Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014"

Transkriptio

1 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi

2 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella. Tänä päivänä Hereditas on Suomen ainoa elinkorkolaitos. Onnistuneella pääomien hallinnalla Hereditas on tarjonnut tuottavan säästömuodon, joka on mahdollistanut osakkaille juoksevan, vuotuisen elinkoron. Hereditaksen toiminnan on tehnyt ainutlaatuiseksi elinkorko- oikeuden periytyminen sukupolvelta toiselle. 2

3 Hallinnoimme monipuolista sijoitusomaisuutta Hereditaksen hallinnoitavat varat ovat yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Osakkaita yhteisöllämme on noin 700. Sijoitustoiminnan tavoitteena on luoda pitkän aikavälin edellytykset talletettujen varojen hyvälle tuotolle sekä mahdollistaa vakaa voitonjako laitoksen osakkaille. Merkittävimmät sijoituskohteemme ovat osakkeet ja korkosijoitukset. Lisäksi sijoitamme vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin sekä kiinteistöihin. 3

4 Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi Osakkaan kannalta paras ratkaisu Hereditaksen johtokunta on tutkinut pitkällä aikavälillä useita vaihtoehtoja Hereditaksen yhteisömuodoksi, jotta Hereditaksen yhteisömuoto olisi osakkaiden kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukainen, etenkin verotuksellisista näkökulmista. Johtokunta on tullut lopputulokseen, että osakeyhtiömuoto on vaihtoehdoista paras. Toiminta- edellytykset turvattu jatkossakin Yhteisömuodon muuttamisen tarkoituksena on myös turvata Elinkorkolaitos Hereditaksen toiminta nykyisessä oikeudellisessa ympäristössä. Nykymuotoinen lainsäädäntö ei tunne elinkorkolaitosta yhteisömuotona. Tavoitteena on myös mahdollistaa Hereditaksen liiketoiminnan kehittäminen pitkällä aikavälillä. 4

5 Perustetaan Elinkorkolaitos Hereditas Oy Hereditaksen muuttuminen osakeyhtiöksi tarkoittaa, että nykyiset osakkaat tulevat perustettavan Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n osakkaiksi. Elinkorkolaitoksen varat ja velat siirtyvät perustettavalle osakeyhtiölle. Osakeyhtiöksi muuttaminen on ainoa tapa toteuttaa yhteisömuodon muutos siten, että siitä ei aiheudu osakkaille eikä Hereditakselle veroseuraamuksia. 5

6 Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi Omistat osakkeita Elinkorko- laitos Hereditas Oy:ssä Osakas omistaa osakeyhtiön perustamisen jälkeen korkopääomaansa vastaavan määrän Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n osakkeita. Yhdellä eurolla korkopääomaa merkitään ja saadaan yksi Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n osake. Osakkeisiin rajoittamaton omistusoikeus Osakas määrää saamistaan ja omistamistaan osakkeista osakkeita voi siis myydä tai luovuttaa, käyttää vakuutena ja testamentata. Vanhat edunsaajamääräykset lakkaavat olemasta voimassa. 6

7 Mikä muuttuu? ELINKORKOLAITOS HEREDITAS Yhteisömuoto: elinkorkolaitos Osakas Korkopääoma Elinkorko Ei mahdollisuutta hyödyntää korkopääomaa 1 korkopääomaa ELINKORKOLAITOS HEREDITAS OY Yhteisömuoto: osakeyhtiö Osakkeenomistaja Osakeomistus Elinkorkolaitos Hereditas Oy:ssä Osinko Osakkeita voi myydä, luovuttaa, käyttää vakuutena ja testamentata 1 osake Esimerkki: Jos elinkoron saajalla on korkopääomaa euroa, hän saa Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n osaketta. 7

8 Osinkojen verotus Osakkaiden tulee suorittaa Elinkorkolaitos Hereditas Oy:ltä saamastaan osingosta tuloveroa samoin kuin elinkorosta Osakkaan näkökulmasta vuosittaisen tuoton verotus kevenee: elinkorkoa on verotettu kokonaisuudessaan pääomatuloveroprosentilla (30 % vuonna 2014; 32 % yli euron pääomatuloista). Osingosta huomattava osa on kuitenkin verovapaata tuloa. Yleishyödyllisten yhteisöjen osalta osingot ovat pääsääntöisesti verovapaata tuloa. Kunkin osakkaan tulee varmistaa oman verotuksensa yksityiskohdat verottajalta. 8

9 Esimerkki osinkojen verotuksesta ELINKORKOLAITOS Saat elinkorkoa vuodessa euroa Maksat veroja 30 % eli euroa OSAKEYHTIÖ Saat osinkoa vuodessa euroa Mikäli osingot ovat alle 8 % osakkeiden matemaattisesta arvosta, verotettavaa tuloa on 25 % osingoista eli euroa Maksat pääomatuloveroa siten 30 % eurosta eli 750 euroa Yllä oleva esimerkki koskee vuonna 2014 voimassa olevaa lainsäädäntöä. Kunkin osakkaan tulee varmistaa oman verotuksensa yksityiskohdat verottajalta. 9

10 Muutoksesta ei aiheudu tuloveroseuraamuksia Yhtiöjärjestyksen muutos osakeyhtiöksi on ainoa tapa turvata Elinkorkolaitos Hereditaksen toiminta ilman tuloveroseuraamuksia tai muita maksuvelvoitteita. Korkeimman hallinto- oikeuden päätöksellä Elinkorkolaitos Hereditas Oy:lle tai sen osakkaille ei synny yhtiöjärjestyksen muutoksesta tuloveroseuraamuksia muutos on siis veroneutraali. Muutos osakeyhtiöksi ei aiheuta osakkeenomistajille myöskään muita maksuja. Kunkin osakkaan tulee varmistaa oman verotuksensa yksityiskohdat verottajalta. 10

11 Osakkeiden luovutuksen verotus Mikäli yhteisömuodon muutoksen jälkeen Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n osakkeenomistaja päättäisi myydä omistamansa osakkeet, kauppahinta verotetaan tuloverolain mukaisessa verotuksessa luovutusvoittona. Yleishyödyllisten yhteisöjen osalta mahdollinen luovutusvoitto on pääsäännön mukaan verovapaata tuloa. Kunkin osakkaan tulee varmistaa oman verotuksensa yksityiskohdat verottajalta. 11

12 Syksyllä 2014 päätetään sääntömuutoksesta Elinkorkolaitos Hereditaksen yhtiöjärjestyksen muuttaminen vaatii sääntömuutoksen, josta päätetään syyskokouksessa lokakuussa Sääntömuutos liittyy siihen, miten muutos elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi toteutetaan. Ehdotettu sääntömuutos on tämän esityksen liitteenä. Elinkorkolaitos Hereditaksen nykyisten sääntöjen mukaan päätös yhtiöjärjestyksen muuttamisesta vahvistetaan vielä ylimääräisessä kokouksessa joulukuussa

13 Osakkaat antavat valtakirjan Jotta osakas voi merkitä osakkeita uudessa osakeyhtiössä ja tulee näin Hereditas Elinkorkolaitos Oy:n osakkeenomistajaksi, tulee osakkaan allekirjoittaa valtakirja. Ainoastaan valtakirjan toimittaneet tulevat omistajiksi osakeyhtiössä. Valtakirja annetaan osakkeiden merkitsemisestä koko osakkaan korkopääomalla. Valtakirjaa ei voi antaa vain osalle korkopääomaa. Valtakirjat lähetetään elinkoron saajille keväällä 2015 toimintaohjeiden ja aikataulun kera. Valtakirjat tulee toimittaa viimeistään Hereditaksen syksyllä 2015 pidettävään yhtiökokoukseen mennessä. 13

14 Irtaantuminen Elinkorkolaitos Hereditaksesta ennen osakeyhtiön perustamista Jos osakas ei halua tulla uuden osakeyhtiön osakkeenomistajaksi, Elinkorkolaitos Hereditas lunastaa osakkaan osuuden Hereditaksesta. Lunastus määritetään 27 :n mukaan. Irtautumisen veroseuraamuksista ei ole vielä varmuutta, mutta on mahdollista, että koko lunastusarvo tulkitaan pääomatuloksi. Kunkin osakkaan tulee varmistaa oman verotuksensa yksityiskohdat verottajalta. 14

15 Lunastuksessa noudatettava laskentakaava Osakkaan osuuden lunastushinta saadaan kertomalla laitoksen nettovarojen käypä hinta osakkaan osuuden määrällä. Nettovarojen käypä hinta lasketaan vähentämällä laitoksen viimeisimmän taseen osoittamasta laitoksen varojen markkina- arvosta laitoksen velat laitoksen varojen markkina- arvon ja kirjanpitoarvon erotukseen perustuva laskennallinen verovelka à Näin saadusta arvosta vähennetään 40 prosentin sijoitusyhtiö- ja epälikviditeettialennus Lunastushinta maksetaan viimeistään kolme kuukautta sen jälkeen kuin purkupäätös on vahvistettu ja uuden osakeyhtiön perustamisen edellytykset ovat täyttyneet. 15

16 Sijoitusyhtiö- ja epälikviditeettialennuksesta yleisesti (A) Sijoitusyhtiöalennus (B) Epälikviditeettialennus 1) sijoitusyhtiön hallinnointiin ja varallisuudenhoito vaatii aina resursseja; 2) Verotus voi toteutua kaksinkertaisena, jossa ensin sijoitusyhtiö maksaa tuloksestaan ja toiseksi osakkeenomistaja saamastaan tuotostaan veroa; 3) sijoitusyhtiön varojen arvostamisen ja salkunhoidon läpinäkyvyys osakkeenomistajille ei ole aina välttämättä selkeää; 4) yksittäisen sijoittajan määräysvallan eli kontrollin puuttuminen johdon sekä hallituksen päätöksentekoon ja; 5) sijoitusyhtiön omistamista sijoituskohteista osa voi olla heikosti likvidejä. 1) listaamattomien osakkeiden heikompi rahaksimuutettavuus suhteessa listayhtiöihin; 2) vähäisempi raportointivelvollisuus ja saatavilla oleva sijoittajainformaatio suhteessa listattuihin yhtiöihin; 3) mahdolliset lunastus- ja suostumuslausekkeet sekä muut osakkeiden vapaaseen siirtymiseen liittyvät rajoitteet; 4) omistuksen keskittyminen ja; 5) potentiaalisten ostajien vähäinen lukumäärä. 16

17 Sijoitusyhtiöalennus 40% Norvestia Oyj:n ja Investor AB:n historiallinen sijoitusyhtiöalennus 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q2Q3Q4Q1Q Norvestian sijoitusyhtiöalennus Investorin sijoitusyhtiöalennus 17

18 Sijoitusyhtiö- ja epälikviditeettialennus yhteensä Arvo 100 Sijoitusyhtiön substanssiarvo 75-25% (A) Sijoitusyhtiöalennus Noteeratun sijoitusyhtiön markkina- arvo Sijoitusyhtiö- ja epälikviditeettialennus yhteensä 40 % % - 40% Harkinnanvara (B) Epälikviditeettialennus Noteeraamattoman sijoitusyhtiön käypä arvo Yhteenveto: Kun sijoitusyhtiöalennuksen suuruudeksi sovelletaan 25 %:ia ja listaamattomuusalennuksen suuruudeksi 20 %:ia, päädytään yhteisvaikutukseltaan 40 %:n alennukseen. 18

19 Osakeyhtiö Hereditas aloittaa toimintansa Sääntöjen muuttamisesta päätetään ylimääräisessä yhtiökokouksessa lokakuussa Elinkorkolaitos Hereditaksen purkamisesta päätetään kevätkokouksessa Osakeyhtiö Elinkorkolaitos Hereditas Oy aloittaa toimintansa Syksy Sääntöjen muuttaminen vahvistetaan ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa Elinkorkolaitos Hereditaksen purkaminen sekä Elinkorkolaitos Hereditas Oy:n perustaminen vahvistetaan syyskokouksessa

20 Yhteenveto muutoksesta osakkaan kannalta Osakkeet ovat vapaasti myytävissä, luovutettavissa, käytettävissä vakuutena sekä testamentattavissa Osingot osin verotettavaa tuloa - osinkojen verotus alhaisempaa kuin elinkoron Osakeyhtiö on ainoa tapa toteuttaa yhteisömuodon muutos veroneutraalisti 20

21 Lisätietoja Patrik Lerche Toimitusjohtaja

22 Liite: Ehdotettu sääntömuutos 22

23 Ehdotettu sääntömuutos 27 LAITOKSEN YHTEISÖMUODON MUUTOS Mikäli osakkaat haluavat muuttaa elinkorkolaitoksen yhteisömuodon elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi, muodonmuutos tulee toteuttaa noudattamalla elinkorkolaitoksen sääntöjen 27 :n määräyksiä. Yhteisömuodonmuutos toteutetaan purkamalla elinkorkolaitos ja perustamalla uusi osakeyhtiö. Purkamisesta päätetään elinkorkolaitoksen sääntöjen 23 :n mukaisella tavalla kahdessa yhtiökokouksessa kolmen neljäsosan enemmistöllä. Purkupäätökset ovat ehdollisia uuden osakeyhtiön perustamiselle, ja purkautuminen elinkorkolaitoksen 27 :n nojalla tapahtuu vain siinä tapauksessa että uuden osakeyhtiön perustaminen on ilmoitettu rekisteröitäväksi. Uuden osakeyhtiön muodostaminen edellyttää sitä, että osakkaat antavat kirjallisen valtakirjan yhteisömuodon muutokseen liittyvän uuden osakeyhtiön perustamiseksi. Valtakirjat uuden yhtiön perustamiseksi on annettava purkupäätöstä sääntöjen 23 :n mukaan käsittelevien ensimmäisen ja toisen yhtiökokoukseen välillä. Yhteisömuodon muutoksessa jokainen elinkorkoon oikeutettu osakas saa osakkeita perustettavassa osakeyhtiössä samassa suhteessa kuin hänen nykyinen elinkorkoon oikeuttava korkopääomansa on laitoksen korkopääomasta, ja niin että yhden euron korkopääomalla saa yhden osakkeen uudessa osakeyhtiössä. 23

24 Ehdotettu sääntömuutos 27 LAITOKSEN YHTEISÖMUODON MUUTOS (JATKUU) Perustettavan uuden osakeyhtiön kaikki osakkeet tuottavat yhtäläiset oikeudet. Perustettavan uuden osakeyhtiön yhtiöjärjestys noudattaa nykyisen elinkorkolaitoksen sääntöjä niin pitkälle kuin on perusteltua ja osakeyhtiölain mukaan mahdollista. Jos yllä olevat edellytykset elinkorkolaitoksen purkamiselle ja uuden osakeyhtiön perustamiselle ovat täyttyneet, elinkorkolaitoksella on oikeus ja velvollisuus lunastaa niiden osakkaiden osuudet elinkorkolaitoksesta, jotka eivät ole antaneet valtakirjaa uuden osakeyhtiön perustamiseksi. Lunastuksessa noudatetaan seuraavaa laskentakaavaa: Osakkaan osuus laitoksesta saadaan jakamalla osakkaan korkopääoman määrä laitoksen korkopääoman määrällä. Osakkaan osuuden lunastushinta saadaan kertomalla laitoksen nettovarojen käypä hinta osakkaan osuuden määrällä. Laitoksen nettovarojen käypä hinta lasketaan seuraavasti: Laitoksen viimeisimmän tilintarkastetun taseen osoittamien laitoksen varojen markkina- arvo, josta vähennetään (i) laitoksen velat sekä (ii) laitoksen varojen markkina- arvon ja kirjanpitoarvon erotukseen perustuva laskennallinen verovelka ja näin saadusta arvosta vähennetään (iii) 40 prosentin suuruinen sijoitusyhtiö- ja epälikviditeettialennus. Lunastettavalle korkopääomalle ei makseta muuta korvausta kuin lunastushinta. Lunastushinta maksetaan viimeistään kolme kuukautta sen jälkeen kuin purkupäätös on vahvistettu ja uuden osakeyhtiön perustamisen edellytykset ovat täyttyneet. 24

25 Ehdotettu sääntömuutos 27 LAITOKSEN YHTEISÖMUODON MUUTOS (JATKUU) Elinkorkolaitos Hereditaksen johtokunnan on perustettava valtakirjojen nojalla uusi osakeyhtiö viimeistään kuuden kuukauden sisällä siitä, kun purkupäätös on vahvistettu, jos osakeyhtiön perustamista on pidettävä taloudellisesti tarkoituksenmukaisena ja osakkaat ovat antaneet riittävän määrän valtakirjoja yhtiön perustamista varten. LISÄKSI EHDOTETAAN MUUTETTAVAN SÄÄNTÖJEN 6 :N NELJÄNNEN KAPPALEEN VIIMEINEN VIRKE: Vanha 6 :n neljännen kappaleen viimeinen virke: Laitos ottaa vastaan talletuksia vain sillä ehdolla, ettei niitä tarvitse maksaa takaisin muussa tapauksessa kuin että laitos puretaan. Uusi 6 :n neljännen kappaleen viimeinen virke: Laitos ottaa vastaan talletuksia vain sillä ehdolla, ettei niitä tarvitse maksaa takaisin muussa kuin 27 :ssä tarkoitetussa tapauksessa tai kun laitos muutoin puretaan. 25

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

Hereditas. Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi

Hereditas. Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 1 Tänä päivänä Hereditas hallinnoi monipuolista sijoitusomaisuutta samoin periaattein kuin 110 vuotta sitten. 2 hereditas elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori

OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET. Raimo Immonen Senior advisor, professori OSAKEYHTIÖÖN TEHTÄVÄT PÄÄOMANSIJOITUKSET Raimo Immonen Senior advisor, professori Sijoitukset sidottuun tai vapaaseen omaan pääomaan Mitä vaihtoehtoja on sijoituksen kirjaamisessa taseeseen perustamisessa

Lisätiedot

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen. YHTIÖKOKOUSKUTSU Norvestia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina klo 11.00 Diana-auditoriossa, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe... 19. Yhtiön perustaminen... 21. Liiketoiminnan hankinta... 58

Sisällys. Esipuhe... 19. Yhtiön perustaminen... 21. Liiketoiminnan hankinta... 58 Sisällys 1 Esipuhe........................................... 19 Yhtiön perustaminen............................... 21 1.1 Yleiset periaatteet..................................... 21 1.1.1 Toimintamuodon

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Technopolis Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2009 klo 13.00 osoitteessa Elektroniikkatie

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 (5) KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN YIT Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä maaliskuuta 2016 alkaen klo 10.00 Finlandia-talon

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty

Lisätiedot

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen.

Hallituksella on oikeus päättää Optio-oikeuksien muuntamisesta sarjasta toiseen. Okmetic Oyj:n Optio-oikeudet 2013 Okmetic Oyj:n (jäljempänä Okmetic tai "Yhtiö") hallitus (jäljempänä Hallitus ) on kokouksessaan 17.12.2013 päättänyt, että Yhtiö antaa optio-oikeuksia, joilla voidaan

Lisätiedot

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT 1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2016 KLO 9.30 KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 11.4.2016

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Raisio Oyj Pörssitiedote 15.2.2016 RAISIO OYJ, YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23. maaliskuuta 2016 alkaen kello 14.00

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA

INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA PÖRSSITIEDOTE 14.9.2012 klo 14:45 INTERAVANTI OYJ:N TARKOITUKSENA HAKEUTUA POIS PÖRSSILISTALTA Interavanti Oyj ( Yhtiö ) hakee valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseen toteuttaakseen julkisen ostotarjouksen

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1

I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1 1. Johdanto 1 1.1. Kirjan tavoite 1 1.2. Tutkimuksen rakenne 2 1.3. Perintö- ja lahjaverotus ja veropolitiikka 5 1.4. Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Joustava tapa palkita

Joustava tapa palkita Palkkiorahasto Anna rahan kasvaa Palkkiorahasto on tehokas palkitsemisen keino. Yrityksen johdolle rahasto on johtamisen työkalu, joka räätälöidään palvelemaan yrityksen liiketoiminnan tavoitteita, henkilöstön

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016 Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016 Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 17. maaliskuuta 2016 kello 10:00 Scandic Marina

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 alkaen klo

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen United Bankers Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 2.3.2016 kello 15:15 Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika Keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 klo 15.00 Paikka Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali,

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Maatilayrityksen yhtiöittäminen

Maatilayrityksen yhtiöittäminen Maatilayrityksen yhtiöittäminen Ari Enroth ProAgria Maaseutukeskusten Liitto Peter Österman ProAgria Svenska lantbrukssällskapens förbund 11.10.2007 Maatilojen yritysmuodot vuonna 2006 61 062 yksityiset

Lisätiedot

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2002 KELLO 9.30 TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Talentumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle 25.3.2002. - Osinkoehdotus

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

OTK, ON täydennystentti 26.10.2007

OTK, ON täydennystentti 26.10.2007 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos OTK, ON täydennystentti 26.10.2007 FINANSSIOIKEUS Aineopinnot 1 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle

Lisätiedot

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 (5) Yhtiökokouskutsu Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina maaliskuun 23. päivänä 2009 klo 16.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Amfi-salissa,

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Lisätietoja pankkitilin avaamisesta ja muista pankkipalveluista saa suoraan pankeilta.

Lisätietoja pankkitilin avaamisesta ja muista pankkipalveluista saa suoraan pankeilta. 1 Pankkitilin avaaminen Tässä liitteessä kerrotaan asiakirjoista ja selvityksistä, joita pankit yleensä edellyttävät yritykseltä pankkitilin avaamiseksi. Käytännöt voivat hieman vaihdella pankeittain.

Lisätiedot

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA Oheisissa taulukoissa ja kuvioissa kuvataan osinkoverotuksen muutosta hallituksen korjatun kehyspäätöksen mukaisesti. Nykyisessä osinkoverotuksessa erotetaan toisistaan pörssiyhtiöiden

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN

POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN :n 1 (10) 2.6.2015 POHJOLAN OSAKEHISTORIA VUODESTA 1989 ALKAEN Jäljempänä on selostettu yhtiön osakkeisiin ja osakkeisiin oikeuttaviin arvopapereihin liittyviä päätöksiä ja toimia sekä osakepääoman ja

Lisätiedot

CALPRO OY. Seudullisen palvelukeskuksen perustamisen 2. vaiheen toimenpiteistä päättäminen Päijät-Tili Oy:n omistajakunnissa

CALPRO OY. Seudullisen palvelukeskuksen perustamisen 2. vaiheen toimenpiteistä päättäminen Päijät-Tili Oy:n omistajakunnissa CALPRO OY Seudullisen palvelukeskuksen perustamisen 2. vaiheen toimenpiteistä päättäminen Päijät-Tili Oy:n omistajakunnissa 21.1.2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TOTEUTETUT TOIMENPITEET... 1 3 KÄSITTELYN

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Incap Oyj Pörssitiedote 11.3.2016 klo 8.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 klo 15 BANKin Wall Street -kokoustiloissa

Lisätiedot

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

JAKAUTUMISEN PERUSTEET

JAKAUTUMISEN PERUSTEET JAKAUTUMISEN PERUSTEET Sievi Capital Oyj:n hallitus allekirjoitti 11.8.2011 jakautumissuunnitelman, jonka mukaan sopimusvalmistusliiketoiminta siirtyy uudelle perustettavalle julkiselle osakeyhtiölle Scanfil

Lisätiedot

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ

Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: 30.3.2012 klo 14.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. Läsnä olivat lisäksi

Lisätiedot

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 25.2.2016 kello 10.05 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5)

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5) Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suosituksessa 47 tarkoitettu Raisio Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys. Esitetyt tiedot ovat pääsääntöisesti

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Liite 3 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2011 klo 15:00 Åbo Akademin Akademi-salissa osoitteessa Academill, Rantakatu

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Atria Oyj Yhtiökokouskutsu Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 28.4.2016 kello 13:00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki,

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2010 Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 Aika: 8.4.2010 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 kello 16.30 Messukeskuksen kokoustilassa 208, osoitteessa Messuaukio 1, 00520

Lisätiedot

Fennia- Varainhoitovakuutus. Tuote-esite voimassa 1.6.2013 alkaen

Fennia- Varainhoitovakuutus. Tuote-esite voimassa 1.6.2013 alkaen Fennia- Varainhoitovakuutus Tuote-esite voimassa 1.6.2013 alkaen Miksi sijoittaa vakuutuksen kautta? Fennia-Varainhoitovakuutus on helppo ja verotuksellisesti järkevä tapa saada sijoitukselle tuottoa.

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2009 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 2.2.2016 klo 08:40 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä

Lisätiedot

Fiskarsin yhtiökokouskutsu

Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp Pörssitiedote 9.2.2016 klo 9.00 EET Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 9.3.2016 klo 15.00

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 51/2004

WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 51/2004 1(6) WARRANTTIKOHTAISET EHDOT 51/2004 Nämä warranttikohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 19.04.2004 päivätyn Alfred Berg Finland Oyj Abp:n warranttiohjelmaa koskevan listalleottoesitteen perusosan ja siihen

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. LIITE 1 1 VIRPINIEMI GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2 YHTIÖN TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 7. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Messukeskuksessa, Messuaukio

Lisätiedot

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 Kutsu HKScan Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen HKScan Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2016 klo 15.00 hotelli Scandic Parkissa, Mannerheimintie 46, 00260 Helsinki.

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. PEURAMAA GOLF Ry SÄÄNNÖT 2014 TOIMINTASÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. Yhdistyksen nimi on Peuramaa Golf Hjortlandet

Lisätiedot

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Liite 3 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2016 Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 4.4.2016

Lisätiedot

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 13. huhtikuuta 2015 kello 16.00 Pörssitalolla, Fabianinkatu 14, Helsinki. Kokoukseen

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2015 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 8.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA. 1 Sulautuminen. 2 Tiedot sulautumiseen osallistuvista osuuspankeista. 3 Selvitys sulautumisen syistä

SULAUTUMISSUUNNITELMA. 1 Sulautuminen. 2 Tiedot sulautumiseen osallistuvista osuuspankeista. 3 Selvitys sulautumisen syistä 1 (5) SULAUTUMISSUUNNITELMA Pyhälaakson Osuuspankin ja Suomenselän Osuuspankin välillä 1 Sulautuminen Pyhälaakson Osuuspankki (jäljempänä Sulautuva Osuuspankki) sulautuu Suomenselän Osuuspankkiin (jäljempänä

Lisätiedot