Virossa virtaa yrittäjyyteen?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virossa virtaa yrittäjyyteen?"

Transkriptio

1 Virossa virtaa yrittäjyyteen? Viro uhka vai mahdollisuus? Irma Pahlman Yliopettaja oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA

2 Mikä Viro? Asukkaita 1,3 miljoonaa Euroopan unionin jäsen 2004 Sotilasliitto Naton jäsen 2004 Talous- ja rahaliiton jäsen

3 Työllisyys ja työpaikat Tilastokeskus: Suomalaisten mediaanipalkka on euroa. Viron mediaanipalkka on 752 euroa (2014). Joka kymmenes työikäinen virolainen saa toimeentulonsa Suomesta virolaista on valinnut Suomen pysyväksi asuinmaakseen Arviolta virolaista käy viikoittain töissä Suomessa Kaikkiaan virolaisen arvellaan työskentelevän Suomessa 3

4 Matkailu Tallinnan ja Helsingin välillä tehdään yli 6 miljoonaa matkaa vuosittain Suomalaisten Viron ostosmatkailun arvo on suomalaisten lähteiden mukaan miljoonaa euroa vuodessa. Virolaisten omien tutkimusten mukaan suomalaiset käyttävät ostosmatkailuun noin 1 miljardia euroa. Suomalaisten Virossa viettämien päivien määrä vuonna 2014 kasvoi 10 % verrattuna edelliseen vuoteen. Joulukuussa 2014 Virossa oli päivittäin lähes suomalaista. 4

5 Virossa puolet ravintola-alan myynnistä tulee suomalaisten ostoista Yli puolet Viroon majoittuvista matkailijoista on suomalaisia Suomalaiset ostavat kolmanneksen Viron alkoholista Matkailu (travel industry) on yksi Viron tärkeimmistä vientiteollisuuden aloista 5

6 Miehet käyttävät Virossa enemmän hotelli- ja ravintolapalveluita kuin naiset ja tuovat Suomeen enemmän tupakkaa ja alkoholia kuin naiset. Naiset taas käyttävät enemmän kampaamo-, kylpylä-, apteekki- ja kulttuuripalveluita. Naiset tuovat miehiä enemmän vaatteita, makeisia, kosmetiikkaa, lääkkeitä ja sisustustarvikkeita. 6

7 Viron terveyspalvelut Hammaslääkäri- ja hammasteknikkopalvelut Helsinkiläinen hammaslääkäriasema Albin ja Keskustan Erikoishammasteknikot ovat perustaneet klinikat Tallinnaan 2014 Potilasvirrat siirtyvät etelään Esteettinen kirurgia Kylpylätoiminta 7

8 Viron veromalli Virossa osakeyhtiöt maksavat yhteisöveroa 20 % verokannalla ainoastaan jakamastaan osingosta ja muusta voitonjaosta Yhtiöön jätettyjä voittoja ei veroteta Virossa yritykset kasvattava muskeleitaan Sama 20 % tasavero koskee myös palkkatuloja 8

9 Viron veromalli uhka vai mahdollisuus? Viron veromalli on ainut laatuaan Neuvotteluratkaisu Viron ja EU:n jäsenyysehtoja neuvoteltaessa Lähtökohtaisesti EU:n emo-tytäryhtiödirektiivin vastainen Euroopan unioni ajaa yhdessä OECD:n ja G20- maiden kanssa aggressiivisen verokilpailun hillitsemistä. Viron malli ko. tavoitteen vastainen. 9

10 Suomessa yhteisövero 20 % Jos Suomessa olisi Viron yritysveromalli: Edellyttää palkkatulon verotuksen huomattavaa kevennystä, muutoin verosuunnittelu johtaa kaiken mahdollisen tulon kierrättämiseen yhtiöiden kautta Edellyttää palkkatulon verottamista tasaveromallilla? 10

11 Yhtiövero tuottaa tällä hetkellä 2,5 miljardia, normaaliolosuhteissa / korkeasuhdanteessa 4 miljardia euroa Veromallin muutos johtaisi veromenetyksiin: - yhtiöveron tuotto puolittuisi - osingonmaksu tyrehtyisi - kestämättömät veromenetykset palkkatulojen verotuksen osalta 11

12 Tavoite Suomessa voisi olla sekavan ja epäneutraalin osinkoverojärjestelmämme uudistaminen Yrityksiä pitää kannustaa kasvamaan, luomaan työpaikkoja ja investoimaan. Ei keräämään nettovarallisuutta ja optimoimaan osingonjakoa. 12

13 Veroasiantuntija Janne Juusela ehdotti syksyllä 2014 pääomaverotuksen uudistamista: Pääomatuloille 30 % tasaveron Sekä listaamattomia että pörssiyhtiöitä verotettaisiin samalla tavalla: osinkovero olisi aina15 %, jolloin yhtiön kokonaisvero olisi 32 % 13

14 Uhka vai mahdollisuus Kansantaloudesta vuotoa ostos- ja palvelumatkailun vuoksi. Viekö virolainen työvoima suomalaisten työpaikat? Viekö Viro suomalaiset yritykset? 14

15 Onko Uusimaa Tallinnan pohjoinen metropolialue? vai Onko Tallinna Suomen eteläinen metropolialue? 15

16 Suomesta pois siirtyvät yritykset vievät mukanaan sekä taloudellisen pääoman että osaamiseen ja teknologiaan liittyvän pääoman. Työ lähtee yrityksen mukana. Suomeen jää työttömyys. Suomalaisten yritysten ja tuotteiden suosiminen sekä kulutustavaroissa, palveluissa että matkailussa tuo työtä ja vaurautta Suomeen. Yrittäminen, työn teettäminen ja työn tekeminen pitää saada Suomessa yhtä houkuttelevaksi kuin, mitä se on naapurimaissamme Ruotsissa ja Virossa. 16

17 Voittojen kotiuttaminen Suomeen on tehtävä houkuttelevammaksi kuin tappioiden. Kuinka paljon yrittäjiä ja kasvua Suomi menettää Viroon? Suomi tarvitsee nyt kipeästi yrittäjiä ja yrittäjyyttä saadakseen taloutensa kasvuun ja lisää työpaikkoja. Suomessa päättäjien on ratkaistava, miten myös meillä yrittäjyys saadaan kukoistamaan, sillä yrittäjät luovat työpaikkoja ja elinvoimaa Suomeen. 17

18 Kiitos! 18

19 3/viron-halpuus-houkuttaa-nyt-entistaenemman/ /139 19

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TAK Oy: Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Lapsiperheet Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten Viron matkailu Päivämatkat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Päätulokset maakunnittain - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon

Suomalaisten matkailu Viroon Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana Helsingistä Tallinnan

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi

Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Matkailu- ja ravintola-alan kysynnästä ei ole kotimaisen kasvun ylläpitäjäksi Jouni Vihmo, ekonomisti MaRan tiedotustilaisuus, Lasipalatsi 26.6.213 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2014 Nimi: Erkki Esimerkki Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 113.5 +3.2 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 108.7-1.6 103.9-6.4 99.1-11.2 B Lähtö Ehdotus C 94.3-16.0

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Timo Leino LT, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Nuoret ja työ ohjelman koordinaattori Yliopistojen 22. työsuojelupäivät

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Joulukauppa 2010 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu

Lisätiedot

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki Työllisyys ja julkinen talous 29.12.2016 Martti Hetemäki Miten paljon työllisyys vaikuttaa julkiseen talouteen? Miten työllisyys liittyy sukupolvien väliseen sopimukseen? Miten työllisyysaste on kehittynyt

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella)

jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Kestääkö kulutuksen veto? Kasvu KUVA (korkeus voi vaihdella) jatkuu 15.12.216 Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia koko

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen

Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen Keskuskauppakamarin 3. naisjohtajaselvitys, 2013 Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa Lakimies Antti Turunen Selvityksen kohde Kaikki pörssiyhtiöt päälistauspaikka Helsinki 118 yhtiötä Kaikki valtio-omisteiset

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN. janne a

MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN. janne a MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN janne a 12.8.2016 Muuttoliike 1952 2015e Muuttoliike 1952 2015e Nettomuutto 1952 2015e -50000-40000 -30000-20000 -10000 0 10000 20000 30000 40000 1952 1953 1954 1955 1956 1957

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 6.10.2016 10.10.2016 Page 1 Sisällys Taustaa Matkailun merkitys Matkailuinvestoinnin vaikutusmekanismit Case-esimerkit

Lisätiedot

Talouspolitiikka ja tilastot

Talouspolitiikka ja tilastot Talouspolitiikka ja tilastot Markus Sovala VTT, talouspolitiikan yksikön päällikkö valtiovarainministeriön kansantalousosasto markus.sovala@vm.fi 1 Talouspolitiikan isot haasteet! Talouskasvun kiihtymisestä

Lisätiedot

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

Yrittäjyys. Työelämään ja koulutukseen valmistava koulutus

Yrittäjyys. Työelämään ja koulutukseen valmistava koulutus Yrittäjyys Yrittäjyys Laajasti määriteltynä yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan niin omassa yrityksessä työskenneltäessä kuin työntekijänä toisen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopisto Pohjoisen veturi? Nordia-ilta 22.4.2015 Eija-Riitta Niinikoski, maakuntahallituksen jäsen, Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2013 Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 109.5 +3.0 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 104.5-2.1 99.4-7.1 94.4-12.1 B Lähtö Ehdotus C 89.4-17.2 A 56.9 59.4 61.9 64.4 66.8

Lisätiedot

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän ehdotukset 9.2.2017 Terhi Järvikare Tiedotustilaisuus Verotus Työryhmän kokoonpano Puheenjohtaja: ylijohtaja Terhi Järvikare, VM Jäsenet: oikeustieteen tohtori, dosentti

Lisätiedot

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet

Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden ja kaupan alan pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeet Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29. - 30.1.2014 Samuli Leveälahti Opetusneuvos Opetushallitus samuli.levealahti@oph.fi

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä)

Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä) Kurssisuunnitelma YH 25/ Jakso V 4.4.-30.05.2014 Taloustieto Joensuun normaalikoulu Eeva Pekkala Kurssilla käytetään kirjaa: Forum 2: Uusi taloustieto. Otava. (Kohi Liuskari Päivärinta Vihervä) Kurssin

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 * A JA B YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 * Asiassa C-102/05, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Regeringsrätten (Ruotsi)

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

TARTTO NUMEROIN 2014/2015

TARTTO NUMEROIN 2014/2015 TARTTO NUMEROIN 2014/2015 Tunnukset Ilmasto 2014 Kaupungin vaakuna Lippu Tarton liikemerkki Tarton kaupungin päivä 29. kesäkuuta Ilman lämpötila absoluuttinen minimi - tammikuu -24,2 C absoluuttinen maksimi

Lisätiedot

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014 Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden

Lisätiedot

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö Yhdessä enemmän Mistä kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun? Matkailun tiekartta 2015 2025

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 19.3.2010 Linda Hart, MA, E.MA Projektitutkija/Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa Tutkija, Sosiaalitieteiden laitos,

Lisätiedot

Kasvuyrittäjyys Suomessa

Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyritysten lukumäärä hienoisessa kasvussa Noin 750 yritystä* kasvatti henkilöstöään 20 % vuosittain Kasvukausi 2007 10 Lähteet: TEM:n ToimialaOnline, Kasvuyritystilastot; Tilastokeskus,

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Valtuuston strategiaseminaari 22.4.2015, Valtuustotalo Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Yksityinen varautuminen hoivamenoihin

Yksityinen varautuminen hoivamenoihin Yksityinen varautuminen hoivamenoihin Kuopio 10.2.2011 Minna Kohmo 10.2.2011 1 Sisältö Ikärakenteen muutos Esimerkkejä eläkeaikaan varautumisen vaihtoehdoista Asiakkaiden tarpeet Public/private partnership

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski

RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA. Niina Pajari Kuusankoski RAY TUKEE HYVIÄ TEKOJA Niina Pajari 17.11.16 Kuusankoski RAY, VEIKKAUS JA FINTOTO YHDISTYVÄT UUDEKSI RAHAPELIYHTIÖKSI -> UUSI RAHAPELIYHTIÖ VEIKKAUS VASTAA VAIN RAHAPELITOIMINNASTA, EIKÄ KÄSITTELE AVUSTUKSIA

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. Luento 7 Arvonlisävero: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Ulkomaan rahanmääräiset erät: Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 7a: Arvonlisävero VEROTUKSEN RAKENNE Verotuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN mara-alan kasvu seuraa muuta taloutta Talous kasvaa lähivuosina hitaasti MaRan Marraspäivä 19.11.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Suhdanteissa jälleen

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2011 Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä

MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT. Liiketalouden kehittämispäivät Mervi Angerma-Niittylä MERKONOMIEN TYÖLLISYYSNÄKYMÄT Liiketalouden kehittämispäivät 13.-14.4.2011 Mervi Angerma-Niittylä KAUPPA LUO VARALLISUUTTA YHTEISKUNTAAN Bruttokansantuoteosuudet 2009 1,6 2,7 3,0 3,6 19,7 15,6 9,0 9,9

Lisätiedot

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehityskuvia

Työmarkkinoiden kehityskuvia Työmarkkinoiden kehityskuvia Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Pirkanmaan liiton tulevaisuusfoorumi 7.11.2011, Tampere Sisältö 1. Lähtökohtia työmarkkinoiden toimintaan

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä

Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä Hämeenlinnan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys tiivistelmä 7.3.2016 7.3.2016 Mikko Manka Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Selvityksen tausta Tilaajana Linnan

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa rajusti vuoden lopulla Lomautukset lisääntyivät ja uuden työvoiman tarve oli lähes

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Joulukauppa 2011 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle

Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle Ilkka Winblad Oulun yliopisto, FinnTelemedicum/Biolääketieteen laitos To be or Well be IV, Oulu 11.2.2010, Suomen väestöennuste 2000 2040 Lähde: Parkkinen

Lisätiedot