Pörssisäätiön lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista VM077:00/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pörssisäätiön lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista VM077:00/2016"

Transkriptio

1 Suomen Pörssisäätiö Valtiovarainministeriö Pörssisäätiön lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista VM077:00/2016 Pörssisäätiö kiittää valtiovarainministeriötä saamastaan lausuntopyynnöstä. Pörssisäätiön säädekirjan mukainen tehtävä on edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita. Lausunnossaan Pörssisäätiö tuo esille huomioita erityisesti yksityissijoittajan sekä kotimaisen arvopaperimarkkinan näkökulmasta. Yleistä Työryhmälle oli annettu tärkeä tehtävä tarkastella yritysverotusta kilpailukyvyn, talouskasvun ja tuottavuuden kannalta. Hallitusohjelmassa korostetaan pyrkimystä talouskasvuun sekä omistajuuden ja yrittäjyyden edistämistä. Pörssisäätiö pitää näitä tavoitteita erittäin keskeisinä. Suomi tarvitsee omistajia. Yritysverotus Raportissa ei esitetä muutoksia yritysverotukseen. Pörssisäätiö yhtyy raportissa esitettyyn käsitykseen siitä, että yhteisöverokantamme on tällä hetkellä kilpailukykyinen. Kansainvälistä kehitystä on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava. Verrokkimaiden päätökset vaikuttavat yrityksiin ja siten Suomessakin yhteisöverokantaa on tarvittaessa oltava valmis laskemaan. Kannatettava käytäntö olisi asian avoin viestiminen ja tulevaan kehitykseen sitoutuminen. Hallituksen olisi hyvä tehdä pidemmän aikavälin suunnitelma yhteisöverokannan kilpailukykyisenä pitämisestä (alentamisesta), mikä viestittäisiin julkisesti. Koska yritysten verotukseen on viime vuosina jo tehty myönteisiä muutoksia eikä välitöntä muutospainetta ole, Pörssisäätiön näkemyksen mukaan nyt tulisi kiireellisemmin paneutua työntekijän ja omistajan verotukseen. Osinkoverotus Raportin mukaan hyvän osinkoverojärjestelmän tulee olla neutraali ja yksinkertainen. Pörssisäätiö on tavoitteesta samaa mieltä. Nykyinen osinkoverojärjestelmä ei kuitenkaan täytä näitä vaatimuksia. Nykyjärjestelmä on monimutkainen ja ohjaa päätöksentekijöitä osin epätoivottavalla tavalla.

2 Pörssisäätiön näkemys on, että pitkällä tähtäimellä tulisi pyrkiä neutraaliin osinkoverojärjestelmään, jossa kaikkia osinkoja verotetaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko niitä jakava yhtiö listattu vai listaamaton. Näin kaikki osingot olisivat myös (osin) pääomatuloveron alaisia. Mikäli osinkoverojärjestelmää ei lyhyellä tähtäimellä haluta muuttaa, tulisi pyrkiä pienentämään listattujen ja listaamattomien yritysten osinkoverotuksen välistä eroa keventämällä listattujen yritysten osinkojen pääomatuloveron alaista osuutta, tarkastelemalla uudelleen First North markkinapaikan yhtiöiden osinkoverokohtelua sekä helpottamalla pienten pörssiosinkojen verokohtelua. Raportissa todetaan (s. 87), että: Nykyisen osinkoverojärjestelmän ongelmat liittyvät erityisesti niin sanotun yrittäjähuojennuksen parametreihin sekä listaamattomien yhtiöiden ja listayhtiöiden osingonjaon verorasituksen epäsuhteisuuteen. Pörssisäätiö muistuttaa, että listaamattomien yritysten osinkoverokohtelun kutsuminen yrittäjähuojennukseksi antaa järjestelmän nykytilasta väärän käsityksen. Alkuperäinen tavoite on ollut luoda yrittäjille huojennus. Osingonsaajan verokohtelun määrääminen sen mukaan onko osinkoa jakava yritys listattu vai listaamaton ei kuitenkaan liity suoraan yrittäjyyteen ja yrittäjyyden edistämiseen. Joukkorahoituksen yleistyessä listaamattomilla yrityksillä on yhä suurempi määrä pieniä sijoittajia osakkeenomistajina. Osa pienistä sijoittajista pyrkii erityisesti sijoittamaan listaamattomiin yrityksiin osinkoverojärjestelmän takia. Listaamattomia yrityksiä myös tarjotaan sijoituskohteina käyttämällä markkinoinnissa avoimesti argumenttina edullista osinkoverotusta. Näin verotus ohjaa sijoittajan päätöksen tekoa. Sen sijaan että päätös perustuisi puhtaasti riskiin ja tuotto-odotukseen, sijoittaja tekee päätöksen verotuksen perusteella. Nykyinen osinkoverojärjestelmä voi ohjata sijoittajaa tekemään sijoittajansuojan näkökulmasta epäedullisia päätöksiä. Listaamattomien ja listayhtiöiden osingonjaon verotuksen erilaisuus aiheuttaa ohjausvaikutuksia ja kynnyksiä. Jaottelu listaamattomiin ja listattuihin ei jaa yrityksiä alunperin tarkoitetulla tavalla yrittäjien ja sijoittajien omistamiin yrityksiin. Usealla listatulla yhtiöllä on alkuperäinen yrittäjä edelleen suurena omistajana. Moni First North markkinapaikan yritys on liikevaihdoltaan ja markkina-arvoltaan hyvin pieni ja näiden yritysten omistajakunta koostuu tyypillisesti sadoista, korkeintaan muutamasta tuhannesta osakkaasta. Toisaalta Suomessa on hyvin suuria listaamattomia yrityksiä ja joillakin listaamattomilla yrityksillä on myös erittäin laaja omistajakunta. Pörssisäätiön näkökulmasta sekä alkuperäiset yrittäjät että myöhemmin mukaan tulleet sijoittajat ovat riskinottajia ja yhteiskunnan kannalta tärkeitä omistajia. Mikäli yrittäjiä halutaan erityisesti kannustaa aloittamaan uutta liiketoimintaa ja ottamaan alkuvaiheen riskiä, tulee tähän löytää nykyistä osinkoverojärjestelmää parempi ratkaisu. Raportin mukaan:...luonnollisilta henkilöiltä saatavan suoran osakerahoituksen merkitystä investointien rahoituksen lähteenä voidaan listatuissa yhtiöissä pitää pienenä.... Pörssisäätiö on tästä näkemyksestä ja sen perusteluista eri mieltä. Vuonna 2016 Helsingin pörssin pörssilistan yritykset keräsivät rahoitusta osakeanneilla 11,3 miljardia euroa. Listautumisantien yhteydessä kerätyn pääoman osuus tästä summasta oli 210 miljoonaa euroa. Lisäksi listautumisten yhteydessä osakkeita myytiin 524 miljoonalla eurolla. Samana vuonna First North markkinapaikan yritykset keräsivät osakeanneilla 46 miljoonaa euroa, josta listautumisantien osuus oli 31 miljoonaa euroa. Lisäksi vanhat omistajat myivät osakkeita listautumisantien yhteydessä 5 miljoonalla eurolla. Yhteensä pörssilistan ja First North markkinapaikan yhtiöt keräsivät vuonna 2016 osakeanneilla (mukaan lukien listautumisannit, poislukien osakemyynnit) rahoitusta poikkeuksellisen suuren määrän, yhteensä lähes 12 miljardia euroa. Vuonna 2015 vastaava anneilla kerätty

3 rahoitus oli yhteensä 1,3 miljardia euroa ja vuonna 2014 yhteensä 1,4 miljardia euroa. (luvut Nasdaq Helsingin tilastoista) Pörssi on merkittävä rahoituskanava ja luonnollisten henkilöiden merkitys pörssin toiminnalle on ratkaiseva. Voidaan jopa sanoa, että ilman yksityissijoittajia ei olisi toimivaa pörssiä. Vuoden 2016 lopussa Suomessa arvo-osuusjärjestelmän mukaan kaikkia sijoittajia (eri arvo-osuustilit) oli yhteensä , joista kotitalouksia oli (lähde: Euroclear). Luonnolliset henkilöt osallistuvat pörssiyhtiöiden osakeanteihin. Listautumisanneissa kerättävä pääoma jaetaan tyypillisesti yleisöantiin (piensijoittajat) ja instituutioantiin. Yleisöantien osuudet ovat vuosina vaihdelleet välillä 3-40 prosenttia koko annista. Pienten sijoittajien merkitys ei rajoitu vain kerättyyn pääomaan. Yhtiöt tavoittelevat lukumäärältään laajaa omistajakuntaa, koska näin taataan osakkeelle parempi likviditeetti. Eri omistajat ostavat ja myyvät eri aikaan, jokainen omistaja tekee päätöksensä itsenäisesti. Parempi likviditeetti johtaa parempaan arvonmuodostukseen. Näin kaikkien omistajien ja yhtiön yhteinen etu on saada monipuolinen omistajakunta. Käytännössä listautumisanneissa merkitsijät ovat pitkälti kotimaisia. Ulkomaiset sijoittajat ovat kiinnostuneita kotimaisten sijoittajien käyttäytymisestä. Kotitalouksien mukaan saaminen on yksi signaali sijoituskohteen houkuttelevuudesta. Luonnollisilla henkilöillä on keskeinen merkitys sekä listautuneiden yhtiöiden rahoittajina että muiden rahoittajien kiinnostuksen herättäjinä. Raportin mukaan (s. 88): Listattujen osinkojen verorasitusta henkilöverotuksessa voidaan kuitenkin pitää kansainvälisesti vertaillen kireänä. Pörssisäätiö pitää tärkeänä, että tämä huomioidaan jatkossa osinkoverotusta kehitettäessä. Mikäli osinkoverotukseen ei tehdä rakenteellista uudistusta, tulisi listattujen yhtiöiden jakamien osinkojen veronalaista osuutta alentaa nykyisestä 85 prosentista takaisin aikaisempaan 70 prosenttiin. Osinkoverotuksen kiristyksen jälkeen osakkeita omistavien luonnollisten henkilöiden lukumäärä on laski vuodessa ( ) omistajasta omistajaan (lähde: Euroclear / arvoosuustilit). Samalla rahastosäästäjien ja kapitalisaatiosopimusten lukumäärä lisääntyi. Omistajien lukumäärän lasku on jatkunut ja oli vuoden 2016 lopussa Osakkeita omistavien luonnollisten henkilöiden lukumäärä on näin ollen vähentynyt kolmessa vuodessa viidellä prosentilla. Selkeimpänä syynä määrän laskuun ja siirtymään rahastoihin ja vakuutuskuoriin on osinkoverotuksen kiristyminen. Pörssiosinkojen veronalaisen osuuden nostaminen 85 prosenttiin on lisännyt kotimaisten omistajien vaatimuksia pörssiyhtiöille ostaa omia osakkeita osingonjaon sijaan. Hankintameno-olettamalla vähennetyn luovutusvoittoveron katsotaan tuovan osinkoveroa edullisemman verokohtelun. Historiallisesti voidaan kuitenkin todeta, että omien osakkeiden ostoja on tehty usein jälkikäteen katsoen vääriin aikoihin osakekurssien ollessa korkealla ja näin sekä osakkeenomistajat että verottaja ovat menettäneet tuloja. Osingonjako on tasapuolisin ja pääoman uudelleen allokoitumisenkin kannalta paras tapa jakaa kertyneitä voittovaroja. Omien osakkeiden takaisinostaminen vääristää kursseja, vaikuttaa mahdollisesti johdon kannustusjärjestelmiin vääristävästi ja kohtelee passiivisia (pieniä) omistajia epäedullisesti. Veronalaisen osuuden laskeminen takaisin 70 prosenttiin poistaisi tämän epätoivotun ohjausvaikutuksen. First North yhtiöiden osinkoverotus / hallitusohjelmassa mainittu selvityskohde Raportissa todetaan seuraavasti (s. 106): Listayhtiöstä ja toisaalta listaamattomasta yhtiöstä saadun osingon verotus poikkeavat nykyisin toisistaan selvästi Suomen osinkoverojärjestelmässä.... Useissa yhteyksissä on arvioitu, että tällä on jossain määrin listautumisintoa hillitsevä vaikutus. Arviota voidaan edellä mainituin varauksin pitää oikeana. Tämän vuoksi listayhtiön ja listaamattoman yhtiön jakaman

4 osingon verotuksen erojen kaventamista voidaan lähtökohtaisesti pitää perusteltuna. Pörssisäätiö yhtyy tähän työryhmän näkemykseen. Nasdaqin tilaston mukaan Ruotsissa listautuneet yhtiöt ovat vuosina kasvaneet nopeammin ja luoneet enemmän työpaikkoja kuin listaamattomat verrokit. Työpaikkojen vuotuinen kasvuvauhti on ollut listatuilla yhtiöillä noin 7,5 prosenttia ja listaamattomilla hieman yli 5 prosenttia. Liikevaihdon vuotuinen kasvu on vuosina ollut listatuilla yhtiöillä noin 28 prosenttia ja listaamattomilla noin 14 prosenttia vuodessa. Kun tavoitteena on kasvu ja työpaikkojen luominen, listautumisten edistäminen tukee tavoitetta. Raportin mukaan osinkoverotuksen kynnystä tulee madaltaa. Pörssisäätiö on tästä samaa mieltä. Raportissa työryhmä esittää, että kynnystä madallettaisiin kiristämällä listaamattomien yritysten verotusta. Pörssisäätiö esittää pitkän aikavälin tavoitteena kynnyksen poistamista siirtymällä neutraaliin osinkoverotukseen (sama listatuille ja listaamattomille). Lyhyellä tähtäimellä kynnyksen madaltaminen on listautumisten ja siten kasvun edistämiseksi tärkeää. Hallitusohjelmassa mainittu First North yhtiöiden osinkoverotuksen yhtenäistäminen listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kanssa on yksinkertaisin ja edullisin tapa siirtää kynnystä. Listattujen ja listaamattomien yritysten erilainen osinkoverokohtelu luo kynnyksen pörssilistaukselle....[monenkeskisellä markkinapaikalla] yhtiöt voivat hakea riskipääomaa laajalta sijoittajajoukolta, ja myös kotitaloudet pääsevät sijoittamaan kasvuyhtiöön. Mikäli listaamattomien yritysten osinkoverokohtelu laajennetaan koskemaan monenkeskisen markkinapaikan yhtiöitä, poistetaan näiden yhtiöiden kynnys hakeutua markkinapaikalle. (Valtiovarainministeriön raportti Pääomamarkkinat ja kasvu, 2012) First North yhtiöiden osinkoverotuksen muuttaminen kannustaisi yrityksiä kasvuun ja tukisi kotitalouksien mahdollisuutta rahoittaa aikaisemman vaiheen kasvuyrityksiä. Näin luotaisiin korkean nettovarallisuuden omaaville listaamattomille yrityksille veroneutraali tapa monipuolistaa sijoittajakuntaa ja siten saada uusia kasvuhakuisia omistajia, mikä johtanee suurempaan investointihalukkuuteen. Näin vahvistetaan myös kotimaista kasvuputkea. Ruotsin esimerkki osoittaa että saman kokoluokan yrityksistä monenkeskiselle markkinapaikalle hakeutuneiden yritysten liikevaihdon kasvu sekä työntekijöiden määrän kasvu ylittävät merkittävästi listaamattomien verrokkiyritysten vastaavat tunnusluvut. Osinkovero on yksi tekijä, jota listautumista harkitsevat yritykset miettivät. Muutos parantaisi myös sijoittajansuojaa mahdollistamalla laajasti omistetuille yrityksille veroneutraalin siirtymisen markkinapaikalle, jossa on lainsäädännöllä huomioitu piensijoittajien olemassaolo. Suomessa pörssilistalla on 129 yhtiötä ja First North markkinapaikalla 20 yhtiötä. Tukholmassa pörssilistalla on 286 yhtiötä ja First North markkinapaikalla 204 yhtiötä. Suomessa First North markkinapaikalla on suhteellisesti ottaen vähän yhtiöitä verrattuna pörssilistan yhtiöiden määrään. Suomessa on toistaiseksi yksi monenkeskinen markkinapaikka, Nasdaq First North Finland, markkinapaikalla on vasta vähän yrityksiä ja näistä moni ei jaa osinkoja, näin ollen osinkoverotuksen muutoksen fiskaalinen vaikutus on erittäin pieni. Yhteensä seitsemän First North -yhtiötä jakoi keväällä 2015 osinkoja 12,84 milj. euroa ja kahdeksan First North yhtiötä jakoi keväällä 2016 osinkoja 12,96 milj. euroa. Mikäli koko osinkosumma olisi maksettu osinkoveroa maksaville yksityishenkilöille, olisi 25,5 % veroa vastannut 3,3 miljoonaa euroa verotuloa. Käytännössä saajien joukossa oli myös instituutioita, joilla on eri verokohtelu eli verotulo on ollut pienempi. Listaamattoman yrityksen maksama osinkovero vastaavalta osinkosummalta olisi vähintään 7,5 % veroa eli 0,25 miljoonaa euroa verotuloa. Näin veromuutoksen fiskaalinen vaikutus olisi selvästi alle 3 miljoonaa euroa. Voidaan säätää, että verokohtelu ei koske pörssilistalta siirtyviä siirtymäaikana (esim. 3 v.).

5 Monenkeskisen markkinapaikan (First North Finland) yhtiöiden maksamat osingot 2015 ja 2016 listautumispvm osingot 2016 osingot 2015 Ahola Transport Cleantech Invest Detection Technology Elite Varainhoito Fit Biotech Herantis Pharma Nexstim Nixu Piippo Privanet Robit Savo-Solar Suomen Hoivatilat Talenom United Bankers Verkkokauppa.com Vincit Zeeland Family Siili Solutions Taaleri Pienten pörssiosinkojen verottomuus saajalle / hallitusohjelmassa mainittu selvityskohde Raportin mukaan (s. 109):...hallitusohjelman mukaisella selvityskohteella pienten osinkojen verovapaudesta tarkoitettaneen lähtökohtaisesti listatuista yhtiösitä saatuja osinkoja.... Pörssisäätiö on rajauksesta samaa mieltä, verovapaus kohdistuisi nimenomaan pörssiosinkoihin, joita verotetaan ankarammin kuin listaamattomien yritysten osinkoja. Raportissa 500 euron verovapaan pörssiosingon fiskaaliseksi vaikutukseksi todetaan vuoden 2015 verotustietojen perusteella 38 miljoonaa euroa. Pörssisäätiön selvityksen perusteella yli yksityishenkilöä sai pörssiosinkoja vuonna 2015 alle 500 euroa vuodessa eli he kaikki hyötyisivät muutoksesta täysimääräisesti. Muutoksen ensisijainen tavoite olisi kuitenkin uusien omistajien löytäminen. Kotimaisilla kotitalouksilla on talletustileillä 85 mrd euroa keskikorolla 0,18 %, osakkeissa 32 mrd euroa ja rahastoissa 20 mrd euroa (lähde: Suomen Pankki ja Tilastokeskus). Muutoksen tavoitteena olisi edistää kansalaisten halukkuutta sijoittaa varojaan tuottavammin ja toimia yritysten kasvun rahoittajina samalla sijoittajansuoja huomioiden. Tavoitteena on myös tukea kotimaista omistajuutta ja lisätä kotitalouksien määrää pörssiyhtiöiden omistajina.

6 Työryhmän raportissa epäillään, että (s )... pienten osinkojen verovapautta koskevalla säännöksellä ei olisi ilmeistä ja välitöntä merkitystä kotimaisen talouskasvun, suomalaisten kotitalouksien taloudellisen aktiivisuuden ja sijoitusaktiivisuuden parantamisen kannalta. Kansalaisten sijoittamisaktiivisuuden kannalta ensisijaisia ja merkittävimpiä rajoitteita ovat kunkin henkilön mahdollisuudet ja kyvyt harjoittaa sijoittamista. Pörssiosakkeita suoraan omistavien yksityishenkilöiden lukumäärä on laskenut osinkoveron korotuksen jälkeen (2013: omistajaa vs. 2016: omistajaa). Tämä viittaa siihen, että veromuutokset vaikuttavat suomalaisten kotitalouksien sijoitusaktiivisuuteen. Henkilöiden mahdollisuuksia harjoittaa sijoittamista voi mitata käytettävissä olevalla varallisuudella. Kotitalouksien talletukset ovat kasvaneet ja saavuttaneet uuden ennätystason, 85 miljardia euroa. Lisäksi kotitalouksien lukumäärä rahastosäästäjinä on lisääntynyt ja vakuutuskuoria käytetään aikaisempaa enemmän. Näihin syynä on nimenomaan kiristynyt pörssiosinkojen verotus muun sijoittajan verotuksen säilyessä aikaisemmalla tasollaan. Kotitalousomistajien lukumäärä vuosina Kotitalousomistajia Luonnollisten henkilöiden pörssiosinkojen verotusta olisi hyvä tarvittaessa tarkastella jatkossa samassa yhteydessä myös eri sijoitusmuotojen verotuksen neutraalisuutta selvitettäessä. Ansiotuloverotus Työryhmä esittää raportissa että keskipitkällä aikavälillä tavoitteena on, ettei ansiotulon rajaveroaste ylittäisi millään tulotasolla 50 prosenttia. Pörssisäätiö kannattaa esitettyä tavoitetta. Lopuksi - yhteenveto Pörssisäätiö yhtyy työryhmän raportissa esitettyyn näkemykseen yhteisöverokannan nykyisestä kilpailukyvystä ja tarpeesta jatkossakin tarkastella kilpailukyvyn säilymistä. Pörssisäätiö kannattaa myös työryhmän tavoin lähtökohtaisesti laajaa veropohjaa. Myös muista yritysverotukseen liittyvistä erilliskysymyksistä Pörssisäätiö on pitkälti samaa mieltä työryhmän raportissa esitettyjen näkemysten kanssa.

7 Osinkoverotuksen osalta Pörssisäätiö yhtyy monelta osin työryhmän raportissa esitettyihin perusteluihin, erityisesti liittyen nykyisen osinkoverojärjestelmän aiheuttamiin negatiivisiin ohjausvaikutuksiin ja listautumiskynnykseen. Pörssisäätiö päätyy kuitenkin eri johtopäätökseen eli Pörssisäätiö ei kannata esitettyä osinkoverotuksen muutosta. Pörssisäätiö kannattaa osinkoverojärjestelmän uudistamista niin, että lähtökohtana ei olisi osingonsaajan verokohtelun sitominen osingonjakajan statukseen listattuna tai listaamattomana yrityksenä. Mikäli rakenteellinen muutos ei ole lyhyellä aikavälillä mahdollinen, Pörssisäätiö kannattaa listattujen yhtiöiden jakamien osinkojen veronalaisen osuuden palauttamista takaisin 70 prosenttiin sekä hallitusohjelmassa mainittuja, työryhmän selvittämiä erillistoimenpiteitä. Pörssisäätiö kannattaa hallitusohjelmassa mainittuja osinkoverotuksen erillistoimenpiteitä: First North yritysten osinkoverotuksen muuttamista sekä pienten pörssiosinkojen verovapautta. Nämä toimenpiteet voidaan toteuttaa nopeasti, niiden fiskaaliset vaikutukset ovat rajattuja. Toimenpiteet auttavat lyhyellä aikavälillä akuutteihin ongelmakohtiin, listautumiskynnyksen siirtämiseen sekä kotitalousomistajien sijoitusaktiivisuuden nostamiseen. Pörssisäätiö kannattaa työryhmän ansiotuloverotuksen ylimpien rajaverojen keventämiseen tähtääviä esityksiä. Sari Lounasmeri toimitusjohtaja Pörssisäätiö

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen

Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus. VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen Kommenttipuheenvuoro PK-yrittäjä ja osinkoverotus VATT PÄIVÄ 8.10.2014 Jouko Karttunen 1 PK yrittäjän näkökulma Suomen osinkoverotuksesta Vuosina 1969 1989 voimassa osinkovähennysjärjestelmä eri muodoissaan

Lisätiedot

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset 9.2.2017 Terhi Järvikare Tiedotustilaisuus Verotus Työryhmän kokoonpano Puheenjohtaja: ylijohtaja Terhi Järvikare, VM Jäsenet: oikeustieteen tohtori, dosentti

Lisätiedot

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA Oheisissa taulukoissa ja kuvioissa kuvataan osinkoverotuksen muutosta hallituksen korjatun kehyspäätöksen mukaisesti. Nykyisessä osinkoverotuksessa erotetaan toisistaan pörssiyhtiöiden

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä

Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä Mielenkiintoisimmat kasvutarinat löytyvät listaamattomista yrityksistä Privanet Group Oyj Lyhyesti Suomalainen vuonna 2000 perustettu sijoituspalveluyritys Listaamattomien arvopaperien tunnetuin kaupankäyntipaikka

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti Akava ry Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne 13.2.2017/Dnro VM077:00/2016 Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti Lausunnon pääkohdat Sen lisäksi,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön vero-osastolle. Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista

Valtiovarainministeriön vero-osastolle. Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Valtiovarainministeriön vero-osastolle Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Valtiovarainministeriön vero-osasto on varannut Perheyritysten liitto ry Familjeföretagens förbund rf:lle

Lisätiedot

Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin

Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin Liitemuistio, 4.9.213 Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin Sami Grönberg, Seppo Kari ja Olli Ropponen, VATT 1 Verotukseen ehdotetut

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Sisältö Yhtiöiden listautumisvaihtoehdot Suomessa Miksi vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet. Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014

Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet. Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014 Yrittäjän verotuksen uudistustarpeet Niku Määttänen, ETLA VATT päivä, 8.10.2014 Kirjallisuutta Mirrlees review: Tax by design Hetemäen verotyöryhmän raportti Tulolajin valinta: Harju ja Matikka 2012 Investointivaikutukset:

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

Talouspolitiikka/Veropolitiikka Tero Honkavaara. Valtiovarainministeriö. Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne

Talouspolitiikka/Veropolitiikka Tero Honkavaara. Valtiovarainministeriö. Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne Tero Honkavaara Valtiovarainministeriö Lausunto 1 (5) 28.3.2017 Lausuntopyyntönne 13.2.2017 Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti Työryhmän tehtävänä on ollut tarkastella yritysverotuksen nykyistä

Lisätiedot

Yritys- ja osinkoverouudistus Mitä tehtiin ja oliko siinä järkeä? Jukka Pirttilä 20.8.2013

Yritys- ja osinkoverouudistus Mitä tehtiin ja oliko siinä järkeä? Jukka Pirttilä 20.8.2013 Yritys- ja osinkoverouudistus Mitä tehtiin ja oliko siinä järkeä? Jukka Pirttilä 20.8.2013 Sisältö 1) Tausta yritysverotuksesta mitä se on? kuka sen maksaa (kohtaanto)? kansainvälinen verokilpailu 2) Pohdintaa

Lisätiedot

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Talous- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajaryhmä 6.5.2015 Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija, EK 1 Työn verotus 450 M verokevennys pienija keskituloisille Yritysverotus

Lisätiedot

Osinkoverotus ja riskinoton kannustaminen. Prof. Heikki Niskakangas EK:n yrittäjävaltuuskunta 11.11.2009

Osinkoverotus ja riskinoton kannustaminen. Prof. Heikki Niskakangas EK:n yrittäjävaltuuskunta 11.11.2009 Osinkoverotus ja riskinoton kannustaminen Prof. Heikki Niskakangas EK:n yrittäjävaltuuskunta 11.11.2009 Osinkoverotus ja riski Osinkoverotuksen kehittämisellä ja riskinotolla ei ole varsinaista loogista

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Osakesijoittaminen. 10.5.2016 Sari Lounasmeri

Osakesijoittaminen. 10.5.2016 Sari Lounasmeri Osakesijoittaminen 10.5.2016 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita 12.5.2016 Pörssisäätiö / Sari Lounasmeri Pörssi on markkinapaikka, tori Torilla kohtaavat

Lisätiedot

Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara. EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä

Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara. EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä Osinkoverotuksen pääperiaate - Listaamaton yhtiö 50 000 :sta verovapaata 15

Lisätiedot

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A TAALERI MONIPUOLINEN FINANSSITALO Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava suomalainen varainhoitoa ja rahoitusta tarjoava

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE

VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE 1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Lausuntopyyntö VM077:00/2016: Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti 1. ALUKSI MUUTAMA YLEISLUONNEHDINTA RAPORTISTA

Lisätiedot

365 PÄIVÄSSÄ PÖRSSIIN VALMENNUSOHJELMA PK-YRITTÄJÄLLE

365 PÄIVÄSSÄ PÖRSSIIN VALMENNUSOHJELMA PK-YRITTÄJÄLLE 365 PÄIVÄSSÄ PÖRSSIIN VALMENNUSOHJELMA PK-YRITTÄJÄLLE 365 PÄIVÄSSÄ PÖRSSIIN - VALMENNUSOHJELMA PK-YRITTÄJÄLLE Mikä on Nasdaq First North? Nasdaq Helsingissä, jota Helsingin Pörssiksi kutsutaan, on kaksi

Lisätiedot

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri Sijoittaminen Yhteiskunnallinen merkitys Väestö ikääntyy, valtio velkaantunut Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi

Lisätiedot

Kehysriihen veropäätökset yritys ja pääomatuloverotus

Kehysriihen veropäätökset yritys ja pääomatuloverotus 1 Kehysriihen veropäätökset yritys ja pääomatuloverotus Muistio 28.3.2013 Seppo Kari Olli Ropponen 1. Muutokset pähkinänkuoressa Hallitus esittää yhteisöverokannan alentamista nykyisestä 24,5 prosentista

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys. Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys. Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Suomalainen verojärjestelmä Kokonaisveroaste Verotulojen rakenne Suurimmat muutokset Progressiosta regressioon Kokonaisveroaste

Lisätiedot

Listautumiskysely 2010

Listautumiskysely 2010 Listautumiskysely 2010 Listautumiset 2005-2009 Listautuneet yhtiöt, päämarkkina ja First North 60 50 40 0 Tukholma Helsinki Kööpenhamina 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 Lähde: NASDAQ OMX Helsinki Oy 2

Lisätiedot

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista veropolitiikasta. Timo Sipilä

Ajankohtaista veropolitiikasta. Timo Sipilä Ajankohtaista veropolitiikasta Timo Sipilä Pääomatulon tuloveroprosentti Pääomatulon tuloveroprosenttia korotettiin jo aiemmin 28 %:sta 30 %:iin. Nyt yhteenlasketun verotettavan pääomatulon (siis vähennysten

Lisätiedot

ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN

ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN ASKELEEN EDELLÄ SIJOITTAMINEN TULEVIIN PÖRSSIYHTIÖIHIN PRIVANET SECURITIES OY TOIMITUSJOHTAJA HANSDOTTER OY HALLITUKSEN JÄSEN AS.OY TURUN JUNEO HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA OTM TURUN YLIOPISTO CEFA HANKEN

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET Raimo Immonen Senior advisor, professori Sijoitukset sidottuun tai vapaaseen omaan pääomaan Mitä vaihtoehtoja on sijoituksen kirjaamisessa taseeseen perustamisessa

Lisätiedot

Osakesäästötilin verosäännökset

Osakesäästötilin verosäännökset Osakesäästötilin verosäännökset 23.1.2019 Antti Sinkman Valtiovarainvaliokunta, verojaosto Vero-osasto Osakesäästötilin perusasiat lyhyesti Tilille voi siirtää vain rahaa ja sieltä voi nostaa vain rahaa

Lisätiedot

Sijoittajan neutraali verotus / osakesäästötili

Sijoittajan neutraali verotus / osakesäästötili Pörssisäätiön esitys VM:n työryhmälle 3.11.2017 / SL Sijoittajan neutraali verotus / osakesäästötili Nykyinen sidottu pitkäaikaissäästötili Pitkäaikaissäästötili (PS-tili) tuli markkinoille 2010. Luonnollinen

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Yritys- ja osinkoverotus ja riskinotto. Verotuksen kehittämistyöryhmä 13.3.2009 Essi Eerola ja Seppo Kari/VATT

Yritys- ja osinkoverotus ja riskinotto. Verotuksen kehittämistyöryhmä 13.3.2009 Essi Eerola ja Seppo Kari/VATT Yritys- ja osinkoverotus ja riskinotto Verotuksen kehittämistyöryhmä 13.3.2009 Essi Eerola ja Seppo Kari/VATT Esityksen aihe ja sisältö Peruskysymys: Miten toteuttaa neutraali pääomatulojen verotus ympäristössä,

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin

Lisätiedot

MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT

MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT MUUTOSPAINEITA VEROTUKSESSA KEURUU 23.9.2010 DELOITTE ANNE ROININEN, KHT 1 LÄHTÖKOHTA VERONSAAJAN RAHANTARVE KASVUSSA KANSAINVÄLINEN VEROKILPAILU KIRISTYY LUONNOLLISEN HENKILÖN KOKONAISVERORASITE KASVAA

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Osakesijoittamisen perusteet

Osakesijoittamisen perusteet Osakesijoittamisen perusteet 2017 Pohdintaa Mitä asioita tulee mieleen seuraavista käsitteistä: Pörssi Arvopaperi Pörssiyhtiö Osinko Minustako osakesijoittaja? Mikä on pörssi? Pörssi on arvopapereiden

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 Verotus tällä ja ensi vaalikaudella VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 1 SEURAAVA VEROUUDISTUS - VALTIOVARAINMINISTERIÖ ASETTI VEROTUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN Tähtäin on

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014?

MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? Raimo Immonen senior advisor ASIANAJOTOIMISTO Mitä tulossa ja ja milloin? Hallituksen veropoliittinen linjaus, mm. Varmistettavaa hyvinvointipalveluiden rahoituksen

Lisätiedot

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY

Lisätiedot

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Taaleritehdas Oyj Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille,

Lisätiedot

Osingot. Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen.

Osingot. Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen. Osingot Tervetuloa webinaariin! Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen. Kysymyksiä voit esittää webinaarin aikana chatin kautta.

Lisätiedot

KTT Petri Kuosmanen Kansantaloustieteen laitos

KTT Petri Kuosmanen Kansantaloustieteen laitos SUOMEN KANSANTALOUS Suomen talous sijoittajan näkökulmasta KTT Petri Kuosmanen Kansantaloustieteen laitos Suomen BKT Valtion budjetti Eläkeläiset ja työikäiset Työn tuottavuuden kasvutrendi Suomessa ja

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty

Lisätiedot

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Logistiikkayhdistysten liitto 20.5.2011 Jussi Mustonen Maailmantalous Maailmantalouden kasvunnäkymä säilynyt vakaana 2.5-4.5-6.5 Deflaationtorjunta

Lisätiedot

Parempi suunnitelma varoillesi

Parempi suunnitelma varoillesi Parempi suunnitelma varoillesi xx.xx.2014 Presentation name / Author 16.9.2014 2 Tapaamisessa tänään 1. Esittäytyminen 2. Oma tilanteesi 3. Omat tavoitteesi 4. Ratkaisumme sinun tarpeisiisi 5. Päätökset

Lisätiedot

Taloussanasto tutuksi nuorille. Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014

Taloussanasto tutuksi nuorille. Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014 Taloussanasto tutuksi nuorille Sari Lounasmeri Talous tutuksi / syksy 2014 Lähestymistapoja Päivän lehti + googlataan sanoja puhelimilla Tv-uutiset + keskustelu luokassa Yrittäjätarinat (esim. Taivas+Helvetti)

Lisätiedot

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua

Lisätiedot

IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA

IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA T O I M I T U S J O H T A J A R O B I N L I N D A H L 2 9. 8. 2 0 1 9 N A S D A Q H E L S I N G I N A V O I M E T O V E T AGENDA Taaleri lyhyesti Taalerin matka Oman

Lisätiedot

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästämistutkimus julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästäminen Ohjelma Säästämistutkimus Sari Lounasmeri Nuorten talousosaaminen toimijat, kanavat ja tavat Anu Raijas Sijoittajan

Lisätiedot

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka

Hallitusohjelma 2015. Investointeja tukeva politiikka Hallitusohjelma Investointeja tukeva politiikka Talouskriisin aikana Suomen teollisuuden kiinteiden investointien määrä on alentunut enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja huomattavasti enemmän kuin kilpailijamaissamme.

Lisätiedot

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus

Sopimusperusteisten. sijoitusrahastojen verotus Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sopimusperusteisten sijoitusrahastojen verotus 1.1.2020 24.9.2019 Annemari Viinikka, Etelä-Suomen yritysverokeskus Sisältö Yksityisoikeudellisesta sääntelystä lyhyesti Tuloverolain 20 Vero-oikeudellinen

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa?

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa? Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 15.12.2016 osakkeenomistajat tekevät sijoitukset SVOP-rahastoon muussa kuin osakeomistuksen Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan

Lisätiedot

Osakkeiden normaal i t uoton verovapaus - Norj an osakeverotuksen mal l i. Seppo Kar i j a Out i Kr öger VATT 10.6.2009

Osakkeiden normaal i t uoton verovapaus - Norj an osakeverotuksen mal l i. Seppo Kar i j a Out i Kr öger VATT 10.6.2009 Osakkeiden normaal i t uoton verovapaus - Norj an osakeverotuksen mal l i Seppo Kar i j a Out i Kr öger VATT 10.6.2009 Esityksen sisältö Kysymys: Miten verottaa yhtiön oman pääoman tuottoa? Suomen nykyjärj

Lisätiedot

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

FIRST NORTH MARKKINAPAIKKA YRITYKSEN RAHOITUSVAIHTOEHTONA

FIRST NORTH MARKKINAPAIKKA YRITYKSEN RAHOITUSVAIHTOEHTONA FIRST NORTH MARKKINAPAIKKA YRITYKSEN RAHOITUSVAIHTOEHTONA Minna Korpi 10.6.2015 OUR GLOBAL LISTINGS BUSINESS 8 LISTING OPPORTUNITIES U.S. NORDICS BALTICS LISTINGS ARE WORTH NASDAQ OMX LISTS 3400 COMPANIES

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015 Vaikuttavuuskatsaus 2014 3.9.2015 Toiminnan tavoitteena on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Työpaikkojen luonti ja säilyttäminen Yritysten

Lisätiedot

Lausunto VATT/36/07 .01/ Lausunto. 2. Yhteisövero. yritysverotuk. nostamista. ohjenuoraksi.

Lausunto VATT/36/07 .01/ Lausunto. 2. Yhteisövero. yritysverotuk. nostamista. ohjenuoraksi. Lausunto VATT/36/07.01/2017 28.3.2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Lausunto yritysverotuksen asiantunt ijatyöryhmän raportista; VM077:00/2016 1. Johdanto Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot. Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere

Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot. Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere 25.10.2018 Taustaa Usein kuultu väite tuloerokeskustelussa tuloerot eivät ole enää kasvaneet

Lisätiedot

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen

Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen 11.8.2014 Lausunto: Lahja- ja perintöveron muuttaminen Pellervon taloustutkimus PTT Pasi Holm, toimitusjohtaja Esitys: Rajaveroprosentteja nostetaan kautta linjan 1- prosenttiyksikköä ja väliaikaiseksi

Lisätiedot

METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN

METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN Tässä esityksessä oleva veroinformaatio sisältää yleistä informaatiota 1.1.2016 voimassaolevasta Suomen lainsäädännöstä sekä oikeus- ja verotuskäytännöstä. Se ei ole täydellinen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriölle

Valtiovarainministeriölle Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon ja yhteisöjen varojenjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta Viite: Lausuntopyyntö 14.10.2013 / VM080:00/2013 Valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp)

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ KEHYSPÄÄTÖS 3 Valtioneuvosto on antanut

Lisätiedot

Talouskriisi ei näy osingoissa

Talouskriisi ei näy osingoissa Talouskriisi ei näy osingoissa Author : albert 1 / 6 2 / 6 Pörssifirmojen yhtiökokouksissa eivät ilmeet luultavasti tänä keväänä ole kovinkaan synkät, sillä monet yhtiöt korottavat osinkoa. Vajaata 40

Lisätiedot

Pörssisäätiön lausunto valtiovarainministeriölle liittyen työryhmäraporttiin eri sijoitusmuotojen verokohtelusta

Pörssisäätiön lausunto valtiovarainministeriölle liittyen työryhmäraporttiin eri sijoitusmuotojen verokohtelusta Suomen Pörssisäätiö sari.lounasmeri@porssisaatio.fi Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi 15.6.2018 Asia: Eri sijoitusmuotojen verokohtelu, työryhmäraportti, VM070:00/2017 Pörssisäätiön lausunto

Lisätiedot

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan

Lisätiedot

Elite Alfred Berg sijoituskohteena

Elite Alfred Berg sijoituskohteena Elite Alfred Berg sijoituskohteena 2 Elite Alfred Berg Elite Alfred Berg tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) SAK / Työehdot-osasto; Kasvu- ja vaikuttaminen osasto/pentti, Kaukoranta

Lausunto 1 (7) SAK / Työehdot-osasto; Kasvu- ja vaikuttaminen osasto/pentti, Kaukoranta Lausunto 1 (7) Työehdot-osasto; Kasvu- ja vaikuttaminen osasto/pentti, Kaukoranta 28.3.2017 SAK 12620 / 2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Tarja Järvinen/Ilari Valjus Snellmaninkatu

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin. Mikäli

Lisätiedot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 01. Ansio- ja pääomatuloverot Momentille arvioidaan kertyvän 7 860 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverolakiin (1535/1992).

Lisätiedot

United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui

United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui United Bankers Oyj YHTIÖTIEDOTE 26.2.2015 kello 9:00 United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui Tammi-joulukuu

Lisätiedot

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä

Osakesäästämisen abc. Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Osakesäästämisen abc Talous tutuksi syksy 2011 Antti Jylhä Mihin säästää? Taloudellinen epävarmuus, moni miettii mitä tehdä Pitäisi säästää eläkepäivien varalle, mutta mihin sijoittaa Korkotaso (12 kk

Lisätiedot

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan?

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan? Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan työperäisellä osingolla ja miten sitä käsitellään osingon maksavan osakeyhtiön ja osingonsaajan verotuksessa? 2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot

Lisätiedot

Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät

Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK SKOL:in konsulttipäivät 24.4.2013 Lähtötilanne Yleiskuva Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät

Lisätiedot

Pörssisäätiön lausunto Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus - työryhmämuistiosta

Pörssisäätiön lausunto Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus - työryhmämuistiosta Suomen Pörssisäätiö sari.lounasmeri@porssisaatio.fi Valtiovarainministeriö / Kirjaamo + Mia Aronen valtiovarainministerio@vm.fi + mia.aronen@vm.fi 4.5.2018 Otsikko: Pörssisäätiö / SRL-työryhmämuistio /

Lisätiedot

Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista

Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Lausunto 1 (7) 27.3.2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi VM077:00/2016 Lausunto yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportista Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä on arvioinut

Lisätiedot

Virossa virtaa yrittäjyyteen?

Virossa virtaa yrittäjyyteen? Virossa virtaa yrittäjyyteen? Viro uhka vai mahdollisuus? Irma Pahlman Yliopettaja oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA www.laurea.fi Mikä Viro? Asukkaita 1,3 miljoonaa Euroopan unionin jäsen 2004 Sotilasliitto

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet

Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet - Juha Viertola Oikeustieteen lisensiaatti 12.1. SÄÄTIÖN VARAT ON SIJOITETTAVA VARMALLA JA TULOA TUOTTAVALLA

Lisätiedot

Lisää polttoainetta kasvuun ja kansainvälistymiseen Erja Retzén, Nasdaq Nordic

Lisää polttoainetta kasvuun ja kansainvälistymiseen Erja Retzén, Nasdaq Nordic Lisää polttoainetta kasvuun ja kansainvälistymiseen Erja Retzén, Nasdaq Nordic TÄSTÄ KAIKKI ALKOI FABIANINKATU 14 Paikalla, jolla pörssitalo sijaitsee, toimi aiemmin biljardisalonki, ruokakauppa ja kahvipaahtimo.

Lisätiedot