KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi"

Transkriptio

1 liite: laajennusalue KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi JOKOSLAHDEN RANTA_ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Rantalahden alue Nuorta männikköä suunnittelualueen länsirajalla. KIMMOKAAVA EKOTONI KY

2 JOKOSLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Oivanginjärven Jokoslahden ranta-asemakaavan luontoselvityksen tarkoituksena on selvittää luonnonympäristön perustekijät sekä määritellä luonnonarvoiltaan edustavimmat, suojelua tarvitsevat alueet sekä muut kaavoituksessa huomioitavat kohteet sekä esittää suosituksia maankäyttöön. Lähtökohtana on, että kaavassa voidaan huomioida luonnonsuojelun kannalta arvokkaat luontotyypit ja elinympäristöt sekä edistää kasvillisuudeltaan merkittävien alueiden sekä eläimistölle ja kasvistolle tärkeiden alueiden ominaispiirteiden säilymistä kaava-alueella. Laajennusalue sijoittuu Rytilammen kaakkoispuolelle Palonkankaan eteläpuoliselle ranta-alueelle. Laajennusalueeseen ei kohdistu aluevarauksia maakuntakaavassa eikä maakuntakaavoituksen kannalta alueella ole erityisiä vaatimuksia. Rantalahden alueella on entuudestaan loma-asututusta. ja sen lähiympäristöön on syntynyt loma- asutusta. Jokoslahden aluetta on inventoitu aikaisemmin vuosina 2011 ja Kasvillisuus ja geomorfologia Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalue inventoitiin kesäkuussa 2014 yhden maastopäivän aikana. Suunnittelualueella on entuudestaan runsaasti olemassa olevaa loma-asutusta. Laajennusalueella on myös muutamia pysyviä asuntoja, erityisesti suunnittelualueen itäosassa lähellä maantietä. Yleispiirteenä voidaan todeta, että suunnittelualueen metsäkasvillisuus on kauttaaltaan tasaikäistä, iältään noin vuotiasta kuivahkoa, osin tuoreehkoa mäntymetsää. Puusto on talousmetsää, jossa käytännössä on vain yksi latvuskerros, alispuusto uupuu lähes kokonaan (ks esim. kansikuva ja kuva 1a alla). Lehtipuuston määrä on vähäinen, rungoltaan noin käsivarren vahvuista. Harva lehtipuusto on poikkeuksesta koivua. Pajuja ja harmaaleppää esiintyy vähäisessä määrin koivun ohella aivan rantavyöhykkeessä ja soistumien reunoilla. Laajoilla alueilla sitä ei ole lainkaan ja jos sitä esiintyy, se on nuorta; rungon paksuuden ollessa noin käsivarren mittainen. Lisäksi yleistä on myös, että maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny lainkaan. Kuvat 1ab. Vasemmassa kuvassa kahden niemen välissä olevaa lahtea, jossa osin luhtarantaa (kuva oikealla). Kun lähdetään liikkeelle suunnittelualueen länsiosasta, on metsäkasvillisuus edellä kuvatun kaltaista rakennettujen loma-asuntojen läheisyydessä tonteilla ja niiden reunavyöhykkeillä kasvaa muutamia koivua. Suunnittelualueen länsirajalla sijaitsevan nimen länsipuolen lahden pohjukka on soistunut ja on lähinnä mäntyrämettä. Rämeen ulkoreunaa reunustaa luhtainen vyöhyke. Se on lähinnä saraluhtaa. Mainittu niemi on tyypillistä mäntykangasta. Rämeen maan puoleinen reuna

3 nousee verraten jyrkästi ja se lienee muinaisen deltatason proximaalirinnettä. Deltan ylätaso mpy lienee vanhan jääjärven yläpinta, josta Oivangin pinta on vuosituhansien kuluessa laskenut nykytasolleen +260 mpy. Relatiivisilta korkeuseroiltaan suunnittelualuetta (ranta-alueen läheisyydessä) voidaan kutsua kankaremaaksi. Jos tarkastellaan relatiivisia korkeuseroja hieman laajemmin ottamalla huomioon korkeudet alueelle johtavan tien ympäristössä, voidaan korkeuserojen kohdalla puhua jo loivasta mäkimaasta (ks. myös kuva 2). Kun siirrytään mainitusta niemialueesta itään, säilyy rantavyöhykkeen ja sen lähialueen kasvillisuus hyvin samantyyppisenä; puuston ehdoton valtalaji on mänty, joka on tasaikäistä. Maapuita tai pystykeloja ei esiinny. Käytännössä ainoat lehtipuut esiintyvät rakennetuilla tonteilla ja edellä mainitun jyrkän rantatörmän alapuolella. Mainitun niemen itäpuolen pohjukassa on havaittavissa myös lievää luhtaisuutta (ks kuvat 1ab yllä). Itään päin edelleen siirryttäessä on seuraavan niemen kärkialue rakennettu ja relatiiviset korkeuserot säilyvät noin 10 m:ssä. Tämänkin niemialueen itäpohjukassa on ns. isovarpuräme (ks. kuva 3 alla), jossa ainoa puu muodostuu männystä ja koivua kasvaa harvakseltaan rämeen reunalla. Kenttäkerroksen lajisto on tyypillistä: lakka, juolukka, mustikka, puolukka, suopursu, raate jne. Lahti muodostaa maisemakuvaltaan kauniin luonnonmaisemakokonaisuuden, vaikka suoalueen itäpuolella on olemassa oleva loma-asunto. Kuva 2. Tyypillistä loivasti kumpuilevaa kame maastoa, jossa muodot ovat loivia ja maaperä glasfluviaalista hiekkaa. Puusto on tyystin tasaikäistä mäntyä. Kun edelleen siirrytään kohti itää, puusto säilyy rakennettujen alueiden (330:1, 330:13, 168:3 330:5) ulkopuolella mäntyvaltaisena tasaikäisenä kankaana (ks. kuva 4 alla). Puusto on alueen itäosassa jopa hieman nuorempaa kuin suunnittelualueen länsiosassa. Relatiivisilta korkeuseroiltaan suunnittelualueen itäosa on myös kankaremaata tai loivaa mäkimaata. Erityisiä geomorfologisia muodostumia ei suunnittelualueella esiinny, jos jätetään huomioitta, että koko Palokankaan alue muodostaa synnyltään ja kehitykseltään kompleksisen harju-delta-kame kokonaisuuden (ks. kuva 2 yllä). Ranta-alueen läheisyydessä voidaan havaita vanha deltataso mutta harjanne-kuoppa (kamemaasto) sijoittuu etäämmälle rannasta. Rannat ovat kauttaaltaan hiekkaisia tai pientä soraa. Vain paikoin ohut eloperäinen aines peittää hiekkaa.

4 Kuva 3. Suunnittelualueen keskellä sijaitsevan niemen itäpuolen pohjukassa on soistunut rantatasanne. Puusto on lähes kokonaisuudessaan mäntyä. Kuva 4. Kuva laajennusalueen itärajan läheisyydestä. Puusto on tälläkin alueella tavanomaista mustikka-variksenmarjatyypin kangasta. Luontoselvityksessä ei tullut esiin sellaisia ympäristöön liittyviä arvoja, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista tai muuten erityisen huomionarvoista luontokohdetta tai aluetta. Pääosa suunnittelualueesta voidaan luonnehtia kasvillisuudeltaan ja luonnonympäristöltään tavanomaiseksi mäntykankaaksi. Ihmistoiminnan vaikutus ilmenee kaava-alueella lähes kauttaaltaan. Uusien rakennuspaikkojen sijoittelussa tai lisärakennettaessa nykyisille tonteille tulisi pyrkiä huomioimaan kolme aluetta: 1) Läntisimmän niemen molemmat tyvialueet; rantaräme ja sitä reunustava kapea luhta 2) keskimmäisen niemen itäpuolen lahdelma kauniin maisemakuvansa puolesta

5 Muilta osilta lisä- tai täydennysrakentamiseen rajoittamiseen ei alueen luonto- ja maisema-arvojen puolesta ole tarvetta. Ihmistoiminnan nykyinen vaikutus maaperässä ja kasvillisuudessa ilmenee voimakkaan pohjakerroksen kulumisena (tieurat, polut, tontit jne.). Mahdollinen lisärakentaminen ei aiheuta merkittävää lisähaittaa nykytilanteeseen verrattuna. Sauvossa 7. lokakuuta 2014 Jari Hietaranta

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KimmoKaava Ekotoni Ky 1. Tausta ja lähtökohdat Huvilakorttelin alueelle on SKOY:n toimesta laadittu ranta-asemakaava

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa

TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN. Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa TÄYDENNYSLIITE INARIJÄRVEN YLEISKAAVAN NATURA-ARVIOINTIIN Aija Degerman, Sweco Ympäristö Oy, Oulussa 19.9.2014 Metsähallituksen uudet esitykset kalastustukikohdiksi Metsähallitus on esittänyt Inarin kunnan

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys

Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys Raportti 67030416 8.7.2003 Kuva: Pasi Halme Lehtimäen kunta Valkealammen luontoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 SUUNNITTELUALUE 2 3 MENETELMÄT JA AINEISTO 2 3.1 Suunnittelutyön vaiheet 2 3.2 Suunnitteluaineisto

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala Tuuliwatti Oy Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas Luontoselvitys 09.08.2010 FM biologi Minna Tuomala Putaankankaan tuulivoimalat 1 3 2 Putaankankaan tuulivoimalat Tuulivoimala 1 Avohakkuuala, jonka

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys

Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys 1 SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 2 SUOMUSJÄRVEN KUNTA 10.4 2008 KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 1. TAUSTA JA TAVOITTEET Leirintäalue on puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan

Lisätiedot

YLIVIESKAN PAJUKOSKEN TUULIVOIMAPUISTO. Luontoselvityksen täydennys muuttuneille voimalapaikoille ja maakaapelireitille LIITE 3 TM VOIMA OY

YLIVIESKAN PAJUKOSKEN TUULIVOIMAPUISTO. Luontoselvityksen täydennys muuttuneille voimalapaikoille ja maakaapelireitille LIITE 3 TM VOIMA OY S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A TM VOIMA OY YLIVIESKAN PAJUKOSKEN TUULIVOIMAPUISTO Luontoselvityksen täydennys muuttuneille voimalapaikoille ja maakaapelireitille LIITE 3 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ

TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ TAIPALSAAREN PÖNNIÄLÄ POHJAHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT.. 2 YLEISKUVAUS... 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien eteläpuoli... 3

Lisätiedot

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS Ranta-aluetta suunnittelualueen eteläosasta KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3.

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Ekotoni Ky KimmoKaava 10.10.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

SALLA HALTIAJÄRVI-SAUKKOJÄRVI RANTA - ASEMAKAAVA

SALLA HALTIAJÄRVI-SAUKKOJÄRVI RANTA - ASEMAKAAVA SALLA HALTIAJÄRVI-SAUKKOJÄRVI RANTA - ASEMAKAAVA RANTA-ASEMAKAAVA JULKISEN NÄHTÄVILLÄ OLON VAIHEESSA (MRA 27 ) SALLAN KUNTA SALLAN YHTEISMETSÄ SEITAP OY 2006-2008 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT SALLA HALTIAJÄRVI-SAUKKOJÄRVI

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS KIMMOKAAVA EKOTONI KY 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta 4.2.2018 täydennetty 24.5.2018 OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Saimaa Spirit Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvat... 5 Kansikuva:

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS 1 Raportti 16.12.2010, 15.9.2015 KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki 101217 YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys Kuhmon kaupunki 121013 Sääskenniemen ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS SULKAVAN HÄMEENNIEMEN RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS www.js-enviro.fi Juha Saajoranta 2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUONTOSELVITYKSEN TOTEUTUS 2. RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN LUONNON

Lisätiedot

LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys

LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 1. TAUSTA Jokoslahden ranta-asemakaavan muutoksen ohella, kaava-aluetta laajennettiin

Lisätiedot

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys 201213 PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

3.2.1. Ruunanpäänniemen pohjoisosa

3.2.1. Ruunanpäänniemen pohjoisosa 3.2.1. Ruunanpäänniemen pohjoisosa Osa-alue on kalliojyrkänteiden ja niiden välisten murroslaaksojen kirjomaa (Kuva 11.). Kallioalueiden päällä on vain ohut humuskerros, jossa kasvaa nuorta tai keski-ikäistä

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...

Lisätiedot

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Turpeisen nimisen järven pohjois- ja etelärannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Kasvillisuusselvitys Päivämäärä 12.9.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS TAALERITEHTAAN

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus

Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus Kangasniemen Lapaskankaan teollisuusalueen laajennus Case: Puuterminaali-alueen lisäosa Maastotarkastelu 18.4. ja 14.5.2018 Henna Arkko, ins.amk YKS 599 Kuva: Tarkastelualue on pääosin mäntyvaltaista,

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Murhijoen pohjoisrannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI

Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI 892-401-5-100 Uurainen 2017 Mia Rahinantti Sisällys... 0 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 2.1. M-alue... 2 2.2. MY-alue... 3 3. Vaikutusarviointi... 3 4.

Lisätiedot

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Luonnonympäristön yleispiirteet ja arvokkaat luontokohteet 1 2.1

Lisätiedot

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 LUONNOS Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 Espoo 2008 Ylä Levin asemakaava alueen luontotyyppikartoitus 2008 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset

Lisätiedot

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS 21.3.2011. Tark. 8.1.2013 Outi Tuomivaara, maisemasuunnittelija Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Linnakankaan alueelle laaditaan asemakaavaa ja sen

Lisätiedot

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS

UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS UPM OYJ TAMMELAN PÄÄJÄRVI LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS 29.4 2012 Eräitä tarkistuksia Maastotarkistukset Syksyllä 2011 (19.9) ja keväällä 2012 suoritettiin

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby

Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby 10.12.2014 SELVITYS LUONTO-OLOISTA JA RAKENNETUSTA YMPÄRISTÖSTÄ Kuva 1. Luontokuviot 10.10.2014 Oy Wixplan Ab 1 Alueen eri luontotyypit Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 Kaavaselostus Hyväksytty..2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24146 Kaavaselostus

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011 1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

TAIPALSAARI. ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari TAIPALSAARI ILKONSAARTEN (Itäinen) JA MYHKIÖN RANTAYLEISKAAVA YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 YLEISKUVAUS 4 TULOKSET... 4 1. Myhkiö. 4 2. Ilkonsaaret (itäinen)..

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS

KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Liite 5 KOLMENKULMAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Kolmenkulman alueen ympäristö on melko tasaista moreenimaastoa. Kaavoitettava alue on metsäistä ja alue on ollut talousmetsäkäytössä lähes kokonaisuudessaan.

Lisätiedot

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA SALLAN KUNTA Palojärvi Vaarantakasen ranta-asemakaava luontoselvitys 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien

Lisätiedot

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus. luontoselvitys. Laajennus II. UPM:n alueet

Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus. luontoselvitys. Laajennus II. UPM:n alueet 1 liite 1 Kellojärven-Korpijärven ranta-asemakaavan laajennus luontoselvitys Laajennus II UPM:n alueet Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,

Lisätiedot

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1 2 UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1. Tausta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Korhoismajan kylän tilaa Kalliola 214-407-3-48 koskeva ranta-asemakaava. PIKKU-MATEEN RANTA-ASEMAKAAVA 3 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 31.3.2015 2 1 PERUS-

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari LEMI KUHASENSAARI Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien itäpuoli.. 4 2. Paikallistien länsipuoli.. 6 YHTEENVETO.

Lisätiedot

Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015

Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015 Kuohun alueen luontoselvityksen täydennys 2015 Timo Pylvänäinen 20.8.2015 Kaupunkirakennepalvelut Jyväskylän kaupunki Vispiläjokea osa-alue kahden lounaiskulmassa Johdanto Kuohun alueelle ollaan tekemässä

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos Luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013 Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Asiakas Winda Invest Oy Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori Yhteyshenkilö Kalle Sivill Puh.

Lisätiedot