Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015"

Transkriptio

1 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 - vuotiaiden lasten määrän muutokset päivähoidossa vaikeuttavat talousarvion toteutumista. Talousarvioehdotuksessa on varauduttu järjestämään päivähoitopaikka 70 % päivähoitoikäisistä lapsista. Talousarvioehdotuksen toteutuminen kehysmäärärahan puitteissa edellyttää, että päivähoidossa olevien lasten määrä pysyy talousarvioehdotuksen mukaisena. Varhaiskasvatuksessa jatketaan lasten ja vanhempien osallisuutta lisäävien toimintatapojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Vanhempainiltoja muokataan yhteisöllisyyttä ja vertaistukea luoviksi. Perinteistä informaation jakamista vanhempainilloissa vähennetään ja tarjotaan vanhemmille mahdollisuus lapsiryhmässä olevien lasten kasvatuksen yhteiseen pohdintaan ja suunnitteluun. Päivähoitoa kehitetään yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa niin, että osa uusista hoitopaikoista on yksityisiä. Varhaiskasvatuksen talousarviossa on varattu määrärahaa starttirahaavustukseen, jonka tavoitteena on kannustaa yksityisen päivähoitopaikkojen perustamista. Uusien yksityisten päivähoitopaikkojen perustamista tulee kaupungin tukea myös tontti- ja toimitilaratkaisuilla. Varhaiskasvatukselle on tärkeää, että kaavoitettaessa uusia alueita varataan alueelta riittävästi, riittävän kokoisia ja pohjaolosuhteiltaan hyviä tontteja niin yksityiseen kuin kunnalliseen palvelutuotantoon. Kehysmääräraha ei mahdollista: - toiminnassa olevien yksiköiden kaupungin sisäisten erien (toimitilavuokrat, siivous, ateriapalvelut) kustannusten nousua (2,4 milj. euroa) - rekrytoivan oppisopimuskoulutuksen toteuttamista (1,2 milj. euroa) - yksityisen hoidon tuen kuntalisän korottamista yksityisissä päiväkodeissa, ryhmäperhepäiväkodeissa ja yrityksen tuottamassa päivähoitopalvelussa lasten kotona (noin euroa) - päivähoitopaikkojen lisäämistä, mikäli kysyntä ylittää talousarvioehdotuksessa arvioidun päivähoitopaikkojen määrä. Mikäli toiminnassa olevien yksiköiden toimitilavuokrien, siivouksen ja ateriapalvelujen kustannusten nousu 2,4 milj. euroa tulee kattaa annetusta kehyksestä, merkitsee se, että puuttuva määräraha on sopeutettava nykyisestä toiminnasta. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa sopeuttaminen nykyisestä toiminnasta merkitsee: - vähennetään avustajien määrää puoleen - tehostetaan sijaisten käyttöä - uudistetaan kasvun ja oppimisen tuen rakenteita vähentämällä integroituja ryhmiä - vähennetään avoimen varhaiskasvatuksen palveluja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen kehysmääräraha vuodelle 2013 mahdollistaa: - palkankorotukset - kesken vuotta 2012 aloittaneiden päiväkotien kustannusten kokovuotistamiset - uudet tilat - päivähoitoyksiköiden TVT-tason nostamisen - päivähoitoyksiköiden ergonomian- ja toimintaympäristön kehittämisen - päiväkotien kasvatushenkilökunnan koulutustason noston ja varahenkilöiden lisäämisen

2 Jos sisäiset erät (2,4 milj. euroa) katetaan erikseen, määräraha mahdollistaa lisäksi: - yksityisen hoidon tuen kuntalisän korottamisen yksityisissä päiväkodeissa, ryhmäperhepäiväkodeissa ja yrityksen tuottamassa päivähoitopalvelussa lasten kotona (noin euroa) - rekrytoivan oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen (1,2 milj. euroa) - väestönkasvusta johtuvan palvelutarpeen lisäyksen Yksityisen hoidon tuen kuntalisän tarkistaminen olisi erityisen tarpeellista. Yksityisen hoidon tukea maksetaan perheille, jotka valitsevat lapselleen yksityisen päivähoidon. Yksityisen hoidon tuki sisältää lakisääteisen yksityisen hoidon tuen hoitorahan ja tulosidonnaisen hoitolisän. Espoossa maksetaan näiden lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen kuntalisää on Espoossa kehitetty johdonmukaisesti siten, että se olisi perheille todellinen vaihtoehto myös päivähoitomaksujen osalta lasten päivähoidon järjestämisessä. Lakisääteisen yksityisen hoidon tuen ja kuntalisän kokonaisuus mahdollistaa osaltaan yksityisten päivähoitopalveluntuottajien toiminnan jatkumisen. Yksityisen hoidon tuen kuntalisää tulisi tarkistaa, silloin kun lapsi on kokopäivähoidossa päiväkodissa, ryhmäperhepäiväkodissa tai yrityksen tuottamassa päivähoitopalvelussa lasten kotona. 314 SUOMENKIELINEN VARHAISKASVATUS Suomenkielinen varhaiskasvatuspalvelu sisältää kunnallisten päiväkotien, perhepäivähoidon, ostopalvelupäivähoidon, avointen varhaiskasvatuspalvelujen, lakisääteisen yksityisen hoidon ja kotihoidon tuen, Espoo-lisien sekä esiopetuksen määrärahat. Varhaiskasvatuspalvelujen kokonaisuus määräytyy lasten ja heidän perheidensä tarpeista lähtien. Palvelut järjestetään valtuuston vuonna 2009 hyväksymien päivähoidon järjestämisen strategisten linjausten mukaisesti. Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joista vanhemmat voivat valita lapselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Lasten ja vanhempien tarpeet ohjaavat varhaiskasvatus- ja palveluverkoston kehittämistä. Päivähoitolain mukaan vanhemmat voivat valita alle kouluikäiselle lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan, järjestää lapsen hoidon yksityisen hoidon tuella tai hoitaa lasta kotihoidontuella, jos perheessä on alle 3-vuotias lapsi. Oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna lapsella on oikeus sekä päivähoitoon että maksuttomaan esiopetukseen. Kunnan järjestämiä päivähoitopalveluja ovat kunnan omana toimintana toteutettu päiväkoti-, ryhmäperhepäivähoito ja hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito sekä ostopalveluna hankittu päivähoito. Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä. Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat asukaspuistot, avoimet päiväkodit ja kerhot. Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).

3 Pääkaupunkiseudun päivähoidon yhteiskäyttöalueilla kunnallista päivähoitoa toteutetaan kuntarajat ylittäen. Kunnat ovat sopineet lisäksi päivähoidon järjestämisestä ostopalveluna, kun perhe muuttaa toiseen pääkaupunkiseudun kuntaan. Jos perhe haluaa, lapsi voi jatkaa päivähoidossa entisessä kotikunnassaan siihen saakka, kunnes aloittaa oppivelvollisuuden. Suomenkielisen esiopetuksen järjestämisvastuu ja koordinointi on suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköllä. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö vastaa valmistavasta esiopetuksesta ja tuottaa osan kouluilla toteutettavasta esiopetuksesta. Varhaiskasvatuspalvelut Päivähoitoa varaudutaan järjestämään yhteensä lapselle eli noin 70 prosentille päivähoitoikäisistä lapsista. Päivähoidon alueelliseen kysyntään vastataan päiväkoti- ja perhepäivähoidolla, ostopalveluilla sekä yksityisen hoidon tuella. Varhaiskasvatusta toteutetaan suunnitelmallisesti lapsen yksilöllisiä tarpeita ja kasvuedellytyksiä vastaavasti laatimalla jokaiselle lapselle yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen varhaiskasvatussuunnitelma. Lasten osallisuutta toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin vahvistetaan. Lisäksi edistetään kasvatuskumppanuutta vanhempien kanssa, vanhempien osallisuutta ja vertaisryhmätoimintaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Alle 3-vuotiaan lapsen aloittaessa päiväkotihoidon hänelle nimetään niin sanottu omahoitaja, joka tutustuu lapseen ja perheeseen ja tukee näitä päivähoidon aloittamisvaiheessa. Asukaspuistojen, avoimien päiväkotien ja kerhojen palveluja tarjotaan kaikilla palvelualueilla. Asukaspuistoissa pienille koululaisille tarjotaan mahdollisuus maksulliseen välipalaan koulujen lukuvuoden aikana. Kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämistä ja toimintakäytäntöjä vahvistetaan yhteneväksi esiopetusta määrittävän perusopetuslain kanssa. Kasvun ja oppimisen tuki toteutuu yleisenä, tehostettuna tai erityisenä tukena. Varhaiskasvatuksessa toimii kolme päiväkotia oppimiskeskuksena: Lakela autististen lasten, Kilon liikuntavammaisten lasten sekä Vanttila lasten liikunnan oppimiskeskuksena. Varhaiskasvatuksessa on käytössä päivähoitopaikkatakuu, jonka tarkoituksena on kannustaa perheitä hoitamaan lapsia kotona silloin, kun vanhemmat ovat kotona. Esiopetus Esiopetus järjestetään yhteensä noin 2950 lapselle, joista suomenkielinen varhaiskasvatus varautuu järjestämään esiopetuksen noin 2200 lapselle päiväkodeissa tai koulujen tiloissa. Jokaiselle lapselle laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelmaa on kehitetty sähköiseen muotoon ja kehitystyötä jatketaan vuoden 2013 aikana. Uudet esiopetusryhmät perustetaan suomenkielisen varhaiskasvatuksen alaisuuteen ja esiopettajien täydennyskoulutusta kehitetään aiempaa enemmän varhaiskasvatuksen toimintana. Yksityisen hoidon tuki Yksityisen hoidon tukea maksetaan perheille, jotka valitsevat lapselleen yksityisen päivähoidon. Perheelle maksettava tuki maksetaan päivähoitopalvelujen tuottajalle, jolloin tuki ei ole perheelle veronalaista tuloa.

4 Yksityisen hoidon tuki sisältää lakisääteisen yksityisen hoidon tuen hoitoraha 166,71 euroa / kk/lapsi. Lisäksi lakisääteiseen yksityisen hoidon tukeen kuuluu tulosidonnainen hoitolisä 0-140,19 euroa/kk/lapsi. Nämä maksetaan samansuuruisina koko- ja osapäivähoitoon. Esiopetusta täydentävässä päivähoidossa olevan lapsen kohdalla lakisääteinen hoitoraha on 61,34 euroa/kk/lapsi ja hoitolisä puolet lakisääteisestä hoitolisästä 0-70,10 euroa/kk. Lakisääteinen yksityisen hoidon tuen hoitoraha ja hoitolisä on sidottu kansaneläkeindeksiin. Espoossa maksetaan näiden lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen kuntalisät: Kokopäivähoito Alle 3 - v. lapsi 3-6 v lapsi Päiväkoti tai ryhmäperhepäiväkoti tai yrityksen tuottama päivähoitopalvelu lapsen kotona 503 /kk 400 /kk Hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito 296 /kk 172 /kk Työsopimussuhteinen hoitaja kotona 554 /kk 150 /kk Esiopetusta täydentävä päivähoito Lukuvuonna Esiopetusikäinen lapsi 90 /kk Esiopetuksesta suoritettava korvaus yksityisen hoidon tuen päiväkodeille on 470 euroa/kk/esiopetuslapsi lukuvuonna Päivähoitoa kehitetään yhteistyössä yksityisten palveluntuottajien kanssa siten, että osa uusista hoitopaikoista on yksityisiä. Yksityisen päivähoitopaikkojen perustamista tuetaan maksamalla starttirahaa, joka on enintään euroa uutta päivähoitopaikkaa kohden. Lasten kotihoidon tuki Lasten kotihoidon tukea maksetaan vanhempien valinnan mukaan alle 3-vuotiaiden lasten perheille. Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidontuki ja Espoo-lisä. Ottovanhemmilla on oikeus saada kotihoidon tukea myös yli 3-vuotiaasta lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy, kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut kaksi vuotta. Vanhemmat voivat lyhentää työaikaa palkattomasti eli pitää ns. osittaista hoitovapaata lapsen toisen kouluvuoden päättymiseen saakka. Lakisääteiseen kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha. Hoitoraha on yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta 327,46 euroa kuukaudessa ja seuraavasta alle 3-vuotiaasta 98,04 euroa kuukaudessa sekä alle kouluikäisestä sisaruksesta kustakin 63,00 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan tulosidonnaista hoitolisää 0-175,24 euroa kuukaudessa perheen nuorimmasta alle 3-vuotiaasta lapsesta. Lakisääteinen kotihoidon tuen hoitoraha ja hoitolisä on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kotihoidon tuen Espoo- lisä Kotihoidon tuen kuntalisänä maksetaan Espoo-lisää 218,64 euroa kuukaudessa silloin, kun perheen nuorin lapsi on vanhempain-rahakauden päättyessä alle 3-vuotias. Perheen nuorimmasta alle 3-

5 vuotiaasta lapsesta maksetaan perheelle kotihoidon tukea ja Espoo-lisää yhteensä vuonna 2013 vähintään 6 553,20 euroa ja kun perhe saa täyden hoitolisän enintään 8 656,08 euroa. Kotihoidon tuen Espoo-lisän maksamisen ehtona on, että kaikki perheen alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona. Esiopetukseen oikeutettu lapsi voi osallistua perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen. Jos kotihoidon tuella olevan lapsen sisaruksella todetaan kasvun ja oppimisen tuen tarve ja siitä on asiantuntijalausunto sekä tuen toteutuminen päivähoitopaikassa on varmistettu, Espoo-lisää maksetaan, vaikka tukea tarvitseva lapsi olisi päivähoidossa. Espoossa on lisäksi käytössä kaksi harkinnanvaraista muuta kotihoidon tuen Espoo-lisää. Niin sanottu monikkoperheille suunnattu tuki, jos perheeseen on syntynyt tai otettu ottolapseksi samanaikaisesti useampi kuin yksi lapsi. Pidennetyn vanhempainraha-kauden ajalta maksetaan kunnallisena lasten kotihoidon tukena 218,64 euroa/kk/lapsi. Ottovanhemmille maksetaan kotihoidon tuen Espoo-lisää 218,64 euroa kuukaudessa yli 3- vuotiaasta lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy, kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut 2 vuotta. Tunnuslukuja TOT 2011 TA 2012 TA Päivähoidossa olevia lapsia kaupungin päiväkodit perhepäivähoito ostopalvelut yksityisen hoidon tuki Päivähoidossa olevat lapset, % ikäluokasta - 10 kk - 6-vuotiaat alle 3-vuotiaat vuotiaat vuotiaat Lasten kotihoidontuki - tuen piirissä olevia lapsia Espoo-lisän saajia Henkilöstö Varhaiskasvatuksen perustana on henkilöstön laaja-alainen osaaminen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Kunnallisissa päiväkodeissa lisätään lastentarhanopettajien osuutta yli 3 -vuotiaiden lasten kasvatushenkilöstön koulutustasoa nostamalla. Toiminta on siten laadukkaampaa ja tehokkaampaa. Paremmin koulutettu henkilökunta pystyy myös herkemmin havaitsemaan ja vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin. Talousarvion yhteydessä esitetään yhteensä 56 nimikkeenmuutosta ja hoito- ja kasvatushenkilöstön vakanssin perustamista vuoden 2013 aikana valmistuviin uusiin päiväkoteihin, varhaiskasvatuksen varahenkilötehtäviin ja päiväkotien yli 3 -vuotiaiden lasten kasvatushenkilöstön koulutustason nostamiseen. Henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä huolehditaan muun muassa järjestämällä lakisääteistä täydennyskoulutusta. Jokaiseen päivähoitoyksikköön laaditaan henkilöstön osaamisen kehittämissuunnitelma sekä päivähoidon työhyvinvointisuunnitelma. Monikielisten ja -kulttuuristen lasten päivähoitoa kehitetään toteuttamalla suomi toisena kielenä (S2) opetusta. Päivähoidon johtamista eri organisaatiotasoilla arvioidaan. Esimiesten työtä tuetaan soveltamalla hyvän johtamisen periaatteita ja järjestämällä esimiesvalmennusta.

6 Toiminnan kehittäminen Varhaiskasvatuksen sisällön kehittämistä ja pedagogiikkaa tuetaan uudistamalla kuntakohtaista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus on mukana Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -toiminnassa yhteistyössä pääkaupunkiseudun muiden kuntien, sosiaalialan osaamiskeskus Soccan ja Helsingin yliopiston kanssa. Kehittämisyksikkö toteuttaa pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen käytännön tarpeista lähtevää kehittämistä ja tutkimusta sekä varmistaa tutkimustiedon hyödyntämisen työn kehittämisessä. Hankkeen yhteydessä on pääkaupunkiseudulle luotu tutkimuspäiväkotiverkosto. Jatketaan vuonna 2012 aloitettua lapsen ja perheen hyvinvointia koskevaa kehittämistyötä viidessä espoolaisessa tutkimuspäiväkodissa yhdessä neuvoloiden kanssa. Toiminta saa rahoitusta osana Etelä-Suomen Lapsen ääni - kehittämisohjelmaa. Lastentarhanopettajiksi eri oppilaitoksissa opiskelevien harjoittelun laatua lisätään kehittämällä AMK-opiskelijoille kohdennettua harjoittelupäiväkotiverkostoa, järjestämällä ohjaajille koulutusta sekä opiskelijoille vertaisoppimistilaisuuksia yhdessä korkeakoulujen ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Jatkuvan parantamisen toimintatapa otetaan käyttöön yhä useamassa varhaiskasvatusyksikössä. Toimintatavan käyttöönottoa helpotetaan henkilökunnan perehdytyksellä. Kestävän kehityksen kasvatusta kehitetään osana RCE-verkostoa (Regional Centres of Expertice) ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomenkielinen varhaiskasvatus osallistuu Tehostetun ja erityisen tuen kehittämishankkeeseen yhteistyössä suomenkielisen opetuksen tulosyksikön kanssa. Kehittämistyön tavoitteena on luoda toimintamalli tukea tarvitsevien lasten kasvun ja oppimisen tuen järjestämiseksi jatkumona varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Omahoitajakäytännön toteuttamista alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla jatketaan ja käytäntöä kehitetään edelleen. Isompien lasten toiminnassa korostetaan pienryhmätoimintaa, johon liittyvää osaamista vahvistetaan. Päivähoitoyksiköiden itsearviointikäytäntöjä vahvistetaan edelleen. Kunnallisen päivähoidon ja ostopalvelupäivähoidon laadun auditointia jatketaan yksiköiden tekemien itsearviointien ja johdon suorittamien katselmusten avulla. Varhaiskasvatuksen henkilökunnan tieto- ja viestintätekniikkaan sekä mediakasvatukseen liittyvää osaamista vahvistetaan. Parannetaan mahdollisuuksia hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa osana varhaiskasvatuksen pedagogisia käytäntöjä. Varhaiskasvatuksessa edistetään yhteistyössä opetustoimen kanssa lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen jatkumoa varhaiskasvatuksesta opetukseen. Jatketaan tulosyksiköiden välistä yhteistyötä ja alueellisten pedagogisten yhteisöjen luomista. Varhaiskasvatuksen lasta ja perhettä tukevia yhteistyörakenteita kehitetään yhdessä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Talous ja investoinnit 314 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö

7 TOT 2011 TA 2012 muutettu TA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas Varhaiskasvatuspalvelut järjestetään siten, että toteuttamismuotoja ovat kokonaistaloudellisesti edullisimmat vaihtoehdot ja palvelut ovat laadukkaita ja monipuolisia vaihtoehtoja tarjoavia. Kustannustehokkuutta parannetaan. Talousarviovuonna päivähoitopalveluihin, maksuttoman esiopetuksen järjestämiseen, avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin ja yksityisen hoidon tukeen on varattu yhteensä 173 milj. euroa. Päivähoidon asiakasmaksutuloja arvioidaan kertyvän 21,7 milj. euroa. Päivähoitopaikoista tuotetaan kunnan omana toimintana noin 70 prosenttia ja yksityisenä toimintana noin 30 prosenttia. Kunnalliseen päiväkotitoimintaan on varattu 111,5 milj. euroa ja perhepäivähoitotoimintaan 14 milj. euroa. Avoimessa varhaiskasvatuksessa, asukaspuistojen, avoimien päiväkotien ja kerhojen toimintaan on varattu 3,2 milj. euroa. Päivähoitopalveluja hankitaan 18,4 milj. eurolla ostopalvelusopimuksin tai maksusitoumuksin. Avustuksiin on varattu 0,3 milj. euroa. Yksityistä päivähoitoa tuetaan yhteensä 11,3 milj. eurolla. Lasten kotihoidontuen määräraha sisältää lakisääteisen kotihoidon tuen ja kotihoidon tuen Espoo lisän. Talousarviovuonna on lakisääteiseen kotihoidon tukeen varattu 17,8 milj. euroa. Kotihoidon tuen Espoo-lisään on varattu 7,1 milj. euroa. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön yhteisiin menoihin varataan tulosyksikön hallinnon, erityistyöntekijöiden, erityistä tukea tarvitsevien lasten avustajien, varahenkilöstön, henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin edistämisen ja kehittämistoiminnan määrärahat, yhteensä 14,3 milj. euroa. Yhteisistä menoista kasvun ja oppimisen tukea tarvitsevien lasten päivähoidon järjestämiseen on varattu noin 5 milj. euroa. Investoinnit Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tilojen (päiväkodit ja asukaspuistot) ensikertaisen kalustamiseen ja varustamiseen esitetään varattavaksi yhteensä euroa vuodelle Tammikuussa otetaan käyttöön Leppävaaran alueella Roosaliinan päiväkoti ja kesän aikana Matinkylä-Olarin alueelle Suurpellon päiväkoti ja loppuvuodesta Lipunkantajanpolun päiväkoti. Kepelin päiväkoti, jossa on tilat myös vuorohoidolle ja Hiirisuon asukaspuisto sekä Laajalahden päiväkodin peruskorjaus valmistuvat loppuvuodesta Tilat otetaan käyttöön tammikuussa 2014.

8 Varaudutaan varhaiskasvatuksen käyttöön muutettavien toimitilojen kalustamiseen ja varustautumiseen sekä päivähoitoyksiköiden IT-varustamiseen. Vuoden 2014 aikana valmistuvat Painiityn päiväkoti Leppävaaran alueelle ja Espoon keskuksen alueelle Suviniityn päiväkoti, jossa on tilat myös vuorohoidolle sekä Tapiolan alueelle Metsolan päiväkodin peruskorjaus, joka toteutetaan tilakeskuksen hankkeena. Espoon seurakuntayhtymä rakentaa uuden Suvelan kappelin, jonka yhteyteen tulee korvaavat vuokratilat Suvelan asukaspuistolle. Suurpellon Opinmäki-hankkeeseen tulee tilat varhaiskasvatukselle ja suomenkieliselle opetukselle sekä ulkopuoliselle toimijalle englanninkielistä päiväkotia varten valmistuminen Vuonna 2015 valmistuu Auroran koulun korvaavan uudisrakennukseen myös Auroran päiväkodit tilat sekä Mainingin koulun peruskorjauksen yhteydessä tiloja varhaiskasvatuksen käyttöön. Lintuvaaran päiväkodin peruskorjaus valmistuu ja Lintuvaaran koulun peruskorjauksen yhteydessä toteutetaan tiloja varhaiskasvatuksen käyttöön.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2015-2017 Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 -vuotiaiden lasten määrän muutokset

Lisätiedot

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään kerhotoimintana, asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään kerhotoimintana, asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä tarpeiden

Lisätiedot

Kokopäivähoito Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi. Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka /kk 420 /kk /kk 428 /kk

Kokopäivähoito Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi. Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka /kk 420 /kk /kk 428 /kk Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia,

Lisätiedot

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä). Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä.

Yksityistä päivähoitoa kunta tukee lakisääteisellä yksityisen hoidon tuella. Lisäksi Espoossa maksetaan yksityisen hoidon tuen kuntalisiä. Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA Varhaiskasvatuspalvelut

Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Avointa varhaiskasvatusta järjestetään varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan lisäksi asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Palvelut ja toiminnan kehittäminen Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten

Lisätiedot

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä

314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ. Yleistä 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Yleistä Varhaiskasvatusta ohjaavaa lainsäädäntöä on muutettu viime vuosina merkittävästi. Viimeisin muutos toteutui 1.9.2018 alkaen, kun uusi varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2014-2016

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2014-2016 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2014-2016 314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Suomenkielinen varhaiskasvatus sisältää kunnallisten päiväkotien, perhepäivähoidon,

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo

Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 31.10.2012 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 31.10.2012 keskiviikko klo 18:20-20:05 Paikka Saunalahden päiväkoti, os. Kummelivuorentie 2, 02330 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Taru

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011

Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011 Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011 Perhepalvelujohtaja: Rovaniemen kaupunki on teettänyt selvityksen kotihoidontuen kuntalisän maksamisen vaikutuksista keväällä

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Kunnanhallitus 10.12.2012 Kunnanvaltuusto 19.12.2012 Sisällys Johdanto...3 1. Päivähoitoon liittyvät käsitteet...3 2. Päivähoidon toimintaympäristön lähimenneisyyden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita)

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita) OHEISMATERIAALI Sivistystoimi / suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä

Lisätiedot

Yleinen tuki. KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet. Tehostettu tuki. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus

Yleinen tuki. KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet. Tehostettu tuki. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Erityinen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki KASVUN JA OPPIMISEN TUKI VARHAISKASVATUKSESSA järjestämisen periaatteet Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus Suomenkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto

Lisätiedot

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013

37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013 Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ 1072/31/2016 SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400 295708 Kotihoidontuen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 lukien HEL 2017-000836 T 02 05 00 Päätösehdotus Päätettävä tässä kokouksessa päättää, että lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2012 (versio/05.09.2013)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2012 (versio/05.09.2013) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu (versio/05.09.2013) Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12. Kuusikon kunnissa sekä muutos vuodesta 2011 Alle 3-

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä 1.8.2016 alkaen Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Kunnanhallitus: Päivähoitopalveluiden sähköistys toteutetaan suunnittelukaudella vaiheittain.

Kunnanhallitus: Päivähoitopalveluiden sähköistys toteutetaan suunnittelukaudella vaiheittain. VARHAISKASVATUS tilivelvollinen varhaiskasvatusjohtaja Tarja Leppikangas-Maunula Varhaiskasvatuspalvelut Esiopetus 3910 Lähdehaan päiväkoti 3210 Esiopetus Köyhäjoki 3915 Henkilökohtaiset avustajat 3216

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä

Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola

Lisätiedot

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 Salla Säkkinen +358 29 524 7064 salla.sakkinen@thl.fi Tuula Kuoppala +358 29 524 7234 tuula.kuoppala@thl.fi Terveyden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734) Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä / Kuntalaisaloite 52/02.05.01/2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI - Johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI - Johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI - Johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä 14.06.2012 Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhdentyminen; Pedagogisen toiminnan strateginen kehittäminen Opetustoimen johtaja

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Koululautakunta. Varhaiskasvatus

Koululautakunta. Varhaiskasvatus Koululautakunta Varhaiskasvatus Kunnallista varhaiskasvatusta järjestetään Haapavedellä Ahjolan ja Onnimannin päiväkodeissa, Metsätähdet- ja Minttula- ryhmäperhepäiväkodeissa sekä perhepäivähoidossa. Varhaiskasvatusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Kunnan ja Kelan sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta

Kunnan ja Kelan sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta MALLISOPIMUS KUNTALISÄN MAKSAMISESTA Mallisopimus toimii pohjana, jota kunta voi hyödyntää oman kuntalisäsopimuksen laadinnassa. Mallisopimukseen on kirjattu kaikki ne ehdot, jotka on mahdollista valita

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen Kuopiossa Torstai 10.11.2016 Muotoiluakatemia Piispankatu 8 70100 Kuopio Jaana Lappalainen Palvelupäällikkö Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä 12.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

HE 168/2006 vp. 1. Nykytila

HE 168/2006 vp. 1. Nykytila HE 168/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot