riskit, mahdollisuudet ja niiden hallinta Projektin riskit, mahdollisuudet ja niiden hallinta TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, Tuotantotalous 9.8.2017 Jere Lehtinen Agenda Teeman jälkeen opiskelija

Lisätiedot

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi NewLiner lyhyesti NewLiner on suomalainen voimakkaasti kasvava putkien saneeraukseen erikoistunut

Lisätiedot

EV3 Liikemittauksia. Työkortit EV3 liikemittauksissa / Tehtäväkortit/ Piia Pelander / 2017 Innokas 1

EV3 Liikemittauksia. Työkortit EV3 liikemittauksissa / Tehtäväkortit/ Piia Pelander / 2017 Innokas 1 EV3 Liikemittauksia Työkortit 16.2.2017 EV3 liikemittauksissa / Tehtäväkortit/ Piia Pelander / 2017 Innokas 1 TYÖOHJE : EV3 -robotin liikkeen tutkiminen Liikemittauksen valmistelu 1. Suunnittele parisi/ryhmäsi

Lisätiedot

Tarkista vielä ennen analysoinnin aloittamista seuraavat seikat:

Tarkista vielä ennen analysoinnin aloittamista seuraavat seikat: Yleistä Tilastoapu on Excelin sisällä toimiva apuohjelma, jonka avulla voit analysoida tilastoaineistoja. Tilastoapu toimii Excelin Windows-versioissa Excel 2007, Excel 2010 ja Excel 2013. Kun avaat Tilastoavun,

Lisätiedot

Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake HB-asiakkaalle

Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake HB-asiakkaalle Avain kansalaisuute: hkilökohtais budjetoinnin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta - valtakunnallin kehittämishanke 2016-2019. Asiakaskokemukset ja tyytyväisyys - kyselylomake

Lisätiedot

MATP153 Approbatur 1B Harjoitus 6 Maanantai

MATP153 Approbatur 1B Harjoitus 6 Maanantai . (Teht. s. 93.) Määrää raja-arvo MATP53 Approbatur B Harjoitus 6 Maanantai 7..5 cos x x. Ratkaisu. Suora sijoitus antaa epämääräisen muodon (ei auta). Laventamalla päädytään muotoon ja päästään käyttämään

Lisätiedot

DOORSin Spreadsheet export/import

DOORSin Spreadsheet export/import DOORSin Spreadsheet export/import 17.10.2006 SoftQA Oy http/www.softqa.fi/ Pekka Mäkinen Pekka.Makinen@softqa.fi Tietojen siirto DOORSista ja DOORSiin Yhteistyökumppaneilla ei välttämättä ole käytössä

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista Yritysyhteistyötutkimus 2014 Julkinen yhteenveto tutkimusraportista 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten tarjoamista

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä ansioluettelon ja muiden

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku. Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009. Selvitysalue. Geomatti Oy työ 365

FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku. Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009. Selvitysalue. Geomatti Oy työ 365 FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009 Geomatti Oy työ 365 Mittauspisteet A1, A2 ja A3 (Promethor Oy) Värähtelyluokan C ja D raja yksikerroksiselle rakennukselle

Lisätiedot

Pitkä ja monivaiheinen prosessi

Pitkä ja monivaiheinen prosessi Sähköinen ylioppilaskoe Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahti 17.1.2016 Minna-Riitta Luukka YTL & Jyväskylän yliopisto ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Pitkä ja monivaiheinen prosessi Joulukuu

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Tik Harjoitustyö

Tik Harjoitustyö Tik-76.612 Harjoitustyö Harjoitustyön uusi aikataulu Ti 12.3 Kurssin aloitus Harjoitustyön läpikäynti To 14.3 Ti 19.3 Projektin synty Projektisuunnitelma Ryhmien muodostuminen To 21.3 Ti 26.3 To 4.4 Ti

Lisätiedot

K-sairaalan työmaan viivästyminen

K-sairaalan työmaan viivästyminen Hallitus 204 05.12.2017 K-Sairaalan urakkasopimuksen purkaminen EKSTPHAL 204 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) ja HL-Rakentajat Oy allekirjoittivat 16.2.2016 urakkasopimuksen K-sairaalan

Lisätiedot

811312A Tietorakenteet ja algoritmit , Harjoitus 2 ratkaisu

811312A Tietorakenteet ja algoritmit , Harjoitus 2 ratkaisu 811312A Tietorakenteet ja algoritmit 2017-2018, Harjoitus 2 ratkaisu Harjoituksen aiheena on algoritmien oikeellisuus. Tehtävä 2.1 Kahvipurkkiongelma. Kahvipurkissa P on valkoisia ja mustia kahvipapuja,

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 4.9.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

www.lionsverkkokauppa.fi

www.lionsverkkokauppa.fi 1 www.lionsverkkokauppa.fi Tervetuloa tilaamaan verkkokaupan kautta joulukortteja tilaamalla maailma muuttuu askeleen paremmaksi. OHJEEN SISÄLTÖ 2 OHJEEN SISÄLTÖ 2 MUUTAMA HUOMIOITAVA ASIA 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

4.3 Lisää joustavia yhtälöitä

4.3 Lisää joustavia yhtälöitä 4. Lisää joustavia yhtälöitä Esimerkki Kalle ja Leena ovat ratkaisseet yhtälön x x = seuraavilla tavoilla: 4 5 Kerron yhtälöä puolittain luvulla 0, joka on nimittäjien pienin yhteinen jaettava Tämän jälkeen

Lisätiedot

811120P Diskreetit rakenteet

811120P Diskreetit rakenteet 811120P Diskreetit rakenteet 2018-2019 1. Algoritmeista 1.1 Algoritmin käsite Algoritmi keskeinen laskennassa Määrittelee prosessin, joka suorittaa annetun tehtävän Esimerkiksi Nimien järjestäminen aakkosjärjestykseen

Lisätiedot

Y56 Laskuharjoitukset 4 Palautus viim. ti klo (luennolla!) Opiskelijan nimi. Opiskelijanumero

Y56 Laskuharjoitukset 4 Palautus viim. ti klo (luennolla!) Opiskelijan nimi. Opiskelijanumero Y56 Kevät 2010 1 Y56 Laskuharjoitukset 4 Palautus viim. ti 30.3. klo 12-14 (luennolla!) Opiskelijan nimi Opiskelijanumero Harjoitus 1. Tuotantoteknologia Tavoitteena on oppia hahmottamaan yrityksen tuotantoa

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Yleinen ohjeistus Windows tehtävään.

Yleinen ohjeistus Windows tehtävään. Yleinen ohjeistus Windows tehtävään. Sinulle on toimitettu valmiiksi asennettu HYPER-V ympäristö. Tehtävänäsi on importata/asentaa vaadittavat palvelimet ja työasemat sekä konfiguroida nämä tehtävän mukaisesti.

Lisätiedot

Ohjelmistotekniikka - Luento 13 Jouni Lappalainen & Henrik Hedberg

Ohjelmistotekniikka - Luento 13 Jouni Lappalainen & Henrik Hedberg Ohjelmistotekniikka - Luento 13 Jouni Lappalainen & Henrik Hedberg Hajautettu versionhallinta Git työkalulla - Henrik Hedberg Luku 27: Projektin aikataulun kiinnittäminen - työnositus (WBS) - aikataulutustekniikat

Lisätiedot

Harjoitus 9: Excel - Tilastollinen analyysi

Harjoitus 9: Excel - Tilastollinen analyysi Harjoitus 9: Excel - Tilastollinen analyysi Mat-2.2107 Sovelletun matematiikan tietokonetyöt Syksy 2006 Mat-2.2107 Sovelletun matematiikan tietokonetyöt 1 Harjoituksen aiheita Tutustuminen regressioanalyysiin

Lisätiedot

Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen

Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen Sisällysluettelo Esitys 1:... 2 Esitys 2:... 2 Esitys 3:... 3 Esitys 4:... 4 Esitys 5.... 5 Esitys 6....

Lisätiedot

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008

ORMS2020 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 2008 ORMS22 Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa Syksy 28 Harjoitus 7 Ratkaisuehdotuksia. Liukuhihnafirma Oy tuottaa jipposensoreita liukuhihnalla. Liukuhihnalla on kuitenkin ylikapasiteettia. Siten Liukuhihnafirma

Lisätiedot

Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen

Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen Usein kysyttyjä kysymyksiä ohjauspalvelusta 26.3.2015 Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen verkkokaupan lähetysten kohdalla? Miten ranskalaisen

Lisätiedot

Projektien suunnittelu: Laajuus, aikataulu ja resurssit

Projektien suunnittelu: Laajuus, aikataulu ja resurssit Projektien suunnittelu: Laajuus, aikataulu ja resurssit TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, Tuotantotalous Projektien suunnittelu 2.8.2017 Jere Lehtinen

Lisätiedot

Projektiryhmä Tete Työajanseurantajärjestelmä. Riskienhallintasuunnitelma

Projektiryhmä Tete Työajanseurantajärjestelmä. Riskienhallintasuunnitelma Projektiryhmä Tete Työajanseurantajärjestelmä T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö/ 2(6) Muutoshistoria Versio PVM Tekijä Kuvaus 0.10 14.10.2003 Miikka Lötjönen Dokumenttipohja (projektisuunnitelman

Lisätiedot

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Oma Elisa -palvelu Vaihderatkaisun hallinta Koska sovellusta kehitetään jatkuvasti, pidättää Elisa Oyj oikeudet muutoksiin. Sovelluksessa saattaa olla toiminteita

Lisätiedot

740150P Valmiustaitoja biokemisteille (2 op) Tuomo Glumoff Helmut Pospiech Jari Heikkinen Anne Mäkelä

740150P Valmiustaitoja biokemisteille (2 op) Tuomo Glumoff Helmut Pospiech Jari Heikkinen Anne Mäkelä 740150P Valmiustaitoja biokemisteille (2 op) 6.2.-24.2.2017 Tuomo Glumoff Helmut Pospiech Jari Heikkinen Anne Mäkelä Valmiustaitoja biokemisteille - Sisältö Yleisiä tietojenkäsittelytaitoja; työselostusten,

Lisätiedot

IPMA C-sertifiointivalmennus

IPMA C-sertifiointivalmennus Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin! IPMA C-sertifiointivalmennus Harjoituskokeen vastaus Tieturi Oy Helsinki, Tampere, Turku, Tukholma, Göteborg www.tieturi.fi C-tason teoriakokeen osiot Tavoite- ja

Lisätiedot

Lego Mindstorms anturit

Lego Mindstorms anturit Lego Mindstorms anturit Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektisuunnitelma Tomi Ilonen KA09 Tommi Nuotiomaa KA09 Matias Pitkänen KA09 20.1.2012 Insinöörityö Päivämäärä Sisällys 1 Projektin kuvaus 1 1.1

Lisätiedot

Hiihtotapavalvonta Lahti Annmari Viljanmaa

Hiihtotapavalvonta Lahti Annmari Viljanmaa Hiihtotapavalvonta Lahti 11.11.2016 Annmari Viljanmaa HIIHTOTAPAVALVONTA Hiihtotapavalvonnan suunnittelu ja toteutus on hiihtotapavalvonnan päällikön vastuulla. Yhteistyö kilpailunjohtajan, ratamestarin

Lisätiedot

Nopeus, kiihtyvyys ja liikemäärä Vektorit

Nopeus, kiihtyvyys ja liikemäärä Vektorit Nopeus, kiihtyvyys ja liikemäärä Vektorit Luento 2 https://geom.mathstat.helsinki.fi/moodle/course/view.php?id=360 Luennon tavoitteet: Vektorit tutuiksi Koordinaatiston valinta Vauhdin ja nopeuden ero

Lisätiedot

= 2±i2 7. x 2 = 0, 1 x 2 = 0, 1+x 2 = 0.

= 2±i2 7. x 2 = 0, 1 x 2 = 0, 1+x 2 = 0. HARJOITUS 1, RATKAISUEHDOTUKSET, YLE11 2017. 1. Ratkaise (a.) 2x 2 16x 40 = 0 (b.) 4x 2 2x+2 = 0 (c.) x 2 (1 x 2 )(1+x 2 ) = 0 (d.) lnx a = b. (a.) Toisen asteen yhtälön ratkaisukaavalla: x = ( 16)± (

Lisätiedot

Optimoinnin sovellukset

Optimoinnin sovellukset Optimoinnin sovellukset Timo Ranta Tutkijatohtori TTY Porin laitos OPTIMI 4.12.2014 Mitä optimointi on? Parhaan ratkaisun systemaattinen etsintä kaikkien mahdollisten ratkaisujen joukosta Tieteellinen

Lisätiedot

Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö ESITIEDOT: reaalifunktiot, derivaatta

Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö ESITIEDOT: reaalifunktiot, derivaatta Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö Funktion kasvavuus ja vähenevyys; paikalliset ääriarvot Jos derivoituvan reaalifunktion f derivaatta tietyssä pisteessä on positiivinen, f (x 0 ) > 0, niin funktion tangentti

Lisätiedot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot A130A0760 Ekonomin viestintätaidot Johdanto ja ohjeita kurssille Opettajat: Päivi Maijanen-Kyläheiko Heidi Parkkinen Lauri Haiko Mirka Rahman Päivän ohjelma 9.15 10.00 Esittäytyminen 10.00 10.45 Kurssin

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

TILAAJA- JA KIINTEÄT YHTEYSPALVELUT OPERAATTOREILLE HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015

TILAAJA- JA KIINTEÄT YHTEYSPALVELUT OPERAATTOREILLE HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015 1 (7) MPY Palvelut Oyj Mikonkatu 16 50100 Mikkeli TILAAJA- JA KIINTEÄT YHTEYSPALVELUT OPERAATTOREILLE HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015 MPY Palvelut Oyj Y-tunnus 1570688-2 Kotipaikka Mikkeli Sisällysluettelo

Lisätiedot

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista.

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista. Tekninen lautakunta 14 19.02.2013 Kaupunginhallitus 128 04.03.2013 Tekninen lautakunta 42 16.04.2013 Tekninen lautakunta 56 21.05.2013 Tekninen lautakunta 43 19.06.2018 Pyhäjärven kevyenliikenteen väylien

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Suomeen rekisteröity yritys. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset

Lisätiedot