Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 1 652/ Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Anne Peltonen, puh Anu Vesiluoma, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja Titta Tossavainen päättää hyväksyä seuraavat lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämistä koskevat periaatteet suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa alkaen: Lapsen kehityksen, kasvun ja oppimisen tuki järjestetään ensisijaisesti erilaisin joustavin järjestelyin lapsen omassa päiväkoti- tai perhepäivähoitoryhmässä inkluusion periaatteiden mukaisesti. Lapsen edun vaatiessa tukea voidaan järjestää myös osittain tai kokonaan integroidussa tai pedagogisesti vahvistetussa ryhmässä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtä suunnataan siten, että lapsilla on pääsääntöisesti mahdollisuus erityispedagogiseen tukeen omassa varhaiskasvatusympäristössään. Osa varhaiskasvatuksen erityisopettajista työskentelee ns. laajaalaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävissä, useammassa toimipaikassa. Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen koordinointitehtäviin sijoittuu yksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja jokaiselle palvelualueelle ja palveluyksikköön. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tehtäväsisältöjen muutos toteutetaan muuttamalla tehostetun tuen ryhmiä tavallisiksi lapsiryhmiksi sekä keskittämällä nykyisten konsultoivien erityislastentarhanopettajien tehtäviä koordinoiville varhaiskasvatuksen erityisopettajille, jolloin varhaiskasvatuksen erityisopettajia vapautuu laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin. Muutosten jälkeen integroituja ryhmiä on lasten tuen tarpeen sitä edellyttäessä noin 25 prosentille tukea tarvitsevista lapsista. Ne sijoitetaan palvelualueilla päiväkoteihin, joihin on hyvät liikenneyhteydet. Integroitujen ryhmien lisäksi järjestetään lasten tuen tarpeen mukaisesti määräaikaisia pedagogisesti vahvistettuja ryhmiä, joissa ryhmäkoko on tavanomaista ryhmää pienempi. Muutos toteutetaan vaiheittain alkaen vuoden 2019 elokuuhun mennessä.

2 Sivu 2 / 2 Käsittely Thure-Toivanen Kujalan kannattamana teki seuraavan palautusehdotuksen: palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunta toivoo lausuntoa/kommenttia erityyppisistä päiväkodeista, joissa otettaisiin kantaa siihen miten ehdotettu lasten kehityksen kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen vaikuttaisi heidän arkeen ja toimintaan. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Thure-Toivasen palautusehdotus hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Päätös Oheismateriaali Selostus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunta toivoo lausuntoa/kommenttia erityyppisistä päiväkodeista, joissa otettaisiin kantaa siihen miten ehdotettu lasten kehityksen kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen vaikuttaisi heidän arkeen ja toimintaan. - Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen. Vaikutusten arviointi. Taustaa Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavaan lainsäädäntöön on tullut viime vuosina merkittäviä muutoksia: esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet uudistettiin ja uudet esiopetussuunnitelmat otettiin käyttöön Esiopetusta koskeva Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/ 2013) tuli voimaan Laki erottaa aiemmasta poiketen oppilashuollon ja kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen ja edellyttää näin ollen resurssien kohdentamista uudella tavalla. Uusi varhaiskasvatuslaki tuli voimaan Siinä varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Lain mukaan lapselle on laadittava henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma, johon tulee kirjata tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi ja toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi sekä lapsen tuen tarve, tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen. Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on muun muassa edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia ja tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa korostetaan riittävän aikaista ja oikein kohdennettua tukea.

3 Sivu 3 / 3 Uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet tulivat voimaan ja kuntakohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa painotetaan inklusiivista varhaiskasvatusta kuten esiopetuksen opetussuunnitelmassakin. Tavoitteena on, että lapsen tuki toteutetaan hänen omassa oppimisympäristössään, ellei tuen järjestäminen muulla tavoin ole lapsen kannalta välttämätöntä. Varhaiskasvatussuunnitelma korostaa jatkumoa lapsen oppimisen polulla. Perusopetuksessa käytäntöjä on jo muutettu inklusiivisen opetuksen suuntaan ja nämä muutokset tulee ottaa huomioon varhaiskasvatuksen käytäntöjä suunniteltaessa. Varhaiskasvatuksen toimintaympäristö on muuttunut. Varhaiskasvatusikäinen väestö on moninaistunut, kun joka viides espoolaislapsi on vieraskielinen ja vieraskielisten osuus kasvaa koko ajan. Varhaiskasvatuspalveluilta edellytetään enenevässä määrin joustavuutta ja kykyä reagoida nopeasti erilaisiin muutoksiin sekä palvelujen vaikuttavaa ja tehokasta tuottamista kasvavalle ja moninaistuvalle varhaiskasvatusikäiselle väestölle. On myös saatu uutta lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvää tutkimustietoa. Erityislastentarhanopettajan tehtävänimikkeen rinnalla on alettu yleisesti käyttää varhaiskasvatuksen erityisopettajan nimikettä ja se on käytössä myös tutkintonimikkeenä. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja nimike on tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön myös Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajina työskentelevät ovat jatkossakin erityislastentarhanopettajan vakansseilla. Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen muutosten tavoitteet Tavoitteena on ottaa käyttöön sisällöllisesti, rakenteellisesti ja taloudellisesti tuloksellisempia toimintatapoja ja periaatteita siten, että espoolaiset lapset saavat varhaiskasvatuksessa vaikuttavuudeltaan parempaa tukea inklusiivisen periaatteen mukaisesti. Tavoitteena on, että varhaiskasvatuksen erityisopettajien tuki kohdentuu entistä tuloksellisemmin ja laajemmin kaikkien lasten tuen tarpeisiin. Inkluusion toteuttaminen edellyttää varhaiskasvatuksen erityisopettajien sijoittumisen ja tehtävien uudelleentarkastelua sekä kohdentamista enenevässä määrin lasten kanssa tehtävään työhön. Inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa kaikilla lapsilla on oikeus saada tarvitsemansa tuki omassa oppimisympäristössä ja osallistua omien edellytystensä mukaan kaikkiin toimintoihin. Tavoitteena on, että erityispedagoginen tuki kohdentuu nykyistä useammalle lapselle ja koko henkilöstön erityispedagoginen osaaminen vahvistuu. Tehostetun tuen ryhmien palveluverkko uudistetaan vastaamaan inkluusion edistämisen periaatteita. Tavoitteena on uudistaa kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen periaatteet siten, että niitä aletaan toteuttaa lähtien.

4 Sivu 4 / 4 Uudet lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen periaatteet Lapsen kehityksen, kasvun ja oppimisen tuki järjestetään osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Tuki annetaan ensisijaisesti erilaisin joustavin järjestelyin lapsen omassa päiväkoti- tai perhepäivähoitoryhmässä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien työtä suunnataan siten, että useimmilla lapsilla on mahdollisuus erityispedagogiseen tukeen omassa varhaiskasvatusympäristössään ilman, että lapsen täytyy tuen tarpeen vuoksi siirtyä ryhmästä tai toimipaikasta toiseen tuen tarpeen vuoksi. Lapsen edun vaatiessa tukea voidaan järjestää myös osittain tai kokonaan integroidussa tai pedagogisesti vahvistetussa ryhmässä. Integroitu ryhmä on tavanomaista lapsiryhmää pienempi ja sinne on sijoitettu useampia tukea tarvitsevia lapsia sekä tavanomaisesti kehittyviä lapsia. Ryhmässä toimii varhaiskasvatuksen erityisopettaja lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan lisäksi. Pedagogisesti vahvistettu ryhmä on tavanomaista lapsiryhmää pienempi ja pedagogisesti koulutetun henkilökunnan osuus on suurempi kuin tavanomaisessa ryhmässä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviä kohdennetaan uudella tavalla. Osa heistä jatkaa integroidussa ryhmässä, jossa varhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa ryhmän tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksesta. Lisäksi hän toimii erityispedagogisena asiantuntijana päiväkodin johtajan apuna sekä ohjaa ja konsultoi oman päiväkodin henkilöstöä lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa. Uutena tehtäväsisältönä osalle varhaiskasvatuksen erityisopettajista tulee ns. laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävät, joissa painottuu inklusiivinen varhaiskasvatus useamman toimipaikan tavallisissa lapsiryhmissä. Hän suunnittelee lasten erityispedagogisen tuen ja toteuttaa sitä osaltaan yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Hän myös toimii erityispedagogisena asiantuntijana vastuualueensa päiväkodin johtajien tukena sekä ohjaa ja konsultoi henkilöstöä lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa. Laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja tekee myös yhteistyötä koulujen kanssa esimerkiksi tukea tarvitsevien lasten siirtymävaiheen suunnittelussa. Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen koordinointitehtäviin palvelualueelle ja palveluyksikköön sijoittuu kuhunkin yksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Koordinoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja on palvelualueen aluepäällikön ja asiantuntijan työpari sekä tuki lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukeen liittyvissä asioissa. Hän koordinoi alueen erityispedagogisia ratkaisuja yhteistyössä aluepäällikön ja asiantuntijan kanssa ja valmistelee esityksiä tukitoimien kohdentamisesta yhteistyössä yksikköesimiesten kanssa aluepäällikön päätettäväksi. Hän myös toimii alueensa moniammatillisissa verkostoissa, joissa kehitetään esimerkiksi eri toimijoiden välisiä lasten tukemiseen liittyviä prosesseja.

5 Sivu 5 / 5 Hän koordinoi alueellisesta oppilashuoltotyötä ja tekee yhteistyö suomenkielisen opetuksen kanssa lasten tukemiseen liittyvissä asioissa ja siirtymävaiheiden suunnittelussa. Koordinoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja huolehtii yksityisen hoidon tuen yksiköissä esiopetuksessa olevien lasten tukemiseen liittyvistä asioista ja oppilashuoltotyöstä sekä antaa puhelinkonsultaatiota muiden lasten osalta. Kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämisen muutoksella toteutetaan inkluusion periaatteita. Osa nykyisistä tehostetun tuen ryhmistä muutetaan tavanomaisiksi lapsiryhmiksi. Ryhmien muutostilanteessa huolehditaan lasten tuen jatkumosta ja varhaiskasvatuksen jatkumisesta tukea tarvitsevien lasten nykyisissä sijoituspaikoissa. Nykyisiä konsultoivien erityislastentarhanopettajien tehtäviä keskitetään palvelualue- ja palveluyksikkökohtaisille koordinoiville varhaiskasvatuksen erityisopettajille. Näillä menettelyillä noin 30 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vapautuu laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin. Integroitujen ryhmien muutos toteutetaan vaiheittain alkaen vuoden 2019 elokuuhun mennessä. Ne sijoitetaan palvelualueilla päiväkoteihin, joihin on hyvät liikenneyhteydet. Integroituja ryhmiä on muutosten jälkeen lasten tuen tarpeen sitä edellyttäessä noin 25 prosentille tukea tarvitsevista lapsista. Nykyisillä lapsimäärillä integroituihin ryhmiin sijoittuisi noin 230 lasta ja laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tukea saisi noin 690 lasta. Osa laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tukea saavista on lisäksi pedagogisesti vahvistetuissa ryhmissä tai saa avustamispalvelua. Integroitujen ryhmien lisäksi perustetaan määräaikaisia pedagogisesti vahvistettuja ryhmiä. Ne sijoitetaan päiväkoteihin, joissa on useampia tehostettua tukea tarvitsevia lapsia, jotka tarvitsevat vahvistettua pedagogista tukea ja pienempää lapsiryhmää. Muutosten vaikutuksia Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen muutokset vähentävät suomenkielisen varhaiskasvatuksen kustannuksia. Kustannussäästöjä syntyy vuositasolla vähintään euroa tehostetun tuen ryhmien muuttamisesta tavanomaisiksi tai pedagogisesti tuetuiksi lapsiryhmiksi. Esimerkiksi integroidussa ryhmässä lasten tukemisen kustannukset ovat kaksinkertaiset verrattuna tavanomaiseen lapsiryhmään, jossa lapsia tukee laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Muutoksen myötä varhaiskasvatuksen eritysopettajan tuki kohdentuu nykyistä useammalle lapselle ja siitä hyötyvät kaikki varhaiskasvatuksessa olevat lapset. Tehostetun tuen ryhmien vähentäminen mahdollistaa varhaiskasvatuspaikkojen määrän lisäämisen noin 65 paikalla, kun suurimpaan osaan nykyisten tehostetun tuen ryhmien tiloista voidaan sijoittaa 13 lapsen sijasta tavanomaisen kolmen kasvattajan mitoituksen mukaisesti noin 21 lasta. Uusien paikkojen käyttöön oton henkilöstökustannukset ovat noin euroa. Jos samassa yhteydessä saadaan vähennettyä poikkeusjärjestelyin sijoitettujen lasten

6 Sivu 6 / 6 määrää, käyttöönoton kustannukset alenevat. Kokonaisarvio on, että muutos on kustannusneutraali tai tuottaa jonkin verran säästöä. Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestämisestä on tehty vaikutusten arviointi muutoksia valmistelleessa työryhmässä. Vaikutusten arviointi on esityslistan oheismateriaalina. Erityislastentarhanopettajille on järjestetty yhteistoimintalain ja Espoon yhteistoimintasopimuksen mukainen työpaikkakokous suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen muutosten vaikutuksesta erityislastentarhanopettajien työhön.

7 Sivu 7 / 7

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 09.03.2017 Sivu 1 / 18 Kokoustiedot Aika 09.03.2017 torstai klo 17:30-20.05 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 94 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022

Lisätiedot

Aika tiistai klo 17:00 Kokoushotelli Majvik, os. Majvikintie 1, Kirkkonummi Lisätietoja

Aika tiistai klo 17:00 Kokoushotelli Majvik, os. Majvikintie 1, Kirkkonummi Lisätietoja Espoon kaupunki Kokouskutsu 23.05.2017 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 23.05.2017 tiistai klo 17:00 Paikka Kokoushotelli Majvik, os. Majvikintie 1, 02400 Kirkkonummi Lisätietoja Käsiteltävät asiat Asia Liitteet

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Ennakkoarviointi 1 (5) Asia suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta OVALA Valmistelijat valmistelun vastuuhenkilön/

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019 VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUEN SELVITYS 2019 Nykytilan kuvaus Tuen tarpeen määrät Erityistä tukea lapsista tarvitsee tutkimusten mukaan n. 8 % (tilastokeskus). Suonenjoki tuskin

Lisätiedot

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Ennakkoarviointi 1 (5) Asia suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta OVALA Valmistelijat valmistelun vastuuhenkilön/

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 289/2017 12.00.01 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh. 046 877 3888

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Sisällys 1. Sastamalan varhaiskasvatuspalvelu... 2 2. Perhepalveluverkosto ja lapsihuoltotyöryhmät... 3 3. Kehityksen ja oppimisen tukea

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.10.2016 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 18.10.2016 tiistai klo 17:30-20:10 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.05.2017 Sivu 1 / 65 Kokoustiedot Aika 17.05.2017 keskiviikko klo 17:40-20:10 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen Kaupunginhallitus 216 27.06.2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen 1357/06.15/2017 KH 27.06.2017 216 Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa 11.11.2014 Sivu 1 / 1 4579/12.01.00/2014 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli,

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.04.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 27.04.2017 torstai klo 17:30-19:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.08.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 18.08.2016 torstai klo 17:40-19:05 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUEN LINJAUKSET 2018

VARHAISKASVATUKSEN KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUEN LINJAUKSET 2018 VARHAISKASVATUKSEN KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUEN LINJAUKSET 2018 1. JOHDANTO... 3 2. KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUKI VANTAAN VARHAISKASVATUKSESSA... 4 2.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet... 4 2.2 Tuen

Lisätiedot

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 31.10.2012 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 31.10.2012 keskiviikko klo 18:20-20:05 Paikka Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Taru

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1 Varhaiskasvatuksen Lukijalle Sisällys Mitä on varhaiserityiskasvatus? s. 3 Erityislastentarhanopettajan palveluista säädetään lailla s. 4 Erityislastentarhanopettajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70 09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)

Lisätiedot

Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen

Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen Kuopion esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2011) koskevat muutokset 1.8.2014 alkaen Uusi oppilas ja opiskelijahuoltolaki, opetushallituksen määräys 5/011/2014 koskien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Sivu 1 / 16. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:35-20:05.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Sivu 1 / 16. Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:35-20:05. Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.12.2015 Sivu 1 / 16 Kokoustiedot Aika 03.12.2015 torstai klo 17:35-20:05 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen, puheenjohtaja Erika Granfelt Tony Hagerlund,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty Suomenkielinen koulutusjaosto Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma 1.8.2016 / päivitetty 1.8.2017 Paikalliseen esiopetussuunnitelmaan tehdyt muutokset Koko suunnitelmassa muutettu Laadukkaan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa

Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Kehityksen ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuspäivät 15.3.2017 Opetusneuvos Pirjo Koivula Erityisasiantuntija Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Rinnakkaisseminaarin sisältö Kysymyksiä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 303/2016 03.00.00 19 Esitys kaupunginhallitukselle Espoon kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Valmistelijat

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 11.11.2014 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 11.11.2014 tiistai klo 17:30-20:00 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 2017-2018 Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Joensuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa

3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa 3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa Yhteistyön tavoitteina on, että esiopetus, muu varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat johdonmukaisen, lapsen kasvua ja oppimista tukevan jatkumon.

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Yleinen tuki. KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet. Tehostettu tuki. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus

Yleinen tuki. KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet. Tehostettu tuki. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Erityinen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Suomenkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 Kaupunginhallitus 102 16.3.2015 63 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Asko

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee

Lisätiedot