Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät"

Transkriptio

1 Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät Ammattilaisten koulutusiltapäivä Katri Salokorpi Lakimies Suomen Kiinteistöliitto

2 OSAKELUETTELO AOYL 2:12 Hallituksen on ylläpidettävä yhtiön osakkeista osakeluetteloa. Siihen merkitään: 1) kaikki osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä; 2) osakehuoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeudet; 3) osakekirjojen antamispäivä; 4) osakkeenomistajan nimi ja osoite, luonnollisesta henkilöstä syntymäaika sekä oikeushenkilöstä kotipaikka, rekisterinumero ja rekisteri, johon oikeushenkilö on merkitty; 5) muualla laissa osakeluetteloon merkittäväksi säädetyt tiedot; sekä 6) huoneiston hallintaoikeuteen muun lain nojalla kohdistuva rajoitus, jos sen merkitsemistä erikseen vaaditaan. Osakeluettelo on laadittava viivytyksettä yhtiön perustamisen jälkeen. Luetteloa on pidettävä luotettavalla tavalla. 2

3 OSAKELUETTELO Osakkeet As / Äänimäärä Merkintäpäivä Laissa tyhjentävä listaus luetteloon merkittävistä tiedoista: kaikki osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden osakekirjojen antamispäivä Omistaja, kansalaisuus, osoite, syntymäaika Huoneistotyyppi, muut tilat, rajoitukset omistajan nimi ja postiosoite, luonnollisten henkilöiden syntymäaika sekä oikeushenkilöstä kotipaikka, rekisterinumero ja rekisteri, johon merkitty muualla laissa merkittäväksi säädetyt tiedot (aravalainsäädäntö) vaadittaessa hallintaoikeuteen muun lain nojalla kohdistuva rajoitus (lesken hallintaoikeus)

4 OSAKELUETTELO laatiminen ja ylläpitäminen on hallituksen vastuulla käytännössä isännöitsijä/isännöitsijätoimisto osakeluettelo on henkilörekisteri sovelletaan henkilötietolakia osakkeen saajalla on oikeus käyttää osakkeenomistajalle yhtiössä kuuluvia oikeuksia vasta, kun hänet merkitty osakeluetteloon

5 OSAKELUETTELOMERKINNÄN TEKEMINEN

6 EDELLYTYKSET MERKINNÄN TEKEMISEKSI LUOTETTAVA SELVITYS edelliseen osakeluettelomerkintään saakka pyytäjän esitettävä osakekirja (jäljennös myös riittävä) osakekirjan siirtomerkinnät katkeamaton siirtosarja Saantokirja Tarvittavat muut selvitykset (mm. varainsiirtovero, lainvoimaisuus)

7 ESIMERKIT SIIRTOMERKINNÖISTÄ Avoin siirto Siirretään Kuopiossa Matti Virtanen Määrännäissiirto Siirretään Maija Möttöselle Kemissä Mikko Mallikas ja Teija Tarkka Tällainen siirtomerkintä on mahdollinen ja laillinen, mutta tällöin osakekirjaan on AOYL 2:13.3 edellyttämällä tavalla kirjoitettava uuden omistajan nimi ennen luetteloon merkitsemistä. Uuden omistajan nimen voi osakekirjaan merkitä esimerkiksi uusi omistaja itse tai hänen valtuuttamansa henkilö. 7

8 SAANTOKIRJAT kauppakirja vaihtokirja lahjakirja perukirja perinnönjakokirja testamentti osituskirja

9 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN KAUPPA TAI VAIHTO osakekirja + siirtomerkinnät kauppa- tai vaihtokirja ei muotomääräyksiä (osapuolet, kaupankohde, omistusoikeuden siirtyminen) selvitys varainsiirtoveron maksamisesta/-vapaudesta kiinteistövälittäjän allekirjoittama varainsiirtoverolaskelman kappale tai verotoimiston leimaama laskelma puolison suostumus (avioliitto, rekisteröity parisuhde) tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

10 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN LAHJA? osakekirja + siirtomerkinnät lahjakirja ei muotomääräyksiä (osapuolet, kohde, omistusoikeuden siirtyminen) ei varainsiirtoveroa lahjaverolla ei merkitystä luettelomerkinnän tekemiseen puolison suostumus (avioliitto, rekisteröity parisuhde) tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

11 PUOLISON SUOSTUMUS (AL 39 ) yhteisenä kotina käytettävä asunto luovuttamiseen ja siirtämiseen tarvitaan ei-omistavan aviopuolison suostumus (ei muotomääräystä) rajoitus voimassa osituksen lainvoimaiseksi tuloon asti avio-oikeudella ei merkitystä tuomioistuin voi antaa luvan (puoliso kieltäytyy antamasta lupaa tai sitä ei ole muusta syystä saatu hankituksi) jos puoliso ei ole nostanut kannetta kolmen kuukauden kuluessa saatuaan tiedon omistusoikeuden siirtymisestä, tarvitaan selvitys kanneoikeuden käyttämättä jättämisestä (soita lakineuvontaan)

12 EDUNVALVONTA Osapuolena alaikäinen Huoltajat edustavat (yhdessä) alaikäistä edunvalvojan sijainen määrättävä, jos huoltaja oikeustoimen osapuolena lupa oikeustoimen tekemiseen maistraatilta Osapuolena muu edunvalvottava Maistraatin tai tuomioistuimen määräys edunvalvojasta edunvalvojan sijainen määrättävä, jos eturistiriita lupa oikeustoimen tekemiseen maistraatilta

13 PERINTÖTILANTEET

14 PERIMYSJÄRJESTYS 1. rintaperilliset (lapset, lapsenlapset jne.) 2. puoliso (ellei rintaperillisiä) puolison kuoltua puolet omaisuudesta menee toissijaisille perillisille (ensiksi kuolleen vanhemmat, sisarukset, näiden lapset) 3. vanhemmat ja sisarukset (sisarusten lapset jne.) 4. isovanhemmat, sedät, tädit (serkut eivät peri) lakimääräinen perimys voidaan syrjäyttää testamentilla HUOM! rintaperillisen asema, lakiosa

15 LESKEN ASEMA oikeus pitää pesä jakamattomana hallinnassaan (jollei jakovaatimusta) oikeus jatkaa asumista yhteisenä kotina käytetyssä asunnossa lesken hallintaoikeudesta pyydettäessä merkintä osakeluetteloon osakkeen luovutus vaatii lesken suostumuksen omistajalla vastikkeenmaksuvelvollisuus

16 PERUKIRJA laadittava 3 kk kuluessa kuolemasta kaksi uskottua miestä ja pesän ilmoittaja allekirjoittavat omaisuusluettelo - varat ja velat tiedot perittävästä, pesän osakkaista maistraatin vahvistama perukirja tai sukuselvitys liitteenä maininta mahdollisesta avioehtosopimuksesta ja testamentista

17 OSAKKAAN TILALLE JAKAMATON KUOLINPESÄ merkintää ei tarvitse tehdä kuolinpesän nimiin, merkintä voidaan tehdä (myyntiä/yhteishallintoa helpottamaan) jos tehdään, huomioitava, että käsillä yhteisomistussuhde Ossi Osakkaan jakamaton kuolinpesä, osakkaina Olli Osakas, Ville Osakas ja Kalle Osakas vasta perinnönjaon jälkeen yhteisomistus muuttuu suoraksi omistukseksi 1/3 Olli Osakas, 1/3 Ville Osakas ja 1/3 Kalle Osakas

18 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN JAKAMATON KUOLINPESÄ osakekirja (+ siirtomerkinnät) perukirja katkeamaton virkatodistusketju tai maistraatin vahvistama perukirja mahdollinen avioehto mahdollinen testamentti tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

19 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN PERINNÖNJAKO osakekirja + siirtomerkinnät perukirja katkeamaton virkatodistusketju tai maistraatin vahvistama perukirja avioehtosopimus osituskirja (lainvoimainen) testamentti (lainvoimainen) perinnönjakokirja (lainvoimainen) jos käytetty pesän ulkopuolisia varoja todistus varainsiirtoveron suorittamisesta tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

20 PERINNÖNJAKO määrämuotoinen asiakirja sopimusjako: kirjallinen + kaksi esteetöntä todistajaa toimitusjako: pesänjakaja suorittaa yksin lainvoimaisuus moiteaika 6 kk lainvoimaisuustodistus käräjäoikeudesta TAI sitouduttu olemaan moittimatta sitoumus kaikilta kuolinpesän osakkailta

21 ERITYISTILANTEET Käräjäoikeus voi määrätä hakemuksesta pesänselvittäjän ja/tai -jakajan Pesänselvittäjä Edustaa kuolinpesää, voi pyytää osakeluettelomerkintää jakamattomalle kuolinpesälle Pesänjakaja Ei ole kuolinpesän edustaja, tehtävänä kuolinpesän jakaminen (tekee siirtomerkinnän osakekirjaan osana perinnönjakoa)

22 TESTAMENTTI kirjallinen, 2 esteetöntä todistajaa yhtä aikaa läsnä + allekirjoitus tiedoksianto perillisille lainvoimaisuus testamentin hyväksyminen kaikilta kuolinpesän osakkailta TAI jos hyväksyntää ei saada moiteaika 6 kk lainvoimaisuustodistus käräjäoikeudesta

23 OSITUS

24 MIKÄ ON OSITUS? aviovarallisuussuhteen purkaminen osituksen edellytykset avioerotuomio tai hakemus vireillä aviopuolison kuolema avioehto sulkee avio-oikeuden pois omaisuuden erottelu

25 OSITUSKIRJA määrämuotoinen asiakirja sopimusjako: kirjallinen + kaksi esteetöntä todistajaa toimitusjako: pesänjakaja suorittaa yksin lainvoimaisuus moiteaika 6 kk lainvoimaisuustodistus käräjäoikeudesta sitouduttu olemaan moittimatta

26 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN AVIOERO osakekirja + siirtomerkinnät avioehtosopimus ositus- tai erottelukirja (lainvoimainen) jos käytetty pesän ulkopuolisia varoja todistus varainsiirtoveron suorittamisesta tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

27 LUOTETTAVA SELVITYS, KUN AVOERO osakekirja + siirtomerkinnät saantokirja (voi olla myös erottelukirja, ei pakollinen) pesänjakaja voidaan määrätä suorittamaan erottelu voidaan suorittaa myös hyvitystä todistus varainsiirtoveron suorittamisesta tiedot tarkistettava edelliseen luettelomerkintään saakka

28 MUUT SAANNOT

29 LUOTETTAVA SELVITYS em. tyyppitapausten lisäksi olemassa hyvin monenlaisia muitakin saantoja tarvittava selvitys vaihtelee siirtomerkintä osakekirjassa yhtiöoikeudelliset saannot selvitetään yleensä kaupparekisterimerkinnöillä jakautuminen ja sulautuminen: saannon lopullisuus tarkistettava kaupparekisteriotteesta yhtiön purkautuminen: kaupparekisteriote ja jakoluettelo, joka kertoo kenelle osakkeet siirtyneet

30 LUNASTUSLAUSEKKEEN VAIKUTUS jos osakkeisiin kohdistuu lunastusoikeus, osakeluettelomerkintää ei saa tehdä ennen kuin on selvinnyt, ettei lunastusoikeutta käytetä vasta lopullinen saanto merkitään mahdollinen lunastusriita osakeluettelomerkintä jää odottamaan riidan ratkeamista

31 Kiinteistöliitto verkossa Kiinteistoliitto.fi Kiinteistöliitto, 31

32 Kiinteistöliitto osakkaana ja mukana 32

Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät

Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät Ammattilaisten koulutusiltapäivä Kaisu Terkki Lakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKEKIRJA JA OSAKELUETTELO OSAKEKIRJA Painettava turvapainossa, jos yhtiöjärjestys

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Koulutusiltapäivä isännöitsijöille

Koulutusiltapäivä isännöitsijöille Koulutusiltapäivä isännöitsijöille Lahti 5.10.2011 Kristel Pynnönen Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Osakeluettelomerkintä Autopaikat, jakaminen ja irtisanominen Sovittelumenettelylaki Pelastuslaki Osakeluettelomerkintä

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri

Osakehuoneistorekisteri Osakehuoneistorekisteri Keskeisimmät välitystoiminnassa huomioitavat muutokset Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus 17.9.2018 Seija Paavilainen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE

OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE OHJEITA KUOLINPESÄN ASIOITA HOITAVALLE Läheisen menettäminen on tilanne, joka surun keskelläkin vaatii omaisilta paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Ohje 1 (8) Antopäivä: 1.4.2011 Voimaantulopäivä: 4.4.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 3.4.2016 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/959/2011 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle

Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle Ohjeita kuolinpesän asioita hoitavalle Läheisen menettäminen on tilanne, joka omaisten surusta huolimatta vaatii paljon käytännön järjestelyitä. Tästä ohjeesta löytyvillä neuvoilla haluamme helpottaa kuolinpesään

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri

Osakehuoneistorekisteri Osakehuoneistorekisteri Saannon, panttauksen ja rajoituksen kirjaaminen Pankkien Infotilaisuus 27.8.2018 Seija Paavilainen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista.

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja 11.1. Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia

Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva. Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia Oikeudet ja velvollisuudet ovat perheen turva Avioliitto, avoliitto ja rekisteröity parisuhde ovat erilaisia t.1 s.63 Omaisuuden osalta: avioliitossa omaisuuden ja velkojen erillisyys, mutta avioliitossa

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan. Liisa Kallela Maanmittauslaitos

Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan. Liisa Kallela Maanmittauslaitos Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan Liisa Kallela Maanmittauslaitos 25.2.2019 Mikä muuttuu 1.1.2019 -> Sisällys Asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön liittyminen

Lisätiedot

hallituksen erityistehtävät

hallituksen erityistehtävät Nä yt es iv ut hallituksen erityistehtävät 6 Hallituksen erityistehtävät Asunto-osakeyhtiölaissa määritellään hallituksen vastuulle edellä käsiteltyjen yleisten tehtävien lisäksi lukuisia erityistehtäviä.

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK. Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Kuka minut perii? 21.9.2012 OTK, VT Minna Kuohukoski, SAMK Perillinen oltava elossa perittävän kuolinhetkellä (Perintökaari 40/1965, 1 L 1 ) ei merkitystä oikeustoimikelpoisuudella, syyntakeisuudella,

Lisätiedot

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo

MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE. 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo MENETTELYOHJEITA KUOLLEEN OIKEUDENOMISTAJAN PERILLISILLE 1. Tekijänoikeudellisen suojan voimassaolo Tekijänoikeus sekä ns. lähioikeudet ovat kestoltaan määräaikaisia. Eri oikeudet ovat voimassa seuraavasti:

Lisätiedot

Kuolinpesän osakkaille

Kuolinpesän osakkaille Kuolinpesän osakkaille Opas kuolinpesän osakkaille Läheisen poismenon aiheuttaman surun lisäksi omaisilla on kannettavanaan vastuu monista kuolemantapaukseen liittyvistä käytännön asioista. Tämä opas

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 201/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus

Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan 1.1.2019 Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus 17.9.2018 Saija Korhonen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEREKISTERISTÄ Tapio Nevala

ASUNTO-OSAKEREKISTERISTÄ Tapio Nevala ASUNTO-OSAKEREKISTERISTÄ 24.04.2019 Tapio Nevala 1 Asunto-osakerekisteri - keskeistä Asunto-osakerekisteri osakehuoneistorekisteri?? Huoneistotietojärjestelmä Osakehuoneistorekisteri - osakeluettelo Hallintakohderekisteri

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

OSAKELUETTELOMERKINNÄT ASUNTO- OSAKEYHTIÖISSÄ

OSAKELUETTELOMERKINNÄT ASUNTO- OSAKEYHTIÖISSÄ OSAKELUETTELOMERKINNÄT ASUNTO- OSAKEYHTIÖISSÄ Lea Jääskeläinen Opinnäytetyö Toukokuu 2018 Liiketalouden koulutus Oikeudellinen asiantuntijuus 2 TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutus

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä: RS-menettely miten toimitaan Saija Korhonen MML

Huoneistotietojärjestelmä: RS-menettely miten toimitaan Saija Korhonen MML Huoneistotietojärjestelmä: RS-menettely miten toimitaan 21.1.2019 Saija Korhonen MML Sisältö: 1. RS-kohde myyjän (perustajaosakas/ rakennuttaja) näkökulmasta 2. RS-kohde ostajan näkökulmasta 3. RS-kohde

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein

Lisätiedot

Sähköinen osakehuoneistorekisteri

Sähköinen osakehuoneistorekisteri Sähköinen osakehuoneistorekisteri Mia Pujals Vanhempi lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiösi asialla www.ukl.fi Yleistä Maanmittauslaitoksen (MML) ylläpitämä julkista luotettavuutta

Lisätiedot

Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa. Keskeinen lainsäädäntö. Avioliittolain peruslähtökohdat

Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa. Keskeinen lainsäädäntö. Avioliittolain peruslähtökohdat Varallisuussuhteet perhe ja jäämistöoikeudellisessa valossa Keskeinen lainsäädäntö Avioliittolaki (234/1929). Laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001). Laki avopuolisoiden yhteystalouden purkamisesta

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan

Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan Osakehuoneistorekisteri Miten toimitaan 1.1.2019 ASREK-info RS-pankeille 31.10.2018 Saija Korhonen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2017-15.3.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 16.3.2017 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa omin toimenpitein tulevan

Lisätiedot

/1599 I OSA. YLEISET PERIAATTEET, OSAKKEET JA YHTIÖVASTIKE

/1599 I OSA. YLEISET PERIAATTEET, OSAKKEET JA YHTIÖVASTIKE 1 luku. Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599 I OSA. YLEISET PERIAATTEET, OSAKKEET JA YHTIÖVASTIKE 1 luku. Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset

Lisätiedot

Näytesivut. Hal 103 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599. 1 luku. Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet

Näytesivut. Hal 103 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599. 1 luku. Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 1 luku. Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet Hal 103 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599 I OSA. YLEISET PERIAATTEET, OSAKKEET JA YHTIÖVASTIKE 1 luku. Lain soveltamisala

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä: Omistuksen ja panttauksen rekisteröiminen eri tilanteissa Seija Paavilainen MML

Huoneistotietojärjestelmä: Omistuksen ja panttauksen rekisteröiminen eri tilanteissa Seija Paavilainen MML Huoneistotietojärjestelmä: Omistuksen ja panttauksen rekisteröiminen eri tilanteissa 11.2.2019 Seija Paavilainen MML Sisältö: 1. RS-menettely 1.1.2019 jälkeen 2. Omistuksen ja panttauksen rekisteröiminen

Lisätiedot

KUOLINPESÄN PANKKIASIAT. Oma Säästöpankki auttaa sinua vaikeinakin aikoina. Huolehdimme puolestasi, että lain edellyttämät asiakirjat ovat kunnossa.

KUOLINPESÄN PANKKIASIAT. Oma Säästöpankki auttaa sinua vaikeinakin aikoina. Huolehdimme puolestasi, että lain edellyttämät asiakirjat ovat kunnossa. KUOLINPESÄN PANKKIASIAT Oma Säästöpankki auttaa sinua vaikeinakin aikoina. Huolehdimme puolestasi, että lain edellyttämät asiakirjat ovat kunnossa. HOIDETTAVAT ASIAT ENNEN PERUNKIRJOITUSTA AUTAMME PANKKIASIOIDEN

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Lanssitie 1, 95200 Simo puh. 0102319920 www.rantakaira.fi, Y- tunnus 0192996-2

Lanssitie 1, 95200 Simo puh. 0102319920 www.rantakaira.fi, Y- tunnus 0192996-2 ARVOISA OSAKKEENOMISTAJA Rantakairan Sähkö Oy:n osakkeet liitetään arvo- osuusjärjestelmään Rantakairan Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10.05.2012, päätti liittää yhtiön osakkeet arvo-

Lisätiedot

PERINTÖ JA TESTAMENTTI

PERINTÖ JA TESTAMENTTI MATTI NORRI PERINTÖ JA TESTAMENTTI KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Helsinki 2010 Kuudes, uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja Matti Norri Piirrokset: Ahti Susiluoto ja Markku Annila Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen Maarit Merimaa-Piirainen Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari

Lisätiedot

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kaisa Salonen, Verohallinto Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102 Veroinfo isännöitsijöille Kaisa Salonen, Verohallinto 102-lomakkeen tarkoitus Verotusmenettelystä annetun lain 17 :ssä on säädetty asunto-osakeyhtiöiden

Lisätiedot

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Maatilan sukupolvenvaihdos ja tärkeät sopimukset infotilaisuus Karstula 8.10.2018 Asianajaja Tero Lakka Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä Vaihdannan ja panttauksen prosessi. Kiinteistöasioiden Digipäivä Jori Turunen, Saija Korhonen

Huoneistotietojärjestelmä Vaihdannan ja panttauksen prosessi. Kiinteistöasioiden Digipäivä Jori Turunen, Saija Korhonen Huoneistotietojärjestelmä Vaihdannan ja panttauksen prosessi Kiinteistöasioiden Digipäivä Jori Turunen, Saija Korhonen 12.4.2018 Sisältö Taustaa Lähtökohdat ja oletukset Huoneistotietojärjestelmä Mikä

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke

Parisuhteen paperiasiat. Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke Parisuhteen paperiasiat Eila Tamminen Menestyvä Maatilayritys-hanke 29.11.2017 Mistä rakkaus alkoi, se on salaisuus -mutta sen jatkumista helpottaa, kun paperit ovat kunnossa Mistä aloittaa Avoliiton ja

Lisätiedot

Jussi Kari OTM, Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 050 327 9584 jussi.kari@turre.com

Jussi Kari OTM, Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 050 327 9584 jussi.kari@turre.com Kiitos Turre Legalin valitsemisesta perunkirjoituksen järjestäjäksi. Perunkirjoituksessa uskottuina miehinä toimivat: Jussi Kari OTM, Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 050 327 9584 jussi.kari@turre.com

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä Kiinteistöliitto Varsinais Suomi Heli Launto Koho Lakimies

Huoneistotietojärjestelmä Kiinteistöliitto Varsinais Suomi Heli Launto Koho Lakimies Huoneistotietojärjestelmä 26.9.2019 Kiinteistöliitto Varsinais Suomi Heli Launto Koho Lakimies Huoneistotietojärjestelmä Säädöspaketti voimaan 1.1.2019 Laki huoneistotietojärjestelmästä Laki huoneistotietojärjestelmää

Lisätiedot

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin?

3. Kysymys: Milloin alaikäisen edunvalvonta merkitään holhousasioiden rekisteriin? ALAIKÄISEN LAPSEN OMAISUUDEN HOITAMINEN - Kysymyksiä ja vastauksia 1. Kysymys: Kuka on alaikäisen lapsen edunvalvoja? Vastaus: Alaikäisen lapsen edunvalvoja on hänen huoltajansa. 2. Kysymys: Alaikäisellä

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä - tietopalvelut taloyhtiöille. Pauliina Heikkilä Maanmittauslaitos

Huoneistotietojärjestelmä - tietopalvelut taloyhtiöille. Pauliina Heikkilä Maanmittauslaitos Huoneistotietojärjestelmä - tietopalvelut taloyhtiöille Pauliina Heikkilä Maanmittauslaitos 25.2.2019 Tulosteet Osakehuoneistotuloste yksittäisestä osakeryhmästä, PDF Yhtiön osakeluettelo, PDF Tulosteet

Lisätiedot

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila

TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti Asianajaja Harri Jussila TEKISINKÖ TESTAMENTIN? Diabetesliitto ja Diabetestutkimussäätiö Lahti 28.11.2018 Asianajaja Harri Jussila ESITYKSEN SISÄLTÖ Kuka on äänessä? Kuka perii perittävän varallisuuden? Entä jos perillisiä ei

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

ESIPUHE... 7 1. ASUNTO-OSAKEYHTIÖ... 8

ESIPUHE... 7 1. ASUNTO-OSAKEYHTIÖ... 8 SISÄLLYSLUETTELO: ESIPUHE... 7 1. ASUNTO-OSAKEYHTIÖ... 8 1.1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖN MÄÄRITELMÄ... 8 1.2 ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOIMINTA JA TARKOITUS... 8 1.3 MILLOIN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKIA SOVELLETAAN?... 9 1.4

Lisätiedot

Uuteen asunto-osakeyhtiölakiin tuli täsmennyksiä muun muassa seuraavilta osin:

Uuteen asunto-osakeyhtiölakiin tuli täsmennyksiä muun muassa seuraavilta osin: ESIPUHE Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys on yli 100 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Kiinteistöliiton kanssa palvella jäsentaloyhtiöitään

Lisätiedot

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto

AVIOEHTOSOPIMUKSESTA. Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto AVIOEHTOSOPIMUKSESTA Hanna Sirkiä pankkilakimies Mietoisten Säästöpankki MTK tilaisuus, Lieto 27.10.2016 Mikä on avio-oikeus Avioliitossa olevilla puolisoilla on lähtökohtaisesti ns. aviooikeus toistensa

Lisätiedot

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja

Varmista elämän sujuminen kriisissäkin. Marica Twerin/Maatalouslinja Varmista elämän sujuminen kriisissäkin Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri Keskeiset muutokset lainsäädännössä ASREK-info isännöitsijöille

Osakehuoneistorekisteri Keskeiset muutokset lainsäädännössä ASREK-info isännöitsijöille Osakehuoneistorekisteri Keskeiset muutokset lainsäädännössä ASREK-info isännöitsijöille 30.10.2018 Saija Korhonen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 26.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Sähköinen osakehuoneistorekisteri vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Missä mennään juuri nyt? Hallituksen esitysluonnos huoneistotietojärjestelmää koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE

TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE TEOSTON ASIAKKUUS TEKIJÄN KUOLTUA JA OIKEUDENOMISTAJATIETOJEN ILMOITTAMINEN TEOSTOLLE Tekijänoikeuden voimassaoloaika Teoston asiakkuus Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 17.9.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet

Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet Sukupolvenvaihdokseen valmistavat askeleet Joe Gummerus Legal Counsel Sukupolvenvaihdosstrategiat Tavoitteena ja strategiana voi olla esimerkiksi: Mahdollistaa ja sallia omistuksen siirtyminen seuraavalle

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML

Huoneistotietojärjestelmä. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML Huoneistotietojärjestelmä ASREK-hanke / 7.1.2019 Liisa Kallela, MML Lainsäädäntö Sisällys Huoneistotietojärjestelmän sisältö Siirtymävaiheet Käyttöönotto Tuki Uudet yhtiöt ja RS-menettely Vaihdanta ja

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1455-8 Kariston

Lisätiedot

21.2.2011 PERUNKIRJOITUS JA PERINNÖNJAKO

21.2.2011 PERUNKIRJOITUS JA PERINNÖNJAKO PERUNKIRJOITUS JA PERINNÖNJAKO Perimysjärjestys Parenteeli- ja sijaantuloperiaate 1. Rintaperilliset -ottolapset, 1.1.1980 -au-lapset, 1.10.1976 -rajaton sijaantulo-oikeus 2. Leski 3. Vanhemmat ja sisarukset

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

ESIPUHE. Oulussa Pekka Luoto. Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys Hallituksen jäsenen tietopaketti Pekka Luoto

ESIPUHE. Oulussa Pekka Luoto. Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys Hallituksen jäsenen tietopaketti Pekka Luoto ESIPUHE on 110 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Kiinteistöliiton kanssa palvella jäsentaloyhtiöitään juridisissa, taloudellisissa,

Lisätiedot

ASREK-toteutusohjelman eteneminen Osakeluetteloiden migraatio, vaihdanta ja varainsiirtoveron hallinta sekä panttaus

ASREK-toteutusohjelman eteneminen Osakeluetteloiden migraatio, vaihdanta ja varainsiirtoveron hallinta sekä panttaus ASREK-toteutusohjelman eteneminen Osakeluetteloiden migraatio, vaihdanta ja varainsiirtoveron hallinta sekä panttaus Kiinteistöasioiden digipäivä 2.11.2017 Mikko Tallgren (mikko.tallgren@maanmittauslaitos.fi)

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 27.8.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Elatussopimuksen vaikutus hoitomaksuihin ja muihin velvoitteisiin 25.10.2018 ASIANAJOFACTA.FI Mika Miesmäki toimitusjohtaja, osakas asianajaja,

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 31.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys on yli 100 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä.

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys on yli 100 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä. ESIPUHE Oulun läänin Kiinteistöyhdistys on yli 100 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Kiinteistöliiton kanssa palvella jäsentaloyhtiöitään

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HUONEISTOTIETOJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HUONEISTOTIETOJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Lausunto 1 (5) Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta viite: HE 127/2018 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HUONEISTOTIETOJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Suomen Kiinteistöliitto ry kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä

Lisätiedot

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu

ERILAISIA PARISUHTEITA. Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu ERILAISIA PARISUHTEITA Jaakko Väisänen Joensuun normaalikoulu PERHETYYPPIEN MURROS 2000-LUVULLA 100 % 90 % 80 % 2,1 11,3 7,5 2 11 7 2 11 8 70 % 60 % 35,7 36 33 Isä ja lapsia Äiti ja lapsia 50 % 40 % 30

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus Saija Korhonen MML

Huoneistotietojärjestelmä Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus Saija Korhonen MML Huoneistotietojärjestelmä Kiinteistönvälittäjien infotilaisuus 24.4.2019 Saija Korhonen MML Sisällys 1. Huoneistotietolainsäädäntö 2. Mikä muuttuu vaihdannassa RS-kohteen välittäminen Valmiin/käytetyn

Lisätiedot

Kuolinpesän pankkiasiat

Kuolinpesän pankkiasiat Kuolinpesän pankkiasiat Ohjeita pesän asioita hoitavalle Danske Bank Oyj Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Hiililaiturinkuja 2, 00075 DANSKE BANK Y-tunnus 1730744-7 Puh. 010 546 0000 www.danskebank.fi

Lisätiedot

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa

Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa Otanko perinnön vastaan? Veroedut perinnöstä luopumisessa lakimies Tero Hämeenaho Veronmaksajain Keskusliitto ry Perinnöstä luopumisen veroedut Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan. Perinnöstä luopujaa

Lisätiedot

Sähköinen asunto-osakerekisteri (ASREK)

Sähköinen asunto-osakerekisteri (ASREK) Sähköinen asunto-osakerekisteri (ASREK) Lainsäädännön ja toteutuksen valmistelutilanne Talonrakennusteollisuus ry:n koulutus 24.11.2017 Markus Tervonen 1 Taustaa Pääministeri Sipilän hallitusohjelma; Digitalisoidaan

Lisätiedot

PERINTÖ JA TESTAMENTTI

PERINTÖ JA TESTAMENTTI PERINTÖ JA TESTAMENTTI Vaimolleni Tertulle ja lapsilleni Hannalle, Jooselle ja Lotalle PERINTÖ JA TESTAMENTTI Käytännön käsikirja Matti Norri ALMA TALENT Helsinki 2017 Seitsemäs, uudistettu painos Copyright

Lisätiedot

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä

EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä EIT: Heteroparia ei syrjitty parisuhteen rekisteröinnin epäämisellä Ottaen huomioon, ettei avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä ollut enää merkittäviä eroja Itävallassa, EIT:n 5. jaoston enemmistö

Lisätiedot

ESIPUHE. Oulussa 15.3. 2014. Pekka Luoto

ESIPUHE. Oulussa 15.3. 2014. Pekka Luoto ESIPUHE on yli 108 vuotta vanha yhdistys, joka on osa Suomen Kiinteistöliittojärjestöjärjestöä. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Kiinteistöliiton kanssa palvella jäsentaloyhtiöitään juridisissa, taloudellisissa,

Lisätiedot

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.

Testamentista. Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Testamentista Ohjeita testamentista sinulle, jolle evankeliointi on tärkeää. Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Perintö, jonka jätämme jälkeemme voi olla tärkeä asia lähimmäisillemme.

Lisätiedot

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja

I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja Sisällys ESIPUHE 5 Lyhenteet 15 Säädökset 17 Kirjallisuus 19 I Osa Yleiset periaatteet, osakkeet ja yhtiövastike 1 Lain soveltamisala ja asunto-osakeyhtiön toiminnan keskeiset periaatteet 23 Soveltamisala

Lisätiedot

Rovakaira Oy:n osakkeet liitetään arvo-osuusjärjestelmään

Rovakaira Oy:n osakkeet liitetään arvo-osuusjärjestelmään Otto Osakkeenomistaja Tie 123 12345 Kaupunki hjkhjk Hyvä osakkeenomistaja Rovakaira Oy:n osakkeet liitetään arvo-osuusjärjestelmään Rovakaira Oy:n yhtiökokous 15.3.2017 on päättänyt liittää yhtiön osakkeet

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016 Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus pahan päivän varalle kattamaan äkillisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 235/2004 vp Hallituksen esitys laiksi maistraattien eräistä henkilörekistereistä sekä laeiksi avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain, lahjanlupauslain ja holhoustoimesta

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot