ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita)
|
|
- Olavi Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHEISMATERIAALI Sivistystoimi / suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita) 1. Talous Toimintamenot ja tulot toteutuvat hyväksytyn talousarvion mukaisesti. (sitotasoisena: Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen) Toimintamenot alittuivat muutetun talousarvion 2,3 milj. eurolla ja tulot alittuivat 1 milj. eurolla. Tulostavoite ei toteudu. Tulosyksikön investoinnit on priorisoitu. ( Sitotasoisena: Toimialan tilahankkeet on priorisoitu yhteistyönä tulosyksiköiden kanssa.) Tulosyksikön ehdotus investointisuunnitelmaksi laadittiin palveluverkkosuunnitelmaan linjausten pohjalta. Esitys sisälsi priorisoidut peruskorjaus- ja palveluverkon kehittämiseen liittyvät hankkeet. 2. Henkilöstö Työhyvinvointi pysyy vähintään vuoden 2012 ( sitotasoinen) Toteuttaminen: Työhyvinvoinnin parantamiseksi toteutettiin kunta 10 (syksy2012) pohjalta laaditut kehittämissuunnitelmat. Espoolainen johtamismalli on räätälöity varhaiskasvatuksen tarpeisiin ja kehittäminen käynnistetty. ( sitotasoinen: Espoolainen johtamismalli on räätälöity sivistystoimen tarpeisiin) Espoolaisen johtamismallin kehittämiseen valmistauduttiin arvioimalla varhaiskasvatuksen hyvän johtamisen periaatteet. Tuloskortit ovat käytössä tulosyksikössä ja palvelualueilla. (sitotasoinen: Tuloskorttien käyttöä laajennetaan tulosyksiköissä) Tuloskortit ovat käytössä viidellä palvelualueella. Tuloskorttien raportointia on kehitetty. Aluepäälliköt raportoivat tulostavoitteiden toteutumisesta.
2 Osaamisperustainen henkilöstösuunnittelun malli on käytössä ja suunnitelma tukee palvelujen järjestämistä. Osaamisperustainen henkilöstösuunnittelun malli on käytössä ja suunnitelma tukee palvelujen järjestämistä Jatkuvan parantamisen toimintatapa on käytössä kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä. (sitotasoisena: Jatkuvan parantamisen toimintatapa on käytössä kaikissa sivistystoimen yksiköissä.) Jatkuvan parantamisen toimintatapa on käytössä kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä. Työtapaturmataajuus ja työmatkatapaturmataajuus on pienentynyt. Riskienarviointien päivityksen yhteydessä on kartoitettu ja tehty suunnitelma riskien aiheuttajien poistamiseksi tai riskien vähentämiseksi. Tapaturmataajuus ja työtapaturmataajuusluvut saadaan vuoden 2014 alussa. Pitkillä sairauslomilla olevien määrä on vähentynyt. Pitkillä sairauslomilla olevien määrää seurataan aktiivisesti. Tilanteet on selvitetty ja tehty tarvittavat toimenpiteet. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osuus henkilöstöstä kasvaa. Maahanmuuttajataustaisten henkilöstön osuus henkilöstöstä kasvoi 2,7 prosentista 3,4 prosenttiin Varhaiskasvatuksessa oli vuoden lopussa työssä 90 maahanmuuttajataustaista työntekijää. 3. Palvelujen järjestäminen Lasten ja nuorten kasvua tuetaan kasvatuskumppanuuden avulla. Kasvatuskumppanuus-koulutusta on jatkettu. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelut on käyty kaikkien vanhempien kanssa. Vanhemmuutta tukevia yhteisiä toimintamalleja käytetään ja niitä kehitetään.
3 Vanhempainiltakäytäntöjen muokkaamista dialogisemmiksi on jatkettu osana Tukevasti alkuun-hankketta. Uudistetaan palveluprosesseja ja toteutetaan sähköiset palvelut vuoden 2013 kehittämissuunnitelman mukaan. Laaditaan suunnitelma päiväkodeissa käyttöön otettavista tieto- ja viestintätekniikasta ja sen hyödyntämisestä. Parannetaan henkilökunnan mahdollisuuksia asioida sähköisesti. Varhaiskasvatuksen henkilöstön käytössä on 71 työasemaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tieto- ja viestintätekniikan ja viestinnän koordinointiryhmässä on valmisteltu linjausta, joka ohjaa laitehankintoja ja sovellusten käyttöä suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa. Syksyllä 2013 on toteutettu lasten läsnäoloseurantaan käytettävän sähköisen sovelluksen pilotointi perhepäivähoidossa ja ryhmäperhepäivähoidossa. Päivähoitoyksikön yhteissähköpostia pilotoitiin neljässä yksikössä. Sähköisten palvelujen lisäämiseksi aloitettiin projekti yhteistyössä tietohallinnon ja suomenkielisen koulutuksen kansan. Projektissa tutustutaan eri oppimisympäristöihin. Mekastus -hankkeen pilotointipäiväkotien teknologian käytön seurannasta on laadittu yhteenveto ja pilotit ovat laatineet loppuraportit hankkeesta. Uusittu toimitilaprosessi on vakiintunut käyttöön. Tulosyksikkö on mukana sivistystoimen toimitilaprosessin uudistus- ja käyttöönoton valmistelussa. Palvelut on saavutettavissa esteettömästi. Päiväkotien tilasuunnitteluohjeen uudistamisen yhteydessä on esteettömyysvaatimukset otettu huomioon. Epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan, kun toimintaan soveltuvia tiloja on saatavilla hyvien liikenneyhteyksien päässä. Palveluverkon tehostamiseksi on luovuttu kahdesta pienestä epätarkoituksenmukaisesta tilasta. (Kuusiniemi ja Puikkari alkaen) Yhtenäiset mittaustavat toimivat johtamisen työkaluina. Yhtenäiset mittarit ovat käytössä keskeisille varhaiskasvatuspalveluille (esim. laskennallinen lapsi kunnallisessa päiväkodissa/euroa/vuosi, asiakastyytyväisyysmittarit)
4 Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen periaatteet ja ympäristönäkökohdat huomioidaan oman palvelutuotannon suunnittelussa. Kestävän kehityksen periaatteet on kirjattu kaikkien päivähoitoyksiköiden toimintaa ohjaavaan uudistettuun varhaiskasvatussuunnitelmaan, jonka opetusja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi Hankinnoissa yhtenä toimittajan valintakriteerinä on kestävä tapa tuottaa palvelu. Tarjouspyynnöissä asetetaan kriteerejä hankittavien tavaroiden ja palvelujen ympäristönäkökohdille. Kestävän kehityksen periaatteet ja ympäristönäkökohdaton otettu huomioon tarjouspyynnöissä ja hankinnoissa. Regional Centre Expertise for Sustainable Development (RCE) - hanketta kehitetään toimintasuunnitelman mukaisesti: Jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä toteutetaan kestävään kehitykseen liittyvä kehittämishanke. Jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä on toteutettu kestävään kehitykseen liittyvä kehittämishanke. Uusia pedagogisia ratkaisuja on luotu ja niiden käyttöä on laajennettu varhaiskasvatuksen ja opetuksen yhteistyönä. Valmistavan esiopetuksen vaihtoehtoisista toteuttamistavoista on käynnistetty selvitys yhteistyössä suomenkielisen opetuksen kanssa. Jatkumo varhaiskasvatuksesta opetukseen otetaan huomioon opetussuunnitelmatyössä. Yli 3 -vuotiaiden lasten kasvatushenkilöstön koulutustasoa on nostettu lisäämällä lastentarhanopettajien osuutta päivähoidossa. 20 lastenhoitajan vakanssia on muutettu lastentarhanopettajan vakansseiksi alkaen. Keskeisten prosessien kuvaukset on ajantasaistettu. Prosessit kuvataan toimialan määrittelemän aikataulun mukaisesti.
5 4. Asiakas ja kaupunkilainen Kuntalaisten osaamisresurssia on hydynnetty palveluiden kehittämisessä. Kuntalaiset ovat voineet osallistua internet-sivujen kautta internet-sivujen kehittämisen ideointiin, varhaiskasvatuksen tilannekatsaukseen liittyvään toiminnan arviointiin sekä varhaiskasvatussuunnitelma - luonnoksen kommentointiin. Lapsen osallisuuden toteutumista arvioidaan ja kehitetään. Lapsen osallisuuden toteutumista on arvioitu ja kehitetty 98,5 prosentissa varhaiskasvatusyksiköistä. Asukkaiden tyytyväisyys on vähintään edellisen mittauksen tasolla. Vuoden 2012 tulokset on käsitelty tulosyksikön johtoryhmässä ja nostettu esille kehittämiskohteet. Vuoden 2013 asuinkuntaindeksi?
Mittari / arviointikriteeri Toimenpiteet/vastuuhenkilö Seuranta I Seuranta II Vh: Titta Tossavainen Tulosyksikkö on osallistunut
Seurantaraportti 30.4.2014 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö / Tuloskortti 2014: Resurssit ja Johtaminen Kaupunkikonserni n talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää
Espoon kaupunki Valmistelu 1 / 6
Espoon kaupunki Valmistelu 1 / 6 1031/02.02.02/2013 Liikunta- ja nuorisolautakunta 4 22.5.2013 Liikunta- ja nuorisolautakunnan liikuntapalvelujen tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta, huhtikuun
Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 28.08.2013 Sivu 1 / 16 Kokoustiedot Aika 28.08.2013 keskiviikko klo 17:35-20:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla
06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816
Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830
ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015
Sivistystoimen peruspalvelut turvataan. Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä
Sivistystoimen peruspalvelut turvataan Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 21.9.2011 Espoon sivistystoimen strategiakartta 2012 Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki Otaniemi - Keilaniemi - Tapiola
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816
Osavuosikatsaus
26 Koulutuslautakunta Suunnittelukauden keskeiset tavoitteet Keskeiset toimenpiteet vuonna 2017 Mittari / arviointi Varhaiskasvatuspalvelut 1. Uusi esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelma käytäntöön Esiopetus-
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet
20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 91
17.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 91 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian huhtikuun seurantaraportti tilanteessa 30.4.2017 Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017
Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi
PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT
PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä
12.02.2015 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 3 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön seuranta II/ennakkotieto vuoden 2014 tilinpäätöksestä Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena
RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE
Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107
20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN
1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3
27.02.2013 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 3 Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan vuosien 2012-2013 Espoo-strategian tulostavoitteiden sekä vuoden 2012 talousarvion seuranta, ennakkotieto
Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330
SITO: Talous: Taulukko 1
SITO: Talous: Taulukko 1 Päämäärä 1. Kaupunkikonsern in talous on kestävästi tasapainossa. Valtuustokauden tavoitteet (Espoo-strategia) 1.1. Kaupungin toimintakate ei heikkene vuoden 2009 tasosta. Oma
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,
Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen
2017 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden
Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).
Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia
Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 45 Vuoden 2017 Espoo-strategian linjaukset ja tavoitteet sekä talousarvioehdotus ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma, Kulttuurilautakunta
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Sivistystoimen tuloskortti 2012
Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin
Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen
2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa
16.02.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 27 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö
Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen
2015 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden
Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen
2014 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. tavoittet: Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.
21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.04.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 27.04.2017 torstai klo 17:30-19:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006
Varhaiskasvatuksen strategia Opla 48 10.05.2006 Visio 2013 Lohjan varhaiskasvatus tarjoaa 2800 lapselle perheen tarpeisiin vastaavat alueelliset ja laadukkaat peruspalvelut. Palvelutoimintaa toteuttaa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 97 Ympäristölautakunnan seurantaraportti 10/2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012
17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 5 Kaupunkikulttuurin tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta II tilanteesta 31.12.2013 (tilinpäätöksen ennakkotieto) Valmistelijat /
Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 06.06.2013 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 06.06.2013 torstai klo 17:35-20:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön
Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen.
Päämäärä Oma Valtuustokauden valtuustokau tavoitteet (Espoostrategia) den tavoite Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1 Mittari / Tulostavoite arviointikriteeri / tavoite 31.10
Kokopäivähoito Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi. Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka /kk 420 /kk /kk 428 /kk
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia,
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24
Digitaalisen agendan palveluverkolliset toimenpiteet LIITE L24 Digitaalisen agendan päämäärä: Oulu on (vuonna 2020 Euroopan) älykkäimmin ja vastuullisimmin digitalisaation mahdollisuuksia toiminnassaan
HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.
1 KÄYTTÖTALOUSOSA Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 360 TP2013 TA2014 + Toimintatulot 886 574 678 000 793 000 793 000 793 000 Toimintamenot
Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat
10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)
31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja
Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun
2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
SÄÄD Ö SK O K O E L M A
1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan
Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut. Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.
Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelut Maija-Riitta Anttila Kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus-, opetus- ja kulttuuriasiantuntijaryhmä 23.10.2013 28.10.2013 Tietoja pähkinänkuoressa 0-6 - vuo(aita n. 11 300
Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä
Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä
Pedagogisen johtamisen katselmus
Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 183 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.08.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 18.08.2016 torstai klo 17:40-19:05 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 221
16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09
Strategisen sopimuksen raportti tilanne
SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Kulttuurilautakunta 24.01.2012 Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.01.2012 Sivu 1 / 1 493/02.02.02/2011 3 Kaupunkikulttuurin tulosyksikön 2010-2013 Espoo-strategian tulostavoitteiden sekä vuoden 2011 talousarvion seuranta, ennakkotieto vuoden 2011
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon
OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen
Sosiaali- ja terveystoimi Espoo- strategia
Sosiaali- ja terveystoimi Espoo- strategia 2013 14.5.2013 Talous 1.1. Kaupungin toimintakate ei heikkene vuoden 2009 tasosta. 1.2. Kaupunkikonsernin toiminnan kustannustehokkuus ja tuottavuus paranee vuosittain
Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh
29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 355 Kiinteistölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien varhaiskasvatusta 2014-2016 HEL
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota
Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja. koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan. valvonnan vuosisuunnitelma
Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma 2017-2018 Hyvinvointipalvelut 1(4) Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäiväiltapäivätoiminnan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt
19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola
Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011
06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Varhaiskasvatuksen hyvä palvelukokonaisuus millä eväillä tuloksiin ennen, nyt ja huomenna?
Varhaiskasvatuksen hyvä palvelukokonaisuus millä eväillä tuloksiin ennen, nyt ja huomenna? Titta Tossavainen Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talousfoorumi 2017 Paviljonki, Jyväskylä 21.9.2017 2 Varhaiskasvatusikäisten
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (5) 91 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björnberg-Enckellin ym. koulujen IT-strategiaa koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2012-004357
Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valmistelijat / lisätiedot: Pirkko Hagerlund, puh. 043 824 6511 etunimi.sukunimi@espoo.fi
19.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 85 Espoo Catering -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 31.7.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Pirkko Hagerlund, puh. 043 824 6511 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat
16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 21.05.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 30 Vapaan sivistystyön tulosyksikön vuoden 2013 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta/ 30.04.2013 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015 Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 - vuotiaiden lasten määrän muutokset
1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen
1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen esiopetuksen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016
KARKKILAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on huolehtia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä.
Toimintasuunnitelma 2014
1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja
50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa
17.05.2017 Sivu 1 / 1 652/2017 00.01.02.02 94 Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty