Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä."

Transkriptio

1 Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joista vanhemmat voivat valita lapselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Lasten ja vanhempien tarpeet ohjaavat varhaiskasvatus- ja palveluverkoston kehittämistä. Päivähoitolain mukaan vanhemmat voivat valita alle kouluikäiselle lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan, järjestää lapsen hoidon yksityisen hoidon tuella tai hoitaa lasta kotihoidontuella, jos perheessä on alle 3-vuotias lapsi. Oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna lapsella on oikeus sekä päivähoitoon että maksuttomaan esiopetukseen. Kunnan järjestämiä päivähoitopalveluja ovat kunnan omana toimintana toteutettu päiväkoti-, ryhmäperhepäivähoito ja hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito sekä ostopalveluna hankittu päivähoito. Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä. Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat asukaspuistot, avoimet päiväkodit ja kerhot. Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä). Päivähoitoa varaudutaan järjestämään yhteensä lapselle eli 70 prosentille päivähoitoikäisistä lapsista. Päivähoidossa olevien lasten määrän ennustaminen on hankalaa kysynnän vaihteluista johtuen. Päivähoitopaikkojen kysyntään vaikuttaa väestön kasvun lisäksi kysynnän vaihtelut kuukausittain ja erityisesti alle 3 -vuotiaiden lasten määrä päivähoidossa. Päivähoitopaikoista tuotetaan kunnan omana toimintana noin 70 prosenttia ja yksityisenä toimintana noin 30 prosenttia. Päivähoidon alueelliseen kysyntään vastataan päiväkoti- ja perhepäivähoidolla, ostopalveluilla sekä yksityisen hoidon tuella. Pääkaupunkiseudun yhteistyö varhaiskasvatuksen järjestämisessä Pääkaupunkiseudun päivähoidon yhteiskäyttöalueilla kunnallista päivähoitoa toteutetaan kuntarajat ylittäen. Tavoitteena on toteuttaa Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kesken kuntarajat ylittävä päivähoito vuoden 2012 aikana. Tämä edellyttää, että pääkaupunkiseudun kuntien tietohallintoyksiköt saavat yhteiskäytön mahdollistavan tietojärjestelmän toimimaan. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen strategiakartta Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tavoitteet toteuttavat Espoo-strategiaa. Tulosyksikön strategiakartta on laadittu sivistystoimen strategiakartan pohjalta. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen strategiakartta 2012 on käyttösuunnitelman liitteenä.

2 Kunnalliset päiväkodit ja perhepäivähoito Varhaiskasvatusta kehitetään suunnitelmallisesti entistä paremmin lapsen yksilöllisiä tarpeita ja kasvuedellytyksiä vastaavaksi laatimalla jokaiselle lapselle yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen varhaiskasvatussuunnitelma. Lasten osallisuutta toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin vahvistetaan. Lisäksi edistetään vanhempien osallistumista ja vertaisryhmätoimintaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Varhaiskasvatusyksiköiden itsearviointi- ja kehittämiskäytäntöjä vahvistetaan edelleen. Kunnallisen päivähoidon laadun auditointia jatketaan yksiköiden tekemien itsearviointien ja johdon suorittamien katselmusten avulla. Itsearvioinneissa ja johdon katselmuksissa painotetaan lapsen osallisuuden toteutumista varhaiskasvatuksessa. Lapsen osallisuuden arviointi - ja kehittämismalli on käytössä kaikissa yksiköissä. Omahoitajakäytännön toteuttamista alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla jatketaan ja käytäntöä kehitetään edelleen. Isompien lasten toiminnassa korostetaan pienryhmätoimintaa, johon liittyvää osaamista vahvistetaan. Varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitopaikkatakuu, jonka tarkoituksena on kannustaa perheitä hoitamaan lapsia kotona, silloin, kun vanhemmat ovat kotona. Lakelan päiväkoti toimii varhaiskasvatuksen henkilökunnalle autististen lasten, Kilon päiväkoti liikuntavammaisten lasten ja Vanttilan päiväkoti lasten liikunnan oppimiskeskuksena. Kunnalliseen päiväkotitoimintaan on käyttösuunnitelmassa varattu yhteensä 103,9 milj. euroa ja perhepäivähoitotoimintaan on käyttösuunnitelmassa varattu yhteensä 14,6 milj. euroa. Avoin varhaiskasvatus Avoimen varhaiskasvatuksen, asukaspuistojen, avoimien päiväkotien ja kerhojen palveluja tarjotaan kaikilla palvelualueilla. Asukaspuistoissa pienille koululaisille tarjotaan mahdollisuus maksulliseen välipalaan koulujen toiminta-aikana. Asukaspuistojen ja avointen päiväkotien toiminta jatkuu vuoden 2011 tasoisena. Käyttösuunnitelmassa kerhotoimintaa on varauduttu järjestämään kevätkaudella 17 kerhossa yhteensä 350 lapselle. Kerhotoiminnan laajuutta tarkistetaan kysynnän mukaan uudelleen palvelualueilla syksyn 2012 osalta. Avoimessa varhaiskasvatuksessa asukaspuistojen, avointen päiväkotien ja kerhojen toimintaan on varattu 3,1 milj. euroa. Kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatus Kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämistä ja toimintakäytäntöjä kehitetään edelleen yhteneväksi esiopetusta määrittävän perusopetuslain kanssa. Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on marraskuussa 2011 hyväksynyt Kasvun ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa - järjestämisen periaatteet. Ennaltaehkäisevä työ tehostuu kasvatuskumppanuudessa huoltajien kanssa, tuen tarpeen tunnistaminen ja tiedonsiirto varmistuvat yhteistyössä Perhe- ja sosiaalipalvelujen kanssa

3 ( neuvolat, lasten terapiapalvelut, lastensuojelu). Tasapuoliset palvelut toteutuvat ja osaaminen vahvistuu. Tukitoimien kohdentuminen tarkentuu ja kasvun ja oppimisen tuki toteutuu yleisenä, tehostettuna tai erityisenä tukena. Varhaiskasvatuksessa vahvistetaan yleistä tukea ja sitä toteutetaan pedagogisten tukitoimien muodossa. Rakenteellisia tukitoimia kohdennetaan lapsille, joille yleinen tuki ei ole riittävää. Tuki toteutuu kattavasti lähipalveluna tehostetun tuen ryhmissä. Lapsille, jotka tarvitsevat vahvaa tukea, tuki toteutuu erityisen tuen muodossa. Esiopetuksessa se edellyttää hallinnollista erityisen tuen päätöstä ja eritysopetusta. Suomenkielinen varhaiskasvatus jatkaa KELPO -kehittämishankkeen mukaista yhteistyötä Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön kanssa. Tavoitteena on opetussuunnitelman mukaisen toimintamallin luominen tukea tarvitsevien lasten kasvun ja oppimisen edistämisessä sekä tukipalvelujen järjestämiseksi alkaen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Vuoden aikana luodaan uusien perusopetuksen lainsäädännön mukaisten esiopetuksen tukimuotojen seurantajärjestelmä. Tulosyksikön yhteisistä menoista on kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten tukitoimiin varattu noin 5,5 milj. euroa. Monikielisten ja - kulttuuristen lasten varhaiskasvatus Monikielisten ja -kulttuuristen lasten varhaiskasvatusta kehitetään toteuttamalla suomi toisena kielenä opetusta, tukemalla lapsen oman äidinkielen kehitystä sekä lisäämällä henkilöstön monikulttuurisuuskasvatuksen osaamista. Jokaiselle suomea toisena kielenä puhuvalle lapselle tehdään kaksikielisyyden suunnitelma osana lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa. Kaksikielisyyden suunnitelma sisältää suunnitelman suomi toisena kielenä opetuksesta sekä suunnitelman lapsen oman äidinkielen tukemisesta. Suomi toisena kielenä opetusta toteutetaan kaikissa arjen toiminnoissa ryhmän kasvatusvastuullisen henkilökunnan toimesta. Suomi toisena kielenä lastentarhanopettajat konsultoivat henkilöstöä kielikasvatukseen liittyvissä asioissa. Pienten kielireppu - arviointimenetelmä on käytössä suomea toisena kielenä puhuvien lasten kielitaidon arvioimiseksi. Esiopetus Suomenkielisen esiopetuksen järjestämisvastuu ja koordinointi on Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköllä. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö vastaa valmistavasta esiopetuksesta ja tuottaa osan kouluilla toteutettavasta esiopetuksesta. Suomenkielinen varhaiskasvatus tekee kiinteä yhteistyötä suomenkielisen opetuksen kanssa sekä esioppilaiden oppilaaksiottoon että esiopetuksen sisällön kehittämiseen liittyen. Esiopetus järjestetään yhteensä noin 2850 lapselle, joista suomenkielinen varhaiskasvatus varautuu järjestämään esiopetuksen noin 2100 lapselle päiväkodeissa tai koulujen tiloissa. Esiopetukseen ilmoittautuminen toteutetaan sähköisesti. Lukuvuonna Juvanpuiston, Latokasken, Meritorin ja Veräjäpellon koulun esiopetus siirtyy Suomenkielisen opetuksen tulosyksiköstä Suomenkielisen varhaiskasvatuksen järjestettäväksi. Uusi esiopetusryhmä Karhusuon koululla toteutetaan suomenkielisen varhaiskasvatuksen toimintana.

4 Jokaiselle lapselle laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma. Esiopetuksessa olevien lasten kasvun ja oppimisen tuki toteutetaan uudistuneen perusopetuksen lainsäädännön ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti yleisen, tehostetun ja erityisen tuen muodoissa. Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelman lomakkeet päivitetään vastaamaan uudistuneita opetussuunnitelman perusteita. Esiopetuksesta suoritettava korvaus yksityisen hoidon tuen päiväkodeille on 460 euroa/kk/esiopetuslapsi lukuvuonna Ostopalveluna hankittu päivähoito Ostopalvelupäivähoidon resurssoinnin ja henkilöstön pätevyyden valvontaa lisätään. Vuoden 2011 aikana ostopalvelupäivähoidon valvontaan liittyvää auditointia laajennettiin koskemaan kilpailutettujen ostopalvelupäiväkotien lisäksi myös 17 nettobudjetoituja ostopalvelupäiväkoteja. Auditointia laajennetaan edelleen nettobudjetoidussa ostopalvelupäiväkodissa. Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi uudet varhaiskasvatuksen hankinnan periaatteet. Vuonna 2012 kilpailutetaan kymmenen (10) koulujen tiloissa toimivaa esiopetukseen liittyvän päivähoidon yksikköä. Lisäksi kilpailutetaan kaksi (2) ns. tyyppipäiväkotia. Päivähoitopalveluja hankitaan 18,4 milj. eurolla ostopalvelusopimuksin tai maksusitoumuksin. Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisät Yksityisen hoidon tukea maksetaan perheille, jotka valitsevat lapselleen yksityisen päivähoidon. Perheelle maksettava tuki maksetaan päivähoitopalvelujen tuottajalle, jolloin tuki ei ole perheelle veronalaista tuloa. Yksityisen hoidon tuki ja siihen liittyvä kuntalisä maksetaan pääasiassa Kelan kautta, mutta rahoittajana on kunta. Yksityisen hoidon tuki sisältää lakisääteisen yksityisen hoidon tuen hoitorahan ja tulosidonnaisen hoitolisän. Yksityisen hoidon tuen hoitoraha on 166,71 euroa / kk/lapsi. Lisäksi lakisääteiseen yksityisen hoidon tukeen kuuluu tulosidonnainen hoitolisä 0-140,19 euroa/kk/lapsi. Nämä maksetaan samansuuruisina koko- ja osapäivähoitoon. Esiopetusta täydentävässä päivähoidossa olevan lapsen kohdalla lakisääteinen hoitoraha on 61,34 euroa/kk/lapsi ja hoitolisä puolet lakisääteisestä päivähoidosta 0-70,10 euroa/kk. Espoossa maksetaan näiden lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen kuntalisät: Kokopäivähoito Alle 3 - v. lapsi 3-6 v lapsi Päiväkoti tai ryhmäperhepäiväkoti tai yrityksen tuottama päivähoitopalvelu lapsen kotona 503 /kk 400 /kk Hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito 296 /kk 172 /kk Työsopimussuhteinen hoitaja kotona 554 /kk 150 /kk Esiopetusta täydentävä päivähoito Lukuvuonna Esiopetusikäinen lapsi 90 /kk

5 Käyttösuunnitelmassa on yksityisen hoidon tuen maksamiseen varattu yhteensä 11,3 milj. euroa, josta lakisääteiseen yksityisen hoidon tukeen 3,5 milj. euroa ja kuntalisiin 7,7 milj. euroa. Lasten kotihoidon tuki ja kotihoidon tuen Espoo-lisä Lasten kotihoidon tukea maksetaan vanhempien valinnan mukaan alle 3-vuotiaiden lasten perheille. Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidontuki ja Espoo-lisä. Lasten kotihoidon tuki ja siihen liittyvät kuntalisät maksetaan pääasiassa Kelan kautta, mutta kaikista kustannuksista vastaa kunta. Ottovanhemmilla on oikeus saada kotihoidon tukea myös yli 3-vuotiaasta lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy, kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut kaksi vuotta. Vanhemmat voivat lyhentää työaikaa palkattomasti eli pitää ns. osittaista hoitovapaata lapsen toisen kouluvuoden päättymiseen saakka. Lakisääteiseen kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha. Hoitoraha on yhdestä alle 3 -vuotiaasta lapsesta 327,64 euroa kuukaudessa ja seuraavasta alle 3 -vuotiaasta lapsesta 98,04 euroa kuukaudessa sekä alle kouluikäisestä sisaruksesta kustakin 63,00 euroa. Lisäksi maksetaan tulosidonnaista hoitolisää 0-175, 24 euroa kuukaudessa perheen nuorimmasta alle 3 -vuotiaasta lapsesta. Kotihoidon tuen kuntalisänä maksetaan Espoo-lisää 218,64 euroa kuukaudessa silloin, kun perheen nuorin lapsi on vanhempain-rahakauden päättyessä alle 3-vuotias. Kotihoidon tuen Espoo-lisän maksamisen ehtona on, että kaikki perheen alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona. Esiopetukseen oikeutettu lapsi voi osallistua perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen. Jos kotihoidon tuella olevan lapsen sisaruksella todetaan erityisen tuen tarve ja siitä on asiantuntijalausunto, Espoo-lisää maksetaan vaikka erityistä tukea tarvitseva lapsi olisi päivähoidossa. Vuonna 2012 perheen nuorimmasta alle 3 -vuotiaasta lapsesta maksetaan perheelle kotihoidon tukea ja Espoo-lisää yhteensä vähintään 6 553,20 euroa ja enintään 8 656,08 euroa, kun perhe saa täyden hoitolisän. Espoossa on lisäksi käytössä kaksi harkinnanvaraista muuta kotihoidon tuen Espoo-lisää. Niin sanottu monikkoperheille suunnattu tuki, jos perheeseen on syntynyt tai otettu ottolapseksi samanaikaisesti useampi kuin yksi lapsi. Pidennetyn vanhempainraha-kauden ajalta maksetaan kunnallisena lasten kotihoidon tukena 218 euroa/kk/lapsi. Ottovanhemmille maksetaan kotihoidon tuen Espoo-lisää 218 euroa kuukaudessa yli 3-vuotiaasta lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut 2 vuotta. Lasten kotihoidontuen määräraha sisältää lakisääteisen kotihoidon tuen ja kotihoidon tuen Espoo lisän. Käyttösuunnitelmassa on lakisääteiseen kotihoidon tukeen varattu 17,8 milj. euroa. Kotihoidon tuen Espoo-lisään on varattu 7,1 milj. euroa. Starttiraha- ja muu harkinnanvarainen avustus Päivähoitoa kehitetään yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa siten, että osa uusista hoitopaikoista on yksityisiä. Yksityisen päivähoitopaikkojen perustamista tuetaan maksamalla starttirahaa, joka on enintään euroa uutta päivähoitopaikkaa kohden. Starttiraha-avustusta myönnetään tilojen hankkimisesta ja muutostöistä aiheutuvien kustannusten ja irtaimistokustannusten lisäksi myös toiminnan käynnistämiseen tarvittavien toimintavälineistön ja - materiaalin hankintakustannuksiin. Käyttösuunnitelmassa on starttirahan maksamiseen varattu euroa.

6 Harkinnanvaraisiin avustuksiin on käyttösuunnitelmassa varattu yhteensä euroa. Harkinnanvarainen avustus kohdennetaan vuonna 2012 yksityiseen avoimen varhaiskasvatuksen alle kouluikäisten lasten kerhotoiminnan tukemiseen. Henkilöstö ja osaamisen kehittäminen Varhaiskasvatuksen perustana on henkilöstön laaja-alainen osaaminen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Kunnallisissa päiväkodeissa lisätään lastentarhanopettajien osuutta yli 3 -vuotiaiden lasten kasvatushenkilöstön koulutustasoa nostamalla. Toiminta on siten laadukkaampaa ja tehokkaampaa. Paremmin koulutettu henkilökunta pystyy herkemmin havaitsemaan ja vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin. Henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä huolehditaan muun muassa järjestämällä lakisääteistä täydennyskoulutusta. Jokaiseen päivähoitoyksikköön laaditaan henkilöstön osaamisen kehittämissuunnitelma sekä päivähoidon työhyvinvointisuunnitelma. Kelpoisuuden omaavan hoito- ja kasvatushenkilökunnan saatavuutta varmistetaan toteuttamalla päivähoidon oppisopimus- ja urakehityssuunnitelmaa. Varhaiskasvatuksen johtamisessa sovelletaan kehitteillä olevaa espoolaista johtamismallia. Johtamista eri organisaatiotasoilla arvioidaan. Esimiesten työtä tuetaan soveltamalla hyvän johtamisen periaatteita ja jatkamalla pedagogiikan johtamiseen liittyvää esimiesvalmennusta. Johtamisen arvioinnissa hyödynnetään hyvän johtamisen kriteereitä. Henkilöstötavoitteissa tärkeänä mittarina on Kunta 10- tutkimus. Tutkimuksen 2010 tulosten pohjalta tehdään suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä ja suunnitelmaa toteutetaan organisaation kaikilla tasoilla. Tulosyksikkötason lisäksi tuloskortin käyttöä laajennetaan palvelualueille. Osaamisperustaisen henkilöstösuunnittelun malli otetaan käyttöön tulosyksikössä. Jatkuvan parantamisen toimintatapa otetaan käyttöön yhä useammassa varhaiskasvatusyksikössä. Toimintatavan käyttöönottoa helpotetaan jokaiseen toimintayksikköön kohdennetulla perehdytyksellä ja toimintatavan käyttöä ohjaavilla työkaluilla. Tavoitteena on, että jatkuvan parantamisen toimintatapa on käytössä vähintään 70 prosentissa yksiköistä. Henkilökunnan mahdollisuutta asioida sähköisesti parannetaan. Tietotekniikkaan liittyvää osaamista kehitetään. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osuus henkilöstöstä kasvaa. Tuottavuushankkeena jatketaan edelleen kaupungin tuottavuusohjelmaan sisältyvää Suomenkielisten päiväkotien avustavan henkilöstön (laitosapulaiset) määrän vähentäminen ja laitosapulaisten kouluttaminen oppisopimuksella lähihoitajiksi -hankkeen toteuttamista. Oppisopimuskoulutuksesta valmistuu vuoden 2011 aikana yhteensä 42 laitosapulaista lähihoitajaksi ja vuonna 2012 yhteensä 12. Osa valmistuvista lähihoitajista työllistyy vapautuviin hoito- ja kasvatushenkilöstön mitoituksen mukaisiin lastenhoitajan tehtäviin. Lisäksi hankesuunnitelman mukaisesti lisätään 22 varahenkilön vakanssia, tavoitteena turvata entistä paremmin häiriötön toiminta päivähoitoyksiköissä. Uudet virka- ja toimiesitykset Kaupunginhallitus päätti yhteensä 25 nimikkeenmuutoksesta, joista 20 lastenhoitajan vakanssia muutettiin lastentarhanopettajan vakanssiksi päiväkotien kasvatushenkilöstön koulutustason nostamiseksi sekä yhteensä 31 hoito- ja kasvatushenkilöstön (lastenhoitaja - lastentarhanopettaja) vakanssin perustamista vuoden 2012 aikana valmistuviin uusiin päiväkoteihin.

7 Käyttösuunnitelmassa on varauduttu nimikkeenmuutoksiin ja tarvittaessa uusiin vakanssiesityksiin koskien Suomenkielisestä opetuksesta elokuussa 2012 siirtyvien esiopetusryhmien henkilöstöä (lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat). Samassa yhteydessä tehdään esitys toukokuussa 2012 oppisopimuksella lähihoitajiksi valmistuvien laitosapulaisten vakanssien muuttamisesta lastenhoitajan vakansseiksi. Osa näistä vakansseista tullaan kohdentamaan varahenkilötehtäviin. Kehittämistoiminta Varhaiskasvatus osallistuu YK:n yliopiston alaisen Regional Centre of Expertise for Sustainalbe Development (RCE) -verkoston toimintaan yhdessä verkoston muiden toimijoiden kanssa. Jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä asetetaan kestävään kehitykseen liittyvä kehittämiskohde. Kestävä kehitys ja ympäristökriteerit otetaan huomioon varhaiskasvatuspalveluja tuotettaessa ja hankittaessa. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus on mukana Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -toiminnassa yhteistyössä pääkaupunkiseudun muiden kuntien, sosiaalialan osaamiskeskus Soccan ja Helsingin yliopiston kanssa. Kehittämisyksikkö toteuttaa pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen käytännön tarpeista lähtevää kehittämistä ja tutkimusta sekä varmistaa tutkimustiedon hyödyntämisen työn kehittämisessä. Hankkeen yhteydessä on pääkaupunkiseudulle luotu tutkimuspäiväkotiverkosto. Vuonna 2012 toteutetaan Katse lapseen - hanketta, jossa viisi uutta espoolaista tutkimuspäiväkotia aloittaa yhdessä neuvoloiden kanssa lapsen ja perheen hyvinvointia koskevaan tiedonsaantiin ja 4-vuotiaiden lasten perheiden hyvinvointitarkastuksiin liittyvää kehittämistyötä korostaen lapsen ja vanhempien osallisuutta. Toiminta saa rahoitusta osana Etelä-Suomen Lapsen ääni -kehittämisohjelmaa. Varhaiskasvatuksessa edistetään yhteistyössä opetustoimen kanssa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen jatkumoa varhaiskasvatuksesta opetukseen. Suomenkielinen varhaiskasvatus osallistuu Espoon Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun - hankkeeseen. Hankkeessa on tällä hetkellä mukana 23 koulua ja 36 päiväkotia, jotka muodostavat alueellisia kasvatusverkostoja. Kasvatusverkostoihin kuuluvat myös vanhemmat, koulujen iltapäivätoimijat sekä muut yhteistyökumppanit. Hankkeen tavoitteena on lisätä vanhempien osallisuutta ja aktiivisuutta kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi sekä edistää vuorovaikutusta ja tasavertaista kasvatuskumppanuutta yhteistyössä koulujen, päiväkotien ja vanhempien kesken. Tavoitteen on laajentaa ja juurruttaa vanhempien osallisuutta tukevia ja moniammatillisia toimintamalleja sekä päiväkoteihin että kouluihin. Jatketaan päättyvässä Pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman PKS-KOKO Opinnoista osaajaksi -hankkeessa aloitettua pääkaupunkiseututasoista yhteistyötä Helsingin yliopiston ja alueen ammattikorkeakoulujen kanssa lastentarhanopettajiksi opiskelevien opiskelijoiden harjoittelujen kehittämiseksi. Lastentarhanopettajiksi eri oppilaitoksissa opiskelevien harjoittelijoiden laatua kehitetään luomalla AMK -opiskelijoille harjoittelupäiväkotiverkosto ja järjestämällä ohjaajille sekä opiskelijoille vertaisoppimistilaisuuksia yhdessä korkeakoulujen ja pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Tavoitteena on koulutetun työvoiman saatavuuden varmistaminen. Syksyllä 2011 toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakastyytyväisyyskysely. Käsitellään asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ja toteutetaan niiden pohjalta nostettavia kehittämiskohteita. Laaditaan suunnitelma päiväkotien tieto- ja viestintätekniikan ja siihen liittyvän pedagogiikan ja osaamisen kehittämisestä. Varhaiskasvatuksen lasta ja perhettä tukevia yhteistyörakenteita kehitetään yhdessä sosiaali- ja terveystoimen kanssa.

8 Varhaiskasvatuksen tilat Huhtikuussa otetaan käyttöön Espoonlahden alueella Tillinmäen päiväkoti, jossa tilat viidelle (5) lapsiryhmälle ja elokuussa Saunalahden koulun yhteydessä kuuden vuoden määräaikaiseen käyttöön Saunalyhdyn päiväkotitilat kolmelle (3) lapsiryhmälle. Syyskuussa otetaan käyttöön Kirstin päiväkoti, jonka tilat on muutettu varhaiskasvatuksen tiloiksi Keski-Espoon koulun tiloista. Päiväkodissa on tilat kuudelle (6) lapsiryhmälle. Talousarviossa on varauduttu alkusyksystä ottamaan käyttöön Leppävaaran alueella Lipunkantajanpolun päiväkoti, mutta hankkeen toteutuminen viivästyy. Toimitilavuokriin on varattu 21,5 milj. euroa, joka on 11,3 % suomenkielisen varhaiskasvatuksen käyttösuunnitelmasta. Valtuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa on vuosittainen määrärahavaraus toimitilojen muuttamisesta varhaiskasvatuksen käyttöön. Laajalahden päiväkoti peruskorjataan ja päiväkodin yhteydessä sijaitseva entisen Laajalahden neuvolan tilat muutetaan kahden (2) lapsiryhmän päiväkotitoimintaan soveltuviksi tiloiksi. Varhaiskasvatuksen uusien tilojen ensikertaiseen kalustamiseen on määrärahavaraus talousarvion investointiosassa 953 koneet ja kalusto. Varhaiskasvatuksen ja opetuksen tilojen peruskorjaus - ja uudisrakennustarve, erilaiset ratkaisumahdollisuudet ja toimenpidelinjaukset valmistellaan asianosasten lautakuntien yhteiskäsittelyyn. (pöytäkirjamerkintä) Talous ja määrärahojen jakoperusteita Varhaiskasvatuspalvelut järjestetään siten, että toteuttamismuotoja ovat kokonaistaloudellisesti edullisimmat vaihtoehdot ja palvelut ovat laadukkaita ja monipuolisia vaihtoehtoja tarjoavia. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön tavoitteena on, että toimintamenot ja tulot toteutuvat hyväksytyn talousarvion mukaisesti. Talousarviovuonna päivähoitopalveluihin, maksuttoman esiopetuksen järjestämiseen, avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin ja yksityisen hoidon tukeen on varattu yhteensä 151,3 milj. euroa. Päivähoidon asiakasmaksuihin on tulossa alkaen indeksikorotuksia. Perheen nuorimman lapsen kokopäivähoidosta perittävä ylin kuukausimaksu on 264 euroa ja alin perittävä kuukausimaksu on 24 euroa. Päivähoidon asiakasmaksujen muutoksesta valmistellaan esitykset kuntatason päätöksentekoa varten. Päivähoidon asiakasmaksutuloja arvioidaan kertyvän 19,9 milj. euroa. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön yhteisiin menoihin varataan tulosyksikön hallinnon, erityistyöntekijöiden, kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten avustajien, varahenkilöstön, henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin edistämisen ja kehittämistoiminnan määrärahat, yhteensä 13,3 milj. euroa. Kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten avustajien henkilöstömenot on varattu suomenkielisen varhaiskasvatuksen yhteisiin menoihin. Määrärahankäyttö tulee kohdentumaan avustajan palkkaavaan yksikköön. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön Kaupungin valtuuston vahvistamasta talousarviosta on vähennetty varhaiseläkemenoperusteisia menoja 2,2 milj. euroa konsernihallintoon. Lisäksi Suomenkielisen varhaiskasvatuksen- ja opetuslautakunnan

9 tehtäväalueelle 310 on siirretty luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden palkkioita suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköstä euroa. Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan tehtäväalueelle 310 on varattu Kaupungin valtuuston myöntämä 1,5 milj. euroa lautakunnan valmisteltavaksi ja kohdennettavaksi. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö TOT 2010 Muutettu TA 2011 TA 2012 Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ YHTEENSÄ TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT Kunnalliset päiväkodit Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät Perhepäivähoito Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät Avoin varhaiskasvatus Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät Varhaiskasvatuksen ostopalvelut

10 Toimintatulot Toimintamenot muut menot sisäiset erät Avustukset Toimintamenot Yksityisen hoidon tuki Toimintamenot lakisääteinen kuntalisä Kotihoidon tuki Toimintamenot lakisääteinen kuntalisä Varhaiskasvatuksen yhteiset kustannukset Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät

11

12

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä). Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015 Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 - vuotiaiden lasten määrän muutokset

Lisätiedot

Kokopäivähoito Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi. Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka /kk 420 /kk /kk 428 /kk

Kokopäivähoito Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi. Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka /kk 420 /kk /kk 428 /kk Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia,

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA Varhaiskasvatuspalvelut

Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017 Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 -vuotiaiden lasten määrän muutokset

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään kerhotoimintana, asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään kerhotoimintana, asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä tarpeiden

Lisätiedot

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Palvelut ja toiminnan kehittäminen Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Yleistä Varhaiskasvatusta ohjaavaa lainsäädäntöä on muutettu viime vuosina merkittävästi. Viimeisin muutos toteutui 1.9.2018 alkaen, kun uusi varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita)

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita) OHEISMATERIAALI Sivistystoimi / suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla Sivistystoimi Avoin päiväkoti Avoimet päiväkodit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille tai hoitajille. Avoimeen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, Espoo

Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 28.08.2013 Sivu 1 / 16 Kokoustiedot Aika 28.08.2013 keskiviikko klo 17:35-20:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10. Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2013 06.05.2014 Sivu 1 / 1 2050/05.10.00/2014 13 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2013 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. 09

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Kunnan ja Kelan sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta

Kunnan ja Kelan sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta MALLISOPIMUS KUNTALISÄN MAKSAMISESTA Mallisopimus toimii pohjana, jota kunta voi hyödyntää oman kuntalisäsopimuksen laadinnassa. Mallisopimukseen on kirjattu kaikki ne ehdot, jotka on mahdollista valita

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ 1072/31/2016 SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400 295708 Kotihoidontuen

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo

Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 06.06.2013 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 06.06.2013 torstai klo 17:35-20:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKERTOMUS, 2014 12.3.2014 0

SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKERTOMUS, 2014 12.3.2014 0 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAKERTOMUS, 2014 12.3.2014 0 1 Sisällysluettelo 1 Päätöksenteko ja johtaminen... 4 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta... 4 Varhaiskasvatusjaosto... 5 Suomenkielisen

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä 12.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO 3.9.2015

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO 3.9.2015 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsella on oikeus saada maksutonta esiopetusta vuotta ennen oppivelvollisuuden alkua. Esiopetuksen tehtävänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa 11.11.2014 Sivu 1 / 1 4579/12.01.00/2014 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli,

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 11.7.2007 Toim. Anne Peltonen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja 044 417 5320 paivahoidonjohtaja@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa

Lisätiedot

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki.

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 5 14.9.2018 Ohje yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle esiopetuksen järjestämisestä ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen

Lisätiedot

Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys. Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki. Esitys lautakunnalle 25.1.

Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys. Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki. Esitys lautakunnalle 25.1. Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki Esitys lautakunnalle 25.1.2018 Varhaiskasvatuksen kustannusrakenne 2017 Vaka-palvelut yhteensä 33 564

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Kerava, Pieni suuri kaupunki

Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 31.10.2012 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 31.10.2012 keskiviikko klo 18:20-20:05 Paikka Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Taru

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja. koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan. valvonnan vuosisuunnitelma

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja. koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan. valvonnan vuosisuunnitelma Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma 2017-2018 Hyvinvointipalvelut 1(4) Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäiväiltapäivätoiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5193/2015 02.05.00 220 Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan maksut Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 2017-2018 Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Joensuun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 21.03.2016 Sivu 1 / 27 Kokoustiedot Aika 21.03.2016 maanantai klo 17:30-19:25 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/02.08.00/2012 8.11.2012 1. HANKINNAN TAUSTA Espoon Kaupunki hakee tällä hankinalla yksityisiä päivähoitopalvelujen tuottajia kahteen päiväkotiin. Palveluntuottajia haetaan

Lisätiedot

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014 Liite: Edelläkävijyys KokoHelaGrani Hanke toimeenpanee vuosina 2014-16 valtuuston vuonna 2013 hyväksytyn tietohallintostrategian sivistystoimen osalta. Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014 Lukioiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa 16.02.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 27 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91 17.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 91 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian huhtikuun seurantaraportti tilanteessa 30.4.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta TP2014 TA2015 TA2016 TS2017 TS2018 Toimintatulot 957 488 793 000 851 521 851 521 851 521 Toimintamenot 13 747 101 14 393 794 14 233

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot