United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki"

Transkriptio

1 United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets UB Nordic Forest

2 Tiivistelmä United Bankers on lähes 30-vuotias kotimainen sijoituspalvelukonserni Hallinnoitavat asiakasvarat noin 1,7 Mrd euroa (6/2015) Pankkiryhmistä riippumaton Nettovelaton, kasvava ja kannattava Henkilökunnan pääosin omistama Listattu Nasdaq OMX Helsingin ylläpitämälle First North Finland markkinapaikalle Markkina-arvo noin 63 miljoonaa euroa ( ) H1 2015: voimakkaan kasvun jakso

3 Tehtävämme Tehtävämme on kasvattaa asiakkaidemme varallisuutta pitkällä aikavälillä ja tuottaa palveluillamme lisäarvoa asiakkaillemme.

4 Tavoitteemme Liiketoiminnan ja tuloksen kasvattaminen ja sitä kautta yrityksen arvon lisääminen pitkällä aikavälillä.

5 Taloudellinen kehitys H1/2015 Liikevaihto, hallinnoitava varallisuus ja asiakasmäärä kaikkien aikojen ennätykseen Konsernin liikevaihto 17,2 Meur, +61 % (10,7 Meur H1/2014) Konsernin liikevoitto 5,2 Meur, +172 % (1,9 Meur H1/2014) Kauden tulos 2,7 Meur, +94 % (1,4 Meur H1/2014) Osakekohtainen tulos 1,81 eur, +53 % (1,19 eur H1/2014) Asiakasmäärä kpl, +20 % (4489 kpl ) Hallinnoitava varallisuus Meur, +27 % (1 309 Meur )

6 H1/2015 pähkinänkuoressa Kaikki pääliiketoiminnat kasvoivat kannattavasti Rahastojen pääomat +29,8 % YoY 566 miljoonaan euroon (436 miljoonaa 6/2014) Rahastojen myynti käynnistynyt Ruotsissa, mm. PPM-järjestelmän ja Nordnetin kautta Strukturoitujen tuotteiden myynti 67,2 miljoonaa euroa (69,5 miljoonaa H1/2014) Rahastoyhtiössä merkittäviä järjestelmäuudistuksia sekä AIFM toimilupa toukokuussa 2015 Pääomarahastoliiketoiminnan kasvu: UB Nordic Forest Fund I pääomat kokonaan sijoitettu UB Nordic Forest Fund II aloittanut toimintansa

7 H1/2015 pähkinänkuoressa Pääomamarkkinoiden aktiviteetti kasvussa alkuvuonna UB Securitiesin liiketoiminta vahvassa kasvussa - toimi pääjärjestäjänä Piippo Oyj:n annissa UB Capitalin liiketoiminta vahvassa kasvussa H1-transaktioita mm. Paulig/Risenta, Bravida/Peko ja Dovre/Norwegian Petroleum Consultants United Bankers on lisännyt omistustaan tytäryhtiössään UB Nordic Forest Management Oy:ssä 78,0 prosenttiin. United Bankers hankki noin 25 % omistusosuuden listaamattomasta Mikana Power Oy:stä.

8 Liikevaihdon ja liikevoiton kehitys

9 Hallinnoitavien varojen kehitys

10 Asiakasmäärän kehitys

11 Tulevaisuudennäkymät Kasvustrategian määrätietoista toteuttamista jatketaan Yritysjärjestelyt todennäköisiä finanssitoimialalla Osakemarkkinoiden epävarmuudesta johtuen yhtiön kasvun uskotaan hidastuvan loppuvuoden aikana alkuvuoden tasosta Yhtiön pitkän aikavälin kasvunäkymät edelleen suotuisat Vuoden 2015 liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen odotetaan kasvavan selvästi Vuoden 2015 liikevoiton odotetaan kasvavan merkittävästi

12 Kasvustrategia Yhtiön kasvustrategia keskittyy toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen: IT-järjestelmien ja verkkopalveluiden kehittäminen Liiketoiminnan kansainvälinen kasvattaminen ensimmäisessä vaiheessa tuotteiden jakelun käynnistäminen Ruotsissa Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen Pääomarahastoliiketoiminnan kehittäminen Liiketoiminnan laajentaminen mahdollisuuksien rajoissa myös yritysostoin

13 Miksi sijoittaa United Bankersiin? Johdolla ja hallituksella on pitkä kokemus liiketoiminnan kannattavasta kasvattamisesta finanssialalla Yhtiöön vahvasti omistuksen kautta sitoutunut henkilökunta Valtavirrasta erottuvat tuotteet ja palvelut asiakasmäärän kasvun ajureina Reaaliomaisuussijoittamisen vahva osaaja Toimialan konsolidaatio tarjoaa houkuttelevia mahdollisuuksia Omistajuuden kautta asiakkaiden tavoitteet yhtenäistyvät muiden omistajien kanssa Kasvuyhtiö, jonka tavoitteena on maksaa hyvää osinkotuottoa Yhtiöllä on kasvustrategia, joka voi onnistuessaan kasvattaa omistaja-arvoa merkittävästi

United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2015 Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla

United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2015 Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla United Bankers Oyj YHTIÖTIEDOTE 26.8.2015 kello 9:00 United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2015 Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus

Lisätiedot

United Bankers Oyj. Yritysjärjestelyt tukevat kasvun edellytyksiä. Patrick Anderson, toimitusjohtaja

United Bankers Oyj. Yritysjärjestelyt tukevat kasvun edellytyksiä. Patrick Anderson, toimitusjohtaja United Bankers Oyj Yritysjärjestelyt tukevat kasvun edellytyksiä Patrick Anderson, toimitusjohtaja 13.12.2017 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities

Lisätiedot

United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui

United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui United Bankers Oyj YHTIÖTIEDOTE 26.2.2015 kello 9:00 United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 Kasvupanostukset tuottivat tulosta: liikevaihdon kasvu 50 %, liikevoitto kaksinkertaistui Tammi-joulukuu

Lisätiedot

United Bankers Oyj. Johtava pohjoismainen reaaliomaisuuden asiantuntija. Patrick Anderson, toimitusjohtaja Pörssin pienet yhtiöt 18.3.

United Bankers Oyj. Johtava pohjoismainen reaaliomaisuuden asiantuntija. Patrick Anderson, toimitusjohtaja Pörssin pienet yhtiöt 18.3. United Bankers Oyj Johtava pohjoismainen reaaliomaisuuden asiantuntija Patrick Anderson, toimitusjohtaja Pörssin pienet yhtiöt Sisältö United Bankers Oyj lyhyesti Kasvustrategian toteuttaminen Vuoden 2018

Lisätiedot

United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla

United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla YHTIÖTIEDOTE 26.8.2015 kello 9:00 United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2015 Vahva kasvu jatkui kaikilla pääliiketoiminta-alueilla United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2015 (luvut

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja TULOSPRESENTAATIO TAMMI KESÄKUU 2018 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 30.8.2018 Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton hoivakiinteistöihin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Taaleritehdas Oyj Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille,

Lisätiedot

Titanium tilikausi Toimitusjohtaja Tommi Santanen

Titanium tilikausi Toimitusjohtaja Tommi Santanen Titanium tilikausi 2018 Toimitusjohtaja Tommi Santanen Titanium - kasvava, ketterä finanssikonserni Suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton First North -markkinapaikalle listattu vuonna 2017 Hoivakiinteistöihin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A

OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A OMISTAJUUS KUULUU KAIKILLE J U H AN I E L O M AA, TO I M I T U S J O H TAJ A TAALERI MONIPUOLINEN FINANSSITALO Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava suomalainen varainhoitoa ja rahoitusta tarjoava

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014. Toimitusjohtajan tervehdys United Bankers kasvun kärjessä

VUOSIKERTOMUS 2014. Toimitusjohtajan tervehdys United Bankers kasvun kärjessä Toimitusjohtajan tervehdys United Bankers kasvun kärjessä United Bankers on kasvava sijoituspalvelukonserni, jonka tehtävänä on kartuttaa asiakkaittensa varallisuutta pitkällä aikavälillä. Kilpailijoistamme

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

SUOMEN HOIVATILAT OYJ. Oulu CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio SUOMEN HOIVATILAT OYJ

SUOMEN HOIVATILAT OYJ. Oulu CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio SUOMEN HOIVATILAT OYJ Oulu 02.11.2016 CEO Jussi Karjula & CFO Tommi Aarnio 1 Autamme kasvun haasteissa ja luomme tiloja hyvälle hoivalle. Teemme sen yhdessä kasvukuntien ja hoiva-alan yritysten kanssa. SADAS HANKKEEMME on käynnistetty

Lisätiedot

eq Oyj Janne Larma Sijoitus Invest

eq Oyj Janne Larma Sijoitus Invest eq Oyj Janne Larma Sijoitus Invest 2015-12.11.2015 eq Täyden palvelun varainhoitaja ja corporate finance-talo Varainhoito Corporate Finance Sijoitukset Täyden palvelun varainhoitaja Sijoitusrahastot Private

Lisätiedot

United Bankers Oyj. Suomalainen sijoitusalan ammattilainen. Pirkanmaan Osakesäästäjät 22.10.2015

United Bankers Oyj. Suomalainen sijoitusalan ammattilainen. Pirkanmaan Osakesäästäjät 22.10.2015 United Bankers Oyj Suomalainen sijoitusalan ammattilainen Pirkanmaan Osakesäästäjät 22.10.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 214 tilinpäätöstiedote 1.2.215 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 5 % y-o-y 914 (958) milj.

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen United Bankers Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 2.3.2016 kello 15:15 Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika Keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 klo 15.00 Paikka Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali,

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 18.4.2013 Harri Takanen Harri Takanen on toiminut Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajana 1.4.2013 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Scanfil Oyj:n

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous Titanium Oyj:n varsinainen yhtiökokous 15.4.2019 Kokouksen agenda 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote (tilintarkastamaton) Ydinliiketoiminnassa vahvaa kasvua, kaapelifillereiden painoarvo laski

Tilinpäätöstiedote (tilintarkastamaton) Ydinliiketoiminnassa vahvaa kasvua, kaapelifillereiden painoarvo laski Tilinpäätöstiedote 01.01.-31.12.2015 (tilintarkastamaton) Ydinliiketoiminnassa vahvaa kasvua, kaapelifillereiden painoarvo laski Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja.

Lisätiedot

Comptel Oyj:n osavuosikatsaus

Comptel Oyj:n osavuosikatsaus Q3-tulosjulkistus Helsinki 18.1.26 Comptel Oyj:n osavuosikatsaus Tammi syyskuu 26 SAMI ERVIÖ, TOIMITUSJOHTAJA Comptel Corporation 26 Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin

Lisätiedot

eq Oyj Janne Larma Nordnet

eq Oyj Janne Larma Nordnet eq Oyj Janne Larma Nordnet - 21.1.2016 eq Täyden palvelun varainhoitaja ja corporate finance-talo Varainhoito Corporate Finance Sijoitukset Täyden palvelun varainhoitaja Sijoitusrahastot Private Equity

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digia Oyj osavuosikatsaus Q3 2016 Timo Levoranta 28.10.2016 Tammi-syyskuun pääkohdat + 8,7 % liikevaihdon kasvu 6,1 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q1 2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus Q1 2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Ensimmäinen vuosineljännes oli vahva Liikevaihto kasvoi 21,5 (15,7) miljoonaan euroon eli 37,5 prosenttia verrattuna vuoden 2010

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011 Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Amanda vuonna 2010 Vuosi 2010 Tunnuslukuja (M ) 2010 2009 Hallinnointipalkkiot 4.0 4.3 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Johdon osavuotinen selvitys

Johdon osavuotinen selvitys Qt Group Oyj pörssitiedote 1.11.2018 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2018 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihdon kasvu jatkui erittäin vahvana (kasvu 23,3 prosenttia) Heinä syyskuu 2018 Liikevaihto

Lisätiedot

PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2017 YHTIÖN KASVU JATKUI VAHVANA

PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2017 YHTIÖN KASVU JATKUI VAHVANA YHTIÖTIEDOTE 28.2.2018 klo 8.00 PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2017 YHTIÖN KASVU JATKUI VAHVANA Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2017 lyhyesti Konsernin kokonaismyynti on kasvanut

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS H TAALERI OYJ

PUOLIVUOSIKATSAUS H TAALERI OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS H1 2017 TAALERI OYJ TO I M I T U S J O H TA J A J U H A N I E L O M A A 2 2. 8. 2 0 1 7 TAALERI OYJ - INTOHIMO TAALERI OYJ TAALERI-KONSERNI Taaleri on Helsingin pörssiin listattu kasvava

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yritysesittely Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yritysesittely Arvolupaus, tarjoama ja hyödyt QPR Softwaren missiona on tehdä asiakkaista tehokkaita ja ketteriä toiminnassaan. Arvolupauksemme on avata asiakkaille

Lisätiedot

IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA

IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA IMPAKTI-SIJOITTAMISESTA ELÄMÄNTAPA T O I M I T U S J O H T A J A R O B I N L I N D A H L 2 9. 8. 2 0 1 9 N A S D A Q H E L S I N G I N A V O I M E T O V E T AGENDA Taaleri lyhyesti Taalerin matka Oman

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00 Julkaistu: 2006-08-10 08:00:08 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2006, klo 9.00 Beltton konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Pörssi-ilta Pörssisäätiö

Pörssi-ilta Pörssisäätiö Pörssi-ilta Pörssisäätiö 12.9. 2018 T o i m i t u s j o h t a j a T i m u r K ä r k i @ t j k a r k i 1000 Henkilöstömäärä Digitalisaation kasvuyhtiö 40000 35000 400 350 Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt

Lisätiedot

Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa?

Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa? Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa? Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas

Lisätiedot

United Bankers Oyj. Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla

United Bankers Oyj. Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla United Bankers Oyj Listautumisanti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n First North Finland -markkinapaikalle 3. 14.11.2014 Tässä markkinointiesitteessä

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Elite Alfred Berg. 3,0 mrd. 19,6 milj. 13 Paikkakuntaa 17 % 20 x

Elite Alfred Berg. 3,0 mrd. 19,6 milj. 13 Paikkakuntaa 17 % 20 x Elite Alfred Berg 2 Elite Alfred Berg Elite Alfred Berg tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja ammattisijoittajille.

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

United Bankers Oyj. Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla

United Bankers Oyj. Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla Yksi Pohjoismaiden kovimmista joukkueista rahoitusmarkkinoilla United Bankers Oyj Listautumisanti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n First North Finland -markkinapaikalle 3. 14.11.2014 Tässä markkinointiesitteessä

Lisätiedot

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Elite Alfred Berg sijoituskohteena

Elite Alfred Berg sijoituskohteena Elite Alfred Berg sijoituskohteena 2 Elite Alfred Berg Elite Alfred Berg tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Elite Alfred Berg sijoituskohteena

Elite Alfred Berg sijoituskohteena Elite Alfred Berg sijoituskohteena 2 Elite Alfred Berg Elite Alfred Berg tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 5.5.2006 Heikki Westerlund 05 May 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja

Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies, toimitusjohtaja Tammi-syyskuu 2011 lyhyesti: Markkinaolosuhteet paranivat edelleen Tammi-syyskuu 2011 Liikevaihto tammi-syyskuussa 2011

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10. 2 Hyvä liiketoiminnan tulos ja vahva bruttokate heinä-syyskuussa Milj. EUR 2007 Muutos-% Liikevaihto 318,1 245,9 + 29,4 Bruttokate,

Lisätiedot

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Comptel Corporation

Comptel Corporation Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja, jotka sisältävät erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Tässä esityksessä annetaan ainoastaan tiivistelmä

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot