LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys"

Transkriptio

1 LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY

2 1. TAUSTA Jokoslahden ranta-asemakaavan muutoksen ohella, kaava-aluetta laajennettiin VT 5:n pohjoispuolelle Monnonjoen länsipuolelle, jonne oli vuosina suunniteltu ja rakennettu laaja kosteikkoalue maatalouden aiheuttaman Oivanginjärven ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Kaava laajeni myös valtatien eteläpuolella. Oivangin vesiensuojelukosteikko suunniteltiin ja rakennettiin siten, että veden virtausreitti palautettiin alkumatkaltaan samankaltaiseksi kuin se oli ennen 1950-luvulla tapahtuneita vesirakennustoimenpiteitä. Vesi virtaa Nissinvaaran - Kokkosuon alueelta valtatien 5 alitse, jonka jälkeen virtaus jatkuu Nälkämölammen pohjoispuolelle kaivettua ojaa pitkin kosteikkoon. Kosteikosta vesi virtaa Monnonjokeen, joka laskee Rytilammen kautta Oivanginjärveen (Tyni 2013). Oivangin vesiensuojelukosteikko kuuluu Vienan Kemin vesistöalueella sijaitsevan Oivanginjärven lähialueeseen. Koko valuma-alueen pinta-ala on 138,4 neliökilometriä ja järvisyys 8,7 prosenttia. Oivanginjärven valuma-alueen pinta-ala on 26,6 neliökilometriä. Suunnitelman mukaan rehevöityneeseen Nälkämölampeen ei johdeta vettä muulloin kuin ylivirtaamatilanteessa. Valtatien 5 alituksen alapuolelle Nälkämölampeen laskevaan ojaan rakennettiin ylivirtauskynnys, jotta ylivirtaamatilanteessa vesi pääsisi virtaamaan kynnyksen yli Nälkämölampeen. Näin kosteikkoon ei pääse liian suuria vesi-määriä kerralla ja sen toimivuus tulvatilanteessa varmistuu. (Tyni 2013). Oivangin vesiensuojelukosteikon pinta-ala on noin 14 hehtaaria. Sen valuma-alue on yhteensä 380 hehtaaria, jonka alemmalta 180 hehtaarin osalta kaikki vedet laskevat kosteikkoon. Yläpuoliselta 200 hehtaarin alueelta keskiylivirtaaman ylittävä vesimäärä voidaan johtaa ojaa pitkin Nälkämölampeen. Tynin (2013) mukaan Oivangin kosteikko on saatujen tulosten mukaan onnistunut valumavesien käsittelyssä hyvin. Kosteikon rakentamisella on myös parannettu luonnon monimuotoisuutta. Alueen maisema-arvo on parantunut ja vesilinnut sekä kahlaajat ovat löytäneet alueelle. Lähde: Tyni, Henri (2013). Oivangin vesiensuojelukosteikon rakentamisen hiljaisen tiedon kokoaminen. Julkaisematon opinnäytetyö. Oulun ammattikorkeakoulu, rakennustekniikka, 60 s. Valokuvat 2 ja 3: Pekka Rasimus, muut valokuvat Jari Hietaranta 2. LUONTOSELVITYS 2.1 Geologia ja morfologia Kosteikko on rakennettu topografian alempiin osiin, jolloin eloperäiset ainekset ovat jääneet altaiden ja kosteikkojen alle. Nykyisillä ranta-alueilla elopäisiä aineksia esiintyy vain Monnonjoen varrella, erityisesti joen länsipuolella, pienen lammen kaakkois- ja itäreunalla. Tulvaniityillä on myös eloperäistä ainesta. Kosteikkoa ympäröivät alueet ovat selvästi kuivaa glasifluviaalista ainesta ja voimakkaasti suuntautuneet lähes itä länsisuuntaisesti. Kosteikon pohjoispuolista selännettä voitaneen jo kutsua flutingiksi. Selvä itä-länsi suuntautuminen näkyy Nälkämönharjussa ja siitä länteen olevalla, kosteikon eteläpuolella sijaitsevalla harjanteella (ks kuva 1 alla). Monnonjokea on pidettävä melko edustavana jokidynamiikan kohteena. Joessa on runsaasti meanderilenkkejä ja syntymässä olevia juoluoita.

3 Kuva 1. Kosteikon eteläpuolista loivasti kumpuilevaa kuivaa mäntykangasta. Relatiiviset korkeuserot ovat kosteikon reuna-alueilla verraten vähäiset; suurimmillaan korkeuserot ovat noin 15 m kosteikon pohjoispuolen flutingin alueella. Korkeuserojen puolesta aluetta voidaan luonnehtia loivaksi mäkimaaksi. Monnonjoen ympäristössä ja kosteikon itäpäässä korkeuserot jäävät tätäkin alhaisemmiksi Vesistöt ja vesialueet Oivangin kosteikko kokonaisuutena koostuu useista osista ja rakenteista. Niihin kuuluvat laskeutusaltaat, kosteikkoalueet sekä valtatien 5 varteen rakennettu ylivirtaamakynnys. Myös huoltotiet voidaan ajatella kuuluvan kosteikon rakenteisiin. Kosteikkoalueilla on sekä syvempiä altaita että matalaa aluetta. Niillä sijaitsee 5-tien ylivirtaamakynnyksen lisäksi kolme patoa, joista kaksi on hapetuspatoja ja yksi perinteinen kivetty pohjapato. Kosteikko on rakennettu patoamalla ja kaivamalla siten, että sillä sijaitsee matalien alueiden lisäksi yhteensä kuusi syvempää allasta. Kosteikkoja on yhteensä neljä kappaletta (ks kuvat 2 ja 3 alla) Kosteikkokokonaisuuden yläpuolelle on kaivettu kaksi laskeutusallasta. Ensimmäinen on noin 80 metriä pitkä ja veden pinnan tasalta mitattuna noin viisi metriä leveä valtaojan levennys, jonka tarkoitus on vähentää vedessä olevaa kiintoainesta. Levennyksen syvyys on noin 1,5 metriä. Ensimmäisen altaan jälkeen tulee noin 50 metriä pitkä matalampi valtaojan osuus. Tämän jälkeen veden virtaussuunnassa sijaitsee kolmion muotoinen tilavuudeltaan noin 1500 kuutiometrin kokoinen laskeutusallas, johon kertyneen ravinnepitoisen kiinto-aineksen voi poistaa ja kierrättää maanviljelyskäyttöä varten. (Tyni 2013). Lähde: Tyni, Henri (2013). Oivangin vesiensuojelukosteikon rakentamisen hiljaisen tiedon kokoaminen. Julkaisematon opinnäytetyö. Oulun ammattikorkeakoulu, rakennustekniikka, 60 s.

4 Kuva 2. Näkymä kosteikolle (Kuva Rasimus 2012). Kuva 3. Kuva kosteikon länsiosasta itään (Kuva Rasimus 2012). Kosteikon vaikutuspiirissä on pieni, lähes pyöreä lampi. Monnonjoki sijaitsee suunnittelualueen länsipäässä ja kosteikon vedet johdetaan sitä pitkin Rytilampeen ja edelleen Oivanginjärveen. Monnonjokea on pidettävä kohtuullisen luonnontilaisena pienenä jokena. Se meanderoi luonnontilaisesti ja sen reunoilla kasvillisuus poikkeaa merkittävästi ympäröivästä kasvillisuudesta (ks kuva 4 alla)..

5 Kuva 4. Monnonjoki. Jokea on pidettävä melko luonnontilaisena. Sitä reunustaa koivu-luhtareunus. 2.3 Kasvillisuus Kosteikon ranta-alueet ovat sen pohjois- että eteläpuolella harvahkoa mäntyvaltaista kuivaa kangasta. Mänty muodostaa lähes yksinomaan puukerroksen. Lehtipuita tai maapuita tai pystykeloja ei esiinny lainkaan. Puusto on tasaikäistä talousmetsää; paikoin on toteutettu pienialaisia hakkuita. Monnonjoen reunat ovat koivu-pajuluhtaa, joka sitten etäämpänä muuttuu mäntyrämeeksi (ks kuva 4 yllä). Kuva 5. Kosteikon reuna-alueet ovat soistuvia. Ylempänä metsäkasvillisuus on kuivaa tai kuivahkoa mäntykangasta. Kasvillisuutta kosteikon tuntumasta Vaccinum myrtillus, mustikka 2-3 Vaccinum uligosum, juolukka 1 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 2-3 Melampyrum pratense kangasmaitikka 2 Empetrum nigrum, variksenmarja 2

6 Carex canescens, harmaasara 1 Carex vesicaria, luhtasara 2 Calluna vulgaris, kanerva, 1 Deschampsia flexuosa,metsälauha 1 Solidago virgaurea, kultapiisku 1 Agrostis capillaris, nurmirölli Cornus suecica, ruohokanukka 1 Erophorum vaginatum, tupasvilla 1 Rubus chamaemorus, lakka 2 Betula, nana, vaivaiskoivu 2 Calamagrostis canescens, hietakastikka 2 Calamagrostis stricta, luhtakastikka 1 Pteridium aquilinum, sananjalka 1 Selänteiden alaosissa on kasvillisuus jo hieman monimuotoisempaa kuin selänteiden yläosissa. Alaosat käsittävät suo- ja kangasmetsän lajistoa sekaisin (ks kuva yllä ja lajistokuvaus). Kuva 6. Yleiskuva kosteikkoalueelle. Etualalla syntyvää luhtaa, taustalla syvemmäksi kaivettua avoveden aluetta. Vaccinium vitis-idaea, puolukka 2-3 Vaccinum myrtillus, mustikka 2-3 Empetrum nigrum, variksenmarja 2-3 Calamagrostis arundinace, metsäkastikka 1 Calluna vulgaris, kanerva, 2-3 Solidago virgaurea, kultapiisku 1 Deschampsia flexuosa, metsälauha 3 Ledum palustre, suopursu 1 Trientalis europpaea, metsätähti 1 Linnea borealis, vanamo 1 Agrostis capillaris, nurmirölli 1-2 Poa pratensis, niittynurmikka 1-2 Melampyrum pratense kangasmaitikka 2

7 Kuva 7. Pieni pyöreämuotoinen lampi kosteikkoalueen itäosassa. Kosteikko kuvasta vasennalle ja taustalla (lammen toisella puolella) kosteikkoa ja vanhaa laidunnittyä. Etualalla kuivaa mäntykangasta. Perustetun kosteikon eteläpuoliset harjumaiset alueet etelään aina maantielle asti ovat kuivahkoa, mäntyvaltaista kangasta. Mänty on pääpuulaji. Maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny. Monnonjoen länsipuoliset alueet ovat mäntyrämettä. Nälkämöahon eteläpuolella on laaja mäntyvaltainen räme, joka ulottuu myös Nälkämölammen etelä- ja lounaispuolella. Kun siirrytään maantien eteläpuolelle Palokankaan alueelle, se on lähes kokonaisuudessaan kuivahkoa mäntyvaltaista kangasta. Kenttäkerroksen valtalajit ovat variksenmarja, puolukka ja mustikka. Aivan suunnittelualueen reunalla on lievästi kosteampaa mäntykangasta, 3. SUOJELUALUEET, SUOJELUOHJELMAT JA NATURA 2000-VERKOSTO Alueella ei ole perustettuja suojelualueita, valtakunnallisiin suojeluohjelmiin tai alueellisissa luontoinventoinneissa mainittuja alueita. Niitä ei ole myöskään sen välittömässä läheisyydessä. 4. LUONNONSUOJELU-, VESI- JA METSÄLAIN MUKAISET KOHTEET, METSO- KOHTEET Luonnonsuojelulain 29 :ssä on lueteltu 9 luontotyyppiä, joiden luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia kohteita ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Suojeltuja luontotyyppejä ovat: Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt Pähkinäpensaslehdot Tervaleppäkorvet Luonnontilaiset hiekkarannat Merenrantaniityt Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset dyynit Katajakedot Lehdesniityt Avointa maisemaa hallitsevat suuret puut ja puuryhmät Suunnittelualueella ei ole LSL tarkoittamia elinympäristöjä.

8 Metsälain 10 velvoittaa säilyttämään arvokkaita elinympäristöjä, jos ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia. Niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Tällaiset elinympäristöt ovat yleensä pienialaisia. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot Rehevät lehtolaikut Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla Rotkot ja kurut Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Syntymässä olevista tulvaniityistä voinee kehittyä tulevaisuudessa luhtamaisia alueita. Monnonjoki (nro 1) lienee huomionarvoinen jokiympäristö meanderilenkkeineen ja koivupajuluhtineen Vesilain muutoksen mukaan (1105/1996, 15a ja 17a ) alle hehtaarin suuruiset fladat, kluuvijärvet ja lähteet muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet, järvet ja vesistöä pienemmät uomat tulee säilyttää luonnontilaisena. Suunnittelualueelta ei löydetty edellä mainittuja luontotyyppejä Muut metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt mm Meriluoto ja Soinisen (1998) mukaan: vanhat havu- ja sekametsiköt vanhat lehtimetsiköt paisterinteet supat ruohoiset suot metsäniityt hakamaat Uhanalaiset kasvillisuustyyppit Raunion et.all (2008) mukaan Alueelta ei löydetty uhanalaisuusarvioinnissa (Raunio ja muut 2008) mainittuja luontotyyppejä. 5. DIREKTIIVI- JA UHANALAISLAJISTO Maastokäynnillä pyrittiin kiinnittämään myös huomiota luonnonsuojelulaissa mainittujen eläinlajien esiintymiseen alueella sekä luontodirektiivin liitteiden II, IV ja V mahdollisen esiintymiseen alueella Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien kasvilajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Uhanalaisten- ja erityisesti suojeltavien eliölajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Luontodirektiivin IV (a) tarkoittaminen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat (LSL 49 ) Uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokitelluista lajeista on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaisluokituksen mukainen luokitus: CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet

9 NT= silmälläpidettävät LC= runsaana esiintyvät Kosteikolta ei löydetty inventointiajankohtana vesilinnustoa, mutta kuten Tyni (2013) toteaa, kosteikko on jo monipuolistanut alueen vesilinnustoa. On mahdollista, että inventointiajankohta, kesäkuun loppu, oli hieman liian myöhäinen. 6. SUOSITUKSET Luontoselvityksen perusteella on annettu joitain suosituksia alueella havaituista kohteista. Kohde Maankäyttösuositus 1. Monnonjoki luonnontilainen puro tai pieni joki. ML-kohde, erottuu muusta metsäympäristöstä runsaan lehtipuuston ansiosta. MY +luo Luontoselvityksessä ei tullut esiin sellaisia ympäristöön liittyviä arvoja, jotka edellyttäisivät varsinaisen luonnonsuojelualueen perustamista. Pääosa suunnittelualueen kuivasta maasta voidaan luonnehtia kasvillisuudeltaan ja luonnonympäristöltään tavanomaiseksi kuivahkoksi kankaaksi. Ihmistoiminnan vaikutus ilmenee kaava-alueella lähes kauttaaltaan paitsi puuston hakkuina, niin laajan kosteikon rakenteissa; alueella on mm useita patoja ja muutenkin keinotekoista ja rakennettua ympäristöä. Suunnittelualueiden luokittelussa on käytetty jakoa viiteen luokkaan luontoarvojen perusteella. Luokkajako on jossain määrin subjektiivinen, mutta pyrkimyksenä on ollut huomioida luonnontilaisuutta, puuston ikärakennetta ja lajivalikoimaa, geomorfologiaa ja maisemakuvaa ja näiden yhteisvaikutusta. Käytetyt luokat ovat: arvoluokka 0: ympäristövaurioalueet, kasvillisuus tuhoutunut ainakin osittain arvoluokka 1: tavanomainen maisema ja luonnonympäristö arvoluokka 2: huomioitavia tai jokseenkin merkittäviä luontoarvoja (paikallinen taso) arvoluokka 3: jokseenkin merkittäviä /merkittäviä luonto- tai maisema-arvoja (paikallinen-seudullinen taso) arvoluokka 4: hyvin merkittäviä luontoarvoja (seudullinen valtakunnallinen taso) Tässä vaiheessa vain Monnonjoki ansaitsee arvoluokituksen 2, mutta jatkossa tulee harkittavaksi kosteikon luhtaisten reuna-alueiden sisältyminen myös em. luokkaan. Muilta osin suunnittelualue sisältyy arvoluokkaan 1; tavanomainen luonnonympäristö). Myöskään pysyviä maisema- tai luontovaurioalueita ei esiinny. 7. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Jokoslahden laajennusalueen rantojen metsäkasvillisuus on verraten tavanomaista ihmistoiminnan muovaamaa kuivahkoa kangasmetsää ja rakentaminen näille selänteille on mahdollista. Sauvossa, 16. heinäkuuta 2013, tarkistettu 7.marraskuuta 2013 Jari Hietaranta Ekotoni Ky Vitikkalantie 4, SAUVO

10

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys 1 SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 2 SUOMUSJÄRVEN KUNTA 10.4 2008 KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 1. TAUSTA JA TAVOITTEET Leirintäalue on puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys Kuhmon kaupunki 121013 Sääskenniemen ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS 1 Raportti 16.12.2010, 15.9.2015 KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KimmoKaava Ekotoni Ky 1. Tausta ja lähtökohdat Huvilakorttelin alueelle on SKOY:n toimesta laadittu ranta-asemakaava

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys

Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA

SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA 040110 SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012

ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012 1 ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Murhijoen pohjoisrannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi liite: laajennusalue KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi JOKOSLAHDEN RANTA_ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Rantalahden alue Nuorta männikköä suunnittelualueen länsirajalla. KIMMOKAAVA EKOTONI KY JOKOSLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys

ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys 1 ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

UPM SUOMUSSALMEN KUNTA. Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY

UPM SUOMUSSALMEN KUNTA. Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY UPM SUOMUSSALMEN KUNTA Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki

KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki 110317 KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki EKOTONI KY KIMMOKAAVA KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki LUONTOSELVITYKSEN TAUSTA GEOLOGIA JA GEOMORFOLOGIA KASVILLISUUS

Lisätiedot

Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten

Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten Pia Kangas Luontokartoittaja ERP Turve ja Lumi OY 30.06.2013 1 1. Tausta ja tavoite Tämä luontoselvitys on laadittu Pelkosenniemellä Pyhäjärven rannalla

Lisätiedot

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Ekotoni Ky KimmoKaava 10.10.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys 201213 PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS KIMMOKAAVA EKOTONI KY 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet 1 EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 1. Tausta ja tavoitteet Eerikkilän urheiluopiston osayleiskaava-alueen luontoselvitys laadittiin kesällä 2008 ja se liittyy alueen tulevan

Lisätiedot

UPM. Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS

UPM. Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS LIITE 1 UPM Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 3 2 TAVOITTEET JA TUTKIMUSNENETELMÄT... 3 3 LUONTOSELVITYS... 4 3.1 Kallio- ja maaperä... 4 3.2 Vesistöt...

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen

Lisätiedot

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Turpeisen nimisen järven pohjois- ja etelärannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä

Lisätiedot

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1 2 UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1. Tausta

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos Luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta 4.2.2018 täydennetty 24.5.2018 OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 LUONNOS Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 Espoo 2008 Ylä Levin asemakaava alueen luontotyyppikartoitus 2008 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset

Lisätiedot

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys 271213 PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO-

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Kartoituksessa alueelta pyrittiin kiinnittämään erityistä huomiota: Luonnonsuojelulain 29 mukaiset suojellut luontotyypit.

Kartoituksessa alueelta pyrittiin kiinnittämään erityistä huomiota: Luonnonsuojelulain 29 mukaiset suojellut luontotyypit. 1 TAIVASSALON KUNTA HAKKENPÄÄ luontoselvitys Väänänen 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Taivassalon kunnassa Hakkenpään niemen alueella. Luontoselvityksen tavoitteena on ollut hankkia tietoja

Lisätiedot

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi

KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi 1 KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi luontoselvitys Ekotoni Ky Kimmokaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Ympäristöselvitykset Kaava-apu. Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA Luonto- ja maisemaselvitys

Ympäristöselvitykset Kaava-apu. Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA Luonto- ja maisemaselvitys LIITE 2 Ympäristöselvitykset Kaava-apu Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA 167-417-7-13 Luonto- ja maisemaselvitys 14.07.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI 2 3 SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS

Lisätiedot

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys UPM OYJ Lieksan kaupunki Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1-3. 22 JÄRVIKUVAUKSET 4. YHTEENVETO

Lisätiedot

METSÄHALLITUS. Posion kunta. Konttijärven ym. ranta-asemakaava-alueen luontoselvitys

METSÄHALLITUS. Posion kunta. Konttijärven ym. ranta-asemakaava-alueen luontoselvitys Luonnos 141214 METSÄHALLITUS Posion kunta Konttijärven ym. ranta-asemakaava-alueen luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Nurmijärven kunta Kaavoituskohteiden luontoselvitys 2007

Nurmijärven kunta Kaavoituskohteiden luontoselvitys 2007 Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Kaavoituskohteiden luontoselvitys 2007 Osa 3/3: Rajamäki 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on laadittu Nurmijärven kuntaan Rajamäen alueelle Vahtolampi-

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

SELVITYSALUEEN SIJAINTI

SELVITYSALUEEN SIJAINTI Pöyry Environment Oy Ilmarisenkatu 18 B 20520 Turku Muuramen kunta Kivijärven ranta-asemakaava Luontoselvitys, luonnos Päiväys 31.8.2007 Viite Sivu 1 (4) Yhteyshlö Soile Turkulainen Puh. 010 33 31525 soile.turkulainen@poyry.com

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki 101217 YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua

Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua Riistan elinympäristöjen parantaminen Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua 26.11.2013 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen

Lisätiedot

UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys 1 UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA JA TAVOITTEET 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

ALA-IRNIN RANTA-ASEMAKAAVA UPM OYJ yksityinen maanomistaja

ALA-IRNIN RANTA-ASEMAKAAVA UPM OYJ yksityinen maanomistaja 1 260317 050417 muokattu ALA-IRNIN RANTA-ASEMAKAAVA UPM OYJ yksityinen maanomistaja EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 ALA-IRNIN RANTA-ASEMAKAAVA UPM OYJ yksityinen maanomistaja Taivalkosken kunta LUONTOSELVITYKSEN

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2008 Metsien suojelu 1.1.2008 15.9.2008 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia metsäpinta-alasta Suojeltuja ja

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Teppanalan ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Teppanalan ranta-asemakaava luontoselvitys UPM OYJ Lieksan kaupunki Teppanalan ranta-asemakaava luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1-3.22 JÄRVIKUVAUKSET 4. YHTEENVETO

Lisätiedot

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014

Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen

Lisätiedot

KIMMOKAAVA EKOTONI KY. UPM Lieksan Mäntyjärvi ja muut järvet luontoselvitys

KIMMOKAAVA EKOTONI KY. UPM Lieksan Mäntyjärvi ja muut järvet luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY UPM Lieksan Mäntyjärvi ja muut järvet luontoselvitys UPM Lieksan Mäntyjärvi ja muut järvet luontoselvitys 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS OSA-ALUE

Lisätiedot

Metsien suojelu

Metsien suojelu Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja

Lisätiedot

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys 2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan

Lisätiedot

RANUAN KUNTA Simonjärvi Vohonpetäjän ranta-asemakaava luontoselvitys

RANUAN KUNTA Simonjärvi Vohonpetäjän ranta-asemakaava luontoselvitys 1 RANUAN KUNTA Simonjärvi Vohonpetäjän ranta-asemakaava luontoselvitys KimmoKaava Ekotoni Ky 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet. 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.

Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet. 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14. Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.30 kotimatka alkaa Luento 3: Metsän arvokkaat luontokohteet Luentorunko 1. Luonnon monimuotoisuus

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

UPM YM SUOMUSSALMEN KUNTA. Piispajärvi, Iso Antinjärvi, Pikku Antinjärvi, Runttijärvi ja Hoikka ranta-asemakaava Luontoselvitys EOTONI KY KIMMOKAAVA

UPM YM SUOMUSSALMEN KUNTA. Piispajärvi, Iso Antinjärvi, Pikku Antinjärvi, Runttijärvi ja Hoikka ranta-asemakaava Luontoselvitys EOTONI KY KIMMOKAAVA UPM YM SUOMUSSALMEN KUNTA Piispajärvi, Iso Antinjärvi, Pikku Antinjärvi, Runttijärvi ja Hoikka ranta-asemakaava Luontoselvitys EOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS Ranta-aluetta suunnittelualueen eteläosasta KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3.

Lisätiedot

Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos. luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos. luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

Maa-ainesluvat, kaivosluvat ja ympäristöasioiden huomioiminen

Maa-ainesluvat, kaivosluvat ja ympäristöasioiden huomioiminen Maa-ainesluvat, kaivosluvat ja ympäristöasioiden huomioiminen Maa-aines seminaari 6.5.2010 Kajaanissa Kainuun ELY -keskus, Ilkka Haataja, ympäristönsuojelu 7.5.2010 1 Maa-ainesten oton tilastointi siirretty

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Luontoselvityksen lisäosa

Luontoselvityksen lisäosa Luontoselvityksen lisäosa Sodankylän asemakaavan laajennusalue, urheilupuisto. Teuvo Pääkkölä Airix Ympäristö Oy Sisällysluettelo Johdanto... 3 2. Uhanalaiset lajit ja perinnebiotoopit... 4 3. Luontotyypit...

Lisätiedot

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennuksen luontoselvitys Laajennus I KUHMON KAUPUNKI. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennuksen luontoselvitys Laajennus I KUHMON KAUPUNKI. Ekotoni Ky KimmoKaava 1 Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennuksen luontoselvitys Laajennus I KUHMON KAUPUNKI Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään Julkaisija - Suomen Metsäsertifiointi ry Toteuttajat - Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Pitkänperän ranta-asemakaava Luontoselvitys

PALTAMON KUNTA Pitkänperän ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 PALTAMON KUNTA Pitkänperän ranta-asemakaava Luontoselvitys KimmoKaava Ekotoni 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ 3.2 VESISTÖT 3.3

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset

Lisätiedot

Luontoselvitys Kortelammen alueelle asemakaavan

Luontoselvitys Kortelammen alueelle asemakaavan Luontoselvitys Kortelammen alueelle asemakaavan muutosta varten Pia Kangas Luontokartoittaja ERP Turve ja Lumi OY 17.7.2014 1 1. Tausta ja tavoite Tämä luontoselvitys on tehty Pelkosenniemen kunnan tilauksesta

Lisätiedot

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Ohtakankaan ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Ohtakankaan ranta-asemakaava luontoselvitys UPM OYJ Lieksan kaupunki Ohtakankaan ranta-asemakaava luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1-3. 22 JÄRVIKUVAUKSET 4.

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

UPM OYJ AITTOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA LUONTOSELVITYS

UPM OYJ AITTOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA LUONTOSELVITYS 1 UPM OYJ AITTOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA LUONTOSELVITYS Ekotoni Ky 2 Kaikki valokuvat Jari Hietaranta ja Ari Parviainen Kansikuva: tyypillistä rantaa Kurkilahden pohjoisrannalla (kuva

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin

Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,

Lisätiedot

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus. luontoselvitys. Laajennus II. UPM:n alueet

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus. luontoselvitys. Laajennus II. UPM:n alueet 1 liite 1 Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus luontoselvitys Laajennus II UPM:n alueet Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Luontotiedot kuvioittain

Luontotiedot kuvioittain Luontotiedot kuvioittain Kuvio Pinta-ala, ha Monimuotoisuustieto/ erityispiirre Tarkenne Lisätiedot 885 1,4 Kalliojyrkänne 913 0,2 Tuore lehto Mahdollinen metsälain tärkeä elinympäristö 886 1,3 Kalliojyrkänne

Lisätiedot

Kuhmon Viiksimon ranta-asemakaava luontoselvitys

Kuhmon Viiksimon ranta-asemakaava luontoselvitys 1 Kuhmon Viiksimon ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 2 Sisällysluettelo 1.Tausta ja tavoitteet 2. Luontoselvitys Särkikankaan osa-alue Levälahdenkankaan länsiosan osa-alue Viiksimojärven länsipään

Lisätiedot

Liite 4. Luonnonsuojelu

Liite 4. Luonnonsuojelu Liite 4. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelualueet (SL) Kohteen nimi Kohdeluokka Arvo Inventointi 1 Koukkurahka Puuttomat suot Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, alue kuuluu Natura Kangasalan kunta 2000

Lisätiedot

Ristijärven kunta. KUOREJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Luontoselvitys

Ristijärven kunta. KUOREJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Luontoselvitys Ristijärven kunta KUOREJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Luontoselvitys SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 MAAPERÄ JA GEOMORFOLOGIA 3.2 VESISTÖT JA VESIALUEET 3.3

Lisätiedot

ROUKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS HYRYNSALMEN KUNTA EKOTONI KY KIMMOKAAVA

ROUKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS HYRYNSALMEN KUNTA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 1 140417 ROUKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS HYRYNSALMEN KUNTA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 Sisällysluettelo LUONTOSELVITYKSEN TAUSTA GEOLOGIA JA GEOMORFOLOGIA KASVILLISUUS JA LINNUSTO MAISEMA SUOJELUALUEET,

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

UPM OYJ. Kuhmon Niskanselän ranta-asemakaava. Lentiiran Niskanselän etelä- ja pohjoisranta ja Huosiusniemen- Riihilahden alueet sekä Tuulilampi

UPM OYJ. Kuhmon Niskanselän ranta-asemakaava. Lentiiran Niskanselän etelä- ja pohjoisranta ja Huosiusniemen- Riihilahden alueet sekä Tuulilampi UPM OYJ Kuhmon Niskanselän ranta-asemakaava Lentiiran Niskanselän etelä- ja pohjoisranta ja Huosiusniemen- Riihilahden alueet sekä Tuulilampi Luontoselvitys EOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA

Lisätiedot

Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys

Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys 82131072 15.12.2010 NCC Roads Oy Luonto- ja maisemaselvitys Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen luonto- ja maisemaselvitys NCC Roads Oy Luonto- ja maisemaselvitys Pornaisten Hirvikallion maa-ainestenottoalueen

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

EMÄJOEN RANTA-ASEMAKAAVA Ristijärven kunta LUONTOSELVITYS UPM OYJ METSÄHALLITUS YKSITYISET MAANOMISTAJAT

EMÄJOEN RANTA-ASEMAKAAVA Ristijärven kunta LUONTOSELVITYS UPM OYJ METSÄHALLITUS YKSITYISET MAANOMISTAJAT 1 EMÄJOEN RANTA-ASEMAKAAVA Ristijärven kunta LUONTOSELVITYS UPM OYJ METSÄHALLITUS YKSITYISET MAANOMISTAJAT luonnos 09.09.2017 päivitys18.09.2017 päivitys 22.09.2017 täydennys 02.10.2017 täydennys 15.10.2017

Lisätiedot

Ekotoni Ky KimmoKaava. Kuusamon Joukamojärven Räisäsensaaren ranta-asemakaava Luontoselvitys

Ekotoni Ky KimmoKaava. Kuusamon Joukamojärven Räisäsensaaren ranta-asemakaava Luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava Kuusamon Joukamojärven Räisäsensaaren ranta-asemakaava Luontoselvitys Kaikki valokuvat Kimmo Mustonen Kansikuva: Kallioniemen etelärannan pieni lahdelma Yhteystiedot: Jari Hietaranta,

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA

METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot