ENNUSTEEN ARVIOINTIA
|
|
- Marja-Leena Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ENNUSTEEN ARVIOINTIA Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis- ja elokuussa. Lisäksi niiden välillä tehdään tarvittaessa ennusteen tarkisteita, ja laitoksen tutkijat kommentoivat kuukausittain kotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. TALOUSKEHITYS TUOREIDEN TILASTOLUKUJEN VALOSSA Kasvu kiihtynyt loppuvuodesta Kansantalouden tilinpidon tämän vuoden 3. neljänneksen luvut osoittavat, että kokonaistalouden kasvuvauhti on kiihtynyt vuoden loppua kohti. Talouden kasvuvauhti on ollut jonkin verran nopeampaa kuin Palkansaajien tutkimuslaitos viime lokakuun alussa ennusti. Bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 5,5 prosenttia ja siten 0,5 prosenttiyksikköä aikaisemmin ennustettua enemmän. Tähän ennusteen korjaukseen vaikuttaa myös se, että Tilastokeskus on tarkistanut ylöspäin aiemmin ilmoittamiaan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon lukuja. Kolmannella neljänneksellä ulkomaankauppa, erityisesti vienti, on kasvanut nopeasti. Tänä vuonna tavaroiden ja palvelusten viennin määrän ennustetaan kasvavan selvästi yli 10 prosenttia viime vuodesta Myös tuonti kasvaa jonkin verran aikaisemmin ennustettua enemmän. Talouden kasvun kaksijakoisuus ja vientipainotteisuus on jopa vahvistunut tämän vuoden jälkipuoliskolla. Yksityiset investoinnit ovat edelleen 10 prosentin kasvuvauhdissa, mutta yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvu jäävät ennustettua pienemmiksi. Työllisyys paranee edelleen Tuotannon ripeä kasvu on vauhdittanut työllisyyden paranemista ja työttömyyden laskua vuoden loppua kohden. Sekä Tilastokeskuksen että työministeriön mittarein työttömyyden lasku on viime kuukausina ollut noin kaksinkertainen alkuvuoteen verrattuna. Vaikka tuotanto on kasvanut hieman ennustettua nopeammin, sen erittäin vahva painottuminen pääomavaltaisille teollisuusaloille on vaimentanut työpanoksen kasvua.
2 Jalostuselinkeinoissa teollisuudessa ja rakentamisessa tuotannon noin 8 prosentin kasvuun on liittynyt työpaikkojen määrän lisäys vajaalla 3 prosentilla. Koko taloudessa työllisten määrä kasvoi tammi-marraskuussa henkilöllä eli hieman alle kaksi prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Palkansaajien määrä kasvoi kuten oli odotettuakin vähän tätä nopeammin. Palkansaajien tutkimuslaitos arvioi syksyllä, että työttömyys vähenee vuonna henkilöllä. Työttömyyden lasku näyttää jäävän hieman tätä pienemmäksi noin henkilöön. Työttömiä olisi tuolloin keskimäärin noin ja työttömyysaste olisi 14,5 prosenttia. Ensi vuoden ennuste 12,5 prosentin keskimääräisestä työttömyysasteesta vaikuttaa edelleen realistiselta. Inflaatio pysyy kurissa Palkansaajien tutkimuslaitoksen viime syksyn ennuste vaikuttaa uusien tietojen valossa melko hyvin osuvalta myös ulkomaankaupan, hinta- ja korkokehityksen sekä julkisen talouden osalta. Tämän vuoden keskimääräinen inflaatio tulee olemaan 1,2 prosenttia ja vastaavasti ansiotason nousu runsaat 2 prosenttia. Solmittu maltillinen tuloratkaisu varmistaa sen, että hintojen nousu pysyy edellytetyissä rajoissa. Ennusteemme lyhyiden korkojen (3kk Helibor) pysymisestä tänä vuonna keskimäärin 3,2 prosentissa ja ensi vuonna 3,7 prosentissa vaikuttaa edelleen järkevältä. Tämän vuoden kauppataseen ylijäämä, joka on kasvamassa runsaaksi 51 miljardiksi markaksi, on yllättänyt suuruudellaan kaikki ennustajat. Aikaisemmin syksyllä Palkansaajien tutkimuslaitos ennusti kauppataseen ylijäämän kasvavan 48 miljardiksi markaksi. Vaihtotaseen ylijäämä sen sijaan muodostunee vain runsaan miljardin markkaa syksyllä ennustamaamme 28 miljardia markkaa suuremmaksi. Myöskään julkista taloutta koskevia ennusteitamme ei ole syytä korjata paljoakaan. Kuntatalous on muodostumassa ennustettua jonkin verran alijäämäisemmäksi. Vastaavasti valtion talouden alijäämät supistuvat jonkin verran ennustettua enemmän. Valtion talouden rahoitusalijäämäksi ennustimme lokakuussa 29 miljardia markkaa. Ensi vuoden kasvua koskeneet riskit kasvaneet
3 Tämän vuoden jälkipuoliskon nopea kasvu ja Tilastokeskuksen tekemä korjaus toisen vuosineljänneksen lukuihin nostaa kasvuperinnön muodossa ensi vuoden lukua kokonaistuotannon kasvusta 0,5 prosenttiyksikköä. Syksyllä ennustimme, että bruttokansantuote kasvaa ensi vuonna 4 prosenttia. Aasian talouskriisi varjostaa kuitenkin ensi vuoden kasvunäkymiä. Arviot tämän kriisin vaikutuksista Euroopan ensi vuoden kasvuun vaihtelevat 0,8 prosenttiyksiköstä 0,1 prosenttiyksikköön. Kaakkois- Aasian ja Japanin vaikeudet hillitsevät Suomenkin tuotantoa suoraan vientikysynnän sekä toisaalta investointinäkymien heikkenemisen vuoksi. Tämän vastapainoksi kuitenkin sekä USA:n että Euroopan rahapolitiikka on muodostumassa odotettua kevyemmäksi. Niin ikään kasvunäkymät ovat vain parantuneet Euroopassa. Venäjänkin talous osoittaa lopulta selviä tervehtymisen merkkejä. Jos Aasian kriisi ei enää levittäydy ja syvene nykyisestä, on Suomessa hyvät mahdollisuudet päästä ensi vuonna kokonaistuotannon 4,5 prosentin kasvuun. Kriisin kärjistyminen sen sijaan voi haavoittaa meidän suhdanteille hyvin alttiita vientielinkeinoja. KYSYNNÄN JA TARJONNAN TASE : PT:n ennuste ja I-III neljänneksen toteutunut kehitys :I- III* 1997e 1998e mrd.mk määrän prosenttimuutos Bruttokansantuote Tuonti Kokonaistarjonta ½ 4 ½ Vienti ½ 8 ½ Kulutus ½ 3 -yksityinen kulutus ½ 3 ½ -julkinen kulutus investoinnit yksityiset investoinnit
4 - julkiset investoinnit Varastojen muutos ** 0 Kokonaiskysyntä ½ 4 ½ * kolmen ensimmäisen neljänneksen määrän muutos edellisen vuoden vastaavaan jaksoon nähden ** vaikutus kokonaiskysynnän kasvuun prosenttiyksiköissä MUITA KESKEISIÄ TALOUSKEHITYKSEN OSOITTIMIA (toteutunut kehitys ja PT:n ennuste ) Ansiotasoindeksin muutos (%) Palkkasumman muutos (%) Tammi-syyskuu e 1998e Tammi-marraskuu e 1998e Työttömyysaste (%) Työttömät (1 000) Työlliset (1 000) Työvoima (1 000) Kauppatase (mrd. mk) Vaihtotase (mrd. mk) Kuluttajahintojen muutos (%) Tammi-joulukuu e 1998e Korot - 3kk helibor (%)
5 - pitkät (%)
TALOUSENNUSTE 12.10.1998
TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 8.10.1997 Ennusteluvut vuosille 1997-1998 Lisätietoja: Vanhempi tutkija Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ
TALOUSENNUSTE 7.1.1999
TALOUSENNUSTE 7.1.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite
Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008
SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista
3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,
Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8
Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa
Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 25.6.1998 Lisätietoja: Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 12.1.2001 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Pekka Sauramo puh. (09) 2535 7357 e-mail: Pekka.Sauramo@labour.fi Tiedottaja Seija Parviainen puh. (09) 2535 7349 e-mail: Seija.Parviainen@labour.fi
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT
Suomen talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 5.5.1998 Oheisena esitetään pääkohtia Palkansaajien tutkimuslaitoksen vuodet 1998 1999 kattavasta suhdannearviosta, joka on julkaistu Talous & Yhteiskunta - lehden numerossa 2/1998. Ennusteluvut
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Suomen talous korkeasuhdanteessa
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 17.10.2000 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Pekka Sauramo puh. (09) 2535 7357 e-mail: Pekka.Sauramo@labour.fi Tiedottaja Seija Parviainen puh. (09) 2535 7349 e-mail: Seija.Parviainen@labour.fi
SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
Kansantalouden kuvioharjoitus
Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain
SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009 Ennusteen taulukkoliite 20.3.2007 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2007 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Vaihtoehtoislaskelma: Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu olisikin nopeampaa? 3 VAIHTOEHTOISLASKELMA Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu
SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja
T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.9.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Miia Korhonen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7
SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008 Ennusteen taulukkoliite 26.9.2006 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2006 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko
Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne
Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu 23.12.2015 Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Kuluvana syksynä rahoitusmarkkinat ovat seuranneet huolestuneina
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016
Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................
Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010
Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta
Kansantalous ja rahoitusmarkkinat. Danske Bank. Lauri Uotila. 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous. Neuvonantaja
Kansantalous ja rahoitusmarkkinat 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous Lauri Uotila Neuvonantaja Danske Bank 1 2 Bkt 201,3 +Tuonti 78,8 =Kokonaistarjonta 280,1 Vienti 76,9 Kulutus 161,3
SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi
Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN
5 214 Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN Suomen kokonaistuotannon kehitys jatkuu vuosina 214 216 vaatimattomana. Bruttokansantuote supistuu,2 % vuonna 214, ja vaikka tuotanto alkaa
Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019
EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit